Eli keskustelua mielestäsi parhaista elokuvista =)
Tällähetkellä mun mielestä aivan parhaat elokuvat on The Matrix, Serenity, Reservoir Dogs, Scanner Darkly, Finding Neverland ja Butterfly Effect.
Capri oli kyllä oikeessa että vaikea vertailla jotain valtaisaa sci-fispektaakkelia johonkin köykäiseen komediaan. Joten teen tämmösen pienen listauksen genreittäin:
Science fiction:Vaikka yleensä aika marginaalinen genre, mulle se on kuitenkin draaman ohella se kaikkein tärkein =). Scifistä pitää nostaa esille erityisesti
The Matrix ja
Serenity. The Matrix on vaan monella tapaa niin loistava elokuva. Siinä on niin eeppistä meininkiä että ihan hirvittää. Järjestelmän Agentteja parempia actionpahiksia ei ole tehtykään (no ok t1000 on vähintään samaa tasoa). Kaikki näyttelijät on viimesen päälle, toimintakohtaukset on suunniteltu todella tarkkaan, ohjaus on selkeää ja tuo hienosti esille sitä tyyliteltyä actionia. Mutta sitten kuitenkin itse juoni on se kaikista hienoin osa. Vaikka leffa onkin audiovisuaalista karkkia alusta loppuun, tarinassakin on sisältöä. Serenityssä taas parasta on ehdottomasti hahmot. Vaikka se on sellainen huumorin sävyttämä seikkailuscifi, ne hahmot on vaan kaikki niin hienoja. Monta hahmoa jotka kuitenkin kaikki tuodaan hienosti esille vaikka ne ei ole mitään karikatyyrisiä. Ja sitten se nokkela huumori on aivan parasta :thumbsup.
Rikos/toiminta:Toiminta ei varsinaisesti ole mun ystäväni, mutta rikosleffoista pitää antaa kunniamaininta
Reservoir Dogsille. Tarantinon ehdottomasti parhaalle leffalle. Ne hahmot ja se dialogi.. Ei voi kuin ihmetellä miten loistava se on, varsinkin kun kattoo mitä tuubaa Tarantino nykyään tekee. Myös
Sin Cityn vois laskea tähän kategoriaan, vaikka se on paljon kaikkea muutakin. Siinä on todella hieno sarjakuvamainen look, jota on koitettu kopioida moneen leffaan, mutta missään ei olla onnistuttu saamaan yhtä tyylikästä mutta tylyä tunnelmaa.
Komedia:Komediastakin löytyy pari helmeä erikseen mainittavaksi.
Kiss Kiss Bang Bang (joka tulee Subilta reilun viikon päästä maanantaileffana) on tappohauska komedia, jossa on kuitenkin hienosti punottu dekkarijuoni. Harvoin näkee niin hauskaa komediaa, saati sellaista missä on vielä juonikin. Ehdoton klassikko ja kuuluu aina mun lemppareihin. ZAZ-porukka teki lukuisia hulvattomia komedioita 70-80-luvuilla, mutta minusta yksi ylitse muiden on
Top Secret!. Leffan juoni on todella ohkainen, mutta Top Secret!issä on niinpaljon vitsejä että, vaikka se on 25-vuotta vanha, se naurattaa enemmän kuin kaikki senjälkeen tehdyt komediat yhteensä :lol:.
Draama:Tästä Genrestä löytyykin sit vähän enemmän noita suosikeita. Ainakin
Finding Neverland,
Billy Elliot,
Scanner Darkly,
Requiem for a Dream,
Citizen Kane ja
The Butterfly Effect. Vaikka noistakin Scanner Darkly ja Butterfly Effect on scifiä, niistä pidän nimenomaan sen loistavan draaman takia
hyvät hahmot/näyttelijät ja juoni. Billy Elliot on juoneltaan aika perusleffa, mutta jotenkin se tapa millä tää leffa on tehty on niin hieno. Ja Jamie Bell on aivan loistava. Requiem for a Dream taas on niin synkkä ja ahdistava, että se on jo sentakia hyvä kun joku leffa voi oikeasti olla niin inhottavaa katsoa =). Citizen Kane taas on elokuvan merkkiteos ja aika ei ole yhtään vähentänyt sen hienoutta. Loppukohtaus on yks parhaista mitä leffoissa on koskaan, vaikkei se loppujenlopuks mikään huikea käänne tai sellanen ole. Onpahan vaan pysäyttävä.
%D.. Tulipas röyhkeän pitkä postaus, no jos joku lukis edet puolet niin iha kiva =D.