Stina: Tykkäsin mielettömästi. En malta odottaa, että pääsen kuuntelemaan Stinan laulua iPodistani
Varma esitys. Silmät ovat vähän ylieloisat hetkittäin, mutta eipä tuo minua hirveästi haittaa. Laulu soi viime kertaan verrattuna todella hyvin myös matalalla. Stara-ainesta.
Martti: Alussa oli Martilla epänormaalia falskiutta, mutta koin sen itseasiassa oikein myönteisenä asiana
Se antoi vaihtelua siihen Martin vähän liiankin tasaisen tappavaan suoritukseen. Biisivalinta sopi äänelle ja kyllähän tuo Martti on hyvä, sitä ei voi kieltää.
Hennariikka: Karaokeveto. Biisivalinta OK, laulu OK, esitys OK. Mutta tuntui, ettei tästä saanut vieläkään sitä kuvaa, että
millainen artisti Hennariikka voisi olla. Suomessa on paljon suomeksi laulavia iskelmä/pop-naislaulajia ja Hennariikan ääni ei tuo sille saralle mitään uutta. Jäisi helposti muiden jalkoihin. Jätti vähän kylmäksi minut. Viime kerta meni paremmin. Toivottavasti jatkossa esittää erilaisen biisin ja näyttää uutta puolta itsestään, eikä mene vaan alkuperäisen esityksen jalan jäljissä.
Jerkka: Yllätti minut. Iskelmälinjalta menossa vähän rokimpaa ja minun pitää asennoitua tähän... Jerkkahan on HYVÄ ja kuuntelemisen arvoinen
Fatima: Tykkäsin. Joidenkin mielestä rallattelumusa on helppoa ja yksinpuolista, mutta olen eri mieltä. Harva pystyy vetämään ns. tasapaksuja biisejä mielenkiintoisesti ja Fatimalla on mielestäni kyky siihen. Kaunis ääni ja omaperäinen. Artisti-matskua tulevassa etenkin kertovien tarinabiisien saralla.
Ilpo: Onhan hällä hyvä yritys olla rokkitähti, mutta laulullisesti ei vaan ole
vielä talenttia. Oispa hän odottanut vielä pari vuotta ja ottanut laulutuntia ja tullut sitten niin vois olla ihan superpakkaus, kun ääni on hyvä. Tosin ehtiihän sitä laulua kehittää ihan artistinakin (esim. Antti Tuisku tai Anna Abreu).
Mutta hyvä veto kuitenkin, Ilpo uskaltaa esiintyä ja ottaa yleisön haltuunsa.