Kirjoittaja Aihe: Antti Tuisku  (Luettu 11262 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Thesugarangel92

  • Potkiva irokeesi-fanaatikko
  • i
  • *
  • Viestejä: 21974
  • Karma: +16/-30
  • Restless heart syndrome
    • Profiili
Antti Tuisku
« : 27.11.2011 19:31:50 »
Anteaterin myötävaikutuksesta (ja oman kasvavan fanitukseni takia) tässä olisi Antti-faneille oma topsi! :--))


Antti Tapani Tuisku (s. 27.2.1984) on vuoden 2003 Idolsista kuuluisuuteen ponnistanut suomalainen pop-laulaja. Tuisku sijoittui Idolsissa kolmanneksi.



Tuisku on julkaissut tähän mennessä 8 studioalbumia, joista 2 on joululevyjä. Uusin niistä on Minun Jouluni 2, joka julkaistiin marraskuussa 2011.

Tuisku on myöskin toiminut sekä näyttelijänä, että ääninäyttelijänä, esiintynyt useissa tv-ohjelmissa ja voittanut vuoden 2010 Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman parinaan Ansku Bergström.



Tuisku on jäämässä vuoden 2012 alussa tauolle, mutta lupaa jatkaa keikkailuaan tauon aikanakin. Uusi levy ilmestyy luultavasti vuonna 2013 Antin kymmenvuotisen uran kunniaksi.

HYÖKYAALTO
JUURET
LÄHTEMÄSSÄ
RUKOUS


Mulla on kämppiksen myötävaikutuksesta alkanu fanitus nousemaan ihan törkeenä. Antti on persoonana maailman hyväsydämisin, aivan ihana lavaesiintyjä, eikä sen ulkonäössäkään (varsinkaan hymyssä ;)) mitään vikaa oo! Ja sillä on paljon ihan sairaan hyviä biisejä! Oon nähny Antin nyt 5 kertaa livenä, kun kaveri on raahannu mua mukanaan keikoilla ja voin kertoa, että todellakin tahdon nähdä lisää. Mut on aivopesty faniks!!!! :--DD

Mitäs muut tykkäilee Antista? :--)

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #1 : 27.11.2011 19:41:30 »
Joo, no mähän olin tosi kova fani Idolsin aikaan ja ostin ekan levynki. Säästin hartaasti rahaa ja passitin iskän hakemaan sen levyn ilmestymispäivänä, heti ku se vaan töistä pääsi. :'D Siihen se fanitus sitten jäi. Mut ei siinä mitään, kyllä Antilla musta silti on hyvii biisei ja on tosin mukavan ja huipun olonen ihminen muutenki. :)

Keikat vetää ihan täysillä. :D Mähän näin elokuussa Salon torilla sen torikeikan. :)



~It feels good. Is that reason enough for you.~

Jolanne

  • Forkan AA-kerhon yllätystodistaja
  • i
  • *
  • Viestejä: 10064
  • Karma: +13/-23
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #2 : 27.11.2011 22:54:56 »
Antti on ihana. Rakastuin siihen niinq ihan täysin 13-vuotiaana ja vieläki tunnen hyvin lämpimiä tunteita Anttia kohtaan <3

Antti on uskomaton live-esiintyjä mutta myös tosi karismaattisen ja sympaattisen olonen ihminen.

menni

  • Tuplapistesieluinen fordemehiläinen
  • i
  • *
  • Viestejä: 5633
  • Karma: +8/-3
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #3 : 27.11.2011 23:10:45 »
Antti on oikeastaan suurin syy siihen, miksi olen nykyään niin hyvissä väleissä isosiskooni, kuin olen.
Sisko fanitti Anttia hurjasti Idolsin aikana ja sen jälkeen, minä muita. Sisko tarvitsi kuitenkin jonkun seurakseen keikoille ja minä menin. Siitä alkoikin monta vuotta kestänyt vaihe, jonka aikana matkustimme pitkiäkin matkoja (pisimmillään melkein 450 kilometriä) ja jonotimme yhteensä päiväkausia keikoille (pisin jonotus yli puolitoista vuorokautta) ja noilta ajoilta on jäänyt paljon tarinoita kerrottavaksi (kuka on nukkunut joulukuussa lumisateessa kirkon portailla Vaasassa tai herännyt nukuttuaan jalat vesilätäkössä itsenäisyyspäivänä..)

