Selvästikin monen täällä on vaikea ymmärtää Samulin kaltaista persoonaa. Mahtaako kyse olla tietynlaisen elämänkokemuksen puutteesta?
Sillä elämänkokemuksella, mikä minulla on, sanon Samulin olevan aivan mahtava tyyppi.
En väitä, että kaikki hänen esiintymisensä ovat olleet onnistuneita. Siellä on kuitenkin takana potentiaalia. Siksi on loistavaa, että Samuli on päässyt näin pitkälle. Jotenkin Samulilla on ollut joka toinen viikko ihan hyvä ja joka toinen viikko paljon huonompi esitys. Minusta Samuli on hiomaton timantti, josta voi kehittyä vaikka mitä.Kehityskelpoisuus on ollut nähtävissä jo tässä kilpailussa. Lavaesiintyminen esimerkiksi on nyt ihan toisella tasolla kuin ensimmäisissä finaaleissa. Nyt kun ollaan mitalisijoilla, Samulin kannattaisi ehkä ensi kerralla vetää tahallaan överiksi, jotta pääsisi tekemään sellaista uraa kuin itse haluaa. Joka tapauksessa Samuli on tehnyt kokonaisuutena upeaa jälkeä. Kaikki eivät tykkää, mutta kaikkien ei tarvitsekaan pitää.