Idolslandia
Suomen Idols => Idolsin vapaa keskustelu => Aiheen aloitti: PhineasMcClintock - 24.06.2010 03:18:09
-
Jöö oli sen verran hölmö avauskirjoitus, että parempi poistaa se.
Joten sanotaan jotain fiksumpaa. Tiesittekö, että huomista ei ole oikeastaan koskaan? Milloin huominen siis muka on? Huomenna.
-
Mikä on syynä tähän yllättävään poistumiseen? jos saan udella/jos koskaan tuut tätä lukemaan.
-
Aika järjetön ajattelutapa, mutta whaeva. Heidå!
-
No, olenhan minäki tullu tänne huomattavasti perusporukan jäljessä ja silti tunnun kuuluvani joukkoon. Ei mullakaan aina oo sanottavaa ja silloin selitän vaan jotain.
Mutta mikäs siinä jos oot tehny päätökses.
-
Järjetön ajattelutapa tosiaan, ei kaikki muutkaan ole täällä alusta asti olleet, saati sitten suolla laatutekstiä kaiken aikaa.
-
Se vie aina oman aikansa, että alkaa tuntea olonsa porukkaan kuuluvaksi. Ei täällä tarvi läppää suoltaa 24/7 tai olla erityisen järkevä...kunhan vaan kirjottelee. Juttua tulee usein hyvin spontaanisti täällä. :> Mut heissan vaan.
-
Pääseekö tää kirjoittamani läppä forkan TOP1seen?? En tosin saanut odottamaani dramaattista vastaanottoa mutta eniwei 8)
Kipparilta sain ajatuksen tähän "nokkelaan" ideaan, koska hän poistui eilen itse täältä.
Minä en poistu mihinkään muuallekun huomenna Himosfestivaaleneille..
Ps. Jokainen varmaan tajuaa, että "jäähyväisiksi" kirjoitetaan jotain muutakuin tuollaista pazkaa mitä suolsin ;)
-
Joo hei, ihan mite vaa. Itehän voit aina uskoa näihih USKOMATTOMAN hyviin "vitseihin" jotka ny näköjää enemmä tai vähemmä läppiä on kun tunnut käyvän tuulella tai omistat jonkun jakaantuneen persoonallisuuden.
Kippari... jeah.. huhhuh. Noh. Mitäpä sun hassunhauskoihin juttuihin sen enempää puuttumaan. Jatka vaan samaan malliin ;)
-
^I Dont get the point Jolanne.
Mun tyyliin kuuluu ja on kuulunut alusta asti erittäin huono/kieroutunut huumori josta esittelyssäni jo kerroin. Tajuaa kuka tajuaa.
Kyllä mä nyt kuitenkin useamman kerran mietin jos liityn johonkin "landiaan".
-
Mjoo, kyllä sä varmaan vielä löydät sen pontin kun oikeen mietit.
Mä kyllä ymmärrän sun "huumoria", vaikka en ite olekaan sen mikään vankkumaton kannattaja, mutta ei sen taakse kannata kuitenkaan ihan aina piiloutua, kun ei sillä kohta ole enää mitään POINTTIA..
-
Sori Jolanne mä en vieläkään tajunnut pointtiasi tuohon ensimmäisen asiaan. Muttei sitä ilmeisesti ole kun et sitä sanoiksi asti saanut.
Huumori on puolustuskeino monille, muttei minulle. Joskus juttuni menevät vakavaksikin, mutten takerru niihin. Itseironia on erittäin vahva osa minua, joka heijastuu kaikkeen.
Kyllä minä mielummin elän elämääni "surkean" huumorini kautta ja käsittelen asioita sen mukaan. Tosin enpä tiedä kumpi on enemmän surullista, minä ja surkea huumorini vai se että joku randomi tekee omia päätelmiään asioista ja pitää niitä faktana.
-
Minä en tajua tästä keskustelusta pätkääkään.
Ei tietty tarvitsekaan.
-
Minä en tajua tästä keskustelusta pätkääkään.
Ei tietty tarvitsekaan.
En mäkään. Olen ihan pihalla tästä.
-
Vai oikein meikäläisiä varten topic on täällä. Tuota en ymmärtänyt. No, bye bye Phineas!
