Elokuva-arvosteluja

[capri]

Ärsyy ku tekis niin mieli lukee toi pienellä printattu Mutta EN LUE!

Etkö jo joskus kattonu ton leffan?

En! Oon vain halunnut.

[Negativ]

[size=8] Coraline




***[/size]

(2009)
 


 Pääosissa: Dakota Fanning, Teri Hatcher, Jennifer Saunders, Ian McShane, Keith David, Dawn French
 Ohjaaja: Henry Selick
 Käsikirjoittajat: Henry Selick & Neil Gaiman (lastenkirja)



”An Adventure too Weird for Words”





Coralinen perhe muuttaa pikkukaupunkiin, rähjäiseen asuntoon. Naapureina ovat vanhat näyttelijäystävykset, jotka asuvat kellariasunnossa ja ullakolla taas asustaa vanha sirkustaiteilija. Talossa on jotain eriskummallista. Coralinen perheen asunnosta löytyy pieni oviaukko, mutta seikkailunhaluisen Coralinen pettymykseksi se on muurattu umpeen. Yöllä pikkuruiset hiiret johdattavat Coralinen (ääninäyttelijänä Dakota Fanning) takaisin ovelle ja tällä kertaa se ei olekaan muurattu! Coraline löytää oven takaa rinnakkaismaailman jossa kaikki näyttää samalta, ainoastaan ihmiset ovat erilaisia ja silmien tilalla heillä on napit. Coralinen vanhemmat ovat muuttuneet ystävällisemmiksi ja he hemmottelevat lasta uskomattomilla illallisilla ja keksinnöillä. Palattuaan jälleen oikeaan maailmaan todellisuus pomppaa silmille; äidillä ja isällä kiire töiden kanssa, ruoka on omituisen näköistä mössöä ja naapurinpoika on ärsyttävä suupaltti. Lopullinen jääminen rinnakkaistodellisuuteen tuntuu houkuttelevalta, mutta onko kaikki lopulta siltä miltä näyttää?
Coralinea on ilo katsella kun on viime aikana nähnyt vain tavallisia tietokoneanimaatioita. Coraline on toteutettu stop motion tekniikalla ja siitä on tehty myös 3D-versio. Coraline jaksaa viihdyttää loppuun saakka, sillä tarina onnistuu olemaan jännittävä ja vaihteleva. Vaikka en ihan kohderyhmää taida ollakaan, jäi Coraline positiivisena yllätyksenä mieleen.

[Jennu]

Superbad (2007)


Fogell: "What's it like to have a gun?"
Officer Michaels: "It's awesome. It's like having two cocks. If one of your cocks could kill someone."

Seth (Jonah Hill) ja Evan (Michael Cera) ovat parhaita ystävyksiä. Lukio on lopuillaan ja neitsyydestä pitäisi päästä eroon. Seth ja Evan saavat kuulla että Sethin ihastus Jules (Emma Stone) järjestää bileet, ja niinpä pojat lupautuvat hankkimaan juomat pippaloihin vähän oudon kaverinsa Fogellin aka McLovinin (Christopher Mintz-Plasse) väärennettyjen henkkareiden turvin. Homma osoittautuu kuitenkin vähän hankalammaksi mitä luulisi.
Superbad on komedioiden aatelia ja ehdottomasti yksi parhaimpia ikinä. Elokuvan huumori iskee täysillä tai sitten ei ollenkaan. Vitsit ja kielenkäyttö on aika härskei eikä oikeestaan pysy hyvän maun rajoissa, mut jostain syystä aina on hiton hauskaa tän leffan parissa. Että kyllä mun mielestä härskiydestä huolimatta vitsit on suurimmaks osaks aika näppäriä, koska Superbad todellakin kestää monta katselukertaa, itsehän katsoin tämän kolme kertaa viikon aikana kun omaksi ostin. Vitsien toimivuus kuitenkin perustuu hahmoihin ja näyttelijöihin; eikä niissäkään valittamista. Hillin, Ceran ja Mintz-Plassen kaikki hahmot on ihan huippui, ja varsinkin Ceran Evan on supersuloinen tapaus. Ja ehdottomasti on mainittava myös kaks merkittävää sivuhahmoa, poliisit Slater (Bill Hader) ja Michaels (Seth Rogen). Ihan älytöntä läppää näiltä komedialeffojen konkareilta. Kun leffasta löytyy viisi hullunhauskaa hahmoa, niin mites ne muut? Merkittävät naishahmot Jules (Stone) ja Evanin ihastus Becca (Martha McIsaac) jäävät miehien varjoon, toisaalta se on ehkä tarkoituskin. Stonen suoritus on kuitenki aika hyvä (ja on muuten mielettömän nätti tyttö!), selvä lahjakas näyttelijänalku ja taisi Stonen näyttelijänura tästä leffasta lähtä lentoon. Juonesta ei oikeestaan oo mitään kummempaa sanottavaa, ei millään lailla yllättävä, perussöpo loppu, mut huumorihan se on se mihin tässä leffassa keskitytään. Muttamutta, jos American Piet ei naurata vaikka härski huumori iskee, niin katso Superbad. Lisää tällasia!

