Kirjoittaja Aihe: Eurovision Song Contest 2014!  (Luettu 10193 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Eurovision Song Contest 2014!
« : 21.06.2013 22:29:40 »
Voisipas tän ketjun jo perustaa :D.

Tanska voitti viisut tosiaan tuossa kuukausi sitten. Voiton maalle toi Emmelie de Forest kappaleella Only Teardrops. Tosi hieno video on Only Teardropsille tehty. Pidän kovasti :). Biisikin on edelleen pirun mahtava & ehdottomasti Tanskan viisuhistorian parhaimpia. Tanska oli ennen tätä vuotta voittanut viisut aiemmin kahdesti vuosina 1963 & 2000.

Alustavasti ensi vuoden kisapäivät olisivat 13, 15 & 17.toukokuuta. Neljä kaupunkia on sanonut haluavansa isännöidä ensi vuoden viisuja. Kööpenhamina, Herning, Horsens & Fredericia käyvät taistoa siitä mikä saa viisut isännöitäväkseen.

EBU:n johtava tarkastaja Jon Ola Sand on kommentoinut, että hän toivoo vuoden 2013 kilpailusta poisjättäytyneiden maiden paluuta ja että EBU keskustelee paluusta maiden kanssa.

Tähän mennessä 16 maata ovat vahvistaneet osallistuvansa:

Tanska (isäntämaa)
Alankomaat
Belgia
Irlanti
Israel
Latvia
Liettua
Malta
Norja
Ranska
Ruotsi
Saksa
San Marino
Suomi
Unkari
Viro

San Marinon yleisradio SMTV on tiedottanut, että Valentina Monetta edustaa maata viisuissa myös ensi vuonna. Joten nähtäväksi jää sanooko kolmas kerta toden Valentinalle ja tuoko hän San Marinolle viimein kaivatun paikan viisufinaalissa. Saa nähdä millainen viisu mahtaa seuraavaksi olla luvassa Valentinalta. Viisukonkari Ralph Siegel on ensi vuonnakin tuotantotiimissä mukana. Siegel on säveltänyt kaksi viimeisintä San Marinoa viisua The Social Network Songin & Crisaliden. The Social Network Song oli viime vuonna semifinaalissa 14 & Crisalide tänä vuonna 11.
« Viimeksi muokattu: 21.06.2013 22:32:39 kirjoittanut Kaitsu »
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #1 : 09.07.2013 01:00:46 »
Tanskan yleisradioyhtiö DR ilmoitti eilen, että ensi vuoden viisut pidetään 6., 8., & 10.toukokuuta. Vielä kolme kaupunkia on taistossa viisujen isännyydestä. Kisakaupunki tulee olemaan Kööpenhamina, Herning taikka Horsens. Herningiä pidetään ilmeisesti ennakkosuosikkina saamaan viisut isännöitäväkseen. Herningin Jyske Bank Boxen isännöi tänä vuonna Tanskan viisukarsinnan finaalia. Saa nähdä sitten mikä kaupunki isännöi viisuja ensi vuonna. Voi olla, että viisukaupunki selviää vielä tässä heinäkuun aikana tai sitten viimeistään elokuussa.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #2 : 03.09.2013 03:06:06 »
Kylläpäs kesti Tanskalla valita kisakaupunki!! No eilen se lopulta selvisi, että Kööpenhaminassa pidetään viisut ensi keväänä kolmatta kertaa. Pitopaikka on B&W Hallerne.

Ensi vuoden viisujen slogan on nimeltään ''Join Us''. Todella tylsältä kuulostaa. Olisi slogan saanut olla räväkämmän kuuloinen, kun tuo Join Us ei todellakaan ole mikään hääppöinen.

Tanskassa ilmeisesti etenee suunnitelmat hyvin & DR on luvannut paljastaa tulevien euroviisujen juontajat tämän vuoden puolella.