-
Jos luit Luottis ketjun kokonaan, niin en ole mihinkään menossa forkalta. 8)
Ellei enemmistö sitä vaadi sitten?!
Mutta kirjoitan nyt asiaakin vähän, ettei Jolannelle tai muille jää väärää kuvaa minusta. Huono huumori on todellakin huonoa huumoria kohdallani. Se ampuu yli, eikä sitä tajuta oikeastaan kuin kaveriporukassani. Tykkään ampua asioita yli ja olla muka dramaattinen välillä. Kimpaannun joskus ja olen myös oikeasti vihoissani, mutta harvemmin. Toivon että jokainen tämän nyt viimein tajuaa. Esittelyni kertoi sen aika hyvin. Viljelen huonoa läppää väärässä paikassa, väärään aikaan.
Olen hönöillyt mm. tällä forkallakin, koska se tulee valitettavasti luonnostaan minulta. Mitään jakautunutta persoonaa en valitettavasti omista(harmi forkkalaisten kannalta, eikö?). Millä tahansa forkalla kukaan ihminen ei täysin tunne toisiaan ja niin se menee. Itsestäni olen palasia antanut kirjoitusteni myötä.
Luulisi jengin täällä jo tajunneen millainen tapaus olen. Moni täälläkin mainostaa huonon huumorin parhautta, mutta itse vien asian vielä pidemmälle. Siksi olen sanonutkin ettei kaikki sitä tajua.
Ja lopuksi. Kippari ja minä emme ole sama tyyppi. Säälittävää jos joku perzetuntumalla moista epäillyt. Perusteeton tulkitseminen on toki yes. Kertoo enemmän tulkitsijasta kuin kohteesta.
Olen mitä olen ja thats it. Kelpaan tänne omana itsenäni huonojen juttujen kera tai sitten en. Muuksi en muutu. ;)
Lopuksi sanottava se, että puheet "hei erilaiset persoonaat on useasti rikkautta" ovat täyttä skebeliä.
-
Miksi perustat kauheasti aiheita tyyliin "Phineas tekee sitä ja Phineas tekee tätä"? Ehkä tuo on se osa huumorissasi, jota en ymmärrä.
-
Capri, Negsu ja monet muut olette erittäin hienoja tyyppejä
Tämä on parasta mitä tämä thriidi on tarjonnut.
-
OHO! MITÄS SIELTÄ NYT TULEEKAAN! Enpä olisi ihan tuollaista odottanut. Kuitenkin pyrin olemaan ihminen, joka ei tuota mielipahaa. Viestiketjuja en osaa avata. Huumorintajuni on omalaatuinen, enkä tunnista kaikkea huumoriksi tarkoitettua.
-
Jos luit tuon minun pidemmän viestin niin asia tuli siinä selväksi. Älä provoa turhaan. Et voita sillä mitään.
-
Tappelu!
-
Tappelu!
-
Olen niin tietämätön, etten tiedä mitä provoaminen tarkoittaa ihan sanatarkasti, mutta toivon, etten harrasta sitä. Mitään tappelua en nyt jaksaisi tässä aloittaa, kun oikeassa elämässä tarpeeksi hankalia asioita enkä haluaisi niitä enää mistään virtuaalitodellisuudesta lisää. Olen vain sellainen ihminen kuin tuolla esittelyssäni lukee, en mikään tappelun haluinen marakatti. Joskus väsyneenä vain asiat ottavat päähän enkä sille mitään mahda.
-
Lue luottis mm. tämäkin ketju kokonaan niin tajuat MINUN pointtini ja käyttäytymiseni.
Älä ongi sanoja sieltä täältä ja tulkitse niitä mielesi mukaan.
Sinua käytökseni voi ärsyttää, mutta se on voi voi. Olen kertonut millainen olen.
En minä riitaa halua. Haluan vain, että viestit luetaan ajatuksella ja järkeillään niitä vähän.
-
Minulla on tapana joutua väärinymmärretyksi. Sitä se autismi teettää, ettei pysty omia ajatuksiaan kovin selkeästi tuomaan esille ja siksi olen ollutkin aikanaan aikalailla ongelmissa. Okei mä olen idiootti, jolla ei ole mitään väliä. Sitähän olet pyrkinyt sanomaan. Vai mitä?