****+

[Negativ]

Superbadin jaksaa todellakin kattoo monta kertaa. 

[capri]

Superbad oli kyllä hyvä!

[Jennu]

Romper Stomper (1992)


Melbournelainen skinijengi taistelee naapurissa olevia vietnamilaisia vastaan Handon (Russell Crowe) johdolla. Juonesta on oikeestaan vaikea sanoa mitään muuta, joten mennään asiaan: Romper Stomper on hyvä tai huono riippuen täysin millä asenteella sitä lähtee katsomaan ja mitä siltä odottaa. Uusnatsismi on aika rankka aihe ja useat sitä käsittelevät elokuvat pyrkivät antamaan opetukseen ja riipaisemaan pintaa syvemmältä. Romper Stomper on kuitenkin suoraviivaisempi. Hakataan maahanmuuttajia, naidaan, juodaan ja rähinöidään pubissa. Romper Stomper näyttää tämän kaiken rellestyksen ja väkivallan koko komeudessaan, asiaa sen enempää käsittelemättä. Tästä syystä Romper Stomper nosti mediakohun ilmestymisvuotenaan, enkä kyllä toisaalta ihmettele, onhan elokuva aika provosoiva. Se ei ole kevyttä katsottavaa, mutta ei pistä pohtimaan koska se ei ole kantaaottava. Eniten kuitenkin ärsyttää, että leffassa ei oo oikeen mitään juonta. Ei ollu oikeen mitään sellasta mikä ois hirveemmin innostanu kattomaan loppuun asti. Ihan hyvä kuitenkin et katsoin, koska loppua kohten parani. Näyttelijätkin teki kohtuullista työtä, Crowen (joka on tässä leffassa ihan älytön hottis lääh) lisäksi merkittävissä rooleissa on Jacqueline McKenzie Handon tyttöystävänä Gabena ja Daniel Pollock Daveyna, Handon parhaana ystävänä. Samaa aihetta käsittelevän American History X:n nähneenä Romper Stomper ei hirveesti vakuuttanu, mutta toisaalta onhan ne aika erilaisia keskenään, että on ehkä jopa typerää verrata.

***

[capri]

Orpokoti (El Orfanato) 2007

***+

Ohjaajat: Juan Antonio Bayona
Pääosanäyttelijät: Andrés Gertrúdix, Belén Rueda, Fernando Cayo, Mabel Rivera, Montserrat Carulla, Roger Príncep

