Elokuva-arvosteluja

[capri]

Dreamgirls (2006)

***½

Ohjaus: Bill Condon
Pääosissa: Jamie Foxx, Beyonce Knowles, Eddie Murphy, Anika Noni Rose, Sharon Leal, Jennifer Hudson, Danny Glover, Keith Robinson

Tom Eyenin Broadway-musikaaliin perustuva elokuva on kelpo viihdettä. Tarina liittyy löyhästi Diana Rossiin ja The Supremes-nimiseen bändiin, joka takoi tuhottoman määrän listahittejä 60-luvulla - elokuvassa kuullaan myös bändin levyttämiä kappaleita. Tarinassa kolme tyttöä - Effie (Hudson), Deena (Knowles), Lorrell (Noni Rose) - on laulutrio The Dreamettes ja he haaveilevat menestyksestä. Cadillac-myyntimies Curtis Taylor jr (Foxx) kiinnostuu tytöistä ja saa tytöt legendaarisen James "Thunder" Earlyn (Murphy) taustalle. Tästä alkaa menestystarina, joka osin kepulikonstein johtaa listahitteihin ja menestykseen. Tarinasta sen enempää paljastamatta kerron, että tämä on draamamusikaali, jossa laulu on tietenkin se ykkösjuttu. Mutta mielestäni tässä musikaalissa myös itse tarina musiikin taustalla on ihan mielenkiintoinen. Näyttelijät ovat hyviä - ja erityisesti hyviä laulamaan - paras on Jennifer Hudson, joka mielestäni oli ihan sivuosaoscarin veroinen, mutta erityisesti Murphy yllätti minut positiivisesti. Paikoittain häiritsi se, että kaikki laulu on laulettu studiossa, joten varsinaista näyteltyä laulamista on vähän. Laulut olivat yllättävänkin hyviä, vaikka en yleensä niin kauheasti diggaile mustasta soulista tai discosta. Ja ne sopivat tarinaan tosi hyvin. Myös puvustus oli loistokasta. Aika kevyttä kamaa lopulta tämä oli, mutta hyvien biisien ja näyttelijöiden ansiosta hyvää viihdettä.

[Rico]

Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl (2003)

****½/*****

Seikkailu, Komedia, Fantasia
Traileri

Gore Verbinski
(Johnny Depp, Orlando Bloom, Keira Knightley, Geoffrey Rush, Jack Davenport)

Ilmestyessään Pirates of the Caribbean tuli allekirjoittaneelle aivan puskista. Huvipuistolaitteeseen perustuva disney-seikkailuelokuva ei kuulostanut yhtään meikäläisen palalta kakkua, mutta väärässä olin ja onneksi näin. Elokuva toimi vielä toisellakin katselukerralla. Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl on seikkailurainojen aatelia.

Tarina alkaa kun pahamaineinen merirosvo Jack Sparrow (Depp) saapuu Port Royalin satamakaupunkiin. Merirosvot ovat Port Royalissa verenhimoisesti etsintäkuulutettuja eikä aikaakaan kun Sparrow jää kiinni. Samana iltana kuitenkin kuvernöörin tytär Elisabeth Swan (Knightley) kaapataan aiemmin vain taruista tutun Black Pearl- aluksen merirosvojen hyökkäyksen yhteydessä. Ja kun hallitus ei näytä tekevän mitään Elisabethin pelastamiseksi tyttäreen silmänsä iskenyt kylän seppä Turner (Bloom), joutuu tekemään halveksumansa  vangitun merirosvon - Sparrowin kanssa sopimuksen.

"Parley?"

Juoni ei sinällään tarjoa mitään mullistavaa, vaikka metkoja käänteitä elokuvassa onkin. Sensijaan Pirates of the Caribbeanista hienon tekee sen veijarimainen tunnelma ja yllättävänkin osuvalla huumorilla höystetty seikkailufiilis. Ohjaaja Verbinski onkin saanut raavittua kasaan kaikinpuolin viihdyttävän elokuvan. Mitään vakavaa tältä on turha odottaa. Huumoripuolella onnistuminen onkin juuri se mikä itselleni nosti tämän keskivertoseikkailujen yläpuolelle. Varsinkin Johnny Depp on ilmiliekeissä syntymähumalaisena Jack Sparrowna.. Korjaan Kapteeni Jack Sparrowna. Ei ihme että Empire listasi Jack Sparrown kaikkien aikojen 8. parhaaksi elokuvahahmoksi. Muutkin näyttelijät onnistuvat vaikka Deppin varjoon tuppaavatkin jäämään Jack Sparrown varastaessa lähes joka ikisen kohtauksen. Orlando Bloomin ja Keira Knightleyn hommaksi jääkin lähinnä olla kaksi nättiä naamaa ja he onnistuvatkin siinä kelvollisesti. Geoffrey Rush on kyllä onnistunut pahiksena. Pirates of the Caribbeanissa tuntuu kaikki olevan kohdallaan. Elokuvaan lisätty pieni ripaus fantasiaakin toimii hieman yllättäen hienona elementtinä, siinä missä se jälkimmäisissä elokuvissa vedettiin aivan överiksi. Bonusta on annettava myös loistavasta teemamusiikista.

