Kirjoittaja Aihe: Elokuva-arvosteluja  (Luettu 140108 kertaa)

0 jäsentä ja 2 Vierasta katselee tätä aihetta.

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #425 : 07.03.2010 23:29:24 »
[size=8] Invictus




**½[/size]

(2009)
 

 Pääosissa: Morgan Freeman, Matt Damon, Marguerite Wheatley, Tony Kgoroge, Patrick Mofokeng, Matt Stern
 Ohjaaja: Clint Eastwood
 Käsikirjoittajat: Anthony Peckham & John Carlin (kirja)



”His people needed a leader. He gave them a champion.”


Nelson Mandelan (Freeman) ura presidenttinä oli aluksi vähän vaakalaudalla. Apartheidin jälkeinen tilanne maassa on jakautunut vahvasti. On ihmisiä, jotka eivät arvosta Mandelan presidenttiyttä lainkaan, rotuennakkoluuloja esiintyy yhä. Lisäksi on edelleen valtava jakauma rikkaiden ja köyhien kesken. Mandela keksii yhdistävän tekijän, joka saisi kansan tuntemaan itsensä yhtenäiseksi. Urheilu! Rugby! (En tajuu tästäkään lajista yhtään mitään). On melko epätodennäköistä, että Etelä-Afrikan rugby joukkue selvittäisi tiensä vuoden 1995 mestaruuskisojen finaaliin. Mandela uskoo kuitenkin lujasti tähän ja ottaa yhteyttä joukkueen kapteeniin Francois Pienaariin (Damon).
Ei Oscar-gaalaa ilman Itäpuuta (Paras miespääosa = Freeman ja paras miessivuosa =Damon ehdokkuudet). Eastwood ohjaa liukusarjatuotannolla leffoja ja aina ne tuntuvat menevän palkintogaaloihin. Ikävä kyllä tätäkin elokuvaa vaivaa sama puute kuin monia aikaisempiakin ohjauksia. Leikkaushuoneen lattialle olisi voinut saksia enemmänkin materiaalia eli kerronnan tiivistäminen olisi kova sana. Pieni ylipituus teki tästä pitkäveteisen. Olisi ollut mielenkiintoisempaa nähdä Mandelan elämää monipuolisemmin, eikä niinkään tämän rugby joukkueen kautta.
Joka tapauksessa on hienoa, että Mandelasta on tehty elokuva. Morgan Freeman on tasainen näyttelijä ja jotenkin hänestä aina helppo pitää, niin myös nytkin. Etelä-afrikkalainen korostus oli melko rasittavaa kuunneltavaa, kun katsoi ilman tekstejä ja oli pakko keskittyä koko ajan.



~It feels good. Is that reason enough for you.~

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #426 : 08.03.2010 00:43:58 »
[size=8] The Princess and the Frog




***½[/size]

(2009)
 

 Pääosissa: Anika Noni Rose, Bruno Campos, Keith David, Michael-Leon Wooley, Jennifer Cody
 Ohjaajat: Ron Clements & John Musker
 Käsikirjoittajat: Ron Clements   , John Muske, Rob Edwards, Greg Erb, Jason Oremland   , Ed Baker (tarina)



Tiana tekee kahta työtä, koska tarvitsee rahaa unelmansa toteuttamiseen. Tianan (Noni Rose) ollessa pieni, hänen isänsä haaveili omasta ravintolasta. Ravintolaa isä ei kuitenkaan koskaan päässyt perustamaan, joten nyt Tiana haluaa saada oman paikan aikaiseksi. Tianan lapsuudenystävä, prinsessa Charlotte (Cody) odottaa prinssi Naveenin (Campos) saapumista kaupunkiin. Heidän on tarkoitus mennä naimisiin. Huoleton Naveen ei kuitenkaan koskaan saavu palatsiin ihmisenä, vaan kadulla hän tapaa pahan voodoomiehen, joka muuttaakin Naveenin sammakoksi. Naveenin palvelija on kyllästynyt elämäänsä ja käyttää voodoomiehen tarjousta hyväkseen. Palvelija saa Naveenin ulkomuodon loitsun avulla. Linnassa vale-Naveen tanssittaa Charlottea ja sammakon hahmossa oleva oikea Naveen pääsee pakoon. Tiana ja sammakko tapaavat. Naveen suostuttelee Tianan suutelemaan häntä, mutta siinä käykin köpelösti. Tiana ei olekaan oikea prinsessa, vaan Naveen erehtyi. Myös Tiana muuttuu sammakoksi.
Disneyn Prinsessa ja sammakko oli piristävä tapaus. Disneyn perinteisellä piirrostekniikalla tehty animaatio hurmasi mut saman tien. Vähän vaihtelua tietokoneanimaatioihin, jotka jyräävät tällä hetkellä. Yllätyin myös siinä mielessä, että tarina ei ollutkaan tavanomainen, prinsessa suutelee sammakkoa ja *pam* , sammakko muuttuu prinssiksi. Tässä oli valtavan hyviä biisejä, joten en ihmettele, että kaksi näistä lauluista on ehdolla Oscareissa sen lisäksi, että itse elokuva kilpailee parhaan animaation sarjassa. Ääninäyttelijät olivat ihan omaa luokkaansa. Tianan äänenä kuullaan muun muassa Dreamgirlsissä ihastuttanutta Anika Noni Rosea. Disney on uskaltanut laittaa animaation pääosaan tummaihoisen animoidun naisen, go Disney!
« Viimeksi muokattu: 07.08.2010 22:59:44 kirjoittanut Negativ »



~It feels good. Is that reason enough for you.~

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #427 : 08.03.2010 01:08:47 »
[size=8] Up



****[/size]

(2009)
 

Pääosissa: Edward (as Ed) Asner, Christopher Plummer, Bob Peterson, Jordan Nagai, Delroy Lindo, Jerome Ranf
Ohjaajat: Pete Docter & Bob Peterson
Käsikirjoittajat: Pete Docter, Bob Peterson, Thomas McCarthy, Bob Peterson & Pete Docter



”I don't want your help, I want you safe.”



Carl Fredricksen (Asner) on eläköitynyt ilmapallokauppias. Vanha mies on jäänyt jo leskeksi ja on sen myötä muuttunut kamalan äksyksi. Yhdessä vaimonsa kanssa Carl haaveili kuumailmapallolla lentämisestä ja tutkimusmatkasta Etelä-Amerikkaan. Kun Carlin talo aiotaan jyrätä kerrostalojen tieltä pois, uhkaa häntä muutto vanhustentaloon. Carl ottaa talonsa ja lähtee matkaan. Hän kiinnittää taloonsa tuhansia ilmapalloja ja nousee ilmaan. Matkasta ei tule rauhallinen, kun paljastuu, että sinnikäs partiolaispoika Russell (Nagai), joka yritti epätoivoisesti useaan otteeseen kaupata Carlille keksejä on talon kuistilla. Viidakosta löytyy ihmeellisiä otuksia ja jopa puhuvia koiria.
Pixarin elokuvat ovat useasti hienosti toteutettuja, mutta muuten sisältö ei ole aina automaattisesti hyvää. Up on kuitenkin ihan loistava. Se on saanut jopa kunnian kamppailla Oscareissa parhaan elokuvan tittelistä parhaan animaation kategorian lisäksi. Imdb:n top 250 listalla Up keikkuu tällä hetkellä sijalla 74. Tarina oli ihan ihan oikeesti koskettava. Animaatio kosketti jo heti alussa, jossa kerrottiin Carlin ja hänen vaimonsa elämänvaiheet. Koskettava ja lämminhenkinen. Aivan ihana.
Sanoinko jo koskettava? (:'D)

« Viimeksi muokattu: 07.08.2010 22:58:58 kirjoittanut Negativ »



~It feels good. Is that reason enough for you.~

Iita

  • Tittelintuura
  • i
  • *
  • Viestejä: 13829
  • Karma: +15/-7
    • Profiili
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #428 : 08.03.2010 01:39:21 »
Up on AIVAN mahtava! Tykkäsin myös enemmän siitä kun the Princess & the frogista. Disney Pixar osaa tehdä niin mahtavia 3D elokuvia, ettei mitkään 3D:t vedä vertoja! Prinsessa ja sammakko oli kyllä myös näyttävä paluu Disney Picturesilta 2D-elokuviin! Tulispa äkkiä lisää ;D
Sometimes the dreams that come true are the dreams you never even knew you had.

