Katsu muuten latasi tuonne Facebook-sivuilleen uuden esityksen. Sen perusteella hänelle voi suositella ammattiapua (siis musiikkialan ) Esityksessä on paljon hyvää mutta myös huomattava määrä kehittämistarvetta. Aika epätasainen kykyprofiili hänellä!
Ottaen huomioon, että meikäläinenhän on siis ihan harrastelijamuusikko, joka lähinnä lähti Idolsiin sen takia mukaan, että saa "ääntänsä" kuuluviin ja kommenttia laulusuorituksestaan, niin olen melkoisen tyytyväinen saavutukseeni. Olen myöskin ennen ollut kova jännittämään, joten sinäänsä on pienoinen ihme, että olen ylipäätään koko kilpailuun pystynyt osallistumaan. Laulutunteja en ole aikaisemmin ottanut, sillä musiikki on ollut vain erittäin rakas harrastus - ei siis pakkopullaa. Tuntien ottamista olen nyttemin harkinnut, muttei tämän hetkinen taloudellinen tilanne anna siihen mahdollisuutta. :/
Kyseinen kappale, jonka teatteriviikonlopulla lauloin, oli yhden läheisen ihmisen ehdotus - ja päätin noudattaa tätä. Ehkä kappale oli väärä, ehkä ei. En todellakaan halua olla mikään "seuraava Anna Abreu" - vaan pitää kaikinpuolin oman tyylini.
Ja tuskin koko homma voi kappalevalinnastakaan kiinni olla, sillä muutama minuakin huonompia ja jopa rivilauluissa mokanneita pääsi jatkoon. Kaiken kaikkiaan oli ihan hieno kokemus olla ohjelmassa mukana.