Eipä ensimmäisestä jaksosta vielä mitään suurta suosikkia jäänyt mieleen. Pari ihan lupaavaa laulajaahan siellä oli, epäonnistujiin ei tässä jaksossa keskityttykään. Potentiaalisesti voisi olla tällä kaudella pitkästä aikaa hyviä mieskilpailijoita.
Niko Helenius yllätti positiivisesti. Hän olikin hyvä laulaja, luulin että Teuvon mies oli saapunut vain julkisuutta hakemaan.
Viimeinen laulaja Ville ei ainakaan Idols 2008 -klipissä kuulostanut yhtään hyvältä. Toivoa sopii, että kehitystä on tapahtunut. (Hänen nyt laulamansa kappale ei ollut minulle tuttu, niin en lähde sen perusteella mitään voimakasta arviota tekemään.)
Jonen "Mies kuuntelee heviä ja palvoo saatanaa" -kommentti oli kyllä jakson kohokohta. Eikä se itse Justin Bieber -fanikaan pahalta näyttänyt, äänestä ei mitään muistikuvaa mutta kyllä häntä mieluusti jatkossakin katselee.