Elokuva-arvosteluja

[Rico]

One Night at McCools (2001)


***+/*****

(Liv Tyler, Matt Dillon, Paul Reiser, John Goodman)
Äärimmäisen kevyt on oiva sana kuvaamaan tätä aika heppoista rikoskomediaa. One Night at McCools on tarina kolmesta miehestä,  jotka ovat ajautuneet vaikeuksiin jouduttuaan saman naisen pikkusormen ympärille kieputetuksi. Elokuva kerrotaan näiden kolmen miehen eri näkökulmista takaumina heidän avautuessaan kokemuksistaan. Lopuksi kaikki tarinat nivotaan varsin älyvapaasti, mutta hauskasti yhteen Village Peoplen soidessa taustalla.

Tästä leffasta on hankala kertoa mitään sen erityisempää. Mitään syvällistä on turha odottaa vaan leffa on tietoisen kevyttä ja yksinkertaista viihdettä. Näyttelijät vetävät kaikki kelpo suorituksen, lukuunottamatta Liv Tyleria joka tuntuu vetävän vähän puolivaloilla. Hän ei saa Jewelin hahmoon ihan sitä sellaista mystisyyttä ja vetovoimaa mikä leffassa annetaan ymmärtää hänellä olevan. Ainut mikä tekee leffasta hieman erikoisemman on suht nokkela juoni. Tapahtumat muuttavat sävyään kertojan vaihtuessa, ja joku tilanne näyttääkin ihan toiselta toisen miehen näkökulmasta. Tuota elementtiä käytetään kivasti mutta ei kuitenkaan liikaa. Vaikka tarinaa kerrotaan kolmessa kerroksessa, meno on kuitenkin kokoajan nautittavan kevyttä. Vielä kun elokuvalla on pituutta vain puolitoista tuntia, One Night at McCools on todella helppo katsottava. Se onkin parasta tässä leffassa. Aika menee kuin siivillä, ja muutaman kerran saa nauraakin.

[Rico]

avataanpa myös tv-sarjojen tili.

Pasila - Ensimmäinen tuotantokausi


3½/5

Ajatus kotimaisesta piirretystä joka kertoo tuttia imevästä konstaapelista, tai kutsumiset "Suomen South Parkiksi" eivät houkutelleet muutamien kavereiden kehuista huolimatta katsomaan ensimmäistä tuotantokautta televisiosta. Onneksi pystyin ylittämään päässäni etukäteen sarjasta tekemäni tuomion ja myöhemmin samana vuonna tutustuin Pasilaan internetissä. Kaikeksi yllätyksekseni huomasin että tämähän on hauska.
Animaatiosarja Pasila kertoo Pasilan poliisien arjesta. Ensimmäisessä tuotantokaudessa on 12 kappaletta reilu 20-minuuttista jaksoa, joista jokaisessa on oma juoni. Jaksokohtaiset juonet ovat kuitenkin melko löyhiä ja sarjassa lähinnä pompitaan sattumanvaraisesti tilanteista toisiin ja kohtaukset ovat vähänkuin sketsejä jotka on liitetty toisiinsa ohuella juonella (hieman paremmin kuin esimerkiksi Family Guyssa tosin).

Ilo ja talo. Kivat erikseen, yhdessä syntiä. Ai jumankekka.

Vaikka Pasilan huumori useimmiten perustuu siihen että veikeän näköiset piirroshahmot puhuvat nopeasti kimeällä äänellä ja kiroilevat paljon, mukana on myös todella osuvaa satiiria elävästä elämästä. Jokainen hahmoista on todella karikatyyrinen (siti HYVIN jännällä tavalla realistinen) ja jokainen katsoja tunnistaa varmasti näitä piirteitä omista läheisistään. Sarjassa on myös toistuvia vakiovitsejä, joissa auotaan päätä mm. muoti-Freudilaisille, Amélie- elokuvan ystäville, poliisisarjoille/elokuville ja suomalaisten juomakulttuurille. Jotenkin kummassa Pasila onnistuu olemaan hauska ja tuore jaksosta toiseen ja kaiken järjen vastaisesti jaksot eivät sisällä juurikaan toistoa ja kestävät myös uusintakatselua. Suomalaiseksi animaatioksi Pasila onnistuu olemaan todella hyvä.

[Rico]

Pasila - Toinen tuotantokausi


3½/5

Katso myös: Ensimmäinen tuotantokausi
Pasila oli ensimmäisellä kaudellaan täysin tyhjästä kulttisuosikiksi tullut hittisarja joka saavutti suuren yleisön tietouden puskaraedion kautta ja toisella kaudella olikin sitten kymmenen kertaa enemmän katsojia. Toisella tuotantokaudella olikin siis aikamoiset odotukset ja yllätyksekseni niihin onnistuttiin vastaamaan. Hahmot ja miljöö ovat kiemuroineen tuttuja katsojalle jo valmiiksi joten vitsitykitys voi alkaa heti ensimmäisestä minuutista alkaen. Toisella tuotantokaudella on ensimmäisen tavoin 12 jaksoa.

Repomies: On poliisien kunnia-asia, että aina kun ylempi taho tulee paikalle, niin alkaa hirveä nullikointi! Hirveä arvovaltakiista tehdään siitä! Ei luovuta mistään ja väkisin ollaan mukana jutussa!
Pöysti: Elokuvissa.
Repomies: Ja oikeasti! Kunnon poliisi olisi haistattanut Matti Vanhaset niille SUPOn miehille, ja mennyt yksin sisään! Siellä olisi machona mennyt! Ja yksitellen eliminoimut rikolliset!

Vitsit ovat suurinpiirtein samanlaisia kuin ensimmäiselläkin kaudella. Seniilin poliisipäällikön Rauno Repomiehen verbaalista sekoilua, Kyösti Pöystin kamppailua naisongelmien, ja 'tunnevammaisuutensa' kanssa ja viittauksia siihen, että jokainen suomalainen on alkoholisti. Routalemmen jo tylsäksi käyneet 'jännäilyt' on jätetty vähemmälle, mikä on hyvä asia, ja hahmo on saanut muutakin puhuttavaa. Parhaaksi hahmoista nousee kuitenkin jälleen suorastaan hulvaton mediapersoonaparodia aamutelevisioshown juontaja Juhani Kontiovaara. Vaikka kauden ensimmäiset jaksot nousevat hauskuudessa ohi jopa ensimmäisen tuotantokauden jaksoista, meno hieman väsyy loppukautta kohti ja kauden loppupuolen 24 parodiajakso "Kaksikymmentäviisi" on ensimmäinen jo heikko Pasila-jakso. Kokonaisuutena kuitenkin yhtä hyvä kausi kuin ensimmäinenkin.