Uusimpina maina osallistumisensa ovat vahvistaneet Albania, Bulgaria, Georgia, Islanti, Itävalta, Makedonia, Sveitsi & Venäjä. Näistä Makedonian edustajakin on jo selvillä. Maata Kööpenhaminassa edustaa Tijana Dapčević. Vuonna 1976 syntynyt Tijana Dapčević (oik. Tijana Todevska-Dapčević) asuu ja tekee uraa Belgradissa, mutta on syntyjään Skopjesta. Viisukarsinnoissa tämä muuntaumiskykyinen ja matalaääninen laulajatar on nähty ainakin Makedoniassa vuonna 2002 (kappaleella “Izgrev“) ja Serbia-Montenegrossa vuonna 2006 (kappaleella “Greh“). Hänen siskonsa Tamara Todevska edusti Makedoniaa vuonna 2008.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #3 : 15.09.2013 19:54:49 »
Itävallan edustaja Kööpenhaminassa onpi Conchita Wurst. Wurst ei ole mikään tuntematon nimi euroviisuyleisölle nimittäin hän sijoittui toiseksi 2012 Itävallan viisukarsinnoissa kappaleella That's What I Am. Wurstin edustuskappale julkistetaan myöhemmin. Conchita Wurstin hahmon takaa löytyy 24-vuotias mies nimeltä Tom Neuwirth. Tom tuli tutuksi itävaltalaisyleisölle ensimmäisen kerran vuonna 2006 kykykilpailussa Starmania, jossa hän sijoittui niin ikään toiseksi.

Erittäin mielenkiintoinen valinta Itävallalta & saa nähdä sitten millainen Conchitan viisukappale mahtaa olla :). Toivottavasti hyvä viisu olisi luvassa.

Ruotsin SVT ilmoitti alkuviikosta ensi vuoden Melodifestivalenin kiertuekaupungit. Ensimmäinen semifinaali on 1.helmikuuta Malmössä, toinen semifinaali 8.helmikuuta Linköpingissä, kolmas semifinaali 15.helmikuuta Göteborgissa, neljäs semifinaali 22.helmikuuta Örnsköldsvikissä, toinen mahdollisuus 1.maaliskuuta Lidköpingissä & finaali 8.maaliskuuta Tukholmassa.

Ruotsissa on myös ensimmäinen karsinta-artisti selvinnyt. Kolmihenkinen yhtye nimeltä EKO voitti elokuussa Svenskatoppen Nästä 2013 -kilpailun kappaleella “Yellow”. Kyseinen kappale ei kuitenkaan tule olemaan kokoonpanon karsintakappale vaan Melodifestivalenilla kisataan uudella kappaleella.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #4 : 05.10.2013 19:58:16 »
Viisuissa pitkään mukana olleet Kroatia & Kypros ovat molemmat jäämässä pois ensi vuoden viisuista taloudellisten ongelmien takia. Jään kaipaamaan kumpaakin maata paljon, kun viime vuosina niin Kroatian kuin Kyproksenkin viisut ovat olleet todella hyviä. Surettaa :(.

Turkki & Slovakia eivät tiettävästi ole tekemässä paluuta. Turkin yleisradioliitto näyttää viime vuoden tapaan vastustavan äänestysjärjestelmää & se on syynä, ettei maa ole ensi vuoden viisuissa mukana. Turkin yleisradioliitto on muuten suunnittelemassa viisuformaattiin perustuvaa Turkvision -kilpailua.. Kisassa on tarkoitus nähdä noin kaksikymmentä maata tai autonomista aluetta, joissa elää turkkilaisten sukulaiskansoja. Itsenäisten valtioiden kuten Azerbaidzhanin, Turkmenistanin ja Uzbekistanin lisäksi mukana nähdään esimerkiksi Venäjään kuuluva Tatarstanin tasavalta sekä Ukrainalle kuuluva Krimin autonominen tasavalta. Ensimmäinen Turkivison on tarkoitus kisata vielä tänä vuonna. Kymmenen kappaleet semifinaalit on aikataulutettu pidettäväksi 19. ja 21. joulukuuta ja kahdentoista kappaleen finaali 23. joulukuuta. No joopa joo senkun vaan suunnittelevat. Mua ei kyl kiinnosta sitten yhtään tämä Turkvision.

