Elokuva-arvosteluja

[Rico]

Mutta kyllä oli tosiaan Earlin hahmo raivostuttava. Teki mieli repiä siltä silmät päästä heti ku se asteli ekan kerran ruutuun.

Mun "suosikki"kohtaus oli se kun se tööttäs sillä autolla saapuessaan paikalle sillein niiiiin ärsyttävästi..

Lisää surullisuutta ton elokuvan tarinaan tuo se, että ohjaaja Adrienne Shelly tapettiin elokuvan valmistumisen aikoihin. =/

[Negativ]

[size=8] The Fast and the Furious: Tokyo Drift



***[/size]

 (2006)



Pääosissa: Lucas Black, Bow Wow, Nathalie Kelley, Sun Kang, (Vin Diesel vilahtaa lopussa)
Ohjaaja: Justin Lin
Käsikirjoittaja: Chris Morgan



 
” If You Ain't Outta Control, You Ain't In Control. ”


Pienimuotoisen kaahailusession seurauksena Sean Boswell (Black) lähetetään Japaniin isänsä luo, jotta hän voisi välttää vankilatuomion. (Ehkä maailman siistein rangaistus jos multa kysytään). Hieman myrtsi ja kapinahenkinen Sean rakastaa autoja, joten ei hän kauan paikallaan pysy, kaasujalka on raskas. Koulussa on hankala saada yhteyttä ihmisiin. Ruokalassa lyöttäytyy Seanin seuraan innokas Twinkie (räppäri Bow Wow), joka pälättää minkä vain ehtii. Yhteiseksi kiinnostuksen kohteeksi kuitenkin paljastuu autot ja autojen tuunaus, näin tie käykin jo illan kaasuttelukisaan. Kaunis Neela (Kelley) kiehtoo heti Seania, mutta neitokainen on varattu. Neela sattuu seurustelemaan miehen kanssa joka kuuluu Yakuzaan. Ei hätää, tie naisen sydämeen käy auton kautta. Sean haastetaan kisaa, mutta autoa hän ei omista. Ystävällinen Han (Kang) tarjoaa omaa menopeliään Seanille ja näin kisa voi alkaa. Jatkossa Han auttaa Seania muun muassa driftauksen suhteen ja näin Sean on löytänyt itselleen suojelijan ja mentorin.
  Tokyo Drift taitaa olla Fast and Furious sarjan aliarvostetuin osa. Moni todellinen fani ei tahdo lasketa tätä elokuvaa edes sarjaan kuuluvaksi, jopa uusinta F&F:sia markkinoitiin ”alkuperäisenä osana”, sillä mukana oli kahdesta ekasta leffasta tuttuja heppuja ja heitukoita.
Itse pidän Tokyo Driftiä sarjan parhaimpana (uusinta en ole katsonut). Tokion maisemat ja öisin värikkäänä loistavat lamput ja mainokset luovat upean näyn, henkeä salpaavan kauniista autoista puhumattakaan. Ja japanilaiset, maailman söpöimpii ihmisii!
  Juonessa ei ole turhaa kikkailua jonka vuoksi leffa on kevyttä katsottavaa. Elokuvaa kohtaan ei edes ollut sen liiempia odotuksia, kuten kahta ensimmäistä kohtaan oli, näin ollen ei tapahtunut pettymyksiäkään. Se mikä tekee elokuvasta myös astetta aikaisempia elokuvia kiinnostavamman, on totta kai driftaus. Voisiko mikään enää olla coolimpaa!
Toki näyttelijöissä on pientä kitisemisen varaa, esimerkiksi Black tuntuu liian patsasmaiselta…autoja tässä katsellaankin ei ihmisiä.






P.S Tahtoo tollasen auton.

[capri]

School of Rock (2003)

***½

Ohjaus: Richard Linklater
Pääosissa: Jack Black, Joan Cusack, Mike White, Sarah Silverman

School of Rock on tarina nuhjuisesta wannabe rocktähdestä nimeltään Dewey Finn (Jack Black), joka ei oikein onnistu bändinsä kanssa ja erään sattumuksen johdosta päätyy sijaiseksi alakouluun. Dewey aka Ned ei ole todellakaan tyypillinen opettaja ja ensin häntä ei innosta oppilaat lainkaan. Oppilaiden musiikillisen lahjakkuuden ilmetessä Dewey saa loistokkaan suunnitelman osallistua suureen Battle of The Bands -kilpailuun oppilaiden kanssa. Tästä alkaa tietysti hillittömän hauska biisien opettelu. Elokuva onnistuu olemaan välillä tosi hellyyttävä, tosi rock ja tosi hauska. Välillä se on puuduttavaa Jack Black ilmeilyä, ala-asteikäisiä kakaroita ja jokseenkin surkea kasvukertomus. Mutta jos kaikki puutteet tarinasta unohtaa ja keskittyy rockin ihmeelliseen tunnelmaan, niin eihän tästä voi olla pitämättä. Blackin yli-intensiivinen laulutyyli tosin joko iskee tai sitten ei. Musiikillisesti elokuva miellyttää ainakin minun herkkiä korviani. AC/DC ja Led Zeppelin eivät kyllästytä lainkaan. Joistain häiritsevistä maneereista huolimatta Black onnistuu esittämään keski-ikäistä rockmiestä asenteella ja huumori on nautinnollista. Paikoittain jopa nauroin. Kymmenkuiset lapsoset ovat ihan onnistuneita tapauksia, ja ilmeisesti soittavat itse instrumenttejaan (kuten myös Black), joten aitoutta on pelissä kunnioitettava määrä.