Guillermo Del Toro toimii tuottajana tässä upeassa psykologisessa kauhudraamassa, mutta mainitsin miehen siksi, että hän on tunnetumpi kaveri kuin Bayona, joka ohjaa tämän elokuvan. Elokuvan juoni lyhyesti: Orpokoti kertoo Laurasta (Rueda), joka muuttaa miehensä Carlosin (Cayo) ja 7-vuotiaan adoptoidun poikansa Simonin (Príncep) kanssa vanhaan lapsuuden orpokotiin, josta olisi tarkoitus tehdä vammaisten lasten hoitolaitos. No sitten alkaakin heti tapahtua, mutta tapahtuu hyvin kekseliäästi ja taidolla. Kauhu ja draama luodaan hienolla musiikilla, hyvällä kuvauksella ja onnistuneesti luodulla painostavalla tunnelmalla. Tähän vaaditaan loistava näyttelijä, ja Rueda onnistuu todella hyvin roolissaan. Kauhuelokuvaksi tämä on hyvä, koska tämä pelottaa lähinnä niillä asioilla, joita ei näytetä. Elokuvassa pureudutaan siis ihmismielen sisälle ja luodaan tunnelmaa pienillä jutuilla. Tosin muutama ihan konkreettisenkin pelottava juttu mahtuu leffaan mukaan. Elokuvassa ei ole liikaa ns. tekemällä tehtyjä säikäytyksiä, mistä pidän, koska inhoan niitä. Parasta elokuvassa on myös maisema. Aivan käsittämättömän upea visuaalinen kokemus siis myös tämä elokuva. Mielestäni tarina on hyvä, vaikka aavistuksen ennalta-arvattava. Espanjan kieleen tottuu heti, eikä se häiritse yhtään, vaikka ei osaakaan kieltä.

[capri]

Yes Man (2008)

***

Ohjaus: Peyton Reed
Pääosissa: Jim Carrey, Zooey Deschanel, Bradley Cooper, Rhys Darby, John Michael Higgins, Terence Stamp

Elokuvan päähenkilö on aika ärsyttävä. Carl Allen (Jim Carrey) haluaa välttää elämässään ihan kaikkea. Hän sanoo kaikkeen aina ei. Sitten Carl päätyy itseapuguru Terrence Bundleyn (Terence Stamp) seminaariin. Terrencen motto on, että kaikkeen pitää aina vastata kyllä. Näin ihminen saa elämästään irti enemmän. Carl päättää tehdä niin. Tämä juonikuvio on aika tyhmä ja palauttaa Carreyn takaisin aika yksiulotteisten komedioiden pariin. Tästä yksitoikkoisuudesta huolimatta elokuvassa on monta hauskaa kohtausta ja vitsiä, mutta juonen tyhmyys kyllä ärsyttää. Koska miksi ihmeessä Carl päättää tuosta noin vain tehdä elämälleen jotain. No siksi, että juoni niin vaatii, muuten ei saataisi aikaan noita hauskoja kohtauksia. Eli elokuva on kokonaisuudessaan aika mitään sanomaton ja tyhmä, mutta pieninä paloina hauskaa viihdettä. Elokuvan aikana pitää vain unohtaa päähenkilön järjettömät teot ja motiivit. Carrey kannattelee elokuvaa, sillä ilman sitä, että katsoja pitää automaattisesti Carreytä hauskana, tämä elokuva olisi aika huono. Tosin Carrey ei ole omasta mielestäni edes elokuvan parasta antia. Carlin pomon Normin (Rhys Darby) on aivan hillittömän vinksahtanut tyyppi, ja häntä olisi katsellut mielellään enemmänkin. Zooey Deschanel on Allisonina ihan hauska ja sympaattinen.

[capri]

Ghost Town (2008)

***½

Ohjaus: David Koepp
Pääosissa: Ricky Gervais, Téa Leoni, Greg Kinnear, Billy Campbell