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #429 : 08.03.2010 01:41:02 »
Prinsessa ja sammakko oli kyllä myös näyttävä paluu Disney Picturesilta 2D-elokuviin! Tulispa äkkiä lisää ;D
Joo, oon ihan samaa mieltä. Tätä lisää! :')

Mua harmittaa, et ku katoin Up:in kotona, en nähny 3D-versiota. :'( Mut ehkä joskus nään.



~It feels good. Is that reason enough for you.~

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #430 : 08.03.2010 18:14:47 »
[size=8] Nine



**½[/size]

(2009)
 


Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Marion Cotillard, Penélope Cruz, Nicole Kidman, Kate Hudson, Sophia Loren, Judi Dench, Stacy Ferguson (Fergie)
Ohjaaja: Rob Marshall
Käsikirjoittajat: Michael Tolkin, Anthony Minghella, Arthur Kopit (Broadway musical "Nine"), Maury Yeston, (Broadway musical "Nine") & Mario Fratti (Broadway musical "Nine" Italian) original)


”Be Italian...”


(Nine perustuu Federico Fellinin rakastettuun elokuvaklassikkoon 8 1/2.)

Kuuluisa elokuvaohjaaja Guido Contini (Day-Lewis) painii sekä ihmissuhdeongelmien että ammatillisten pulmien kanssa. Kaikki tahtovat uutta elokuvaa, mutta Continilla ei ole edes kunnollista ideaa uuteen leffaan, eikä käsikirjoitusta meinaa saada aikaiseksi millään. Guidon elokuvaongelmia ei helpota yhtään se, että hänen elämänsä pyörii kauniiden naisten ympärillä. Naisia voisi sanoa oikeasti olevan jokaiselle sormelle. Eniten ongelmia tuntuu tuottavan Carla (Cruz), rakastajatar. Carla alkaa olla takertuvaa sorttia, mutta Guido ei kuitenkaan halua sitoutua Carlaan vaan pysyttelee syrjähypyistään huolimatta yhdessä vaimonsa Luisan (Cotillard) kanssa.
Näyttelijäkaarti on aikamoinen, toinen toistaan suurempia tähtiä. Mutta jokin tässä vaan mättää.
Rob Marshall yrittää yltää samanlaiseen menestykseen kuin aikaisemmalla musikaalillaan Chicago. En pitänyt Chicagosta, enkä kyllä Ninestakaan. Juoni oli kauhean sekava ja henkilöitä tuntui olevan liikaakin. Harmitti tosi paljon, että ihastuttava, ja kauniin lauluäänen omaava Kate Hudson oli saanut todella vähän ruutuaikaa. Siitä huolimatta Kate Hudsonin osuus oli elokuva parhaimmistoa. Musikaalissa kyllä on muutamia tarttuvia biisejä, jonka vuoksi jaksoinkin katsoa tämän loppuun. Parhaiten mieleen jäi Marion Cotillardin esittämä, Oscar-ehdokkuuden saanut kappale ”Take It all.” Myös Stacy Fergusonin, tuttavallisemmin Fergien lyhyt esiintyminen oli hieno kokemus. Nine ei myöskään ollut ihan perusmusikaali, sillä musikaaliosiot tapahtuivat aina erillisellä näyttämöllä.
« Viimeksi muokattu: 08.03.2010 18:31:22 kirjoittanut Negativ »



~It feels good. Is that reason enough for you.~

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #431 : 08.03.2010 19:04:50 »
[size=8] The Messenger




***½[/size]

(2009)
 

Pääosissa: Ben Foster, Woody Harrelson, Samantha Morton, Jena Malone, Steve Buscemi
Ohjaaja: Oren Moverman
Käsikirjoittajat: Alessandro Camon  & Oren Moverman


”Never make physical contact with them.”


Kersantti Will Montgomeryä (Foster) pidetään sotasankarina. Hänen palvelustaan ei ole enää kovin paljon jäljellä, kun hänet lähetetään toimittamaan suruviestejä kaatuneiden sotilaiden omaisille. Kapteeni Stone (Harrelson) toimii Willin oppi-isänä, ja jakaakin innolla elämänviisauksiaan. Will joutuu eettisen dilemman eteen, kun hän huomaa kiinnostuneensa erään kuolleen sotilaan vaimosta (Morton).
Juoni etenee kotivierailujen avulla, Will ja kapteeni Stone kiertävät omaisten kodeissa kertomassa ikäviä uutisia. Samalla tutkaillaan miekkosten ajatusmaailmaa heidän välillään käytyjen keskustelujen kautta.
Mielestäni The Messenger on astetta kiinnostavampi ja onnistuneempi tapaus kuin kaikkien arvostama The Hurt Locker, josta on jauhettu mun mielestä jo kyllästymiseen asti. Sääli, että jäi Oscareissa ja näin muutenkin pienemmälle huomiolle. Muutenkin ihmetyttää, ettei Foster saanut roolistaan Oscar-ehdokkuutta. Jos nyt lähtisin vertaamaan häntä The Hurt Lockerin Jeremy Rentiin, niin pitäisin Fosterin suoritusta kaikin puolin parempana, sekä intensiivisenä. Vaikka Harrelsonin sivuosa on todella upea, niin ei se vie hohtoa pois Fosterin suorituksesta. Näiden kahden miehen roolit pelasivat hienosti yksiin. Pisteet jäi silti 3,5, mutta en ihmettelisi jos parin vuoden päästä nostaisin puolikkaalla ylös. Jäi taas sellainen olo, että ensimmäisellä kerralla jäi vielä asioita ymmärtämättä.



