Idolslandia
Suomen Idols => Idols-arkisto => Idols 2013 => Aiheen aloitti: Etsku-Etana - 30.09.2013 20:53:40
-
Sara Kurkola (16, Kitee) sai kunnon kohtelun vaikka onkin 16-vuotias. Jussi 69 totesi päinvastoin, että koska hän on nuori, olisi synti olla päästämättä häntä jatkoon. Jonekin totesi että nuoruus korjaantuu ajan kuluessa. Selvästikin tuotanto on päättänyt, että länkytystä ei enää harrasteta!
Erittäin lupaava tapaushan Sara oli. Hän tosin lauloi minulle jonkin ihan oudon kappaleen, joten en päässyt mukaan siinä mielessä. Mutta hyvä ääni Saralla oli ja hän lauloi hyvin. Ja olihan hänellä myös pop-prinsessan kaunis ulkonäkö.
(http://www.idolslandia.fi/photo_sharing/idols_2013/sara_kurkola.JPG)
-
Oli hyvä ja persoonakin idolimainen. Mun mielestä paras ekan Tampere-jakson laulajista.
-
Katsomossa olevassa pidemmässä koelauluvideossa Sara muuten laulaa myös Johanna Kurkelaa. Aika paljon siis jätetään televisiossa näyttämättä! >:( Aika hyvin Sara suomenkielisestäkin kappaleesta suoriutuu.
Tuomio: AINESTA IDOLIKSI!
-
Ehdottomasti ainesta Idoliksi!
Saran koelaulu YouTubessa:
http://www.youtube.com/watch?v=uhp23QLSDFs
-
Sara oli kyllä erinomainen rivilaulussa. Katsomosta katselin kokonaan.
-
Sara oli kyllä tosi hyvä.
-
Joo, Sara otti aimoharppauksen kohti Idols-finaaleja.
-
Saran kaunis rivilaulu:
http://www.youtube.com/watch?v=npKIdZWAk-Q
Tykkäsin siinä, että Saran laulussa oli voimaa eikä mitään trubaduuritar-meininkiä.
-
Miksi Saran ryhmälaulua ei näytetty lainkaan televisiossa? :(
-
Sara oli mun mielestä omassa ryhmässään ainoa, josta pidin. Tai joka jotenkin erottui. Aika vaisu ryhmä.
-
http://www.youtube.com/watch?v=vxWvj3bd1T0 Heh heh! Enpä olis uskonut, että hänessä tuokin puoli!
Mutta siis Sara taitaa olla mun ykkössuosikki Idols-voittajaksi. Mielenkiinnolla odottelen erityisesti hänen tulevia vetojaan.
-
http://www.youtube.com/watch?v=vxWvj3bd1T0 Heh heh! Enpä olis uskonut, että hänessä tuokin puoli!
Voi ei!
Shoppailija-Sara!
YouTubesta paljastuu näemmä synkkiä salaisuuksia Idols-laulajista!
-
Tai siis muotibloggaaja-Sara. Blogia vartenhan tuo video on tehty, Saralla on ilmeisesti parin vuodn bloggaajatausta. Ja aika luettu blogi onkin, yli 800 rekisteröitynyttä lukijaa.
-
Sara lauloi mahtavan hyvin duetossaan Samulin kanssa:
http://youtu.be/Pf2PiTURSdg
Ilman muuta finaaliainesta!
Saralle voi muuten kehittyä vielä perinteinen ongelma vasemman käden kanssa. Eli se tekee aina samat kuviot.
-
Oli mennyt vähän sekaisin videot ja selostukset. Nyt on oikea duettovideo tuossa edellä!
-
Ensimmäisen finaaliryhmän taso oli sitä luokkaa, että Saralle avautui todellinen mahdollisuus läpimurron tekemiseen. Siihen ei vaadita muuta kuin onnistunut veto ensi viikolla. Sitten Sara voisi nousta jopa Idolsin ykköstähdeksi. Taiteilijanimeksi sopisi Kura Sarkola.
-
Saran LIVE 2 -esitys "Huomenna" YouTubessa:
http://youtu.be/zHkeSYmvMZY
-
Saran LIVE 4-esitys "Run" YouTubessa:
http://youtu.be/Ek2P17dLpV0
-
Ilkeä Heikki jätti heiveröisen Saran yksin isoon metsään! :( :'(
-
Saran LIVE6-esitys (Vartiainen) YouTubessa:
http://youtu.be/lPwug_54xV4
-
Saran paras puoli on herttaisuus. Vielä kun laulun saisi samalle tasolle.
