Minäkin radion puolelta kuunnellessa jo tajusin, että oli paljon heikkotasoisempi finaali kuin tuo ensimmäinen. Pyrin tulemaan kommentoimaan tänne sitten finaalia.
1. Tanska Tästä en oikein saanut mitään irti. Äänikin tuli liian monen laitteen läpi. Ei mene finaaliin.
2. Armenia Kertakaikkiaan upea lavashow mutta kappaleesta en saanut taaskaan mitään irti. Ei mene finaaliin.
3. Romania Liian trubaduuri minun makuuni. En myöskään erottanut mukavaa melodiaa. Ei mene finaaliin.
4. Viro Olipas kaunis esitys ja hurjan kaunista laulua! Vaikka en tässäkään päässyt ehkä melodiaan sisään, veikkaan, että Viro menee finaaliin.
5. Belgia Vaikka ei ollut mikään tarttuva melodia, sen verran tässä oli musiikkia, että laittaisin finaaliin.
6. Kypros Kirkulaulusta päätellen taisi olla ruotsalaista tekoa. Oli loppuun asti kirkua. Liian tuotteistettu, mutta menee varmaankin finaaliin.
7. Islanti Tämäkin oli vähän liikaa kirkua, mutta silti niin hyvää tavaraa, että saattaa mennä finaaliin.
8. Kreikka Tämä oli täysin outo esitys ja kappale. Ei finaaliin!
9. Puola Vaikka ei olisikaan ollut suomalaista kirjoittamassa kappaletta, olisi pakko sanoa, että illan paras esitys ja kappale toistaiseksi. Ei turhaa kirkua. Menee finaaliin!
10. Slovenia Ei ollut kovin hyvä. Tai en saanut melodiasta otetta. Toisaalta ajatus harhaili jonnekin. Ei mene finaaliin.
11. Georgia Ehkä liian euroviisu mutta kyllä laittaisin finaaliin.
12. San Marino Oli niin kovaa menoa, että menee ehkä finaaliin!
13. Itävalta Tämä oli niin hulvattoman omituista, että finaaliin ilman muuta! Laadukasta euroviisua!
14. Albania Oli niin mojovaa albanialaisuutta, että finaaliin ilman muuta! Oli 100 % aitoa.
15. Liettua Loistavaa! Tämä oli hieno esitys. Finaaliin!
16. Australia Liian rockia mutta olihan tämä niin hyvä, että Australia menee finaaliin.