Vastaa

Varoitus: tähän aiheeseen ei ole vastattu yli 120 päivään.
Jollet ole varma että haluat vastata juuri tähän, harkitse uuden aiheen aloittamista.
Nimi:
Sähköposti:
Aihe:
Otsikon ikoni:

Varmistus:
Minä vuonna Suomi itsenäistyi?:
Mikä on Anna A:n sukunimi?:
Mikä puuttuu: Hupu, Tupu:

Oikotiet: paina alt+s lähettääksesi viestin, tai alt+p esikatsellaksesi


Yhteenveto

Kirjoittanut: phale
« : 27.03.2016 01:06:16 »

Meri oli kyllä kirkkaasti illan paras. Vaikutuin jo hänen edellisestä vedostaan Knock-Outeissa ja samalla upealla linjalla jatkettiin nytkin. Etenkin hiljaa lauletuissa kohdissa oli mahtava läsnäolo ja tunnelma, ja lisäksi Merin matalat äänet soivat erittäin kauniisti. Merillä on kyllä mahtava tulkintakyky, mistähän itselleenkin saisi samanlaisen...  ;)

Anna on mainio laulaja ja Demons hieno biisi, mutta tämä sovitus ei oikein toiminut. Tausta jäi jotenkin vaisuksi eikä lähtenyt lentoon eikä asiaa auttanut se, että naisen laulamana melodiassakin jouduttiin vaihtamaan oktaavia kesken kappaleen. Kappale olisi vaatinut esittäjältään laajemman äänialan, että kertosäe olisi voitu vetää säkeistöjä korkeampaa, kuten alkuperäisessäkin versiossa. Muuten Anna suoriutui ihan hyvin haastavasta kappaleesta.

Michaelin tiimi ei nyt oikein sytyttänyt. Tuomaksella on kyllä persoonallinen soundi ja Riikka on sympaattinen hahmo, mutta jokin kappalevalinnoissa ja esityksissä jäi vielä vajaaksi. Toivottavasti parantavat seuraavalle kierrokselle.
Kirjoittanut: Etsku-Etana
« : 26.03.2016 21:28:23 »

No, niinhän siinä kävi tietysti, että äänestäjät äänestävät vain suomeksi laulavia. Onneksi Redrama valitsi Annan! Sääli Margaritaa. :(

Heh, pikkasen yleistetty, kun illan 8 esityksestä vain yksi OLI suomeksi, ja pääsi yhtenä neljästä yleisöäänillä jatkoon ;)

Hahaa! Minulla tapahtui oikosulku, koska pidin Alexia niin umpisuomalaisena esiintyjänä, että lisäsin hänet mielessäni suomeksi laulaneisiin vaikka tiesin, mitä hän oli laulanut.  ;D

Michaelin "rokki"tiimiin tällainen tarkastelu ei tietenkään päde.
Kirjoittanut: ville
« : 26.03.2016 21:02:41 »

Mitenköhän paljon Meri mahtoi hyötyä siitä että hänellä oli noin "ajankohtainen" biisi?
Kyllä se varmaan toi apua, mutta toisaalta se oli suuri riski, koska alkuperäisen tasolle on vaikea päästä. Jos olisi tullut vähänkin tylsä versio, tuloksena olisi ollut mahalasku.
Kirjoittanut: Casper
« : 26.03.2016 21:00:42 »

Mitenköhän paljon Meri mahtoi hyötyä siitä että hänellä oli noin "ajankohtainen" biisi?
Kirjoittanut: Negativ
« : 26.03.2016 20:47:26 »

Villen tilastotiedot oli aika mielenkiintoiset (hyvä Meri! :) ). Seuraavaksi pitäs kai kerätä tilastot näiden faniprofiilien tykkäyksistä... no keräänpä:

Meri: 478
Alex: 465
Margarita: 126
Riikka: 374
Tuomas: 213

Annalta, Danielilta ja Jarkolta löydän vain privaprofiilit.

Anna Karlsson: 451
Daniel Sanz: 1407

Jarkon sivua en itsekään löytänyt, eilen etsin, kun olisin siitä tahtonut tykätä Annan, Tuomaksen ja Alexin sivujen lisäksi.
Kirjoittanut: leena
« : 26.03.2016 20:02:22 »

Illan ykkössuosikki Heikki :) ja laulupuolella suurimman vaikutuksen teki Meri (Miken tiimi meni kokonaisuudessaan vähän "ohi"). Annan vetokin oli hieno, eli kaikenkaikkiaan tunnelma tiivistyi vasta illan lopuksi.

No, niinhän siinä kävi tietysti, että äänestäjät äänestävät vain suomeksi laulavia. Onneksi Redrama valitsi Annan! Sääli Margaritaa. :(

Heh, pikkasen yleistetty, kun illan 8 esityksestä vain yksi OLI suomeksi, ja pääsi yhtenä neljästä yleisöäänillä jatkoon ;) mut joo-o, kyllä se eri tavalla koskettaa (mie nyt taidan täällä edustaa sitä "junttiporukkaa", joka suomeksilaulavia äänestää ;) mut tuskin äänestän, muuten kuin noita videoita katselemalla).

