Kirjoittaja Aihe: Sia  (Luettu 4066 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Rico

  • Klingonien pitsinnypläyskerhon ehdokasjäsen
  • i
  • *
  • Viestejä: 6014
  • Karma: +14/-53
    • Profiili
Sia
« : 22.06.2009 12:11:51 »
Sia eli oikealta nimeltään Sia Kate Isobelle Furler (s. 18. joulukuuta, 1975) on australialainen pop-laulaja. Hänet tunnetaan muun muassa työskentelystään Zero 7:n ja Katie Noonanin kanssa sekä kolmesta sooloalbumistaan. Hänen musiikkiaan tukeneisiin levy-yhtiöihin kuuluvat DancePool (Sony Music), Go! Beat Records sekä Hear Music. Sia Furler, joka syntyi Adelaidessa, Australiassa, kuului australialaiseen happojazz- ja indie-järjestöön nimeltä Crisp, joka julkaisi kaksi albumia, joiden nimet ovat Word and the Deal sekä Delirium. Myöhemmin vuonna 1997 Sia julkaisi itsenäisen levy-yhtiön avulla oman sooloalbuminsa nimeltä Only See. Furler ei saavuttanut kovinkaan suurta julkista suosiota ennen kuin muutti Iso-Britanniaan.Vuonna 2008 Sia puhui biseksuaalisuudestaan avoimesti Scotland on Sundayn ja AfterEllen.comin haastatteluissa sanoen: "Olen aina ollut avoin siitä. Ihmiset mässäilevät sillä nyt, sillä menestyn."


Suora kopio wikipedian artikkelista 8D, laiskuus huipussaan etc.



Joo eli siis aivan ihanaa tämmöstä indierock/pop musaa:
Lindexin mainos %D ei löydy parempaa versioo tosta Electric Birdistä muualla.
Breathe Me livenä
The Girl You Lost to Cocaine
Kannattaa tutustua jollei ole jo tuttu =D

Juhkunautti

  • Uupumaton Aakkostaja
  • i
  • *
  • Viestejä: 6160
  • Karma: +61/-53
  • ~ Urheilusta innostuva lukufriikki
    • Profiili
Vs: Sia
« Vastaus #1 : 24.06.2009 18:00:37 »
TGYLTC on kyllä tosi hyvä, kuuntelin nyt pari levyy läpi, jaksaa ne kyllä kuunnella vielä monesti uudestaankin (: Aika persoonallinen ääni.
"Taylor, you'll be fine...""

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Sia
« Vastaus #2 : 25.06.2009 11:25:20 »
Eiiiii olin jo unohtanu tuon superärsyttävän Lindex mainoksen!! Siis ei se biisi oo sinänsä huono tai ärsyttävä mutta kun tuosta biisistä jäi aina päähän soimaan se aaaaaaaaaa-kiekuminen you know mitä mä tarkoitan? :'DD Se vaan soi ja soi päässä taukoamatta ja ei sitä voinu laulaakaan kun ei muistanut muita kohtia.



~It feels good. Is that reason enough for you.~

Rico

  • Klingonien pitsinnypläyskerhon ehdokasjäsen
  • i
  • *
  • Viestejä: 6014
  • Karma: +14/-53
    • Profiili
Vs: Sia
« Vastaus #3 : 25.06.2009 12:08:09 »
Well you’re aa-a-aa-a-aa-a-aa-a-aaaart, you fell into this part
You play the victim perfectly holding your beating heaa-a-aa-a-aa-a-aa-a-aaart
You used to be so smaa-aa-aart.

Noin se menee ;D, ei pitäis ärsyttää enää ku voit laulaa mukana.

Carambola

  • Lomahakuinen hiinor-tutkija
  • i
  • *
  • Viestejä: 182
  • Karma: +0/-0
    • Profiili
Vs: Sia
« Vastaus #4 : 08.12.2009 19:22:58 »
Lainaus
Varoitus: tähän aiheeseen ei ole kirjoitettu ainakaan 120 päivään.
Jos et välttämättä halua vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.

x''D

Kuulin joskus Sian Breathe Me'n ja se on ihana ^.^ Ja on toi Lndex mainoskin ollu iPodissa : DPitäis joskus kuunnella ihan kunnolla 8)
Did I tell you that I love you today.

Rico

  • Klingonien pitsinnypläyskerhon ehdokasjäsen
  • i
  • *
  • Viestejä: 6014
  • Karma: +14/-53
    • Profiili
Vs: Sia
« Vastaus #5 : 02.07.2010 17:02:56 »
Ostin ton uuden levyn (siis todellakin ostin) ja tosi tykkiä settiä <3

Nyt muutkin vois sanoo mitä mieltä on kun tää ilmeisesti on suomessakin radiosoitossa? %D...

Paitsi et toi Clap Your Hands ei ole yhtään semmosta Siaa mitä se muu tuotanto on. Mut ihan hyvä biisi sekin loppupeleissä.

capri

  • Puolikas tuplagee-hirmu
  • i
  • *
  • Viestejä: 18333
  • Karma: +6/-3
  • Life is like a box of chocolates.
    • Profiili
Vs: Sia
« Vastaus #6 : 02.07.2010 18:14:08 »
Olen kuunnellut sitä levyä, missä on se Breath me ja oon ihan rakastanut siihen levyyn!
Älä murehdi menneitä; niiden aika on ohi. Älä murehdi tulevaa. Sen aika ei ole vielä.

Rico

  • Klingonien pitsinnypläyskerhon ehdokasjäsen
  • i
  • *
  • Viestejä: 6014
  • Karma: +14/-53
    • Profiili
Vs: Sia
« Vastaus #7 : 03.07.2010 02:23:59 »
Colour the Small One <3 Mulla on se aitona (8

Jolanne

  • Forkan AA-kerhon yllätystodistaja
  • i
  • *
  • Viestejä: 10064
  • Karma: +13/-23
    • Profiili
Vs: Sia
« Vastaus #8 : 03.07.2010 10:11:22 »
My Love on <3

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Sia
« Vastaus #9 : 08.08.2011 21:30:18 »
Olin vähän, et mitä hittoo Sia on Guettan biisis. : D Mut ei huono biisi kyl.


David Guetta - Titanium (feat. Sia)

David Guetta - Titanium (feat. Sia)
« Viimeksi muokattu: 12.08.2011 15:51:34 kirjoittanut Negativ »



~It feels good. Is that reason enough for you.~

Rico

  • Klingonien pitsinnypläyskerhon ehdokasjäsen
  • i
  • *
  • Viestejä: 6014
  • Karma: +14/-53
    • Profiili
Vs: Sia
« Vastaus #10 : 08.08.2011 22:22:59 »
Sopiipa sen ääni yllättävän hyvi tommosentyyliseenki musaan. Onhan se kyl tosi monipuolinen artisti et ei pitäis olla yllättyny, aika poppiahan sen uus levy oli muutenki.

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Sia
« Vastaus #11 : 13.11.2013 12:20:04 »
Aika timanttiselta vaikuttaa Hunger Gamesin soundtrack taas. :D

Sia - Elastic Heart (feat. The Weeknd & Diplo)



~It feels good. Is that reason enough for you.~