-
Eli vähänkuin "Minkä elokuvan katsoit viimeksi"- ketjussa joillain on ollut tapana kirjottaa vähän muutakin siitä elokuvasta kun että "katoin titanicin ja itkin, oli hyvä leffa" niin tänne voitais koota semmosia vähän niinkun valaisevampia arvosteluja elokuvista.
Pieniä ohjeita/sääntöjä leffan arvostelemiseen:
- Älä lyttää perustelematta. Jos et pitänyt jostain leffasta voit toki arvostella sen mutta perustele mielipiteesi. Ketään ei kiinnosta lukea arvostelua jossa haukut elokuvaa jota et ymmärtänyt. Eli saa kyllä elokuvia haukkua, kunhan perustelee sen siinä arvostelussa.
- Kirjoita enemmän kuin kaksi lausetta. Arvostelusta ei oikein saa mitään irti jos vain kerrot että elokuva oli tosi hyvä, ja Johnny Depp ihana.
- Liitä arvosteluun kuva. Kuva voi olla vaikkapa leffan juliste, tai screencappi elokuvasta tai joku muu promokuva
- Älä spoilaa. Älä paljasta arvostelussa elokuvan juonesta mitään mitä elokuvan takakannessa ei kerrottaisi. Tottakai juonesta voi pistää lyhyen esittelyn ja tarinan rakenteesta voi jotain selittää, mutta älä kerro mitään paljastavaa.
- Arvostelkaa kaikki rohkeasti vaan. Ei kannata epäröidä että pitäisikö kirjoittaa vai ei. Elokuva on taidetta, ja jokaisella on siitä oikeus vetää oma mielipiteensä. Vaikka olisit ihan erimieltä kuin muut, arvostelu ei ole huono kunhan perustelet mielipiteesi. Eikä sen arvostelun tarvitse olla mikään romaani, lyhytkin arvostelu on parempi kuin ei mitään. Mieluummin tietysti ei mitään ihan tynkiä.
- yksi arvostelu/viesti. jos kirjoitat monta arvostelua niin laita eri viesteihin, niin sitten voi tähän aloituspostaukseen kätevästi tehdä semmosen listan, josta löytyy linkki suoraan jokaiseen arvosteluun jos ettii vaikka arvostelua jostain tietystä elokuvasta. Eli ajanmittaan tästä tulis vähänkuin semmonen arvostelutietokanta.
- 1-5 tähden asteikolla. Eli sanallisen arvostelun lisäksi anna leffalle arvosana =D, puolikkaita, plussia ja miinuksia saa käyttää. 3 = ok leffa, 2 = leffassa on jotain huonoa jo, 1 = surkea tekele, 4 = keskivertoa huomattavasti parempi elokuva, 5 = todella päräyttävä elokuva
Ja arvostelkaa toki myös sarjojen tuotantokausia ettei pelkkiä elokuvia!
Arvostelut alkuperäiskielen mukaisen otsikon perusteella aakkostettuna:
(klikkaa arvosanaa päästäksesi arvosteluun)
Elokuvat:
8 päivää ensi-iltaan (2008) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg25994#msg25994)
17 Again (2009) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg54929#msg54929)
27 Dresses (2008) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg114882#msg114882)
50 First Dates (2004) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg51314#msg51314)
(500) days of Summer (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg76078#msg76078), 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg109637#msg109637), 4½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg129197#msg129197)
A Good Year (2006) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg59378#msg59378)
About a Boy (2002) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg28845#msg28845)
About Schmidt (2002) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg59970#msg59970)
Adventureland (2009) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg47473#msg47473)
Airplane! (1980) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg46515#msg46515)
Alice in Wonderland (2010) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg90282#msg90282)
Alvin and the Chipmunks (2007) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg22386#msg22386)
American Beauty (1999) 5/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg23960#msg23960)
American History X (1998) 5/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26918#msg26918)
American Wedding (2003) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg22760#msg22760)
Amusement (2008) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg42930#msg42930)
An American Crime (2007) 4½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg23782#msg23782), 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg27296#msg27296)
An Education (2009) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg80157#msg80157)
And Then There Were None (1945) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20213#msg20213)
Atonement (2007) 4+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20881#msg20881)
Austin Powers: International Man of Mystery (1997) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg125279#msg125279)
Avatar (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69318#msg69318)
Away We Go (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg44793#msg44793)
Azumi (2003) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg126473#msg126473)
Babel (2006) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg25770#msg25770)
Bad Boys (1995) 2+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg23931#msg23931)
Bandits (2001) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24333#msg24333)
Ben X (2007) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg23515#msg23515)
Big Fish (2003) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg42104#msg42104), 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg62037#msg62037)
Bitch Slap (2009) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg76141#msg76141)
Black Snake Moan (2006) 3-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg49980#msg49980)
Borat (2006) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26451#msg26451)
Braveheart (1995) 5/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg21074#msg21074)
Bride Wars (2008) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg25840#msg25840)
Bring it On (2000) 1½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20434#msg20434)
Brothers (2009) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg129683#msg129683)
Brüno (2009) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg27919#msg27919)
Buried (2010) 5/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg153462#msg153462)
Burn After Reading (2008) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20942#msg20942), 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg62366#msg62366)
Casino Royale (2006) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg23295#msg23295)
Cat People (1942) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24401#msg24401)
Catch Me If You Can (2002) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26609#msg26609)
Catch That Kid (2004) 3-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg31218#msg31218)
Charlie Bartlett (2008) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20246#msg20246)
Click (2006) 3-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20699#msg20699)
Closer (2004) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg58183#msg58183)
Cloudy With A Chance Of Meatballs (2009) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg70014#msg70014)
Confessions of a Teenage Drama Queen (2004) 1/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg79814#msg79814)
Coraline (2009) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg76602#msg76602)
Couples Retreat (2009) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg114876#msg114876)
Crank: High Voltage (2009) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24059#msg24059)
Crazy Heart (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg80356#msg80356)
Da Vinci Code, The (2006) 3-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26164#msg26164)
Date Night (2010) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg137729#msg137729)
Death Sentence (2007) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69779#msg69779)
Definitely Maybe (2008) 4-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg27212#msg27212), 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg60577#msg60577)
Déjà Vu (2006) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg59823#msg59823)
Desu Nôto (2006) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69507#msg69507)
Desu Nôto 2 (2006) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69511#msg69511)
Die Hard (1988) 5/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg33665#msg33665), 5/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg47515#msg47515)
Die Hard 2 (1990) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg49306#msg49306)
Die Hard 3 (1995) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg50063#msg50063)
Die Hard 4 (2007) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg53521#msg53521)
District 9 (2009) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg49869#msg49869)
Double Indemnity 1943 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg35564#msg35564)
Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb (1964) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg35562#msg35562)
Drag Me to Hell (2009) 3-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg46519#msg46519)
Dreamgirls (2006) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg63295#msg63295)
El Orfanato (2007) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg78855#msg78855)
Elephant (2006) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg49980#msg49980)
Epic Movie (2007) 1/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg42093#msg42093)
Eurotrip (2004) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg57526#msg57526)
Ever After (1998) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg25991#msg25991)
Fame (2009) 1/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69910#msg69910)
Final Destination 2 (2003) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg62150#msg62150)
Five Graves to Cairo 1943 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg35563#msg35563)
Freedomland (2006) 1/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg62014#msg62014)
Friday the 13th (2009) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24211#msg24211)
Funny People (2009) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg90341#msg90341)
Ganes (2007) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg47414#msg47414)
Get Smart (2008) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg59075#msg59075)
Ghost Town (2008) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg79755#msg79755)
Girl, Interrupted (1999) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg61894#msg61894)
Godsend (2004) 2-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24684#msg24684)
Gone With The Wind (1939) 5/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20144#msg20144)
Good Will Hunting (1997) 4½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26916#msg26916)
Goya's Ghosts (2006) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg50633#msg50633)
Grey Gardens (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg81822#msg81822)
Gran Torino (2008) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69857#msg69857)
Haarautuvan rakkauden talo (2009) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg62742#msg62742)
Hachiko: A Dog’s Story (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg130537#msg130537)
Hairspray (2007) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg29041#msg29041)
Halloween (2007) 3-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69767#msg69767)
Halloween II (2009) 3-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69802#msg69802)
Hannah Montana: The Movie (2009) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20455#msg20455), 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg34246#msg34246)
Harry Potter And A Half Blood Prince (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg68632#msg68632)
He's Just Not That Into You (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg84965#msg84965)
Hollywoodland (2006) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg81428#msg81428)
Hot Rod (2007) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg65258#msg65258)
Häjyt (1999) 4+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg40782#msg40782)
I Love You, Man (2009) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg44317#msg44317)
I Now Pronounce You Chuck & Larry (2007) 1½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg41848#msg41848)
Ils (2006) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg28818#msg28818)
Inception (2010) 5/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg133070#msg133070), 4+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg153652#msg153652)
Inglourious Basterds (2009) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg40391#msg40391)
Inside Man (2006) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg51455#msg51455)
Interstate 60 (2003) 4½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg63376#msg63376)
Interview with the Vampire: The Vampire Chronicles (1994) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24085#msg24085)
Invictus (2009) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg80375#msg80375)
Julie & Julia (2009) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg75926#msg75926)
Jurassic Park (1993) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg79840#msg79840)
Kick Ass (2010) 4+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg128893#msg128893) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg129746#msg129746)
Kielletty Hedelmä (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24922#msg24922), 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg153974#msg153974)
Kiss Kiss Bang Bang (2005) 5/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20225#msg20225)
Knocked Up (2007) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg29169#msg29169)
Knowing (2009) 1/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg25369#msg25369)
La Môme (2007) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg90787#msg90787)
Leap Year (2010) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg126424#msg126424), 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg138010#msg138010)
Leijat Helsingin Yllä (2001) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg47412#msg47412)
License to Wed (2007) 1+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg28438#msg28438)
Lilja 4-ever (2002) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg22719#msg22719)
Lock, Stock and Two Smoking Barrels (1998) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg59400#msg59400)
Los Abrazos Rotos (2009) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg47403#msg47403)
Lucky Number Slevin (2006) 4-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg46366#msg46366)
Margot at the Wedding (2007) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20765#msg20765)
Marie Antoinette (2006) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg21984#msg21984)
Marley & Me (2008) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24910#msg24910), 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg31107#msg31107)
Match Point (2005) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20701#msg20701), 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg53717#msg53717)
Minority Report (2002) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg22331#msg22331)
Monster (2003) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg90360#msg90360)
Moonlight and Valentino (1995) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg29778#msg29778)
Moulin Rouge! (2001) 4+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20964#msg20964)
Mr. Brooks (2007) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg32405#msg32405)
Mulholland Drive (2002) 4+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26211#msg26211)
Murder By Numbers (2002) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg57528#msg57528)
Music And Lyrics (2007) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20209#msg20209)
Musta Jää (2007) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg47401#msg47401)
Mystery Team (2008) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg153499#msg153499)
Mystic River (2003) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69842#msg69842)
Naked Lunch (1991) 4½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg46163#msg46163)
Nick and Norah's Infinite Playlist (2008) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg110009#msg110009)
Night at the Museum (2006) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg21108#msg21108)
Nine (2009) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg80919#msg80919)
Norbit (2007) 1/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg35561#msg35561)
Notes on a Scandal (2006) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg49924#msg49924)
Notting Hill (1999) 4+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg79843#msg79843)
Nowhere Boy (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg138152#msg138152)
Observe and Report (2009) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg47467#msg47467)
Ocean's Eleven (2001) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20464#msg20464)
Oldeuboi (2003) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg153603#msg153603)
Once (2006) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg39358#msg39358)
One Night at McCool's (2001) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg21565#msg21565)
Over the Hedge (2006) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg59804#msg59804)
Paha Perhe (2010) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69500#msg69500)
Pearl Harbor (2001) 1½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg64086#msg64086)
Peeping Tom (1960) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg33295#msg33295)
Perfume – The Story of a Murderer (2006) 2-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg50262#msg50262)
Pink Panther 2, The (2009) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24740#msg24740)
Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl (2003) 4½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg63303#msg63303)
Point Break (1991) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26789#msg26789)
Postia pappi Jaakobille (2009) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg65561#msg65561)
Pretty Woman (1990) 4½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg33672#msg33672)
Precious (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg76017#msg76017)
Princess Diaries (2001) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg34233#msg34233)
Princess Diaries 2: Royal Engagement (2001) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg34233#msg34233)
P.S. I Love You (2007) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69831#msg69831)
Psycho (1960) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg29568#msg29568)
Public Enemies (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg33033#msg33033)
Reality Bites (1994) 1½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg28154#msg28154)
Rear Window (1954) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg28739#msg28739)
Remember Me (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg119831#msg119831)
Rendition (2007) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20727#msg20727)
Revolutionary Road (2008) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg84946#msg84946)
Romeo + Juliet (1996) 4+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24362#msg24362)
Romper Stomper (1992) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg77824#msg77824)
Salt (2010) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg137701#msg137701)
Schindler's list (1993) 5/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20233#msg20233)
School of Rock (2003) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg46970#msg46970)
Scott Pilgrim Vs. The World (2010) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg153995#msg153995)
Shakespeare in Love (1998) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26685#msg26685)
Serenity (2005) 5/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20211#msg20211)
Sex and The City: The Movie (2008) 3-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg48722#msg48722)
Shallow Hal (2001) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg32086#msg32086), 1/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg33010#msg33010)
Sherlock Holmes (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg91621#msg91621)
Shooter (2007) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg59973#msg59973)
Shrek the Third (2007) 1½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26577#msg26577)
Silence of the Lambs, The (1991) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20353#msg20353)
Silk (2007) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20875#msg20875)
Singles (1992) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg31256#msg31256)
Sisko tahtoisin jäädä (2010) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg153974#msg153974)
Skavabölen pojat (2009) 4½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg36755#msg36755)
Sleepless in Seattle (1993) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg81425#msg81425)
Slumdog Millionaire (2008) 4½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg23970#msg23970)
Still Waiting (2009) 2-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg48774#msg48775)
Stop! Or My Mum Will Shoot (1992) 1½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg33297#msg33297)
Superbad (2007) 4+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg77686#msg77686)
Sweeney Todd: The Demon Barber of the Fleet Street (2007) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20215#msg20215), 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg27264#msg27264)
Texas Chainsaw Massacre (2003) 1/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg28041#msg28041)
Tonari no Totoro (1988) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg23933#msg23933)
That Thing You Do! (1996) 3-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg33128#msg33128)
The Big Country (1959) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg30811#msg30811)
The Blind Side (2009) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg75798#msg75798)
The Boy in the Striped Pajamas (2008) 4½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26649#msg26649)
The Butterfly Effect (2004) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24249#msg24249), 5/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg135537#msg135537)
The Constant Gardener (2005) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg28404#msg28404)
The Curious Case of Benjamin Button (2008) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69983#msg69983)
The Darjeeling Limited (2007) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg36185#msg36185)
The Expendables (2010) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg133080#msg133080)
The Fall (2006) 5/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg46128#msg46128)
The Fast And the Furious: Tokyo Drift (2006) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg46598#msg46598)
The Girl in the Park (2007) 1/½ (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg47541#msg47541)
The Golden Compass (2007) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26223#msg26223)
The Hangover (2009) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26179#msg26179), 4½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg36201#msg36201)
The Haunting in Connecticut (2009) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26869#msg26869), 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg32982#msg32982)
The Heartbreak Kid (2007) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg63433#msg63433)
The Hills Have Eyes (1977) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg29872#msg29872)
The Hills Have Eyes (2006) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg27378#msg27378)
The Hills Have Eyes 2 (2007) 1/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg29041#msg29041)
The Hurt Locker (2008) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg81485#msg81485)
The Illusionist (2006) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg30062#msg30062)
The Imaginarium of Doctor Parnassus (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg80122#msg80122)
The Karate Kid (2010) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg137677#msg137677)
The Last House on the Left 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24232#msg24232)
The Lovely Bones (2009) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg75966#msg75966)
The Men Who Stare At Goats (2009) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg138146#msg138146)
The Messenger (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg80940#msg80940)
The Missing (2003) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg30742#msg30742)
The Object of My Affection (1998) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg26549#msg26549)
The Prestige (2006) 4½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24515#msg24515)
The Princess and the Frog (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg80428#msg80428)
The Proposal (2009) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg109924#msg109924)
The Queen (2006) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg35305#msg35305)
The Ruins (2008) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg51516#msg51516)
The Runaways (2010) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg129710#msg129710)
The Shawshank Redemption (1994) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg40222#msg40222)
The Sisterhood of the Traveling Pants 2 (2008) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg81429#msg81429)
The Social Network (2010) 4+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg153637#msg153637)
The Spirit (2008) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg22325#msg22325)
The Stepfather (2009) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg90295#msg90295)
The Stepford Wives (2004) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg29850#msg29850)
The Texas Chainsaw Massacre (1974) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg27637#msg27637)
The Tigger Movie (2000) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24876#msg24876)
The Truman Show (1998) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69325#msg69325)
The Twilight Saga: Eclipse (2010) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg126855#msg126855)
The Twilight Saga: New Moon (2009) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg109628#msg109628), 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg58275#msg58275)
The Village (2004) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg46532#msg46532)
The Wedding Date (2005) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg36670#msg36670)
The World According to Garp (1983) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg68643#msg68643)
Thelma & Louise (1991) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg55164#msg55164)
There's Something About Mary (1998) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg109621#msg109621)
Transformers (2007) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg23514#msg23514)
Tummien Perhosten Koti (2008) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg41918#msg41918)
Twister (1996) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg30008#msg30008)
United (2003) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg51012#msg51012)
United 93 (2006) 1/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg41817#msg41817)
Up (2009) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg80440#msg80440)
Up in the Air (2009) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg75806#msg75806)
Valentine's Day (2009) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg114703#msg114703)
Vertigo (1958) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg30754#msg30754)
Vicky Christina Barcelona (2008) 4½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20998#msg20998)
Waiting... (2005) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg48774#msg48774)
Waitress (2007) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg46516#msg46516)
Wanted (2008) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg47395#msg47395)
Watchmen (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg27156#msg27156)
Wedding Crashers (2005) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg49309#msg49309)
What Happens in Vegas (2008) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg50921#msg50921)
What a Girl Wants (2003) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg21993#msg21993)
Where the wild Things Are (2009) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg69852#msg69852)
Whip it! (2009) 4/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg80095#msg80095)
Wild Child (2008) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg34223#msg34223)
World Trade Center (2006) 2/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg23355#msg23355)
X-Men (2000) 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg57532#msg57532)
yes Man (2008) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg79753#msg79753)
You, Me and Dupree (2006) 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg50915#msg50915)
Youth in Revolt (2009) 3-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg125155#msg125155)
Zack And Miri Make a Porno (2008) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg20187#msg20187)
Zodiac (2007) 2½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg62574#msg62574)
Zombieland (2009) 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg65261#msg65261)
TV-sarjat:
Greek - Ensimmäinen tuotantokausi 3+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg21861#msg21861)
Grey's Anatomy - Kolmas tuotantokausi 4-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg154070#msg154070)
Dollhouse - Ensimmäinen tuotantokausi 3-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg71483#msg71483)
Dollhouse - Toinen tuotantokausi4-/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg71494#msg71494)
Ou Nou! 3/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg23769#msg23769)
Pasila - Ensimmäinen tuotantokausi 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg21597#msg21597)
Pasila - Toinen tuotantokausi 3½/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg21628#msg21628)
Supernatural - Ensimmäinen tuotantokausi 4+/5 (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg24368#msg24368)
-
Kuulostaapi erittäin hyvältä ;D Yksi kysymys: Vaaditaanko joku arvosana tälle leffalle, vai voiko vain arvostella sanallisesti.
-
Vastaus löytyy nyt avausviestistä 8)
//niin ja jos ootte arvostellu jonkun leffan jossain toisessa threadissa (tai ihan vaikka toisella foorumilla) niin kopsatkaa rohkeasti tänne vaan. Näitä arvosteluja ei voi olla liikaa =D
-
Oletan, että saa arvostella minkä leffan vaan, vaikka sen katsomisesta olisi kulunut jo aikaakin :) Saako muuten arvostella samoja leffoja, mitä muut on arvostellut? Mun tulee varmaan floodailtua nyt sit kauhiasti, jos meinaan arvostella kaikki leffat, mitkä haluan. ;D
-
Tuulen viemää (Gone with the Wind)
(http://blog.lib.umn.edu/ernst102/architecture/1500-1251~Gone-with-the-Wind-Posters.jpg)
*****
Tuulen viemää on vuonna 1939 ensi-iltansa saanut elokuva. Sen ohjasi Victor Fleming ja sen pääosissa ovat Clark Gable, Vivien Leigh, Leslie Howard ja Olivia de Havilland. Elokuva perustuu Margaret Mitchellin vuonna 1936 ilmestyneeseen romaaniin Gone With the Wind. Romaani julkaistiin suomeksi vuonna 1938 nimellä Tuulen viemää. (Wikipedia)
Elokuva on rakkaustarina, mutta dvd:n takakannessa mainitaan myös mm. draama ja sota (elokuvassa käsitellään nimittäin Amerikan sisällissodan aikaan liittyviä juttuja). Mielestäni elokuva on loistava, jos sen suhteuttaa siihen, että se on tehty 30-luvun lopussa - aikana jolloin ei oltu todellakaan kuvausteknisesti vielä nykypäivän tasolla, saatikka erikoistehostetaholla. Elokuva sai kuitenkin aikanaan ansaitusti mielestäni erikoisoscarin teknisestä ja tieteellisestä saavutuksesta - elokuvan kuvaus on mielestäni erinomainen. Näyttelijäkaarti on myös aikansa huippuja. Elokuva saikin lukuisia oscar-pystejä (kahdeksan). Erityisesti pääosaa näytellyt Vivian Leigh on todella hyvä, ja pelkästään hänen roolisuorituksensa takia jokaisen kannattaisi leffa katsoa.
Sen enempää juonesta paljastamatta sanon, että tässä elokuvassa on monia klassikon arvoisia repliikkejä, valtavasti tunnetta ja särmää. Elokuvaa ei mielestäni voi katsoa itkemättä. Toki se on melkoisen pitkä (melkein neljä tuntia!) ja tästä syystä ehkä aavistuksen laahaava varsinkin loppupuolella, mutta kuitenkin tarina, päähenkilöiden kemia ja mielettömän upeat vanhan ajan asut (!) tekevät tästä elokuvasta nautinnollisen katsottavan. Elokuvassa käsitellään mielestäni vähän nuivanlaisesti mustien asemaa, mutta jos tästä epäkohdasta ei niin välitä, niin elokuva on nautinnollinen. Ehdottomasti rakkaustarinoiden eliittiä!
-
Oletan, että saa arvostella minkä leffan vaan, vaikka sen katsomisesta olisi kulunut jo aikaakin :) Saako muuten arvostella samoja leffoja, mitä muut on arvostellut? Mun tulee varmaan floodailtua nyt sit kauhiasti, jos meinaan arvostella kaikki leffat, mitkä haluan. ;D
Toki saa arvostella samoja ;D.. Ja mielellään voikin. Sitten saa enempi näkökulmia leffasta ja voi kattoa jos joku kiinnostaa ja silleen.