~It feels good. Is that reason enough for you.~

capri

  • Puolikas tuplagee-hirmu
  • i
  • *
  • Viestejä: 18333
  • Karma: +6/-3
  • Life is like a box of chocolates.
    • Profiili
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #432 : 10.03.2010 12:01:34 »
Uneton Seattlessa (Sleepless in Seattle) 1993


*** ½

Ohjaus: Nora Ephron
Pääosissa: Tom Hanks, Meg Ryan, Ross Malinger, Bill Pullman, Rosie O'Donnell

Uneton Seattlessa on lämminhenkinen romanttinen komedia, jota tähdittävät Tom Hanks ja Meg Ryan. Elokuva menestyi ilmestymisvuonnaan teattereissa hyvin, ja se oli Oscar-ehdokkaana parhaasta originaalimusiikista ja parhaasta käsikirjoituksesta. Elokuvan musiikki onkin ihanan vanhanaikaista ja musiikilla (ja käsikirjoituksella) viitataankin Unohtumaton rakkaus -elokuvaan vuodelta 1957. Elokuva alkaa sillä, kun Sam Baldwin (Hanks) ja hänen poikansa Jonah (Malinger) muuttavat Chicagosta Seattleen saadakseen helpotusta suruunsa. Samin vaimo on kuollut, mutta elämän jatkaminen ei ole ihan niin helppoa. Jonah päättää soittaa jouluaattona radiokanavalle. Hänen toiveenaan on, että isä löytäisi uuden vaimon. Elokuvan käsikirjoitus on aika ovela romanttiseksi komediaksi, vaikka mitään kovin mullistavia käänteitä tässä ei ole. Päähenkilöpari ei vaihda elokuvan aikana kuin muutaman vuorosanan, mutta tästä huolimatta heidän välillään on selvästi havaittava yhteys. Näyttelijät onnistuvat siis vallan mainiosti, vaikkei Hanks ja Ryan mihinkään ihmetekoihin yllä. Elokuva on tosi sympaattinen, vaikka vanhanaikaisuus (mikä toisaalta on plussaa) on selkeästi nähtävissä.
Älä murehdi menneitä; niiden aika on ohi. Älä murehdi tulevaa. Sen aika ei ole vielä.

capri

  • Puolikas tuplagee-hirmu
  • i
  • *
  • Viestejä: 18333
  • Karma: +6/-3
  • Life is like a box of chocolates.
    • Profiili
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #433 : 10.03.2010 12:19:26 »
Hollywoodland 2006


**

Ohjaus: Allen Coulter
Pääosissa: Adrien Brody, Diane Lane, Ben Affleck, Bob Hoskins, Molly Parker, Robin Tunney, Louis Smith

Hollywoodland on draamaelokuva, joka sijoittuu 1950-luvun Hollywoodiin. Elokuva kertoo Teräsmiehen näyttelijän George Reevesin (Affleck) kiistellystä itsemurhasta ja sen tutkinnasta. Elokuvan tarina pohjautuu siis tositapahtumiin. Brody näyttelee etsivä Louis Simoa, jonka Reevesin äiti Helen Bessolo (Smith) palkkaa 50 dollarin päiväpalkalla tutkimaan poikansa kuolemaa. Hän ei usko itsemurhaan. Simo haluaa pönkitystä köyhälle etsiväuralleen ja uskoo, tai haluaa uskoa, johonkin muuhun kuin viralliseen itsemurhateoriaan. Elokuva alkaa kovin sekavasti, sillä elokuva sisältää kaksi erillistä tarinaa. Toinen seuraa Reevesin elämää ja tämän nousua ja tuhoa. Toinen tarina seuraa Brodya ja tämän etsivän puuhia. Juonellisesti Reevesin, jota (täytyy valitettavasti myöntää) Affleck näyttelee kunnioitettavan hyvin, osat ovat paljon mielenkiintoisempia, mutta kokonaisuudessaan leffa on auttamatta liian tylsä. Etsivä-tarina on kaikin puolin sekava ja epäkiinnostava, eikä Brody mitenkään erityisen hyvin kannattele Simon hahmoa. Affleckin ja Diana Lanen väliset kohtaukset ovat hyviä ja kiinnostavia. Siitä kaksi tähteä. Muuten aika tasapaksu ja ärsyttävän tylsä leffa. Loppukohtaus on aika mitäänsanomaton ja se kruunaa leffan hyvin (huonosti).
Älä murehdi menneitä; niiden aika on ohi. Älä murehdi tulevaa. Sen aika ei ole vielä.

capri

  • Puolikas tuplagee-hirmu
  • i
  • *
  • Viestejä: 18333
  • Karma: +6/-3
  • Life is like a box of chocolates.
    • Profiili
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #434 : 10.03.2010 12:39:15 »
Neljä tyttöä ja maagiset farkut 2 (The Sisterhood of the Traveling Pants 2) 2008


**½

Ohjaaja: Ken Kwapis
Pääosanäyttelijät: Alexis Bledel, Amber Tamblyn, America Ferrera, Blake Lively

Jälleen kerran muuten elokuva, jonka nimeä inhoan yli kaiken. Mutta en inhoa tätä elokuvaa kuitenkaan. Neljä tyttöä ja maagiset farkut perustuu Ann Basherin samannimiseen nuortenromaaniin. Se on hieno ja koskettava tarina elinikäisestä ystävyydestä. Tämä jatko-osa ei ole ollenkaan huono, vaikka ei pärjää kyllä ollenkaan loistavalle ykkösosalle, joka oli mielestäni raikas kertomus neljästä kaveruksesta, jotka pitivät yhteyttä maagisten farkkujen (okei ehkä vähän outoa, mutta se nyt ei ole leffan pääasia) avulla. Ykkösosaa voisin kehua paljonkin, mutta teenpäs siitä joskus oman arvostelun. Kakkososassa tytöt eli Lena, Tibby, Bridget ja Carmen, jotka ovat olleet ystäviä syntymästään asti, ovat jo vanhentuneet sen verran, että ovat siirtyneet opiskelemaan yliopistoon. Elokuvassa on edelleen jotain hyviä hetkiä, mutta ei enää samanlaista raikkautta, mitä ykkösosa tarjosi. Tämä on sellainen tylsempi versio ykkösestä. Näyttelijät ovat edelleen hyviä ja ammattitaitoisia. Ei ollenkaan sellaisia puupökkelöitä, mitä monissa tällaisissa nuorille suunnatuissa leffoissa. Harmi vaan, että käsikirjoitus ei ole tässä kakkosessa niin kiinnostava kuin ykkösessä. Tässä elokuvassa se, että näyttelijät eivät juurikaan ole samoissa kohtauksissa, ei toimi läheskään niin hyvin kuin ykkösessä, jossa kaikki sujui vallan mainiosti. Tamblyn edelleen vetää mielestäni parhaiten tuosta nelikosta, ja hänen hahmolleen on kirjoitettu kakkososan parhaat vuorosanatkin. Ykkösosa oli yksi parhaista ellei paras nuorisoleffa, mitä olen nähnyt. Kakkososan katsoo hyvillä mielin, mutta leffana se ei ole kovin kummoinen.
Älä murehdi menneitä; niiden aika on ohi. Älä murehdi tulevaa. Sen aika ei ole vielä.

capri

  • Puolikas tuplagee-hirmu
  • i
  • *
  • Viestejä: 18333
  • Karma: +6/-3
  • Life is like a box of chocolates.
    • Profiili
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #435 : 10.03.2010 15:46:26 »
Humiseva Harju (Wuthering Heights) 1992


**½

Ohjaus: Peter Kosminsky
Pääosissa: Juliette Binoche, Ralph Fiennes, Simon Shephard, Janet McTeer, Jeremy Northam, Sophie Ward

