Idolslandia
Suomen Idols => Idols-arkisto => The Voice of Finland 2013 => Aiheen aloitti: Anteater - 15.04.2013 16:27:03
-
Mun valinta on Antti.
-
Anttia varmaan eniten toivon voittajaksi. Toisaalta ehkä taas on parempi sijoittua toiseksi tai kolmanneksi, niin voi saada tehdä hieman rauhallisempaan tahtiin levyä. ;D
-
Gary, minun mielestäni ihan loistava. + olisi ainakin erilainen voittaja k. yleensä kykykilpailuissa
-
Laitetaan vaikka Suvi. Emiliakin kelpaa kyllä.
-
Suvi. Tosin en repisi pelihousujani, vaikka Antti voittaisi (vaikken hänen faninsa olekaan).
-
Suvi Aalto juu. On kehittynyt kisan aikana erinomaisesti ja on varsin tasapainoinen pakkaus. Antti Railio on vuorenpeikon näköinen ja liian yksipuolinen.
Emiliaa fanitan periaatteessa itse eniten, mutta hän ei tämän kisan aikana tule missään vaiheessa olemaan parhaimmillaan, kun hänen on pakko laulaa suomeksi.
Ei taida Elastisen joukkueesta tulla tänä vuonna voittajaa, ja hyvä niin.