Ja muistakaahan se 1-5/5 arvostelu 8D
-
Ja muistakaahan se 1-5/5 arvostelu 8D
Haha! Loistavaa. Menkööt väsymyksen piikkiin. Kannattaa niin kauheesti kysellä, ku en noudata mitään ohjeita. :D
-
Hei tää on kiva idea !! :') vois tulla tänne aina arvostelee kaikki leffat mitä kattoo. 8DD
-
Zack & Miri puuhaa pornoo
(http://www.baltimoremagazine.net/maxspace/wp-content/uploads/2008/10/zack-and-miri-make-a-porno.jpg)
Zack (Seth Rogen) ja Miri (Elizabeth Banks) ovat hyviä ystävyksiä, sekä kämppiksiä. Molempien työt ovat surkeat, eikä palkka riitä edes laskujen maksamiseen. Kun veden tulo ja sähkö loppuvat, on nopeasti keksittävä joku hyvä rahanlähde: pornoelokuvat. Ja pian Zack & Miri saavat kasaan muutaman näyttelijän, tuottajan ja ohjaajan, joten pornoelokuvan työstäminen voi alkaa.
Pääosaesittäjät hoitavat hommansa hyvin niin yksin kuin yhdessä. Seth Rogen on todella hauska, ja saa huonostakin komediasta aina vähintään keskinkertaisen. Elizabeth Banks oli myös todella hyvä iloisena ja vähän hupsuna Mirinä.
Mutta parhainta leffassa oli ehdottomasti huumori. Fuck -sana kuuluu (ja näkyy..) paljon, ei hyvällä maulla, mutta toimivasti. Hyvää läppää vedetään koko ajan mitä härskeimmistä asioista.
Siksi leffan alkupuoli onkin paras, koska silloin kuullaan hauskimmat vitsit. Loppupuolella tarina kuitenkin vesittyy, ja härski komedia muuttuukin romanttiseksi rakkaustarinaksi. Periaattessa tarinan loppu oli elokuvalle ihan toimiva, mutta mielestäni näin hyvä komedia olisi ansainnut arvoisensa lopetuksen. Nyt se jäi vähän laimeaksi.
Elokuva oli kuitenkin melko hyvä näin kokonaisuudessaan ja aika lyhyt, että kyllä tämän voi useammin kuin kerran katsoa.
***+
-
Sävel ja sanat (Music and Lyrics)
(http://cdon.fi/media-dynamic/images/product/000/579/579820.jpg)
**½
Sävel ja sanat on aika tyypillinen romkom, jonka pääosissa näyttelevät hurmaava(ko) Hugh Grant ja ihana Drew Barrymore. Itse asiassa tämä leffa ei ole kuitenkaan mikään huono. Ei todellakaan mikään loistokas, mutta ei rasittava tai liian kliseinen (vaikka tietenkin ennalta-arvattava). Drew on suloinen ja vähän höpsö, jotenkin tyypilliseen tapaansa. Hugh on hyvin samanlainen kuin aina. Hän on melko usein parin ilmeen omaava, vähän pölähtänyt tyyppi. Joskus hänen ilmeensä ja tyylinsä sopii hahmolle, joskus se alkaa olla teennäisen ja tekopirteän näköistä, vähän sellaista ylinäyttelyä. Jotenkin tämä pari ei ihan mätsää mun makuun, mutta tarinasta on saatu aika uskottava kuitenkin. Elokuva oli sellainen hyvänmielen komedia, jossa oli muutama ihan toimiva vitsi. Ei kuitenkaan aiheuttanut mitään valtavia naurunpyrähdyksiä. Tarpeeksi oli semmoista herkkyyttäkin, mutta ei liian lässy, mistä vähän extrapojoja. En ihan heti jaksaisi katsoa uudestaan, mutta en sano, ettenkö koskaan. Sivurooleissa oli ihan ok tyypit, mutta jotenkin ne hahmot jäi vähän vajaiksi. Parasta oli loistava tunnuskappale (joka rasittavuudessaan) jäi päähän soimaan. Kasari on aina jees!
-
Serenity
(http://rooktopia.files.wordpress.com/2008/03/2_serenity_050928034532063_wideweb__300x500.jpg)
*****/*****
Joss Whedonin (Buffy & Angel) westernhenkeä ja tulevaisuutta sekoittanut komediallinen avaruusseikkailusarja Firefly sai ylistävän vastaanoton lähes jokapuolelta, paitsi sitä tuottaneelta kanavalta. FOX keskeytti sarjan vain 14 jakson jälkeen, josta seurasi uskomaton paskamyrsky fanien taholta. Kolme vuotta myöhemmin Whedonille tarjottiin 60 miljoonan dollarin budjettia elokuvaan, jolla hän voisi päättää sarjan. Fanien riemuksi Whedon tarttui diiliin innolla ja tuloksena oli Serenity (aka Firefly the Movie). Elokuva muistuttaa sarjaa tyyliltään melko paljon. Ainoastaan countrymusiikki on vaihdettu hieman persoonattomampaan elokuvamusiikkiin, ja avaruuskohtauksiin on studion pyynnöstä lisätty äänet (amerikkalaiset kun eivät tajua että avaruudessa ei kuulu ääniä). Näitä pikku detaljeja lukuunottamatta Serenity on kuin Firefly- sarjan pitkitetty jakso suuremmalla budjetilla.
Serenity kertoo tulevaisuudesta noin 500 vuoden päästä. Ihmiskunta on kasvanut niin suureksi, että ihmiset ovat asuttaneet kymmeniä planeettoja toisesta galaksista. Planeettoja hallitsee mielivaltainen Allianssi joka pyrkii tuomaan sivistyksen syrjäisimmillekin planeetoille vaikka väkisin. Elokuvan päähenkilöstö koostuu Serenity- nimisen avaruusaluksen seitsenhenkisestö miehistöstä. Serenity on pieni kauppa-alus jonka jäsenet pakoilevat Allianssin mahtia elättäen itsensä pikkurikollisina. Yksi matkustajista on kuitenkin arvokkaampi Allianssille kuin he kuvittelevatkaan...
Serenityä voisi äkkiseltään luulla mahtipontiseksi sci-firymistelyksi valtavilla avaruustaisteluilla, se on kuitenkin ennemminkin lämminhenkinen veijariseikkailu, jossa pääosassa on rakastettavat hahmot. Elokuvan hahmot esitetään melko karikatyyrisinä, mikä on ymmärrettävää sillä TV-sarjan hahmot pitää tuoda uusille katsojille tutuksi parissa tunnissa. Serenity kuitenkin onnistuu hahmojen luomisessa loistavasti, ja hahmoista todella välittää lyhyestä ruutuajasta huolimatta. Elokuva-alan julkaisu Empire onkin listannut Serenity- elokuvan Malcolm Reynoldsin "elokuvahistorian tärkeimmät hahmot" sijalle numero 51 jättäen taakseen mm. Luke Skywalkerin. Näyttelijät ovat kaikki hieman tuntemattomampia elokuvapuolella, mutta TV-puolen parhaimmistoa ja ehkä tuoreet naamat antaakin paremman pohjan hahmoille. Varsinkin Nathan Fillion on kerrassaan mainio kyynisenä kapteeni Reynoldsina.
"This is the captain. We have a little problem with our entry sequence, so we may experience some slight turbulence and then... explode."
Elokuvan tarinankerronnassa ei kummoisia kikkailuja ole, lukuunottamatta alun hienoa uni/uni-siirtymää. Kyseessä on kronologisessa järjestyksessä etenevä seikkailutarina. Se mikä elokuvan nostaa keskitason seikkailuleffasta erinomaiseksi, on yllättävissä tilanteissa esitettävä nokkela ja nenäkäs huumori. Huumori ei ole mitään kliseisiä onelinereita, vaan Whedonille tyypillistä nokkelaa dialogia. Kaiken kaikkiaan elokuva on äärimmäisen viihdyttävä. Toimintaa ja huumoria on mukana kosolti ja toisin kuin useimmat genren elokuvat, Serenity ei polje paikallaan oikeastaan missään kohtaa. Tästä elokuvasta en keksi kerrassaan mitään pahaa sanottavaa.
Mal: You did the right thing.
Shepherd Book: Coming from you, that means almost nothing.
-
And Then There Were None
(http://www.filmreference.com/images/sjff_03_img1150.jpg)
****/*****
(Rene Clair, DudleyNichols, Barry Fitzgerald, Louis Hayward, Walter Huston)
Eli ensimmäinen filmatisointi maailman ehkäpä legendaarisimmasta dekkarista: Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut (Ten Little N*ggers). Kymmenen (yhtä pariskuntaa lukuunottamatta) toisilleen aiemmin tuntematonta ihmistä kutsutaan syrjäiselle saarelle herra Owenin vieraaksi. Saarella kuitenkin käy ilmi, ettei tätä mystistä Owenia ole mailla eikä halmeilla, eikä kukaan vieraista oikeastaan edes ole nähnyt Owenia koskaan. Sydämellisten tervetulotoivotusten sijaan saarelletulijat törmäävät äänilevyyn, joka syyttää kaikkia saarellaolijoita murhasta. Hiukan tämänjälkeen saarellaolijat alkavat kuolla yksi kerrallaan. Kirjaa melko tarkasti mukaileva juoni on A-luokan suljetun paikan arvoitus, ja leffa naulitsee penkkiin vaikka kirjan lukeneena murhaaja onkin jo tiedossa. Christie kirjoitti tarinaan parikin erilaista loppuratkaisua mm. näytelmäversioita varten, joten jätetäänpä kertomatta oliko leffan loppu yhteneväinen kirjan vastaavan kanssa ;).
Leffa on vanha kuin joulupukki, joten näyttelijöistä yksikään ei ole allekirjoittaneelle aiemmin tuttu. Ei kuitenkaan mitään valitettavaa näyttelijöistä, eikä muutenkaan leffassa ollut mitään kornia iästään huolimatta. Tyyliltään leffa on kuitenkin aika ikääntynyt, eli toimintaa ei kannata tältä elokuvalta odottaa. Ohjaus on myöskin ajalle tyypillisen rauhallista, eikä mikään muu tähän tarinaan sopisikaan. Ajalle myös tyypillisesti ruudulla näytettävää väkivaltaa ei ole laisinkaan, mikä toisaalta luo jännitystä ihan toimivalla tavalla.
Ehdoton klassikkoleffa joka on yllättävän hyvin kestänyt ajan hammasta.
-
Sweeney Todd: The Demon Barber of the Fleet Street
(http://www.pjlighthouse.com/wp-content/uploads/2008/01/sweeney-todd-movie.jpg)
**½/*****
(Tim Burton, Johnny Depp, Helena Bonham Carter)
Kuuluisaan musikaaliin perustuva Burtonin uudehko musikaalileffa. Eräs tuttuni tätä suorastaan ylenpalttisesti minulle kehui, joten koin olevani pakotettu katsomaan tämän, vaikka aiemmalla katselukerralla ST:TDBotFS jäikin kesken.
Leffa on musikaali, joten hyvin löyhä juoni kuuluu asiaan. Benjamin Barker (Johnny Depp) tuomitaan syyttömänä 15 vuodeksi Australiaan työleirille. Vuosien kuluttua Barker palaa Lontooseen salanimen Sweeney Todd alla, kostoa janoten.
Depp tekee odotetusti hienoa työtä Sweeney Toddina ja myös kivasti laulaa lurauttaa muutaman biisin kelvollisella äänellään. Biisit onkin onneksi ihan kivoja ja tarttuvia. Deppin tasoisesti pärjää myös ohjaaja Burtonin kihlattu Bonham Carter Sweeney Toddin kumppanina Nellie Lovettina. Sweeney Todd on siis vakionäyttelijöitä myöten perinteistä Burtonia ja siitä tulee erittäin paljon mieleen mm. Corpse Bride. Sweeney Todd on tosin astetta Corpse Brideäkin synkempi elokuva. Ainut väriläiskä Burtonin tummanpuhuvassa Lontoossa on Sasha Baron Cohenin tulkitsema kilpaileva parturi suorastaan hervoton Mr. Pirelli.
Vaikka en leffasta erityisemmin pitänyt, ei siitä äkkiä keksi mitään negatiivistakaan sanottavaa, musikaalille on niin helppo antaa anteeksi aukot. Sweeney Todd tuntui olevan turhankin varmanpäälle tehty Oscarinkuvat silmissä (Lavastuksesta oskupysti paukahtikin, ja kyllä ihan ansiostakin, nättiä oli maisemat kuten aina Burtonfilkoissa). Elokuvassa ei vaan ollut mitään erityisen päräyttävää, vaan se jää keskinkertaisuuksien joukkoon ja omalla listallani menee Burtonin elokuvista pohjimmaiseksi. Jään kylläkin innolla odottamaan Burton/Bonham Carter/Depp kolmikon seuraavaa projektia, eli 2010 julkaistavaksi kaavailtua Liisa Ihmemaassa filmatisointia.
-
Kiss Kiss Bang Bang
(http://www.chromewaves.net/images/interface/20051231kissKissBangBang.jpg)
*****/*****
(Robert Downey jr., Val Kilmer, Michelle Monaghan)
Shane Blackin (Lethal Weapon) dekkaritribuuttikomedia Kiss Kiss Bang Bang tuntui kuin suoraan minua varten ohjatulta elokuvalta, sarkastinen ja musta huumori upposi niin hyvin että kirjaimellisesti kierin lattialla naurusta.
Sen lisäksi että kyseessä on komedia ja parodia rikoselokuvista se on myös itsessään nokkela dekkaritarina ja joka osa-alueella onnistuva klassikkoelokuva. Kriitikoiden kehuista huolimatta elokuva on jäänyt isolta yleisöltä valitettavan pimentoon ja vastaanottikin vuonna 2005 PFCS:n jakaman "Vuoden aliarvostetuin elokuva"- palkinnon.
Elokuvan kerrontatyyli on vähintäänkin persoonallinen. Leffa sisältää paljon metapuhetta, ja itse tapahtumissa mukana oleva kertoja mm. juttelee välillä yleisölle ja pysäyttää filmikelan. Elokuvaa onkin yleisesti pidetty välillä liiankin nokkelana ja sellaisena, että elokuva viihdyttää lähinnä vain tekijätiimiä itseään. Suuri osa elokuvan huumorista vaatiikin katsojalta elokuvien ja dekkarien tuntemusta.
Harry: Umm, clearly I'm interrupting. I feel badly. Let me... What are you drinking?
Harmony: Bad.
Harry: Bad? Sorry... feel...?
Harmony: You feel bad.
Harry: Bad?
Harmony: Badly is an adverb. So to say you feel badly would be saying that the machanism which allows you to feel is broken.
Leffa alkaa kun pikkurikollinen Harry Lockhart ajautuu vahingossa kesken keikan elokuvan koe-esiintymiseen ja päätyy Hollywoodiin. Siellä Harry pääsee seuraavaa rooliaan varten yksityisetsivä "Gay" Peryn koulutettavaksi. Losissa Harry törmää myös teini-iän ihastukseensa Harmonyyn, ja kun samaan kattilaan lisätään murha on keitos valmis. Niinkin ratkiriemukkaaksi komediaksi Kiss Kiss Bang Bang on myös juoneltaan ihan kelpo tavaraa.
Perry: Go. Sleep badly. Any questions, hesitate to call.
Harry: Bad.
Perry: Excuse me?
Harry: Sleep bad. Otherwise it makes it seem like the mechanism that allows you to sleep...
Perry: What, fuckhead? Who taught you grammar? Badly's an adverb. Get out. Vanish.
Koko elokuvan sarkastisen ja hassun tyylin kruunaa aivan liekeissä oleva Robert Downey jr. joka sopii täydellisesti hölmön, mutta ainavalmiin sanasepon Harry Lockhartin rooliin. Myös "Gay" Perryä esittävä Val Kilmer on aivan loistava. Ja näiden kahden hahmon välinen sanailu on jotain aivan parhautta. Naispääosan Michelle Monaghan on henkeäsalpaavan söpö, joten en osaa varmaksi sanoa onko hänen näyttelijäntaidoissa vikaa. Mielestäni ja uskoakseni hänkin kuitenkin sopii rooliinsa kuin nakutettu. Paras komediaelokuva mitä olen koskaan nähnyt! Jos haluat huumorisi samoin kuin Harri Holkeri kahvinsa - mustana, tämä on leffasi.
-
Schindlerin lista (Schindler's list)
(http://www.movietrimmer.com/content/default/english/images/movies/373503_3.jpg)
*****
Tämä elokuva on mielestäni ehdottomasti pakko nähdä! Se on 90-luvun parhaita ellei jopa paras elokuva. Ehdottomasti Spielbergin paras ohjaustyö (ja hänellä on muitakin hyviä elokuvia). Schindlerin lista on vuonna 1993 julkaistu elokuva, joka perustuu Thomas Keneallyn kirjaan Schindler's Ark. Kirjaa en ole lukenut, joten tämä arviointi pohjautuu täysin leffan varaan. Elokuva perustuu tositapahtumiin ja se kertoo 1930-luvun loppupuolen ja 1940-luvun puolenvälin juutalaisvainoista Puolassa. Juutalaisvainot aiheena on tietenkin aika rankka, mutta elokuva onnistuu olemaan mielestäni säväyttävä ja jopa onnellinen. Elokuva on pieni taideteos, mutta myös palanen oikeaa elämää. Tietenkin joku voisi jopa väittää elokuvaa liiankin mahtipontiseksi taidekyhäelämäksi (onhan elokuva melkein täysin mustavalkoinen). Minä kuitenkin vaikutuin tästä ja välillä tuntuu kuin katsoisi todellista dokumenttia - tapahtuvat ovat niin uskottavia ja realistisia. Liam Neeson, Ben Kingsley ja Ralph Fiennes tekevät loistosuoritukset kukin. Erityisesti tykästyin Liam Neesonin roolisuoritukseen Oskar Schindlerinä - harmittaa vieläkin, että Hanks vei oscarin hänen nenänsä edestä. Myös Fiennesin suoritus natsiupseerina jää vahvasti mieleen. Elokuva on mielestäni kaunis, surullinen ja herättää vahvasti tunteita ja ajatuksia. Elokuvan musiikki on myös todella elokuvan teemaa ja tunnelmaa korostava. John Williamsin sävellykset ovat muutenkin yleensä mieleeni - tässä elokuvassa ne ovat juuri oikealla tavalla surullisia. Elokuvassa on joitain yksittäisiä kohtauksia, jotka syöpyvät mielen syövereihin pitkäksi aikaa vielä elokuvan katsomisen jälkeenkin. Mielestäni yksi must see leffoista!
-
Charlie Bartlett
(http://fataculture.files.wordpress.com/2008/06/charliebartlett1.jpg)
****/*****
(Anton Yelchin, Robert Downey jr.)
Charlie Bartlett on hyväsydäminen mutta huonokäytöksinen hienostokakara joka on potkittu ulos jokaisesta alueen yksityiskoulusta. Näinpä hänen äidilleen jää vaihtoehdoksi vain lähettää hänet tavalliseen high schooliin, ensimmäistä kertaa. Auttavainen Charlie huomaa kuinka huonosti nykypäivän nuoret voivat, ja päättää ryhtyä toimeen. Tavallisilla high school'laisilla ei ole varaa kalliisin terapeutteihin, joten hän perustaa koulun vessaan oman psykiatrintoimiston. Tästä asetelmasta alkaa varsin mielenkiintoinen high school leffa. Tyylilajille poikkeuksellisesti leffa tuntuu olevan aikuisille suunnattu, ja sanomana on ilmaista miten nuoret voivat henkisesti ja mitä sille asialle oikeastaan tehdään, tai siis mitä sille ei tehdä. Leffa nostaakin esille hyviä pointteja, ja on sääli ettei se ole noussut mihinkään huippusuosioon.
Charlie Bartlett: There's probably life on other planets.
Kip Crombwell: Not life like we think, but yeah. Probably at least single-cell organisms.
Charlie Bartlett: Well, see, that's my whole point. I mean you could've been born a single cell organism on the planet Zortex. In fact, given the odds, it's probably more likely, but you weren't. You we're born a human being. And not just any human being in the history of human beings, but a human being that gets to be alive today. That gets to listen to all kinds of music, that gets to eat food from every culture, that gets to download porn off the internet. So really, you have everything to live for.
Charlie Bartlett: Do you feel better?
Kip Crombwell: Not really.
Vaikka elokuva kertoo hieman eri asioista kuin high school leffat yleensä, leffan käsis seuraa yleisiä peruskaaria ja mitään huikeita twistejä ei ole odotettavissa. Charlie Bartlett on ohjattu aika perinteiseen rauhallisen tapaan, joten silläkään osastolla ei ole mitään yllätyksiä. Charlie Bartlettissa käytettävä musiikki on kuitenkin melko persoonallista high school leffalle, ja se tukee vaikutelmaa hieman oudosta ilmapiiristä mikä leffassa on koko kestonsa ajan. Näyttelijöistä on vain hyvää sanottavaa. Robert Downey jr. on oma hyvä itsensä, ja huikeassa nousukiidossa oleva Anton Yelchin sopii oudoksi Charlieksi aivan loistavasti ja hieman tuntemattomampi nimi Mark Rendall jäi itselleni mieleen loistavana Kip Crombwellinä. Kokonaisuutena hieno massastapoikkeava ja liioittelevasta tyylistä huolimatta kuitenkin melko realistisen tuntuinen teineistä kertova elokuva.
-
Sori kun spammin näitä tänne näin alkuunsa kauheesti %D.. Mutta yritän tässä saada tälle semmosta potkustarttia että noita tulis silleen mahdollisimman paljon.
-
Noita dialogilainauksia on kiva lukea. Hyvä keksintö... :)
-
Noita dialogilainauksia on kiva lukea. Hyvä keksintö... :)
Samaa mieltä. Itse en uskalla laittaa mitään, kun laitan kuitenkin jonku ratkaisevan dialoginpätkän :D Muutenkaan en tykkää paljastaa juonesta juuri mitään. Joskus takakansikin paljastaa juonesta kaiken olennaisen. Ainakin jos on kevyt komedia :D
-
Uhrilampaat (The Silence of the Lambs)
(http://nighthawknews.files.wordpress.com/2009/04/silenceofthelambs1.jpg)
***½
Vihdoin sain katsottua tämän 90-luvun alun menestyselokuvan. Jostain käsittämättömästä syystä olen missannut sen ennemmin. Elokuva on saanut niin valtavasti kriitikon arvostusta, palkintoja (kaikki viisi tärkeintä oscarpystiä) ja yleisömenestystä, että tämän leffan oletti olevan jotain aivan huimaavaa. Ehkä se olisi pitänyt katsoa silloin 90-luvun alussa, jolloin se oli vielä uutta ja ihmeellistä, mutta ehkä aika ja vastaavat leffat ovat vähän haalistaneet Uhrilampaiden hohtoa. Tästä kaikesta huolimatta leffa oli aika riipaisevan hyvä, vaikka välillä sen teema ja tyyli vaikutti jopa B-luokan kauhuleffalta, mutta erityisesti ohjaaja Demmenin vaikuttavan taidon ja päänäyttelijöiden uskomattomien roolisuoritusten (Anthony Hopkins ja Jodie Foster) ansiosta leffa oli vaikuttava. Juoneltaan se oli lopulta kuitenkin aika ennalta-arvattava, eikä sarjamurhaajaa metsästävä nuori FBI-agentti ollut kovinkaan ihmeellinen asia enää 2010-luvulle mentäessä. Demmenin tapa kuvata oli erikoinen, vaikka sitäkin on sen jälkeen matkittu. Näyttelijöitä kuvattiin todella läheltä, ja he katsoivat suoraan kameraan. Kun tähän yhdistetään vielä Hopkinsin uskomaton Hannibal-tulkinta, niin johan alkoi vähän pelottaakin. Foster on todella mahtava! Hän onnistuu näyttelemään miesten maailmassa taivaltavaa nuorta FBI-agenttiharjoittelijaa todella uskottavasti. Myös päähenkilöiden välinen kemia on käsinkosketeltavaa, ja heidän väliset vuoropuhelunsa jäivät todella mieleen, vaikka niitä oli koko leffan aikana ihan kourallinen. Entä sitten Hopkins. En olisi uskonut, että noin lyhyt roolisuoritus leffassa voi jäädä niin hyvin mieleen. Hopkinsin miespääosaoscarin tuottanut roolisuoritus kesti elokuvassa vaivaiset 17 minuuttia! Meinasin antaa elokuvalle noiden roolisuoritusten ja Buffalo Billin karmaisevan kellarin takia vieläkin enemmän tähtiä, mutta täytyy silti tunnustaa se tosiasia, että vaikka tämä elokuva ilmiselvästi on elokuvahistoriassa tärkeä, ei se kuitenkaan ollut NIIN hyvä!
