Idolslandia
Suomen Idols => Idols-arkisto => Idols 2017 => Aiheen aloitti: Etsku-Etana - 13.09.2017 20:14:18
-
Julia Rautio, 22, Oulu
Onneksi kitaran rämpytys ei häirinnyt liikaa Julian laulua. Laulu - tämä möörsi - ei ollut minulle tuttu, mutta aika hyvinhän Juulia lauloi, Laulu ei ollut vaan kovin hyvä koelauluun mielestäni, koska se pyöri jotenkin paikallaan.
Julia pääsi jatkoon.
(http://www.idolslandia.fi/photo_sharing/idols_2017/julia_rautio_2.jpg)
-
Julian olemme tavanneet aiemminkin http://www.idolslandia.fi/index.php?topic=3479.0
Lauloi tosiaankin vakuuttavasti. Samaa mieltä Etskun kanssa myös siitä, että ensi kerralla tarvitaan toisenlainen kappale.
-
Tuotanto taisikin tehdä tempun. Ehkä Julia lauloikin Oulussa, vaikka televisiossa annettiin ymmärtää, että hän oli Helsingissä. Uudelleen kuunnellessani kiinnitin huomiota tuomarien takana näkyvään taustakuvaan, joka oli mielestäni Oulusta. Miksi laulajia ei voi esittää kaupunki kerrallaan? Ehkä tuotanto on päättänyt, että Julia menee pitkälle, ja siksi hänet näytettiin ensimmäisenä, vaikka hän ei ollut Helsingissä.
-
Tykkäsin hänen rivilaulustaan, mutta hänen ilmeitään on jotenkin kiusallista katsella. Kaunis nuori nainen, mutta ei näytä hyvältä esiintyessään.
-
Tässä on Julian Voice of Finland -esitys Ääni ratkaisee -vaiheessa.
https://www.nelonen.fi/ohjelmat/the-voice-of-finland/1561307-countrymimmi-julia-vayrysella-on-voimaa-ja-taitoa
-
^ Tuo oli uskomattoman hyvä esitys! Tuollaista Juliaa tarvittaisiin jälleen.
-
En olisi melkein ulkoisesti samaksi tytöksi tunnistanut. The Voice -veto on selkeästi toimivampi kuin esim. tuo Idolsin soolo. Allekirjoitan kyllä Idols-tuomareiden kritiikin Juliaa kohtaan. Toivottavasti rohkaistuu avaamaan itseään. Potentiaalia olisi, mutta vielä en lämpene.
-
Kunpa Juulia palaisi juurilleen ja laulaisi samaa musiikkia mitä Voicen ÄR-vaiheessa. :) Kyllä sille voisi löytyä yleisöä jopa Suomesta.
-
^Sitä minäkin toivon. Julia oli yksi suurista suosikeistani tuolla Voicen kaudella ja on sitä taaskin mutta musiikkityyliä voisi tosiaan muuttaa. Hänellä olisi tuota kautta paljon annettavaa.
-
Julialta toivon seuraavaksi jotain kansainvälistä kantribiisiä. Jatkoonhan hän pääsee top 12:sta.
-
Julia on mun ehdoton suosikki Idolsin voittajaksi tällä hetkellä.
-
Julian TOP-10-esitys:
https://www.ruutu.fi/video/3119291
-
Milloin Julia luopuu suomenkielisistä kappaleista ja alkaa esittää samanlaista musiikkia kuin Voice of Finlandissa?
-
Tuotanto taisikin tehdä tempun. Ehkä Julia lauloikin Oulussa, vaikka televisiossa annettiin ymmärtää, että hän oli Helsingissä. Uudelleen kuunnellessani kiinnitin huomiota tuomarien takana näkyvään taustakuvaan, joka oli mielestäni Oulusta. Miksi laulajia ei voi esittää kaupunki kerrallaan? Ehkä tuotanto on päättänyt, että Julia menee pitkälle, ja siksi hänet näytettiin ensimmäisenä, vaikka hän ei ollut Helsingissä.
Tuo spekulaatio taisi ainakin osittain osua oikeaan. Ilmeisesti Julian oli tosiaan laskettu menevän pitkälle, ja siksi hänet näytettiin ensimmäisenä. Kartanoviikkohan oli kuvattu jo ennen ensimmäisen koelaulujakson näyttämistä. Ilmeisesti oli myös ennustettu, että tuomarit eivät Juliaa pudota top12- tai top10-vaiheessa.
-
Aiempi Voice-kisaaja Julia Väyrynen näytti niin eriltä kuin Julia Rautio, että epäilin, ovatko edes sama henkilö. Seiskan haastattelussa Julia myöntää olevansa sama Julia, mutta ei halua kommentoida asiaa enempää, koska se on "mennyttä elämää": https://www.seiska.fi/Telkkari/Tiesitko-Idols-Julia-osallistui-eri-nimella-The-Voice-of-Finlandiin-2014-talta-han-naytti
-
^Turhaan hän sitä Voice-uraa häpeilee. Esittäisi nyt vain samanlaista musiikkia kuin silloin.
-
Kunpa Julia olisi laulanut Idolsissa tuollaista
https://www.ruutu.fi/video/1034569
-
Kunpa Julia olisi laulanut Idolsissa tuollaista
https://www.ruutu.fi/video/1034569
"seisoo oman tyylinsä takana". Harmi että ei enää seiso saman tyylin takana.
-
Eilen Emma Gaalassa Antti Tuisku esitti osan kappaleesta Mä hiihdän. Ei ollut minusta läheskään yhtä hyvä kuin Julia Raution versio.
-
Julia Rautio on saanut levytyssopimuksen: https://www.seiska.fi/Uutiset/Idolsissa-kolmanneksi-sijoittunut-Julia-Rautio-sai-iloisia-uutisia-samaan-talliin-Antti
-
Julia Rautio on myös mukana Aleksanteri Hakaniemen perjantaina ilmestyneellä levyllä, kappaleella Ikioma.
-
Julia Rautio on myös mukana Aleksanteri Hakaniemen perjantaina ilmestyneellä levyllä, kappaleella Ikioma.
Mietinkin, että oli tuttu tuo feattaajan nimi Alen biisillä. En Idolsia juuri seurannut niin en osannu yhdistää.
Julian ääni toimii siinä tosi hyvin, tykkäään