Villen tilastotiedot oli aika mielenkiintoiset (hyvä Meri! :) ). Seuraavaksi pitäs kai kerätä tilastot näiden faniprofiilien tykkäyksistä... no keräänpä:

Meri: 478
Alex: 465
Margarita: 126
Riikka: 374
Tuomas: 213

Annalta, Danielilta ja Jarkolta löydän vain privaprofiilit.
Kirjoittanut: ville
« : 26.03.2016 17:33:40 »

Nyt kun kuuntelen esityksiä netistä, niin suosikkini on kyllä Anna. Meri oli hyvä, mutta ehkä tuosta kappaleesta ei vain saanut ihan niin paljon irti kuin mitä Meri on parhaimmillaan saanut.

Mielenkiintoista muuten katsella, että miten paljon tykkäyksiä eri esitykset ovat saaneet Facebookissa:
Anna 1,1 tuhatta
Meri 4,2 tuhatta (!!!)
Alex 1,1 tuhatta
Margarita 135 (??)
Riikka 1,1 tuhatta
Tuomas 3 tuhatta (!)
Daniel 1,3 tuhatta
Jarkko 645

Tuomaksen suosio vähän yllättää, mutta kyllähän hän veti biisinsä hienossa ZZ Top -hengessä.
Kirjoittanut: Fanittaja
« : 26.03.2016 16:51:02 »

Alexin vahvuus tulevaa mahdollista uraa ajatellen on, ettei ainakaan tässä maassa ole montaa hänen kaltaistaan laulajaa. Hän sikäli osuisi ikään kuin tyhjälle kentälle.
Kirjoittanut: ville
« : 26.03.2016 16:49:19 »

Olin eilen ihan paikan päällä katsomassa tätä ringside-paikoilla.  :) Joka vuosi on tullut käytyä kerran ihan paikan päällä, mutta nyt oli ekaa kertaa näin hyvät paikat. Tarkoitus oli nähdä Alisan esiintyvän (avokkini kuorojohtaja), mutta saimme kuulla pari viikkoa sitten, että hän esiintyykin vasta viikkoa myöhemmin. Noh, ei se mitään, ihan hyvä show oli näinkin.

Yleisfiiliksiä:

Heikki Paasonen oli tosi hyvä. Te ette nähneet, mitä tapahtuu lähetysajan ulkopuolella, mutta hänellä oli erinomaisesti tilanne hallussa kaiken aikaa pienistä haasteista huolimatta (sivuseinällä olevasta aitiosta huuteli joku känniääliö jatkuvasti jotain, enimmäkseen kyllä "Hyvä Heikki!"). Poliittisesti epäkorrekti mielipiteeni on, että hän oli jopa parempi kuin Axl Smith.

Äänentoisto ei ollut erityisen hyvä. Rauhalliset esitykset olivat hyviä, mutta jos oli enemmän räimettä, ääni oli melko puuroa, ja oli hyvin vaikea sanoa, että miten hyvin osa laulajista lauloi. Ringside-paikoilla oli vielä ehkä se ongelma, että ääni tuli sivusta, kun taas esiintyjä näkyy edessä. Oudoin fiilis tästä tuli ehkä Jarkon kohdalla, joka yhdessä vaiheessa lauloi edessämme kolmen metrin päässä kameralle, mutta ääni tosiaan kuului sivulta. Vei "hieman" esitykseltä tehoa.

Sitten niihin esityksiin:

Jarkko Kujanpää
Hänellä oli tietty vaikea tehtävä olla porukan aloittajana, mutta hän oli yksi harvoista, joille yleisö ei noussut seisomaan. Teatraalisuus vaikutti hieman päälleliimatulta. Ansaitsi pudota.

Daniel Sanz
Livenä Daniel oli todella hyvä. Ketjussa mainittuja epäpuhtauksia ei kuulunut ainakaan minun korviini.

Tuomas Junnikkala
Tätä oli vaikea arvostella juurikin äänentoiston puuroutumisen takia. Hyvä liveperformanssi, mutta ääntä ei pystynyt arvioimaan.

Riikka Jaakkola
Riikan esitys oli erinomainen ja hänen laulunsa kuulosti tosi hyvältä.

Margarita Kondakova
Livenä tämän esityksen alku oli ihan hohhoijaa, mutta lähtihän se siitä vähitellen käyntiin. Oli kyllä minusta oikea henkilö pudotettavaksi (en olisi tosin itkenyt, jos Alex olisi tippunut).

Alex Ikonen
Kuulosti ihan hyvältä, mutta kappale ei oikein minuun kolahtanut. Yllätyin vähän siitä, että hän meni suoraan yleisöäänillä jatkoon. Vaikuttikohan se, että hän on Redraman joukkueen ainoa mies.

Meri Vahtera
Meri oli minusta ehdottomasti illan paras. Kuuntelen nyt hänen esitystään Nelosen sivuilta, ja tuntuu siltä, että livenä hänen esityksensä oli vielä parempi, koska äänessä oli enemmän dynamiikkaa. Ohessa kännykkäräpsy Meristä.