Andorra, Tsekki, Luxemburg & Monaco eivät myöskään ole palaamassa viisuihin. Andorra on viimeksi nähty viisuissa 2009, Tsekki myöskin 2009, Luxemburg 1993 & Monaco 2006. Portugali kenties tekee paluun ensi vuonna, mutta ei se vielä satavarmaa ole. Bosniassa & Puolassa ei ole vielä päätetty, että ovatko mukana ensi vuonna. Kreikka voi jäädä pois Köpiksen viisuista. Jos nyt kävisi niin ettei Kreikka ole mukana ensi vuonna & Bosnia sekä Puola eivät tee paluuta niin osallistujamaiden saldo voi jäädä alhaiseksi.

Iso-Britannia, Espanja, Montenegro & Valko-Venäjä ovat viimeisimmän tiedon mukaan osallistuvansa Kööpenhaminan viisuihin. Todennäköisesti myös Bulgaria, Italia, Moldova, Serbia, Slovenia & Ukraina nähdään Kööpenhaminassa.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #5 : 22.11.2013 23:56:35 »
Uusien tietojen mukaan myös Bulgaria & Serbia ovat jäämässä pois ensi kevään viisuista. Molempien maiden syynä poisjäämiseen ovat talousvaikeudet. Pienoinen joukkokato siis on ensi vuoden viisujen suhteen olemassa. Mahtaakohan Sloveniakin vielä vetäytyä? Puolastakaan ei ole kuulunut oikein mitään. Kreikka mitä ilmeisesti on mukana ensi vuonna, vaikka maa ei ole vielä ilmoittanut osallistumistaan.

Bosnia-Hertsegovina & Portugali palaavat viisuihin ensi vuonna! Mahtavaa :). Portugalilta saisi tulla oikeasti joku ihan tykkibiisi, että pärjäisivät! Bosnialta voisi odottaa kenties jotain balkantyylistä.

Toistaiseksi 35 maata ovat ilmoittaneet osallistuvansa Kööpenhaminan viisuihin.

Montenegro julkisti tällä viikolla viisuedustajansa. Montenegro edustaja Kööpenhaminassa on Sergej Ćetković. Mies on säveltänyt itse tulevan kilpailukappaleensa. Saapi nähdä millainen biisi mahtaa olla luvassa & keväällä nähdään siivittääkö Montenegro tiensä viisufinaaliin ensimmäistä kertaa.

Makedonian tuleva viisu on nimeltään Pobeda. Suomeksi biisi tarkoittaa voittoa. Tijana Dapčević laulaa viisukappaleensa Kööpenhaminassa makedoniaksi. Näillä näkymin kappale kuullaan ensimmäisen kerran tammikuun 15.päivä.

Voisi mainita vielä, että Ranskassa kansa päättää edustajan & viisun ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2007!

// Kreikka & Slovenia mitä suurella todennäköisyydellä nähdään viisulavoilla ensi vuonnakin! :)
« Viimeksi muokattu: 23.11.2013 19:28:48 kirjoittanut Kaitsu »
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #6 : 29.11.2013 01:28:09 »
Alankomaiden viisuedustajat ensi vuonna on Ilse DeLange & Waylon. Heidät nähdään viisuissa nimellä The Common Linnets. 1990-luvun loppupuolella aktiiviisen laulajanuransa aloittanut DeLange on palkittu useampana vuonna maan parhaimman naislaulajan Edison-palkinnolla. Tänä syksynä DeLange on nähty televisiossa “The Voice of Holland” -ohjelman yhtenä valmentajana. Ilse & Waylon ovat tunteneet toisensa jo monta vuotta & heillä on myös kokemusta yhteistyöstä aikaisemminkin. Countrypoppia on siis Alankomailta luvassa tällä kertaa. Mikäli nyt oikein olen ymmärtänyt.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #7 : 06.12.2013 16:47:19 »
Puola palaa viisulavoille kahden vuoden tauon jälkeen Kööpenhaminassa! JEE :).