"In the words of AC/DC: We roll tonight... to the guitar bite... and for those about to rock... I salute you."

[Negativ]

[size=8] Wanted



***+[/size]

 (2008)



Pääosissa: James McAvoy, Angelina Jolie, Morgan Freeman, Thomas Kretschmann, Terence Stamp
Ohjaaja: Timur Bekmambetov
Käsikirjoittajat: Michael Brandt, Derek Haas, Chris Morgan, Mark Millar (sarjakuva) & J.G. Jones (sarjakuva)



 
”Choose your destiny. ”

Maailmassa on kolme asiaa joista pidän mahdottoman paljon; autot, palkkamurhaajat ja Angelina Jolie. Wantedissa on nämä kaikki kolme, joten loistavat lähtökohdat sillä ainakin on.


Wesley Gibson (McAvoy) on ahdistuskohtauksista kärsivä nössö , joka on antanut hiljaa mielessään hyväksynnän jopa työkaverinsa ja samalla parhaan kaverinsa suhteelle hänen oman tyttöystävänsä kanssa. Wesley työskentelee toimistossa jossa työ on hektistä ja pomo ei ole koskaan tyytyväinen. Pillereitä popsiva mies törmää apteekissa kuumaan Foxiin (Jolie) joka läväyttää heti pöytään, että Gibsonin isä kuului salamurhaajien salaseuraan. Fox on tullut pelastamaan Gibsonin salaseuran jättäneeltä Crossilta (Kretschman), jonka suunnitelmana on niitätä kaikki pois tieltään, Gibsonin isä on jo karun kohtalonsa kokenut.
Alkaa huima kaahailukohtaus, joka tempaa heti mukaansa. Wesley viedään salaseuraan päämajaan ja hänet aiotaan saada seuran jäseneksi. Elämäänsä kyllästynyt Wesley on valinnan edessä, valitako pettävä tyttöystävä ja stressaava työpaikka vai vaarallinen ja salaperäinen elämäntyyli? Salaseuran pomona toimii aina yhtä karismaattinen Morgan Freeman.
    Elokuva on saanut innoituksensa sarjakuvasta minkä huomaa aika pian. Toiminta on upeaa, mutta samalla kohtaukset ovat melko epäuskottavia. Ilahduttavaa oli se, että juonen saatiin jopa uusia ulottuvuuksia parilla yksinkertaisella kikalla. Wanted on hyvä toimintaelokuva, joka kärsii paikoin kuvauksesta. Muutaman Matrix-hidastuksen olisi voinut jättää poiskin. Jossain mielessä leffa oli pieni pettymys, mutta tällaisenaankin kelpo katsottavaa vaikka kaveriporukassa. Angelina Jolie on mukava nähdä jälleen toiminnallisessa roolissa, vaikka kyllähän ne vakavatkin roolit hoituvat rutiinilla. On mielenkiintoista katsoa millaisia projekteja ohjaajalta jatkossa tulee, varsin lupaava hän ainakin on.

[Negativ]

[size=8] Musta jää



****[/size]

 (2007)



Pääosissa: Outi Mäenpää, Martti Suosalo, Ria Kataja, Ville Virtanen
Ohjaaja: Petri Kowica
Käsikirjoittaja: Petri Kowica



 
Suomalaisella elokuvalla menee loistavasti.



Psykologinen kolmiodraama lähtee käyntiin heti, turhia selittelemättä. Keski-ikäinen menestyvä lääkäri Saara (Mäenpää) huomaa miehensä Leon (Suosalo) pettävän häntä. Asia selviää juuri ennen Saaran syntymäpäivien alkua, joten juhlissa tilanne riistäytyykin käsistä. Päättäväinen Saara haluaa ottaa selville, kenen kanssa Leo on häntä pettänyt, sillä hän ei usko sen olevan vain yksittäiseen kertaan jäänyt juttu. Kun paljastuu, että arkkitehtuuria opettavalla Leolla on suhde nuoreen opiskelijaan Tuuliin (Kataja), keittää Saaralla päässä pahemman luontoisesti. Hän seuraa naista taekwondo tunnille ja kehittää tilaisuuden puhua Tuulille. Saara muuttaa omaan asuntoon ja alkaa esiintyä väärällä henkilöllisyydellä pystyäkseen tutustumaan Tuuliin. Sattumien kauppa saa Tuulin ystävystymään Saaraan, joka esiintyy Crista Eriksonina. Kaksi naista taistelee samasta miehestä, kummallakin on omat pirulliset keinonsa. Intensiivinen kolmiodraama on omaa luokkaansa. Juuri tällaiset elokuvat onnistuvat palauttamaan uskoni kotimaisiin tuotantoihin ja niihin mahdollisuuksiin pärjätä Suomen rajojen ulkopuolella. Musta jää ei ole suotta palkittu monen pystein. Petri Kowica on onnistunut haalimaan Suomen lahjakkaimmat näyttelijät. Lisäksi hän on osannut rakentaa jännitystä, eikä ole antanut liiallisen kunnianhimon sotkea käsikirjoitusta, jonka langat pysyvät koko ajan tiiviisti hänen käsissään.