[Rico]

Interstate 60 (2003)

****½/*****

Draama, Komedia, Fantasia
Traileri

Bob Gale
(James Marsden, Gary Oldman, Amy Smart, Cristopher Loyd)


Interstate 60 on yksi positiivisimpia yllätyksiä katselukokemuksena mitä olen nähnyt. Etukäteen en tiennyt elokuvasta juuri mitään, katsoin Taiwanilaisen nettikaverin suosittelun perusteella. Vaikka elokuva on tavallaan myös roadtrip-komedia se on myös Liisa Ihmemaassa- tyylinen läpileikkaus eksistentialismiin.

"Given an infinite universe and infinite time, all things will happen. That means that every event is inevitable, including those that are impossible."

James Marsdenin esittämä noin kahdenkymmenen ikäinen Neil on hieman hukassa elämässään. Syntymäpäiväpippaloissa hän toivookin kakun kynttilät puhallettuaan vastauksia elämäänsä. Hänen tietämättään salaperäinen ja kiero O.W. Grant (roolissaan erinomainen Gary Oldman) täyttää Neilin toiveen. Neil päätyykin ajamaan pitkin Interstate 60- tietä (jota ei ole olemassa) jonka varrelta hän löytää mitä kummallisempia ihmisiä ja kaupunkeja. Kun tähän lisätään vielä Neilin jahtaama unelmien tyttö (Amy Smart) ja liikkeessä oleva vaarallinen tappaja on tuloksena on paras roadtripleffa mitä on tehty. Paljon juonesta ei voi paljastaa pilaamatta sen hauskuutta.

Valerie McCabe: Every adult citizen of Morlaw is a lawyer, so everybody sues everybody else. It doesn't matter if there's a cause. It's how we ensure that everyone makes a living off their profession.
Neal Oliver: Yeah, but that's insane.
Valerie McCabe: I could sue you for that. You just made a defamatory remark about his town.

Vaikka elokuva on melko kevyt ja komediallinen, Interstate 60 sisältää myös paljon pohdiskelua elämästä ja mihin se kannattaa käyttää. Elokuva on opettavainen, mutta se ei kuitenkaan tuputa sanomaansa ruutuun niinkuin useat lajityypin edustajat. Samalla Interstate 60 onnistuu olemaan viihdyttävä ja helposti katsottava. Elokuva kelpaa taatusti tyhmemmillekin, sillä sen voi katsoa ihan peruskomedianakin.

[capri]

^Vaikuttaa kivalta.

[capri]

Sekaisin suhteessa (The Heartbreak Kid) 2007

**

Ohjaajat: Bobby Farrelly, Peter Farrelly
Pääosanäyttelijät: Ben Stiller, Carlos Mencia, Jerry Stiller, Malin Akerman, Michelle Monaghan, Rob Corddry

Farrellyn veljesten leffat täytyy ilmeisesti suomentaa jatkuvasti alkamaan sekaisin-sanalla. Sekaisin suhteessa -elokuvassa on jotain samoja elementtejä kuin Sekaisin Maristakin -elokuvassa oli eli välillä älyttömän kreisiä huumoria, jotain nokkelia vitsejä, ja paikoittain ohut juonikuvio. Valitettavasti Sekaisin suhteessa ei vain ole niin hyvä. Kokonaisuutena leffa on valitettavan ohut ja ärsyttävä. Hahmot on ylirasittavia ja Stiller vain paikoittain hyvä. Elokuva kertoo Eddiestä (Stiller), jolla ei naismaailmassa ole pahemmin onnea ollut. Eräänä päivänä Eddie kuitenkin tapaa joka puolin täydelliseltä vaikuttavan Lilan (Akerman). Yhtäkkiä nuori pari onkin jo häämatkallaan, jolloin Eddie huomaa, että Lila onkin valitettavasti kaukana täydellisestä. Kun soppaan lisätään kaunis Miranda (Monaghan), niin on sekasotku valmis. Juoni on tosi ennalta-arvattaja ja kliseinen. Lisäksi jotkut vitsit todellakin kulkevat hyvän maun rajoissa. Toisella katselukerralla tämä ei naurata enää sitäkään vähää, mitä se ekalla ehkä nauratti.

[Rico]

Vaikka halveksunkin Farrellyn veljesten leffoja, saatan joutua katsomaan tuon ihan Michelle Monaghanin takia 8<.. Oon ollu ihan in löööv siihen Kiss Kiss Bang Bangin jälkeen.

[capri]

Vaikka halveksunkin Farrellyn veljesten leffoja, saatan joutua katsomaan tuon ihan Michelle Monaghanin takia 8<.. Oon ollu ihan in löööv siihen Kiss Kiss Bang Bangin jälkeen.

No se olikin melkeinpä parasta koko leffassa.