Minusta tuli keikoilla käynnin ansiosta fanimpi, kuuntelin Antin musiikkia, mutta innostuin biiseistä oikeastaan vasta live-esityksen kuultuani. Uudempaa tuotantoa voisin kuunnella muutenkin, koska pidän biisejä oikeasti hyvinä, mutta Antti on jotenkin hiipunut mielestä.

Kun olimme siskon kanssa ilmaisekeikalla täällä kotikaupungissa kevääll, huomasimme, että eturivissä olivat edelleen samat tytöt kuin 2007, tytöt joiden kanssa olemme jonottaneet. He ovat edelleen siinä vaiheessa että matkustavat paikkakunnalta toiselle Antin perässä, jonottavat ja keikan jälleen odottavat ulkona autojen luona nähdäkseen vilauksenkin Antista. Me tulimme paikalle alle puoli tuntia ennen keikan alkua, jäimme taka-alalle ja lähdimme heti keikan jälkeen hakemaan pitsaa. Tämä vaihe elämästämme on vain ohi.

Pidän edelleen Antista persoonana ja seuraan hänen kuulumisiaan ekä kuuntelen uutta musiikkia aina kun sitä tulee. En vain enää ole siinä fani-vaiheessa, jossa luukuttaisin Antin tuotantoa uudestaan ja uudestaan, opettelisin biisien sanoja ja kävisin keikoilla. Muut bändit ja artistit ovat vallanneet sen paikan.
Muistelen kuitenkin edelleen lämmöllä kulta-aikaamme Antin kanssa.

Antti on hurjan mukava ihminen ja hänen kanssaan on kiva jutella. Olen lisäksi saanut Antilta ehkä elämäni kaksi parasta halausta. toisen ollessani läpimärkä (koko keikan ajan satoi) ja halatessani kuiviin ja lämpöisiin vaatteisiin vaihtanutta Anttia, toisen päästyämme tuolla surullisenkuuluisalla Vaasan reissulla ulkoa kylmästä viimasta seuraamaan Antin harjoituksia konserttia edellisenä iltana ja Antilla oli maailman pehmoisin villapaita ja me oltiin ihan jäässä ja halaus todella lämmitti.

Ei mulla muuta, oli vähän random juu :")
"Anyone who says that
sunshine brings happiness,
has never danced in rain"


Angel

  • Syrämellinen sanojen muovailija
  • i
  • *
  • Viestejä: 2648
  • Karma: +4/-3
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #4 : 28.11.2011 17:13:53 »
antti on ihana <3 pikkutyttönä tykkäsin hurjasti, sitte se mun fanitus hiipu enkä oikeen jaksanu innostua, mutta nykyää oon uudelleenrakastunu ::)
huippu persoona ja aivan ihania kappaleita ! tykkäään kovasti.
everybody wants happiness, nobody wants pain,
but you can't have a rainbow, without a little rain

Jolanne

  • Forkan AA-kerhon yllätystodistaja
  • i
  • *
  • Viestejä: 10064
  • Karma: +13/-23
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #5 : 28.11.2011 22:47:20 »
Antti on oikeastaan suurin syy siihen, miksi olen nykyään niin hyvissä väleissä isosiskooni, kuin olen.
Sisko fanitti Anttia hurjasti Idolsin aikana ja sen jälkeen, minä muita. Sisko tarvitsi kuitenkin jonkun seurakseen keikoille ja minä menin. Siitä alkoikin monta vuotta kestänyt vaihe, jonka aikana matkustimme pitkiäkin matkoja (pisimmillään melkein 450 kilometriä) ja jonotimme yhteensä päiväkausia keikoille (pisin jonotus yli puolitoista vuorokautta) ja noilta ajoilta on jäänyt paljon tarinoita kerrottavaksi (kuka on nukkunut joulukuussa lumisateessa kirkon portailla Vaasassa tai herännyt nukuttuaan jalat vesilätäkössä itsenäisyyspäivänä..)

Minusta tuli keikoilla käynnin ansiosta fanimpi, kuuntelin Antin musiikkia, mutta innostuin biiseistä oikeastaan vasta live-esityksen kuultuani. Uudempaa tuotantoa voisin kuunnella muutenkin, koska pidän biisejä oikeasti hyvinä, mutta Antti on jotenkin hiipunut mielestä.