[Rico]

Greek - Ensimmäinen tuotantokausi

3+/5

Greek (Nelosella Kampus Greek) on ABC:n koko perheen kanava- ABC-familyn tuottama teinisarja joka kertoo kuvitteellisen Cyprus Rhodes collegen arjesta. Pääosassa sarjassa on erilaiset veljes ja sisaruskunnat (fraternities & sororities = Greek system) jotka ovat olennainen osa jenkkiläistä college-elämää. Sarjassa keskeisimpänä on Zeta Beta Zeta- sisaruskunta (täynnä pinkistä tykkääviä pissiksiä), Kappa Tau- veljeskunta (täynnä elämän rennosti ottavia bilettäjiä) ja Omega Chi- veljeskunta (täynnä suosituimpia oppilaita ja hienostokakaroita). Vaikka fraternity kulttuuri olikin itselleni suht vieras ennenkuin aloin sarjaa katsomaan, meininkiin pääsi todella nopeasti sisälle. Greek on tyyliltään hyvin perinteinen ja jopa kliseinen teinisarja. Se onkin suuri osa sarjan viehätystä. Pienellä budjetilla tehty ja melko tuntemattomien näyttelijöiden tähdittämä sarja on tahallaan carsin camp eikä pyrikään esimerkiksi Gossip Girlin tyyliin. Greek sisältää todella paljon erilaisia pop-kulttuuriviittauksia joiden bongailu on hauskaa, eikä tällaiseen herttaiseen hömppädraamaan jotenkin voi olla uppoutumatta. Muutamia ylilyöntejä lukuunottamatta sarja pysyy varsin realistisena ja hahmot ovat todella samaistuttavia ja moniulotteisia. Juuri hahmojen moniulotteisuus on yksi sarjan parhaita puolia. Toisin kuin monissa muissa teinidraamoissa, Greekissä ei lusikkaruokita katsojalle "hyviksiä" ja "pahiksia" vaan jokaisella hahmolla on syyt ja motiivit omiin tekoihinsa, ja kaikki ovat oman elämänsä hyviksiä mutta joillekin muille pahiksia, niinkuin oikeassakin elämässä.

Ensimmäinen tuotantokausi on tavallisen kauden pituinen ja sisältää 22 jaksoa. Sarja alkaa kun Collegea aloitteleva, High Schoolissa nörtin maineen saanut epäsosiaalinen Rusty päättää liittyä collegessa veljeskuntaan samalla kun hänen ylisosiaalinen sisko Casey tuskailee kolmiodraaman kanssa. Kun henkilökaartiin lisää vielä Rustyn yliuskovaisen kämppiksen Dalen, heidän homoystävänsä Calvinin ja pilalle lellityn senaattorin tyttären, on kliseinen teinidraamahenkilögalleria valmis.
Sarjan tapahtumat ovat usein hyvinkin ennalta-arvattavia, mutta sarjassa on silti jotain niin lutusta että siihen vaan koukuttuu. Parhaimmillaan sarja on tosi hienoa draamaa, useimmiten aika pinnallista hömppää. Kaikenkaikkiaan hyvin viihdyttävä sarja ja persoonallisuudessaan jotenkin pirteä ja raikas muuten hyvin kaavamaisten jenkkisarjojen keskellä.

[capri]

Marie Antoinette (2006)

***½

Katsoin tämän joskus kauan sitten viimeksi, ja muistelin, ettei se ollut mikään kovin erikoinen elokuva. Halusin kuitenkin ennen arvostelua virkistää muistiani, ja yllättäen pidinkin tästä enemmän kuin muistinkaan. Elokuva on Sofia Coppolan ohjaama, ja pääosissa ovat Kirsten Dunst ja Jason Schwartzman. Tarina kertoo Marie Antoinettesta, joka naitetaan nuorena tyttönä Ranskan Ludvig XIV:n kanssa. Liiton on tarkoitus vahvistaa maiden välistä liittoumaa. Elokuvassa tosin viitataan todellisiin historiallisiin tapahtumiin hyvin löyhästi, ja ennemminkin elokuva on intiimi ja melankolinen draama nuoresta tytöstä, jonka täytyy sopeutua hovin etiketteihin ja elämään julkisuudessa. Elokuvassa ei monien historiallisten pukudraamojen tapaan ole siis tarkoituskaan kertoa siitä, mitä Marie Antoinette oikeasti joskus 1700-luvun lopussa teki, vaan kertoa tarina ihmisestä. Elokuvassa on hyvin paljon todellisuuden tuntua. Alussa Kirsten Dunst (joka sopii rooliin mainiosti) näyttää viattomalta ja nuorelta, ja elokuvan aikana hahmo kehittyy ja paljastaa itsestään sekä hyviä että huonoja puolia. Elokuvan dialogi on vähäeleistä, mutta rentoa. Elokuvassa onkin paljon tunnelmallisia hetkiä, jolloin Coppola antaa kuvan kertoa tuhansia sanoja enemmän. Välähdyksittäin näytetyt tunnelmapalat Antoinetten elämästä luovat elokuvaan vaikuttavuutta ja mielenkiintoa. Huomasin lopulta, että kiinnostuin elokuvan luomasta Marie Antoinetten hahmosta enemmän kuin siitä, millainen ko. henkilö oli todellisuudessa. Tunnustusta täytyy antaa myös elokuvan ihanalle pukuloistolle ja värimaailmalle. Aivan kertakaikkiaan visuaalisesti miellyttävä elämys. Lisäksi musiikki tuo oman mielenkiintoisen lisämausteensa. Coppola yhdistääkin hitusen historiaa, paljon rokokoota (eli keveyttä, pikkusievää hienostelua sekä valoisuutta ja pastellisävyjä) ja uusimpia populaarikulttuurin musiikkikappaleita tavalla, joka miellyttää ainakin minua. Juonellisesti ei kuitenkaan mikään kovin erikoinen elokuva edelleenkään.

[Thesugarangel92]

                                             WHAT A GIRL WANTS (2003)
                               
                                                                      **/*****

Pääosissa: Amanda Bynes, Colin Firth, Kelly Preston, Oliver James
Elokuva kertoo 17-vuotiaasta tytöstä, joka on asunut koko elämänsä äitinsä kanssa, tietämättä isästään. Nuoren tytön mielenkiinto isäänsä kohtaan herää tietysti ja hän lähtee etsimään tätä. Tästä seuraa tietysti kommellus toisensa perään.
Eli täähän tuli telkkarista tässä yks päivä. Aloin kattoa ihan mielenkiinnosta, koska vaikutti just vähän sellaselta hömppäkomedialta. Ja sellasekshan tää osottautu. Pakko ihan heti ekaks sanoa, että Colin Firth oli TAAS löytänyt Colin Firthmäisen roolin. Siis aina se esittää hitusen epävarmoja miehiä, joille naisen täytyy näyttää kaapin paikka, ennenkuin ne itekkään tietää mitä ne haluaa. (Noh, pakko myöntää, että Mamma Mia!:ssa kaapin paikan näytti mies, mutta ajaa saman asian.) Joskus Firthin näyttelytyyli ärsyttää minua, mutta tässä hän oli jotenkin symppis. Ja nuori Amanda Bynes oli aivan säkenöivä ja todella suloinen ! Muutenkin Bynes on mielestäni pirtsakka lisä Hollywoodin tähtitaivaalle. : )
Leffan juoni taas oli kliseitä kliseiden perään, kuten Marko Ahonen Keskisuomalaisen arvostelussakin sanoi (antoi kuitenkin isomman tähtimäärän kuin minä), mutta se kuljetti loppuun saakka. Mielestäni leffa tuntui menevän todella nopeasti ja leffan idea olisi antanut mahdollisuuksia hauskempiinkin hetkiin.
Kuitenkin leffa oli sympaattinen, vaikka loppu olikin sellainen klisepommi, että huhheijjaa.
Itse kun olen hömppäkomedioiden ystävä, täytyy sanoa, että katsoin ihan mielelläni kyllä.
Ei tämä kuitenkaan kovinkaan nerokas elokuva ollut.

