Idolslandia

Tämän vuoden Idols Suomi alkoi melko vahvasti aiempiin tuotantokausiin verrattuna. Ja olen nyt aivan tosissani! Jatkoon pääsi useita kovan luokan laulajia, tuomaristosta oli poistettu alaan täysin kuulumattomat oraakkelit (Jone Nikula tulee nyt ensimmäisenä mieleen) ja uudistettu formaatti tuntui teeskentelemättömän freesiltä ja kiinnostavalta. Olin innoissani - kerrankin meillä tehdään kansainvälisen tason laatua.

Mutta sitten seurasi kartanoviikko ja pettymykset alkoivat seurata toisiaan ehtymättömänä suorana. Monta lahjakasta ja kiinnostavaa (ja mielestäni melko valmista) artista pudotettiin pois kehittymättömien ja kypsymättömien teinien tieltä. Musiikkivalinnat rajattiin hyvin suppeaan Suomi-muottiin, jatkoon päässeille puettiin myötähäpeää herättäviä luomuksia ja tunnelmat vaihtelivat suomalaisille turhankin tutusta myötähäpeästä epäuskoisuuteen ja suoranaiseen harmitukseen.

Tuomareiden linjaukset eivät olleet linjassa - etukäteen valitut suosikit pääsivät kuin koira veräjästä ja liiasta lahjakkuudesta rangaistiin. Ujous oli osittain kultaakin kalliimpaa (Leevi), mutta osalle ujoudesta naamioitiin syy odottamattomaan ja oikeustajuani vastaan sotineeseen pudotukseen (Roope). Epävireisyys ja sanojen unohteleminen annettiin useaan otteeseen anteeksi (Anniina ja Mike), mutta hymyilemättömyys ja silmien kiinni pitäminen oli kuitenkin joidenkin kohdalla kiellettyä (Samuli). Tuomarit purkivat omia epävarmuuksiaan ja ammatillisia pettymyksiään ohjelman lahjakkaimpiin laulajiin joko jatkuvasti kritisoiden heitä liiasta itsevarmuudesta (Lotta-Maaria) tai pudottaen heidät pois ennenaikaisesti (If I Get High'n laulanut oululainen mies - TULE TAKAISIN!). Tuomarit eivät rokottaneet oikeista asioista, vaan keskittyivät usein laulun ja karisman sijaan tanssiliikkeisiin ja koreografiaan. Eivät tainneet kyetä arvostelemaan kilpailijoita musiikillisesti oman ammattitaitonsa loppuessa.

Finaaleissa juontajapari ei ottanut työtään vakavasti. Repliikkejä ja nimiä unohdeltiin, ja karisman puutetta yritettiin korvata puujalkavitseillä takahuoneessa. Ryan Seacrestin kaipuu kasvoi kasvamistaan, kunnes minun oli pakko vaihtaa kanavaa välispiikkien aikana. Juontajien ensisijaisena tarkoituksena on mielestäni nostattaa tunnelmaa ja pitää ohjelman taso korkealla muista riskitekijöistä (finalistien valjut esitykset) huolimatta. Nyt juontajapari oli kuitenkin ohjelman suurin riskitekijä ja minun teki mieli heittää heidän päälleen mätiä hedelmiä. Tällaisia mielihaluja ei yleensä seuraa perheohjelmien katsomisesta, joten ainakin he onnistuivat herättämään minussa tietynlaisia tunteita (ärsytys, aggressio, pettymys, kiusaantuneisuus) kiihtyvällä tahdilla.

Viimeisen naulan arkkuun hakkasi finaaleista vastannut koreografi. Finaaliesitykset sisälsivät toinen toistaan seksuaalisempia ja kiusallisempia lavaliikehdintöjä. Koreografi halusi kokeilla taiteellisten näkemystensä tehoa väärässä ajassa ja paikassa, kun ujot finalistit joutuivat halailemaan tuntemattomia tanssijoita musiikin kustannuksella. Mauttomat ja genreen kuulumattomat koreografiat pilasivat minulta monta esitystä, eivätkä finalistit itsekään vaikuttaneet kovin innostuneilta.

Summa summarum - produktion taso laski kuin lehmän häntä kilpailun edetessä. Laulukilpailun voitti keskinkertainen räppäri. Henkilövalinnat sekä lavalla että lavan takana olivat kriittisesti epäonnistuneita. Hyvin alkanut pannukakku lässähti uuniin, paloi poroksi ja unohtui sinne sisään.

Ei mulla muuta.

Ensimmäisessä livessä finalistit ilmeisesti esittävät Antti Tuiskun kappaleita! Enpä nyt tiedä tykkäänkö tästä että kaikki vetää Tuiskua..