Nyt joulukuussa muutama maa jo valitsee viisuedustajansa. Ensimmäisten joukossa valitsevat viime vuosien tapaan Ukraina, Albania & Venäjä.

Norjassa viisufinaali on luvassa viime vuosista poiketen maaliskuussa. Norja tulee siis olemaan yksi viimeisimmistä maista, joka valitsee edustajansa. Jokseenkin mulla on sellainen tunne, että Ylvis tullaan näkemään Norjan karsinnoissa..
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

ilppez

  • Viekun ah-valmentaja
  • i
  • *
  • Viestejä: 13062
  • Karma: +16/-7
  • Ja! Ja! JA! JAA! JAAAAAA!
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #8 : 06.12.2013 19:15:55 »
Jokseenkin mulla on sellainen tunne, että Ylvis tullaan näkemään Norjan karsinnoissa..

Se oiskin… xDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Ja ohi ollaan...*kodak moment*

I det Bjørndalske hjem...
Suihkulakki

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #9 : 18.12.2013 23:21:19 »
Viisujen logo



Hyi helkkari sentään!! Kyllä on niin karsea logo ettei mitään rajaa. En vaan tykkää. Viime vuosina on nähty monta paljon parempaa logoa!
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #10 : 19.12.2013 21:51:25 »
Bosnia-Hertsegovina ei sittenkään osallistu viisuihin. Bosnian yleisradioliitto BHRT kertoi viime kuussa tekevänsä paluun, mutta ei se onnistu kun sponsoreita ei ole löytynyt tukemaan paluuta.

Voi kökkö sentään :(
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #11 : 21.12.2013 20:26:33 »
Ukrainassa valittiin ensimmäisenä viisuedustaja Kööpenhaminaan!

Ukrainan finaalin voitti Maria Yaremchuk kappaleellaan Tick-Tock

Muutaman kuuntelun perusteella en ole kyllä ihan vakuuttunut tästä Ukrainan viisusta. Jokin biisissä vaan häiritsee mua. Ehkä noin Tick-Tock kohdat eniten.. Enpä laulajattaren äänestäkään kamalasti tykkää. Kun on kyseessä Ukraina niin varmasti pärjää Kööpenhaminassa!

// Varmasti Ukrainan viisua vielä ennen Köpistä tullaan muokkaamaan tai mistä sitä tietää, jos biisi menee vielä kokonaan uusiksi :D.
« Viimeksi muokattu: 21.12.2013 23:56:06 kirjoittanut Kaitsu »
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

ville

  • Idols-keskustelijat
  • *
  • Viestejä: 724
  • Karma: +4/-5
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #12 : 26.12.2013 21:08:10 »
Muutaman kuuntelun perusteella en ole kyllä ihan vakuuttunut tästä Ukrainan viisusta. Jokin biisissä vaan häiritsee mua. Ehkä noin Tick-Tock kohdat eniten.. Enpä laulajattaren äänestäkään kamalasti tykkää. Kun on kyseessä Ukraina niin varmasti pärjää Kööpenhaminassa!
Jotenkin hirvittävän korni.  :P Kaikki Itä-Euroopassa suositut viisukliseet käytössä jotenkin halvalla tavalla.

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #13 : 29.12.2013 23:20:18 »
Albaniassa kisailtiin finaali eilen & Hersiana Matmuja voitti kappaleella Zemërimi i një nate

Muutaman kerran biisiä kuunneltuani tykkään kyllä tästä Albanian viisusta. Mun korvaani vaan biisi kuulostaa hyvältä :). Biisi on ehkä hieman vaikean oloinen, mutta muhun se kolahti jo ensimmäisellä kuuntelun jälkeen. Toivon kovasti, että biisi pysyisi albanian kielisenä eikä vaihdu englannin kieliseksi.