[Negativ]

[size=8]The Spirit


**½

(2008)
Pääosissa: Gabriel Macht, Samuel L. Jackson, Scarlett Johansson, Eva Mendes, Jaime King.
Ohjaaja: Frank Miller
Käsikirjoitus: Frank Miller

Silmäkarkkia!

 Mikä voisikaan mennä vikaan kun ohjaajan puikoissa häärii itse Frank Miller joka on luonut upean Sin Cityn ja vieläpä ollut ohjaamassa kyseisistä sarjakuvista tehtyä leffaa itse Robert Rodriguezin kanssa? Monikin asia ilmeisesti.
Will Eisnerin sarjakuvaan perustuva Spirit kertoo nuoresta etsivästä Danny Coltista (Gabriel Macht) joka kuolee tehtävänannossa mutta kuin ihmeen kaupalla palaa takaisin elävien kirjoihin. Spirit nimen ja maskin alle piiloutuva Colt päättää taistella rikollisuutta vastaan ja erityisesti arkkivihollinen Octopus (Samuel L. Jackson) apureineen aiheuttaa päänvaivaa. Naisongelmia on toki komealla miehelle vaikka muille jakaa. Jaloissa kiehnää niin vaarallinen ex (Mendes) kuin lääkärinä toimiva uusi kiinnostuksen kohde Lorelei Rox (King).

Miller ei taida olla valmis ohjaamaan elokuvia omillaan ja tällä kertaa kyllä käsikirjoituskin tuntuu olevan varsin korni. Repliikit ontuvat ja taistelukohdat ovat töksähteleviä. Tapahtumat pomppivat miten sattuu ja on vaikea pysy perillä siitä, että mitä vastaan Spirit loppujen lopuksi taistelee.
Silmäkarkkia kuitenkin tarjoilee herkullinen värimaailma joka on hyvinkin samankaltainen kuin Sin Cityssä. Näyttelijäkaartia katsoessa ei voi riemun huutoja päästellä. Mendesin osaksikin jää vain esitellä timmiä kroppaansa, Samuel L. Jackson jota yleensä voi kehua tuntuu myös olevan täysin eksyksissä.
Vielä melko tuntematon Gabriel Macht säteilee tylyä karismaa mutta ei se elokuvaa pelasta. Valtavaa potentiaalia on päässyt valuman hukkaan. Arvosanaa miettiessä pyörin siinä 2 ja 2,5 välillä päätyen kuitenkin pyöristämään parempaan arvosanaan. Kyllähän tämä toisaalta kertaviihteenä menee pettymyksestä huolimatta, eihän kukaan pakota katsomaan toiste. Toisenlaisten tekijöiden käsissä tästä olisi voinut tulla jotain suurempaa ja hienompaa.

[capri]

Minority Report (2002)

***½

Tämä Steven Spielbergin ohjaama ja Tom Cruisen tähdittämä scifitoimintadraama on ihan kelpo katsottavaa. Elokuvassa yhdistetään aika mielekkäällä tavalla toimintaa ja draamaa. Tom Cruise esittää John Andertonia, joka on tulevaisuuden poliisietsivä, joka pyörittää kokeiluvaiheessa olevaa henkirikosten estämisyksikköä. Elokuva alkaa tosi lupaavasti ja ottaa katsojan heti haltuunsa. Sen jälkeen on tällaiselle tulevaisuuteen sijoittuvalle elokuvalle tyypillisesti kaikkien "siistien" tulevaisuuden juttujen esittelyä (oikeesti, ei maailma voi yhtäkkiä muuttua noin totaalisesti). Tosin tässä elokuvassa visuaalinen ilme jää vähän ala-arvoiseksi, sillä tulevaisuuden autot näyttävät joltain kivimöhkäleiltä. Juoni on kuitenkin vaihteleva, mielenkiintoinen ja sisältää kaikkia kivoja käänteitä. Oikeastaan loppukin on kaikkine kliseineen ihan mukiinmenevä. Elokuva on pikkuisen parempi kepeän viihdyttävä toimintapläjäys. Sivurooleissa ihana Colin Farrell ja aika hyvin rooliinsa pureutuva Samantha Morton. Tämän jaksaa katsoa jopa useammankin kerran. Tom Cruisekaan ei ollut leffassa liian esillä ja plääh.

[Negativ]

[size=8] Alvin and the Chipmunks



**½ [/size]

(2007)
Pääosissa: Jason Lee, David Cross, Justin Long, Jesse McCartney, Matthew Gray Gubler, Cameron Richardson.
Ohjaaja: Tim Hill
Käsikirjoittajat: John Vitti & Will McRobb

Alvin ja pikkuoravat, kukapa ei tuntisi heitä? Heidät loi Ross Bagdasarian jo vuonna 1958 jonka jälkeen oravat ovat esiintyneet monissa elokuvissa ja sarjoissa, joista tämä versio on tuorein ja myöskin ensimmäinen joka on esitetty elokuvateatterissa.

Suloiset oravat päätyivät kaadetun puun mukana kaupunkiin ja sattuman kaupalla Daven kotiin.
Dave (Jason Lee) on ressukka joka ei saa kaupaksi sävellyksiään kunnes löytää talostaan vekkulit oravat…ja hetkinen…oravathan osaavat puhua! Kumppanukset saavat jäädä taloon asumaan sillä ehdolla, että he suostuvat yhteistyöhön. Dave kirjoittaa ja säveltää, oravat laulavat.
Ian (Sukuvika sarjasta tuttu mainio David Cross) on levy-yhtiön pomo jolla on omat ilkeät suunnitelmansa oravien varalle, heidän avullaan Ian saisi nyhdettyä itselleen jättimäiset omaisuudet. Mitä tapahtuukaan kun Dave peloissaan korostaa pikkuoraville etteivät he ole perhe?

Elokuva sopii mainiosti lapsille ja lapsenmielisille. Itsekin koin muutaman hetken jolloin hymyilytti vaikka elokuvan juoni on hyvin tavanomainen ja kliseinen kaikkine opetuksineen. Tietokoneanimoidut pehmoiset oravat ovat kerrassaan suloisia, mutta en mä niitä piipittäviä ääniä 1,5 tuntia enempää olisikaan jaksanut kuunnella. On kivaa, että jokaisella oravalla on erilaiset luonteet ja tyyli, varmasti jokainen lapsi löytää suosikkinsa. Alvin on poppoon pomo ja joukon riehakkain. Simon puolestaan on älykkö. Simonilla on sarkastinen ja hieman kuiva huumorintaju. Theodore on hellyttävä pullukka eikä penaalin terävin kynä. Oma lempparini on Theodore!