Läpi elokuvan mun vatsassa oli todella epämiellyttävä jännityksen ja ahdistuksen sekamelska. Katsellessa Mustaa jäätä joutuu koko ajan odottamaan pahinta, aikooko Saara satuttaa Tuulia vai mitä hän oikein aikoo tehdä. Outi Mäenpää ja Ria Kataja ovat poikkeuksellisen taitavia näyttelijöitä kummatkin. Heidän yhteistyönsä pelaa moitteettomasti luoden loppua kohden sellaisen jännityksen, että ahdistuin aidosti varmaan enemmän kuin koskaan kotimaista elokuvaa katsoessa. Loppu oli ennen kaikkea nerokas, se ei sortunut sellaisiin yksinkertaisiin ratkaisuihin joita pyörittelin päässäni. Erityisen upeaa on Apocalyptican Eicca Toppisen säveltämä dramaattisen herkkä ja riisuttu musiikki. Suomalainen elokuva voi ja elää hyvin. Kun vain saataisiin rahoitukset kohdalleen voisi tämän kaltaisia pieniä helmiä syntyä useamminkin.

[Negativ]

[size=8] Los abrazos rotos (Särkyneet syleilyt)



***[/size]

 (2009)



Pääosissa:  Penélope Cruz, Lluís Homar, Blanca Portillo, José Luis Gómez, Rubén Ochandiano
Ohjaaja: Pedro Almodóvar
Käsikirjoittaja: Pedro Almodóvar



 
Miten Blancosta tuli Caine.


Harry Caine (Homar) on sokea elokuvakäsikirjoittaja ja – ohjaaja. Hän ei ole ollut sokea koko elämäänsä, vaan joutui sopeutumaan siihen vasta aikuisiällä. Caine on melko eristäytynyt vaikka uskaltautuukin ulkomaailmaan. Häntä auttavat agentti ja rakas ystävä, Judit (Portillo) sekä Judithin poika Diego (Novas). Diego auttaa Cainea niin askareissa kuin kässäreiden hiomisessa ja puhtaaksi kirjoittamisessakin. Elokuva selvittää takaumien avulla, miten Cainesta on tullut sellainen kuin hän tänä päivänä on.
 Kaikki alkoi kauniista Lenasta (Cruz) jolla oli haave elokuvatähteydestä. Rikkaan Ernesto Martelin (Gómez) vaimona kyllästyvä Lena nauttii kyllä vauraudesta, mutta kokee tylsistyvänsä ja olevan vain pelkkä koriste. Mateo Blanco (Harry Cainen entinen nimi) on menestyksensä huipulla. Hän on juuri aloittamassa uuden komediansa kuvauksia. Lena astelee Mateon toimistoon esittäytymään henkilökohtaisesti. Lenan taidoissa ei ole kehumista aluksi, mutta Mateo uskoo naisen potentiaaliin ja palkkaa Lenan pääosaan. Ernesto huolestuu siitä, ettei vaimo hyörikään koko ajan turvallisesti kotona. Jokuhan voisi vaikka rakastua Lenaan ja varastaa hänet omakseen.
   Almodóvarille hyvin tyypillisiä piirteitä löytyy tästäkin elokuvasta. Kantavina teemoina ovat rakkaus, mustasukkaisuus ja petos. On alusta asti selvää, että Mateon ja Lenan välillä on jotakin muutakin kuin jaettu intohimo elokuviin. Lena pyristelee Erneston kahleista irti. Ernesto ei kykene ymmärtämään, että kaikkea ei voi saada rahalla. Kun mukaan heitetään vielä Erneston homo poika (Ochando), joka rakastuu Mateoon, ovat suuret jännitteet syntyneet.




Almodóvar viljelee elokuvassa viittauksia elokuvantekoon ja sen historiaan sekä myös omiin teoksiinsa. Hänen elokuvansa on hyvin tyypillinen Almdóvar tuotanto, ja sitä voisi jopa sanoa melkoisen maneeriseksi, vaikka ihan mielenkiintoinen se olikin. Hänen elokuvansa usein kertovat tarinaa takaumien ja monien eri tasojen kautta. Mukana on tuttuun tapaan kekseliästä huumoria, vaikka teema onkin raskas. Tässä tapauksessa kikkailu tuntuu välillä liian väkinäiseltä ja hän kompastuu omaan nokkeluuteensa. Positiivista oli se, että Cruz onnistui olemaan ilmeikäs roolissaan. En useinkaan ole pitänyt hänen roolisuorituksistaan. Tähän leffaan pitää jaksaa keskittyä, jotta siitä saa jotain irti. Onhan se pääasiassa surullisen kaunis tarina uhrautumisesta.

[Negativ]

[size=8] Leijat Helsingin yllä




***[/size]

 (2001)



Pääosissa:  Pekka Strang, Pirkka-Pekka Petelius, Paavo Kerosuo, Peter Franzén, Alexander Skarsgård (!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!<3), Cecilia Paul, Emil Lundberg, Lina Pernerd, Johanna af Schultén
Ohjaaja: Peter Lindholm
Käsikirjoittajat: Kjell Sundstedt, Charlotta Thelin & Peter Lindholm
(Kjell Westön romaani)



 
Raha, raha, raha ja vielä kerran raha.


Leijat Helsingin yllä kertoo vauraasta Bexarin perheestä, sen noususta ja huimasta laskusuunnasta 1960 luvulta 1990-luvun alkuun saakka. Isä Henrik (Petelius) on nainut itsensä rikkaaseen sukuun ja on noussut johtajan pallille. Bisnekset vievät jo ulkomaille saakka, mutta hän lupaa perheen kuopukselle Rikulle enemmän aikaa.