[capri]

Pearl Harbor (2001)

*½

Ohjaus: Michael Bay
Pääosissa: Ben Affleck, Josh Hartnett, Kate Beckinsale

Todella puuduttava elokuva, vaikka kyllä mä muutaman kyyneleen jostain syystä tirautin tätä kattoessa (ehkä se ylidramaattisuus sit iski). Elokuva on ensinnäkin aivan liian pitkä, henkilöhahmoihin saa tuskin mitään kosketusta. Hyvä kun oppii nimet. Kolmen päähenkilön draaman lisäksi elokuvassa ei tapahdu juuri mitään. Pearl Harborin isku on toki väkevästi kuvattu ja ruumiita lentelee hienosti, mutta kyllä tämän nyt olisi voinut tiivistää puoleentoista tuntiin. Elokuvasta on yritetty Titanicin veroista spektaakkelia, mutta aika pahasti menny pieleen. Lisäksi ärsytti erityisen paljon niitten joittenkin japsihahmojen päälleliimatut vuorosanat. Sit se, kuinka amerikkalaiset kuvataan niin hyviksinä, ottaa päähän. Pearl Harborin tappiot ei ollu kuitenkaan mitään sen rinnalla, kun Yhdysvallat pudotti pari ydinpommia Japaniin toisen maailmansodan lopulla. Mutta jos nyt ei ota historialliseen taustaan pohjautuvaa melko kliseisesti esitettyä tarinaa huomioon, ni jäljelle jäävä rakkaustarina ei sekään pelasta yhtään enempää. Loppu on jopa niin kliseisen ällöttävä ja sekava, että teki mieli lyödä päätä seinään. Kate Beckinsale kauniina sairaanhoitajana on ehkä lopulta elokuvassa parasta, koska Hartnettin ja erityisesti Affleckin (kuinka se voi olla niin ällö?) hahmot on tylsiä ja mitäänsanomattomia. Arvostin leffassa siis hyvin vähän yhtään mitään.

[Negativ]

Elokuva kelpaa taatusti tyhmemmillekin

Eli mulle + tossa on Marsden. 8'))))

Affleck (kuinka se voi olla niin ällö?)

No älä muuta virka.

Pearl Harbor on ihan kauheeta roskaa!

[Kaitsu]

Oonko mä ainoa täällä forkalla joka tykkää Pearl Harborista .. Mä tykkään tuosta leffasta, vaikka kylläkin se omastakin mielestäni liian pitkä. Mä varmaan antaisin Pearl Harborille arvosanaksi 3½-4.

Pearl Harbor on ihan kauheeta roskaa!

Eikä ole!!

[Negativ]

[size=8] Hot Rod




***½[/size]

 (2007)
 


 Pääosissa: Andy Samberg, Jorma Taccone, Bill Hader, Danny McBride, Isla Fisher, Ian McShane, Sissy Spacek, Will Artnett
 Ohjaaja: Akiva Schaffer
 Käsikirjoittaja: Pam Brody


” Funky Fresh."



Rod Kimble (Samberg) on yleinen vitsi stuntmiehenä (erityisesti isäpuolensa silmissä), mutta miehen suurena unelmana on nousta menestyväksi stuntmieheksi...siitä huolimatta, että temput eivät oikein ota onnistuakseen. Samalla voisi iskeä söpön Denisen (Fisher). Rodin isäpuoli Frank (McShane) joutuu huonoon kuntoon ja hänen pitäisi saada uusi sydän, mutta se maksaa liikaa. Rod päättää kerätä rahat jättimäiseen stuntesitykseen, jonka kautta hän saisi käärittyä valtavan summan kokoon Frankin kuntoon saamiseksi. Frank on käyttänyt Rodia koko hänen elämänsä ajan nyrkkeilysäkkinä ja Rod on päättänyt, että on hänen vuoronsa rökittää Frank joten äijää ei saa päästää kupsahtamaan.




Leffa on todellakin niin läppä miltä se näyttää, mutta sille on annettava mahdollisuus.
Oikeasti tämä paljastui pieneksi helmeksi. Näyttelijäkaarti on ihan älyttömän hauska; Samberg, Taccone, McBride, Hader, Artnett!!! Erityisesti Artnett tuntui olevan liekeissä vaikka ei niin suuressa roolissa ollutkaan, ylimielisen Jonathanin rooli nauratti alusta loppuun saakka. Taccone oli hellyyttävän söpö. Musiikki on surkuhupaisan hauskaa (älyttömästi Europea). Lisäksi leffasta voi  jopa bongata Footlooseen viittaavaan kohtauksen, joka aiheutti mussa ihan hillittömän naurunpyrskähdyksen. Parasta kuitenkin oli siis näyttelijäporukka. Leffaa on vaikea kuvailla ihmiselle, joka ei ole sitä nähnyt. Toisaalta Hot Rod on kokoelma irtonaisia vitsejä, mutta se onnistuu olemaan hyvin sketsimäinen SNL:n tai Mad TV:n tyylinen. Joka tapauksessa pidin tästä, piristävän erilainen massakomedioiden joukossa.

[Negativ]

[size=8] Zombieland




***+[/size]

 (2009)
 

 Pääosissa: Woody Harrelson, Jesse Eisenberg, Abigail Breslin, Emma Stone
 Ohjaaja: Ruben Fleischer
 Käsikirjoittajat: Rhett Reese  & Paul Wernick



”This place is so dead.”