-
Ehkä minun täytyisi lähteä täältä, koska en ihan oikeasti kykene tuota edellistä viestiä sisäistämään kokonaan. Kuitenkin olen ihminen, joka arvostaa ihmisyyttä tai on oikeastaan oppinut arvostamaan ihmisyyttä aikuisiän saavutettuaan. Minä olen sanojeni mittainen enkä aio jäädä tänne enää hetkeksikään pilaamaan ilmapiiriä. Ja sen vielä haluan sanoa viimeiseksi, etten ole todellakaan ihminen, joka nauttii konfliktin aikaansaamisesta tai pyrkii siihen.
-
Älä pelleile Luottis!!!
Et pilaa mitään ilmapiiriä. Nyt toi asenne syvälle perdaattoriin! Koita ny tajuta.
-
Luottamusmies! Ole kiltti ja tule takaisin. Tunnuksesi on edelleen elossa ja käytettävissäsi!
-
Niin Luottamusmies! kompin etskua (:
-
Capri, Negsu ja monet muut olette erittäin hienoja tyyppejä
Tämä on parasta mitä tämä thriidi on tarjonnut.
Khyl.
Tappelu tappelu Suomi-Ruotsi ottelu...oon taas missannu kaiken draaman.
-
Palasin tänne vielä kertomaan tarkemmin, miksi en pidä tästä topicista. En ole edelleenkään varma, onko tämä ihan huumoriakaan. Minulle välittyy tästä tunne jonkinlaisesta huomionhakuisuudesta. Pyritkö oikeasti saamaan muut palstalaiset kehumaan sinua, koska he luulevat, että tunnet itsesi ihan tarpeettomaksi? Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun olen nähnyt Phineasin kirjoittavan vastaavia topiceja. Korjaa ihmeessä Phineas käsitystäni. No, en ole itsekään mitenkään mallikirjoittelija ollut, ja nyt on oma jäsenyyteni tosiaan tullut tiensä päähän. Minun tunnukseni saa tosiaan poistaa!
-
^Asia 1. Tämä jo ennen syntymistään kuollut surkeaakin surkeampi vitsi(ketju) ei koskenut millään tavalla henkilökohtaisesti sinua Luottamusmies. Ja terve järkikin sen sanoo, jos haluaa saada muut ihmiset kehumaan itseään, ei silloin kannata avata hölmöjä ketjuja kuten minä olen tehnyt. Toisaalla olen saanut vihat niskaani tästä jo!
Asia 2. Jos minuun iskee huomionkipeys tai kaipaan huomiota, menen halaamaan vaikka naapurin Irmaa ja silittelemään Bonsai-puutani.
-
ja nyt on oma jäsenyyteni tosiaan tullut tiensä päähän. Minun tunnukseni saa tosiaan poistaa!
Ehei! Olet tervetullut keskustelemaan milloin vain. Ehkäpä Samuli saa pian levytyssopimuksen? Tai sitten Idols-2011/2012:n aikana.
Tervetuloa milloin vaan joka tapauksessa ja tunnuksesi odottaa sitä, että olet iloisemmalla päällä!
-
^Jesh. Luottis takas. Antaa kaikkien kukkien kukkia forkallakin. :D
-
Joukkopako forkalta. :o
-
Hellurei ja hellät tunteet ;D
-
(http://idolslandia.110mb.com/vanhaforkka/icon_rolleyes.gif)
Morjens.
-
ja taas mennään! :P
heippa ja tervetuloa takasin ku siltä taas tuntuu.
-
Joo en minä täältä osaa kokonaan erota. Damn forkka kun koukuttanut minut.
Joo voisi lopettaa tämän turhan draamailun ainakin enimmältä osin.. Ei tästä tule kun harmia itselleen.
-
Se on hyvä päätös! ;) Ja forkka on tosiaan koukuttava paikka...
-
Ei mut nyt oikeesti loppuu tää turha pelleily multa. Tosiaan se ei ketään muuta kiinnosta eikä siinä tuukkun ketutusta ittelleen..
Yritetäänpäs välillä olla ihmisiksi täällä!
-
Tervetuloa takasin (oikeasti!), mutta voisit tällaisen jahkailun ja draamaqueeneilyn kyllä oikeasti lopettaa: D
-
mutta voisit tällaisen jahkailun ja draamaqueeneilyn kyllä oikeasti lopettaa: D
Älä suotta, siitä on ollut paljon hupia viimeaikoina ;D
-
^Pääasia et Jolannella hauskaa..