-
Anna palaa (Bring it On)
(http://images.art.com/images/-/Bring-It-On-Video-Release--C10120538.jpeg)
*+
Tämä on se alkuperäinen Kirsten Dunstin tähdittämä Bring it on! -leffa. Luultavasti tämä on myös uskottavin (vaikka en muita ole nähnytkään). Valitettavasti tämä leffa on aika selvästi suunnattu tietylle kohderyhmälle. Minäkin muistan hämärästi, että pidin tästä leffasta enemmän silloin kuin se ilmestyi. Leffa on kliseinen, kaupallinen, pelaa seksillä ja se ei naurata pätkääkään. Leffan paras kohta onkin lopputekstit. Niissä oli muutama semihauska kohta ja hyvä biisi. Kirsten Dunst ja muutkin näyttelijät ovat aika epäuskottavia. Pidän paljon Dunstista, mutta edes hän ei pysty kantamaan ohutta roolihahmoaan. Oikeastaan ainoastaan Cody McMainsin hahmo on hauska, koska sitä näytetään niin vähän ja sillä on parhaat jutut. Toki Jesse Bradfordin ruskeat silmät on aika suloiset, ja leffassa on kirkkaat värit ja kepeä tunnelma - ja ne cheerleedertanssit on ihan katsottavia - mutta muuten tämä on aikamoista turhuutta. Richard Hillman näyttelee niin huonosti, että tekis mieli heittää sitä jollain terävällä. Täytyy tunnustaa, että kelailin muutamassa kohtaa. Plussan annan leffan iloisuudesta.
-
En tiiä oonko liian teini vielä mut musta Bring it On on parhaimpia lajityyppinsä edustajia 8)
Tai sit toi leffa on mulle henk. koht niin legenda etten voi olla pitämättä ;D
-
En tiiä oonko liian teini vielä mut musta Bring it On on parhaimpia lajityyppinsä edustajia 8)
Tai sit toi leffa on mulle henk. koht niin legenda etten voi olla pitämättä ;D
Mä olisin voinut sanoo täsmälleen noin silloin 9 vuotta sitten ;D
Ehkä mun leffamaku on muuttunut radikaalisti. Mutta täs leffas on kyl kaikki ne lajityypin kliseet mitä vain voi olla. Toisaalta se ei oo ihan överi eli ne on vähän semmoisella kieli poskella meiningillä toteutettuki, joten siinä mielessä ihan jees. Ja siitä mä plussaa annoinki :)
-
Siitä on varmaan 4 vuotta ku oon nähny Bring it on:in joten muistikuvat on aika huonot... mut muistaakseni se oli ihan ok. : D Pitäis katsoa joskus uudestaan.
-
^ Se ykkönen on iha paras 8')
-
Jatko-osia tuskin kannattaa katsoakaan. Ainaki kaks turhaa jatko-osaa tälleki tehty.
-
Jatko-osia tuskin kannattaa katsoakaan. Ainaki kaks turhaa jatko-osaa tälleki tehty.
Eiks niitä oo ainaski 3 tullu niit jatko-osii ? ellei neljäki en nyt muista : DD
-
Jatko-osia tuskin kannattaa katsoakaan. Ainaki kaks turhaa jatko-osaa tälleki tehty.
Eiks niitä oo ainaski 3 tullu niit jatko-osii ? ellei neljäki en nyt muista : DD
Voi olla, mut joka tapauksessa voi päätellä et ne surkeita. : D
-
Hannah Montana: The Movie
(http://media.dailybruin.com/dailybruin/img/2009/apr/09/web.ae.screenscene.hannah.mont.PicA.jpg)
Ja kuten kaikki varmaan tietää, Hannah Montana on Disney Channelilta tuttu sarja nuoresta Miley Stewartista (Miley Cyrus), joka elää kaksoiselämää, ollessaan välillä kuten normaali teinityttö, mutta myös kuuluisa pop-tähti Hannah Montana. Elokuva kertoo, kuinka Hannah/Miley viedään takaisin tähden kotikaupunkiin Tenneseehen.
Siellä Miley saa taas kokeilla miltä tuntuu olla normaali teinityttö ilman suurkaupungin hälinää ja jatkuvaa tähden glamourloistoa.
Siihen aikaan, jonka hän Tenneseessä viettää, mahtuu paljon kaikenlaista eikä aikaakaan, kun neidin lapsuudenystävä astuu kuvioihin.
Elokuva oli pettymys, mut toisaalta en mä odottanutkaan mitään suurta jee-elämystä.
Mut sit toisaalta tää oli ihan hyvää hömppäteiniviihdystystä, mut luulen, etten toista kertaa katsoisi.
Tää täyttää NIIIIN kaikki perus teinielokuvien kliseet ja loppukin oli aika ennalta-arvattava.
Mileyn roolisuoritus on mun mielestä aika lattea ja tunnetta ei kauheesti näkynyt. Mun mielestä jopa sivuroolien esittäjät tuli enemmän esille ku Miley.
***
-
Ocean's Eleven - Korkeat panokset (2001)
(http://www.reelingreviews.com/oceanselevenpic.jpg)
Danny Ocean (George Clooney) on maailmanluokan huijari, joka vapautuu neljän vuoden jälkeen vankilasta. Heti vapauduttuaan hän alkaa suunnitella kunnianhimoisesti suurta ryöstöä: hän aikoo ryöstää kolme kasinoa Las Vegasissa toiveenaan 160 miljoonaa dollaria. Avukseen hän kuitenkin tarvitsee eri alan parhaimmat, jotta ryöstö ottaisi onnistuakseen. Niin hän saa kasaan yksitoistahenkisen tiimin, johtohahmonaan hänen vierellään huijari Rusty (Brad Pitt).
Ocean's Eleveniin on onnistuttu haalimaan monia todella hyviä näyttelijöitä, kuten George Clooney, Matt Damon, Brad Pitt, Julia Roberts ja Elliot Gould. Hyvien näyttelijöiden takia leffaa on kiva seurata, koska jokainen heistä osaa asiansa ja näyttävät vielä todella viihtyvän rooleissaan. Clooney ja Pitt suorastaan loistavat pääosissa, ja mikäpä olisi parempi parivaljakko valkokankaalla kuin ehkä kaksi karismaattisinta miestä maan päällä.
Leffan juoni kulkee tasaisesti eikä jätä katsojalle mitään epäselväksi. Suuri ryöstö näyttää katsojan silmissä ensin jopa liian vaikealta että sellainen voisi mitenkään onnistua (ja tietysti tuollainen olisi IRL vaikeampaa) mutta kun katsojalle selvitetään pari asiaa niin huomaa, että ehkei se niin vaikeaa olekaan. Tarvitaan vaan vähän oveluutta ja hyvää ihmistuntemusta.
Loppu oli ehkä toisaalta vähän ennalta-arvattava mutta en voi sanoa ettenkö pitänyt siitä. Eipä erityisemmin muuta pahaa sanottavaa leffasta ole.
****
-
Tuo eka Ocean on kyl ehdottomasit paras niistä kolmesta!
-
Tuo eka Ocean on kyl ehdottomasit paras niistä kolmesta!
Todellakin! Kakkonen oli musta tylsä ja siinä yritettiin temppuilla liikaa. Kolmone oli ihan ok, Al Pacino toi siihen sellaista kivaa särmää.
-
Tuo eka Ocean on kyl ehdottomasit paras niistä kolmesta!
Todellakin! Kakkonen oli musta tylsä ja siinä yritettiin temppuilla liikaa. Kolmone oli ihan ok, Al Pacino toi siihen sellaista kivaa särmää.
Mä en oo nähny kumpaakaan jatko-osaa, ton ykkösenkin näin vasta eilen ensimmäisen kerran. :o mut oon kuullu et jatko-osat on ollu vähä floppei.
-
Tuo eka Ocean on kyl ehdottomasit paras niistä kolmesta!
Todellakin! Kakkonen oli musta tylsä ja siinä yritettiin temppuilla liikaa. Kolmone oli ihan ok, Al Pacino toi siihen sellaista kivaa särmää.
Joo kolmonen oli kans ihan okei. Al Pacino <3
-
Klik! (Click)
(http://www.driveinmovie.com/NY/Hollywood/schedule/Click.jpg)
***-
Klik! (Click) on vuonna 2006 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen komediaelokuva ja sen on ohjannut Frank Coraci. Pääosissa nähdään Adam Sandler, Kate Beckinsale, David Hasselhoff, Sophie Monk ja Christopher Walken. Elokuvassa Adam Sandler esittää työnarkomaania, joka onnistuu saamaan käsiinsä universaalin kaukosäätimen, jonka avulla voi hallita elämää. Elokuvan juoni on aika tyypillinen tällaiselle komedialle, eikä sinänsä kovinkaan yllättävä. Elokuva on kuitenkin ihan ok. Se välttää suurimmat kliseet, ja elokuvassa on oikeasti pinnan alla jopa sanomaa. Se on paikoin jopa koskettava, jos unohtaa ärsyttävän Adam Sandlerin ilmeilyn, muutamat naurettavan huonot vitsit ja puujalkakomiikan. Miinusta elokuva saa ehdottomasti Sandlerista, joka on rasittava, kuten aina, sekä joistain oikeasti surkeista kohtauksista, jotka olisi voinut editointivaiheessa jättää leikkaushuoneen roskakoriin. Beckinsale on elokuvassa kaunis, Hasselhoff ihan koominen ja Walken ehkä parasta näyttelijärintamalla. Keskivertokamaa kuitenkin. Sophie Monk on kyllä joka elokuvassa aina samanlainen. Toisaalta hänelle toi samanlaisuus sopii huomattavasti paremmin kuin Sandlerille. Elokuvan loppu (siitä enempää paljastamatta) olisi voinut olla toisenlainen, elokuvan olisi voinut lopettaa jo vähän aiemmin. Mutta ihan tämän katsoi ja viihdytti se väsynyttä ihmistä.
-
Match Point (2005)
(http://www.webomatica.com/images/blog/movies/match_point.jpg)
Entinen tennisammattilainen Chris Wilton (Jonathan Rhys-Meyers) tutustuu ystävänsä Tom Hewettin (Matthew Goode) kautta tämän tyttöystävään Nolaan (Scarlett Johansson) ja tuntee välittömästi vetoa häneen. Tomin kautta Chris tutustuu myös Tomin rikkaisiin vanhempiin ja siskoon Chloeen (Emily Mortimer) ja ei kestä kauaakaan, kun Chris ja Chloe astelevat jo alttarille, vaikka Chris ei ikinä ole lakannut tuntemasta mitään Nolaa kohtaan.
Ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella, mutta onko Chris valmis luopumaan helposta elämästä ja kaikinpuolin ihanasta vaimosta?
Match Point on hyvä elokuva. Kauhean paljon huonoa en ainakaan itse elokuvasta löydä. Näyttelijät ovat kyllä aika keskinkertaisia, Rhys-Meyersiä lukuunottamatta. Hän hoitaa hommansa kiitettävästi ja hänen hahmonsa ahdistuneisuuteen on helppo samaistua. Juoni on aika hidastempoinen ja saattaa vaikuttaa tylsältä, mutta kun elokuvaa katsoo ajatuksella niin vähän yli kaksi tuntia hurahtaa nopeasti. Elokuvan loppu on yllättävä ja kuin piste i:n päälle. Woody Allen sai käsikirjoituksesta Oscar-ehdokkuuden enkä ihmette sitä ollenkaan, sillä se on loistava.
****
-
Rendition - Poikkeuksellinen luovutus (Rendition)
(http://dejiridoo.com/blog1/wp-content/uploads/2009/06/rendition.jpg)
***+
Rendition (2007) on draamajännäri, jossa pureudutaan siihen, missä kulkee terrorismin vastaisen sodan nimissä tehtyjen ihmisoikeusloukkausten raja. Elokuvan pääosissa on monia tunnettuja tähtiä (Omar Metwally, Reese Witherspoon, Jake Gyllenhaal, Alan Arkin ja Meryl Streep), mutta tästä huolimatta se ei ole ollut mikään menestys. Ehkä elokuva on poliittisesti liiankin suoraviivainen. Elokuva itsessään alkaa ehkä aavistuksen laahaavasti, sillä ohjaaja Gavin Hood tasapainoilee kolmen eri tarinalinjan kanssa. Alussa henkilöhahmoja on jopa aavistuksen liikaa, mutta kun elokuvan on nähnyt kokonaan, tajuaa, kuinka sujuvasti ohjaaja lopulta nämä tarinalinjat yhdistää. Lopussa jännitys on tosi intensiivinen ja henkilöhahmot saavat syvyyttä. Välillä elokuva on jopa oikeasti ahdistava, epäoikeudenmukainen ja raaka, vaikka mitään verta ja suolenpätkiä ei juuri näy. Lopun käänteet tekevät elokuvasta todella katsomisen arvoisen, vaikka se alussa ei ihan katsojaansa palkitsekaan. Elokuvassa on paljon sanomaa, ja se saa ajattelemaan, mutta se ei kuitenkaan tästä kaikesta huolimatta nouse aivan niihin sfääreihin, että sen jaksaisi katsoa välttämättä uudestaan. Näyttelijät osaavat asiansa, vaikka Gyllenhaal onkin välillä aavistuksen tunteeton.
-
Margot at the Wedding (2007)
(http://thevoidmovies.files.wordpress.com/2008/02/margot-at-the-wedding_ukquad-medium-small.jpeg)
**
Tämä oli tosi erilainen elokuva! Tosin en ole ihan varma, onko se sittenkään hyvä asia. Elokuva on tragikomedia Margotista (Nicole Kidman), joka lähtee junalla poikansa kanssa pikkusiskonsa Paulinen (Jennifer Jason Leigh) luo osallistuakseen tämän ja tulevan aviomiehen, Malcolmin (Jack Black), häihin. Elokuvassa pureudutaan Margotin ongelmiin, siskojen väliseen suhteeseen sekä pikkuvälähdysten keinoin kuvataan jotain, josta ei kirjaimellisesti mainita mitään. Elokuva on yhdellä sanalla ilmaistuna outo. Hienoa siinä on se, että katsoja joutuu itse ajattelemaan ja pinnistelemään. Henkilöhahmojen historiaa, motiveeja jne. ei suoraan selitetä, mutta toisaalta tästä syystä paljon jää suoranaiseksi mysteeriksi. Näyttelijät osaavat ihan asiansa, mutta erityisesti Jack Black on niin entisten rooliensa vanki, että on outoa nähdä hänet ko. roolissa. Noah Baumbach on käsikirjoittanut ja ohjannut tämän elokuvan, jossa monimutkaiset ihmissuhdekuviot avautuvat lähinnä keskustelujen (jotka tuntuvat hyppivän ajassa ja paikassa) ja outojen tilannekuvausten kautta. Elokuvassa ei yksinkertaisesti tapahdu mitään erikoista. Onko siinä sen hienous? Ehkä. Mutta mulle se ei ihan avautunut. Elokuva loppuu myös vähän kuin seinään, vaikka lopetus olikin aika hieno tälle oudolle elokuvalle. Elokuvan nimi on ironinen, sillä häät jäävät todellakin sivurooliin.
-
Silk (2007)
(http://www.idreamofhollywood.com/images/silk2large1.jpg)
**
Silk on suhtromanttinen draamaelokuva, jonka pääosissa nähdään aina suloinen Keira Knightley ja todella epäkarismaattinen Michael Pitt. Elokuva oli suoraan sanottuna tosi tylsä. Elokuva palkitsi katsojan kyllä lopussa siinä mielessä, että loppu oli elokuvan paras osa: koskettava, kaunis ja sen avulla tarina sai arvoisensa lopun. Valitettavasti muu elokuva oli puuduttavaa, musiikki liiankin hidastempoista ja Michael Pitt ei sopinut ollenkaan näyttelemään roolihahmoaan. Uskon, että kirja, johon elokuva perustuu, on huomattavasti parempi, koska silloin miespääosan voi kuvitella. Pitt oli aivan liian nuoren näköinen, ja suhteellisen tönkkö. Elokuva ei oikein antanut paljon mitään – muutaman kauniin maiseman ja lopun kauniit sanat, mutta that’s it. Toinen tähti kauniista lopusta ja Keirasta.
-
Sovitus (Atonement)
(http://roddysrockinreviews.files.wordpress.com/2009/04/atonement_poster.jpg)
****+
Sovitus (2007) perustuu Ian McEwanin menestyskirjaan. Tämä traaginen tarina alkaa 1930-luvulta, kun nuori tyttö aiheuttaa inhimillisen tragedian mielikuvituksellaan. Ohjaaja Joe Wright on onnistunut kyhäämään kokoon mielenkiintoisen kokonaisuuden, ja hän esittää tarinan tavalla, jolla katsojan mielenkiinto pysyy yllä. Elokuvan alkuosa on pitkälti pohjustusta tarinalle, mutta mielenkiintoiset aikahyppelyt onnistuvat miellyttämään ainakin minua, lisäksi tarina etenee soljuvasti, vaikka mitään kovin ihmeellistä ei tapahdukaan. Ohjaaja on saanut pienten yksityiskohtien avulla jännityksen pysymään hyvin yllä. Kerronnan loppupuolella tarina syvenee, ja elokuvassa nähdään monia todella hyviä kuvausteknisiä juttuja. Samoin elokuvan äänimaailma on jotain ihan ainutlaatuista. Pikkutarkkuuteen on todellakin panostettu. Elokuva voittikin tuolta saralta oscarin - ihan ansaitusti. Näyttelijät osaavat asiansa. Pääosissa tarkkaa työtä tekevät Keira Knightley ja James McAvoy, mutta lopulta nuori Saoirse Ronan on se, joka saa haukkomaan henkeä. Aika ilmiömäinen roolisuoritus - jopa karvanverran pelottava. Ihan jossain vaiheessa tuli pikkuisen haukotusta, ja kahden tunnin leffaa olisi voinut tiivistää aavistuksen - muuten tämä oli aika loistokokonaisuus.
-
Pitt oli aivan liian nuoren näköinen, ja suhteellisen tönkkö.
Oho. :o Mun on aika vaikee kuvitella Pittiä tönköksi Funny Gamesin (Usa versio) jälkeen. Makuasioita tietty. Ja voihan se olla, ettei sovi tuollaiseen rooliin. :>
-
Pitt oli aivan liian nuoren näköinen, ja suhteellisen tönkkö.
Oho. :o Mun on aika vaikee kuvitella Pittiä tönköksi Funny Gamesin (Usa versio) jälkeen. Makuasioita tietty. Ja voihan se olla, ettei sovi tuollaiseen rooliin. :>
No en oo nähny Funny Gamesia, mutta mun on vaikee kuvitella Pittiä uskottavana näyttelijänä (tai ei tönkkönä) ;D
-
Tuli eilen katottua toistamiseen Burn After Reading, ja pakko kyllä sanoa että Brad Pitt oli siinä loistava pelle. Ekalla kerralla musta tuntu että Brad veti vähän yli, mutta näin toisella kerralla kyllä musta tuntuu että se oli ihan elementissään.
-
Burn After Reading (2008)
(http://filminbusan.files.wordpress.com/2009/03/burnafterreadingstillshot.jpg)
***½/*****
Coenin veljekset ovat tunnettuja hyvistä, mutta jokseenkin oudoista elokuvista. Sellainen on myös Burn After Reading.
Alhaisen turvatason analyytikko Osbourne Cox CIA:sta (John Malkovich) saa fudua työpaikastaan ja päättää kirjoittaa muistelmat. Muistelmat kuitenkin hukkuvat ja kaksi kuntosalilla työskentelevää tomppelia Chad ja Linda (Brad Pitt, Frances McDormand) saa Coxin muistelmat käsiinsä ja erehtyvät luulemaan sitä huippusalaiseksi CIA asiakirjaksi. Kun mukaan lisätään vielä Tilda Swintonin esittämä Coxin tympeä vaimo ja George Clooneyn esittämä kaikkia paneskeleva vainoharhainen Harry Pfarrer ja muutama avioero niin tuloksena on varsin mielenkiintoinen komedia.
Linda: You should put up a note in the ladies locker room.
Chad: Put up a note? "Highly classified shit found: Raw intelligence shit, CIA shit?" Hello, anybody lose their secret CIA shit? I don't think so!
Juonen ja genren perusteella voisi odottaa jotain räiskyvää actionkomediaa mutta Burn After Reading on todella hidastempoinen elokuva. Coenin veljekset tuntuvat tahallaan vihjailevan katsojille että luvassa on hulvatonta räiskettä, mutta todellisuudessa elokuva on aika synkeää "ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa"- meininkiä. Huumori koostuu lähinnä vaivaantuneista hetkistä ja hahmojen luonteista. Kertoo todella paljon komediasta kun se naurattaa enemmän toisella katselukerralla. Tämän voisi sanoa olevan niinkutsuttua älykästä huumoria. Kertaakaan ei tule sellaista oloa että joku vitsi oli liian huono eikä naurata, ja se tekee tästä elokuvasta mielestäni älykkään ja kivan katsoa. Ainakaan katsojaa ei aliarvioida. Näyttelijät ovat kaikki huippuluokkaa ja tuttuja jo valmiiksi, sillä osastolla ei ole mitään ongelmaa. Ohjaus on aika hillittyä, ja tukee hienosti leffan outoa odottelevaa tunnelmaa.
Mitään onelinervitsi-ilotulitusta on siis turha odottaa tältä rainalta, mutta jos musta huumori uppoaa niin Burn After Readingissä on pari varsin metkaa hetkeä.
-
Tuli eilen katottua toistamiseen Burn After Reading, ja pakko kyllä sanoa että Brad Pitt oli siinä loistava pelle. Ekalla kerralla musta tuntu että Brad veti vähän yli, mutta näin toisella kerralla kyllä musta tuntuu että se oli ihan elementissään.
Se oli kyllä yllättävän hyvä. En osannu yhtään odottaa. : D Repeilin vaan ihan kympillä sen ilmeille ja tavalle jauhaa purkkaa.
-
Moulin Rouge! (2001)
(http://images.allmoviephoto.com/2001_Moulin_Rouge/nicole_kidman_ewan_mcgregor_john_leguizarmo_moulin_rouge_001.jpg)
****+/*****
En tiennyt elokuvasta juuri mitään etukäteen vaikka olinkin kuullut monen puhuvan siitä ja kehuvan sitä. Baz Luhrmannin musikaali Moulin Rouge! (ransk. punainen mylly = Pariisilainen yökerho) sijoittuu 1900-luvun pariisiin. Tarina on musikaaleille tyypillisesti varsin löyhä, tälläkertaa jälleen yksi Romeo & Julia- variaatio. Aloitteleva kirjoittaja Christian (Ewan McGregor) rakastuu uuden produktionsa näyttelijään, Moulin Rouge-kabareetähtöseen Satineen (Nicole Kidman). Valitettavasti teoksen rahoittava Duke on sopinut Moulin Rougen johtajan kanssa että hän saa Satinen itselleen vastineeksi sijoituksestaan. Näin syntyy perinteinen romanttisen draaman kuvio kielletystä rakkaudesta. Hahmot ovat yhtä yksiulotteisia kuin tarinakin mutta se ei kiinnosta ketään kun kyseessä on musikaali. Kappaleissakin on otettu se kaikista helpoin tie ja suuri osa musikaalin originaalitsipaleista on kaikille tuttuja hittejä kuten Madonnan Like a Virgin ja Beatlesin All You Need Is Love (mikä on sinänsä persoonallista kun elokuva sijoittuu aikaan ennen näitä lauluja). Elokuva on suunnattu selvästi pääasiassa naispuolisille katsojille ja yyberromantikoille, mutta elokuvasta löytyy kyllä muitakin elementtejä kuin varsin alleviivattu (mutta onnistunut) rakkausteema.