Riku kokee jäävänsä vaille arvostusta, sillä isoveli Dani (Strang) menestyy koulussa, osaa lukea sujuvasti koulun kevätjuhlassa yleisön edessä sekä tietää kaiken rockista. Koko perhe on nostanut jalustalle Danin, Danista vielä tulee jotain. Dani kirjoittaa ylioppilaaksi, Dani menee kauppakorkeaan, Dani sitä ja tätä. Henrik-isä on suunnitellut lastensa tulevaisuuden etukäteen. Kun Dani ilmoittaa, ettei aio toimia isänsä toiveiden mukaisesti vaan aikoo perustaa bändin ja vastustaa väkivaltaa suuttuu isä verisesti eikä siitä toivu. Dani karkaa eikä perhe näe häntä vuosiin, Henrik ei edes pidä Dania enää poikanaan. Niinpä kaikki toivo sälytetäänkin nyt Rikun (Kerosuo) harteille. Aikuistuneen, jo ylioppilaaksi lakitetun Rikun sisällä kuitenkin kytee katkeruus lapsuudesta, vanhempien erosta ja Danin suosimisesta. Dani ajautuu yhdessä lapsuuden toveriensa kanssa tekemään erilaisia bisneksiä, jotka kaikki eivät näytä lupaavilta projekteilta. Rikun ystävien rooleissa nähdään muun muassa Peter Franzén ja Alexander Skarsgård.
Dani palaa kaupunkiin, mutta on huumekoukussa. Kaikki haaveet ovat romuttuneet täysin, voiko perhe tästä enää nousta?
  Elokuva on haikea ja lohduton kuvaus nuoruuden palosta, ja kaatuneista unelmista, kun asiat eivät sujuneetkaan siten miten niiden olisi haluttu menevän. Isän painostus ajoi kummatkin pojista väärille teille. Ongelmana on juonen nopea läpileikkaus. Kuten aina kirjan pohjalta tehdyissä elokuvissa vaivaa se, että kaikkiin henkilöihin ja tapahtumiin ei pystytä keskittymään yhtä paljon, joten pakosti monet jutut jäävät liian kaukaisiksi. Puolentoista tunnin mittaiseen elokuvaan olisi varmasti voitu lisätä rohkeammin enemmän sisältöä. Näyttelijät ovat kantava voima. Pirkka-Pekka Petelius tekee vahvan suorituksen vakavassa roolissa ja todistaa pystyvänsä muuhunkin kuin naurattajan rooliin. Erittäin miellyttävä yllätys oli Alexander Skarsgård, True Bloodin Eric. ()
Muutoin niin vakavassa elokuvassa on kuitenkin toivoa elättelevä loppu joka paketoi elokuvan kauniiseen pakettiin.

[Negativ]

[size=8] Ganes




**[/size]

 (2007)



Pääosissa: Eero Milonoff, Olavi Uusivirta, Jussi Nikkilä, Tommi Korpela, Minttu Mustakallio, Reino Nordin, Kari Hietalahti, Leena Pöysti
Ohjaaja: JP Siili
Käsikirjoittajat: Antero Arjatsalo & Pentti Kasurinen



 
Remun stoori, Snaijaatsä? 



Ganes oli ilmestyessään vuoden elokuvatapaus Suomessa. Hurriganes on kuitenkin merkittävä bändi Suomen historiassa.

Vaatimattomissa oloissa kasvanut Remu (Milonoff) ei viihdy koulussa eikä toisaalta tiedä mitä tekisi. Isä (Korpela) on viinaan menevää sorttia eikä hän sovi roolimalliksi. Poliisien kanssa usein tekemisiin joutunut nuorukainen huomaa kiinnostuvansa soittamisesta. Soittimien hankkimiseen tarvitaan fyffee. Kavereidensa kanssa pieniä murtokeikkoja tekevä Remu jää useaan otteeseen kiinni rötöksistään. Heka (Nordin) uhrautuu Remun puolestaan ja ottaa syyt niskoilleen eräästä epäonnistuneesta keikasta, jotta Remu saisi perustettua bändinsä. Nikkilä esittää kitaristi Albert Järvistä ja Uusivirta puolestaan basisti Cisse Häkkistä. Kaikki kuitenkin tuntuu pyörivän juonellisesti Remun elämässä, mikä on sääli. Olisin halunnut, nähdä elokuvan Hurriganesista, en Remusta. Vai voiko bändin perustajaa väittää tärkeimmäksi jäseneksi, eivätkö kaikki ole tasa-arvoisia? Tiedän, että Hurriganes fanina äitini sai tästä elokuvasta miljoona kertaa enemmän irti kuin minä. Mut tää jätti melko kyllästyneeksi ja kylmäksi. Vaikka Eero Milonoff on lahjakas näyttelijä, ei mielestäni Remun imitointi tee suorituksesta hyvää. Ei pidä vain näyttää ja kuulostaa esikuvaltaan, vaan pitää olla tämä esikuva itse!




Ja multa menee edelleen yli puolet Remun omintakeisesta puheesta ohi. Mut mikäs siinä... cool rokkenrolli bändi, huono lehva.

[menni]

^^ Ganesissa parasta on Olavi ja se, että mun siskon voi bongata useammastakin kohdasta.
Ärsyttävintä on se, että siinä mainostetaan niin niide sponsoreita (camping, koff, dna) repliikeillä "Täällä on vielä vähän hiljasta, mut kyllä se siitä lähtee" ja "Elämä on" sekä kantamalla näkyvästi Camping-pakettin..

[Negativ]

Joo! Ite kans mietin tota mainostusta! Ja yks repla tais olla "Melko reilua". Eiks seki ollu joskus joku Dna:n slogan?

Siinä lopussa ku ne oli Tavastialla niin oli käyny pieni moka, ku siellä seinällähän lukee bändien nimii jotka on vasta perustettu 1990 ja 2000-luvuilla, esim. Northerin nimi näky sieltä seinältä.

