Ei elokuvan tarvitse sinua koskettaa mutta on hieno juttu, että se vastaa todellisuutta.
Mutta jos tällainen elokuva ei kosketa, silloin elokuva juuri jää mielestäni puolitiehen, eikä vaan voi olla niin hyvä, jos istut ja tuijotat tylsistyneenä. Sillä perustelin arvosanaani. Katson leffoja varmasti eri tavalla kuin moni muu, vaikka sellainen ihminen, joka katsoo vähemmän elokuvia.
Totta kai arvostan sitä, et kuvaus oli melko realistista ja tietysti ymmärrän, et nuo tilanteet ovat kamalia ja epätoivoisia, mut se vaan jää yksipuoliseksi jos koko leffa on samaa. Tuli melkein sellainen olo, et väännettiin rautalangasta. Dokumenttielokuvat ovat oma genrensä....
Kirjassa kerronta tietysti pystyy aina olemaan monipuolisempaa, siksi aion kirjankin joskus vielä lukea.
//Tuli tässä vielä yöllä katottua
The Five-Year Engagement (3/5). Vähän omituinen leffa....tää ei ollut puhdasta komediaa, mut ei toisaalta nyt niin draamaakaan eli draamakomedia sitten ilmeisesti...
Jason Segel ja Emily Blunt on kummatkin hyviä ja sellasia tosi tasaisia/miellyttäviä näyttelijöitä, et sen takia jaksoi katsoa. Chris Pratt oli myös mukana ja teki hauskan sivuroolin. Ihan ookoo leffa, ei mikään spesiaali, mut mukiinmenevä. Oli vaan vähän sekava, kun ei oikeen tiennyt mitä tällä leffalla haluttiin kertoa. Elokuva on erään pariskunnan tarina siitä miten häiden järjestely venyy erinäisten syiden takia. Ehkä kestoltaan myös hieman liian pitkä, tosin tajusin äsken, et taisin katsoa unrated version.