[capri]

Lilja 4-ever (2002)

****

Tämä Lukas Moodyssonin (ruotsalainen huippuohjaaja, mm. Fucking Åmål, 1998) ohjaama elokuva on kyllä todella riipaiseva. Elokuva alkaa erittäin ravisuttavasti, kun nuori tyttö juoksee muhjotun oloisena katuja pitkin Rammsteinin Mein Herz Brenntin soidessa taustalla. Sen jälkeen tapahtumat siirtyvät 3 kk ajassa taaksepäin: Lilja (Oksana Akinshina) jää yksin, kun äiti yllättäen lähtee Amerikkaan ja jättää hänet oman onnensa nojaan. Elokuva on todella intensiivinen kuvaus nuoren tytön ahdistuksesta, kärsimyksistä ja koettelemuksista. Vaikka taustalla on myös muita aiheita, yhteiskunnallista otetta ja moraalisia valintoja, on elokuva ennen kaikkea juuri surullinen kertomus yhdestä pienestä elämästä. Elokuva ahdistaa paikoittain todella paljon, mutta raakuudella ei kuitenkaan liikaa mässäillä ja elokuvaa tasapainottavat monet iloiset ja elämänmyönteiset kohtaukset. Elokuva on varsinkin loistavan päänäyttelijän ansiosta todella koskettava. Myös Liljan ainoaa todellista ystävää, nuorta Volodjaa, esittävä Artiom Bogucharskij on roolissaan rento ja uskottava. Elokuva on myös tosi aidon oloinen ja realistinen: näyttelijät puhuvat pääasiassa venäjää, mutta myös ruotsia ja hitusen englantiakin.

[Negativ]

[size=8]
American Wedding

**½ [/size]

(2003)
Pääosissa: Jason Biggs, Alyson Hannigan, Seann William Scott, Eddie Kay Thomas, Eugene Levy, January Jones.
Ohjaaja: Jesse Dylan
Käsikirjoittaja: Adam Hertz

Vanhalla porukalla vielä kerran.

Tämän piti olla American Pie leffasarjan päätös, mutta jostain syystä tästä on suollettu kehnoja jatko-osia tiiviiseen tahtiin.

Itse pidin ensimmäistä osaa ihan hauskana teinarina, kuin myös jatko-osan jaksoi katsoa. Tämä kolmas osa sen sijaan ei tarjoillutkaan enää mitään uutta ja kekseliästä menoa, mutta kyllä sen seurassa viihtyi hetken.
Mokaileva Jim (Jason Biggs) on kolmen vuoden seurustelun jälkeen rohkaistunut ja aikomuksena on kosia Michellea (Alyson Hannigan). Kuten odottaa saattaa matka alttarille ei suju kuin satukirjoissa. On ärtyisää mummoa, sekopäistä kaveria ja vaikeuksia tehdä vaikutus morsiamen vanhempiin. Erityisesti nautin stripparisählinkistä Jimin talossa sekä Stiflerin toilailuista. Vanhojen vitsien kierrätystä on taas harrastettu joka aiheutti heti haukottelua allekirjoittaneessa.
Seann William Scottin esittämä Stifler kaikessa yksinkertaisuudessaan ja typeryydessään oli minun mielestäni leffan kantava voima.

Jatketaan nyt tällä 2,5 linjalla.

[Negativ]

[size=8]
Casino Royale



***½   [/size]

(2006)
Pääosissa: Daniel Graig, Eva Green, Judi Dench, Mads Mikkelsen, 
Giancarlo Giannini.
Ohjaaja: Martin Campbell
Käsikirjoittajat: Neal Purvis, Robert Wade & Paul Haggis ,Ian Flemingin romaanin pohjalta.

” Everyone has a past. Every legend has a beginning.”

Casino Royale on tehty ensimmäisen Bond romaanin pohjalta, elokuva esittelee meille miten Bondista tuli Bond ja miksi hän on sellainen kuin on. Tavallaan elokuva synnyttää Bondin uudelleen piirtäen hänestä modernimman kuvan.

Bondin tehtävänä on lähteä pelaamaan pokeria turnaukseen Montenegroon pahamainesta Le Chiffrea (Mads Mikkelsen) vastaan, joka rahoittaa terroristien toimintaa. Seuraansa James saa hehkeän valtionvarainministerin kirjanpitäjän Vesper Lyndin (Eva Green). Vastakohdat sanailevat toisilleen herkeämättä ja heidän välillään on selkeä jännite.
Elokuva sisältää mielestäni realistisempaa  ja synkempää väkivaltaa kuin aiemmissa Bondeissa, tämä oli myös oikeasti ensimmäinen kerta kun viihdyin aidosti 007 seurassa. Toimintakohtaukset ovat kaunista katseltavaa, jo ensimmäisten minuuttien aikana James tasapainoilee korkeiden rakennustelineiden päällä. Hengästymisen voi melkein tuntea ruudun läpi. Daniel Craig herätti valtavaa vastustusta kun hänen ilmoitettiin olevan uusi Bond, mielestäni hän kuitenkin on uskottavin ja karismaattisin Bond ikinä!

[capri]

World Trade Center (2006)

**

Ohjaaja Oliver Stone on tehnyt varmasti parempiakin elokuvia kuin tämä - ja huomattavasti kriittisempiä (vrt. Platoon, JFK, Nixon). Tämä elokuva sen sijaan on aikamoista rahastusta aiheella, joka koskettaa varmasti jokaista amerikkalaista ja monia muitakin. Elokuva käsittelee hitusen terroristiaihetta (vaikka lentokoneita ei näy mailla eikä halmeilla), ja siinä on havaittavissa palasia propagandasta, joka julistaa, että Irakin sota on oikeutettua. Leffan loppuosassa merisotilas sanoo sanat, jotka saivat minut vain hymähtämään, naurettavaa: “Nyt tarvitaan hyviä miehiä kostamaan tämä”. Elokuvan näyttelijät eivät vakuuta minun herkkää taiteellista silmääni, vaikka tomun ja sotkun ja hyvin pimeän valaistuksen turvin pystyinkin unohtamaan Nicolas Cagen (John McLoughlin) surkean roolisuorituksen. Muut ovat aavistuksen vakuuttavampia. Michael Peña (William Jimenon) onnistuu kostuttamaan paikoittain minun silmäni ja Maria Bello sekä Maggie Gyllenhaal tekevät hyvää työtä kotirintamalla. Elokuva onkin parhaimmillaan selviytymistarinana, jossa saa pelätä sitä, jäävätkö koti-isät henkiin. Poliiseina heidän roolinsa ei juuri maata mullista. Parasta elokuvassa on näiden perheiden tarinoiden yhdistäminen ja se jännitys, mitä saa kokea heidän puolestaan. Toki tämä elokuva itketti herkkää sieluani, kun kuvittelin hahmojen surun, mutta muuten se oli aikamoista ylidramatisointia ja pakkopullaa.

[Negativ]

[size=8]
Transformers



***½ [/size]
(2007)
Pääosissa: Shia LaBeouf, Megan Fox, Josh Duhamel, Jon Voight, Rachael Tylor, Tyrese Gibson, John Tuturro.
Ohjaaja: Michael Bay
Käsikirjoittajat: Roberto Orci & Alex Kurtzman

”Their war. Our world.”