The Office -sarjasta tuttu brittikoomikko Ricky Gervais näyttelee pääroolia tässä komediassa, joka on mielestäni komediallinen romanttinen draama. Gervais siis pääsee näyttämään muutakin osaamistaan kuin pelkän koomikon taitoja. Ja onnistuu siinä mainiosti. Gervais esittää Bertram Pincusta, kyynistä ja sarkastista hammaslääkäriä, joka on hajonneen ihmissuhteen jälkeen katkeroitunut. Mies heittää ihmisille pisteliäitä kommenttejaan. Sitten tapahtuu jotain, joka muuttaa Pincuksen elämän täysin. Tämän takia Pincus joutuu tekemisiin välitilaan jääneen Frankin (Greg Kinnear) kanssa. Frank huolehtii leskeksi jääneestä vaimostaan Gwenistä (Téa Leoni). Juoni on ihan näppärä ja vaikkakin on arvattavissa, mitä tapahtuu, niin juoni ei ärsytä tippaakaan. Toisaalta elokuva pistää ajattelemaan, ja onnistuu se jopa yllättämään paikoin. Gervaisen roolisuoritus on tosi hyvä, sillä hän saa hahmostaan hyvin monipuolisen ja realistisen. Myös muut näyttelijät onnistuvat kivasti, ja elokuvassa on sopivassa suhteessa kreisiä huumoria ja koskettavia kohtauksia. Ihan parhautta pari kohtausta sairaalassa, jossa Pincus on selvittämässä "ongelmaansa". Ehdottomasti suosittelen katsomaan tämän elokuvan. Vaikka tällaisia tuonpuoleisesta kertovia elokuvia on nähnyt paljon ennenkin, niin tässä on silti jotain spesiaalia.

[Negativ]

Munchausen By Proxy on parasta Yes Man:issa! Miksei se bändi voi olla olemassa oikeesti!!! :'DD Kesällä luukutin tän mielikuvitusbändin 4 biisii kyllästymiseen asti. :'DD

[capri]

Teinidraamakuningattaren tunnustukset (Confessions of a Teenage Drama Queen) 2004

*

Ohjaaja: Sara Sugarman
Pääosanäyttelijät: Adam Garcia, Alison Pill, Carol Kane, Lindsay Lohan, Megan Fox

Kauheeta kuraa! Jo leffan nimi aiheuttaa oksennusreaktioita. Samoin näyttelijäkaarti. Tämä komediamusikaali hömppä on niin ärsyttävä, että en pystynyt katsomaan tätä täysipainoisesti. Juoni on ärsyttävä. Näyttelijät ovat ärsyttäviä. Tekonäyttely ärsyttää. Musikaaliosuudet eivät ole hääppöisiä, loppu on kliseinen. Elokuvaa ei voi katsoa edes aivotnarikkaan-tyylisesti, vaikka tämä leffa todella tuhoaakin aivot. Hui! Tää leffa on niin hirvittävä, että en pysty edes kirjoittamaan nasevaa arvostelua. En keksi leffasta mitään hyvää sanottavaa, eikä hirvittävät Lohan ja Fox paranna leffaa yhtään. Päinvastoin. Eniten tässä ärsyttää näyttely, mukahienot ja dramaattiset kohtaukset sekä se, että tätä leffaa jaksetaan yhä näyttää televisiossa. En suosittele.

[capri]

Jurassic Park (1993)

***½

Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Sam Neill, Laura Dern, Jeff Goldblum, Richard Attenborough, Bob Peck, Martin Ferrero, Joseph Mazzello, Ariana Richards, Samuel L. Jackson, Wayne Knight

Olen nähnyt tämän elokuvan varmaan kymmenen kertaa, ja se on vähän latistanut tätä elokuvaa. En kuitenkaan voi olla antamatta leffalle näin monta tähteä, sillä elokuvassa on sitä jotain, jos sen jaksaa katsoa noin monta kertaa, ja nauttia siitä joka kerta jossain määrin. Ehkä tämä noin kymmenes kerta aiheutti enää vain noin kahden tähden arvoisen kokemuksen, mutta yritän arvostella tätä vähän laajemmalla perspektiivillä. Elokuva on klassisen hyvä seikkailu-leffa, jossa on myös vähän scifi ja trillerielementtejä. Mutta periaatteessa juoni ei ole kummoinen, ja idea onkin näyttävissä efekteissä (jotka kyllä auttamatta vanhentuneet), toiminnassa ja kohtauksissa, joissa päähenkilöt yrittävät selviytyä. Näyttelijät eivät ole mitään supersuorittajia, mutta täytyy kehua lapsinäyttelijöitä, jotka mielestäni ärsyttävyydestään huolimatta onnistuivat aiheuttamaan tuntemuksia, joista voi päätellä, että he ovat onnistuneet rooleissaan. Elokuvan ehdottomasti ärsyttävin hahmo on työhönsä pettynyt Nedry (Knight), jonka olemusta elokuvassa ei voi sietää. Elokuvassa suurin idea on esitellä hirmuisia dinoja ja rakentaa tunnelmaa, jossa katsoja tietää, että jotain tulee tapahtumaan. Tässä on onnistuttu valtavan hyvin. Dinot on näyttäviä, ja varsinkin raptorit pelottavia jopa. Elokuva on hyvä, mutta kärsii auttamatta siitä, että se on vanhentunut. Kuitenkin silloin kun tämän ekan kerran näin, ni leffa oli jotain tosi ihmeellistä - eikä se vieläkään ole täysin kadottanut viihdearvoaan.