Koko maailma on muuttunut zombien tantereeksi. Pieni osa ihmisistä on onnistunut välttämään tartunnan, mukaan lukien nyhverömäinen Columbus (Eisenberg). Columbuksella on lista sääntöjä, joita noudattamalla hän on selviytynyt. Columbus jakaa niitä myös katsojille läpi elokuvan. Columbus päättää suunnata kohti kotikaupunkiaan siinä toivossa, että edes hänen vanhempansa olisivat elossa. Columbus saa kyydin Tallahasseelta (Harrelson), oudon oloiselta hiipparilta, joka etsii pakkomielteisesti viimeistä Twinkie-patukkaa. Tallahassee paljastuu taitavaksi zombien tappajaksi, joten Columbus päättää lyöttäytyä hänen seuraansa. Seurue kasvaa myöhemmin kahdella kun eräästä marketista löytyvät siskokset Wichita (Stone) ja Little Rock (Breslin).
  Zombielandia on markkinoitu vauhdikkaana kauhukomediana. Se on sinänsä tervetullut elokuva, koska zombieleffat ovat olleet pitkään melko tylsiä (poikkeuksena kuitenkin Shaun of the Dead joka on myös komedia). Toisaalta Zombieland ei oikeen tunnu komedialtakaan. Se on aika epätasainen kokonaisuus. Alun hauskuuden jälkeen tulee hetkiä jolloin ihmettelee, että onko tämä tosiaan komediaa. Bill Murrayn loistava ja ennen kaikkea odottamaton cameo antoi leffalle potkua uuteen nousuun. Lopulta elokuva tuntui eräänlaiselta omituiselta kasvutarinalta ja kertomukselta siitä, miten vaikeiden hetkien koittaessa ihmisten yhteistyö luo kestävän siteen heidän välilleen. Zombielandin henkilöt muodostavat oman hullunkurisen perheensä, elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta.



P.S

Kun näin Amber Heardin nimen listassa ehdin innostua, mutta valitettavasti hänen roolinsa kesti about 5 minuuttia, joten tekisi mieli antaa siitä miinusta. (8<)

[Negativ]

[size=8] Postia pappi Jaakobille




*** [/size]

 (2009)
 

 Pääosissa: Heikki Nousiainen, Kaarina Hazard, Jukka Keinonen, Esko Roine
 Ohjaaja: Klaus Häro
 Käsikirjoittaja: Klaus Härö (perustuen Jaana Makkosen alkuperäiskäsikirjoitukseen)





Postia pappi Jaakobille kertoo vanhasta, sokeasta papista (Nousiainen), joka palkkaa armahdetun elinkautisvangin Leilan (Hazard) luokseen apulaiseksi. Jaakob kykenee arkiaskareihin itse, mutta tarvitsee apua kirjeiden kanssa. Jaakobille tulee päivittäin pino kirjeitä ihmisiltä, jotka pyytävät apua ja esirukouksia. Leila on aina pitänyt vain itsestään huolta, joten tämän kaltainen työ ei oikein tunnu sopivan hänelle. Leila ei myöskään ymmärrä miksi Jaakob pitää kirjeisiin vastaamista niin tärkeänä, se on miehelle eräänlainen elämäntehtävä. Leila yrittää lähteä pappilasta, mutta heltyy kun kirjeiden tulo yht äkkiä lakkaa. Ei hän henno jättää vanhaa miestä yksin taloon.
  Elokuva on koruton ja hiljainen. Se keskittyy kahteen ihmiseen, Leilaan ja Jaakobiin joiden kohtalot kietoutuvat yhteen yllättävällä tavalla. Leilan on myös opittava arvostamaan saamaansa armahdusta. Jaakob ikään kuin auttaa Leilaa nauttimaan elämästä ja saamaan siitä kiinni.

Alun perin tätä teosta ei oltu ajateltu valkokankaille vaan sen piti olla vain tv-esitystä varten. Monet ovat kritisoineet, että leffateatterissa sen todella huomasi, ettei sitä sinne oltu tarkoitettukaan. Onneksi siis katsoin tämän tv:stä.
Elokuva onnistuu olemaan lämminhenkinen ja intensiivinen. Mikään elämää suurempi kertomus se ei ole, mutta tarjoaa ihan kauniin oivalluksen; jokaisella on tässä elämässä oma paikkansa vaikka siltä ei aina tuntuisikaan.

[capri]

^Ihanaa, että Negsu on postannu taas arvostelui. Näitä on odotettuki.

[Negativ]

Hahaa. :'D Ehkä pääsen taas vauhtiin. Kaikista leffoista mitä lomalla katoin ei vaan tullu sellasta inspistä kirjottaa.

[Rico]

Hot Rod lähti välittömästi lataukseen (8

[Negativ]

Hot Rod lähti välittömästi lataukseen (8

Hyvä. 8')

[capri]

Harry Potter ja puoliverinen prinssi (Harry Potter And A Half Blood Prince) 2009

***½

Ohjaus: David Yates

Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Jim Broadbent, Helena Bonham Carter, David Bradley, Robbie Coltrane, Warwick Davis, Tom Felton, Michael Gambon, Alan Rickman, Maggie Smith, Natalia Tena, Julie Walters, David Thewlis, Evanna Lynch, Matthew Lewis, Bonnie Wright, Helen McCrory, Jessie Cave, Frank Dillane

J.K. Rowlingin Harry Potter ja puoliverinen prinssi on mielestäni tosi mielenkiintoinen kirja. Se on hauska, kekseliäs, vie tarinaa eteenpäin, antaa paljon ratkaisuja, mutta samalla myös lisää mielenkiintoa viimeistä kirjaa kohtaan. Kirjan aikana kokee valtavasti lukuisia eri tunteita. Kirja on hyvin yksityiskohtainen, joka on sen parhaita puolia. Toisaalta tällaisen kirjan siirtäminen valkokankaalle onnistuneesti on vaikea tehtävä. Ensinnäkin 2 ja puoli tuntia ei riitä siihen mitenkään. Toisekseen olen huomannut, että jos olen lukenut kirjan, niin elokuva ärsyttää yleensä joko sillä, että tapahtumia on muutettu ratkaisevasti kirjaan nähden tai sitten kaikkea ei kerrota. Tämä elokuva kärsii enemmän ehkä jälkimmäisestä pointista.