Humiseva Harju -elokuva perustuu Emily Bronten samannimiseen romaaniin. Elokuva kertoo Cathy Earnshaw'n ja Heathcliffin traagisen rakkaustarinan. Kirjaa on jälkeenpäin kiitelty siitä, että Bronte on pystynyt kuvaamaan niin hyvin miehen sieluntilaa. On jopa ihmetelty, kuinka tämä kokematon papin tytär, joka kuoli vain 30-vuotiaana (Humiseva Harju jäi hänen ainoaksi teoksekseen) on onnistunut kuvaamaan intohimoa ja väkivaltaa niin loistavalla otteella. 1800-luvun alkuun sijoittuva tarina on varmasti kirjassa erinomaisesti kuvattu, mutta elokuva jättää silti toivomisen varaa. Binoche ja Fiennes näyttelevät kyllä sen verran vakuuttavasti, että heidän suorituksiensa takia leffan jaksaa katsoa, mutta muuten elokuvaan on mahdutettu liian paljon. Kirjan tunnelma, intohimo ja väkivaltaisuus, saadaan kyllä jotenkuten tuotua esiin, mutta jotenkin kylmäksi tämä leffa jätti. Päähenkilö Heathcliff on outo hahmo, ja kaikki tämän hepun sieluntilat eivät kyllä ihan aukea, jos ei ole lukenut kirjaa. Samoin tässä leffassa häiritsee se, että tarinassa kuljetaan 30 vuotta eteenpäin ja hahmot pysyy ihan samannäköisinä. Elokuva kärsii siis jonkinasteisesta uskottavuuden puutteestakin. Tämä on leffa, josta on vaikea sanoa oikein mitään. Eli hyvin keskinkertainen.
Älä murehdi menneitä; niiden aika on ohi. Älä murehdi tulevaa. Sen aika ei ole vielä.

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #436 : 10.03.2010 20:26:29 »
[size=8] The Hurt Locker




***[/size]

(2008)
 


Pääosissa: Jeremy Renner, Anthony Mackie, Brian Geraghty, Guy Pearce, Ralph Fiennes, David Morse, Evangeline Lilly
Ohjaaja: Kathryn Bigelow
Käsikirjoittaja: Mark Boal


”War is a drug.”



The Hurt Lockeria on markkinoitu muun muassa sillä, että elokuva perustuu toimittaja, käsikirjoittaja Mark Boalin omiin kokemuksiin pomminpurkuyksikössä. Elokuva on kuitenkin herättänyt jopa vastustustakin sotilaissa. Otapa siitä sitten selvää…toiset sanoo realistiseksi, toiset bullshitiksi.
Juoni yksinkertaisuudessaan on seuraavanlainen. Leffassa seurataan amerikkalaisen pomminpurkuyksikön toimia Irakissa. Pommeja voi olla missä tahansa. Työ on erittäin vaarallista ja vaatii kylmiä hermoja sekä keskittymiskykyä. Yksikkö saa uuden komentajan William Jamesista (Renner). William on suorastaan koukussa sodankäyntiin ja käyttäyykin liian pelottomasti tehtävissä. Yksikön muut jäsenet tuntevat olonsa epämukavaksi, koska William ei välitä aina säännöistä, vaan menee oman päänsä mukaan. Pommien purkaminen sala-ampujien kytätessä tekee miehestä onnellisen. Suonissa virtaava adrenaliini on kuin huumetta hänelle.
Itselleni tästä jäi suhteellisen realistinen mielikuva. Elokuvaa oli kuitenkin aika tuskaista katsoa loppuun asti. Yli 2 tuntia sitä samaa jauhamista oli mulle liikaa. Sinänsä leffa on ihan jees, koska se ei ottanut sen enempää kantaa sotaan, eiköhän siitäkin olla jo saatu tarpeeksi. Oli ihan virkistävää nähdä tuntemattomampia nimiä päärooleissa, tunnetuimmat tähtöset olivat nimittäin aika pienissä osissa. Musta tää on yliarvostettu, mut toisaalta en kokenutkaan tätä mulle sopivaksi elokuvaksi.




~It feels good. Is that reason enough for you.~

capri

  • Puolikas tuplagee-hirmu
  • i
  • *
  • Viestejä: 18333
  • Karma: +6/-3
  • Life is like a box of chocolates.
    • Profiili
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #437 : 12.03.2010 15:17:01 »
Grey Gardens (2009)



***½

Ohjaaja: Michael Sucsy
Käsikirjoittajat: Michael Sucsy, Patricia Rozema
Pääosanäyttelijät: Arye Gross, Daniel Baldwin, Drew Barrymore, Jeanne Tripplehorn, Jessica Lange, Justin Louis, Ken Howard

Aivan erilainen elokuva, mitä osasin odottaa, koska en ollut lukenut tästä leffasta mitään ennakkotietoja. Katsoin sen siis ihan tosta noin vain. Grey Gardens pohjaa tositapaukseen. Elokuvan nimi viittaa sekä vuonna 1975 valmistuneeseen dokumenttielokuvaan että paikkaan, jossa sen päähenkilöt asuivat. Toinen heistä oli laulaja Edith Bouvier Beale, Jacqueline Kennedyn täti, ja toinen pikku-Edith, joka äitinsä tavoin halusi showalalle. Tässä elokuvassa äiti-Bealena nähdään Jessica Lange, ja hänen tyttärenään Drew Barrymore. Elokuva on tosi mielenkiintoinen, vaikka ei tämä mihinkään sfääreihin yllä. Näyttelijät ovat leffassa ihan erinomaisia. Barrymore onnistuu erinomaisesti erityisesti niissä kohtauksissa, jotka kuvaavat ns. nykyaikaa. Lange on loistava koko ajan. En olisi uskonut, että Lange pystyy näyttelemään noin intensiivisesti diivamaista, itserakasta ja omistushaluista naista. Elokuvasta ei voi oikein sanoa mitään kertomatta liikaa juonesta. Se täytyy itse nähdä ja kokea.
Älä murehdi menneitä; niiden aika on ohi. Älä murehdi tulevaa. Sen aika ei ole vielä.

capri

  • Puolikas tuplagee-hirmu
  • i
  • *
  • Viestejä: 18333
  • Karma: +6/-3
  • Life is like a box of chocolates.
    • Profiili
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #438 : 23.03.2010 22:32:02 »
Revolutionary Road (2008)


***½

Ohjaaja: Sam Mendes
Pääosat: Leonardo DiCaprio, Kate Winslet, Kathy Bates, Michael Shannon

Richard Yatesin romaaniin perustuva elokuva on tarina parikunnasta, jolla on kaikki päällisin puolin hyvin, mutta pinnan alla kuohuu. Frank (Leonardo DiCaprio) ja April Wheeler (Kate Winslet) näyttävät samaan aikaan sekä rakastavan että vihaavan toisiaan. Elokuva Revolutionary Road kertoo heidän tarinansa. Tarina on ahdistava. Niin ahdistava, että ilman loistavia näyttelijöitä tätä olisi ehkä ollut paikoin jopa vaikea katsoa. Elokuva perustuu pitkälti kahden päähenkilön väliseen vuorovaikutukseen ja dialogiin, joten näyttelijöiden täytyy olla vakuuttavia. Sitä he ovat. Kate Winslet on loistava, eikä DiCaprio häviä kuin rinnan mitalla. Elokuvan intensiteetti kasvaa koko ajan loppuakohden. Mutta jotain tästä kuitenkin jäi uupumaan. En tiedä, onko se sitten vain se, että tämä on niin ahdistava, että tätä ei mielellään katso uudestaan, vai onko tässä kuitenkin jotain muitakin puutteita. En osaa nimetä puutteita varsinaisesti, mutta leffa jätti kuitenkin aavistuksen kaipaamaan jotain. Sivuhahmoista mainittakoon sen verran, että mielisairaan vieraan hahmo on aika erikoinen tapaus. Se vaikuttaa päällipuolisesti hyvältä, mutta jotenkin jopa naurettavalta. Se ei tunnu istuvan leffaan. Jostain luin, että hahmo on liian kirjallinen. Eli ehkä se toimii kirjassa (jota en ole lukenut) paremmin. Mutta tämä leffa on katsomisen arvoinen jo loistavan näyttelijätyöskentelyn takia. Ahdistava, mutta vaikuttava.
Älä murehdi menneitä; niiden aika on ohi. Älä murehdi tulevaa. Sen aika ei ole vielä.