"The greatest thing you'll ever learn is just to love and be loved in return."
Missä elokuva erottuu sitten massasta on sen visuaalinen tykitys. Nopeat leikkaukset, tyylimyllymäinen kameran kieputus ja uskomaton väriloisto luovat Moulin Rouge!lle täysin persoonallisen ja omannäköisensä graafisen ilmeen. Moulin Rouge!a ei voi helposti verrata oikein mihinkään toiseen elokuvaan. Myös elokuvan huumori on varsin persoonallista. Tietynlainen lapsenomaisuus ja viattomuus on sekoitettu kaksimielisyyksiin mistä tulee ensimmäisenä mieleen Amelié. Loistavaa leffassa on se miten pääpari heittäytyy rooleihinsa. Kidman ja varsinkin McGregor ovat sellaisia näyttelijöitä joita olen aina pitänyt keskinkertaisuuksina ja sellaisina perusnäyttelijöinä jotka esittävät aina itseään roolissa kuin roolissa. Molemmat kuitenkin laulavat tässä musikaaliosuutensa itse ja McGregor uppoutuu rooliinsa haaveilevana kirjoittajanalkuna hienosti, me likey.
-
Vicky Christina Barcelona (2008)
(http://1.bp.blogspot.com/_Zy2KjBbiYZQ/SQ65H7fFxjI/AAAAAAAAAc8/jU_DiXgZ1pg/s400/Vicky_cristina_barcelona.jpg)
****½
Voiko elokuvalla olla parempaa nimeä! Jotenkin tuon elokuvan nimen takia innostuin katsomaan tämän elokuvan, vaikka syystä tai toisesta olen yleensä vältellyt Woody Allenin elokuvia. Olen jotenkin ajatellut, että ne ovat minun makuuni liian synkkiä ja neuroottisia. Neuroottisuutta oli kyllä tässäkin leffassa, mutta elokuva kuitenkaan ei ollut ollenkaan synkkä - tai ainakaan liian. Elokuvana Vicky Christina Barcelona on mielestäni älykäs komedia ihmissuhdekuvioista. Elokuvan kerronta on paikoittain nerokasta ja tavanomaisesta kolmiodraamasta on saatu mielenkiintoinen. Elokuvan juoni on aika yksiselitteinen, mutta juuri kerronnan hienouden takia ja loistavien näyttelijöiden ansiosta elokuvassa on potkua ja iloa. Vicky (Rebecca Hall) ja Christina (Scarlett Johansson) matkaavat Barcelonaan (ja tähän kohtaan täytyy kehua, että Barcelona toimii loistavasti melkein kuin yhtenä roolihahmona - aivan ihastuttavien maisemien takia elokuvassa on taikaa). Barcelonassa he tutustuvat Juan Antonioon (Javier Bardem) ja tämän vähän sekopäähän ex-vaimoon (Penélope Cruz). Sen kummemmin juonesta paljastamatta kerron, että Penelope Cruz on uskomattoman hyvä tässä leffassa. Harvoin tykkään, jos näyttelijät puhuvat kieliä, joita en osaa, koska en tykkää lukea tekstitystä, mutta Cruzin tunteet ja olemus on niin vahvasti läsnä, että samaa kieltä ei edes tarvita. Oscarin arvoinen suoritus ehdottomasti. Johansson onnistuu myös hyvin, ja vähän tuntemattomampi Rebecca Hall on todella hyvä. Javier Bardem onnistuu olemaan samaan aikaan sekä uskomattoman seksikäs että uskottava näyttelijä. Elokuva on tarpeeksi lyhyt, joten vähän löyhä tarina (siinä mielessä löyhä, ettei mitään kovin jännää tapahdu) ei ehdi puuduttaa lainkaan. Psykologisesti elokuva sen sijaan on todella mielenkiintoinen, ja elokuvan loputtua jää pohtimaan elämää.
-
tyylimyllymäinen kameran kieputus
:D Ihana ;D Tyylimyllyt!
-
Braveheart - Taipumaton (Braveheart) 1995
(http://imagecache01a.allposters.com/images/pic/PF_NEW\09_07_2005/PF_1156957~Braveheart-Orange-Posters.jpg)
*****
Miksi Braveheart on niin hyvä? Kolmella sanalla ilmaistuna: Se jää mieleen. Tämä viisi oscaria voittanut elokuva on likipitäen kolme tuntia pitkä, mutta ei missään vaiheessa tylsä, aika kuluu siivillä. Elokuvassa on kaikkea: toimintaa, huumoria, romantiikkaa ja jännitystä. Se on spektaakkeli, jolla on sanomaa. Mel Gibson tekee elämänsä roolin. Elokuvan massiivisen dramaattiset taistelukohtaukset, silmiä hivelevät kuvat ja jopa raa'at verenvuodatuskohtaukset ovat nautinnollista katsottavaa. Elokuva on uljas, historiallinen (vaikkei yhtään todenmukainen) eepos 1200-luvulla eläneestä skotlantilaisesta William Wallacesta (Mel Gibson), jonka henkilökohtainen kosto muuttuu veriseksi taisteluksi vapaudesta. Elokuvan ohjannut Gibson on yhdessä käsikirjoittajan Randall Wallacen luonut erinomaisen kiehtovan kokonaisuuden, joka on täynnä tunteita, rohkeutta ja riipaisevia käänteitä. Loppu saa niskavillat nousemaan pystyyn. Toki jotkut (romanttiset) kohtaukset tuntuvat vähän turhankin ylimääräisiltä, mutta erityisesti upean musiikin sävyttämät taistelut ovat jotain niin upeaa, että jo pelkästään kaiken sen komeuden takia tämä leffa täytyy katsoa. Mel Gibson sinisine silmineen on niin hyvä, että muut henkilöt ja näyttelijät jäävät vähän toispuoleisiksi. Plus miehen skottiaksentti on aivan ihanaa. Tämä elokuva on vaikuttanut minuun pysyvästi.
-
Night at the Museum (2006)
(http://galikurdistan.com/film/images/Night-at-the-Museum.jpg)
***
Ensin kun aloin katsoa tätä leffaa tietämättä siitä yhtään mitään, ajattelin: tämän täytyy olla huono leffa. Kun leffa sitten alkoi ja Ben Stiller (Larry Daley), jonka varaan leffa oli oikeastaan rakennettu, ei naurattanut pätkääkään, arvasin leffan juonen välittömästi (jopa seuraavan kohtauksen pystyi ennustamaan), näyttelijät olivat epäuskottavia ja tunsin suoranaista myötähäpeää leffan tekijöitä kohtaan, päätin että whaat'eva katsotaan nyt vain tämä sellaisella puhtaalla lapsenmielisellä innostuksella. Sitten leffa muuttuikin yllättäen hauskaksi. Owen Wilsonin näyttelemä pikkumies (Jedediah) oli todella sympaattisen hauska, apina nauratti minua, vaikka ei tehnytkään mitään yllättävää, ja Stillerkin onnistui muuttumaan vähän miellyttävämmäksi. Elokuva todellakaan ei tuonut mitään kovin uutta ja ihmeellistä, mutta se oli omalla tavallaan hyvä ja onnistunut perhe-elokuva ja seikkailuleffa. En sanoisi, että se oli hyvä komedia (vaikka itse asiassa nauroinkin monessa kohdassa), eikä se koskettanut (vaikka jotkut kohtaukset olivat ihania), se kuitenkin oli hyvänmielen viihde-elokuva ja elokuvan loputtua saatoin sanoa, että kyllähän se ihan kannatti katsoa.
-
One Night at McCools (2001)
(http://www.movietrimmer.com/content/default/english/images/movies/108448_3.jpg)
***+/*****
(Liv Tyler, Matt Dillon, Paul Reiser, John Goodman)
Äärimmäisen kevyt on oiva sana kuvaamaan tätä aika heppoista rikoskomediaa. One Night at McCools on tarina kolmesta miehestä, jotka ovat ajautuneet vaikeuksiin jouduttuaan saman naisen pikkusormen ympärille kieputetuksi. Elokuva kerrotaan näiden kolmen miehen eri näkökulmista takaumina heidän avautuessaan kokemuksistaan. Lopuksi kaikki tarinat nivotaan varsin älyvapaasti, mutta hauskasti yhteen Village Peoplen soidessa taustalla.
Tästä leffasta on hankala kertoa mitään sen erityisempää. Mitään syvällistä on turha odottaa vaan leffa on tietoisen kevyttä ja yksinkertaista viihdettä. Näyttelijät vetävät kaikki kelpo suorituksen, lukuunottamatta Liv Tyleria joka tuntuu vetävän vähän puolivaloilla. Hän ei saa Jewelin hahmoon ihan sitä sellaista mystisyyttä ja vetovoimaa mikä leffassa annetaan ymmärtää hänellä olevan. Ainut mikä tekee leffasta hieman erikoisemman on suht nokkela juoni. Tapahtumat muuttavat sävyään kertojan vaihtuessa, ja joku tilanne näyttääkin ihan toiselta toisen miehen näkökulmasta. Tuota elementtiä käytetään kivasti mutta ei kuitenkaan liikaa. Vaikka tarinaa kerrotaan kolmessa kerroksessa, meno on kuitenkin kokoajan nautittavan kevyttä. Vielä kun elokuvalla on pituutta vain puolitoista tuntia, One Night at McCools on todella helppo katsottava. Se onkin parasta tässä leffassa. Aika menee kuin siivillä, ja muutaman kerran saa nauraakin.
-
avataanpa myös tv-sarjojen tili.
Pasila - Ensimmäinen tuotantokausi
(http://yle.fi/ecepic/archive/00096/24_02_pasila-animaat_96939b.jpg)
3½/5
Ajatus kotimaisesta piirretystä joka kertoo tuttia imevästä konstaapelista, tai kutsumiset "Suomen South Parkiksi" eivät houkutelleet muutamien kavereiden kehuista huolimatta katsomaan ensimmäistä tuotantokautta televisiosta. Onneksi pystyin ylittämään päässäni etukäteen sarjasta tekemäni tuomion ja myöhemmin samana vuonna tutustuin Pasilaan internetissä. Kaikeksi yllätyksekseni huomasin että tämähän on hauska.
Animaatiosarja Pasila kertoo Pasilan poliisien arjesta. Ensimmäisessä tuotantokaudessa on 12 kappaletta reilu 20-minuuttista jaksoa, joista jokaisessa on oma juoni. Jaksokohtaiset juonet ovat kuitenkin melko löyhiä ja sarjassa lähinnä pompitaan sattumanvaraisesti tilanteista toisiin ja kohtaukset ovat vähänkuin sketsejä jotka on liitetty toisiinsa ohuella juonella (hieman paremmin kuin esimerkiksi Family Guyssa tosin).
Ilo ja talo. Kivat erikseen, yhdessä syntiä. Ai jumankekka.
Vaikka Pasilan huumori useimmiten perustuu siihen että veikeän näköiset piirroshahmot puhuvat nopeasti kimeällä äänellä ja kiroilevat paljon, mukana on myös todella osuvaa satiiria elävästä elämästä. Jokainen hahmoista on todella karikatyyrinen (siti HYVIN jännällä tavalla realistinen) ja jokainen katsoja tunnistaa varmasti näitä piirteitä omista läheisistään. Sarjassa on myös toistuvia vakiovitsejä, joissa auotaan päätä mm. muoti-Freudilaisille, Amélie- elokuvan ystäville, poliisisarjoille/elokuville ja suomalaisten juomakulttuurille. Jotenkin kummassa Pasila onnistuu olemaan hauska ja tuore jaksosta toiseen ja kaiken järjen vastaisesti jaksot eivät sisällä juurikaan toistoa ja kestävät myös uusintakatselua. Suomalaiseksi animaatioksi Pasila onnistuu olemaan todella hyvä.
-
Pasila - Toinen tuotantokausi
(http://www.filmiteollisuus.fi/kahvihuone-reunat.jpg)
3½/5
Katso myös: Ensimmäinen tuotantokausi (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.msg21597#msg21597)
Pasila oli ensimmäisellä kaudellaan täysin tyhjästä kulttisuosikiksi tullut hittisarja joka saavutti suuren yleisön tietouden puskaraedion kautta ja toisella kaudella olikin sitten kymmenen kertaa enemmän katsojia. Toisella tuotantokaudella olikin siis aikamoiset odotukset ja yllätyksekseni niihin onnistuttiin vastaamaan. Hahmot ja miljöö ovat kiemuroineen tuttuja katsojalle jo valmiiksi joten vitsitykitys voi alkaa heti ensimmäisestä minuutista alkaen. Toisella tuotantokaudella on ensimmäisen tavoin 12 jaksoa.
Repomies: On poliisien kunnia-asia, että aina kun ylempi taho tulee paikalle, niin alkaa hirveä nullikointi! Hirveä arvovaltakiista tehdään siitä! Ei luovuta mistään ja väkisin ollaan mukana jutussa!
Pöysti: Elokuvissa.
Repomies: Ja oikeasti! Kunnon poliisi olisi haistattanut Matti Vanhaset niille SUPOn miehille, ja mennyt yksin sisään! Siellä olisi machona mennyt! Ja yksitellen eliminoimut rikolliset!
Vitsit ovat suurinpiirtein samanlaisia kuin ensimmäiselläkin kaudella. Seniilin poliisipäällikön Rauno Repomiehen verbaalista sekoilua, Kyösti Pöystin kamppailua naisongelmien, ja 'tunnevammaisuutensa' kanssa ja viittauksia siihen, että jokainen suomalainen on alkoholisti. Routalemmen jo tylsäksi käyneet 'jännäilyt' on jätetty vähemmälle, mikä on hyvä asia, ja hahmo on saanut muutakin puhuttavaa. Parhaaksi hahmoista nousee kuitenkin jälleen suorastaan hulvaton mediapersoonaparodia aamutelevisioshown juontaja Juhani Kontiovaara. Vaikka kauden ensimmäiset jaksot nousevat hauskuudessa ohi jopa ensimmäisen tuotantokauden jaksoista, meno hieman väsyy loppukautta kohti ja kauden loppupuolen 24 parodiajakso "Kaksikymmentäviisi" on ensimmäinen jo heikko Pasila-jakso. Kokonaisuutena kuitenkin yhtä hyvä kausi kuin ensimmäinenkin.
-
Greek - Ensimmäinen tuotantokausi
(http://seat42f.com/images/stories/greek-cast-photo.jpg)
3+/5
Greek (Nelosella Kampus Greek) on ABC:n koko perheen kanava- ABC-familyn tuottama teinisarja joka kertoo kuvitteellisen Cyprus Rhodes collegen arjesta. Pääosassa sarjassa on erilaiset veljes ja sisaruskunnat (fraternities & sororities = Greek system) jotka ovat olennainen osa jenkkiläistä college-elämää. Sarjassa keskeisimpänä on Zeta Beta Zeta- sisaruskunta (täynnä pinkistä tykkääviä pissiksiä), Kappa Tau- veljeskunta (täynnä elämän rennosti ottavia bilettäjiä) ja Omega Chi- veljeskunta (täynnä suosituimpia oppilaita ja hienostokakaroita). Vaikka fraternity kulttuuri olikin itselleni suht vieras ennenkuin aloin sarjaa katsomaan, meininkiin pääsi todella nopeasti sisälle. Greek on tyyliltään hyvin perinteinen ja jopa kliseinen teinisarja. Se onkin suuri osa sarjan viehätystä. Pienellä budjetilla tehty ja melko tuntemattomien näyttelijöiden tähdittämä sarja on tahallaan carsin camp eikä pyrikään esimerkiksi Gossip Girlin tyyliin. Greek sisältää todella paljon erilaisia pop-kulttuuriviittauksia joiden bongailu on hauskaa, eikä tällaiseen herttaiseen hömppädraamaan jotenkin voi olla uppoutumatta. Muutamia ylilyöntejä lukuunottamatta sarja pysyy varsin realistisena ja hahmot ovat todella samaistuttavia ja moniulotteisia. Juuri hahmojen moniulotteisuus on yksi sarjan parhaita puolia. Toisin kuin monissa muissa teinidraamoissa, Greekissä ei lusikkaruokita katsojalle "hyviksiä" ja "pahiksia" vaan jokaisella hahmolla on syyt ja motiivit omiin tekoihinsa, ja kaikki ovat oman elämänsä hyviksiä mutta joillekin muille pahiksia, niinkuin oikeassakin elämässä.
Ensimmäinen tuotantokausi on tavallisen kauden pituinen ja sisältää 22 jaksoa. Sarja alkaa kun Collegea aloitteleva, High Schoolissa nörtin maineen saanut epäsosiaalinen Rusty päättää liittyä collegessa veljeskuntaan samalla kun hänen ylisosiaalinen sisko Casey tuskailee kolmiodraaman kanssa. Kun henkilökaartiin lisää vielä Rustyn yliuskovaisen kämppiksen Dalen, heidän homoystävänsä Calvinin ja pilalle lellityn senaattorin tyttären, on kliseinen teinidraamahenkilögalleria valmis.
Sarjan tapahtumat ovat usein hyvinkin ennalta-arvattavia, mutta sarjassa on silti jotain niin lutusta että siihen vaan koukuttuu. Parhaimmillaan sarja on tosi hienoa draamaa, useimmiten aika pinnallista hömppää. Kaikenkaikkiaan hyvin viihdyttävä sarja ja persoonallisuudessaan jotenkin pirteä ja raikas muuten hyvin kaavamaisten jenkkisarjojen keskellä.
-
Marie Antoinette (2006)
(http://huehueteotl.files.wordpress.com/2007/05/marie-antoinette_poster.jpg)
***½
Katsoin tämän joskus kauan sitten viimeksi, ja muistelin, ettei se ollut mikään kovin erikoinen elokuva. Halusin kuitenkin ennen arvostelua virkistää muistiani, ja yllättäen pidinkin tästä enemmän kuin muistinkaan. Elokuva on Sofia Coppolan ohjaama, ja pääosissa ovat Kirsten Dunst ja Jason Schwartzman. Tarina kertoo Marie Antoinettesta, joka naitetaan nuorena tyttönä Ranskan Ludvig XIV:n kanssa. Liiton on tarkoitus vahvistaa maiden välistä liittoumaa. Elokuvassa tosin viitataan todellisiin historiallisiin tapahtumiin hyvin löyhästi, ja ennemminkin elokuva on intiimi ja melankolinen draama nuoresta tytöstä, jonka täytyy sopeutua hovin etiketteihin ja elämään julkisuudessa. Elokuvassa ei monien historiallisten pukudraamojen tapaan ole siis tarkoituskaan kertoa siitä, mitä Marie Antoinette oikeasti joskus 1700-luvun lopussa teki, vaan kertoa tarina ihmisestä. Elokuvassa on hyvin paljon todellisuuden tuntua. Alussa Kirsten Dunst (joka sopii rooliin mainiosti) näyttää viattomalta ja nuorelta, ja elokuvan aikana hahmo kehittyy ja paljastaa itsestään sekä hyviä että huonoja puolia. Elokuvan dialogi on vähäeleistä, mutta rentoa. Elokuvassa onkin paljon tunnelmallisia hetkiä, jolloin Coppola antaa kuvan kertoa tuhansia sanoja enemmän. Välähdyksittäin näytetyt tunnelmapalat Antoinetten elämästä luovat elokuvaan vaikuttavuutta ja mielenkiintoa. Huomasin lopulta, että kiinnostuin elokuvan luomasta Marie Antoinetten hahmosta enemmän kuin siitä, millainen ko. henkilö oli todellisuudessa. Tunnustusta täytyy antaa myös elokuvan ihanalle pukuloistolle ja värimaailmalle. Aivan kertakaikkiaan visuaalisesti miellyttävä elämys. Lisäksi musiikki tuo oman mielenkiintoisen lisämausteensa. Coppola yhdistääkin hitusen historiaa, paljon rokokoota (eli keveyttä, pikkusievää hienostelua sekä valoisuutta ja pastellisävyjä) ja uusimpia populaarikulttuurin musiikkikappaleita tavalla, joka miellyttää ainakin minua. Juonellisesti ei kuitenkaan mikään kovin erikoinen elokuva edelleenkään.
-
WHAT A GIRL WANTS (2003)
(http://cdon.se/media-dynamic/images/product/001/604/1604724.jpg)
**/*****
Pääosissa: Amanda Bynes, Colin Firth, Kelly Preston, Oliver James
Elokuva kertoo 17-vuotiaasta tytöstä, joka on asunut koko elämänsä äitinsä kanssa, tietämättä isästään. Nuoren tytön mielenkiinto isäänsä kohtaan herää tietysti ja hän lähtee etsimään tätä. Tästä seuraa tietysti kommellus toisensa perään.
Eli täähän tuli telkkarista tässä yks päivä. Aloin kattoa ihan mielenkiinnosta, koska vaikutti just vähän sellaselta hömppäkomedialta. Ja sellasekshan tää osottautu. Pakko ihan heti ekaks sanoa, että Colin Firth oli TAAS löytänyt Colin Firthmäisen roolin. Siis aina se esittää hitusen epävarmoja miehiä, joille naisen täytyy näyttää kaapin paikka, ennenkuin ne itekkään tietää mitä ne haluaa. (Noh, pakko myöntää, että Mamma Mia!:ssa kaapin paikan näytti mies, mutta ajaa saman asian.) Joskus Firthin näyttelytyyli ärsyttää minua, mutta tässä hän oli jotenkin symppis. Ja nuori Amanda Bynes oli aivan säkenöivä ja todella suloinen ! Muutenkin Bynes on mielestäni pirtsakka lisä Hollywoodin tähtitaivaalle. : )
Leffan juoni taas oli kliseitä kliseiden perään, kuten Marko Ahonen Keskisuomalaisen arvostelussakin sanoi (antoi kuitenkin isomman tähtimäärän kuin minä), mutta se kuljetti loppuun saakka. Mielestäni leffa tuntui menevän todella nopeasti ja leffan idea olisi antanut mahdollisuuksia hauskempiinkin hetkiin.
Kuitenkin leffa oli sympaattinen, vaikka loppu olikin sellainen klisepommi, että huhheijjaa.
Itse kun olen hömppäkomedioiden ystävä, täytyy sanoa, että katsoin ihan mielelläni kyllä.
Ei tämä kuitenkaan kovinkaan nerokas elokuva ollut.
-
[size=8]The Spirit
(http://www.moviepicturefilm.com/site_2009/wp-content/uploads/gallery/20081229-The%20Spirit_wp10_1600.jpg)
**½
(2008)
Pääosissa: Gabriel Macht, Samuel L. Jackson, Scarlett Johansson, Eva Mendes, Jaime King.
Ohjaaja: Frank Miller
Käsikirjoitus: Frank Miller
Silmäkarkkia!
Mikä voisikaan mennä vikaan kun ohjaajan puikoissa häärii itse Frank Miller joka on luonut upean Sin Cityn ja vieläpä ollut ohjaamassa kyseisistä sarjakuvista tehtyä leffaa itse Robert Rodriguezin kanssa? Monikin asia ilmeisesti.