Elokuvan juoni ei etene elokuvan aikana parhaalla mahdollisella tavalla, koska elokuva ei tavoita kirjan tapahtumien rikkautta. Katsoin elokuvaa henkilön kanssa, joka ei ole lukenut kirjoja, ja hänen mielestään elokuva oli tylsä. Siinä ei tapahtunut tarpeeksi. Itse voin yhtyä tähän, mutta se ei häirinnyt minua elokuvan aikana lainkaan. Itse täytin aukot kirjan tiedoilla ja kirjan lukeneelle elokuva avasi mielestäni loistavasti kuvatun velhomaailman. Elokuva oli visuaalisesti tosi näyttävä ja näyttelijät olivat kehittyneet valtavasti. Jopa jäykkäkasvoinen Radcliffe onnistui naurattamaan minua joissain kohdissa. Joko hän oli kehittynyt näyttelijänä tai sitten hänen tyylinsä sopi vain juuri tämän kirjan Harrylle. Parhaiten nuorista näyttelijöistä onnistui kuitenkin Grint, jonka jotkut ilmeet olivat loistavia. Itse tykästyin eniten juuri siihen Rowlingmaiseen tunnelmaan, jonka elokuva onnistui paikoittain saavuttamaan tosi hyvin. Parhaita kohtauksia olivat Voldemort-takaumat, jotka olivat tosi hyviä. Puutteitakin elokuvalla kuitenkin oli kohtuullisen paljon: Muutamat hahmot olivat elokuvassa aika huonoja. Erityisesti Kalkaroksen hahmo, joka kuitenkin kirjassa sai ansaitsemaansa huomiota, jäi kovin taustalle. Dumbledore taas ei oikein onnistunut saamaan ansaitsemaansa väkevää syvyyttä elokuvassa. En sitten tiedä johtuivatko nämä puutteet käsikirjoituksesta (Kalkaroksen tapauksessa kyllä) vai näyttelijän kyvyistä. Parhaasta näyttelijäsuorituksesta vastasi mielestäni Broadbent, joka sai lyhyestä roolisuorituksestaan samalla todella hauskan ja todella dramaattisen.

Plussaa elokuvassa oli visuaalisuus, näyttelijäsuoritusten parantuminen (vertailtaessa muita HP-leffoja), muutamat loistavat käsikirjoitukselliset nokkeluudet (joista suurin ansio tietenkin Rowlingille, mutta yhdessä kohtauksessa erityisesti ihan elokuvakäsikirjoittajille) ja elämys, jonka toki voi saavuttaa vain kirjan lukeneet. Miinusta hieman tökkivä käsikirjoitus ja jo mainitut muut puutteet. Tästäkin kirjasta olisi melkein kannattanut tehdä se kaksi leffaa, kuten viimeisestä, koska sillä lailla käsikirjoituksen puutteet olisi ehkä saanut handlattua. Kuka tietää? Ehdottomasti katsomisen arvoinen kuitenkin ja suosittelen kirjan lukeneille erityisesti.

[Negativ]

Hmm, pitäis varmaan jossain vaihees kattoo toi uusin Potter, mut jotenki se Feeniksin kilta jätti ihan kauheet traumat surkeudellaan, et en meinaa uskaltaa. Vaikka moni onkin sanonut sen olevan ihan ok ja parempi ku Feeniksi.

[capri]

Garpin maailma (The World According to Garp) 1982

****

Ohjaajat: George Roy Hill
Käsikirjoittajat: John Irving, Steve Tesich
Pääosanäyttelijät: Glenn Close, John Lithgow, Mary Beth Hurt, Robin Williams

Elokuva kertoo omalaatuisesta kirjailijasta nimeltä T. S. Garp (Robin Williams). Elokuva kertoo hänen traagisen ja tapahtumarikkaan elämäntarinansa. En oikein tiedä, mitä pystyn sanomaan tästä elokuvasta ilman, että kertoisin, kuinka paljon rakastan tätä kirjaa! John Irving on kirjailijana nero - suorastaan ilmiömäinen sanataituri - joka pystyy loihtimaan niin aidot ja eläväntuntuiset hahmot, jotka samalla ovat niin ei-tästä-maailmasta. Kirja Garpin maailma on hulvattoman hauska, todella dramaattinen, ällöttävän groteski, terävän viiltävä ja niin surullinen, ettei kyyneleitä voi olla vierittämättä. Elokuvana Garpin maailma on myös kaikkea tätä, mutta aavistuksen keveämmässä paketissa. Kirjan yksinkertainen loistokkuus on vain jotain niin sanoinkuvaamatonta, että en pystynyt katsomaan leffaa pelkästään leffana. En sen jälkeen, kun olin lukenut melkein koko kirjan uudestaan (loppu vielä lukematta - tosin olen lukenut tämän kirjan ennemminkin). Mutta sitten kun yritin unohtaa kirjan, niin elokuvasta kuoriutui myös kokoon loistava kokonaisuus, jonka loppu yllätti jopa minut. Syystä, että viimeisimmästä lukukerrasta on tosiaan aikaa, ja kirjan loppuratkaisut olivat päässeet osittain katoamaan mielestä. Nyt tosin on elokuvan nähneenä pakkomielle lukea kirja äkkiä loppuun, kun haluan tietää, mitä OIKEASTI tapahtui. Mutta jotta tämä arvostelu ei menisi pelkästään kirjan ja Irvingin ylistystarinaksi, niin pakko sanoa, että elokuva on myös tosi hyvä.

