Voi ei. Yksi persoonallisimman äänen omaavimmista näyttelijöistä on kuollut
Äiti löysi Brittany Murphyn kuolleena suihkustaBrittany Murphy on kuollut sydänpysähdykseen Los Angelesissa. Näyttelijä oli vain 32-vuotias.
TMZ.comin lähteiden mukaan Murphyn äiti löysi hänet tajuttomana suihkusta. Näyttelijä kuoli sunnuntaiaamuna sydänpysähdykseen, jonka syytä ei vielä tiedetä.
Murphyn käsikirjoittaja-aviomies Simon Monjack soitti paikalle ambulanssin. Ensihoitajat olivat paikalle päästyään aloittaneet välittömästi elvytyksen ja jatkaneet sitä matkalla Cedars-Sinain sairaalaan, joka sijaitsee usean kilometrin päässä Murphyn ja hänen miehensä asunnosta.
Näyttelijätär todettiin kuolleeksi sairaalassa. Sairaalan tiedottaja vahvisti uutisen sunnuntai-iltana vähän ennen yhtätoista Suomen aikaa.
New York Postin mukaan Los Angelesin piirikunnan apulaiskuolinsyyntutkija totesi maanantaiaamuna Suomen aikaa, että Murphyn kuolinsyy vaikuttaa luonnolliselta.
Lähipiiri huolestui
Murphyn terveydestä
Brittany Murphy näytteli muun muassa elokuvissa Clueless, 8 Mile ja Älä sano sanaakaan.
Tultuaan julkisuuteen Cluelessissa Murphy oli vasta 17-vuotias. Viime vuosina hän on joutunut tyytymään rooleihin pienen budjetin elokuvissa, ja hänen kerrotaan saaneen potkut uusimmasta roolistaan vähän aikaa sitten.
Lähipiiri on vuosia ollut huolestunut Murphyn terveydestä hänen riutuneen olemuksensa vuoksi.
Murphyn vastanäyttelijöinä oli aikoinaan varsin tunnettuja tähtiä, muun muassa Michael Douglas, Aston Kutcher ja rap-tähti Eminem. Kutcherin kanssa Murphy seurustelikin pari vuotta.
"Maailma on tänään menettänyt pienen palan valoa. Nähdään toisella puolen, tyttö", Kutcher kirjoitti Twitter-nettipalvelussa.