Tällaiset laulajat eivät enää oikein pärjää, kun Michael ei ole enää mukana. Toni Wirtanen ei ole ollenkaan mikään rokkimies valmentajan roolissaan. En kaivannut Mauriciota jatkoon.
Lauloi kyllä yllättävän hyvin Nirvanaa, tosin hänellä oli hieman samantyyppinen ääni kuin Kurt Cobainilla, joten siitä oli etua. Tietyllä tapaa juuri se saattoi koelaulussa kääntyä häntä vastaan. Harmitti silti ettei Tonikaan kääntynyt, olisin mielelläni kuullut häneltä lisää tulkintoja.
Ihan komeaa rokkilaulua, mutta ei varmaan sopinut kenenkään valmentajan makuun. Michael Monroe olisi saattanut tälle kääntyä, mutta hän ei ole enää Voicessa.