Kirjoittanut: Memek
« : 29.04.2012 04:37:43 »DeAndre oli tosi kotonaan tässä laulussa ja onnistui kuulostamaan monipuoliselta eikä liian oudolta. Ihan kuin laulu olisi ollut hänelle tehty.
Elise ei ollut parhaimmillaan (itsekin mietin alussa että laulaako se nyt ihan oikein vaikka ei se nyt kauheasti häirinnyt) ja laulu on liian siirappinen makuuni. Silti kuuntelen mielelläni Eliseä.
Skylar & Colton: ihan miellyttävä. Yllättävän hyvin sopi Coltonille tällainen melodinen countrybiisi.
Phillip: normaalin vakuuttava ja svengaava.
DeAndre & Hollie: DeAndre on kyllä tällä kierroksella tosi vakuuttava ja parhaimmillaan. Hollie teki aika kalsean vaikutelman, vaikka tuomarit kehuivatkin edistymisestä.
Joshua aloittaa hienosti ja pidän hänen maltillisesta laulustaan, mutta sitten kun revittely alkaa (vaikka tässä ei pahimmillaan), niin en oikein tykkää, sori, vaikka uskon kyllä taitavaksi.
Jessica: ihan hyvä ja kiva että laulaa jotain näin reipasta, mutta silti ei sytyttänyt mitenkään ihmeemmin
Elise & Phillip: varsinkin kun pääsivät vauhtiin, niin tuntui siltä että kuuntelisi mielellään lisää ainkin pari tuntia putkeen
Hollie: no ei tässä nyt vaan ole tarpeeksi riemua/uhmakkuutta/whatever, liian laahaava ja pinnistelty
Joshua & Jessica sopivat todella hyvin yhteen! Jessica on tässä minusta paljon parempi kuin soolonumerossaan
Colton: varsin luonteva rocksovitus, mutta olen vaan lopen kyllästynyt tähän biisiin, mikä ei ole Coltonin vika. Ihan hyvä.
Skylar yllätti laulutaidoillaan. Vau! Tässä oli lämpoä ja painokkuutta ja oli oikeasti koskettava.
Varsin hyvä ilta. Tiputtaisin Hollien.
Jaahas, DeAndre sai sitten lähteä, vaikka oli tällä kerralla minusta varsin hyvä. Ei silti ihan hirveä yllätys. Vaikka jossain vaiheessa ajattelin, että hän voisi vedota nuorempiin tyttöihin ja voittaa ehkä koko kisan, niin viimeistään viime viikolla tuli kyllä sellainen tunne, että ei sittenkään, että on vähän liian erikoinen ääni ja tyyppi.
Ja juu, vähän samantapaisia mielipiteitä näemmä muillakin ollut.