Kahdesta valitusta Albania on mulla selvästi Ukrainan edellä. Ukrainan viisu ei vaan iske edelleenkään muhun, kun sitä tässä tuli pari kertaa kuunneltua.

Venäjällä finaali on siirretty pidettäväksi maaliskuussa. Tammikuussa Valko-Venäjä valitsee viisunsa. Kun on kyseessä Valko-Venäjä niin ken tietää, jos heidän valittu viisunsa tulee vielä muuttumaan :D. San Marinon viisu ilmeisesti julkaistaan myös tammikuussa. Armenia julkaisee viisuedustajansa tiistaina. Suurin osa maista valitsee edustajansa helmikuussa.

Saksan viisukarsinnoissa on muuten mukana The Baseballs! Toivottavasti bändi ei vaan voita, kun itse en heidän tuotannostaan pidä laisinkaan..
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #14 : 11.01.2014 23:04:03 »
Eilen Valko-Venäjällä edustajaksi Kööpenhaminaan valittiin TEO kappaleellaan Cheesecake

Aivan kamala on tämä viisu!! Laulajan ääni on varsin huono & biisi vaan kuulostaa järkyttävän karsealta. Kun on kyseessä Valko-Venäjä niin viisu mahdollisesti ennen Köpistä vielä vaihtuu! :D

Kolmen valitun viisun myötä Albania jatkaa puntarillani selvänä ykkösenä, kun taas Valko-Venäjä pitää perää Ukrainan kanssa.

Israelia Kööpenhaminassa edustaa nainen nimeltä Mei Finegold. Israel valitsi edustajansa siis ilman julkista karsintaa. Yleisö pääsee valitsemaan Finegoldin tulevan viisun.

Armenian edustaja Köpiksessä on Aram Mp3. Itse en odota Armenialta kyllä mitään tajunnan räjäyttävää viisua.. Aram Mp3 artistinimen takaa löytyy 29-vuotias laulaja-koomikko Aram Sargsyan. Aramin viisukappale selviää myöhemmin. Kappale joko valitaan sisäisesti taikka Armeniassa järjestetään useamman kappaleen karsinta.

36 maata on osallistumassa tämän vuoden viisuihin. Sloveniasta saattaa tulla 37 maa, kunhan ensin päättävät viikon sisällä osallistuvatko Kööpenhaminan viisuihin vaiko eivät.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #15 : 16.01.2014 20:03:38 »
Romaniassa viisu valitaan maaliskuussa & mulla on jo nyt selvääkin selvempi suosikki, minkä ehdottomasti haluan sieltä Kööpenhaminaan!

2010 Romaniaa edustaneet Paula Seling & Ovi ovat lähettäneet karsintoihin ihan tykkibiisin nimeltään Miracle

Pidän tästä ihan törkeän paljon & haluan tämän niin Köpikseen!

Georgia on mitä ilmeisimmin valitsemassa edustajansa ilman julkista karsintaa.

Semifinaalit arvotaan ensi viikolla. Nyt on jo varmaa, että ensimmäisessä semissä esiintyy Ruotsi & toisessa semifinaalissa taas Norja sekä Israel. Saa nähdä sitten mahtaako Suomi olla mukana toisessa semissä viime vuoden tapaan.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #16 : 17.01.2014 21:33:04 »
Slovenia on varmistanut osallistuvansa tämän vuoden viisuihin! Mahtavuutta :). Slovenian myötä osallistujamaita Kööpenhaminassa on 37.

i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #17 : 20.01.2014 20:12:11 »
Semifinaalit onpi sitten arvottu!