[Negativ]

[size=8] Observe and Report





**[/size]

 (2009)

(Suom. Ostarin Superstevari)


Pääosissa: Seth Rogen, Anna Faris, Ray Liotta, Collette Wolfe, Michael Peña
Ohjaaja: Jody Hill
Käsikirjoittaja: Jody Hill



 
” Right now, the world needs a hero.”



Ronnie  Barndhart (Rogen) on sekopäinen ostarin päävartija, joka kuvittelee itsestään liikoja. Höpsähtäneen äitinsä luona asuva mies kuvittelee omistavansa samanlaiset oikeudet kuin poliisilla. Kun ostarilla riehuu itsensäpaljastaja ja öisin tapahtuu murtoja, päättää Ronnie ryhtyä hommiin. Samalla olisi tarkoitus hurmata bimbo kosmetiikkamyyjä Brandi (Anna Faris, joka on mennyt pilaamaan itsensä silikoneilla -.-).
Etsivä Harrison (Liotta) menettää hermonsa mukana roikkuvaan Ronnieen, josta ei ole mitään apua rikostutkinnassa. Ronnie kun melkein on pidättämässä espanjalaisen työntekijän vain siksi, koska tämä muka espanjaksi tunnusti syyllisyytensä. Tosiasiassa Ronnie ei ymmärrä sanaakaan espanjaa.
Omiin kykyihinsä uskova Ronnie hakee poliisikouluun intoa täynnä, mutta ei läpäise psykologisia testejä. Elokuva on melkoinen sekametelisoppa. Mukaan on heitetty mitä kaapista on satuttu löytämään ja lopputulos on sen mukainen. Elokuva yrittää olla kovin shokeeraava ja järkyttävän roisi. Alku oli ihan hauska, mutta sitten alkaa alamäki. Itse tunsin suurimman osan ajasta vaivautuneisuutta ja myötähäpeää. Toivottavasti kukaan pari ei mennyt treffeillä katsomaan tätä. Positiivista on lyhyt kesto. Paikoin ihan hauskoja hetkiä kyllä vielä mahtuu joukkoon alunkin jälkeen, mutta ei tätä oikein mistään voi kehua. Arvosanan määrittäminenkin oli hankalaa. Seth Rogen sopii rooliin kuin rooliin, mutta olisi voinut vähän harkita mihin projektiin on lähtenyt mukaan.

[Negativ]

[size=8] Adventureland




**½[/size]

 (2009)



Pääosissa: Jesse Eisenberg, Kirsten Stewart, Bill Hader, Ryan Reynolds, Kristen Wiig, Paige Howard (=Ron Howardin tytär), Martin Starr
Ohjaaja: Greg Mottola
Käsikirjoittaja:




Antakaa Bill Haderille isompia rooleja!!!


”It was the worst job they ever imagined... and the best time of their lives.”


On vuosi 1987. James Brennan (Eisenberg) on valmistunut high schoolista ja ennen korkeakoulu opintoja hän haaveilee kiertelymatkasta Eurooppassa. Suunnitelma menee pieleen, koska vanhemmat eivät voikaan rahoittaa matkaa töissä tapahtuneiden takaiskujen takia. Jamesin on mentävä kesäksi töihin saadakseen rahaa. Ainut paikka jonne hän pääsee töihin, on hieman nuhjuinen huvipuisto Adventureland. Johtajana toimiva Bobby (mainio Hader) ei edes vilkaise ansioluetteloa. Adventurelandissa James tutustuu moniin nuoriin joista muodostuu kesän aikana hänelle tärkeä kaveripiiri. Yksi on ylitse muiden, persoonallinen Em Levin (Stewart). James ihastuu tyttöön heti ja Em tuntuu vastaavan tunteisiin. Emillä on kuitenkin suhde varattuun mieheen (Reynolds). Em ja Mike soutaavat ja huopaavat, Em ei tiedä onko hän ihastunut Jamesiin. Toisaalta hän ei myöskään käsitä mitä tarjottavaa Mikella on, hän ei kuitenkaan jätä vaimoaan.
Greg Mottolan ohjaama elokuva on realistinen kuvaus 80-luvun nuorista. Musiikki, lavastus ja puvustus ovat loistavia. Huvipuisto on tunnelmallinen paikka kaikkine valoineen. Myös yleiseltä tunnelmaltaan elokuva on mukavan kevyt, vaikka nuorten tunneongelmia toki käsitelläänkin. Jokaisella nuorella on mielenkiintoinen persoona, eikä kukaan ole kiiltokuvamainen. Ongelmaksi muodostuu se, että elokuvasta ei oikein jää mitään käteen. Joo, ihan kivaa ajanvietettä, mutta pitikö tällä olla jokin sanoma? Harmitti taas, että Bill Haderilla oli jälleen kerran aivan liian pieni osa. Koska ohjaajat/käsikirjoittavat tajuavat Haderin loistavuuden ja alkavat laittaa häntä pääosiin?!

[Jennu]

Die Hard (1988)


"Yippee-ki-yay, motherfucker!"

