Ensin saatiin mukaan laulava juristi ja nyt laulava lääkäri. Mä kyllä ihmettelin hieman miten paljon tuomarit häneen ihastuivat. En oikein itse vakuuttunut, mutta saattoi johtua myös kappaleesta.
Hyvin hän kyllä lauloi, vaikka kappale ei todellakaan ollut paras mahdollinen. Seuraavaksi saisi tulla jokin aivan toisenlainen kappale häneltä. Onneksi on jatkossa.
Tuire lauloi varsin kauniisti aika tylsän kappaleen ÄR-vaiheessa. Hän jatkaa Tonin tiimissä, mutta hänen olisi ehkä kannattanut valita Olli, koska siinä tiimissä olisi ollut vähemmän kilpailua. Hieman iskelmälaulajahan hän on.