capri

  • Puolikas tuplagee-hirmu
  • i
  • *
  • Viestejä: 18333
  • Karma: +6/-3
  • Life is like a box of chocolates.
    • Profiili
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #439 : 23.03.2010 23:10:56 »
Jätä se! Älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin (He's Just Not That Into You) 2009



***½ (**)

Elokuva on sanalla sanoen kepeääkin kepeämpi romanttinen komedia. Elokuvan on ohjannut Ken Kwapis ja pääosissa nähdään lukuisia näyttelijöitä, mm. Ben Affleck, Jennifer Aniston, Drew Barrymore, Scarlett Johansson, Jennifer Connelly ja Kevin Connolly. Elokuva perustuu Greg Behrendin ja Liz Tuccillon kirjoittamaan menestyskirjaan. Elokuvalla ei ole oikein mitään erityistä juonta. Se kertoo noin kymmenen ihmisen parisuhteen kiemuroista. Kaksi pariskuntaa, ja loput ovat enemmän ja vähemmän sinkkuja. Musta tuntuu, että tämä leffa on suunnattu myös enemmän ja vähemmän sinkuille, epätoivoisille ja amerikkalaiseen deittikulttuuriin tottuneille naisille. Niin naisille, jotka puhuvat jatkuvasti miehistä ja siitä, pitääkö heidän soittaa vai ei. En oikein kokenut tämän elokuvan liittyvän millään tavalla mihinkään, mitä olen itse kokenut, tai millaisena pidän itseäni, mutta olihan tätä ihan kiva katsoa. Aika mitäänsanomattomasta tarinasta ja jokseenkin puuduttavasta käsikirjoituksesta huolimatta näin kovat tähdet, koska tämä leffa viihdytti kuitenkin - kaikesta huolimatta jostain syystä. Tai no parista syystä, jotka mainitsen seuraavaksi. Ensinnäkin leffa jaksaa pitää mielenkiintoa yllä, koska siinä tapahtuu suhteellisen paljon. Ei keskitytä kahden henkilön tylsään rakkaustarinaan, vaan esitellään useita rakkaustarinoita. Leffan nimi muuten ei sovi mun mielestä leffalle kovin hyvin, koska leffassa kuitenkin etsitään rakkautta, ei pyritä jättämään ketään, vaikka toki muutamat (monet) jättävät ja pettävät myös toisiaan, mutta niinhän se on tosielämässäkin. Leffan nimi on siis jokseenkin harhaanjohtava. Ehkä se on sit se perusajatus, että pitää jättää, jos ei oo hyvä mies, mutta mikä on hyvä. Ehkä kaikkein selvimmin tämä selviää ihan leffan lopussa, vaikka mitään ultimate-vastausta ei koskaan saada, eikä ole tarkoituskaan, koska tässä leffassa ei lopulta ole pääpointtina kertoa yhtään mitään. Toisekseen leffassa on hyvää kaksi näyttelijää Ginnifer Goodwin ja Jennifer Connelly. Molemmat ovat hauskoja ja hyviä. Loput aika keskivertoja, vaikka ei toki tämä tähtikaarti nyt mitään alisuorituksia saa aikaiseksi. Elokuva ei ole kovin yhtenäinen ja vaikuttaa jopa televisiosarjalta tämän takia. Elokuva naurattaa paikoin, mutta lopulta kokonaisuus on aika löyhää huttua. Ansaitsisi leffana ehkä lopulta kaksi tähteä, mutta annan yhden lisätähden hyvästä fiiliksestä, jota koin leffan aikana, ja puoli tähteä Justin Longille, joka oli söpö. Toinen katsontakerta vähentäisi tähtiä ihan varmasti.
Älä murehdi menneitä; niiden aika on ohi. Älä murehdi tulevaa. Sen aika ei ole vielä.

capri

  • Puolikas tuplagee-hirmu
  • i
  • *
  • Viestejä: 18333
  • Karma: +6/-3
  • Life is like a box of chocolates.
    • Profiili
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #440 : 05.04.2010 01:35:37 »
Slummien miljonääri (Slumdog Millionaire) 2008


*****

Danny Boylen ohjaama brittiläinen elokuva pohjautuu Vikas Swarupin esikoisromaaniin. Elokuvan pääosissa ovat Dev Patel ja Freida Pinto. Elokuva on ollut kansainvälinen menestys ja saanut runsaasti palkintoja, muun muassa kahdeksan Oscar-palkintoa, seitsemän Baftaa ja viisi Golden Globea. Olin vähän epäilevin mielin, että voiko tämä leffa olla kaikkien näiden palkintojen arvoinen. Ennakkoasenteeni oli siis vähän epäilevä. Tiesin ainoastaan, että leffassa on hyvää musiikkia, sillä kaikki kappaleet, jotka leffasta olen kuullut ennen kuin leffan katsoin, on miellyttänyt mua. Tältä pohjalta lähdin siis katsomaan leffaa. Juonesta en tiennyt yhtään mitään muuta kuin, että päähenkilö osallistuu Haluatko miljonääriksi -kisaan ja ilmeisesti pärjää siinä jotenkuten. Lisäksi näkemieni mainosten perusteella osasin odottaa jonkinlaista rakkaustarinaa. En ikinä uskonut, että olisin vaikuttunut tästä niin paljon kuin vaikutuin. Leffan ohjannut Boyle on todella onnistunut vangitsemaan tarinan (joka itsessään on aika yksinkertainen ja helposti arvattava) tavalla, joka lumoaa. Parasta on kerronta. Se on omaperäistä, sujuvaa, vauhdikasta ja kekseliästä. Näyttelijät ovat tosi hyviä. Kaikki pikkulapsetkin näyttelevät roolinsa valtavalla uskottavuudella. Musiikki todella on hyvää myös leffassa. Se kulkee eri kohtausten kanssa käsikädessä. Leffa koskettaa, naurattaa, pistää ajattelemaan. Tämä on yksinkertaisesti paras leffa, jonka olen aikoihin katsonut, ja kaikkien palkintojen arvoinen. Jos hehkutin liikaa, niin en välitä. Minä nautin tästä. Elokuvan värimaailma ja kuvaus olivat huippuluokkaa. Todellakaan hyvään leffaan ei tarvitse aina tuhlata satoja miljoonia dollareita.
Älä murehdi menneitä; niiden aika on ohi. Älä murehdi tulevaa. Sen aika ei ole vielä.