Kun olimme siskon kanssa ilmaisekeikalla täällä kotikaupungissa kevääll, huomasimme, että eturivissä olivat edelleen samat tytöt kuin 2007, tytöt joiden kanssa olemme jonottaneet. He ovat edelleen siinä vaiheessa että matkustavat paikkakunnalta toiselle Antin perässä, jonottavat ja keikan jälleen odottavat ulkona autojen luona nähdäkseen vilauksenkin Antista. Me tulimme paikalle alle puoli tuntia ennen keikan alkua, jäimme taka-alalle ja lähdimme heti keikan jälkeen hakemaan pitsaa. Tämä vaihe elämästämme on vain ohi.

Pidän edelleen Antista persoonana ja seuraan hänen kuulumisiaan ekä kuuntelen uutta musiikkia aina kun sitä tulee. En vain enää ole siinä fani-vaiheessa, jossa luukuttaisin Antin tuotantoa uudestaan ja uudestaan, opettelisin biisien sanoja ja kävisin keikoilla. Muut bändit ja artistit ovat vallanneet sen paikan.
Muistelen kuitenkin edelleen lämmöllä kulta-aikaamme Antin kanssa.

Antti on hurjan mukava ihminen ja hänen kanssaan on kiva jutella. Olen lisäksi saanut Antilta ehkä elämäni kaksi parasta halausta. toisen ollessani läpimärkä (koko keikan ajan satoi) ja halatessani kuiviin ja lämpöisiin vaatteisiin vaihtanutta Anttia, toisen päästyämme tuolla surullisenkuuluisalla Vaasan reissulla ulkoa kylmästä viimasta seuraamaan Antin harjoituksia konserttia edellisenä iltana ja Antilla oli maailman pehmoisin villapaita ja me oltiin ihan jäässä ja halaus todella lämmitti.

Ei mulla muuta, oli vähän random juu :")

Hahah, herätti mussa toi sun teksti aika kultaisia muistoja.

Olin ekan kerran Antin keikalla Iso Janossa Hartwallin tehtailla ja muistan kun juostiin kaverin kanssa ihan into piukeena jonottamasta eturivin paikoille. Itseasiassa jos IHAN tarkkoja ollaan näin Antin ekan kerran livenä Idols 2003 ekassa liveshowssa jossa siinäkin päästiin eturiviin. Meijän tavotteena oli AINA päästä eturiviin ja aina päästiinkiin. Oltiin kattomassa Anttia Kaivarissa - eturivissä. Siis siinä surullisen kuuluisassa pullojenheittelykonsertissa. Arvatkaa kunnanvirastuttiko kun keikka keskeytettiin ja oltiin kuitenkin aamu viidestä kökötetty Kaivarin konsertin turvakaidetta vasten litimärällä nurmikolla ja oltiin JUST NIMEOMAAN lähdetty kattomaan Anttia villiin Helsinkiin KAHDESTAAN.

Oltiin Lahden öissä kattomassa Anttia johon jonotettiin varmaan tapamme mukaan aamuyöstä myöhäiseen iltaan. Oltiin Kouvolan Taiteiden yössä johon saatiin ylipuhuttua kaverin iskä heittämään meidän autolla keskellä yötä jonottamaan ja tultiin sitten junalla keskellä yötä pois seuraavana päivänä.

Tutustuin demi.fi:n Antti Tuisku (Tuiskuttajat ;) ) keskustelussa (VOI, KYLLÄ!?!) kahteen aivan ihanaan ihmiseen, joista toisen kanssa oon vielä tekemisissäkin ja se on mun Facebook-kaverikin :) Aww. Oh those times. Mulla on varmaan vieläkin kymmeniä Antti Tuisku-nimmareita jossain hyvässä tallessa ja sain myös muutaman ruusun keikoilta.

Pitääki varmaan kuunneella vähän Anttia...

Thesugarangel92

  • Potkiva irokeesi-fanaatikko
  • i
  • *
  • Viestejä: 21974
  • Karma: +16/-30
  • Restless heart syndrome
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #6 : 30.11.2011 16:35:21 »
Ihania muistoja teillä!! :'---)

Pitääki varmaan kuunneella vähän Anttia...

HAhaa tää oli ihana loppukaneetti!