Ensimmäisessa semifinaalissa ovat mukana seuraavat maat:

Albania, Armenia, Azerbaidzan, Islanti, Latvia, Ruotsi, Venäjä & Viro alkupuoliskolla. Loppupuoliskolla taas esiintyvät Alankomaat, Belgia, Moldova, Montenegro, Portugali, San Marino, Ukraina & Unkari. Semissä äänestävät näiden maiden lisäksi Espanja, Ranska & Tanska. Semissä siis on mukana viime vuosien kestofinalisteja & sitten niitä, joita finaalissa ei olla nähty. Latvialle, Alankomaille, Montenegrolle, Portugalille & San Marinolle semi on tosi kova.

Toisen semin alkupuoliskolla esiintyvät Georgia, Israel, Itävalta, Liettua, Malta, Norja & Puola. Loppupuoliskolla taas Irlanti, Kreikka, Makedonia, Romania, Slovenia, Suomi, Sveitsi & Valko-Venäjä. Semissä äänestävät maiden lisäksi Iso-Britannia, Italia & Saksa.

Suomella on melkoisen haastava semifinaali luvassa, kun naapurimaista vain Norja semissä mukana. Hyvää Suomella on siinä, että pääsee esiintymään semin loppupuolella. Semi on siinä mielessä mielenkiintoinen, että viime vuosina niillä mailla on hyvät saumat finaaliin joita ei siellä olla nähty.

Suomen lopullinen esiintymisnumero selviää myöhemmin. Arvonnan tulosta kunnioittaen Eurovision laulukilpailuiden tuotannosta vastaava ryhmä määrää esiintymisnumeron osallistujille kaikkien kilpailukappaleiden selvittyä.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #18 : 25.01.2014 19:07:18 »
Italiassa viisuedustaja valittiin tällä kertaa ilman julkista karsintaa. Kööpenhaminassa maan edustaja nähdään Emma Marrone.

Tänään hänen viisukappaleensa julkaistiin & se on nimeltään La Mia Città. Emma on itse tehnyt kappaleensa.

En oikein tiedä mitä mieltä tästä Italian viisusta olen. Ihan kohtuulliselta kuulostaa, mutta ei se ole Italian parin viime vuoden viisujen veroinen. Ehkä biisi on vähän liian rock mun makuuni. Kaipa Italia pärjää Köpiksessä hyvin tai mistä sitä tietää.

Ensi viikonloppuna Sveitsi & Suomi valitsevat edustajansa.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #19 : 02.02.2014 01:04:44 »
Suomessa tosiaan Softengine valittiin edustajaksi Kööpenhaminaan. Something Better on Suomen viisu. Sveitsissä finaali päättyi Sebalterin voittoon. Sebalterin viisu on nimeltään Hunter Of Stars.

Kohtuullisen hyvä on Sveitsin viisu. Ei paha. Viime vuosina Sveitsi ei ole kauhean hyvin viisuissa pärjännyt, josko tänä vuonna maa selviäisi finaaliin. Suomen viisusta taas pidän paljonkin & on se mielestäni tähän mennessä valituista paras!

Maltalla viisuedustaja valitaan viikon päästä. Jokohan siellä mieslaulajien kolmen vuoden voittoputki katkeaisi! Olisi kyllä jo sen aika.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #20 : 06.02.2014 23:08:46 »
http://yle.fi/uutiset/huijausyritys_euroviisuissa_vahvistui/7074139

Varmaankin Azerbaidzan on kyseessä. 2008 maa debytoi viisuissa & joka kerta on sijoittunut kahdeksan joukkoon. Kenkää vaan Azereille!! Viime vuosina on hieman haiskahtanut tämä Azerien pärjääminen enemmänkin. Viisuvoitosta lähtien. Itse Azerien viisut on suht hyviä, joukkoon mahtuu pari helmeä vuoden 2009 Always & vuoden 2012 When The Music Dies.

EBU on selvästi sitten löytänyt jotain, mikä viittaa vilppiin.