Mutta tosiaan yritän olla ihmisiksi vaihteen vuoksi. Viduttaa jo itteeki omat jutut niin sillon jotain LIENEE pielessä 8)
-
Mietin Phineas tässä vain, että miten jaksat itekään tällasta soutamista ja huopaamista? tai siis tarkotan että mistä ihmeestä nää yhtäkkiset mielialat lähteä ja palata tulee? varsinkaan kun et oikeesti oo lähdössä. Ite oon joskus kirjottanu jäähyväisviestin forkalle, mutta silloin oikeasti lähdinkin. En lopullisesti, mutta pitkäksi aikaa. Sä sen sijaan oot yön poissa ja tuut aina takasin. Kannattais mieluummin miettiä se yö asioita, eikä kirjotella tänne turhia jäähyväisviestejä.
ihan tälleen OT.
-
Onko joku pitänyt kirjaa kuinka monta kertaa tämän ketjun nimi on muuttunut? ;D
-
Mietin Phineas tässä vain, että miten jaksat itekään tällasta soutamista ja huopaamista? tai siis tarkotan että mistä ihmeestä nää yhtäkkiset mielialat lähteä ja palata tulee? varsinkaan kun et oikeesti oo lähdössä. Ite oon joskus kirjottanu jäähyväisviestin forkalle, mutta silloin oikeasti lähdinkin. En lopullisesti, mutta pitkäksi aikaa. Sä sen sijaan oot yön poissa ja tuut aina takasin. Kannattais mieluummin miettiä se yö asioita, eikä kirjotella tänne turhia jäähyväisviestejä.
ihan tälleen OT.
Phineas nielee tämän viestin hiljaisen nöyrästi itseensä ja koittaa kasvaa aikuiseksi. Phineas on hyvin pahoillaan aiheuttamastaan draamasta. Otetaan opiksi tästä kaikesta ja jatkellaan elämää..
-
Mietin Phineas tässä vain, että miten jaksat itekään tällasta soutamista ja huopaamista? tai siis tarkotan että mistä ihmeestä nää yhtäkkiset mielialat lähteä ja palata tulee? varsinkaan kun et oikeesti oo lähdössä. Ite oon joskus kirjottanu jäähyväisviestin forkalle, mutta silloin oikeasti lähdinkin. En lopullisesti, mutta pitkäksi aikaa. Sä sen sijaan oot yön poissa ja tuut aina takasin. Kannattais mieluummin miettiä se yö asioita, eikä kirjotella tänne turhia jäähyväisviestejä.
ihan tälleen OT.
Phineas nielee tämän viestin hiljaisen nöyrästi itseensä ja koittaa kasvaa aikuiseksi. Phineas on hyvin pahoillaan aiheuttamastaan draamasta. Otetaan opiksi tästä kaikesta ja jatkellaan elämää..
kiva kuulla, toivottavasti lupaus pitää.
Onko joku pitänyt kirjaa kuinka monta kertaa tämän ketjun nimi on muuttunut? ;D
Keine Ahnung :p
-
Linnea McClintock ollut useesti neiti draamavaihteella liikkeellä, joten otsikko vaihtunut useammin kun Tukiaisen miessuhteet.
Tähän tulee muutos, ei siis Tukiaisen miesjuttuihin.
-
Päätinpä minäkin pitkästä aikaa pistäytyä, joten eiköhän minunkin draama ole ohi, vaikka ensi vierailuun saattaa kuluakin piiitkä aika.
-
Draama on ohitettu. Kaikki on ennallaan, Ruotsissa on edelleen kuningas ja talvella lunta.. Eli teretulemast takasin luottis!
-
Luottamusmies järjesti mukavan heinäyllätyksen! :D
-
Kiva nähdä luottistakin täällä pitkästä aikaa. :)
-
Tervetuloa takasin, Luottis! :)
-
OHO! :o Nyt se Phineas lähti ihan oikeasti. Kunnioitettavaa on, ettei tällä kertaa ollut huomionhakuisuutta. :D
-
Olisi se Phineas nyt vielä voinut antaa vihjeen, miten Etskun saa lopettamaan oman käyttäjätunnuksen. Minulta se ei ole onnistunut, vaikka olen kokeillut useammin kuin kerran.