Cybertron joutui suuren hävityksen kohteeksi, kun Megatron himoitsi itselleen Allsparkia. Allsparkin huomataan sijaitsevan Maa planeetalla. Megatronin matkatessa maahan, hän putoaa jäätikölle ja hautautuu sinne pitkäksi ajaksi. Vuonna 1897 retkeilijä Archibald Witwicky miehistöineen matkaa pitkin Antarktista ja vahingossa tulee löytäneeksi Megatronin. Sattuman kaupalla hän tulee aktivoineeksi Megatronin sisäisen navigointilaitteen, ja hänen silmälaseihinsa jää Allsparkin sijaintitiedot.
Megatronin apurit, decepticonit aloittavat johtajansa etsinnät ja saapuvat maapallolle valeasuissa, autoiksi muuntautuneina. Hyväntahtoisista autoboteista, jotka taistelevat decepticoneja vastaan on paikalla sympaattinen Bumblebee joka on naamioitunut Camaroksi. Sam Whitwickyn isä tulee ostaneeksi Camaron pojalleen. Sam (Shia LaBeouf) huomaa kyydittäessään ihastustaan Mikaelaa (Megan Fox), että autossa on jotain hyvin erikoista. Huima sota on käynnistymässä decepticonien ja autbottien välillä jälleen, huono mäihä ihmisiä ajatellen. Kummatkin tavoittelevat Allsparkia.

Yllätyin elokuvan toimivuudesta. Joskus olen katsonut Transformersia piirrettynä, joten mietin miten leffaversio ihmisten kera voisi muka onnistua. Tietokonetekniikkaa voi jälleen vain ihastella kun näitä massiivisia ylikehittyneitä robotteja alkaa virrata joka kulman takaa. Toimintakohtaukset ovat viihdyttäviä ja taitavasti rakennettuja. Shia LaBeouf ei ole yhtään hullumpi esittäessään nuorta kekseliästä teiniä keskellä valtavaa ryminää. Autoboteista oli tehty persoonallisia ja humoristisia ja huomasin hymyileväni monesti. Sympaattisin henkilöistä oli ehdottomasti Bumblebee. Viihdyttävä paketti kokonaisuudessaan.


(PS. Megan Fox ei vakuuttanu mua vieläkään. :’DD)

[Negativ]

[size=8]
Ben X


***  [/size]
(2007)
Pääosissa: Greg Timmermans, Marijke Pinoy, Pol Goossen, Katien Pierlet.
Ohjaaja: Nic Balthazar
Käsikirjoittaja: Nic Balthazar

You’re special.

Ben X on ahdistava kuvaus pojasta jolla on lievä Aspergerin syndrooma eli autismi. Hän käy kuitenkin tavallista koulua kamppaillen hermostuneisuutta vastaan. Muut oppilaat eivät tunnu ymmärtävän häntä, opettajat yrittävät kannustaa Benia opinnoissaan joka menestyykin kiitettävästi. Hän joutuu nöyryytyksen alaiseksi päivittäin kiusaajien takia eikä kukaan opettajien lisäksi uskalla puolustaa häntä.
Benillä (Greg Timmemans) on kuitenkin nettipeli Archlordissa ystävä, Scarlite (Katien Pierlet) joka kannustaa häntä jatkamaan. Archlordiin koukuttunut nuorukainen pystyy rentoutumaan pelin parissa, sillä kiusaajat eivät voi seurata häntä kotiin. Vai voivatko?
Yllättäen Scarlite ehdottaa tapaamista, Ben saa rohkeutta ja alkaa miettiä suunnitelmaa jollaista tuskin kukaan olisi osannut odottaa.

Elokuvassa on sekoitettu hienosti pelin maailmaa ja grafiikkaa Benin arkeen kun hänen ajatuksensa pyörivät Archlordin parissa. Elokuva on myös osittain tehty dokumenttimaiseksi, Benin vaikeuksia kommentoivat suoraan kameralle niin hänen äitinsä kuin lääkärinsäkin. Puolentoista tunnin mittainen leffa ei voi olla herättämättä ajatuksia. Nykypäivänä on entistä helpompaa kiusata ihmisiä, kännykät ja netti, pahimmassa tapauksessa kiusattua pommitetaan omassa kodissaankin. Olin aivan varma siitä miten elokuva tulee etenemään, mutta eipäs se mennytkään niin yksinkertaisesti. Yksinkertaisella twistillä koko juoni kääntyikin. Tavallaan se oli hyvin lapsellinen käänne, toisaalta taas ihan hyvä. Ehkä siksi se jätti mulle hyvin ristiriitaiset ajatukset, lopulta jättäen arvosanan vain 3 pointsiin. Elokuva oli persoonallinen ja oli mielenkiintoista nähdä jotain muutakin kuin Hollywood mättöä.




PS. Coming Soon…Hollywood versio.

[Negativ]

[size=8]
Ou Nou! (sarjan kaikki 15 jaksoa)



*** [/size]
(2000)
Pääosissa: Pirkka-Pekka Petelius, Taneli Mäkelä, Vesa Vierikko, Kristiina Halttu, Mia Liski, Antti Litja.
Ohjaaja: Mikko Mattila
Käsikirjoittajat: Pirkka-Pekka Petelius & Taneli Mäkelä.

"Miltä maailma näyttäisikään jos rooleja vaihdettaisiin..."

Sarjan idea on yksinkertainen mutta pääsääntöisesti toimiva. Miehet ovat sarjassa hyvin naismaisia ja naiset vastaavasti miesmäisiä, ammattejaan myöten. Maailmanmenoa tarkkaillaan kahden perheen kautta. Keskushenkilöitä ovat sairaanhoitaja Reino Kurkela (Mäkelä) joka on naimisissa toimitusjohtajana toimivan Suvin (Halttu) kanssa ja heillä on kaksi lasta. Pankkivirkailija Tapio Rautakoura (Petelius) on pariutunut päättäväisen rakennusurakoitsijan Miljan (Liski) kanssa ja heillä on yhteinen tytär. Asioita hämmentämään saapuu silloin tällöin sosiologi Jorma Härmälä (Vierikko) joka seurustelee nuoren yliluutnantin, Mariannen kanssa.

Sarjassa käsitellään ihmissuhteiden perusongelmia jotka on vedetty hieman yli miesten reagoidessa niin vahvasti jokaiseen asiaan. Huumoria revitään esimerkiksi shoppailusta ja ikäkriisistä. Näistä naismaisista miehistä on tehty niin stereotyyppisiä naisia, että ei ole tottakaan. Kauhistelin, että en kai minä käyttäydy koskaan tuolla tavalla.
Hyvän komedian yhtenä tunnusmerkkinä pidän yleensä tarttuvia hokemia, sillä mikä komedia ei sisältäisi pientä toistoa? Jos hokemat tai tietyt repliikit jäävät mieleen, on sarja onnistunut sentään jossain asiassa. Huomasin sarjan päättyessä, että aloin toistella muun muassa hokemia ”Anpiliivipöl”, ”Ou Nou”, ”Sitten niin”, ”Ai kauheeta” (liioitellulla äänensävyllä).

