Kirjoittanut: Henni
« : 21.02.2012 20:06:41 »Roger that, Etsku. Olemme siis samoilla linjoilla :--D
- Henni K.
- Henni K.
Voi, toivottavasti viestistäni ei saanut käsitystä,
että olisin kateellinen, koska se on kaukana siitä, mitä tunnen.
Kateus on turhaa, sen sijaan voin vaan olla iloinen jokaisen puolesta
joka tiensä sinne selvitti. :-)
Hienoa! Laitanpas tiukan emailin matkaan Fremantlen pääkonttorille ja laitan allekirjoitukseksi Etsku-Etana, Anteater ja Roth. Eiköhän ala tapahtua!Laitoitko jo? Nyt suurimmaksi osaksi mitään sanomattoman TOP15-lähetyksen jälkeen, Hennin putoaminen tuntuu vieläkin typerämmältä ratkaisulta.
Mutta ihan oikeasti tuotanto on ollut poropeukalo kautta vuosien niin monilla tavoin alkaen siitä, ettei laulajia aiemmin esitelty juuri mitenkään (nimi jne). Ja luulisi levy-yhtiön olevan äreä, että lupaavaa laulajapotentiaalia menetetään jo ennen yleisöäänestyksiä. Sillehän ei sitten voi mitään, jos katsojat äänestävät kärkeen tosi tylsät tyypit.
Mukana ollaan! Toivon tuomareiden käyvän täällä ja tajuavan virheensä. hienoa myös että Henni itse käy täällä, se kertoo myös siitä miten taitavasti hän osaa ottaa yleisönsä jo näin varhaisessa vaiheessa. Kannustetaan Henni Idolssin henkiseen voittoon, vaikka fyysinen nyt jäikin saamatta.Pitäisikö lähettää Fremantlen pääkonttoriin ilmianto, että Fremantle Finland on ihan poropeukalo?
Hyvä idea! Mä lähen tohon mukaan!
Mutta joo! Olis Henni saanut olla vaikka finaalissa!
Pitäisikö lähettää Fremantlen pääkonttoriin ilmianto, että Fremantle Finland on ihan poropeukalo?