Will Eisnerin sarjakuvaan perustuva Spirit kertoo nuoresta etsivästä Danny Coltista (Gabriel Macht) joka kuolee tehtävänannossa mutta kuin ihmeen kaupalla palaa takaisin elävien kirjoihin. Spirit nimen ja maskin alle piiloutuva Colt päättää taistella rikollisuutta vastaan ja erityisesti arkkivihollinen Octopus (Samuel L. Jackson) apureineen aiheuttaa päänvaivaa. Naisongelmia on toki komealla miehelle vaikka muille jakaa. Jaloissa kiehnää niin vaarallinen ex (Mendes) kuin lääkärinä toimiva uusi kiinnostuksen kohde Lorelei Rox (King).
Miller ei taida olla valmis ohjaamaan elokuvia omillaan ja tällä kertaa kyllä käsikirjoituskin tuntuu olevan varsin korni. Repliikit ontuvat ja taistelukohdat ovat töksähteleviä. Tapahtumat pomppivat miten sattuu ja on vaikea pysy perillä siitä, että mitä vastaan Spirit loppujen lopuksi taistelee.
Silmäkarkkia kuitenkin tarjoilee herkullinen värimaailma joka on hyvinkin samankaltainen kuin Sin Cityssä. Näyttelijäkaartia katsoessa ei voi riemun huutoja päästellä. Mendesin osaksikin jää vain esitellä timmiä kroppaansa, Samuel L. Jackson jota yleensä voi kehua tuntuu myös olevan täysin eksyksissä.
Vielä melko tuntematon Gabriel Macht säteilee tylyä karismaa mutta ei se elokuvaa pelasta. Valtavaa potentiaalia on päässyt valuman hukkaan. Arvosanaa miettiessä pyörin siinä 2 ja 2,5 välillä päätyen kuitenkin pyöristämään parempaan arvosanaan. Kyllähän tämä toisaalta kertaviihteenä menee pettymyksestä huolimatta, eihän kukaan pakota katsomaan toiste. Toisenlaisten tekijöiden käsissä tästä olisi voinut tulla jotain suurempaa ja hienompaa.
-
Minority Report (2002)
(http://images.allposters.com/images/140/039_minority_report.jpg)
***½
Tämä Steven Spielbergin ohjaama ja Tom Cruisen tähdittämä scifitoimintadraama on ihan kelpo katsottavaa. Elokuvassa yhdistetään aika mielekkäällä tavalla toimintaa ja draamaa. Tom Cruise esittää John Andertonia, joka on tulevaisuuden poliisietsivä, joka pyörittää kokeiluvaiheessa olevaa henkirikosten estämisyksikköä. Elokuva alkaa tosi lupaavasti ja ottaa katsojan heti haltuunsa. Sen jälkeen on tällaiselle tulevaisuuteen sijoittuvalle elokuvalle tyypillisesti kaikkien "siistien" tulevaisuuden juttujen esittelyä (oikeesti, ei maailma voi yhtäkkiä muuttua noin totaalisesti). Tosin tässä elokuvassa visuaalinen ilme jää vähän ala-arvoiseksi, sillä tulevaisuuden autot näyttävät joltain kivimöhkäleiltä. Juoni on kuitenkin vaihteleva, mielenkiintoinen ja sisältää kaikkia kivoja käänteitä. Oikeastaan loppukin on kaikkine kliseineen ihan mukiinmenevä. Elokuva on pikkuisen parempi kepeän viihdyttävä toimintapläjäys. Sivurooleissa ihana Colin Farrell ja aika hyvin rooliinsa pureutuva Samantha Morton. Tämän jaksaa katsoa jopa useammankin kerran. Tom Cruisekaan ei ollut leffassa liian esillä ja plääh.
-
[size=8] Alvin and the Chipmunks
(http://www.movie-list.com/blog/wp-content/uploads/2007/07/alvin.jpg)
**½ [/size]
(2007)
Pääosissa: Jason Lee, David Cross, Justin Long, Jesse McCartney, Matthew Gray Gubler, Cameron Richardson.
Ohjaaja: Tim Hill
Käsikirjoittajat: John Vitti & Will McRobb
Alvin ja pikkuoravat, kukapa ei tuntisi heitä? Heidät loi Ross Bagdasarian jo vuonna 1958 jonka jälkeen oravat ovat esiintyneet monissa elokuvissa ja sarjoissa, joista tämä versio on tuorein ja myöskin ensimmäinen joka on esitetty elokuvateatterissa.
Suloiset oravat päätyivät kaadetun puun mukana kaupunkiin ja sattuman kaupalla Daven kotiin.
Dave (Jason Lee) on ressukka joka ei saa kaupaksi sävellyksiään kunnes löytää talostaan vekkulit oravat…ja hetkinen…oravathan osaavat puhua! Kumppanukset saavat jäädä taloon asumaan sillä ehdolla, että he suostuvat yhteistyöhön. Dave kirjoittaa ja säveltää, oravat laulavat.
Ian (Sukuvika sarjasta tuttu mainio David Cross) on levy-yhtiön pomo jolla on omat ilkeät suunnitelmansa oravien varalle, heidän avullaan Ian saisi nyhdettyä itselleen jättimäiset omaisuudet. Mitä tapahtuukaan kun Dave peloissaan korostaa pikkuoraville etteivät he ole perhe?
Elokuva sopii mainiosti lapsille ja lapsenmielisille. Itsekin koin muutaman hetken jolloin hymyilytti vaikka elokuvan juoni on hyvin tavanomainen ja kliseinen kaikkine opetuksineen. Tietokoneanimoidut pehmoiset oravat ovat kerrassaan suloisia, mutta en mä niitä piipittäviä ääniä 1,5 tuntia enempää olisikaan jaksanut kuunnella. On kivaa, että jokaisella oravalla on erilaiset luonteet ja tyyli, varmasti jokainen lapsi löytää suosikkinsa. Alvin on poppoon pomo ja joukon riehakkain. Simon puolestaan on älykkö. Simonilla on sarkastinen ja hieman kuiva huumorintaju. Theodore on hellyttävä pullukka eikä penaalin terävin kynä. Oma lempparini on Theodore!
-
Lilja 4-ever (2002)
(http://katls.be/forum/atteli/image1078.jpg)
****
Tämä Lukas Moodyssonin (ruotsalainen huippuohjaaja, mm. Fucking Åmål, 1998) ohjaama elokuva on kyllä todella riipaiseva. Elokuva alkaa erittäin ravisuttavasti, kun nuori tyttö juoksee muhjotun oloisena katuja pitkin Rammsteinin Mein Herz Brenntin soidessa taustalla. Sen jälkeen tapahtumat siirtyvät 3 kk ajassa taaksepäin: Lilja (Oksana Akinshina) jää yksin, kun äiti yllättäen lähtee Amerikkaan ja jättää hänet oman onnensa nojaan. Elokuva on todella intensiivinen kuvaus nuoren tytön ahdistuksesta, kärsimyksistä ja koettelemuksista. Vaikka taustalla on myös muita aiheita, yhteiskunnallista otetta ja moraalisia valintoja, on elokuva ennen kaikkea juuri surullinen kertomus yhdestä pienestä elämästä. Elokuva ahdistaa paikoittain todella paljon, mutta raakuudella ei kuitenkaan liikaa mässäillä ja elokuvaa tasapainottavat monet iloiset ja elämänmyönteiset kohtaukset. Elokuva on varsinkin loistavan päänäyttelijän ansiosta todella koskettava. Myös Liljan ainoaa todellista ystävää, nuorta Volodjaa, esittävä Artiom Bogucharskij on roolissaan rento ja uskottava. Elokuva on myös tosi aidon oloinen ja realistinen: näyttelijät puhuvat pääasiassa venäjää, mutta myös ruotsia ja hitusen englantiakin.
-
[size=8]
American Wedding
(http://images.allmoviephoto.com/2003_American_Wedding/2003_american_wedding_wallpaper_003.jpg)
**½ [/size]
(2003)
Pääosissa: Jason Biggs, Alyson Hannigan, Seann William Scott, Eddie Kay Thomas, Eugene Levy, January Jones.
Ohjaaja: Jesse Dylan
Käsikirjoittaja: Adam Hertz
Vanhalla porukalla vielä kerran.
Tämän piti olla American Pie leffasarjan päätös, mutta jostain syystä tästä on suollettu kehnoja jatko-osia tiiviiseen tahtiin.
Itse pidin ensimmäistä osaa ihan hauskana teinarina, kuin myös jatko-osan jaksoi katsoa. Tämä kolmas osa sen sijaan ei tarjoillutkaan enää mitään uutta ja kekseliästä menoa, mutta kyllä sen seurassa viihtyi hetken.
Mokaileva Jim (Jason Biggs) on kolmen vuoden seurustelun jälkeen rohkaistunut ja aikomuksena on kosia Michellea (Alyson Hannigan). Kuten odottaa saattaa matka alttarille ei suju kuin satukirjoissa. On ärtyisää mummoa, sekopäistä kaveria ja vaikeuksia tehdä vaikutus morsiamen vanhempiin. Erityisesti nautin stripparisählinkistä Jimin talossa sekä Stiflerin toilailuista. Vanhojen vitsien kierrätystä on taas harrastettu joka aiheutti heti haukottelua allekirjoittaneessa.
Seann William Scottin esittämä Stifler kaikessa yksinkertaisuudessaan ja typeryydessään oli minun mielestäni leffan kantava voima.
Jatketaan nyt tällä 2,5 linjalla. ;D
-
[size=8]
Casino Royale
(http://www.starstore.com/acatalog/Casino_Royale_teaser.jpg)
***½ [/size]
(2006)
Pääosissa: Daniel Graig, Eva Green, Judi Dench, Mads Mikkelsen,
Giancarlo Giannini.
Ohjaaja: Martin Campbell
Käsikirjoittajat: Neal Purvis, Robert Wade & Paul Haggis ,Ian Flemingin romaanin pohjalta.
” Everyone has a past. Every legend has a beginning.”
Casino Royale on tehty ensimmäisen Bond romaanin pohjalta, elokuva esittelee meille miten Bondista tuli Bond ja miksi hän on sellainen kuin on. Tavallaan elokuva synnyttää Bondin uudelleen piirtäen hänestä modernimman kuvan.
Bondin tehtävänä on lähteä pelaamaan pokeria turnaukseen Montenegroon pahamainesta Le Chiffrea (Mads Mikkelsen) vastaan, joka rahoittaa terroristien toimintaa. Seuraansa James saa hehkeän valtionvarainministerin kirjanpitäjän Vesper Lyndin (Eva Green). Vastakohdat sanailevat toisilleen herkeämättä ja heidän välillään on selkeä jännite.
Elokuva sisältää mielestäni realistisempaa ja synkempää väkivaltaa kuin aiemmissa Bondeissa, tämä oli myös oikeasti ensimmäinen kerta kun viihdyin aidosti 007 seurassa. Toimintakohtaukset ovat kaunista katseltavaa, jo ensimmäisten minuuttien aikana James tasapainoilee korkeiden rakennustelineiden päällä. Hengästymisen voi melkein tuntea ruudun läpi. Daniel Craig herätti valtavaa vastustusta kun hänen ilmoitettiin olevan uusi Bond, mielestäni hän kuitenkin on uskottavin ja karismaattisin Bond ikinä!
-
World Trade Center (2006)
(http://www.arvoarvostelut.net/kuvia/WorldTradeCenter.jpg)
**
Ohjaaja Oliver Stone on tehnyt varmasti parempiakin elokuvia kuin tämä - ja huomattavasti kriittisempiä (vrt. Platoon, JFK, Nixon). Tämä elokuva sen sijaan on aikamoista rahastusta aiheella, joka koskettaa varmasti jokaista amerikkalaista ja monia muitakin. Elokuva käsittelee hitusen terroristiaihetta (vaikka lentokoneita ei näy mailla eikä halmeilla), ja siinä on havaittavissa palasia propagandasta, joka julistaa, että Irakin sota on oikeutettua. Leffan loppuosassa merisotilas sanoo sanat, jotka saivat minut vain hymähtämään, naurettavaa: “Nyt tarvitaan hyviä miehiä kostamaan tämä”. Elokuvan näyttelijät eivät vakuuta minun herkkää taiteellista silmääni, vaikka tomun ja sotkun ja hyvin pimeän valaistuksen turvin pystyinkin unohtamaan Nicolas Cagen (John McLoughlin) surkean roolisuorituksen. Muut ovat aavistuksen vakuuttavampia. Michael Peña (William Jimenon) onnistuu kostuttamaan paikoittain minun silmäni ja Maria Bello sekä Maggie Gyllenhaal tekevät hyvää työtä kotirintamalla. Elokuva onkin parhaimmillaan selviytymistarinana, jossa saa pelätä sitä, jäävätkö koti-isät henkiin. Poliiseina heidän roolinsa ei juuri maata mullista. Parasta elokuvassa on näiden perheiden tarinoiden yhdistäminen ja se jännitys, mitä saa kokea heidän puolestaan. Toki tämä elokuva itketti herkkää sieluani, kun kuvittelin hahmojen surun, mutta muuten se oli aikamoista ylidramatisointia ja pakkopullaa.
-
[size=8]
Transformers
(http://kindalikesorta.com/wp-content/uploads/2007/06/transformers3_800.jpg)
***½ [/size]
(2007)
Pääosissa: Shia LaBeouf, Megan Fox, Josh Duhamel, Jon Voight, Rachael Tylor, Tyrese Gibson, John Tuturro.
Ohjaaja: Michael Bay
Käsikirjoittajat: Roberto Orci & Alex Kurtzman
”Their war. Our world.”
Cybertron joutui suuren hävityksen kohteeksi, kun Megatron himoitsi itselleen Allsparkia. Allsparkin huomataan sijaitsevan Maa planeetalla. Megatronin matkatessa maahan, hän putoaa jäätikölle ja hautautuu sinne pitkäksi ajaksi. Vuonna 1897 retkeilijä Archibald Witwicky miehistöineen matkaa pitkin Antarktista ja vahingossa tulee löytäneeksi Megatronin. Sattuman kaupalla hän tulee aktivoineeksi Megatronin sisäisen navigointilaitteen, ja hänen silmälaseihinsa jää Allsparkin sijaintitiedot.
Megatronin apurit, decepticonit aloittavat johtajansa etsinnät ja saapuvat maapallolle valeasuissa, autoiksi muuntautuneina. Hyväntahtoisista autoboteista, jotka taistelevat decepticoneja vastaan on paikalla sympaattinen Bumblebee joka on naamioitunut Camaroksi. Sam Whitwickyn isä tulee ostaneeksi Camaron pojalleen. Sam (Shia LaBeouf) huomaa kyydittäessään ihastustaan Mikaelaa (Megan Fox), että autossa on jotain hyvin erikoista. Huima sota on käynnistymässä decepticonien ja autbottien välillä jälleen, huono mäihä ihmisiä ajatellen. Kummatkin tavoittelevat Allsparkia.
Yllätyin elokuvan toimivuudesta. Joskus olen katsonut Transformersia piirrettynä, joten mietin miten leffaversio ihmisten kera voisi muka onnistua. Tietokonetekniikkaa voi jälleen vain ihastella kun näitä massiivisia ylikehittyneitä robotteja alkaa virrata joka kulman takaa. Toimintakohtaukset ovat viihdyttäviä ja taitavasti rakennettuja. Shia LaBeouf ei ole yhtään hullumpi esittäessään nuorta kekseliästä teiniä keskellä valtavaa ryminää. Autoboteista oli tehty persoonallisia ja humoristisia ja huomasin hymyileväni monesti. Sympaattisin henkilöistä oli ehdottomasti Bumblebee. Viihdyttävä paketti kokonaisuudessaan.
(PS. Megan Fox ei vakuuttanu mua vieläkään. :’DD)
-
[size=8]
Ben X
(http://www.fest21.com/files/images/BEN-X.preview.jpg)
*** [/size]
(2007)
Pääosissa: Greg Timmermans, Marijke Pinoy, Pol Goossen, Katien Pierlet.
Ohjaaja: Nic Balthazar
Käsikirjoittaja: Nic Balthazar
You’re special.
Ben X on ahdistava kuvaus pojasta jolla on lievä Aspergerin syndrooma eli autismi. Hän käy kuitenkin tavallista koulua kamppaillen hermostuneisuutta vastaan. Muut oppilaat eivät tunnu ymmärtävän häntä, opettajat yrittävät kannustaa Benia opinnoissaan joka menestyykin kiitettävästi. Hän joutuu nöyryytyksen alaiseksi päivittäin kiusaajien takia eikä kukaan opettajien lisäksi uskalla puolustaa häntä.
Benillä (Greg Timmemans) on kuitenkin nettipeli Archlordissa ystävä, Scarlite (Katien Pierlet) joka kannustaa häntä jatkamaan. Archlordiin koukuttunut nuorukainen pystyy rentoutumaan pelin parissa, sillä kiusaajat eivät voi seurata häntä kotiin. Vai voivatko?
Yllättäen Scarlite ehdottaa tapaamista, Ben saa rohkeutta ja alkaa miettiä suunnitelmaa jollaista tuskin kukaan olisi osannut odottaa.
Elokuvassa on sekoitettu hienosti pelin maailmaa ja grafiikkaa Benin arkeen kun hänen ajatuksensa pyörivät Archlordin parissa. Elokuva on myös osittain tehty dokumenttimaiseksi, Benin vaikeuksia kommentoivat suoraan kameralle niin hänen äitinsä kuin lääkärinsäkin. Puolentoista tunnin mittainen leffa ei voi olla herättämättä ajatuksia. Nykypäivänä on entistä helpompaa kiusata ihmisiä, kännykät ja netti, pahimmassa tapauksessa kiusattua pommitetaan omassa kodissaankin. Olin aivan varma siitä miten elokuva tulee etenemään, mutta eipäs se mennytkään niin yksinkertaisesti. Yksinkertaisella twistillä koko juoni kääntyikin. Tavallaan se oli hyvin lapsellinen käänne, toisaalta taas ihan hyvä. Ehkä siksi se jätti mulle hyvin ristiriitaiset ajatukset, lopulta jättäen arvosanan vain 3 pointsiin. Elokuva oli persoonallinen ja oli mielenkiintoista nähdä jotain muutakin kuin Hollywood mättöä.
PS. Coming Soon…Hollywood versio.
-
[size=8]
Ou Nou! (sarjan kaikki 15 jaksoa)
(http://www.dvdnet.fi/catalog/images/ounou.jpg)
*** [/size]
(2000)
Pääosissa: Pirkka-Pekka Petelius, Taneli Mäkelä, Vesa Vierikko, Kristiina Halttu, Mia Liski, Antti Litja.
Ohjaaja: Mikko Mattila
Käsikirjoittajat: Pirkka-Pekka Petelius & Taneli Mäkelä.
"Miltä maailma näyttäisikään jos rooleja vaihdettaisiin..."
Sarjan idea on yksinkertainen mutta pääsääntöisesti toimiva. Miehet ovat sarjassa hyvin naismaisia ja naiset vastaavasti miesmäisiä, ammattejaan myöten. Maailmanmenoa tarkkaillaan kahden perheen kautta. Keskushenkilöitä ovat sairaanhoitaja Reino Kurkela (Mäkelä) joka on naimisissa toimitusjohtajana toimivan Suvin (Halttu) kanssa ja heillä on kaksi lasta. Pankkivirkailija Tapio Rautakoura (Petelius) on pariutunut päättäväisen rakennusurakoitsijan Miljan (Liski) kanssa ja heillä on yhteinen tytär. Asioita hämmentämään saapuu silloin tällöin sosiologi Jorma Härmälä (Vierikko) joka seurustelee nuoren yliluutnantin, Mariannen kanssa.
Sarjassa käsitellään ihmissuhteiden perusongelmia jotka on vedetty hieman yli miesten reagoidessa niin vahvasti jokaiseen asiaan. Huumoria revitään esimerkiksi shoppailusta ja ikäkriisistä. Näistä naismaisista miehistä on tehty niin stereotyyppisiä naisia, että ei ole tottakaan. Kauhistelin, että en kai minä käyttäydy koskaan tuolla tavalla.
Hyvän komedian yhtenä tunnusmerkkinä pidän yleensä tarttuvia hokemia, sillä mikä komedia ei sisältäisi pientä toistoa? Jos hokemat tai tietyt repliikit jäävät mieleen, on sarja onnistunut sentään jossain asiassa. Huomasin sarjan päättyessä, että aloin toistella muun muassa hokemia ”Anpiliivipöl”, ”Ou Nou”, ”Sitten niin”, ”Ai kauheeta” (liioitellulla äänensävyllä).
Toisaalta 15 jaksoa tätä sarjaa on liikaa, jos katsoo putkeen. Ehkä puolivälissä tuli sellainen olo, että jotain repäisevää ja uutta kaivattaisiin. Loppupuolella kuvioissa vilahtivat kuitenkin vielä Reinon ja Tapion mainiot isät antaen sarjalle ihan kelpo päätöksen. Peteliuksen ja Mäkelän yhteistyö on useasti ihan onnistunutta ja sen huomaa, että tämä parivaljakko viihtyy yhdessä. Ehkä parasta antia oli kuitenkin Vierikko jonka ylinäytellyt ilmeet olivat aivan loistavia.
Sarja kestää juuri ja juuri sen 15 jaksoa, ihan hauskaa kotimaista komediaa. En kadu 8€ sijoitusta, koska harvemmin tulee tuettua kotimaisia tekijöitä.
-
An American Crime (2007)
(http://i3.iofferphoto.com/img/item/512/887/96/o_an_american_crime.jpg)
An American Crime on tositapahtumiin perustuva elokuva, jossa Sylvia (Ellen Page) ja Jennie Likens (Hayley McFarland) joutuvat muutamaksi viikoksi hoitoon kuuden lapsen kotiäidin Gertruden (Catherine Keener) luokse vanhempien lähtiessä matkalle. Aluksi Jennie ja Sylvia pitävät hauskaa muiden lasten kanssa, mutta kun Gertrude kuulee perättömiä tarinoita Sylviasta, leikit loppuvat kesken ja Sylviaa rangaistaan isolla kädellä ja pitkän aikaa.
An American Crime on todella hyvä elokuva ja ihmettelen kuinka vähän se on saanut huomiota. Se on todella koskettava ja en tiedä, miten tämän pystyy kuivin silmin katsomaan, koska itse vollotin leffan puolesta välistä loppuun saakka. Näyttelijät tekevät kaikki hyvää työtä, varsinkin Ellen Page, jolla on varmasti edessään hyvä tulevaisuus näyttelijänä, niin monta hyvää roolia on jo noin nuorena tehnyt. Myös Catherine Keener vakuuttaa hieman sairaana ja elämään kyllästyneenä Gertrudena. Leffan loppu oli myös todella hyvin rakennettu ja se saattaa tulla katsojalle vähän yllätyksenäkin, jos ei ole kuullut kyseisestä rikoksesta johon leffa pitkälti perustuu.
An American Crime on ahdistava, koskettava ja kaikinpuolin muutenkin loistava elokuva, että se hipoo melkeinpä viittä tähteä. Suosittelisin ehdottomasti kaikille.
"Every situation God always has a plan. I guess I'm still trying to figure out what that plan was."
****½
-
Bad Boys (1995)
(http://media.entertainment.sky.com/image/unscaled/2009/2/2/Bad-Boys-27.jpg)
Mike Lowrey (Will Smith) ja Marcus Burnett (Martin Lawrence) ovat ovat Miamin poliisin kovimmat kytät, joiden takavarikoima heroiinilasti varastetaan yllättäen ja eihän siinä muu auta kuin hommata se taas takaisin. Juttuun sekaantuu vielä ystävänsä murhan silminnähnyt Julie (Tea Leoni) kun käy ilmi, että heroiinivarkaat onkin ne samat tyypit, joiden tekemää murhaa Julie todisti.