-
Sarahan lauloi lopulta Titanicin todella hyvin ja komeasti:
http://youtu.be/Gsnwjfe0Zk4
Sittenkin Saran ääni riitti tähän!
-
Mä vähän hämmästelin niitä tuomareiden kommentteja, koska mun mielestä Sara lauloi tosi hyvin. En tiedä, miksi parjaavat Saraa koko ajan.
-
Sara Kurkola valitsi huonosti kappaleensa. My Heart Will Go On kuuluu niihin kappaleisiin, joilla voi vain alisuoriutua.
-
Sara Kurkola valitsi huonosti kappaleensa. My Heart Will Go On kuuluu niihin kappaleisiin, joilla voi vain alisuoriutua.
Ei tuossa jaksossa kukaan kilpailija itse valinnut kappalettaan, vaan tuomarit.
-
^Ai niinkö se olikin? :o No varmasti tuomarien tavoitteena oli saada Sara ulos! :(
-
Saralla on näistä jäljelläolevasta neljästä eniten mediaseksikkyyttä. Hänen haastattelujaan kuuntelee mieluiten.
-
Saralla on näistä jäljelläolevasta neljästä eniten mediaseksikkyyttä. Hänen haastattelujaan kuuntelee mieluiten.
Eiköhän tuota mediakäyttäytymistä opita ihan neuvojen, ajan sekä kokemuksen myötä. Jotenkin outoa valittaa jostakin 16kesäisen tyttösen(Nomi) ei-niin-sujuvista haastatteluista tässä vaiheessa.
Tuo Saran viimeisin esitys on vielä pariin kertaan uudelleen kuuntelemisen jälkeen erittäin mainio suoritus tuossa kohtaa. Ei hän siihen tosiaan mitään uutta tuonut, mutta ei tuo biisi sitä tarvitsekaan. Sen joko vetää onnistuneesti tai sitten ei. Sara onnistui ja on täysin ansaitusti välierissä.
-
^No eipä ole jokainen Idols-laulaja oppinut mediaseksikkääksi ajankaan kuluessa.
-
^No eipä ole jokainen Idols-laulaja oppinut mediaseksikkääksi ajankaan kuluessa.
En tiedä mitä yrität ajaa takaa, mutta tuo mediaseksikkyys itseisarvona ei ole ehkä se kaikkein tärkein asia Idolsista tutulle kilpailijalle. Kyllä se kiinnostuksen herättäminen toteutetaan sitten alan ihmisten(imagonerot, markkinointikoneisto yms.) kanssa jos artistille nähdään tulevaisuutta tai markkinarakoa takoa lafkoille pätäkkätä tuohta.
-
Saran puutteet ovat kuitenkin sellaisia, jotka korjaantunevat ihan iän karttumisen myötä. Ei kai kukaan tosissaan ajatellut kuin tuomarit, että 16-vuotiaan pitäisi laulaa kuin Celine? ::)
-
Saran puutteet ovat kuitenkin sellaisia, jotka korjaantunevat ihan iän karttumisen myötä. Ei kai kukaan tosissaan ajatellut kuin tuomarit, että 16-vuotiaan pitäisi laulaa kuin Celine? ::)
Kuuntelin Saran vedon läpi jälleen. Nyt kiinnitin huomiota siihen, että taustamusiikkihan tuli liian kovaa. Eihän tuon perusteella voi muodostaa mitään mielipidettä siitä, miten Sara lauloi. Ihan ylivoimaista saada toimivat miksaukset! >:(
-
Olen saanut kovasti arvostelua etenkin eräältä taholta siitä, että keskityn epäolennaisuuksiin. Mutta rehellisesti sanottuna valitsisin lauluäänen perusteellakin Saran, siis kaikista 12 alkuperäisestä finalistista. Epävarmuus hänen esiintymisessään tosin pelottaa. Tuomarit olisivat saaneet olla kannustavampia. Nyt Sara saattaa erehtyä luulemaan, että hänen pitäisi pyytää anteeksi, kun pudotti Alman sen sijaan, että olisi itse pudonnut.