Toisaalta 15 jaksoa tätä sarjaa on liikaa, jos katsoo putkeen. Ehkä puolivälissä tuli sellainen olo, että jotain repäisevää ja uutta kaivattaisiin. Loppupuolella kuvioissa vilahtivat kuitenkin vielä Reinon ja Tapion mainiot isät antaen sarjalle ihan kelpo päätöksen. Peteliuksen ja Mäkelän yhteistyö on useasti ihan onnistunutta ja sen huomaa, että tämä parivaljakko viihtyy yhdessä. Ehkä parasta antia oli kuitenkin Vierikko jonka ylinäytellyt ilmeet olivat aivan loistavia.
Sarja kestää juuri ja juuri sen 15 jaksoa, ihan hauskaa kotimaista komediaa. En kadu 8€ sijoitusta, koska harvemmin tulee tuettua kotimaisia tekijöitä.

[Jennu]

An American Crime (2007)


An American Crime on tositapahtumiin perustuva elokuva, jossa Sylvia (Ellen Page) ja Jennie Likens (Hayley McFarland) joutuvat muutamaksi viikoksi hoitoon kuuden lapsen kotiäidin Gertruden (Catherine Keener) luokse vanhempien lähtiessä matkalle. Aluksi Jennie ja Sylvia pitävät hauskaa muiden lasten kanssa, mutta kun Gertrude kuulee perättömiä tarinoita Sylviasta, leikit loppuvat kesken ja Sylviaa rangaistaan isolla kädellä ja pitkän aikaa.
An American Crime on todella hyvä elokuva ja ihmettelen kuinka vähän se on saanut huomiota. Se on todella koskettava ja en tiedä, miten tämän pystyy kuivin silmin katsomaan, koska itse vollotin leffan puolesta välistä loppuun saakka. Näyttelijät tekevät kaikki hyvää työtä, varsinkin Ellen Page, jolla on varmasti edessään hyvä tulevaisuus näyttelijänä, niin monta hyvää roolia on jo noin nuorena tehnyt. Myös Catherine Keener vakuuttaa hieman sairaana ja elämään kyllästyneenä Gertrudena. Leffan loppu oli myös todella hyvin rakennettu ja se saattaa tulla katsojalle vähän yllätyksenäkin, jos ei ole kuullut kyseisestä rikoksesta johon leffa pitkälti perustuu.
An American Crime on ahdistava, koskettava ja kaikinpuolin muutenkin loistava elokuva, että se hipoo melkeinpä viittä tähteä. Suosittelisin ehdottomasti kaikille.

"Every situation God always has a plan. I guess I'm still trying to figure out what that plan was."

****½

[Jennu]

Bad Boys (1995)


Mike Lowrey (Will Smith) ja Marcus Burnett (Martin Lawrence) ovat ovat Miamin poliisin kovimmat kytät, joiden takavarikoima heroiinilasti varastetaan yllättäen ja eihän siinä muu auta kuin hommata se taas takaisin. Juttuun sekaantuu vielä ystävänsä murhan silminnähnyt Julie (Tea Leoni) kun käy ilmi, että heroiinivarkaat onkin ne samat tyypit, joiden tekemää murhaa Julie todisti.
Jos tätä elokuvaa lähdet katsomaan, ei kannata odottaa tai ajatella mitään, silloin se toimii parhaiten. Kyllä leffassa oli pari ihan hyvääkin vitsiä, mutta suurimmaksi osaksi se sisältää vain tyhjäpaistä ammuskelua, tylsiä takaa-ajoja ja huonoa huumoria. Näyttelijäsuorituksetkaan ei päätä huimaa. Will Smith ja Martin Lawrence ovat välillä todella ärsyttäviä mutta välillä ihan hauskoja, etenkin Lawrence, joka taitaa tehdä leffan parhaimman näyttelijäsuorituksen. Tai koomikon, miten vaan, mutta ajoittain mies oli todella hauska. Julieta näytellyt Tea Leoni ei ainakaan tämän leffan perusteella omaa minkäänlaisia näyttelijänlahjoja, eikä nainen muutenkaan mielestäni sopinut rooliin.
Bad Boys on ihan hyvää kertakäyttöviihdettä ja sopii varmasti niille, jotka kaipaavat tylsään iltaan aivot narikkaan -toimintaleffaa.

Bad Boys, bad boys, whatcha gonna do, whatcha gonna do when they come for you?

**+

[Negativ]

[size=8]
Naapurini Totoro



**** [/size]
(1988)
Ohjaaja: Hayao Miyazaki
Käsikirjoittaja: Hayao Miyazaki

”Se sanoi että sen nimi on Totoro, se on ihan karvainen ja sillä on näin iso suu. Yksi oli näin pieni sitten oli ihan valtava joka nukkui.”

Tämän elokuvan ansiosta oli mahdollista perustaa Ghibli studio. Taivaalle kiitos siitä!

4-vuotias Mei muuttaa 10-vuotiaan isosisko Satsukin ja isä Kusakaben kanssa uuteen talon. Tyttöjen äiti ei vielä voi vielä asettua taloksi, sillä hän on sairas ja joutuu olemaan sairaalassa. Ensin tytöt luulevat, että talossa kummittelee. Pienellä tutkimusmatkallaan Mei kohtaa pienet otukset jotka johdattavat hänet suuren Totoron luokse. Valtavan sympaattiset elikot osaavat taikoja sekä matkustavat omituisella kissabussilla.
Totoro kertoo mystisistä luonnonvoimista ja toimii melkeinpä kunnianosoituksena niille. Totoroa ei voi ymmärtää ennen kuin on sen itse kohdannut. Samaa voi sanoa Miyazakin elokuvista, on vaikea selittää ihmisille millaisia ne ovat. Hyvää mieltä jota elokuvat lähes poikkeuksetta jakavat ei voi kuvailla kovinkaan helposti, ne on nähtävä itse.

Miyazakin elokuvat onnistuvat aina olemaan opettavaisia ja hyväntuulisia, ne kannustavat ja rohkaisevat. Ne kuvaavat ihmisen kasvua ja kehitystä henkisesti.