Jos tätä elokuvaa lähdet katsomaan, ei kannata odottaa tai ajatella mitään, silloin se toimii parhaiten. Kyllä leffassa oli pari ihan hyvääkin vitsiä, mutta suurimmaksi osaksi se sisältää vain tyhjäpaistä ammuskelua, tylsiä takaa-ajoja ja huonoa huumoria. Näyttelijäsuorituksetkaan ei päätä huimaa. Will Smith ja Martin Lawrence ovat välillä todella ärsyttäviä mutta välillä ihan hauskoja, etenkin Lawrence, joka taitaa tehdä leffan parhaimman näyttelijäsuorituksen. Tai koomikon, miten vaan, mutta ajoittain mies oli todella hauska. Julieta näytellyt Tea Leoni ei ainakaan tämän leffan perusteella omaa minkäänlaisia näyttelijänlahjoja, eikä nainen muutenkaan mielestäni sopinut rooliin.
Bad Boys on ihan hyvää kertakäyttöviihdettä ja sopii varmasti niille, jotka kaipaavat tylsään iltaan aivot narikkaan -toimintaleffaa.
Bad Boys, bad boys, whatcha gonna do, whatcha gonna do when they come for you?
**+
-
[size=8]
Naapurini Totoro
(http://demi.fi/uploads/groupImage/314_AS-Tonari-no-Totoro.jpg)
**** [/size]
(1988)
Ohjaaja: Hayao Miyazaki
Käsikirjoittaja: Hayao Miyazaki
”Se sanoi että sen nimi on Totoro, se on ihan karvainen ja sillä on näin iso suu. Yksi oli näin pieni sitten oli ihan valtava joka nukkui.”
Tämän elokuvan ansiosta oli mahdollista perustaa Ghibli studio. Taivaalle kiitos siitä!
4-vuotias Mei muuttaa 10-vuotiaan isosisko Satsukin ja isä Kusakaben kanssa uuteen talon. Tyttöjen äiti ei vielä voi vielä asettua taloksi, sillä hän on sairas ja joutuu olemaan sairaalassa. Ensin tytöt luulevat, että talossa kummittelee. Pienellä tutkimusmatkallaan Mei kohtaa pienet otukset jotka johdattavat hänet suuren Totoron luokse. Valtavan sympaattiset elikot osaavat taikoja sekä matkustavat omituisella kissabussilla.
Totoro kertoo mystisistä luonnonvoimista ja toimii melkeinpä kunnianosoituksena niille. Totoroa ei voi ymmärtää ennen kuin on sen itse kohdannut. Samaa voi sanoa Miyazakin elokuvista, on vaikea selittää ihmisille millaisia ne ovat. Hyvää mieltä jota elokuvat lähes poikkeuksetta jakavat ei voi kuvailla kovinkaan helposti, ne on nähtävä itse.
Miyazakin elokuvat onnistuvat aina olemaan opettavaisia ja hyväntuulisia, ne kannustavat ja rohkaisevat. Ne kuvaavat ihmisen kasvua ja kehitystä henkisesti.
(http://animelehti.fi/wordpress/wp-content/resized/posticons/92_668x170.jpg)
♥ Se kissabussi oli niin aaaaws. 8’)
-
American Beauty (1999)
(http://i174.photobucket.com/albums/w116/bobosquirrel/american20beauty20SPLASH.jpg)
Lester Burnham (Kevin Spacey) on elämäänsä kyllästynyt tavallinen työssäkäyvä tallaaja, jonka vaimo Carolyn (Annette Benning) ja tytär Jane (Thora Birch) pitävät häntä maailman suurinpana luuserina. Lesterin ja Carolynin avioliitto on pikkuhiljaa hajoamassa, ja Lester ihastuukin Janen ystävään Angelaan (Mena Suvari) ja fantasioi tästä. Lester päättää kääntää koko elämänsä päälaelleen ollakseen onnellinen.
American Beauty on aika täydellinen elokuva. Se onnistuu itkettämään, naurattamaan, ällöttämään ja muuten vaan oudoksumaan. Ei sellainen elokuva edes voisi olla huono. Vielä kun mukaan heitetään juuri sopivasti mustaa huumoria, loistava käsikirjoitus, ohjaus, musiikki sekä mahtavat näyttelijät, niin mestariteos on syntynyt. American Beauty on ehdottomasti sellainen. Se pistää todella katsojan miettimään omaa elämäänsä. Näyttelijät ovat todella uskottavia ja jokainen heistä onnistuu kantamaan roolihahmonsa loppuun saakka kunnialla. American Beautyn yksi parhaista puolista, ellei paras, onkin hahmot. Mikään roolihahmo ei ole heikko, kaikki ovat erilaisia ja vahvoja yksinäänkin. Itseasiassa Kevin Spaceyn esittämä Lester Burnham on parhaimpia hahmoja koko elokuvahistoriassa. Toki loistavasti kirjoitetut hahmot olisivat yhtä tyhjän kanssa, jos näyttelijät olisivat huonoja. Mutta näyttelijätkin onnistuvat loistavasti. Kevin Spacey ja Annette Benning saivat molemmat työstään Oscar-ehdokkuudet, ja Spacey nappasi vielä pystinkin. Enkä ihmettele, sillä hänen roolisuorituksensa Lesterinä oli todella päräyttävä. Elokuvan kerronta on myös loistavaa. Loppuratkaisu kerrotaan periaattessa jo alussa mutta lopussa se ei silti vähennä tilanteen yllättävyyttä.
American Beauty on yksi parhaista elokuvista ikinä ja todellakin kaikkien kannattasi tämä joskus nähdä. Elokuvasta on mun mielestä vaikea löytää mitään huonoa, ja jos joku löytää, tahtoisin todella tietää mitä.
"I guess I could be pretty pissed off about what happened to me... but it's hard to stay mad, when there's so much beauty in the world."
*****
-
Slummien miljonääri (Slumdog Millionaire) (2008)
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/d/d2/Slummien_miljon%C3%A4%C3%A4ri_juliste.jpg)
Ohjaus: Danny Boyle.
Pääosissa: Dev Patel, Freida Pinto, Madhur Mittal, Anil Kapoor ja Irrfan Khan.
Kesto: 115 minuuttia.
Genre: Draama.
K-15
Elokuvassa 18-vuotias poika Jamal K. Malik menee Mumbain "Haluatko miljonääriksi?" -ohjelmaan ja menestyy siellä huomattavan hyvin. Televisioyhtiö kiinnostuu kouluttamattoman "slummikoiran" menestyksen salaisuudesta ja lähetysten välissä "teepoikana" työskentelevä Jamal viedään poliisiasemalle kuulusteltavaksi. Takaumien kautta orvoksi jäänyt muslimipoika selvittää vaiheitaan slummilapsena ja kovia kokemuksiaan niin hindunationalistien, rikollisten kuin lainvalvojienkin käsissä. Neuvokkuudellaan hän on onnistunut pakenemaan vanhemman veljensä kanssa slummin gangstereiden käsistä. Poikien seuraan liittyy kaveri-kasvattisisar Latika, joka kuitenkin jää rikollisten haltuun.
Jamal hakeutuu Miljonääri-visaan, koska se on hänelle ainut keino saada yhteys kadonneeseen Latikaan, johon hän on rakastunut.
Ite henkilökohtasesti rakastuin tähän elokuvaan heti ekalla kerralla ku näin. Tää on aivan mahtavasti tehty, pääsi heti kiinni juoneen ja aivan ihana, koskettava elokuva. Oli aivan mahtava kattoo ekaa kertaa leffateatterissa isolta kankaalta. Näyttelijät oli tosi hyviä, muutenki tämän elokuvan tarina oli aivan mahtava. Sai ajattelemaan mitä kaikkea ne slummilapsetki joutuu kokemaan. Tippa tuli linssiin monessaki kohassa. Aluksi epäilin, että onko tää muka nyt niin hyvä, ku joka paikassa hehkutettiin, mutta nyt voin kertoo, että tää on aivan sairaan mahtava elokuva ja liityn itekki hehkuttajiin. En oo nähny toista näin mahtavaa, koskettavaa elokuvaa. :') Tajusi, että elämä ei oo aina helppoo, mutta kaikki vaikeudetki on tehty voitettaviksi. :) En oo löytäny vielä oikeestaan mitään negatiivista.
****½
-
Crank: High Voltage (2009)
(http://www.avclub.com/assets/images/media/movie/1119/Crank-2_jpg_595x325_crop_upscale_q85.jpg)
Chev Chelios (Jason Statham) on back again. Kun viime kerralla oli ongelmia tappavan myrkyn kanssa, johon adrenaliini oli ainoa vastalääke, niin tällä kertaa on ongelmia tekopumpun kanssa, joka toimii vain sähkövirralla. Chevin oma sydän on joutunut vääriin käsiin, ja hän lähtee etsimään sitä apunaan tyttöystävä Eve (Amy Smart) ja perässä roikkuva hullu kiinalainen Ria (Bai Ling).
Crank: High Voltage on siis jatkoa vuonna 2006 valmistuneelle Crankille. Kauaa ei nokka tuhise, kun alkaa jo armoton tykitys ja kekseliäitä toimintakohtauksia alkaa tulla tiiviiseen tahtiin, aivan niin kuin ensimmäisessäkin osassa. Toiminnannälkäisille tämä on siis varma valinta, paitsi ehkä ihan niille herkimmille.. elokuva sisältää aika härskejä ja kuvottaviakin kohtia. Mutta siis, elokuva jätti aika ristiriitaiset fiilikset. Hyvää on se, että Crank: High Voltage ei todellakaan ole mikään perinteinen toimintaleffa, ehei, kaukana siitä. Erikoinen kuvaustyyli ja kaikki pienet yksityiskohdat tekevät tästä massasta erottuvan. Näyttelijät olivat rooleihinsa sopivia, Jason Statham varsinkin sopii erinomaisesti palkkamurhaaja Chevin rooliin, eikä Amy Smartkaan Evenä huono ole. Huumorikin iski muhun täysillä ja varsinkin hullu kiinainen bitch Ria oli aika hauska hahmo. Huonoa taas oli se, että leffan juonenkulku oli aika samanlainen kuin ykkösosassa ja samoja juttujakin toistettiin. Veikkaan kyllä että tahallisesti, joten se taitaa olla vain makuasia kuka pitää tätä hyvänä ratkaisuna ja kuka ei, mutta muhun ei purrut. Tosin yhden hauskan ykkösosan jutun elokuvasta bongasin, nimittäin Linkin Parkin laulajan Chester Benningtonin, joka teki aivan minipienen roolin niinkuin ykkösessäkin.
Crank: High Voltage on loistava toimintaleffa, mutta jatko-osana ehkä pieni pettymys.
***
-
Veren vangit (Interview with the Vampire: The Vampire Chronicles) 1994
(http://www.rankopedia.com/CandidatePix/9943.gif)
****
Mielestäni yksi parhaista ko. vuonna tehdyistä elokuvista ja yksi parhaista - ellei jopa paras - vampyyrielokuva ikinä! Neil Jordanin ohjaamassa elokuvassa on kaikkea, mitä tällaiseen aiheeseen perustuvalta elokuvalta voi odottaa. Sopivassa suhteessa kauhua, draamaa, tunnelmaa ja ennen kaikkea loistokkaat näyttelijät, joiden ansiosta elokuva todella pitää otteessaan. Brad Pitt esittää Louisia, joka on 1700-luvulla leskeksi jäänyt nuori mies New Orleansista. Hän on menettänyt kaiken, eikä elämä kiinnosta häntä enää. Etsiessään pahaa paha löytääkin hänet. Lestat (Tom Cruise) on vastaus Louisin rukouksiin. Vampyyri Lestat antaa Lousille valinnan mahdollisuuden: ikuinen elämä tai kuolema. Elokuva perustuu Anne Ricen romaaniin, ja Rice on ollut käsikirjoittamassa elokuvaakin. Muissa pääosissa nähdään Antonio Banderas sekä nuori Kirsten Dunst, joka on aivan uskomattoman hyvä tässä elokuvassa. Elokuvan kerronta perustuu takaumiin, joten kerronta on koko ajan mielekästä ja kronologisesti etenevää. Vampyyrielokuvana tämä on mielestäni erilainen, ja jotenkin syvällisempi, vaikka väkivallalla paikoin mässäilläänkin. Se ei kuitenkaan ole pelottava, ja katsoja jopa samaistuu vampyyreihin. Elokuvan loppu ei ihan ole minun makuuni. Se jotenkin lässähtää. Mutta loistavat roolisuoritukset korvaavat jotkut käsikirjoituksen puutteet. Edes Cruise (joka on hiukan epätavallisemmassa pahiksen roolissa) ei onnistu olemaan surkea. Tosin maski peittää puolet hänen ilmeistään. Puvustus ja maskeeraus ansaitseekin leffassa plussapisteitä.
-
[size=8]
Friday the 13th
(http://moviesmedia.ign.com/movies/image/article/892/892495/friday-the-13th-prequel-20080721042353663_640w.jpg)
*** [/size]
(2009)
Pääosissa: Amanda Righetti, Jason Padalecki, Danielle Panabaker, Aaron Yoo, Travis Van Winkle, Derek Mears.
Ohjaaja: Marcus Nispel
Käsikirjoittajat: Damian Shannon & Mark Swift
Tekohengitystä.
Friday the 13th pomppasi valkokankaille vuonna ensimmäisen 1980 ja onnistui luomaan yksinkertaisella konseptilla erittäin toimivan kauhuelokuvan tiiviillä tunnelmalla. Alussa viitataan ensimmäisen elokuvan loppuratkaisuun pikaisesti ja sitten jo siirrytään nykyaikaan. Ystävykset ovat erehtyneet pystyttämään leirin Crystal Laken leirialueen läheisyyteen. Jason Vorhees on vahvempi kuin koskaan, hän lahtaa nuorisoa minkä ehtii kostaakseen äitinsä kohtalon.
Pari kuukautta myöhemmin Clay Miller (Padalecki) lähtee etsimään siskoaan Whitneytä (Righetti) josta ei ole kuulunut pihahdustakaan telttailureissun jälkeen. Hän puolestaan törmää toiseen nuorisojoukkoon joka on saapunut mökkeilemään…yllätys yllätys Crystal Laken läheisyyteen.
Tämän päivän kauhuleffoissa mättää usein liian kiiltokuvamainen henkilögalleria. Se sisältää yleensä pari tusinablondia, ihan fiksun ja filmaattisen oloisen bruneten, vitsailevan ja ärsyttävän nuorukaisen sekä rikkaan hemmotellun kakaran. Ongelmana on siis se, ettei katsoja voi samaistua näihin ääliöihin ja näin ollen mua ainakaan ei ainakaan kiinnosta heidän selviytymisensä. Sitä melkein toivoo, että kuolkaapas nyt idiootit vähän nopeammin…kiiiiiiitos. Tässä elokuvassa oli onneksi pari poikkeustapausta joita saatoin ”kannustaa” ja joiden puolesta pystyin jännittämään.
Friday the 13th ei ole oikeastaan uusintaversio vaan yritys herättää sarja uudelleen eloon päivittämällä tapahtumat 2000-luvulle. Sitä voisi kutsua tekohengitykseksi. Mielestäni potilas pystyi hengittämään ihan hyvin jo omin avuin, pienistä katkoksista huolimatta. Elokuva ei sinänsä tuonut sarjaan mitään uudistuksia, mutta silti se yltää hyvään tasoon. Syke nousi muutamassa kohdassa ihan kiitettävästi, pienistä ylilyönneistä ja korneista jutuista en jaksanut enää välittää. Elokuva on yksinkertaisesti viihdyttävä ja sopii kaveriporukan illanviettoon mainiosti.
-
[size=8]
The Last House on the Left
(http://www.aceshowbiz.com/images/news/00022471.jpg)
*** [/size]
(2009)
Pääosissa: Sara Paxton, Garret Dillahunt, Spencer Treat Clark, Aaron Paul, Tony Goldwyn, Monica Potter
Ohjaaja: Dennis Iliadis
Käsikirjoittajat: Adam Alleca & Carl Ellsworth
Wes Cravenin vuonna 1972 tehdyn leffan uusintaversio.
Nuori Mari Collingwood (Paxton) matkaa vanhempiensa kanssa (Goldwyn & Potter) joka vuotiselle mökkireissulle. Mökki sijaitsee rauhallisessa ja syrjäisellä alueella, vai sijaitseeko?
Heti ensimmäisenä päivänä Mari kinuaa itselleen luvan lähteä tapaamaan ystäväänsä Paigea (Martha MacIsaac) keskustaan. Paige työskentelee eräässä puodissa, jossa ostoksiaan tekee Justin (Spencer Treat Clark), joka puolestaan kuulee tyttöjen keskustelun huumeista. Poika ehdottaa, että tytöt lähtisivät mukaan hotellihuoneeseen, jossa hänellä on pilveä. Idea osoittautuu virheeksi, sillä kun Justinin pahamaineinen ja väkivaltainen isä Krug (Dillahunt) saapuu veljensä ja tyttöystävänsä kanssa, ei hyvä heilu.
Vanhemmat syövät mökillä kaikessa rauhassa illallista kun myöhemmin illalla Krug saapuu seurueineen paukuttamaan Collingwoodien ovea.
Varmasti jokainen pitää omaa kotiaan turvapaikkana ja koskemattomana alueena. Elokuvassa ihanneperheen omalle talolle tunkeutuu pelottava ja epäilyttävä joukko joka terrorisoi perhettä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ainakin minussa se herätti heti pientä kauhua ja paniikkia jo ennen kuin elokuva alkoi, ei kukaan halua kuvitella tuollaista tapahtuvan.
Krug kumppaneineen onnistuivat olemaan ilkeitä roistoja kylväessään väkivaltaa joka puolelle. Erityisesti Garret Dillahunt ja Aaron Paul olivat karismaattisia ja sopivia rooleihinsa. Jossain vaiheessa tunnelma ehti lässähtää hetkeksi, mutta siitä huolimatta elokuva onnistui järkyttämään ja ravistelemaan katsojaa. Elokuvassa tavallinen ihminen joutuu venymään äärimmilleen puolustaessa henkeään. Se seikka meneekö puolustautuminen liian pitkälle…jää katsojan oman harkinnan varaan.
” If bad people hurt someone you love, how far would you go to hurt them back?”
Tämän nähtyäni alkuperäinen leffa alkoi kiinnostaa kovasti, oikeastaan oli ihan hyvä, että katsoin uusintaversion ensin. Ilmeisesti tähän oli lisätty henkilöitä ja muita uusia kuvioita.
-
The Butterfly Effect (2004)
(http://www.filmbuffonline.com/images/ButterflyEffect1.jpg)
The Butterfly Effect (Perhosvaikutus) kertoo Evanista (Ashton Kutcher), joka kärsi nuorena muistikatkoksista. Hän joutui erilaisiin tutkimuksiin ja lääkärin suosituksena hän ryhtyi kirjoittamaan päiväkirjoja. Nyt, yliopistoikäisenä Evan luulee muistikatkosten olevan ohi ja nuoruuden vaikeudet olevan historiaa, mutta todella vaikeudet ovat vasta alkamassa, kun traagisen tapahtuman johdosta Evan alkaa päiväkirjojen avulla muuttamaan menneisyyttä, joka vaikuttaa myös joka kerta ratkaisevasti tulevaisuuteen. Kysymys kuuluukin, pystyykö Evan muuttamaan menneisyyttä niin, että hänen oma sekä rakkaittensa tulevaisuus on hyvä.
Perhosvaikutus on aika jännä leffa. Se on todella hyvä, kun ottaa huomioon miten kokemattomia ohjaajat, käsikirjoittajat ja jotkut näyttelijät ovat. Siinä on sopivassa määrin draamaa, trilleriä ja scifiä. Mikään genre ei leffassa korostu joten siksi tämä sopiikin yleisesti ottaen kaikille. Elokuvassa tapahtuu paljon ja yhtäkkiä, silti sen olematta sekava. Tätä on kyllä sekavaksi haukuttukin, mutta minä pysyin ainakin hyvin kärryillä koko elokuvan ajan. Perhosvaikutus on myös siinä mielessä koukuttava, koska joka kerta kun Evan matkustaa menneisyyten, ei voi olla kiinnostumatta mikä on nyt muuttunut tulevaisuudessa.
Ashton Kutcher tekee yllättävän hyvän roolisuorituksen Evanina. Kun ekaa kertaa tämän katsoin, oikein yllätyin, miten Ashton Kutcher ei ole ollenkaan Kutchermainen. Kutcherin lisäksi elokuvassa nähdään Amy Smart, joka näyttelee Evanin lapsuudenystävää ja ihastusta Kayleighia. Hänkin onnistuu hyvin roolissaan. Elokuvassa on paljon sivurooleja ja varsinkin lapsinäyttelijät ovat suuressa osassa, ja kaikki onnistuvat mainiosti.
Elokuvan lopusta, tai itseasiassa lopuista, on puhuttu paljon. Elokuvallehan on siis tehty kolme loppua: iloinen, surullinen, ja joku siltä väliltä. Viimeinen, joka taitaa olla se tavanomaisin, on minusta paras, sillä se jätetään sopivan avoimeksi. Surullinen loppu on myös ihan hyvä, mutta iloinen loppu pilaa mielestäni koko leffan idean olemalla ihan liian kliseinen. Vaihoehtoiset loput näkee ainakin youtubesta ja tietysti dvd:ltä.
Perhosvaikutus on kokonaisuudessaan viihdyttävä eikä heti unohtuva elokuvaelämys. Kannattaa katsoa.
****
-
[size=8] Bandits
(http://reelfanatic.com/myPictures/14-bandits.jpg)
*** [/size]
(2001)
Pääosissa: Bruce Willis, Billy Bob Thornton, Cate Blanchett, Troy Garity.
Ohjaaja: Barry Levinson
Käsikirjoittaja: Harley Peyton
"Terry: You're insane!
Kate: I'm unhappy! It's not the same thing. "
Joe (Willis) ja Terry (Thonton) ovat ystävystyneet vankilassa, vaikka heti ei sitä uskoisikaan. Kaksikko on niin erilainen, Joe on impulsiivinen ja itsevarma, Terry puolestaan kärsii erilaisista fobioista ja neurooseista.
Hyvän tilaisuuden huomatessaan Joe päättää ottaa hatkat vankilasta, Terry tietysti hyppää mukaan vaikka epäileekin asian järkevyyttä. Hetken mielijohteesta Joe vetää Terryn mukanaan suunnittelemattomaan pankkiryöstöön ja näin heidän matkansa jatkuu pankkeja ryöstellen.
Sattuman siivittämä Terry kohtaa mieheensä pettyneen, hieman sekaisin oleva Kate Wheelerin (Blanchett). Nainen tarttuu miehiin takiaisen lailla ja aiheuttaa kitkaa kaverusten välillä.
Elokuva onnistui olemaan ihan hauska pläjäys siitä miten erilaiset ihmiset voivat täydentää toisiaan. Terryn suunnitelman avulla elämä tuntuu sujuvan ihan hyvin ja yhdessä he matkaavat kohti yhteistä unelmaansa. Loppu puolella ehti iskeä pieni kyllästyminen, mutta pienet näppärät ratkaisut saivat elokuvan toimimaan. Näyttelijät onnistuivat hyvin, etenkin hieman luulosairasta Terryä esittänyt Billy Bob Thornton. Kolmikon kemiat pelasivat moitteettomasti tarjoten muutamat naurunpyrskähdykset. Elokuva sinänsä ei tarjoa mitään uutta ja kekseliästä, mutta sen seurassa jaksoi kuitenkin viettää pari tuntia.