Jouluaatto. New Yorkin poliisi John McClane (Bruce Willis) saapuu Los Angelesiin viettämään pikkujouluja (oon kyllä aina ihmetelly että miks pikkujouluja ku on jouluaatto..) asumuserossa olevan vaimonsa Hollyn (Bonnie Bedelia) työpaikalle Nakato Plazaan. Ennen kuin hauskanpito ehtii kuitenkaan edes alkaa, hyökkää saksalainen rikollisjoukko juhliin päämääränään kassaholvissa olevat 600 miljoonan arvopaperit. Panttivangeiksi joutuu koko juhlaväki lukuunottamatta Johnia, joka onnistuu piiloutumaan. Näin alkaa yhden miehen sota kahtatoista ammattirikollista vastaan.
Die Hard on kaikkien toimintaelokuvien isä ja ehdoton klassikko. Se on mielestäni paras toimintaelokuva ja yksi parhaimmista leffoista näin muutenkin. Kaikki vaan yksinkertaisesti pelaa. Die Hard ei ole erikoinen, edes mitenkään massasta poikkeava toimintaelokuva (paitsi ylivertaisuudellaan muihin), mutta juuri sopivan yksinkertainen juoni, loistavat näyttelijät, ja huumori tekevät siitä kovan paketin. Toimintaa on juuri sopivasti ja kohtaukset on toteutettu mallikkaasti. Elokuvan kaksi tärkeintä näyttelijää, hyvis McClanea esittävä Willis ja pahista, rikkollisjengin johtajaa Hans Gruberia esittävä Alan Rickman tekevät molemmat loistavat roolisuoritukset ja selvästikin elokuvan parhaimmat. John McClanen hahmo onkin yksi suosikeistani kautta aikojen ja Bruce Willis tuo siihen juuri sen tarvitseman äijämäisyyden ja kovuuden. Die Hardissa ei ole mielestäni olleenkaan kunnollisia huonoja elementtejä. Ei sellaisia asioita, mitkä olisivat jääneet hampaankoloon elokuvan jälkeen. Mitään huimia juonenkäänteitä ja shookeeraavaa loppua ei nähty, mutta toisaalta, eivät ne ehkä joka leffaan kuulukaan. Elokuva hipoo täydellisyyttä tällaisenaan - joskus pelkkä viihdyttävyys riittää. Die Hard on todellinen äijäleffa joka kestää loputtoman määrän katselukertoja, mutta kyllä varmasti nainenkin tämän seurassa viihtyy.

*****

[menni]

Siinä lopussa ku ne oli Tavastialla niin oli käyny pieni moka, ku siellä seinällähän lukee bändien nimii jotka on vasta perustettu 1990 ja 2000-luvuilla, esim. Northerin nimi näky sieltä seinältä.

Haha! Fail!
Tota mä en oo ees huomannu!

[Negativ]

[size=8] The Girl in the Park




*½[/size]

 (2007)


Pääosissa: Sigourney Weaver, Kate Bosworth, Keri Russell, Alessandro Nivola, Elias Koteas
Ohjaaja: David Auburn
Käsikirjoittaja: David Auburn



”Kun lapsi katoaa.”



Normaali, arkinen päivä leikkipuistossa kokee järkyttävän lopun, kun Julia Sandburg (Weaver) kääntää hetkeksi selkänsä pakatakseen laukkunsa. Pieni tytär Maggie on ehtinyt kadota sillä välin tyystin tyhjästä leikkipuistosta. Julia ei pysty antamaan itselleen anteeksi Maggien katoamista ja se rikkoo jopa hänen avioliittonsa. Suhde toiseen lapseen, Chrisiin (Nivola) muuttuu etäiseksi.
17 vuotta myöhemmin Julia muuttaa takaisin kotikaupunkiinsa työn perässä. On aika kohdata menneisyys ja rakentaa uudelleen suhdetta Chrisiin sekä tämän tulevaan, raskaana olevaan vaimoon Celesteen (Russell).
Kerran ollessaan kahvilassa Julia todistaa nuoren naisen, Louisen (Bosworth) ja tämän poikaystävän riidan. Louise säntää itkuisena ulos kahvilasta ja Julia tuntee tarvetta seurata häntä, jospa nainen tarvitsisi apua. Tämän seurauksena Julian ja Louisen välille kehkeytyy omituinen suhde. Julian mielestä Louise muistuttaa hänen kadonnutta tytärtään Maggieta ja tahtoo siksi olla kuin äiti Louiselle. Julian mieli ei ole tasapainossa, eikä hän suostu ymmärtämään tosiasioita.
    Lapsen menettäminen on aina traumaattista, varsinkin jos katoamisen syy ei koskaan selviä. Aiheesta on tehty paljon kirjoja ja elokuvia, eikä tämä tapaus erotu joukosta. Elokuvan edetessä vain odottaa koska tapahtuu jotain, tai koska selviää lisää asioita. Weaver on roolissaan tasaisen vahva, mutta se ei riitä pelastamaan leffaa tylsyydeltä. Kate Bosworthia katsellessa pyörii vain mielessä, miten joku on voinut päästää itsensä noin kamalaan kuntoon, nainen on järkyttävä tikku. En oikeasti pystynyt keskittymään hänen roolisuoritukseensa riutuneen ulkomuodon vuoksi.
Mielenkiintoinen juoni tyssäsi siihen, että odotin elokuvassa tapahtuvan jotain dramaattisempaa. Kannattaa jättää väliin jos tarjolla on jokin ”mehukkaampi” kertomus katoamisesta.

[capri]

Mahtavasti tullu lisää arvostelui! Mä en ees nyt ehdi näitä lukee, mutta pitää palata asiaan myöhemmin, ku on aikaa.

Joskus pitiki kysyy Negsulta, että onko Alexander Skarsgård ruotsalainen vai onko sen vanhemmat vaan ruotsalaista sukujuurta... ilmeisesti kysymykseen saatiin vastaus, jos mies on -01 esiintynyt suomalaisessa leffassa. Tosta leffasta en osaa sanoo mitään, ku en oo nähnyt, mutta oikeesti se Westön kirja on ihan loistava!