♥ Se kissabussi oli niin aaaaws. 8’)

[Jennu]

American Beauty (1999)


Lester Burnham (Kevin Spacey) on elämäänsä kyllästynyt tavallinen työssäkäyvä tallaaja, jonka vaimo Carolyn (Annette Benning) ja tytär Jane (Thora Birch) pitävät häntä maailman suurinpana luuserina. Lesterin ja Carolynin avioliitto on pikkuhiljaa hajoamassa, ja Lester ihastuukin Janen ystävään Angelaan (Mena Suvari) ja fantasioi tästä. Lester päättää kääntää koko elämänsä päälaelleen ollakseen onnellinen.
American Beauty on aika täydellinen elokuva. Se onnistuu itkettämään, naurattamaan, ällöttämään ja muuten vaan oudoksumaan. Ei sellainen elokuva edes voisi olla huono. Vielä kun mukaan heitetään juuri sopivasti mustaa huumoria, loistava käsikirjoitus, ohjaus, musiikki sekä mahtavat näyttelijät, niin mestariteos on syntynyt. American Beauty on ehdottomasti sellainen. Se pistää todella katsojan miettimään omaa elämäänsä. Näyttelijät ovat todella uskottavia ja jokainen heistä onnistuu kantamaan roolihahmonsa loppuun saakka kunnialla. American Beautyn yksi parhaista puolista, ellei paras, onkin hahmot. Mikään roolihahmo ei ole heikko, kaikki ovat erilaisia ja vahvoja yksinäänkin. Itseasiassa Kevin Spaceyn esittämä Lester Burnham on parhaimpia hahmoja koko elokuvahistoriassa. Toki loistavasti kirjoitetut hahmot olisivat yhtä tyhjän kanssa, jos näyttelijät olisivat huonoja. Mutta näyttelijätkin onnistuvat loistavasti. Kevin Spacey ja Annette Benning saivat molemmat työstään Oscar-ehdokkuudet, ja Spacey nappasi vielä pystinkin. Enkä ihmettele, sillä hänen roolisuorituksensa Lesterinä oli todella päräyttävä. Elokuvan kerronta on myös loistavaa. Loppuratkaisu kerrotaan periaattessa jo alussa mutta lopussa se ei silti vähennä tilanteen yllättävyyttä. 
American Beauty on yksi parhaista elokuvista ikinä ja todellakin kaikkien kannattasi tämä joskus nähdä. Elokuvasta on mun mielestä vaikea löytää mitään huonoa, ja jos joku löytää, tahtoisin todella tietää mitä.

"I guess I could be pretty pissed off about what happened to me... but it's hard to stay mad, when there's so much beauty in the world."

*****

[Angel]

Slummien miljonääri (Slumdog Millionaire) (2008)


Ohjaus: Danny Boyle.
Pääosissa: Dev Patel, Freida Pinto, Madhur Mittal, Anil Kapoor ja Irrfan Khan.
Kesto: 115 minuuttia.
Genre: Draama.
K-15

Elokuvassa 18-vuotias poika Jamal K. Malik menee Mumbain "Haluatko miljonääriksi?" -ohjelmaan ja menestyy siellä huomattavan hyvin. Televisioyhtiö kiinnostuu kouluttamattoman "slummikoiran" menestyksen salaisuudesta ja lähetysten välissä "teepoikana" työskentelevä Jamal viedään poliisiasemalle kuulusteltavaksi. Takaumien kautta orvoksi jäänyt muslimipoika selvittää vaiheitaan slummilapsena ja kovia kokemuksiaan niin hindunationalistien, rikollisten kuin lainvalvojienkin käsissä. Neuvokkuudellaan hän on onnistunut pakenemaan vanhemman veljensä kanssa slummin gangstereiden käsistä. Poikien seuraan liittyy kaveri-kasvattisisar Latika, joka kuitenkin jää rikollisten haltuun.
Jamal hakeutuu Miljonääri-visaan, koska se on hänelle ainut keino saada yhteys kadonneeseen Latikaan, johon hän on rakastunut.

Ite henkilökohtasesti rakastuin tähän elokuvaan heti ekalla kerralla ku näin. Tää on aivan mahtavasti tehty, pääsi heti kiinni juoneen ja aivan ihana, koskettava elokuva. Oli aivan mahtava kattoo ekaa kertaa leffateatterissa isolta kankaalta. Näyttelijät oli tosi hyviä, muutenki tämän elokuvan tarina oli aivan mahtava. Sai ajattelemaan mitä kaikkea ne slummilapsetki joutuu kokemaan. Tippa tuli linssiin monessaki kohassa. Aluksi epäilin, että onko tää muka nyt niin hyvä, ku joka paikassa hehkutettiin, mutta nyt voin kertoo, että tää on aivan sairaan mahtava elokuva ja liityn itekki hehkuttajiin. En oo nähny toista näin mahtavaa, koskettavaa elokuvaa. :') Tajusi, että elämä ei oo aina helppoo, mutta kaikki vaikeudetki on tehty voitettaviksi. En oo löytäny vielä oikeestaan mitään negatiivista.

****½

[Jennu]

Crank: High Voltage (2009)


Chev Chelios (Jason Statham) on back again. Kun viime kerralla oli ongelmia tappavan myrkyn kanssa, johon adrenaliini oli ainoa vastalääke, niin tällä kertaa on ongelmia tekopumpun kanssa, joka toimii vain sähkövirralla. Chevin oma sydän on joutunut vääriin käsiin, ja hän lähtee etsimään sitä apunaan tyttöystävä Eve (Amy Smart) ja perässä roikkuva hullu kiinalainen Ria (Bai Ling).
Crank: High Voltage on siis jatkoa vuonna 2006 valmistuneelle Crankille. Kauaa ei nokka tuhise, kun alkaa jo armoton tykitys ja kekseliäitä toimintakohtauksia alkaa tulla tiiviiseen tahtiin, aivan niin kuin ensimmäisessäkin osassa. Toiminnannälkäisille tämä on siis varma valinta, paitsi ehkä ihan niille herkimmille.. elokuva sisältää aika härskejä ja kuvottaviakin kohtia. Mutta siis, elokuva jätti aika ristiriitaiset fiilikset. Hyvää on se, että Crank: High Voltage ei todellakaan ole mikään perinteinen toimintaleffa, ehei, kaukana siitä. Erikoinen kuvaustyyli ja kaikki pienet yksityiskohdat tekevät tästä massasta erottuvan. Näyttelijät olivat rooleihinsa sopivia, Jason Statham varsinkin sopii erinomaisesti palkkamurhaaja Chevin rooliin, eikä Amy Smartkaan Evenä huono ole. Huumorikin iski muhun täysillä ja varsinkin hullu kiinainen bitch Ria oli aika hauska hahmo. Huonoa taas oli se, että leffan juonenkulku oli aika samanlainen kuin ykkösosassa ja samoja juttujakin toistettiin. Veikkaan kyllä että tahallisesti, joten se taitaa olla vain makuasia kuka pitää tätä hyvänä ratkaisuna ja kuka ei, mutta muhun ei purrut. Tosin yhden hauskan ykkösosan jutun elokuvasta bongasin, nimittäin Linkin Parkin laulajan Chester Benningtonin, joka teki aivan minipienen roolin niinkuin ykkösessäkin.
Crank: High Voltage on loistava toimintaleffa, mutta jatko-osana ehkä pieni pettymys.