( Huh huh, kylläpä Cate oli hot punaisine hiuksineen. Tuo väri sopii älyttömän hyvin. :O <3 )
(http://www.urbancinefile.com.au/res/images/b/bandits_blanchett1.jpg)
-
Romeo + Juliet (1996)
William Shakespearen Romeo ja Julia (William Shakespeare's Romeo & Juliet)
(http://www.moviesstuff.com/php/movies/images/Romeo%20Juliet.jpg)
****+
Tästä Baz Luhrmannin ohjaamasta elokuvasta tulee väistämättä paikoittain mieleen hänen ohjaamansa elokuva Moulin Rouge, vaikka genreltään onkin kyseessä kaksi täysin eri elokuvaa. Tämä on myös tehty näistä kahdesta ennemmin. Toki sivuhahmoa, Tybalttia, esittävä John Leguizamo on molemmissa elokuvissa, mutta ennen kaikkea samankaltaisuutta on ohjauksen tyylissä. Kuvaus on hurjaa, vauhdikasta ja värit loistokkaita. Myös musiikki on vallan mainiota. 90-luvun lopulla tehtiin paljon Shakespeare filmatisointeja, ja tämä on ehdottomasti niistä kaikkein modernein. Elokuva noudattaa kyllä uskollisesti näytelmän juonta, jopa kohtauksissa näyttelijät puhuvat paikoittain Williamin aikaista kieltä (sormukseenkin on kaiverrettu I love thee), mutta muuten tapahtumat eivät ole Elisabethin aikaisessa maailmassa vaan todella nykyaikaisessa Veronassa. Elokuva alkaa hyvin nopeilla leikkauksilla, mutta tasoittuu sitten tragedialle sopivaksi draamaksi. Nuoret näyttelijät Leonardo DiCaprio (Romeo) ja Claire Danes (Juliet) ovat molemmat erittäin hyviä ja miellyttäviä katsella. Heidän kemiansa pelasi niin hyvin yksiin, että elokuvalle olisi melkein toivonut onnellisempaa loppua. Mielestäni tämä oli ehdottomasti hyvä elokuva - kaksi tuntia vierähti nopeasti.
-
Supernatural - 1. tuotantokausi (2005-2006)
(http://img.photobucket.com/albums/v256/hot_fire_godess/Supernatural_TheCW02.jpg?t=1248117235)
Supernatural on amerikkalainen kauhusarja veljeksistä, Dean (Jensen Ackles) ja Sam Winchesteristä (Jared Padalecki) jotka lähtevät etsimään isäänsä Johnia (Jeffrey Dean Morgan). Siinä samalla pitäisi myös kirota örinäheviin muita ihmisiä piinaavia demoneja ja tappaa muita yliluonnollisia otuksia. On kuitenkin yksi demoni, jonka niin Dean, Sam ja John haluavat saada pois päiviltään: keltasilmäinen demoni, joka tappoi Deanin ja Samin äidin sekä Samin tyttöystävän.
On Buffy Vampyyrintappajaa, Smallvilleä, yms muita yliluonnollisia höpötyksiä ja ehkä ihan hyviäkin, mutta mikään niistä ei yllä niin lähellekään Supernaturalia. Supernatural on pelottavampi, hauskempi ja viihdyttämpi. Ja todella koukuttava. Jos pidät tyhmänä sarjaa, jossa kaksi veljestä jahtavaat suolalla ladatuilla kivääreillä demoneja, niin unohda harhaluulot. Supernatural on nimittäin loistava sarja. Joka jaksossa on toimintaa ja dialogi Deanin ja Samin on todella huvittavaa. Ackles ja Padalecki vähintäänkin tekevät Supernaturalista katsomisen arvoisen. Supernatural on myös visuaalisesti näyttävä sarja, sillä erikoistehosteet on huippuluokkaa ja tietokoneella tehdyt demonit oikeasti pelottavamman näköisiä kuin voisi kuvitellakaan. Jaksoja ensimmäisellä kaudella on 22 ja paras niistä on ehdottomasti Bloody Mary, tunnetusta urbaanilegendasta on tehty upea ja aika karmivakin jakso. Muista jaksoista tahtoisin nostaa esille Hell Housen, joka on todella hauska jakso. Heikkoja jaksoja ei kaudelta löydy oikeastaan kuin yksi, Route 666. Heikkouksia koko tuotantokaudesta on muutenkin aika vähän. Jaksot ovat kyllä välillä aika ennalta-arvattavia ja menevät melkein aina saman kaavan mukaan, jotka vähentävät hieman sarjan pisteitä, vaikka se ei vähennä sarjan koukuttavuutta, sillä taustalla kulkee kuitenkin se koko ensimmäisen ja toisen tuotantokauden alkuun kestävä "kunnollinen" juoni. Joten siis kaikki (kauhu)sarjoista pitävät, tsekatkaapa Supernatural, saatatte yllättyä.
Sam: "What Dad "wants" doesn't matter!"
Dean: "You see that? That attitude there? That's why I always got the extra cookie."
****+
-
[size=8] Cat People
(http://cinematropolis.files.wordpress.com/2009/05/simone-cat-people.jpg)
**½[/size]
(1942)
Pääosissa: Simone Simon, Kent Smith, Tom Conway, Jane Randolph.
Ohjaaja: Jacques Tourneur
Käsikirjoittaja: DeWitt Bodeen
“She knew strange, fierce pleasures that no other woman could ever feel!”
Vuonna 1942 valmistunut, alle puolentoista tunnin mittainen elokuva kertoo arvoituksellisesta serbialaisesta muotisuunnittelijasta Irenasta (Simon). Hän nauttii eläintarhan kissaeläimistä ja on piirtämässä pantteria kun tutustuu Oliveriin (Smith). Heidän välilleen kehittyy nopeasti suhde, mutta Irenan menneisyys ei jätä häntä rauhaan, hän uskoo olevansa serbialaisen kirouksen alaisena. Erityisesti epäilystä herättää se, etteivät eläimet tunnu pitävän hänestä vaikka Irena niitä rakastaakin. Hänelle haetaan apua psykologinkin kautta.
Elokuva on tosiaan vain tunnin ja viidentoista minuutin mittainen. Se lähtee käyntiin melko hitaasti ja viimeisten hetkien lähestyessä odotin todella dramaattista ja jännittävää loppua. Valitettavasti tunnelma jäi uupumaan lähes kokonaan jättäen katsojan kylmäksi ja pettyneeksi. Elokuvassa on hienoista vanhan ajan hohtoa, näyttelijät ovat upeita. Juonessa on paljon hyvää, se miten elokuva saatettiin loppuun harmitti. Ei kuitenkaan huono leffakokemus, 2000-luvun ammattilaisilla olisi paljon opittavaa näistä vanhoista pätkistä. Vahvana valttina toimii serbialainen kirous ja kansantarina, on kutkuttava ajatus että maailmassa voisi olla ihmisiä jotka pystyisivät kirouksen esittämiin asioihin.
-
The Prestige (2006)
(http://www.cclapcenter.com/archives/prestige01.jpg)
****½
Tämä jännittävä taikuritrilleri oli ensimmäisellä katsomiskerralla niin häkellyttävän hyvä, tiivistunnelmainen ja yllättävä, että pelkäsin sen toisella katselukerralla menettävän paljon otettaan. Onneksi näin ei käynyt. Twistit yllättivät kerta toisensa jälkeen, koska harva mieli oli jotain ehtinyt jo unohtaa. Toki elokuva sisältää runsaasti vihjeitä tapahtumien kulusta, joten tarkkasilmäinen katsoja voi loppuratkaisun aavistaakin. The Prestige toimiikin elokuvana kuin taika juuri sen intensiivisyyden vuoksi. Näyttelijät, erityisesti ohjaaja Christopher Nolanin suosikki Christian Bale, esittävät roolinsa hyvin. Kerronta etenee pääosin hyvin rauhallisesti, paikoittain kuitenkin niin vikkelästi takaumien ja etukäteissilmäyksien kautta, että mukana on vaikea pysyä. Kerronta on kuitenkin samalla niin tiivistä, että katsoja odottaa jännittyneenä loppuratkaisua. Elokuvan juoni on pohjimmiltaan hyvin yksinkertainen tarina kahden kaveruksen välisestä kilpailuhengestä, kateudesta ja siitä, kuinka lopulta jotakuta satutetaan. Taikuus ja mystiikka kuitenkin luovat tarinan päälle niin monta ulottuvuutta ja kerrosta, että katsojan älyä koetellaan. Toista pääosaa esittää Hugh Jackman, joka on myös roolissaan tosi uskottava. Sivurooleissa mm. Scarlett Johansson ja Michael Caine etunenässä täydentävät paketin loistokkaasti. Nolan on onnistunut ohjaamaan mielestäni loistokkaan elokuvan, joka pohjautuu Christopher Priestin samannimiseen romaaniin. Taikuritarina on elokuvana moniulotteinen visuaalinen elämys, jota ei kannata jättää katsomatta.
-
Prestige oli kyllä hyvä leffa. Mulla kesti vähän aikaa siinä lopussa miettiä että mitäs nyt tapahtuikaan ja kenelle.
-
Godsend (2004)
(http://moviesmedia.ign.com/movies/image/godsend-bright-romijn-stamos-kinnear_1083115975.jpg)
Paul (Greg Kinnear) ja Jessie Duncan (Rebecca Romjin) menettävät poikansa Adamin (Cameron Bright) traagisesti auto-onnettomuudessa. Lähes heti kuoleman jälkeen pari törmää Jessien lukioaikaiseen opettajaan Richard Welssiin (Robert De Niro). Richard on kuullut pojan kuolemasta, ja ehdottaa surunmurtamalle parille mielenkiintoista lääketieteellistä hanketta, josta kuolleen Adamin soluista tehtäisiin uusi Adam. Pienen epäröinnin jälkeen Jessie ja Paul suostuvat, ja Jessieen istutetaan Adamin solut. Yhdeksän kuukauden päästä poika syntyy ja on aivan samannäköinen kuin ennenkin, ja käyttäytyykin aivan normaalisti kahdeksaan ikävuoteen asti, mutta sen jälkeen Jessie ja Paul huomaavat Adamissa outoja piirteitä.
Hei oikeesti. Näitä on nähty. Karmivia pikkupoikia on niin Ringissä kuin Kuudennessa aistissakin. Elokuva on myös täynnä muita kliseitä ja epäkohtia, joita en tässä jaksa edes alkaa luettelemaan. Kauhuelementit olivat mielikuvituksettomia eivätkä saaneet minkäänlaista "hui!" reaktiota aikaan. Näiden seikkojen takia tämä menee "idea hyvä, toteutus huono" -leffojen osastoon. Sillä tästä olisi saanut ihan toimivan trillerin jos kliseitä olisi varottu ja pääosakaksikko olisi vaihdettu. Niin, pääosakaksikko onkin leffan yksi suurimmista ongelmista. Greg Kinnear on aina ollut minulle sellainen "hohhoijjaa" -näyttelijä, ei vaan vakuuta. Rebecca Romjin oli minulle aika tuntematon nimi ja sellaiseksi se olisi puolestani voinut jäädäkin. Parivaljikko ei toimi hyvin yksin eikä yhdessä. Muut näyttelijät onnistuvat suht hyvin, Cameron Bright ehkäpä parhaiten. Hänestä kuullaan vielä. Konkari Robert De Niro ei todellakaan tee mitään elämänsä roolia, roolisuoritus jää vain keskinkertaiseksi.
Elokuvan loppu oli myös kauhea pettymys, olisin kaivannut jotain kunnon twistiä mutta eeeiii... elokuva ei siis todellakaan ollut mikään mieleenjäävä saatikka hyvä, mutta kyllä tämän tekemisen puuttessa ehkä puolitoista tuntia viihtyy.
**-
-
[size=8] The Pink Panther 2
(http://smartcine.com/images/the_pink_panther_2_still)
**½[/size]
(2009)
Pääosissa: Steve Martin, Jean Reno, Emily Mortimer, Andy Garcia, Alfred Molina, Kenji Mazuto, Aishwarya Rai
Ohjaaja: Harald Zwart
Käsikirjoittajat: Steve Martin, Scott Neustadter & Michael H. Weber
"We shall see who is the one that will be saying nonsensical things that are sensing of nonsense."
Vuonna 2006 valmistunut Pink Panther menestyi ihan mukavasti joten totta kai sille valmistettiin jatko-osa. Leffassa nähdään tarkastaja Closeauna jälleen Steve Martin, myös Emily Mortimer ja Jean Reno palasivat rooleihinsa. Dreyfusina puolestaan häärii John Cleese joka paikkasi Kevin Klinen.
3 vuoden takainen pantteri onnistui olemaan ihan hauska höttöleffa, vaikka eihän sitä voinutkaan olla vertaamaatta Peter Sellersin 60-70-luvuilla filmatuihin klassikoihin.
Huippuammattimainen pitkäkyntinen Tornado lietsoo paniikkia ryöstämällä arvokkaita esineitä, mukaan lukien vaaleanpunaisen pantterin. Tarkastaja Closeau palkataan Dream Theamiin jossa on mukana hänen lisäkseen kolme etsivää eri maista, on japanilainen ja italialainen heppu. Mukaan tunkee myös viehättävä Sonia Solandres (Rai) joka on tutkinut Tornadon taustoja ja rikoksia, vaikkei olekaan ammattilainen. Heidän tehtävänään on napata Tornado ja pelastaa aarteet.
Minne ikinä tämä Dream Theam matkaakaan ei vahingoilta voida välttyä tohelon Closeaun ollessa paikalla. Elokuvassa hän ehtii häväistä jopa itse paavin.
Elokuva ei sisällä tällä kertaa niin paljon slapstick komiikkaa mikä on oikeastaan sääli, sillä Closeaun hauskuus useasti perustuu siihen. Vitsejä revitään jälleen siitä, miten Closeau puhuu englantia, sanojen ääntäminen ei aina suju jolloin syntyy hetkessä väärinkäsityksiä puolin ja toisin.
Steve Martin on oiva valinta tarkastajan rooliin, vaikka Peter Sellersia totta kai kaipaakin.
Kuitenkaan nämä uudet pantteri elokuvat eivät ole mielestäni olleet ihan luokattomia, mikä useasti on vaarana uudelleen lämmitetyissä tekeleissä. Jatko-osallakin on omat hauskat hetkensä, varsinkin jos tämän katsoo oikeanlaisessa mielentilassa. On kiva, että välillä tulee katsottua sellaisiakin komedioita joissa on hyvin perinteisiä vitsejä, eikä näytä nykypäivän alapäähän suuntautuvia lohkaisuja. Kuinka paljon sellaisia leffoja edes enää tehdään?
Elokuva ei ole huono vaikka pisteytys onkin 2,5 luokkaa, se ei vain onnistunut tarjoamaan mitään uutta tai naurattanut hysteerisesti kertaakaan vaikka oikeasti nauroinkin parissa kohdassa. Erityisesti juoni muistutti niin paljon edeltäjäänsä, että se harmitti.
Elokuva onnistui kuitenkin jättämään hyvän ja kevyen olon. Silti suosittelen Peter Sellersin panttereita, niissä on sitä jotain.
-
Tiikerin oma elokuva (The Tigger Movie)
(http://www.disney.fi/Disney-Elokuvat/Tiikeri/images/launch_title.gif)
Ensiksi täytyy sanoa, että tämä on varmaan toiseksi paras (paras on tietysti ystäväänsä etsimässä 8)) Nalle Puh - elokuva, mitä on tehty !
Piirretty kertoo Tiikeristä, joka huomaa, ettei tiedä mitään omasta perheestään - eikä edes siitä, onko koko perhettä olemassa.
Hän aloittaa etsimisen, mutta huomaa, että se on turhaa, hän on edelleen ainut Tiikeri, koko puolenhehtaarin metsässä.
Nalle Puh kumppaneineen haluaa piristää Tiikeriä, joten he tekevät tälle valekirjeen, jossa he kertovat olevansa tämän sukulaisia.
Kun Tiikeri ottaa kirjeen todesta ja kertoo perheensä olevan tulossa vierailulle iskee kaikkiin paniikki.
Kun Tiikeri lopulta tajuaa, että mitä muut ovat tehneet, masentuu hän ja lähtee etsimään perhettään.
Muut lähtevät huolestuneena etsimään Tiikeriä ja kun he lopulta hänet löytävät, tajuaa Tiikeri, että onhan hänellä perhe - se on ollut hänen kanssaan kokoajan.
Tää oli mun mielestä tosi opettavainen elokuva siinä suhteessa, ettei siihen ns. perhesiteeseen aina välttämättä tarvita mitään biologista sidettä - kun on rakkaita ystäviä ympärillä, on se tavallaan kuin toinen perhe.
Kyllä tää pistää miettimään, että miten arvokkaita ja tärkeitä ystävät todella on.
Mulla ei oikeestaan oo mitään huonoo sanottavaa tästä, en tiedä johtuuko se siitä, että tää on piirretty, mut kyllä tän uudemmankin kerran katsoisi.
****
-
[size=8] Marley & Me
(http://assets.nydailynews.com/img/2008/12/24/alg_marleyme.jpg)
***[/size]
(2008)
Pääosissa: Owen Wilson, Jennifer Aniston, Eric Dane, Alan Arkin
Ohjaaja: David Frankel
Käsikirjoittajat: Scott Frank ja Don Roos
“Tell your dog not to worry, sooner or later we all lose our balls.”
Perustuu John Groganin samannimiseen kirjaan Groganin perheen elämästä ja raikuli koiran tempauksista.
Juuri naimisiin mennyt pariskunta on aloittanut tulevaisuutensa rakentamisen, lasten hankintaa on kuitenkin vielä siirretty. John (Wilson) on journalisti joka onnistui juuri saamaan uuden työpaikan. Yllättäen päätoimittaja tarjoaa hänelle pestin kolumnistina, se on aluksi vain kokeilu. John päättää hankkia vaimolleen Jenille (Aniston) koiran lahjaksi, idean taustalla on ajatus siitä, että koiranpentu valmistaisi paria lastenhankintaan ja kasvatukseen.
Kun he lähtevät katsomaan pentuja, eräs poikakoira on myytävänä halvemmalla kuin muut, sillä se ei ole aivan tavallinen koiranpentu. Marley hurmasi tulevat omistajan saman tien. Koirasta onkin valtavasti vaivaa, se syö kuin hevonen, pureskelee kaikki huonekalut ja lenkille lähdettäessä se säntäilee minne sattuu. Marley viedään kurssille joka sekin onnistuu menemään mönkään. Pari kuitenkin tottuu koiran toilailuihin ja siitä tulee tärkeä osa perhettä.
Elokuvassa seurataan yhden perheen vaiheita monen vuoden ajan. Se on koskettava, tunteikas, ja hieman hölmö. Kahden tunnin pituus toisaalta tuntui aika pitkältä ajalta, mutta mielestäni loppu palkitsi katsojan. Tuntui siltä, että elokuvan perheen oppi tuntemaan läpikotaisin, kun pariskunta riiteli tuli paha mieli, kun kaikki oli taas hyvin alkoi hymyilyttää.
Tarinan edetessä sekä koira että sen omistajat kasvavat henkisesti. Harmitti tavallaan, että sivuhenkilöt jäivät etäisiksi statisteiksi, mutta toisaalta kyseessä onkin Groganien tarina. Jennifer Aniston ja Owen Wilson ovat sellaisia näyttelijöitä joista pidän aina. Erityisen mukavaa oli nähdä hassutteleva Owen hieman vakavammassa roolissa josta hän suoriutui kiitettävästi.
Jokainen ihminen joka on omistanut lemmikin varmasti tietää miten rakas siitä tulee. Kun on aika jättää hyvästit se on vaikeampaa kuin osasi kuvitellakaan. Elokuva soveltuu eläinrakkaille ihmisille, he ymmärtävät sanoman parhaiten.
-
Kielletty Hedelmä (2009)
(http://demi.fi/uploads/groupImage/541_kiellettyhedelma.jpg)
Kahdeksantoistavuotiaat Maria (Amanda Pilke) ja Raakel (Marjut Maristo) elävät pohjoispohjanmaalaisessa hyvin uskonnollisessa vanhoillislestadiolaisten yhteisössä. Maria kuitenkin kokee jääneensä paitsi kaikesta, ja päättää lähtä Helsinkiin kesäksi kokeilemaan rajojaan. Hän yrittää saada Raakelin mukaansa, mutta Raakel on vahvasti ajatusta vastaan. Maria kuitenkin lähtee, ja muut yhteisön jäsenet ovat huolissaan hänestä, joten päättävät lähettää Raakelin Marian perään. Kaksikko joutuu Helsingissä kaikkien paheiden keskelle, mikä ei ennen ollut mahdollista. He joutuvatkin miettimään, mikä on syntiä ja mikä ei.
Suomalaiset leffat ovat viime vuosina nostaneet huimasti tasoaan ja Kielletty Hedelmä jatkaa sitä samaa linjaa. Se on loistava kasvutarina jossa on juuri sopivasti huumoria. Se on myös opettavainen ja ainakin kaikille nuorille ihan asiallinen leffa. Hahmot ovat moniulotteisia eivätkä jää stereotypioidensa vangeiksi. Amanda Pilke ja Marjut Maristo hoitavat hommansa hyvin loppuun asti ja veikkaan, että nämä tytöt tulevat vielä menestymään suomalaisessa elokuvabisneksessä. Merkittävin sivurooli on ehkä Malla Malmivaaran esittämä Marian sisko Eeva, joka on syntynyt lestadiolaiseksi mutta eronnut myöhemmin uskostaan ja saanut koko yhteisön paheksunnan. Hänkin suoriutuu roolistaan mainiosti. Muissa, ei niin merkittävissä sivurooleissa nähdään Joel Mäkinen, Jarkko Niemi, Olavi Uusivirta, Timo Tikka ja Pasilan Kyösti Pöystin äänenäkin tutuksi tullut Jani Volanen.
Leffan lopun luulisi arvaavan, kun kyseessä on juoneltaan aika yksinkertainen leffa. Loppu on kuitenkin aika yllättävä, joten siitä plussaa.
Kielletty Hedelmä on todella kiva leffa josta saa ainakin hyvän mielen. Se sisältää muutaman todella kauniin kohtauksen ja monta hauskaa vitsiä. Suosittelen.
***½
-
[size=8] Knowing
(http://moviesmedia.ign.com/movies/image/article/894/894327/knowing-20080728011605812_640w.jpg)
*[/size]
(2009)
Pääosissa: Nicolas Cage, Chandler Cantebury, Rose Byrne, Lara Robinson.
Ohjaaja: Alex Proyas
Käsikirjoittajat: Ryne Douglas Pearson, Juliet Snowden & Stiles White
“Knowing is everything…”
John Koestlerin (Cage) pojan koululla vietetään 50 vuotisjuhlia. Maasta kaivetaan kapseli jonne on säilötty 50 vuoden takaisten oppilaiden piirustuksia ja kirjeitä. Chandler (Cantebury) saa tylsältä näyttävän paperilapun joka on täynnä numeroita. Myöhemmin kotona John alkaa tutkia numerosarjaa ja käy ilmi, että lapulle skriivatut numerot ovat päivämääriä, päiviä jolloin on tapahtunut massiivisia onnettomuuksia kuten vuoden 2001 New Yorkin terrori-iskut. Lisäksi lista kertoo uhrien lukumäärän. 1950-luvulla elänyt Lucinda on nähnyt mielessään etukäteen onnettomuudet, listalla on myös tulevia päivämääriä joten John ei voi vain jäädä seisomaan paikoilleen.
Alkaa rasittava edestakaisin juokseminen paikasta toiseen Johnin kaivaessa johtolankoja esiin ja samalla myös Lucindan tyttären.