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #441 : 13.04.2010 20:18:58 »
[size=8] Alice in Wonderland (3D)




****[/size]

(2010)
 


Pääosissa: Mia Wasikowska, Johnny Depp, Helena Bonham-Carter, Anne Hathaway, Matt Lucas, Crispin Glover, Michael Sheen, Stephen Fry, Alan Rickman
Ohjaaja: Tim Burton
Käsikirjoittajat: Linda Woolverton & Lewis Caroll (romaani)


”When that day comes I shall futterwacken... vigorously.”

Olin ratketa liitoksistani, kun Burtonin uusi leffa rantautui elokuvateattereihin. Alice in Wonderland on jakanut mielipiteitä ja joistakin ihmisistä tässä ei näy ollenkaan Burtonin visiota. Olen eri mieltä. Odotin leffalta paljon, joten ehkä jossain mielessä jouduin itsekin pettymään, mutta tämähän on niin Burtonia kuin voi olla! No joo, onhan tää vähän yleisöä kosiskeleva, mutta mitä voi odottaa jos Disney on tuottajana?

Alice (Wasikowska) on varttunut 19-vuotiaaksi neidoksi, ja hänen pitäisi avioitua melko vastenmielisen hepun kanssa. Alice luuli lähtevänsä äitinsä kanssa tavallisiin juhliin, mutta ne ovatkin hänen kihlajaisjuhlansa. Kaikki muut ovat tästä tietoisia paitsi Alice. Järkyttynyt nuori nainen ei sulata kosintaa, vaan pyytää saada miettimisaikaa ja pinkoo pakoon. Hän näkee ihmisten vaatteisiin pukeutuneen kanin ja sitä seuratessaan humpsahtaa koloon. Alice on palannut Ihmemaahan, mutta ei tunnu muistavan paikasta mitään, eivätkä Ihmemaan asukkaatkaan ole täysin vakuuttuneita siitä, että kyseessä on sama Alice. Mistä erityisesti pidin, on se miten ”Ihmemaa” on muuttunut synkäksi Alicen viime käynnin jälkeen. Vallankahvaan on itsensä keplotellut ilkeä ja valtavan pään omaava Punainen kuningatar (Bonham-Carter). Hellä ja kiltti Valkoinen kuningatar (Hathaway) asuu toisaalla omassa linnassaan, ja odottaa Alicen saapumista, jonka on määrä palauttaa Ihmemaan asiat ennalleen ennustuksien mukaan. Alice on kuitenkin vakuuttunut siitä, että kaikki on vain unta, eikä koko Ihmemaata ole oikeasti olemassa. Vierailunsa aikana hän kohtaa tuttuja henkilöitä, muun muassa Hullun hatuntekijän (Depp), mutta ei tosissaan muista heitä.
Vaikka Ihmemaa on muuttunut synkäksi, ovat jälleen kerran kauniit, kirkkaat värit tasapainossa synkkien sävyjen kanssa. Burtonin leffoja katsellessa annan jo automaattisesti 0,5-1 pistettä värimaailmasta ja yleensäkin visuaalisuudesta.
3D oli ehkä se pettymys mulle. Musta siitä ei oltu otettu kaikkea iloa irti. Irvikissa tosin oli upea ilmestys ja juuri 3D:n takia se oli tosi eläväinen. Toisaalta voi miettiä sitäkin, että sopiko 3D välttämättä tällaiselle leffalle, mutta kyllä se siitä mun pienoisesta pettymyksestä huolimatta oli mukava lisä ja ehdottomasti lisäsi viihdyttävyyttä.
Näyttelijät olivat loistavia. Lienee tarpeetonta kehua Deppiä maasta taivaaseen, koska se on jo aika lailla itsestäänselvyys, että mies onnistuu melkein missä tahansa roolissa. Hullu hatuntekijä oli suloinen sekopäisyydestään huolimatta. ”Why is raven like a writing desk?”
Pidin jopa Helena Bonham-Carterista, joka yleensä on ollut mulle aika samantekevä näyttelijä. Lähinnä olen kiehunut raivosta, koska hän saa aina automaattisesti rooleja avomiehensä leffoista. Tällä kertaa hän oli kuitenkin paikkansa ansainnut. Punainen kuningatar oli hauska ilmestys. ”Off with his head!”
Mia Wasikowska oli sopivalla tavalla hölmistyneen ja viattoman oloinen läpi elokuvan, miellyttävä uusi tuttavuus. Anne Hathaway tuntui aluksi vähän tönköltä ja liian koomiselta, mutta loppujen lopuksi tykkäsin hänestäkin. Eikä myöskään sovi unohtaa Crispin Gloveria, joka esitti Punaisen kuningattaren kätyriä. Roolitus on mennyt nappiin.

Juoni oli ehkä vähän heppoisempi ja yksinkertaisempi mitä odotin, mutta toisaalta pitää taas kerran muistaa, että kyseessä on kirjoista väsätty leffa, samanlaista tasoa ja syvyyttä ei kirjoista pystytä valkokankaalle tuomaan. Elokuva oli  3,5 tähden arvoinen, mutta ehkä katson ruusunpunaisten silmälasien läpi, koska nostin arvosanan 4 tähteen. Juuri se visuaalinen maailma oli plussaa, joten eiköhän arvosana lopulta ole ihan oikeutettu. Mulla oli pitkästä aikaa sadunomainen ja kaikin puolin kiva fiilis, kun lähdin leffateatterista kotiin. Olisin halunnut jäädä Ihmemaahan pidemmäksikin aikaa.



Öh mitä jaarittelua. :'DDD
« Viimeksi muokattu: 14.04.2010 00:01:32 kirjoittanut Negativ »



~It feels good. Is that reason enough for you.~

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #442 : 13.04.2010 20:48:45 »
[size=8] The Stepfather (2009)




**[/size]

(2009)
 


Pääosissa: Dylan Walsh, Penn Badgley, Sela Ward, Amber Heard
Ohjaaja: Nelson McCormick
Käsikirjoittajat: J.S. Cardone, Donald E. Westlake (aikaisempi kässäri), Carolyn Lefcourt (tarina), Brian Garfield (tarina) & Donald E. Westlake (tarina)


”Do you know who your family is?”


Stepfather on uusintaversio samannimisestä leffasta vuodelta 1987 (pääosassa Lostin Locke!! :'D).

David Harris (Walsh) on mies, joka iskee juuri eronneita naisia ja hurmaa heidät alta aika yksikön. Kihlautuminen ja naimisiinmeno tapahtuvat nopeasti. Mies soluttautuu perheisiin, vaikka herättääkin ehkä naisten tuttavapiirissä epäilyksiä. Elokuva alkaa siitä kun, David on juuri raa’asti murhannut perheen (tuoreen vaimonsa ja tämän jälkeläiset) ja on jälleen vaihtamassa maisemaa. Kaupassa hän aloittaa keskustelun Susanin (Ward) kanssa ja näin hän on jälleen uuden perheen kimpussa. Kuluu noin puoli vuotta, kun David on kihlannut Susanin. Susanin poika Michael (Badgley) palaa kotiin sotilaskoulusta ja on hieman hämillään äitinsä rakkauselämän nopeista käänteistä. Melko pian Michael alkaa nähdä isäpuolessaan epäilyttäviä piirteitä. Naapurissa kissojensa kanssa asuva nainen väittää kivenkovaan nähneensä Davidista piirretyn kuvan poliisin etsintäkuulutettujen joukossa. Davidin menneisyydestäkin on kuultu ristiriitaisia tarinoita.
  Stepfather on muovinen tekele, vaikka tarinassa olisikin aineksia. Veikkaan, että alkuperäinen versio (jälleen kerran) on tähän verrattuna monta kertaa parempi. Pari tähteä pystyi kuitenkin antamaan muutamista jännittävistä kohtauksista. Olihan Dylan Walsh pelottavan ilmeetön ja kylmä. Mun silmää tietysti miellytti myös ihana Amber Heard.8’) Sellasta kunnollista tunnelmaa ei kuitenkaan syntyny, vaikka mun sydän pamppailikin pariin otteeseen.
« Viimeksi muokattu: 18.04.2010 17:27:29 kirjoittanut Negativ »