-
Saran puutteet ovat kuitenkin sellaisia, jotka korjaantunevat ihan iän karttumisen myötä. Ei kai kukaan tosissaan ajatellut kuin tuomarit, että 16-vuotiaan pitäisi laulaa kuin Celine? ::)
Kuuntelin Saran vedon läpi jälleen. Nyt kiinnitin huomiota siihen, että taustamusiikkihan tuli liian kovaa. Eihän tuon perusteella voi muodostaa mitään mielipidettä siitä, miten Sara lauloi. Ihan ylivoimaista saada toimivat miksaukset! >:(
Minäkin kuuntelin uudelleen ja taustamusiikkihan tulee varsin hiljaa taustalla. Minä ainakin kuulin Saran laulun hyvin!
-
Samoin mun mielestä tässä livessä oli miksaukset jopa ihan kohdillaan ja mä oon niistä usein valittanut.
-
Jaa... ehkä Saran ääni on vain niin kaunis, että sitä haluaisi kuulla vieläkin voimakkaampana!
-
Mä vähän hämmästelin niitä tuomareiden kommentteja, koska mun mielestä Sara lauloi tosi hyvin. En tiedä, miksi parjaavat Saraa koko ajan.
Hänen lauluaanhan on koko ajan kehuttu kauniiksi, mutta muut asiat ovat sitten olleet vähän pielessä, kuten yllätyksellisyys, mitä etenkin tuossa Heart will go onissa oltaisiin kaivattu. Esiintyminen tökkii minusta kaikkein pahiten.
-
Hänen lauluaanhan on koko ajan kehuttu kauniiksi, mutta muut asiat ovat sitten olleet vähän pielessä, kuten yllätyksellisyys, mitä etenkin tuossa Heart will go onissa oltaisiin kaivattu.
Haluatko sinä olla ensimmäinen joka ihan esimerkin avulla tarkentaa mitä tuohon biisiin tarvittava yllätyksellisyys pitäisi sisällään? Sovituksen hillbillykantrina? Vanhan liiton räppinä? Viittomakielellä tulkinnan? Joku konkreettinen seikka olisi kiva kuulla, koska noin ison biisin ohjeistaminen apinointiin vaatii selkeitä perusteluita.
Tuomarit eivät kyenneet antamaan esimerkkiä ja syykin on varsin selkeä. Esityksessä ei ollut mitään vikaa, mutta pakko oli keksimällä keksiä jotain negatiivista sanottavaa ettei omien henkilökohtaisten suosikkien asema kärsisi. Ainoa kyseenalaistettava asia tässä yhtälössä on tuomareiden ammattitaito.
-
Ehkä tuomarit osaavat nyt olla objektiivisempia kun Alma ei ole enää mukana.
-
Ehkä tuomarit osaavat nyt olla objektiivisempia kun Alma ei ole enää mukana.
Kisan osalta "kuolleiden" haudoilla ei pitäisi tanssia, mutta Alman putoaminen varmasti avaa vähän tuomareidenkin silmiä välierien koittaessa. Idols-fanit voivat sokeasti ilakoida suosikkejaan, mutta tuomareiden pitää ehdottomasti kyetä arvioimaan suorituksia suhteessa kilpailijaan sekä illan yleiseen tasoon. Tätä ei heidän toimestaan tapahtunut esim. Sara vs. Alma -asetelmassa. He ovat kuitenkin alansa ammattilaisia ja heiltä tulee odottaa laadukasta arviointia.
-
Saran pitäisi laulaa herkkiä kappaleita. Hänen äänelleen sopivat nimenomaan herkät kappaleet. Todella koskettava ääni, kun pääsee oikeuksiinsa.
-
Kerroinkin vain siitä, mitä tuomarit olivat kommentoineet. Olen kyllä sitä mieltä, että esiintyjänä Sara on tylsä, mutta My heart will go on oli tuomareilta vähän liian vaikea veto laulettavaksi tässä teemassa. Siihen on kenen tahansa vaikea tuoda mitään erityistä (en ehkä kuitenkaan pitäisi mahdottomana. Olihan se laulu todella Dionmainen.)

"Hänen lauluaanhan on koko ajan kehuttu kauniiksi, mutta muut asiat ovat sitten olleet vähän pielessä, kuten yllätyksellisyys, mitä etenkin tuossa Heart will go onissa oltaisiin kaivattu."
Sanoit noin.
Sara ei käsittääkseni valinnut tuota kappaletta vapaasta valinnasta? Ja näköjään sinäkään et kyennyt kertomaan miten Saran olisi konkreettisesti pitänyt versioida tuo kappale ettei se olisi ollut "tylsä" originaali. Tällöin on parempi olla hiljaa jos niitä esimerkkejä ei löydy.