Helena & Kalevi, Rusko/Kaarina - Supersisko
Taustamusiikki tuli iiian kovalla Supersiskon aikana. Eihän laulusta tahtonut kuulla mitään. Supersisko-osuus ei kuitenkaan ollut kovin hyvä. Tämä oma kappale oli aika heikko ja Helenan laulu outoa. Kalevi heilutteli vain sormiaan kitaran päällä. Supersiskojen perusteella en olisi päästänyt todellakaan jatkoon. Toinen laulu Hot'n Cold oli paljon parempi vaikka ei ehkä siltikään? Kuten Saara sanoi, ei se ollut mikään duo. Oli helppo arvata, että Michael tunsi Helenan, koska hän tuki ja kehui häntä aivan kohtuuttoman paljon. Moista ei ole ennen nähtykään näissä laulukilpailuissa. Kalevihan kertoi heti alussa, että on kantanut Michaelin laatikoita. Naisten äänin 2-2 ei jatkoon. Juu, "frendin bändissä taustalaulajana" sanoi Michael. Miksi hän kutsui Helenaa Maijaksi? Tuomareiden pitäisi olla aika varovaisia tukiessaan tuntemiaan laulajia. Vaikka kyseessä onkin pelkkä viihdeohjelma, laulajille on kuitenkin kyseessä vakavatkin asiat ammatimielessä.