Tarina alkaa siitä, kun Jenny Fields (Close) tulee kotiin pienen vauvansa kanssa. Fields on hahmona niin loistava, että olisin suorastaan ollut pettynyt, jos Close olisi ollut huono. Onneksi en joutunut pettämään, sillä Close näyttelee niin uskottavasti, että voin hyvinkin kuvitella, että juuri tuollaiseksi Irvingkin Fieldsin ajatteli. Melkein oscarin arvoinen suoritus. Jotkut kirjan lukeneet ovat sanoneet, että Williams oli täysin väärä valinta Garpiksi. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että Williams loistaa Garpina. Vaikka Garpin kaikki puolet eivät leffassa tulekaan esiin, niin Williams tekee parhaansa sillä, mille käsikirjoitus antaa mahdollisuuden. Sivuosassa Lithgow on mieletön transseksuaali Robertana ja ansaitsi roolistaan ehdottomasti oscar-ehdokkuutensa. Kirjassa Robertan hahmo ei ollut lainkaan niin hauska, mitä elokuvassa. Koska kirjan tarina ja juoni ovat mitä ovat, niin elokuvasta ei voi oikein kertoa mitään. Kerronta elokuvassa etenee kuitenkin mallikkaasti, ja tapahtumat seuraavat toisiaan jouhevasti. Yllätykselliset käänteet tulevat paikoissa, joissa niitä vähiten ehkä odottaisi. Elokuva on onnistunut ammentamaan kirjasta paljon hyvää. Suosittelen kaikkia lukemaan ehdottomasti ensin kirjan. Ja sen jälkeen pitämään sen verran taukoa, että on unohtanut osan juonenkäänteistä. Silloin nautinto on paras mahdollinen!

[Negativ]

[size=8] Avatar (3D)




***½[/size]

(2009)
 


 Pääosissa: Sam Worthington, Zoe Saldana, Sigourney Weaver, Giovanni Ribisi, Stephen Lang, Michelle Rodriguez
 Ohjaaja: James Cameron
 Käsikirjoittaja: James Cameron


”Enter the World.”




Mestari James Cameronin uutta elokuvaa työstettiin vuosia ja odotus tuntui tuskaiselta. Osa pettyi tulokseen, mutta suurimmaksi osaksi elokuvaa vain ylistetään. Itse lähdin katsomaan 3D versiota avoimin mielin, kun ajattelin, että ensimmäistä kertaa 3D versioon panostettu sen verran, että se jaksaa mua kiinnostaa.

Juoni on kuin aikuisten satu. Eletään vuotta 2154. Entinen merijalkaväen sotilas Jake Sully (Worthington) on joutunut pyörätuoliin, mutta nyt hänelle tarjoutuu mahdollisuus lähteä monen vuoden pituiselle seikkailulle mystiselle Pandoran planeetalle. Planeetan kasvusto ja eläimistö on henkeäsalpaavan monimuotoista. Pandoralla asuvat Na’vit kunnioittavat luontoa, heille koko planeetta on kuin Jumala. Avatar-ohjelmassa ihmisen mieli siirretään Avatar-kehoon, joka on jonkinlainen geneettinen hybridi Na’vien ruumiista. Avatar-kehojen avulla tohtori Grace Augustine (Weaver) pääsee tutkimaan ympäristöä ryhmineen. Sam on yksi Avatar-kehojen ohjaajista. Hän pääsee soluttautumaan Na’vien heimoon. Häntä opastaa kaunis Neytiri (Saldana) joka on heimon prinsessa, tuleva hengellinen johtaja.

 


Kuten arvata saattaa ihmiset, eivät ole planeetalla vain hyvien aikeiden vuoksi. Metsien siimeksissä piilee arvokkaita mineraaleja ja ties mitä muuta. Na’vit eivät halua ihmisiltä mitään, joten vaihtokauppaneuvotteluja on turha yrittää. Näin ollen ollaan turvautumassa armeijan voimaan. Na’vit kuvataan hulluiksi ja sodanhimoisiksi villeiksi joita tulee surmata ilman omantunnon tuskia.
Vaikka Sam työskentelee Gracen tutkimusryhmässä, on eversti Miles (Lang) värvännyt Samin puolelleen. Samin tarkoituksena on raportoida kaikki hyödyllinen tieto Na’vien kansasta armeijalle, jotta nämä voisivat estää Na’vien vastarinnan tehokkaammin. Aluksi ajatus tuntuu ihan hyvältä, mutta mitä syvemmälle Na’vien maailmaa hän pääsee, tuntuu raportointi virheeltä.