Anteater

  • Idolsfreakbesserwisser
  • Idols-keskustelijat
  • *
  • Viestejä: 7657
  • Karma: +9/-32
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #7 : 03.12.2011 23:32:01 »
Itse en ollut Idolsin aikaan mikään kauhean suuri Antti-fani. Pidin häntä ei niin hyvänä laulajana, joka ratsasti ulkonäöllään kilpailussa. Arvostus Anttia kohtaan on tullut hänen kasvaessaan Idols-tähdestä artistiksi. Kuten monet esimerkit ovat osoittaneet, Idols ei ole mitenkään varma ja helppo tie musiikkialalle. Antti on kuitenkin onnistunut rakentamaan siltä pohjalta artistinuransa.

Yksi asia, joka Antilla on ja joka useimmilta muilta Idols-finalisteilta eri kausilla on puuttunut, on näkyvä intohimo siihen työhön.

Anteater

  • Idolsfreakbesserwisser
  • Idols-keskustelijat
  • *
  • Viestejä: 7657
  • Karma: +9/-32
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #8 : 17.12.2011 04:25:19 »

menni

  • Tuplapistesieluinen fordemehiläinen
  • i
  • *
  • Viestejä: 5633
  • Karma: +8/-3
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #9 : 21.12.2011 21:25:00 »
Nyt kävi kyllä klassiset. Tiedättekö te sen tunteen, kun ei muista osallistuneensa mihinkään kilpailuun, mutta postissa tulee silti jättimäinen liukuri tai jotain näytepaketteja tms..
No, avasin tänään sähköpostini ja siellä oli seuraavanlainen viesti:

"Yle X ja Antti Tuisku- kilpailun VOITTO!

Onneksi olkoon!

Olet voittanut Yle X:n Antti Tuisku- kilpailussa kaksi lippua Antin Savoy- teatterin keikalle huomenna torstaina 22.12.2011.

Voitte noutaa liput Savoyn lipunmyyntipisteestä omalla nimellänne ennen keikan alkua.

Lisätietoa aikatauluista yms. löydät alla olevasta linkistä:

http://www.savoyteatteri.fi/EnrolmentClient/info.aspx?Key=AD070C32498117517950042919E4E28A

Tervetuloa keikalle!!

Ystävällisin terveisin;

WARNER MUSIC LIVE"


Muistan kyllä, että osuin sattumalta YleX:n sivuja selaillessani kilpailuun, jossa piti keksiä Antille unohtumaton joulu.
No, kirjoittelin boksiin jotain perinteistä, Lapista ja joulun yllätysmausteesta, Madonnan keikasta (arvasin että kaikki kirjottais perinteisestä joulusta ja yritin keksiä jotain erottuvaa..). Ja tosiaan, voittajaa ei arvottu, vaan Antti itse valitsi sen.
Mua naurattaa edelleen ihan hervottomasti :"D
Se on sitten Helsinkireissu siskon kanssa huomenna (onneks ei oo muita suunnitelmia, niin ei mee hukkaan)
Täältä voi lukea mitä kirjoittelin, ja täältä kuunnella, kun Antti julkistaa voittajat (loppupuolella, aluksi se puhuu poronkäristyksestä..)
Oikeesti, hämmentää niin paljon koska
1. ei kukaan oikeesti voita tollasia kilpailuita! Ei etenkään tollasilla läpinäkyvästi kosiskelevilla räpellyksillä kuin mä :"D
2. en oo ollu Antin keikalla pitkään aikaan, siis oikealla keikalla. Sitä ei lasketa kun se veti lyhyen setin Hämptonin kirjaston pihalla ja mä olin takana kuuntelemassa. Nyt saatetaan päästä jopa eturiviin
3. saatan saada myös fanipaketin! Mulla ei oo ikinä ollu mitään Antin fanituotteita, eiköhän se ole jo aika :"D
« Viimeksi muokattu: 21.12.2011 21:59:51 kirjoittanut menni »
"Anyone who says that
sunshine brings happiness,
has never danced in rain"


