Minä vastasin EI, koska haluan olla kapinallinen!
Varmastikin on totta, että Renne sisimmässään on pelaamis-mentaliteetilla liikkeellä, mutta valitettavasti tuo kyseinen seikka nyt ei oikein näy missään, mitä hän oman "tallinsa" suhteen tekee. Biisivalinnat ovat nyt viimeisen kolmen viikon aikana olleet aivan kummallisia, jokseenkin hirvittäviä randomeja ja olenkin ihmetellyt, miten Rennen porukka onkin noin hyvin pärjännyt.
Jos minulla olisi pakonomainen tarve pelata tätä peliä oikein pelaamalla, niin olisin heti alkuun kosiskellut yleisöä suhteellisen tutuilla ja tuoreilla hittibiiseillä, koska muut tuomarit valitsivat omilleen vähän mitä sattuu biisejä, ja hankkinut tuolla tavalla etua. Myöhemmin olisi voinut sitten lähteä tänne "jokaisen tyylille sopivalle" linjalle.
Yrjänä laulaa nyt Muskaa, Christian todennäköisesti hänet kilpailusta pudottavan Helloweenin kappaleen ja Leena Bruce "pomo" Springsteeniä. Voiko biisejä enää huonommin valita?
Joten voi olla, että hän pelaa, mutta en havaitse sitä. Merjan pudotuksessakin nyt oli kuitenkin ihan perusteitakin, vaikka se alkuun selvältä taktikoinnilta vaikutti.