-
Olisi se Phineas nyt vielä voinut antaa vihjeen, miten Etskun saa lopettamaan oman käyttäjätunnuksen. Minulta se ei ole onnistunut, vaikka olen kokeillut useammin kuin kerran.
Phineas on hyvin lahjakas joissakin asioissa!
-
Olisi se Phineas nyt vielä voinut antaa vihjeen, miten Etskun saa lopettamaan oman käyttäjätunnuksen. Minulta se ei ole onnistunut, vaikka olen kokeillut useammin kuin kerran.
Phineas on hyvin lahjakas joissakin asioissa!
Ja minä lahjaton olen täällä teidän kiusananne.
-
Olisi se Phineas nyt vielä voinut antaa vihjeen, miten Etskun saa lopettamaan oman käyttäjätunnuksen. Minulta se ei ole onnistunut, vaikka olen kokeillut useammin kuin kerran.
Phineas on hyvin lahjakas joissakin asioissa!
Ja minä lahjaton olen täällä teidän kiusananne.
Niin juuri! >:(
Olet hyvin sitkeä! :D
-
Tuntuu kuin olisin Etsku-Etanan kanssa pakkoavioliitossa. Valitettavasti en ole hyvä aviopuoliso. Sori Etsku! Mä jätän sut.
-
Ohhoh, Etskun toinen forkkaliitto...
-
Ohhoh, Etskun toinen forkkaliitto...
Siis mitä! Kenen muun kanssa Etsku on liitossa? En tiennytkään hänen harjoittavan kaksinnaimista.
-
Luottiksen huumori toimii. :D
-
Ohhoh, Etskun toinen forkkaliitto...
Siis mitä! Kenen muun kanssa Etsku on liitossa? En tiennytkään hänen harjoittavan kaksinnaimista.
Ilmeisesti täytyy kääntyä forkkamuslimiksi.
-
Forkkamuslimit harjoittavat uskontoaan kuuntelemalla joka päivä Ismo Alangon koko tuotannon läpi.
-
Forkkamuslimit harjoittavat uskontoaan kuuntelemalla joka päivä Ismo Alangon koko tuotannon läpi.
AAARGHHHH!!!!
-
Pelonsekaisin tuntemuksin odottelen sitä, että joku tännekin ilmestyy arvostelemaan mielipiteitäni. Minulla on täällä niin paljon vihaajia, etten ihmettelisi vaikka saisin moitteita näistäkin viesteistäni. En ole unohtanut vanhoja kaunoja ja siksi suhtaudun aika varauksella.
Joku on vielä saanut päähänsä, että olen täällä miljoona anteeksipyyntöä velkaa hänelle. Se on älyttömän ahdistavaa. Pitääköön nämä tyypit forkkansa. En aio enää häiritä. Kokeillaanpas onnistuuko nyt täältä poistuminen lopullisesti. Etsku kiltti, anna minulle mahdollisuus häipyä
-
En ymmärrä, luottis, miks haluat lähteä :O musta oot jo osa forkkaa, etkä ainaskaa mua ärsytä.
-
En ymmärrä, luottis, miks haluat lähteä :O musta oot jo osa forkkaa, etkä ainaskaa mua ärsytä.
No, tuskin olet oikeasti tuota mieltä. Ihan sama. Enköhän ole kaiken antanut, mitä minulla on tänne annettavaa. Etsku saa poistaa tunnukseni ja minä vaadin, että tunnukseni häviää täältä forkalta.
-
no aika nopeesti sinunki mielialat vaihtelee.
-
no aika nopeesti sinunki mielialat vaihtelee.
Kuinka niin?
-
No kun eka kirjottelet ihan mielissäs muihin thriideihin ja täälläkin vitsailet ja sekunnissa oot lähössä.
-
En ymmärrä, luottis, miks haluat lähteä :O musta oot jo osa forkkaa, etkä ainaskaa mua ärsytä.
No, tuskin olet oikeasti tuota mieltä. Ihan sama. Enköhän ole kaiken antanut, mitä minulla on tänne annettavaa. Etsku saa poistaa tunnukseni ja minä vaadin, että tunnukseni häviää täältä forkalta.