[capri]

Notting Hill (1999)

****+

Ohjaus: Roger Michell
Pääosissa: Julia Roberts, Hugh Grant, Richard McCabe, Rhys Ifans, James Dreyfus, Tim McInnerny, Gina McKee, Emma Chambers, Hugh Bonneville

Lämminhenkinen ja aidonoloinen romanttinen komedia, joka on mielestäni yksi parhaista romanttisista komedioista ikinä. Tämänkin elokuvan olen nähnyt ties kuinka monta kertaa, mutta joka kerta se jaksaa hymyillyttää. Joskus se myös koskettaa, mutta eniten ilahduttaa, koska tämä on pääasiassa tosi hyvänmielen elokuva. Elokuvan pääosissa elokuvan tekohetken kaksi kuuminta tähteä, joista molemmat hitusen ärsyttävät mua, mutta tässä leffassa kummastakin on saatu raavittua kokoon ne parhaimmat puolet. Leffassa Roberts näyttelee supertähti Anna Scottia, joka eksyy matkaoppaita myyvään pieneen kirjakauppaan, jonka omistaa William Thacker (Grant), joka asuu yhdessä jokseenkin eriskummallisen Spiken (loistava Rhys Ifans) kanssa. Vaikka juonikuvio on välillä jopa aavistuksen epätodellinen, niin silti tämä on uskottavan oloinen leffa. Mitään järjettömän erikoista ei juoneen kuulu, mutta elokuvan dialogi on hyvää ja elokuvan soundtrack melko täydellinen romanttiseen elokuvaan. Musiikki on saatu loistavasti sopimaan eri kohtauksiin. Sivuhahmoista Spike on mielettömän hauska hahmo, ja muutkin sivuhahmot täydentävät hyvin leffaa. Brittihuumori näkyy elokuvassa, mikä on pelkästään plussaa. Sivurooleista on hauska pongata tosi nuori Mischa Barton ja laiha ja nuori Alec Baldwin.

[ilppez]

Notting Hill on ihana ja Spike on niiiin loistava sivuhahmo. xDDD

[Negativ]

Spike on just sopiva piristysruiske Notting Hilliin. 8D

[Negativ]

[size=8] Whip It!




****[/size]

(2009)
 

 Pääosissa: Ellen Page, Alia Shawkat, Kristen Wiig, Juliette Lewis, Drew Barrymore, Zoe Bell, Eve, Landon Pigg, Andrew Wilson, Marcia Gay   Harden, Jimmy Fallon
 Ohjaaja: Drew Barrymore
 Käsikirjoittaja: Shauna Cross (romaani ja kässäri)



”Be your own hero.”



(Singer-songwriter Landon Pigg vei mun sydämen!!!)