~It feels good. Is that reason enough for you.~

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #443 : 13.04.2010 22:46:54 »
[size=8] Funny People




***+[/size]

(2009)
 


Pääosissa: Adam Sandler, Seth Rogen, Jonah Hill, Jason Schwartzman, Leslie Mann, Eric Bana, Aubrey Plaza
Ohjaaja: Judd Apatow
Käsikirjoittaja: Judd Apatow


”George Simmons was prepared to die, but then a funny thing happened.”


George Simmons (Sandler) on menestyvä koomikko, joka on esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja edelleen heittää paljon stand up keikkoja. Hän saa kuulla olevansa sairas, eikä elinaikaa luvata olevan kovin paljon. George havahtuu siihen, että hänen ympärillään ei ole ketään joka auttaisi. Läheisiä ystäviä ei ole ja välit perheeseen ovat etäiset.
Nuori aloitteleva koomikko Ira (Rogen) esiintyy eräänä iltana samalla klubilla kuin George. George palkkaa Iran kirjoittamaan hänelle vitsejä yhtä keikkaa varten ja sen jälkeen Ira alkaakin työskennellä hänelle vakituisesti, tehden kaikenlaisia hommia vitsien kirjoittamisen lisäksi. Sisimmässään George toivoo ystävystyvänsä Iran kanssa. Ira onkin aluksi ainoa, joka saa tietää Georgen salaisuuden.
 Adam Sandlerin filmografia on mielestäni aika vaihteleva, hänellä on paljon todella surkeita leffoja ansioluettelossaan, mutta myös varsin onnistuneita tapauksia. Funny People kuuluu ehdottomasti onnistuneisiin leffoihin. Leffa ei mene missään vaiheessa pelkäksi pelleilyksi, vaan on koko kestonsa ajan tunnelmaltaan vakava, elämää pohtiva. Sandler on miellyttävä ja vakuuttava roolissaan. Sivuosanäyttelijät ovat kaikki hyviä, erityisesti Eric Bana aussiaksentteineen hymyilytti. Pitkästä kestosta huolimatta en kyllästynyt (ilmeisesti katsoin pidennetyn version, n. 10-15 min pidempi kuin teatteriversio). Kolmen tähden perään leffa sai vielä plussan, koska loppu ei ollut ennalta-arvattava tai siirappinen. Judd Apatow osoitti sen, että kykenee tekemään hieman hillitympiäkin elokuvia. Tämän leffan katsomisen jälkeen tekisi mieli lähteä stand up keikalle fiilistelemään!



~It feels good. Is that reason enough for you.~

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #444 : 13.04.2010 23:45:02 »
[size=8] Monster




***½[/size]

(2003)
 


Pääosissa: Charlize Theron, Christina Ricci, Annie Corley, Bruce Dern
Ohjaaja: Patty Jenkins
Käsikirjoittaja: Patty Jenkins


Based on a true story.

Aileen Wuornos oli prostituoitu ja sarjamurhaaja. Hän tappoi yhteensä seitsemän miestä. Hänet teloitettiin vuonna 2002. Patty Jenkins ohjasi vaikuttavan elokuvan Aileenin elämästä. Charlize Theron voitti roolistaan naispääosa Oscarin. (Nippelitiedon nappulatrivia: Wuornos on suomensukuinen, sukulaisia on asunut mm. Olhavassa).

Aileen Wuornos (Theron) joutui huonoille teille jo nuorena. Isäänsä hän ei tuntenut koskaan, kotipaikat vaihtuivat ja huoraaminen alkoi todella nuorena. Se oli ”ainut” keino saada rahaa. Aileenin elämä oli melkoisen yksinäistä ja samantekevää ennen kuin hän kohtaa Selbyn (Ricci), jonka kanssa hän päätyi suhteeseen. Selby oli uskonnollisen perheen tytär, ja hänen vanhempansa tahtoivat parantaa tyttärensä lesboudesta. Aileen tahtoo miellyttää kaikin tavoin Selbya ja toteuttaa hänen kaikki unelmansa. Miesten listiminen alkaa ikään kuin vahingossa. Eräs asiakas käyttäytyy epämiellyttävästi, ja lopulta Aileenilla ei ole paljon vaihtoehtoja. Tämän seurauksena hänelle jää jonkinlainen trauma tapahtuneesta ja hän alkaa nähdä kaikissa miehissä samat inhottavat piirteet. Kaikki miehet ovat likaisia ja tahtovat pahaa, näin ollen tappaminen on oikeutettua. Tapaus tapaukselta kaikki toistuu samalla kaavalla; asiakas kokee loppunsa, Aileen vie rahat ja auton. Selby on tyytyväinen kun on taas pätäkkää.

Mua kiehtoo todella paljon tällaisia aihepiirejä käsittelevät elokuvat, eikä Monster ole poikkeus. Charlize Theron on hätkähdyttävä. Hän on nähnyt paljon vaivaa muuntautuakseen Aileeniksi, ilmeitä ja eleitä myöten. Silti Theron ei ole pelkkä kopio, vaan hän todella tulkitsee rooliaan. Itse asiassa koin jopa paikoin sääliväni Aileen Wuornosia. On aika mieletöntä miten yksi maailman kauneimmista ihmisistä on saatu näyttämään niinkin vastenmieliseltä. Oscarinsa on kyllä ansainnut. Vaikka nimi antaa ymmärtää, että nainen oli hirviö, en kuitenkaan elokuvaa katsoessani saanut pelkästään sellaista käsitystä. Pohjimmiltani olenkin sitä mieltä, että Aileenkin etsi rakkautta ja hyväksyntää, mutta kaikenlaiset pahat kokemukset ajoivat hänet hirmutekoihin. Puhtaasti tämä elokuva ei tositapahtumiin perustu. Onkin vaikeaa sanoa miten paljon Aileenin ja Selbyn suhteessa on perää vai onko siinä mitään totuudenmukaista. Pidin kuitenkin Riccin roolisuorituksestakin paljon, vaikka hahmo oli välillä vaikeaselkoinen.

Elokuvaa vaivaa silti jokin. Vaikka se onnistuu tarjoilemaan useita näkökulmia, eikä mitenkään mässäile aiheella tai nosta sarjamurhaajaa jalustalle, niin ei se tunnu etenevän sujuvasti. Loppu tulee vähän töksähtäen. Siitä huolimatta pidin elokuvaa mielenkiintoisena.