[Negativ]

Alexander on Stellan Skarsgårdin poika. :'D Stellanin pari muutaki poikaa näyttelee ja tytär on malli.

[capri]

Alexander on Stellan Skarsgårdin poika. :'D Stellanin pari muutaki poikaa näyttelee ja tytär on malli.

Ok. No olishan tosta samasta sukunimestä voinut JOTAIN päätellä

//Onko Negsulla parempaa tietoa, että onko lapset syntynyt Ruotsissa vai kuinka? Kauhee utelu.

[Negativ]

Alexander on Stellan Skarsgårdin poika. :'D Stellanin pari muutaki poikaa näyttelee ja tytär on malli.

Ok. No olishan tosta samasta sukunimestä voinut JOTAIN päätellä

//Onko Negsulla parempaa tietoa, että onko lapset syntynyt Ruotsissa vai kuinka? Kauhee utelu.

Mun käsittääkseni on. Ainakin sellasessa uskossa oon eläny, et Stellan on pääasiassa kuitenki koko ajan asunu Ruotsissa.

[capri]

Sinkkuelämää (Sex and The City: The Movie) 2008

***-

Ohjaus: Michael Patrick King
Pääosissa: Sarah Jessica Parker, Kim Cattrall, Kristin Davis, Cynthia Nixon, Chris Noth, Jennifer Hudson, Lynn Cohen

Elokuva on tavallaan jatkoa HBO:n Sinkkuelämää tv-sarjaan. Elokuva keskittyy jälleen Carrieen (Parker) ja tämän rakkauselämään. Carrie on ollut onnellisesti yhdessä Johnin (Noth) kanssa jo 3 vuotta, mikä on pitkä aika sarjaa seuranneille. Nyt Carrie haluaa edetä parisuhteessaan askeleen etiäppäin ja hääsuunnittelut alkavat. Samaan aikaan seurataan "sinkkunelikon" muiden jäsenien toilailuja. Ensinnäkin täytyy sanoa, että elokuva on aivan liian pitkä. Lisäksi sen juoni on aika mitäänsanomaton, eikä elokuva tarjoaisi juuri mitään, jos ei olisi nähnyt sarjaa, ja tuntisi hahmoja entuudestaan. Keskikohta elokuvasta on parasta antia - se pitää sisällään parhaat vitsit ja mukaansatempaavimmat hetket. Loppu sen sijaan on taas aikamoista pitkitystä. En oikein tiedä, minkä arvosanan olisin antanut, koska toisaalta leffa ei juurikaan ansaitsisi puoltatoista tähteä enempää, mutta toisaalta leffa on aika nostalginen sarjaa seuranneelle ja ainakin minä ihan kuitenkin jaksoin tämän katsoa yli kahden tunnin pituudesta huolimatta. Elokuvan anti ei kuitenkaan ole mitään päätä huimaava, joten suosittelen vain sarjan hc-faneille.

[Rico]

Waiting... (2005)


****/*****

Rob McKittrick
(Ryan Reynolds, Chi McBride, Anna Faris, Justin Long, John Francis Daley, Luis Guzman)
Komedia/Draama

Waiting... kertoo Shenaniganz- ravintolan tarjoilijoiden arjesta. Leffa on aika kevyt vähän American Pie- tyyppisen huumorin edustaja. Mikä tekee Waiting...ista kuitenkin astetta paremman alapäähuumorikomedian on sen sympaattinen, elämänmakuinen ja kaikinpuolin realistinen ote. Draama toimii tasapainossa huumorin kanssa, eikä myöskään sorruta Apatown komedioiden tyyliin liialliseen siirappisuuteen alun komediallisemman osuuden jälkeen. Keskenään erilaiset ja persoonalliset, mutta eivät kuitenkaan stereotypiset hahmot lisäävät draaman tuntua vaikka elokuvan varsinaiset draamakohtaukset varsin vähissä onkin. Värikkääseen hahmogalleriaan kuuluu mm. Ryan Reynoldsin esittämä päähenkilö Monty, joka taiteilee hienosti hyvän jätkän ja kusipään välillä. Elokuvasta hyvin mieleen jää myös Justin Longin hahmo, oman elämänsä väliinputoaja Dean ja Chi McBriden loistava filosofinen tiskaaja Bishop.

"Never fuck with people who handle your food"

Hahmojen lisäksi elokuvassa parhaiten toimii näyttelijät. Tai pääasiassa Ryan Reynolds, joka on jälleen kerran loistava. Myös Justin Long onnistuu hienosti, eikä oikeastaan kukaan näyttelijöistä töki. Vaikka huumorin laadulta ja hauskuudelta Waiting... ei juurikaan eroa tavallisesta 2000-luvun rivikomediasta, sen omalla tavallaan suorastaan dokumenttimaisen realistinen fiilis ja niin jokapäiväiseltä tuntuvat (joskin paikoin ehkä hieman liiotellut) tapahtumat ja niistä kumpuava huumori tekevät siitä erikoistapauksen. Leffassa on todella kotoinen tunnelma ja samaistuttavat hahmot, riippuu ehkä elämäntilanteestakin. Leffan fiilistä on aika vaikea selittää sitä näkemättömälle, joten jos joskus törmäätte tähän hieman pienemmän yleisön leffaan niin suosittelen ihmeessä.