Teini-ikäinen Bliss Cavendar (Page) erottuu muista ikäisistään rokahtavalla tyylillään. Siitä huolimatta hänen äitinsä Brooke (Gay Harden) yrittää leipoa tyttärestään kauneuskuningatarta. Brooken mielestä kauneudesta on nautittava niin kauan kuin mahdollista, sillä pian se katoaa. Äiti yrittää epätoivoisesti vielä elää omaa nuoruttaan ja omia unelmiaan Blissin kautta. Shoppailureissulla Bliss nappaa eräästä liikkeestä Roller Derby-mainoksen. Ystävänsä Pashin (Shawkat) kanssa Bliss lähtee viereiseen kaupunkiin katsomaan hurjaa Roller Derby näytöstä ja on myyty. Scouts-joukkueen jäsen, Maggie Mayhem (Wiig) kutsuu Blissin koetilaisuuteen, jossa valitaan uusia jäseniä joukkueeseen. Hieman ujohko Bliss päättää kerrankin elämässään tehdä jotain räväkkää, ja ennen kuin hän huomaakaan, hän on jo taklaamassa naisia otteluissa. Nimekseen Bliss saa Babe Ruthless. Kaikki pitää kuitenkin pitää salassa vanhemmilta, joten hankaluuksilta ei tulla välttymään.
Rullaluistelun myötä itsevarmuutta uhkuva Bliss saa viimein haluamaansa huomiota myös pojalta, johon ihastui ensisilmäyksellä. Rokkibändissä soittava Oliver (Pigg) vie jalat alta katsojiltakin. (♥)
Drew Barrymoren esikoisohjaus on ihastuttava tapaus. Se on sympaattinen, ja hauska, mutta myös jossain määrin vakava, sillä Bliss käy elokuvan aikana läpi vaikeuksia, joiden kautta hän kasvaa. Henkilöt ovat uskomattomia persoonia. Erityisesti ilkeää Iron Mavenia näytellyt Juliette Lewis hymyilytti. (Ja voi taivas sentään, että jollain naisella voi olla seksikäs ääni!) Sivuosassa häärää muun muassa itse neiti Barrymore hupaisan Smashley Simpsonin roolissa, joka rakastaa tappeluita ja on itsekin hieman onnettomuusaltis. Elokuvasta oli helppo pitää juuri näyttelijöiden ja henkilöiden takia.

Mitäs sitä pisteissä pihtailemaan, jos elokuva onnistui saamaan aikaan niin hyvän mielen.

[capri]

^Ellen Page on ihana. Ja muutenkin leffa vaikuttaa kivalta. Pitääpäs joskus (kaukana kaukana tulevaisuudessa) tsekata. (Mä tunnetusti ku katon leffoja vasta 90-luvulta ;DD)

[Negativ]

[size=8] The Imaginarium of Doctor Parnassus




***½[/size]

(2009)
 


 Pääosissa: Christopher Plummer, Lily Cole, Heath Ledger, Andrew Garfield, Verne Troyer, Tom Waits, Johnny Depp, Jude Law, Colin Farrell
 Ohjaaja: Terry Gilliam
 Käsikirjoittajat: Terry Gilliam & Charles McKeown



 

Terry Gilliamin elokuva koki ikäviä takaiskuja. Eittämättä surullisinta oli Heath Ledgerin liian aikainen poismeno. Depp, Law ja Farrell paikkaavat Ledgeria puuttuvissa kohtauksissa. Palkkionsa mieskolmikko lahjoitti Ledgerin tyttärelle Matildalle, joka jäi ilman perintöä. Ledger ei ollut ehtinyt muuttaa testamenttiaan Matildan syntymän jälkeen.

Ympäri Britanniaa kiertelevän teatteriryhmän vetäjä, ikuisen elämän saanut Tohtori Parnassus (Plummer) on aikoinaan lähtenyt leikkiin itse pirun (Waits) kanssa ja sen seurauksena on Parnassuksen tyttären, Valentinan (Cole) kohtalo oleva varsin ikävä. Piru nimittäin saa Valentinan omakseen kun tyttö täyttää 16.vuotta. Valentinan syntymäpäiviin ei ole enää kovin montaa päivää jäljellä kun seurueen mukaan lyöttäytyy täysin omasta tahdostaan riippumatta Tony Liar (Ledger, nimi ja henkilö näin muutenkin on viittaus Tony Blairiin). Parnassus on taas kerran lyömässä vetoa pirun kanssa tyttärensä pelastamiseksi. Siihen tehtävään velmu Tony on juuri sopiva mies, hänen ei edes tarvitse tietää mitä on tekemässä. Kiertävä teatteri ei jaksa juurikaan innostaa kadulla tallaavia ihmisiä, mutta Tonyn ideoiden avulla se alkaakin saada huomiota, ja Parnassuksen kamppailu pirua vastaan kiihtyy. Teatterin vetovoimaisin elementti on taianomainen peili, jonka takaa avautuu täysin uudenlainen ja mielikuvituksellinen maailma. Siellä unelmista, mutta myös painajaisista voi tulla totta, riippuen siitä kumman tien valitsee.