Elokuvan juoni oikeastaan kierrättää hyväksi havaittua mallia ja muistuttaa jossain mielessä hieman Tanssii susien kanssa elokuvaa, mutta pieni ennalta-arvattavuus ei haittaa lainkaan, sillä upea maailma efekteineen ja herkullisine väreineen on silmiä hivelevän kaunista katsottavaa. 3D maailma oli todella tarkasti rakennettu, luulin elokuvan alussa, että leijailevat pölyhiukkaset olivat tahra laseissani. (:’DD)

Valitettavaa oli se, että monet sivuhenkilöt jäivät hatariksi lukuun ottamatta Eversti Milesia, joka oli aika kliseinen, mutta siitä huolimatta karismaattinen pahis. Suhteellisen tuntematon Worthington ja kovaa nousua tekevä Saldana olivat elokuvan todellisia tähtiä. Heidän kemiansa pelasivat hyvin yhteen. Weaverin hahmo toi tähän viel sellasta jämäkkyyttä.

Yhteenvetona ei voi muuta todeta kuin, että tää elokuva on niin kaunis, että pienet puutteet antaa helposti anteeksi.





P.S Itkin viimesen tunnin ajan. 8D Musta tää oli koskettava, vaikka monesta mun itkeskely varmaan oiski ollu lapsellista. :'D

[capri]

Truman Show (The Truman Show) 1998

***½

Ohjaus: Peter Weir
Pääosissa: Jim Carrey, Ed Harris, Holland Taylor, Laura Linney, Natascha McElhone, Noah Emmerich

"We accept the reality of the world with which we are presented."

Truman Show oli tosi erilainen ja yllättävä elokuva, kun sen aikanani näin yli 10 vuotta sitten ensimmäistä kertaa. Jim Carrey loisti täysin erilaisessa roolissa, kuin missä hänet oli sitä ennen nähty. Ei tarvittu naamanvääntelyä. Elokuvan tematiikka on tosi kiehtova: mitä on todellisuus ja televisio. Jim Carrey on Truman, jonka elämää seurataan 24/7 television välityksellä - hän itse ei sitä tosin tiedä. Elokuva rakentuu pikkuhiljaa kokoon ja tätä rakentumista on tosi kiva seurata. Lavastettu maailma uppoaa ainakin meikäläiseen. On kiehtova seurata, miten tosielämän tähdet, palkatut näyttelijät ja television katsojat on saatu kuvattua niin erinomaisella tavalla. Truman hahmona on naiivi, mutta samalla jotenkin hellyyttävä. Mielenkiintoista on se, kuinka Truman on keinotekoinen - eräänlainen tuote, vaikka show’n luoja Christof (Ed Harris) puhuukin Trumanista ainoana aitona ihmisenä. Voiko olla todella aito, jos on ohjaillun prosessin tulos? Myös television addiktoivuus näkyy leffassa hyvin. Hauskoja "sivuhahmoja" on paljon. Näistä paras on kylpyammeessa Trumania seuraava mies, jolle show on koko elämä. Elokuva antaa siis paljon ajattelun aihetta teemojensa puolesta, mutta se on myös elokuvana hyvä. Tarpeeksi lyhyt, jotta mielenkiinto pysyy yllä, tarpeeksi ovela, jotta katsoja ei kyllästy ja tarpeeksi hauska, jotta et pilaa päivääsi sitä katsomalla.

[Negativ]

[size=8] Paha perhe




****[/size]

(2010)
 


 Pääosissa: Ville Virtanen, Lauri Tilkanen, Pihla Viitala, Vera Kiiskinen
 Ohjaaja: Aleksi Salmenperä
 Käsikirjoittaja: Aleksi Salmenperä


"V*ttu mitä sekoiluu."

Aleksi Salmenperä on saanut mukavasti mainetta kahdella aikaisemmalla elokuvallaan Lapsia ja aikuisia ja Miehen työ. Kolmas ohjaus Paha perhe sisältää vieläkin mustempaa huumoria kuin aikaisemmat teokset.