Minä lupaan kautta kiven ja kannon, että vaatimukseesi suhtaudutaan kaikella sen vaatimalla vakavuudella!
-
Nyt täytyy ihan testata, mikä on tuo vakavuus.
-
Nyt täytyy ihan testata, mikä on tuo vakavuus.
Näin vakavaa se on --> :'( :'( :'( :'( :'( :'( ;D :'( :'( :'( :'( ;D :'( :'( :'(
-
Ja taas tulin paluupostissa tänne.
-
Jos eroamiseni vielä hylätään, ilmiannan Etsku-Etanan laulamaan Idolsiin. ;D
-
Enköhän nyt ole ärsyttänyt Etskua jo niin paljon, ettei hän enää pysty vastustamaan erottamistani. Kokeillaanpa!
Jos Etsku tällä kertaa hylkää anomuksen, täytyy toivoa, etten löydä Maikkarin nettisivuilta kohtaa, jossa pystyy ilmiantamaan laulajakykyjä tuomareiden eteen laulamaan. Tällaisessa forkkakirjoittelussa on se huono puoli, että toisinaan tämä on eräänlainen este normaalille elämälle.
Nyt Etsku ja monet muut vihaa minua niin paljon, etten ole enää tervetullut forkalle, joten pannaan uusi hakemus eteenpäin.
-
En osaa olla Etskulle riittävän ilkeä. Parhaani olen tehnyt. :'(
-
Kiitos, Etsku, että olet pitänyt minut täällä jäsenenä näinkin pitkään. Olen kuitenkin hyvin vakaasti sitä mieltä, että haluan pois täältä lopullisesti. Osaan nimittäin lukea ihmisten ajatuksia.
-
Jos ei Phineasin draama koskaan lopu, niin ei Anteaterinkaa!!!
:DDDDD
-
Draama sen kuin jatkuu. En enää pysy laskuissa mukana siitä, kuinka monta kertaa Etsku on hylännyt eroanomukseni. Tässä viikon sisällä kertoja on ollut kaksi. ;D Mutta periksi en anna. Pidetään vähän taukoa ja keksitään uusi suunnitelma.
-
Anteater on HYVIN sinnikäs! (http://www.idolslandia.fi/vanhaforkka/angry.gif)
-
Ei minusta ole tällaiseen forkkakirjoitteluun. En vain pysty jakamaan iloisuuttani tätä kautta. Kuten sanoin jo aikaisemmin, että pystyn lukemaan ihmisten ajatuksia. En tarkoittanut sillä sitä, että minulla olisi yliluonnollisina pidettyjä kykyjä. Kyse oli ihan arkipäiväisestä taidosta tulkita ihmisten viestejä. Huomaan, miten porukka minuun suhtautuu, enkä enää halua tulla leimatuksi miksikään forkan idiootiksi tai muuksikaan pahanmielen lähettelilääksi. En siis syytä ketään mistään, mutten halua enää mitään konfliktia kenenkään kanssa. Vastoinkäymiset täällä ovat lähes yhtä ikäviä kuin elävässä elämässä ympärilläni. Valitettavasti olen aika hyvämuistinen ja pitkävihainen immeinen, ja jokaisesta vastoinkäymisestä jää pitkäaikainen henkinen kolhu. En halua enää yhtäkään vastoinkäymistä haittamaan omaani tai ympärilläni olevien ihmisten tulevaisuutta. Täällä palstalla on muutama, joiden ainoa tehtävä tuntuu olevan minun nöyryyttämiseni. Totisesti olen sitä mieltä, että tällainen kirjoittelu saa nyt todellakin riittää. Hävittäkää tunnukseni, jotten eksyisi vahingossakaan tänne takaisin.
-
Jos ahistaa, pysy poissa.
Oma mottoni.
-
Yksityiskohtia liioin kertomatta, voin sanoa draamailun päättyneen..
Kahtelllaaa millasta kommenttia allekirjoittanut itse saa aikaan. Näillä mennää...
-
:)...
Tosi hienoa, että olet tehnyt paluun <3.
-
Kas kas, Phinnis. Tervetuloa takaisin!
-
Joo tervetuloa vain takaisin! Minäkin olen yllättäen löytänyt takaisin tänne.