Mielestäni kuitenkin homoperheille ei pitäisi antaa adoptio-oikeutta. Itse en ainakaan olisi halunnut että minut kasvattaisi 2 miestä.
Tietenkään, kun sinulla oli jo valmiiksi hyvä perhe ja vanhemmat. En minäkään kahtaa isää olisi halunnut kun minulla on loistava äiti. Se, että itse on tyytyväinen siihen mitä on, ei tarkoita sitä, etteikö kaksi miestä voisi olla loistavia vanhempia ja ettei heillä pitäisi olla adoptio-oikeutta. Moni maailman lapsi todennäköisesti olisi ihan mielellään Suomessa kahden miehen kasvattamana kuin jossain kaukomaiden kämäsimmässä lastenkodissa.
En tarkoittanut sitä niin että se on väärä jos toinen vanhemmista on esim. kuollut. Tarkoitin sitä että lapselle ei ole hyväksi että vanhempina ovat joko homo tai lesbo.
Tästä ei ole oikeastaan minkäänlaista näyttöä. Lapselle riittää, että hänellä on edes YKSI turvallinen ja pysyvä aikuinen elämässään ja se takaa sen, että lapsella on hyvät mahdollisuudet kasvaa tasapainoiseksi aikuiseksi. Ei ole mitään väliä sillä, onko se aikuinen mies vai nainen tai edes sukulainen.
Mielestäni jos kasvattajana ovat äiti ja isä, niin se on paljon parempi lähtökohta kuin 1 äiti tai 1 isä, tai 2 isää tai 2 äitiä. Ja sitä vielä että lapsen pitäisi kasvattaa hänen oikeat vanhemmat.
Itse olen yhden äidin kasvattama ja taivaan kiitos olenkin. Isäni oli umpijuoppo ja oli ihan nokko, että hän 4 ekaa vuotta elämässäni pyöri. Olisi saanut kadota aikaisemminkin. Herranen aika millasta meikän elämä ja lapsuus olisi ollut, jos mukana kasvattamassa olisi ollut se oikea isä
Ja Suomessa on PALJON niitä perheitä, joissa jompikumpi vanhempi on enemmän tai vähemmän huono hommassaan. Suurin osa vanhemmista toki ovat parempia, mutta niin iso osa ei ole, että voisi väittää, että OIKEIDEN vanhempien kasvattamilla lapsilla olisi paremmat lähtökohdat. Tärkeintä on, että lasta kasvattaa turvallinen ja pysyvä aikuinen. Tai kaksi. Tai viisitoista. Yksi loistava umpihomokampaajaisä on huomattavasti parempi kasvattaja kuin kaksi aggressiivista narkkarivanhempaa näin kärjistetysti sanottuna.
Tottahan toki ikuisesti yhdessä pysyvät ja onnelliset iskä ja äiskä ovat loistava lähtökohta lapselle. Mutta nykyään perhemallit ovat niiiiiiiiin muuttuneita, ettei oikein voi sanoa, että se olisi aina se paras lähtökohta
Lapsen olisi hyvä asua yhdessä kodissa, ei äitin ja isäpuolen luona tai äitipuolen ja isän luona vuorotellen.
Aina voi sanoa, että mikä olisi ideaalitilanne, mutta käytännössä se ideaalitilanne ei aina toimi ja se ei tarkoita sitä, että esim. eroperheiden lapsilla menisi aina heikommin. Se, että lapsella olisi kaksi kotia, joissa molemmissa asuu onnellinen ja hyvinvoiva kasvattaja on parempi kuin yksi koti, jossa vanhemmat eivät tule keskenään toimeen ja ovat onnettomia.
Tietenkin lapsella olisi hyvä olla sekä miehen-, että naisenmalli elämässään, mutta jommankumman puuttuminen ei hirveän negatiivisesti vaikuta. Ja lisäksi tuon miesnaismallin ei ole pakko olla biovanhempi, vaan vaikkapa naapurin rouva, sukulainen tai opettajakin voi tietyssä mielessä täyttää sen roolin niin hyvin, ettei sen puuttumisesta tule ongelmia. Itselleni miehenmallia olen saanut äitini veljistä enkä ole näin ollen koskaan kokenut isän puuttumista merkittävänä ongelmana elämässäni, kehityksessäni tai onnellisuudessani. Enkä usko olevani mikään marginaalitapaus