Juontajia Kööpenhaminassa on peräti kolme, jotka ovat 44-vuotias pianisti-toimittaja-juontaja Nikolaj Koppel, 35-vuotias televisiojuontaja Lise Rønne ja 31-vuotias näyttelijä Pilou Asbæk. Edellisen kerran euroviisuissa nähtiin kolme juontajaa Bakussa kaksi vuotta sitten.

Georgia on valinnut viisuedustajansa sisäisesti. Georgian edustaja Kööpenhaminassa on Mariko Ebralidze & The Shin. Jo vuonna 1998 perustetun The Shin -yhtyeen kerrotaan yhdistelevän musiikissaan georgialaista folktyyliä ilman rajoituksia muihin tyyleihin kuten vaikkapa jazziin, funkiin ja flamencoon. Tulevasta kilpailukappaleesta vielä ole mitään tietoa.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #21 : 18.02.2014 23:33:43 »
Maltalla viisufinaalin voitti Firelight kappalella Coming Home

Aivan karmea & niin tyhjänpäiväinen biisi! Laulajien äänet ei kuulosta laisinkaan hyviltä. Ei voi tajuta miksi maltalaiset meni valitsemaan tämän Kööpenhaminaan, kun maan finaalissa olisi ollut paljon parempiakin vaihtoehtoja. Toivottavasti Malta ei pääse finaaliin tänä vuonna.

Islannissa viime lauantaina edustajaksi valittiin Pollapönk kappaleella Enga Fordóma

Surkein Islannin viisu koskaan on tämä Pollapönkin kappale! Vaikka en viime vuotisestakaan Islannin viisusta pitänyt laisinkaan niin onhan siinä jotain yritystä verrattuna tähän. Islannin finaalissa olisi ollut parempiakin vaihtoehtoja, mutta tietenkin se huonoin meni & voitti. HUOH! Todella kehno on vaan tämä biisi & niin toivon, ettei Islantia nähdä viisufinaalissa tänä keväänä.

Tähän mennessä valituista sen verran, että taso ei todellakaan ole mikään kauhean hääppöinen. Jos jatkossakin maat valitsevat varsin kehnoja kappaleita niin todella heikkotasoiset viisut on luvassa Kööpenhaminassa.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #22 : 27.02.2014 22:50:05 »
Lisää viisuja onpi valittu!

Latviassa finaalin voitti viime lauantaina Aarzemnieki kappalella Cake To Bake.

Espanjassa finaalin voitti katsojaäänien turvin Ruth Lorenzo tusinaballadillaan Dancing In The Rain.

Unkarissa edustajaksi valittiin Kállay-Saunders kappaleella Running.

Makedonian viisu kuultiin ensimmäistä kertaa viikonloppuna! Tijana laulaa Kööpenhaminassa kappaleen nimeltä To The Sky. Vielä ei kuitenkaan ole varmaa, että laulaako Tijana makedonian kielellä vaiko englanniksi Kööpenhaminassa. Kappaleen makedonian kielinen nimi on Tamu Kaj Sto Pripagam.

Puolassa viisuedustaja on valittu ilman julkista karsintaa & maata Kööpenhaminassa edustaa Donatan & Cleo kappaleella My Słowianie

Aikaisemmin Valko-Venäjä valitsi juustokakku biisin & nyt Latvia leipoako kakun :D. Voi sentään... ;D ;D Tää Latvian viisu on kyl niin karsea ettei mitään rajaa. Maata ei olla viime vuosina viisufinaalissa nähty & tuskin sitä siellä tänäkään vuonna nähdään. Puola olisi vaan voinut olla pois näistä kinkereistä, kun sen verran huono on tämä My Słowianie.. Biisi ei vaan iske sitten laisinkaan. Espanjan valintaan olen itse todella pettynyt, kun maan karsinnoissa olisi ollut parempiakin vaihtoehtoja. Ruth osaa hyvin laulaa, mutta biisi kun on auttamatta niin tusinatavaraa & myös melko tylsä. Makedonian viisua on tullut monta kertaa jo kuunneltua & joka kerta pidän biisistä enemmän & enemmän. Varsin hyvä To The Sky ehdottomasti on & kuuluu se tähän mennessä valituista sinne kärkipäähän. Unkarin biisi on aivan loistava! Running iski jo ensimmäisellä kuuntelulla & pidän siitä tosi paljon. Unkari on puntarillani melko selvä ykkönen.