[Rico]

Still Waiting... (2009)


**-/*****

Jeff Balis/Rob McKittrick
(Chi McBride, John Michael Higgins, Rob Benedict, Justin Long, Luis Guzman, Andy Milonakis)
Komedia/Draama

Pienehkön budjetin komedia Waiting... (2005) löysi aikanaan pienen mutta innokkaan kannattajajoukon. Se johti siihen että ohjaaja McKittrick sai päähänsä pyöräyttää tämän tortun, erään turhimmista jatko-osista ikinä "Still Waiting...". Elokuva ei välttämättä ole maailman surkein komedia, itseasiassa sain jopa parit naurut mihin ei kaikki komedia pysty. Suurin virhe Still Waiting...ssa on sille, että se on jatko-osa elokuvalle "Waiting...". Suuri osa ensimmäisen osan loistavuudesta perustuu Ryan Reynoldsin valovoimalle, ja kun Ryan Reynolds ei lähtenyt jatko-osaan mukaan, ei koko leffasta tullut juuri mitään. Ravintolateemasta kun on kyse, niin tulee väistämättä mieleen metafora, että ensimmäinenelokuva oli herkullinen ateria. Tämä jatko-osa taas oli se sama ateria mikrossa lämmitettynä 4 vuotta myöhemmin.

Olisi tästä saattanut tullakin siedettävä elokuva, mutta heti hahmoissa tehdään suuri virhe. Sensijaan että keskityttäisiin vanhoihin tuttuihin hahmoihin, tai tuotaisiin kokonaan uudet, Still Waiting tuo mukaan uusia (tylsiä) hahmoja, ja sisältää vanhoja hahmoja aivan turhissa sivuosissa. Senlisäksi että uudet hahmot eivät ole mitään verrattuna vanhoihin, ensimmäisen elokuvan maaginen tunnelma on täysin poissa. Mahdollisesti molemmista elokuvista voisi nauttia jos katsoo tämän jatko-osan ensin, sillä suuri osa Still Waiting...in heikkoutta on se, että se ei pääse itsenäiseksi suunnitellun ykkösosaleffan asettamien odotuksien tasolle. Parille hassulle kohtaukselle yksi tähti ja Luis Guzmanille toinen. Ja vielä miinus ensimmäisen osan maineen tärväämisestä, siinä se.

[capri]

Die Hard 2 (1990)

****

Die Hard 2 on siis jatko-osa ykköselle. Elokuvan ohjauksesta vastaa suomalainen Renny Harlin, ja täytyy todeta, että tämä leffa on yksi Harlinin parhaimpiin ohjauksiin kuuluvista. Samaa totuttua rytinää ja räiskettä, samat kliseiset action-kohtaukset, samat näyttelijät - no melkein. Sillä pääosassa on jälleen kerran loistava Bruce Willis ja sivuosissa vilahtaa ykkösleffasta tuttuja kasvoja. Pahis on vaihtunut toki, ja nyt pakokauhua pitää yllä William Sadlerin esittämä eversti Stuart. Stuartin johtamat terroristit ovat vapauttamassa pidätettyä kenraalia Esperanzaa, jota ollaan tuomassa Yhdysvaltoihin tuomittavaksi ja heidän suunnitelmansa on tehokas ja aukoton. Tälläkään kertaa he eivät kuitenkaan ole ottaneet huomioon John McClanea, joka on suunapäänä joka paikassa. Elokuvassa on jälleen kerran kaikki toimintaleffalle vaadittavat elementit koossa: riittävästi toimintaa, riittävästi jännitysmomenttia, riittävästi huumoria ja tarpeeksi tyhmiä ja hauskoja sivuhahmoja. Elokuva on loistava, ja ansaitsee melkeinpä yhtä suuret hehkutukset kuin eka osakin. Pisteitä vähensin ainoastaan siitä, että elokuva on joittenkin vitsien puolesta vähän liian paljon ekan osan toistoa, ja jotkut McClainen suoritukset jo liiankin yli-inhimillisiä, mutta mitäs täs muuta ku: Yippikaijee!

[capri]

Kuokkavieraat (Wedding Crashers) 2005

***+

Ohjaus: David Dobkin
Pääosissa: Owen Wilson, Vince Vaughn, Christopher Walken, Rachel McAdams, Isla Fisher, Jane Seymour, Bradley Cooper

Oikeasti pidin tästä, vaikka elokuvassa oli paljon sellaista, mihin olisin voinut tympääntyä: jokseenkin outo juoni, ja jokseenkin ärsyttävät hahmot. Mutta mitä vielä! Ihan parasta meininkiä pitää kuokkavierailua harrastuksenaan, ja loistaa melkeinpä häiden pääosassa, ilman että kukaan osaa epäillä heitä. Juoni on ehkäpä elokuvan suurin puute kuitenkin, koska niin typerä se on. Näyttelijät ovat kuitenkin hassuja, ja erityisesti tykästyin Vaughnin esittämään Jeremy Greyhin. Jotenkin niin koominen. Naisnäyttelijät olivat hauskoja, erityisesti Isla Fisher. McAdams oli ehkä vähän kuivakka. Silti jotenkin tästä elokuvasta jäi parhaus puuttumaan, kun ei ole mitään erityistä, mitä tästä haluaisin hehkuttaa. Ei mikään ikimuistoinen, mutta päivän piristys.

[Negativ]

Ite rakastan Kuokkavieraita. Owen Wilson on loistava.<3 Jotenki niin rento. Rennosti cool. :'D Kemiat Vincen kanssa pelaa hyvin. En oo koskaan pitäny McAdamsista, mut Isla on tosiaan ihana.