Kirjoittanut: Anteater
« : 06.10.2013 13:24:39 »^Toisaalta olemme varmasti nähneet koelaulujaksoissa rivilaulun putoajia. Aika epäviihdyttävää, jos putoajat ovat pelkästään nobodyja.
Millähän perusteella muuten valitaan televisioon pääsevät laulajat? Luulen, että ainakin Sofie Parviainen ja Lilli Päivärinta oli päätetty jo etukäteen pudottaa rivilauluissa eikä heille siksi haluttu antaa huomiota koelauluvaiheessa. Olen siis 90-prosenttisen varma, että kummankin edellämainitun matka katkeaa teatterin ensimmäisessä pudotuksessa.
Ihan hyvä kausi, mutta ei mikään ole oikein kunnolla kolahtanut vielä. Vertailupohjana on Amerikan X-Factor, joka pyörii nyt samaan aikaan ja kyllä siellä edelleen osataan se draama (yltiöpäinen) luoda ihan eri tavalla.
Ja sitten aivan sietämätön miinus:
Jokaisen jatkoonpääsijän koelaulua ei löydy Katsomosta. Missään ei ole edes jatkoonpääsijöiden nimiä!
Ihan kuin jostain tuomarin tyylistä uutisointi olisi tärkeämpää!
Olen tykännyt uusista tuomareista, vaikka voihan niitä kritisoida rakentavan kritiikin vähäisestä osuudesta. Tärkeää on mielestäni, että tuomarit vaikuttavat kiinnostuneelta hommastaan ja antavat kaikille reilun mahdollisuuden. Aina on mielestäni mukava katsoa kuinka ne
keskittyneesti tuijottavat yrittäjiä.
Miinus:
- Laulajan nimi ja ikä näytetään kuvaruudulla vain sekunnin verran.