Viikonloppuna valitaan taas lisää viisuja. Irlanti, Romania, Viro, Liettua, Ranska & Azerbaidzan ovat ne maat, joissa viisut valitaan. Liettuassa viisu on kuitenkin jo valittu, mutta nyt siellä valitaanpi edustaja. Liettuan viisu on nimeltään Attention.

Georgian viisu on tänä vuonna nimeltään Three Minutes To Earth & se julkaistaan virallisesti ensi kuussa.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #23 : 02.03.2014 20:09:48 »
Viikonlopun saldosta viisi valittua kuulostavat seuraavilta

Irlannissa edustajaksi valittiin Can-Linn feat.Kasey Smith kappaleella Heartbeat

Romaniassa voittivat viisuissa aiemminkin mukana olleet Paula Seling & Ovi mahtavalla kappaleellaan Miracle

Virossa edustajaksi lopulta selvisi Tanja kappaleella Amazing

Liettuassa Attention kappaleen tulkitsee viisuissa Vilija Matačiūnaitė.

Ranskassa edustajaksi valittiin Twin Twin kappaleella Moustache

Näistä kolme on todella mainioita, yksi hyvä & yksi taas erittäin kehno. Romanian viisu on vaan niin saakelin upea & ainakin omasta mielestäni Romania voi jopa voittaa tänä vuonna! Irlannin viisu on kans todella upea & eikä siitä voi muuta kuin tykätä. Toivon Irlannin pärjäävän hyvin Kööpenhaminassa. Viron viisusta pidän myös kovasti, vaikka Tanjan esitys on ehkä hitusen hieman Loreenmainen. Ranskan viisu on varsin hyvä & ihanan erilainen mitä maalta on viisuissa viime vuosina nähty. Liettuan viisu taas on aivan karmea luokkaa & lisäksi Vilijan ääni ei miellytä laisinkaan. Toivottavasti Liettua ei finaaliin tänä vuonna pääse.
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors

Kaitsu

  • Piruetteja potkiva viisukuningas
  • i
  • *
  • Viestejä: 19139
  • Karma: +18/-64
  • Porilainen urheilu <3
    • Profiili
Vs: Eurovision Song Contest 2014!
« Vastaus #24 : 04.03.2014 21:06:49 »
Azerbaidzanissa viisuedustajaksi viime sunnuntaina valittiin Dilara Kazimova. Hänen viisukappaleensa selviää myöhemmin maaliskuun aikana.

Albanian viisu tulee vaihtumaan englannin kieliseksi & kappaleen nimi muuttuu Zemërimi I Një Natesta One Night's Angersiin.

Iso-Britannian viisuedustaja Kööpenhaminassa on Molly Smitten-Downes & hänen viisukappaleensa on nimeltään Children Of The Universe

Brittien viisu on kohtuullisen hyvä, mutta ei mikään kamalan erikoinen. Mollylla on suht kivan kuuloinen ääni. Ans kattoo kuinka mahtaa Iso-Britannian käydä tänä vuonna viisuissa.

Itävallassa ORF julkaisee 18.maaliskuuta Conchita Wurstin tulevan viisukappaleen.

Kaiken kaikkiaan 19 maan viisut onpi valittu tai julkaistu tähän mennessä & vielä 18 on luvassa.
« Viimeksi muokattu: 04.03.2014 21:08:53 kirjoittanut Kaitsu »
i feel alive (bringing into play)
my whole life (going all the way)
i’m still alive (and i turn away)
from broken mirrors