Juonta on hankala kuvailla selkeästi. Elokuva on omituisen koukuttava kokemus, vaikka paljon kysymyksiä jää ilmaan. Heath Ledgeriä paikkaavat näyttelijät onnistuvat työssään hyvin. On uskottavaa, että Tony muuttuu ulkonäöltään toisenlaiseksi mielikuvitusmaailmassa. (Ledgerilta jäi lähinnä mielikuvitusmaailmassa tapahtuvat kohtaukset tekemättä). Siitä huolimatta on selvää, että vaikka niinkin lahjakas mies kuin Depp on mukana, jää hänkin auttamatta Ledgerin varjoon. Ledgerin ilmeikäs tulkinta juonikkaaksi paljastuvasta Tonysta on erinomainen. Kyllä siinä tuli kyynel silmään kun elokuvan loputtua taas tajusi, että tämä herra on poissa…lopullisesti. Muista näyttelijöistä jäi positiivisena yllätyksenä mieleen Lily Cole, joka on lähinnä tehnyt mallintöitä ennen muutamia pieniä elokuvaroolejaan. Suuremmassa osassa hän pärjää hienosti. Myös Andrew Garfield oli miellyttävä uusi tuttavuus.

[Thesugarangel92]

^ Mä en varmaan pysty kattomaan tota just siks, että Ledger on kuollu. se vaan on NIIN väärin.

[Negativ]

No mä itkin jo leffateatterissa, ku oltiin isän kaa kattomassa Dark Knight. Sain aivan _jäätävän_ kohtauksen ku se loppu. Mut en kyl ollu ainoo.

[Thesugarangel92]

No mä itkin jo leffateatterissa, ku oltiin isän kaa kattomassa Dark Knight. Sain aivan _jäätävän_ kohtauksen ku se loppu. Mut en kyl ollu ainoo.

Elämä on epäreilua.

[Negativ]

[size=8] An Education




****[/size]

(2009)
 


 Pääosissa: Carey Mulligan, Peter Sarsgaard, Alfred Molina, Cara Seymor, Rosamund Pike, Dominic Cooper, Matthew Beard
 Ohjaaja: Lone Scherfig
 Käsikirjoittajat: Lynn Barber (memoir) & Nick Hornby



”I feel old. But not very wise.”


Eletään 60-lukua. Nuoret naiset joko lähtevät opiskelemaan tai naivat rikkaan miehen. Oikeastaan yliopistoa tunnuttiin vielä pidettävän varasuunnitelmana jos se oikea mies oli vielä hakusessa.
Jenny (Mulligan) on kiltti tyttö, ahkera ja fiksu koulussa. Hänellä on tähtäimessään Oxford. Jennyn isän (Molina) suurin haave on saada tytär opiskelemaan arvostettuun kouluun. Vaikka Jenny onkin kaikin puolin hyvä koulussa, takkuaa latina sen verran, että se saa isän epäilemään onko hän tuhlannut rahojaan turhaan tytön koulutukseen. Jenny haaveilee Ranskasta ja vapaasta elämästä. Hänellä on hieman sosiaalisissa tilanteissa kömpelösti käyttäytyvä, ujohko poikaystävä Graham (Beard), joka ei saa Jennyn isältä hyväksyntää. Soittoharjoituksista kotiin palaava Jenny tapaa eräänä päivänä mukavalta vaikuttavan Davidin (Sarsgaard). Poikaystävä tuntuu unohtuvan saman tien ja pian Jenny huomaa viettävän kaiken vapaa-aikansa yli 30-vuotiaan Davidin kanssa. David hurmaa Jennyn vanhemmat korulauseilla ja hauskoilla vitseillä. Jenny pääsee tutustumaan yöelämään ja hienostopiireihin yhdessä Davidin kanssa, hän aikuistuu yhdessä yössä. Kaikki tuntuu niin hienolta, että jopa koulu jää toiselle sijalle. Jenny kuitenkin saa vielä huomata olevansa kovin naiivi.
Elokuva piti otteessaan koko ajan. Sarsgaardin esittämä David oli sen verran oksettava tapaus, että taisin eläytyä elokuvaan vähän liikaakin. (:’D) Ennen kaikkea rakastan 60-luvun tyyliä. Vaatteet olivat aivan ihania, kuin myös autot. Jostain syystä kaikenlaiset kasvutarinat kiehtoo mua todella paljon, ehkä siksi, että nuoriin henkilöihin pystyy samaistumaan aina jossain mielessä. Kerronta oli tosi rauhallista ja vaivattomasti etenevää. Carey Mulligan vakuutti sen verran, että innostuin seuraamaan hänen uraansa.


