Mä en kyllä allekirjoita sitä, että Martti olisi kisan paras laulaja. No ei kyllä. Hyvä, muttei mitenkään absoluuttisesti paras.
Martti lauloi nyt hyvin, oli omassa elementissään selvästi, mutta esiintyminen oli vähän tylsää.
Pysyy parhaiten sävellajissa, suhteellisen laaja sävelala, tietää missä korkeudessa kuulostaa parhaalta, osaa käyttää ääntään sekä rokisti, että pehmeämmin, ei häiritseviä maneereja...
Enpä minä näistä finalisteista keksi itse ketään, joka olisi
laulullisesti paras (puhun nyt siis teknisestä puolesta). Artistina omaan makuuni paras on Stina ja laulajana hän Alin kanssa ihan Martin kintereillä, mutta hällä on maneereita ihan liikaa ja laulaa yleensä liian matalalta. Alilla taas ei vielä laulutekniikka ihan handlassa, mutta eipä siinä mene kuin vuosi jos sitäkään, että sen saa korjattua kun hän valmiiksi lahjakas.
Vireongelmia taas hankalampi korjata, siksi en voi sanoa Lottaa tai Ilpoa (tai Hennariikkaakaan) parhaimmaksi laulullisesti. Heillä tekniikkapuolessa ja äänellisesti myös muutenkin korjattavaa. Lotta finalisteista laulullisesti selkeästi huonoin,vaikkakin esiintyjänä yksi parhaimmista.