***

[capri]

Veren vangit (Interview with the Vampire: The Vampire Chronicles) 1994

****

Mielestäni yksi parhaista ko. vuonna tehdyistä elokuvista ja yksi parhaista - ellei jopa paras - vampyyrielokuva ikinä! Neil Jordanin ohjaamassa elokuvassa on kaikkea, mitä tällaiseen aiheeseen perustuvalta elokuvalta voi odottaa. Sopivassa suhteessa kauhua, draamaa, tunnelmaa ja ennen kaikkea loistokkaat näyttelijät, joiden ansiosta elokuva todella pitää otteessaan. Brad Pitt esittää Louisia, joka on 1700-luvulla leskeksi jäänyt nuori mies New Orleansista. Hän on menettänyt kaiken, eikä elämä kiinnosta häntä enää. Etsiessään pahaa paha löytääkin hänet. Lestat (Tom Cruise) on vastaus Louisin rukouksiin. Vampyyri Lestat antaa Lousille valinnan mahdollisuuden: ikuinen elämä tai kuolema. Elokuva perustuu Anne Ricen romaaniin, ja Rice on ollut käsikirjoittamassa elokuvaakin. Muissa pääosissa nähdään Antonio Banderas sekä nuori Kirsten Dunst, joka on aivan uskomattoman hyvä tässä elokuvassa. Elokuvan kerronta perustuu takaumiin, joten kerronta on koko ajan mielekästä ja kronologisesti etenevää. Vampyyrielokuvana tämä on mielestäni erilainen, ja jotenkin syvällisempi, vaikka väkivallalla paikoin mässäilläänkin. Se ei kuitenkaan ole pelottava, ja katsoja jopa samaistuu vampyyreihin. Elokuvan loppu ei ihan ole minun makuuni. Se jotenkin lässähtää. Mutta loistavat roolisuoritukset korvaavat jotkut käsikirjoituksen puutteet. Edes Cruise (joka on hiukan epätavallisemmassa pahiksen roolissa) ei onnistu olemaan surkea. Tosin maski peittää puolet hänen ilmeistään. Puvustus ja maskeeraus ansaitseekin leffassa plussapisteitä.

[Negativ]

[size=8]
Friday the 13th



*** [/size]
(2009)

Pääosissa: Amanda Righetti, Jason Padalecki, Danielle Panabaker, Aaron Yoo, Travis Van Winkle, Derek Mears.
Ohjaaja: Marcus Nispel
Käsikirjoittajat: Damian Shannon & Mark Swift

Tekohengitystä.

Friday the 13th pomppasi valkokankaille vuonna ensimmäisen 1980 ja onnistui luomaan yksinkertaisella konseptilla erittäin toimivan kauhuelokuvan tiiviillä tunnelmalla. Alussa viitataan ensimmäisen elokuvan loppuratkaisuun pikaisesti ja sitten jo siirrytään nykyaikaan. Ystävykset ovat erehtyneet pystyttämään leirin Crystal Laken leirialueen läheisyyteen. Jason Vorhees on vahvempi kuin koskaan, hän lahtaa nuorisoa minkä ehtii kostaakseen äitinsä kohtalon.
 Pari kuukautta myöhemmin Clay Miller (Padalecki) lähtee etsimään siskoaan Whitneytä (Righetti) josta ei ole kuulunut pihahdustakaan telttailureissun jälkeen. Hän puolestaan törmää toiseen nuorisojoukkoon joka on saapunut mökkeilemään…yllätys yllätys Crystal Laken läheisyyteen.

Tämän päivän kauhuleffoissa mättää usein liian kiiltokuvamainen henkilögalleria. Se sisältää yleensä pari tusinablondia, ihan fiksun ja filmaattisen oloisen bruneten, vitsailevan ja ärsyttävän nuorukaisen sekä rikkaan hemmotellun kakaran. Ongelmana on siis se, ettei katsoja voi samaistua näihin ääliöihin ja näin ollen mua ainakaan ei ainakaan kiinnosta heidän selviytymisensä. Sitä melkein toivoo, että kuolkaapas nyt idiootit vähän nopeammin…kiiiiiiitos. Tässä elokuvassa oli onneksi pari poikkeustapausta joita saatoin ”kannustaa” ja joiden puolesta pystyin jännittämään.
   Friday the 13th ei ole oikeastaan uusintaversio vaan yritys herättää sarja uudelleen eloon päivittämällä tapahtumat 2000-luvulle. Sitä voisi kutsua tekohengitykseksi. Mielestäni potilas pystyi hengittämään ihan hyvin jo omin avuin, pienistä katkoksista huolimatta. Elokuva ei sinänsä tuonut sarjaan mitään uudistuksia, mutta silti se yltää hyvään tasoon. Syke nousi muutamassa kohdassa ihan kiitettävästi, pienistä ylilyönneistä ja korneista jutuista en jaksanut enää välittää. Elokuva on yksinkertaisesti  viihdyttävä ja sopii kaveriporukan illanviettoon mainiosti.

[Negativ]

[size=8]
The Last House on the Left



*** [/size]
(2009)

Pääosissa: Sara Paxton, Garret Dillahunt, Spencer Treat Clark, Aaron Paul, Tony Goldwyn, Monica Potter
Ohjaaja: Dennis Iliadis
Käsikirjoittajat: Adam Alleca & Carl Ellsworth


Wes Cravenin vuonna 1972 tehdyn leffan uusintaversio.


Nuori Mari Collingwood  (Paxton) matkaa vanhempiensa kanssa (Goldwyn & Potter) joka vuotiselle mökkireissulle. Mökki sijaitsee rauhallisessa ja syrjäisellä alueella, vai sijaitseeko?
Heti ensimmäisenä päivänä Mari kinuaa itselleen luvan lähteä tapaamaan ystäväänsä Paigea (Martha MacIsaac) keskustaan. Paige työskentelee eräässä puodissa, jossa ostoksiaan tekee Justin (Spencer Treat Clark), joka puolestaan kuulee tyttöjen keskustelun huumeista. Poika ehdottaa, että tytöt lähtisivät mukaan hotellihuoneeseen, jossa hänellä on pilveä. Idea osoittautuu virheeksi, sillä kun Justinin pahamaineinen ja väkivaltainen isä Krug (Dillahunt) saapuu veljensä ja tyttöystävänsä kanssa, ei hyvä heilu.
Vanhemmat syövät mökillä kaikessa rauhassa illallista kun myöhemmin illalla Krug saapuu seurueineen paukuttamaan Collingwoodien ovea.

Varmasti jokainen pitää omaa kotiaan turvapaikkana ja koskemattomana alueena. Elokuvassa ihanneperheen omalle talolle tunkeutuu pelottava ja epäilyttävä joukko joka terrorisoi perhettä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ainakin minussa se herätti heti pientä kauhua ja paniikkia jo ennen kuin elokuva alkoi, ei kukaan halua kuvitella tuollaista tapahtuvan.
Krug kumppaneineen onnistuivat olemaan ilkeitä roistoja kylväessään väkivaltaa joka puolelle. Erityisesti Garret Dillahunt ja Aaron Paul olivat karismaattisia ja sopivia rooleihinsa. Jossain vaiheessa tunnelma ehti lässähtää hetkeksi, mutta siitä huolimatta elokuva onnistui järkyttämään ja ravistelemaan katsojaa. Elokuvassa tavallinen ihminen joutuu venymään äärimmilleen puolustaessa henkeään. Se seikka meneekö puolustautuminen liian pitkälle…jää katsojan oman harkinnan varaan.
” If bad people hurt someone you love, how far would you go to hurt them back?”

Tämän nähtyäni alkuperäinen leffa alkoi kiinnostaa kovasti, oikeastaan oli ihan hyvä, että katsoin uusintaversion ensin. Ilmeisesti tähän oli lisätty henkilöitä ja muita uusia kuvioita.