Thesugarangel92

  • Potkiva irokeesi-fanaatikko
  • i
  • *
  • Viestejä: 21974
  • Karma: +16/-30
  • Restless heart syndrome
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #10 : 21.12.2011 21:29:47 »
^ MINÄ KUUNTELIN KUN SE JULKISTI SEN JA MIETIN ETTÄ ONKOHAN SE ERÄS TIETTY ERÄÄLTÄ TIETYLTÄ PAIKKAKUNNALTA!! Minä arvasin ;---)
Meinasin kysyä sulta Facebookissa, mutta et ollu paikalla :-DD

menni

  • Tuplapistesieluinen fordemehiläinen
  • i
  • *
  • Viestejä: 5633
  • Karma: +8/-3
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #11 : 21.12.2011 21:37:32 »
Hohohohoo, minä se olin! : D
(en oo ikinä Facebookissa onlinessa, vaikka yleensä oon aina koneella (; )
"Anyone who says that
sunshine brings happiness,
has never danced in rain"


Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #12 : 22.12.2011 14:12:59 »
Huikeeta! :D Onnea menni!




~It feels good. Is that reason enough for you.~

Angel

  • Syrämellinen sanojen muovailija
  • i
  • *
  • Viestejä: 2648
  • Karma: +4/-3
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #13 : 22.12.2011 16:09:38 »
vooi vähä siistiä, onneksi olkoon menni =)
everybody wants happiness, nobody wants pain,
but you can't have a rainbow, without a little rain

Jolanne

  • Forkan AA-kerhon yllätystodistaja
  • i
  • *
  • Viestejä: 10064
  • Karma: +13/-23
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #14 : 22.12.2011 19:26:05 »
Oho, onnea Menni :)

ilppez

  • Viekun ah-valmentaja
  • i
  • *
  • Viestejä: 13062
  • Karma: +16/-7
  • Ja! Ja! JA! JAA! JAAAAAA!
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #15 : 22.12.2011 22:06:53 »
Vähän siistiä, ONNEA!!! :D
Ja ohi ollaan...*kodak moment*

I det Bjørndalske hjem...
Suihkulakki

Etsku-Etana

  • Pää Beruna
  • i
  • *
  • Viestejä: 21605
  • Karma: +21/-167
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #16 : 22.12.2011 22:15:11 »
Upeaa menni! Kuuntelin äsken kun Antti julkaisee voittajat.

menni

  • Tuplapistesieluinen fordemehiläinen
  • i
  • *
  • Viestejä: 5633
  • Karma: +8/-3
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #17 : 23.12.2011 00:35:05 »
Kiitos kaikki onnitteluista! : D

Äskettäin palattiin kotiin Helsingistä. Oli hyvä konsertti, vaikka aluks tuntu tosi irralliselta ja siltä, että olisin väärässä paikassa väärään aikaan.

Kun käveltiin Savoy-teatteriin hakemaan meidän lippuja, oli siellä jo vaikka kuinka monta tuttua vuosien varrelta. Oli hämmentävää nähdä kaikkia, yhä yhtä innoissaan ja pyntättyinä kun aina ennenkin. Törmättiin myös kahteen tyttöön, joiden kanssa hengattiin tosi paljon jonoissa aikoinaan. Oli hassua nähdä..

Meille selvis vasta konsertin alussa, että se oli puoliksi Kaunis Kaaos -konsertti ja vain puoliksi Minun jouluni -konsertti. Aluksi kuultiin siis perussettiä, Sekaisin, Vaarallinen jne.
Rakastuin uudestaan Valovuosiin, en muistanut yhtään miten ihana se on! <3 (melkein kyynel vireähti jopa)

Väliajan jälkeen alko jouluosuus, jonka parasta antia oli ehdottomasti Ensimmäinen kerta -biisi, joka on ollu mun lemppari Antin biiseistä aina. Sitä ei oo kuulemma esitetty livenä aikoihin ja kyn se alko, valahti jokunen kyynel mun poskille. Se oli kuitenkin se biisi missä Kaija Koo tuli lavalle lauloi myös, mikä hillitsi mun itkua välittömästi. Ihan hyvä vaan ehkä :')

En ollut ehtinyt kuunnella uutta joululevyä kovin hyvin, joten monet biisit oli vieraampia. Onneks Antti soitti myös vanhoja tuttuja ja Lämmin lumi peittää maan aikana kun koko yleisö seiso ja laulo kertosäettä, oli aika hyvä fiilis. Myös Hyökyaalto nosti tunnelmat aika korkeelle.