« Viimeksi muokattu: 14.04.2010 11:38:42 kirjoittanut Negativ »



~It feels good. Is that reason enough for you.~

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #445 : 15.04.2010 20:55:45 »
[size=8] La môme




***½[/size]

(2007)
(Suom. Edith Piaf - Pariisin varpunen)
 

Pääosissa: Marion Cotillard, Emmanuel Seigner, Sylvie Testud, Jean-Paul Rouve , Pascal Greggory,  Clotilde Courau , Jean-Pierre Martins, Gérard Depardieu
Ohjaaja: Olivier Dahan
Käsikirjoittajat: Olivier Daha & Isabelle Sobelman


The extraordinary life of Edith Piaf.





Elokuva kertoo kuuluisan laulajattaren Edith Piafin (Cotillard) elämäntarinan. Se ei kuitenkaan etene kronologisesti, vaan tapahtumat etenevät muistojen lailla, paikoin hieman sekavastikin. Elokuva lähtee liikkeelle vuodesta 1918, jonka jälkeen elokuvassa kerrotaan Piafin elämän kohokohdat. Se miten hänen uskomaton lauluäänensä löydettiin ja miten hänestä leivottiin suuri suosikkilaulaja, rakkauden löytäminen, menetykset. On uskomatonta miten paljon yhden ihmisen elämään on voinut mahtua vastoinkäymisiä, mutta onneksi myös onnen hetkiä. Elokuva oli mulle jostain syystä todella hätkähdyttävä kokemus. Jälkeenpäin piti kaivella tästä upeasta pienikokoisesta laulajasta (juuri kokonsa takia Piaf sai lempinimekseen varpunen) enemmän tietoa.
Marion Cotillardia on kehuttu Piafin tavoin vahvaksi tulkitsijaksi, niinpä hän onkin täydellinen valinta rooliin. Piafin rooli on haasteellinen, nainen oli yhtä aikaa luonteeltaan sekä vahva että heikko. Cotillard todellakin onnistui vangitsemaan Piafin mielenkiintoisen persoonan omaan suoritukseensa. Ei siis ole mikään ihme, että palkintoja sateli. Pisteitä söi silti hienoinen ylipituus, vaikka Edith Piafin elämää ei missään nimessä voi tylsäksi kutsua. Keskittyminen kuitenkin herpaantui välillä. Itku kurkussa tätä katselin, joten kyseessä on erittäin tunteikas leffa.


P. S Ranskan kieli. ♥

Kannattaa tsekata ainakin nää biisit.

Non, je ne regrette rien

L'Hymne à l'amour






~It feels good. Is that reason enough for you.~

capri

  • Puolikas tuplagee-hirmu
  • i
  • *
  • Viestejä: 18333
  • Karma: +6/-3
  • Life is like a box of chocolates.
    • Profiili
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #446 : 18.04.2010 17:05:04 »
Sherlock Holmes (2009)



***½

Ohjaaja: Guy Ritchie
Pääosat: Robert Downey Jr., Jude Law, Rachel McAdams, Mark Strong

Elokuva kertoo Arthur Conan Doylen luomasta samannimisestä salapoliisista. Se sijoittuu vuoteen 1891, ja sen aiheena on Britanniaa uhkaava salajuoni, jonka Holmes kumppaneineen yrittää tukahduttaa. Katsoin tämän leffan Lontoossa elokuvateatterissa, ja tunnelma oli tietty hieno, varsinkin kun elokuvan lavastus ja toiminta tapahtui Lontoon kaduilla. Erityisen mahtavasti oli toteutettu Tower of Bridge, jota rakennettiin muka vielä tuolloin, kun elokuvan tapahtumat olivat käynnissä. Toimintaseikkailussa juoni on aika perinteinen. Holmes tutkii yksityiskohtia ja päättelee niiden perusteella ratkaisun ongelmaan. Elokuvan Holmes on myös aika kovis muutenkin, kun se tappelee kuin Rambo. Eli ei ihan perinteinen salapoliisi tämä Downey Jr. näyttelemä Holmes, mikä oli mun mielestä vain plussaa. Miehen näyttelijäntyöskentely on aina ilo silmälle. Jude Law oli jotenkin tosi hyvä tohtori Watsonina. Jätkä oli maskeerattu melkein tunnistamattomaksi, mikä oli ehdottomasti plussaa. Naisnäyttelijä McAdamsille sopii ehdottomasit paremmin tummat hiukset. Hän oli myös hyvä Irene Adlerina, vaikka vähän etäiseksi jäi tämän ja Holmesin suhde. Ehkä johtui vähän siitäkin, että en ollut yhtään tietoinen Holmesin tarinasta ennestään. Itse tykkäsin siitä, että Holmesin älynväläykset näytettiin katsojalle pikakelauksella, koska se helpotti seuraamista, varsinkin kun ei ollut tekstitystä ; ) Visuaalisesti leffa on ihan miellyttävä, ja juonikin ehenee ihan jouhevasti. Kyllähän tämän katsoi, varsinkin kun näyttelijät olivat hyviä, mutta ei ehkä sellainen leffa, jonka heti haluaa nähdä uudestaan.
Älä murehdi menneitä; niiden aika on ohi. Älä murehdi tulevaa. Sen aika ei ole vielä.

capri

  • Puolikas tuplagee-hirmu
  • i
  • *
  • Viestejä: 18333
  • Karma: +6/-3
  • Life is like a box of chocolates.
    • Profiili
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #447 : 07.06.2010 16:56:35 »
There's Something About Mary (1998)



**

Ohjaus: Farrellyn veljekset
Pääosissa: Cameron Diaz, Matt Dillon, Ben Stiller

Tämä oli kökömpi ku muistin. Vitsit eivät naurattaneet, ja koin paikoin jopa myötähäpeää tätä katsoessani. Varsinkin, kun muistin, että pidin tästä paljon silloin, kun se ilmestyi. Ilmeisesti leffamakuni on ratkaisevasti muuttunut kymmenessä vuodessa. Diaz on söpö leffassa, mutta se ei pelasta sitä, että Stillerin ilveilyt ärsyttävät. Vitsit ovat niin aivotnollille-tasoa, että se voi huvittaa kahden promillen simassa, mutta muuten ei. Annan yhden lisätähden nostalgisuudesta ja siitä, että tässä leffassa ei oikeasti ollut yritystäkään olla vakavasti otettava.
Älä murehdi menneitä; niiden aika on ohi. Älä murehdi tulevaa. Sen aika ei ole vielä.

capri

  • Puolikas tuplagee-hirmu
  • i
  • *
  • Viestejä: 18333
  • Karma: +6/-3
  • Life is like a box of chocolates.
    • Profiili
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #448 : 07.06.2010 16:57:28 »
Toivottavasti en arvostele jotain leffaa uudestaan ihan eri tavalla. En muista, mitä olen arvostellut, ja koska etusivuakaan ei ole aikoihin päivitetty....
Älä murehdi menneitä; niiden aika on ohi. Älä murehdi tulevaa. Sen aika ei ole vielä.

Negativ

  • Forkan elokuvafriikistön pääfriikki
  • i
  • *
  • Viestejä: 25273
  • Karma: +49/-31
  • I wanna do bad things with you.
    • Profiili
    • Last.fm
Vs: Elokuva-arvosteluja
« Vastaus #449 : 07.06.2010 16:59:12 »
.... koska etusivuakaan ei ole aikoihin päivitetty....

:'DDDDDDDDDD

Hitsi ku iteki sais aikaseksi. Oon mä leffoja jonkun verran kattonu, mut jotenki tuli vaan sellane olo, et jaksa kirjottaa mitään niistä. :p



~It feels good. Is that reason enough for you.~