Anna Karlsson
Anna oli myös mahtava. Onneksi Redrama valitsi hänet jatkoon.
Kirjoittanut: Etsku-Etana
« : 26.03.2016 11:01:20 »

Sain katsottua ruudusta.

Michaelin tiimi

Jarkko Kujanpää (Easy Livin')
Stailaus oli muuttunut jättiaskeleen parempaan ja nuorekkaampaan suuntaan. Hienostihan Jarkko lauloi tämän klassikon, mutta itse en vaan hae Voicesta rokkiklassikoiden laulajia.

Daniel Sanz (Right Here Waiting)
Myös Daniel lauloi kulahtaneen klassikon, jota en jaksaisi kuunnella enää kertaakaan. Hyvin tai jopa tosi hyvin lauloi hänkin, mutta ei kuulu tämänkään perusteella laulajiin, joita haen Voicesta.

Tuomas Junnikkala (Gimme All Your Lovin')
Tämä oli pelkästään tylsää. Itse en valitettavasti saanut Tuomaksen esityksestä yhtään mitään.

Riikka Jaakkola (Kids in America)
Vaikka Riikallakin oli klassikko esitettävänä, hän kuulosti paljon mielenkiintoisemmalta. Riikassa on karismaa ja hän lauloi hienosti kuten muutkin Michaelin tiimiläiset mutta oli mielenkiintoisin artisti. Riikka jatkoon! Eikä edelleenkään vaikuta 1999:ltä.  :D

Tuomas ja Riikka jatkoon yleisöäänin! Olisi sen osannut veikatakin, jos olisin älynnyt veikata. Michael valitsee varmaankin Jarkon. Eikun valitsikin Danielin!


Redraman tiimi
   
Margarita Kondakova (Since U Been Gone)
Margarita on ollut suuria suosikkejani, mutta tähän vähän petyin. Oliko sovitus liian outo, kun kappaletta oli melkein vaikea tunnistaa? Margaritan ääni oli liian kova ja eikä oikein soinut. Margaritassa olisi todella paljon ainesta, mutta ehkä hänen on pysyttävä parhaalla alueellaan? Haluan kyllä, että Margarita menee jatkoon!

Alex Ikonen (Stand By Me)
Alex lauloi lempikappaleeni ja siitä heti plussaa. Mutta minun korvaani hänen äänensä ei kuulosta mitenkään erityisemmältä ja tässä kappaleessa tarvittaisiin tiettyä äänenväriä.

Meri Vahtera (Tequila)
Erinomainen esitys Meriltä ja hänen kaunis ääni pääsi oikeuksiinsa.

Anna Karlsson (Demons)
Anna oli jälleen loistava! Hän on juuri sitä, mitä itse haen Voicesta. Se on sitten eri asia, arvostaako äänestävä yleisö häntä.

Jatkoon (toivottavasti) yleisön äänillä Anna tietysti mutta ilmeisesti myös Meri. Redraman valinnalla Alex vaikka minä valitsisin Margaritan.  No, niinhän siinä kävi tietysti, että äänestäjät äänestävät vain suomeksi laulavia. Onneksi Redrama valitsi Annan! Sääli Margaritaa. :(
Kirjoittanut: Casper
« : 26.03.2016 00:24:25 »

Toisaalta Redin tiimin vahvuudesta kertoo että Anna meni vain valmentajan avulla jatkoon. Toivottavasti menis pitkälle. Toi haastattelu oli mainio ennen esitystä :D
Kirjoittanut: Casper
« : 25.03.2016 23:56:02 »

Jes avausbiisi oli kyllä mahtava.

Varmaan voi sanoa ettei voittaja tänä vuonna tule Michaelin tiimistä? Riikka varmaan menee finaaliin asti, hänestä tulee mieleen jotenkin -80-luvun Vicki Rosti.

Kirjoittanut: Negativ
« : 25.03.2016 21:48:36 »

Yllätti positiivisesti, että Alex meni yleisöäänillä jatkoon. Oletin Annan ja Merin menevän. Margarita sitten putosi ja hyvä näin.


Unohtui ihan kommentoida, että tykkäsin livelähetyksen avauksesta kovasti. Oli mukava biisi valittu kilpailijoille, myös Voicen mainoksena nähty pätkä tästä kappaleesta on ihastuttanut.
Kirjoittanut: Kaitsu
« : 25.03.2016 21:44:19 »

Katsojien äänillä Redraman tiimistä jatkoon sitten ylsivät Alex & Meri! Iso yllätys ettei Anna päässyt katsojaäänillä jatkoon! :o. Redrama onneksi valitsi Annan jatkoon.
Kirjoittanut: Memek
« : 25.03.2016 21:34:17 »

Anna on kyllä tässä kisassa suosikkejani. Ihana! Margarita saisi tippua näistä aika selvästi. Suhtaudun häneen ihan positiivisesti, mutta muut olivat selvästi parempia.

Ai joo, voisi vielä mainita että nuo välihaastattelut ovat olleet mukavan rentoja.