(Elokuva sai 3 Oscar-ehdokkuutta; Paras elokuva, käsikirjoitus ja naispääosa, Carey Mulligan).

[capri]

60-luku on ihan paras vuosikymmen! Olisin halunnut elää silloin.

Eikös Mulligan oo se, jonka on epäilty saavan päärooli My Fair Ladyn uusintafilmatisoinnissa? Se on vähän jopa Hepburnin näköinen.

[Negativ]

60-luku on ihan paras vuosikymmen! Olisin halunnut elää silloin.

Eikös Mulligan oo se, jonka on epäilty saavan päärooli My Fair Ladyn uusintafilmatisoinnissa? Se on vähän jopa Hepburnin näköinen.

Mäki olisin halunnu elää 60-luvulla! 50- ja 40-luvutki ois jopa käyny. :'D

Ja joo, mun käsittääkseni on nyt huhuttu, et Mulligan ois My Fair Lady:ssä. Miks hitossa siitäki pitää tehä uusintaversio...

[Negativ]

[size=8] Crazy Heart




***½[/size]

(2009)
 


 Pääosissa: Jeff Bridges, Maggie Gyllenhaal, Colin Farrell, James Keane, Paul Herman
 Ohjaaja: Scott Cooper
 Käsikirjoittajat: Scott Cooper & Thomas Cobb (romaani)



”The harder the life, the sweeter the song.”


Jo parhaat päivänsä nähnyt country-laulaja Bad Blake (Bridges) kiertelee edelleen ahkerasti pieniä baareja. Uusia biisejä hän ei tunnu saavan aikaiseksi inspiraation ollessa täysin kateissa. Blakea pyydetään sanoittamaan Tommy Sweetille (Farrell), mutta edes suuri summa pätäkkää ei tuo kadonnutta inspistä takaisin. Kalja jos toinenkin maistuu päivän mittaan, mutta mitään ongelmaahan miehellä ei toki ole. Ylipaino, tupakointi ja ryyppäminen uhkaavat terveyttä. Yhtenä päivänä motellille ilmestyy kaunis reportteri Jean Craddock (Gyllenhaal), josta Blake kiinnostuu tosissaan. Blake tuntuu takertuvan naiseen kuin viimeiseen oljenkorteensa. Ehkä nyt hänellä olisi jokin syy ryhdistäytyä. Jean ottaa epäilyistään huolimatta Blaken elämäänsä ja esittelee myös poikansa Blakelle. Hetken aikaa he elävät kuin oikea perhe, kunnes ryyppääminen uhkaa pilata kaiken.
En yleensä pidä countrymusiikista, mutta tässä elokuvassa se kuulosti jopa ihan hyvältä. Oletan, että Colin Farrellkin lauloi itse laulukohtauksensa, joten pakko todeta, että ihan komea ääni Farrelillakin. Elokuva on aika lailla Bridgesin show, vaikka Gyllenhaalkin tekee vahvan suorituksen (molemmat ovat Oscar-ehdokkaina). En pahastuisi Bridgesin voitosta, sen verran hienosti hän näyttelee alkoholistia ja toivonsa menettänyt miestä. Kaiken kaikkiaan hieno elokuva.