Syksyn ehkäpä kohutuin uutuussarja jenkeissä, huippusuosittuun sarjakuvaan perustuva The Walking Dead.
Sarja kertoo pienestä ryhmästä ihmisiä jotka kamppailevat selviytymisensä puolesta maailmassa, jossa mellastaa zombit.
Sarja alkaa kun ampumavälikohtauksessa haavoittunut poliisi Rick Grimes herää tyhjästä sairaalasta. Pian hän huomaa että lähes koko kaupunki on tyhjillään. Kotoaankaan Grimes ei löydä mitään, vaimo ja poika ovat tiessään. Pian Grimesille käy selväksi että zombiepidemia on levinnyt ympäri amerikkaa, ja osa kuolleista on muuttunut verenhimoisiksi saalistajiksi, tartuttaen vielä hengissäolevia ihmisiä. Vastoin alkuasetelmaan antamaa kuvaa, sarjassa keskitytään henkilöhahmoihin ja heidän välisiin suhteisiin, joskaan väkivallassakaan ei säästellä ja heikkohermoisille tätä ei voi suositella.
Sarjaa käsikirjoittaa/aika-ajoin ohjaa mm. Green Mile ja Shawkshank Redemption elokuvista tuttu Frank Darabont.
Ei tuu vielä suomessa tällähetkellä, mutta ei varmasti aikaakaan kun maikkari tai nelonen ostaa, senverran kehuttu/kohuttu sarja kyseessä.