Nyt oli selkeesti panostettu musiikkiin, koska bändi koostu kuudesta jäsenestä, Antti soitti kitaraa ja kellopeliä eikä tanssijoita ollut ollenkaan. Ekalla puoliskolla tuntu kyllä aika tyhjältä ilman tanssijoita.
Bändi oli muuten ihan uusia jäseniä, mutta meidän iloksi vanha tuttu rumpali Teijo Jämsä (soitti siinä Siiri Nordinin Killersissä rumpuja!) oli palannut remmiin. Joku tuttu edes (:

Tosta keikasta jäi kyllä sellanen olo, että vois mennä uudestaankin. Etenkin, jos ilmaiseksi pääsee (;

Nyt pitää kyllä vielä laittaa vihainen sähköpostiviseti sille Warner musicin ihmiselle, koska me voittajat ei saatu meidän fanipaketteja! Mulle luvattiin sellanen, joten sellaisen myös tahdon! :"D
"Anyone who says that
sunshine brings happiness,
has never danced in rain"


Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #18 : 23.02.2013 01:25:17 »
Eipäs Antti ketjuun olla kirjoitettu pitkään aikaan! :o No tähän tulee nyt muutos!

Antilta ilmestyy toukokuussa kymmenes studioalbumi, jonka ensimmäinen single kantaa nimeä Rakkaus On. Video on aivan mahtava, mutta biisi ei kauhean hyvältä vaikuta. Jokin tässä nyt vaan hieman tökkii. Antilla on edelleen ihana ääni. Antin aikaisemmat singlet on huomattavasti parempia kuin tämä. Oon todella pettynyt.

Antti on mukana Maikkarin KIDSing -laulukilpailussa tuomarina. Ohjelma alkaa 9.maaliskuuta.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Iita

  • Tittelintuura
  • i
  • *
  • Viestejä: 13828
  • Karma: +15/-7
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #19 : 23.02.2013 10:16:11 »
Mun mielestä taas Rakkaus on -biisi on aivan huikea!! Kaikin puolin. Sanat on tosi hyvät, kosketti jotenki mua :) ja musavideo on myös loistava <3 ihana antti!
Sometimes the dreams that come true are the dreams you never even knew you had.

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #20 : 20.02.2015 23:05:42 »
Jopas on Antin uusi kappale Peto on irti aivan kauhea!! Ei tätä pysty edes kuuntelemaan loppuun asti, kun biisi vaan on niin huono. Videokin on ihan hirvittävä!

Antin uusi suunta ei siis ainakaan itseäni miellytä juuri laisinkaan.
« Viimeksi muokattu: 20.02.2015 23:13:15 kirjoittanut Kaitsu »
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Juhkunautti

  • Uupumaton Aakkostaja
  • i
  • *
  • Viestejä: 6160
  • Karma: +61/-53
  • ~ Urheilusta innostuva lukufriikki
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #21 : 21.02.2015 14:40:39 »
Aika rimanalitus  ;D
"Taylor, you'll be fine...""

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #22 : 21.02.2015 17:37:39 »
Tuli sellanen olo vaan, että Antilla on nyt liikaa yritystä päällä tuossa biisissä, vaikka ois kuinka huumorilla tehty. Sillisalaattia.



~It feels good. Is that reason enough for you.~

Anteater

  • Idolsfreakbesserwisser
  • Idols-keskustelijat
  • *
  • Viestejä: 7657
  • Karma: +9/-32
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #23 : 21.02.2015 20:30:49 »
Ensimmäistä kertaa Anttia verrattiin petoon Idols-finaalissa joidenkin katsomossa istuneiden teinityttöjen kannustuslapussa.
"Peto-Antti"

Katza

  • Parahultainen Halitonttu
  • i
  • *
  • Viestejä: 3617
  • Karma: +17/-3
    • Profiili
Vs: Antti Tuisku
« Vastaus #24 : 22.02.2015 22:06:54 »
Tuli sellanen olo vaan, että Antilla on nyt liikaa yritystä päällä tuossa biisissä, vaikka ois kuinka huumorilla tehty. Sillisalaattia.

Samaa mieltä! Just luin jossai et hänen tarkotuksena oli saada ihmisten "ihan kiva"-mielipiteet muuttumaan... no se muuttu "ihan järkyttäväks" et onnistuhan se sillä tapaa. :P