Huh, täytyy sanoa, että nyt on kyllä mun mielestä paras VoF-kausi koskaan! Monta tosi hyvää esiintyjää.
Tarjan tiimi:
Kerttu on kyllä nyt heikoin lenkki. Laulaa hyvin, mutta laulu ei kosketa ollenkaan. Edelleenkin olen hämmentynyt tästä. Onneksi hän putosi.
Ilari oli nyt parhaimmillaan ja omalla mukavuusalueellaan. Parempi kuin edellisellä kerralla.
Suvi lauloi komeasti, vaikka tässä Adelen biisissä tuo alkuosa ei ehkä ihan täysillä toiminutkaan. Kunhan biisi pääsi vauhtiin, meno oli hienoa.
Redraman tiimi:
Meri oli tosi hyvä. Tässä biisissä tuli kyllä se jännä juttu vastaan, että perusiskelmätaustat ärsyttivät, kun taas Erinin versiossa ne toivat kontrastia Erinin erikoiselle lauluäänelle. Nyt kävi vähän niin, että tykkäsin Merin laulusta siitä huolimatta, että biisi oli ärsyttävä.
Anna on mielestäni tämän kauden paras löytö. Hän on omassa kategoriassaan huikea. Hän ei tätä kisaa voita, mutta toivon, että hän pääsee vielä hyvälle musiikkiuralle. Mielestäni rahkeet riittävät siihen. Tässä kappaleessa alkuosa ehkä toimi paremmin kuin loppupuoli, mutta se oli enemmän kappaleen kuin Annan vika.
Alexista en ole oikein innostunut, ja nyt tuli taas vähän hohhoijaa-fiilikset. Onneksi Redrama pudotti hänet.
Ollin tiimi:
Ihan järjetöntä, että miten kova tiimi Ollilla on tänä vuonna! Ei olisi uskonut ennen kauden alkua, ja vielä se, että hänen tiimissään molemmat jatkajat laulavat englanniksi!
Ilona oli mielestäni parhaimmillaan, tosin ymmärtääkseni tämän jakson kappaleet olivat sellaisia, että esiintyjät ovat itse valinneet ne. Olisi toisaalta kiva kuulla Ilonan laulavan jotain uudempaa materiaalia. Hän kuulosti kyllä todellä hyvältä.
Jessica oli hyvä, mutta jäi valitettavasti tässä kolmikossa vähän varjoon.
Kun kuulin, minkä kappaleen
Suhyun laulaa, reaktioni oli "huhhuh". Tosi vaikea biisi. Hän lauloi kyllä varsin hienosti, tosin joissakin kohdissa ei ehkä mennyt ihan puhtaasti. Hienoa joka tapauksessa, että hän pääsi suoraan jatkoon.
Michaelin tiimi:
Riikka oli Michaelin tiimin paras. Edelleen hämmästyttää, että miten aikuiselta hänen äänensä kuulostaa. Mitenköhän mahtaa kehittyä, kun ikää tulee.
Tuomas ei kyllä nyt valitettavasti pärjännyt alkuperäiselle alkuunkaan. AC/DC:n laulajalla on enemmän eläimellistä energiaa, nyt tuli vähän sisäsiisti versio. Vaan ilmeisesti hän oli sairaana, mikä tietysti verotti lauluääntä. Joka tapauksessa Tuomaksen olisin itse tiputtanut.
Daniel lauloi mielestäni tosi hyvin. Hiphop-stailaus vähän ihmetytti. Erityisen mukava oli havaita, että hän lauloi erittäin puhtaasti kaikki huippukohdat. Monien laulajien kohdalla saa vähän jännittää, että kuulostavatko revittelyt hyvältä. Itse olisin antanut Danielin jatkaa, mutta Michael näköjään päätti pudottaa hänet.
Tässä vaiheessa ennustaisin, että finalisteja ovat Suvi, Meri, Suhyun ja Riikka. Toivon, että finaalin vie Meri.
Mutta katsotaan nyt ensin vielä pari jaksoa.