Paha perhe kertoo vainoharhaisesta ja ylisuojelevasta isästä joka tuntuu menettävän todellisuudentajunsa täysin. Tapahtumasarja lähtee liikkeelle kun Dani (Tilkanen) kertoo isälleen äidin kuolleen. Danin sisar Tilda (Viitala) saapuu Suomeen hautajaisiin. Sisarukset ovat kasvaneet erillään riitaisan eron vuoksi, joten hautajaisten jälkeen he alkavat taas tutustua toisiinsa. Isä tulkitsee asiat hieman väärin ja luulee, että Dani ja Tilda ovat rakastuneita toisiinsa. Mies karkottaa nykyisen vaimonsa ja nuorimman poikansa hotelliin asumaan, koska on päättänyt järjestää Danin ja Tildan erilleen, eikä halua häiriötekijöitä taloon. Hän ei kuitenkaan tajua, että on lopullisesti pilaamassa välinsä perheeseensä ja etenkin tyttäreen, jonka kanssa välit ovat jo valmiiksi etäiset.   
  Elokuva osaa olla yllätyksellinen (jopa niin yllätyksellinen, että kiljuin :’DDDDDD) ja hauska, mutta samalla joutuu pohtimaan, että onko se hauskuus ”siinä rajoilla”. Oli ihan mieletöntä nähdä Lauri Tilkanen suuremmassa roolissa, ihan pääroolissa! En vieläkään voi tajuta sitä, että ollaan tallattu saman koulun käytäviä. Tilkasen taidot tuntuvat kehittyvän koko ajan ja jokaisessa roolissa hän onnistuu näyttämään erilaiset puolensa. Myös Viitala ja Virtanen olivat loistavia. Erityisesti täytyy kehua sujuvaa ja nokkelaa käsikirjoitusta. Monissa suomalaisissa leffoissa tökkii kässäri, vaikka näyttelijät olisivatkin hyviä. Juoni toki tuntui muutamassa kohdassa todella epäloogiselta ja absurdilta, mutta eihän maailmassa olisi elokuvia tai kirjoja jos kaiken pitäisi olla loogista. Kaikesta sekopäisyydestään huolimatta tässä oli realistinen ote. Varmaan aika monella on kokemuksia kiusallisista päivällisistä joissa on yht äkkiä alettu puida suvun salaisuuksia ja menneisyyttä.
Kaiken kaikkiaan Paha perhe on erittäin hyvä kotimainen elokuva. Jos näin hyviä elokuvia tulee vuoden aikana lisää, taidan tunnustautua suureksi kotimaisten elokuvien faniksi.

[Rico]

Desu Nôto (2006)

(Death Note)

***½/*****

Fantasia, Mysteeri, Draama

Shusuke Kaneko
(Tatsua Fujiwara, Ken'ichi Matsuyama, Erika Toda, Shunji Fujimura, Takeshi Kaga)

First Rule of the Death Note: The human whose name is written in this note shall die.

Huomasin kuinka elokuvamakuni ja viimeaikaiset elokuvaelämykseni ovat olleet huolestuttavan hollywoodia ja 2000-luvun populääriteoksia. Päätin taas vaihteeksi hieman laajentaa leffakaistaani ja ajella idän puolelle. Death Note- mangasarjaan perustuvan elokuvaparin ensimmäisessä osassa vahvan oikeudentajun omaava nuori lahjakas opiskelija Yagami Light (Tatsua Fujiwara) löytää "Death Note"- vihkosen. Vihko on alunperin kuulunut "reaper"ille joka voi tappaa ihmisiä sydänkohtaukseen kirjoittamalla tähän kirjaseen valitsemansa ihmisen nimen. Light luulee vihkoa ensin vitsiksi, mutta pian huomaa sen tappavan voiman todellisuuden. Light alkaa järjestelmällisesti tappamaan tunnettuja rikollisia. Pian huomataan että rikollisia kuolee kaavamaisesti ja julkisuudessa tätä tuntematonta rikollisten rankaisijaa aletaan kutsumaan nimellä 'Kira'. Kun poliisi on voimaton, kutsutaan apuun salaperäinen, kyseenalaisia metodeja käyttävä, neuroottinen ja sosiaalisesti jälkeenjäänyt mutta aiemmin voittamaton yksityisetsivä L. Alkaa kissa ja hiiri- leikki kun L yrittää pyydystää rikollisia oman käden oikeudella rankaisevaa Kiraa. Katsojan tehtäväksi jää päättää kumman puolelle tässä kaksintaistelussa asettuu.

Kira vs. L on yksi parhaita, ellei paras vastakkainasettelu rikostarinassa mitä olen elokuvissa nähnyt. Huikeat käänteet seuraavat toisiaan ja koska elokuvan idea jo alunperin on täysin utopistinen, kaikki käänteet tuntuvat sopivan tarinan maailmaan. Valitettavasti Death Note- animen nähneelle oikeastaan kaikki käänteet oli jo entuudestaan tuttuja mikä söi elokuvan purevuutta. Elokuva nimittäin pureutuu hyvin tiukasti jännittäviin käänteisiin ja ennalta-arvaamattomuuteen. Eroa alkuperäismangaan ja animeen oli lähinnä Yagami Lightin hahmossa. Siinä missä animessa hän oli täysin iljettävä ja vihattava nihilisti, elokuvassa hän on ajoittain jopa pidettävä kenties hieman Jack Bauermaisen moraalikäsityksen omaava hahmo. Anime/mangan selkeämmän hyvä/paha-asettelun sijasta elokuva tarjoaakin enemmän moraalista dilemmaa.



Ajoittain elokuvan tunnelmaa syö pieni budjetti, joka valitettavasti näkyy joissain ratkaisuissa. Myös musiikkivalinnat ovat usein hieman outoja ja jopa heikkoja. Vaikka audiovisuaalisena viihteenä arvostanlin live action elokuvia huomattavasti piirrettyjä enemmän, on myönnettävä että alkuperäisanime oli tunnelmaltaan himpun verran parempi. Kokonaisuutena Desu Nôto oli kuitenkin varsin piristävä jännäri-elokuva, joka erosi hyvin paljon hollywoodtuotannosta. Elokuvan tarina jää täysin kesken, joten toisen osan katsominen on välttämätöntä.

[Negativ]

Mul on muuten toi Death Note trilogia latauksessa. :'DDDDDD