Samalla Johnin poika Chandler kuulee omituisia kuiskauksia ja näkee hulluja näkyjä.
Elokuva oli p-u-u-d-u-t-t-a-v-a. Lupaavan alun jälkeen soppaan heitetään ties mitä, käsikirjoittajat ovat fantasia ja sci-fi kirjansa lukeneet. Tuntuu siltä, että varsinkin Dan Brownin Da Vinci Koodi kirjan menestyksen jälkeen on tullut jäljitteleviä elokuvia joissa juostaan vihjeiden perässä ja samalla maalataan kamalia uhkakuvia maailman kohtalosta. Nicolas Cagella on oikeasti tasan yksi ilme. Tuntuu muutenkin siltä, että mies on itsekin kyllästynyt elokuvan sekavuuteen.
(Kaiken lisäksi tätä katsoessa meinasi kuuroutua. Jostain syystä dramaattinen pauhaava musiikki soi todella kovaa ja koko ajan sai olla säätämässä ääniä.)
-
[size=8] Babel
(http://ecx.images-amazon.com/images/I/51poif023LL.jpg)
***½[/size]
(2006)
Pääosissa: Brad Pitt, Cate Blanchett, Gael García Bernad, Rinko Kikuchi, Adriana Barraza, Mohamed Akhzam.
Ohjaaja: Alejandro González Iñárritu
Käsikirjoittaja: Guillermo Arriaga
“If You Want to be Understood...Listen.”
Kaikkialla maailmassa oli vain yksi kieli. Ihmiset alkoivat rakentaa vedenpaisumuksen jälkeen Babyloaniaan tornin joka yltäisi taivaaseen asti. Jumala ei pitänyt tästä suunnitelmasta ja vihastui ihmisten ylimielisyyden takia, niinpä hän sekoitti ihmisten kielet ja hajautti ihmisiä ympäri maailmaa.
Elokuvassa seurataan neljää tarinaa jotka kietoutuvat toisiinsa. Marokossa lomamatkalla on amerikkalainen pariskunta(Pitt) & (Blanchett), kotosalla heidän lapsiaan Mikeä (Nathan Gamble) & Debbietä (Elle ”Dakotan pikkusisko” Fanning) hoitaa meksikolainen Amelia (Barraza). Amelialle on luvattu, että joku tulee tuuraamaan häntä pojan häiden ajaksi, Amelian on tarkoitus matkustaa juhlimaan poikansa häitä Meksikoon.
Japanissa teinityttö Chieko (Kikuchi) tuskailee ihmissuhdekiemuroiden ja yleisen sosiaalisen painostuksen alaisena, lisäksi tytön äiti on kuollut ja isä on etäinen.
Marokkolainen paimenperhe opettaa nuorille pojille aseiden käyttöä jotta he osaisivat pelottaa kojootit pois lauman kimpusta.
Marokossa Blanchettin esittämä Susan saa osuman harhaluodista, marokkolaisten poikien leikinseuraksena. Tapahtumaa luullaan terroristien hyökkäykseksi. Turistibussi joutuu paniikin valtaan ja Susanin aviopuoliso Richard yrittää ottaa ohjat käsiinsä. Sairaalaan on pitkä matka joten bussi kaahaa turistioppaan kotikylään saadakseen kylän lääkäriltä ensiapua.
Yhdysvalloissa parin lastenhoitaja on tuskastunut, sillä tuuraaja on estynyt eikä hän löydä mistään toista lastenhoitajaa. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa muksut matkaan mukaan Meksikoon. Kuskina toimii meksikolainen Santiago (Gael García Bernard).
Marokkolaispojat ovat valtavan syyllisyyden tuskan kourissa ja he yrittävät kätkeä aseen.
Japanissa puolestaan nuori Chieko menee jopa niin pitkälle, että yrittää hakea huomiota ystävälliseltä poliisilta joka on tullut puhumaan tytön isälle.
Elokuva kertoo kulttuurieroista, väärinkäsityksistä ja vaikeuksista tulla ymmärretyksi vieraassa maassa. Elokuva tuntui paikoin ahdistavalta realistisuutensa vuoksi, se on onnistunut vangitsemaan vahvoja tunteita. Kaikki näyttelijät tekevät niin hyvää työtä (myös lapset), että on todella sääli ettei elokuva menestynyt hyvin Oscareissa, kokonaisuus on upea. Seitsemästä ehdokkuudesta pokattiin vain yksi palkinto ja sekin musiikista. Onneksi leffa on saanut ansaitsemaan kunnioitusta muissa seremonioissa.
Tarinat toimivat hyvin, mutta Japani osuus jäi harmillisen irralliseksi. En kyllä olisi sitä missään nimessä jättänyt poiskaan, se oli omalla tavallaan mielenkiintoinen osa. Elokuva on ehdottomasti sarjassamme, pitää katsoa joskus uudestaan. Ensimmäisellä kerralla elokuva ylsi minun silmissäni 3,5 tähteen, toisella katsomiskerralla voi hyvinkin nousta pisteytys. Tuli jälleen sellainen olo, ettei ensimmäisellä kerralla saanut kaikkea irti. Hyvin suositeltava elokuva, kannattaa tsekata myös samaiselta ohjaajalta 21 grammaa niminen teos.
Sain aaaaws-kohtauksen japanilaisten poikien takia…ja tyttöjenkin itse asiassa. :P 8’D (Piti hautautua peiton alle huokailemaan.)
(http://www.hotflick.net/flicks/2006_Babel/Thumb/006BAB_Shinji_Suzuki_001.jpg)
-
[size=8] Bride Wars
(http://whiteflashdiamonds.files.wordpress.com/2008/10/bride-wars2.jpg)
**[/size]
(2008)
Pääosissa: Anne Hathaway, Kate Hudson, Chris Pratt, Steve Howey, Kristen Johnston, Michael Arden
Ohjaaja: Gary Whinick
Käsikirjoittajat: Greg DePaul, Casey Wilson & June Diane Raphael
” Even best friends can't share the same wedding day”.
Liv (Hudson) & Emma (Anne) ovat olleet pienestä pitäen parhaita ystäviä eikä kukaan tai mikään ole voinut tulla heidän väliinsä koskaan. He ovat jakaneet vuosikaudet yhteisen haaveen naimisiinmenosta, unelmahäistä ja erityisesti hääpaikasta, Plaza hotellissa.
Lisäksi kummankin on saatava planeetan kehutuin hääsuunnittelija. Kas vaan, kuinkas sattuikaan…molempien poikaystävät kosivat melkeinpä samaan aikaan. Tomera naiskaksikko astelee hääsuunnittelijan luo (Candice Bergen) heti seuraavana päivänä, sillä Plazaan voi olla vaikeaa saada varaus. Sopivat päivät löytyvät mutkitta ja kaksikko on onnellinen.
Kunnes kaikki menee pian pieleen, molempien häät oli erehdyksessä sijoitutettu samalle päivälle eikä tilannetta voi enää muuttaa, varauksia tulee nopeasti jos vain tyhjiä päiviä löytyy. Livin ja Emman välille syntyy nujakka ja pian on ystävyyskin unohdettu.
Elokuvasta oli jotenkin vaikea saada mitään irti, en voi ymmärtää häähössötystä ja tuon kaltaista hulluutta joka syntyy häiden takia, liika on liikaa. Kamalaa pinnallisuutta. Ennen kaikkea miten voi ryhtyä ilkeisiin tekoihin häiden takia? Häät kestävät yhden päivän, ystävyyden olisi tarkoitus olla elinikäistä.
Kate Hudson on äitinsä Goldie Hawnin tavoin ihastuttava komedienne ja Annekin sopii hyvin söpöihin komedioihin. Tämä elokuva ei vain ollut hyvä, vaikka näyttelijät olivatkin sopivia. Myös sivuosassa pistäytyvä Kristen Johnston (tuttu 3rd Rock from the Sun –sarjasta) on mainio, mutta hänelle oli annettu melko mitätön osa, Kristenin taidot eivät päässeet valloilleen mikä oli mielestäni melkoista tuhlausta. Naisten miehet (Pratt) & (Howey) seisoivat pökkelöinä taustalla, harmi ettei heidän roolejaan otettu huomioon ja annettu enemmän tilaa juonen kannalta. Kaikesta huolimatta n. puolentoista tunnin pituisen elokuvan seurassa viihtyi hetkellisesti, sai se sentään aikaan muutaman hymyn. Elokuva uppoaa varmasti parhaiten naisille jotka ovat juuri menossa naimisiin.
-
^Ei toi elokuva voi upota täysin kehenkään järjelliseen olentoon ;) Olisin antanut ehkä vain 1 ½ pistettä tuolle leffalle, muuten aika samoilla linjoilla. Puolikas siitä, että leffa on oikeesti suht lyhyt, eli kärsimystä ei pitkitetty liikaa. Mutta vaikka leffa oli huono, ni mä voisin jopa kattoo sen joskus uudestaan, koska se oli semmoinen "aivot nollille" leffa, missä muistaakseni oli ihan kiva tunnelma paikoittain.
-
Olisin antanut ehkä vain 1 ½ pistettä tuolle leffalle, muuten aika samoilla linjoilla. Puolikas siitä, että leffa on oikeesti suht lyhyt, eli kärsimystä ei pitkitetty liikaa. Mutta vaikka leffa oli huono, ni mä voisin jopa kattoo sen joskus uudestaan, koska se oli semmoinen "aivot nollille" leffa, missä muistaakseni oli ihan kiva tunnelma paikoittain.
Mulla meni aika lailla pisteytys niin, et 1 tähti tuli Hudsonista ja Hathawaysta (ois kiva nähdä heidät yhdessä jossain oikeesti hyvässä komediassa) ja toinen siitä, et oli se paikoin ihan jees... ja tää nimenomaan on sellainen "aivot narikkaan luvan kanssa" leffa. En kyllä ois maksanu leffalipusta, onneks jätin menemättä kaverin kanssa. ;D
-
Ikuisesti sinun (Ever After) 1998
(http://allwomenstalk.com/wp-content/thumbs/60565.jpg)
***½
Ohjaus: Andy Tennant
Käsikirjoitus: Susannah Grant, Andy Tennant ja Rick Parks
Pääosissa: Drew Barrymore, Anjelica Huston, Dougray Scott, Patrick Godfrey, Megan Dodds, Melanie Lynskey, Timothy West, Judy Parfitt, Lee Ingleby, Richard O Brien, Jeanne Moreau
Kesto: 121 min
Elokuva on oikeasti aivan ihana Tuhkimo-tarina. Tässä tuhkimoversiossa nuori tyttö Danielle de Barbarac (Drew Barrymore) rakastuu toki jälleen kerran prinssiinsä (Dougray Scott), mutta tämä tyttö ei ole ollenkaan tyypillinen satujen prinsessa. Ohjaaja Tennantin käsissä elokuva onnistuu yhdistämään mainiolla tavalla perinteistä sadunhohteista tunnelmaa ja moderneja elementtejä. Elokuvassa on toki melko kliseinen ja tyypillinen juoni, mutta se ei haittaa, koska kyseessä on satumainen tarina, juoni on yhdentekevä. Parit kohtaukset ovat tahattoman koomisia ja hassuja, mutta nekin jotenkin sopivat tunnelmaan, samoin Scottin paikoittain vähän hassut ilmeet. Barrymore on ihastuttava ja luonnollisen suloinen, ja hänen ansiostaan roolihahmo tuntuu tosi elävältä. Prinssiä näyttelevä Scott on kuitenkin myös ihastuttavan tavallinen - ei ällöttävän kiiltokuvamainen. Elokuvan tarina on "totuus" tuhkimon elämästä 1500-luvulla. Elokuva tuntuu jotenkin tosi aidolta ja elävältä. Elokuvan hahmot ovat yllättävänkin moniulotteisia. Anjelica Huston on ilkeänä äitipuolena aivan loistava! Hauskin sivuhahmo on ehdottomasti Leonardo da Vinci (Godfrey), jolla on jopa pari oikeasti tosi hauskaa letkautusta. Elokuva tarjoaa iloisen ja hyväntuulisen satukokemuksen romantiikkaa unohtamatta.
-
8 päivää ensi-iltaan (2008)
(http://cdon.se/media-dynamic/images/product/001/928/1928977.jpg)
***
Tämä elokuva on aika semmoinen kahdella sanalla kepeä ja viihdyttävä. Ei mitään järisyttäviä tunteita, ei mitään kovin ihmeellistä juonta, ei ikimuistettavia roolisuorituksia tai todella hupaisia vitsejä, mutta toisaalta ei mitään erityisen huonoakaan. Aika tasaisen keskiverto viihdyke. Elokuvan juoni kietoutuu Romeo ja Julia -tunnelman ympärille, kun päähenkilöt ovat tekemässä näytelmää ja näytelmän ensi-iltaan on jäljellä 8 päivää. Noiden kahdeksan päivän aikana kulisseissa voi sattua tietenkin vaikka mitä. Näytelmän pääosassa Juuliaa esittää Noora (Iina Kuustonen), joka kuitenkin loukkaantuu niin, että hänen tilalleen tulee Vilma (Laura Birn). Tästähän Noora ei tietenkään ole riemuissaan. Lisäpuhtia rakkausnäytelmälle antaa tietenkin se väistämätön tosiseikka, että Vilma alkaa pitää näytelmän Romeosta (Mikko Leppilampi) myös tosielämässä. Elokuvan juoni eteneekin tutulla kaavalla, eikä onnistu yllättämään. Elokuvan ainoa yllättävä juttu - joka sekin kallistuu negatiivisen puolelle - on sivurooleissa olevat larppaajatyypit, jotka ihan oikeesti välillä jopa nauratti, mutta se tuntui kuitenkin tosi tyhmältä ja irralliselta lisältä. Samoin aika irrallinen on Vilman pikkusiskon rooli, vaikka se hahmo olikin jotenkin huvittava. Elokuvan kirkkaasti paras hahmo on kuitenkin mielestäni Vilman äiti (Outi Mäenpää). Hahmon dialogi on loistavaa ja Mäenpää uskottava näyttelijä. Myös Elina Knihtilä jäi mieleen hyvänä tyyppinä. Muut näyttelijät ovat ihan uskottavia myös. Joten siinä mielessä näyttelijärintamalla ihan onnistunutta toimintaa. Elokuvan musiikista en enää hirveästi muista, mutta ällötti vähän se, että Leppilammen laulua piti saada elokuvaan, varsinkin kun se oli vähän epäuskottavan päälleliimatun oloista. Suomalaisissa elokuvissa pitäisi myös melkein olla tekstitykset, kun äänityksen taso on välillä kuin vasemmalla kädellä huitaistu. Mutta kuten sanoin jo alussa: ihan jees, ei sen enempää.
-
Da Vinci -koodi (The Da Vinci Code) 2006
(http://www.leffahullut.fi/mkportal/modules/reviews/images/the_da_vinci_code.jpg)
***-
Ohjaaja: Ron Howard
Käsikirjoittajat: Akiva Goldsman, Dan Brown
Pääosissa: Alfred Molina, Audrey Tautou, Etienne Chicot, Ian Mckellen, Jean-Pierre Marielle, Jean Reno, Jürgen Prochnow, Paul Bettany, Tom Hanks
Kesto: 149 min
Elokuva perustuu Dan Brownin bestselleriin Da Vinci Code, ja elokuvan juoni ei täten kirjan lukeneille tarjoa mitään uutta. Niille jotka kirjaa eivät ole lukeneet, elokuva ei myöskään tarjoa mitään järin ihmeellistä. Perusjuoni ja idea ovat ihan mielenkiintoisia, ja elokuva pistää pohtimaan omaa uskoa ja niitä käsityksiä, joita uskosta on, mutta toisaalta taviskatsojalle elokuva tarjoaa paikoittain sekavan pläjäyksen graalin maljapuhetta, Mona Lisoja, luolamaalauksia ja kryptekstejä. Jos ei tiedä historiasta mitään, ni elokuvan juoni, joka sekoittaa melkoisen ovelasti faktaa ja fiktiota, voi olla vähän hankalasti seurattava. Elokuvan tempo on paikoittain puuduttavan hidas, ja elokuvan pituus ei helpota asiaa yhtään, ja jossain vaiheessa pitkät dialogit alkavat väsyttää. Tom Hanks näyttelee pääosaa yllättävän tylsistyneesti ja puuduttavasti. Audrey Tautou on suloinen naispääosassaan, mutta ei silti tarjoa kovin ihmeellistä näyttelijäelämystä hänkään. Näiden kahden alkeellinen romanttinen kemia elokuvassa tuntuu väkisinväännetyltä ja heikolta. Sivuosissa Jean Reno poliisina ja Ian McKellen Teabingina ovat tosi hyviä, mutta parhaimman roolisuorituksen tekee Paul Bettany karmaisevana kiihkoilijamunkki Silaksena. Elokuvan juoni tosiaan on paikoittain sekavahko, eivätkä lopun käänteet tunnu yllättäviltä. Elokuvan musiikki oli ihan okei, ja sen avulla jaksoi keskittyä hitaasti eteneviin kohtauksiin. Elokuva kuitenkin kannatti tsekata jo yleissivistyksenkin takia, ja kyllä se nyt ihan okei oli, vaikkei todellakaan mitään ihmeellistä tykitystä.
-
The Hangover (2009)
(http://www.thehollywoodnews.com/thn/assets_c/2009/07/the-hangover-01-thumb-500x332-706.jpg)
Phil (Bradley Cooper) Stu (Ed Helms) ja Alan (Zach Galifianakis) vievät kaverinsa Dougin (Justin Bartha) viettämään polttareitansa Las Vegasiin. Illalla tuntuu kaikki vielä menevän vallan mainiosti, kun taas aamulla ei niinkään. Hauskuus on kaukana kun hotellihuoneesta löytyy oikea tiikeri, kana ja vieläpä itkevä vauva. Ja jotain vielä puuttuukin: yksi hammas ja yksi sulhanen, joka on huomenna menossa naimisiin. Kun kellään ei ole muistikuvaa ryyppyillasta, on pakko selvittää jollain muulla tapaa eilisen tapahtumat ja sulhasen olinpaikka.
En muista, milloin viimeksi joku leffa olisi saanut minut oikeasti nauramaan (tai edes melkein). The Hangover siinä kuitenkin onnistui. Se on yksi parhaimpia komedialeffoja ikinä ja pitkästä aikaa jotain Hollykylästä mikä oikeasti kutkuttaa nauruhermoja. Siitä pitää huolen leffan huumori, jonka luulisi purevan kehen tahansa. Se on American Pie -tyylistä häröilyä, mutta paljon iskevämpää, ei niin överiksi vedettyä ja tuplasti hauskempaa. Dialogi on välillä jopa nerokasta, ja koko leffan ajan muutenkin todella hyvä. Hauskat hahmot ja hyvät näyttelijät tekevät vielä varmaksi sen, että leffa on loistava paketti ja varmasti parhaimpia, ellei paras komedia, jota tullaa tänä vuonna näkemään.
The Hangover on takuuvarma valinta, jos sinulla on joskus ollut kaamea krapula, haluat katsoa muuten vain leffan, tai jos tarvitset sellaisen elokuvan jota on hauska katsoa kaveriporukalla. Miten vain, se on ehdottomasti katsomisen arvoinen komediapläjäys.
****
-
Mulholland Drive (Mulholland Dr.) 2002
(http://leffanurkka.files.wordpress.com/2009/03/mulholland-drive1.jpg)
****+
Ohjaus: David Lynch
Pääosissa: Naomi Watts, Laura Elena Harring, Justin Theroux
Mulholland Drive ei todellakaan ole helppo elokuva. Se vaatii katsojalta todella paljon, ja yksinkertaisista elokuvista pitävät luultavasti sanovat, että elokuva on outo, sekava ja jopa huono. Lynchin elokuva antaa kuitenkin niin paljon, että elokuvaa ei todellakaan voi olla arvostamatta. Elokuvaa täytyy kuitenkin katsoa tarkasti ja jokaiselle yksityiskohdalle täytyy antaa huomionsa. Elokuva alkaa jo ennen alkukrediittejä, kun kuvarutuun ponnahtaa silhuettikuvioisia tanssijoita. Näiden tanssijoiden päälle tulee ylivalottunut kuva Naomi Wattsista ja vanhasta pariskunnasta. Sen jälkeen siirrytään kuvaamaan sänkyä, joka palaa elokuvan lopussa uudestaan mukaan kuvioihin. Juonellisesti elokuva ei todellakaan ole looginen, eikä Lynchin ole tarkoituskaan koota järkevää kokonaisuutta, jossa fantasia ja todellisuusosiot lopussa saisivat katsojaa miellyttävän loppuratkaisun. Elokuva ei tarjoa ahaa-elämystä tuottavaa loppukaneettia, joka punoisi kaikki pienet elementit yhteen. Loppu jää avoimeksi. Tämä voi toki harmittaa henkilöitä, joille selkeä juoni on elokuvan tärkein elementti. Elokuvassa on kuitenkin juonen lisäksi niin paljon muuta. Elokuvan äänimaailma on jotain todella henkeäsalpaavan upeaa, ja leikkaus ja kuvaus, jotka yhdistyvät audiovisuaaliseen kokemukseen luovat elokuvaan sellaisen jännittävän ja mystisen tunnelman, ettei elokuvasta voi muuta kuin nauttia. Kun tähän yhdistetään salaperäiset henkilöhahmot ja tarina, joka pitää otteessaan rönsyilevyydestään huolimatta sekä Naomi Watts, joka loistaa pääosassa, on saanut kokea elokuvaelämyksen, jota ei ihan heti unohda. Elokuvasta nauttii paljon enemmän, kun ei yritä selittää juonta loogisesti - katsojan ei ole tarkoituskaan selvittää jotain selittämätöntä mysteeriä. Sen sijaan kannattaa keskittyä elokuvan tunnelmaan, lavastukseen ja näyttelijätyöhön. Molemmat naispäähenkilöt kokevat elokuvan aikana aikamoisen metamorfoosin, ja erityisesti Naomi Watts kykenee tulkitsemaan omat muutoksensa todella vakuuttavasti. Ehdottomasti katsomisen arvoinen leffa.
-
Kultainen kompassi (The Golden Compass) 2007
(http://spiritualdeepdish.files.wordpress.com/2007/12/golden-compass-dakota-425.jpg)
***
Fantasiakirjallisuus on makuuni, mutta elokuvaversiot eivät jostain syystä niin kauheasti ole iskeneet. TSH-trilogiasta tosin tykkäsin siitä ekasta osasta, mutta toisen aikana nukahdin, Harry Potterit ovat aina olleet mielestäni huonompia kuin kirjat jne. Kultainen kompassi perustuu Philip Pullmanin romaanitrilogiaan, ja edellä mainitusta syistä en oikein odottanut tältäkään leffalta ihmeitä. Tällä kertaa olin myös suhteellisen oikeassa. Elokuva oli paikoittain vähän sekava ja jäi lievästi sanottuna kesken. Juuri kun oltiin pääsemässä toimintaan, niin johan loppui. Elokuvassa on lukuisia nimekkäitä näyttelijöitä, mutta jotenkin ne onnistuttiin hukkaamaan elokuvan aikana. Daniel Craigin esittämä Lord Asriel lähti melkein heti jonnekin pohjoiseen ja katosi sinne, Nicole Kidman oli toki loistava (vaikkakin lievästi sanottuna maneerinen) oma itsensä Mrs. Coulterina. Parhaimman roolisuorituksen teki kuitenkin mun makuun Ian McKellen jääkarhu Iorek Byrnisonina, vaikka hoitelikin vain äänipuolta. Mutta jos ei tykkää vähän alkoholisoituneesta sankarijääkarhusta, niin tämä elokuva ei ole ehkä sinua varten. Pääosassa Lyraa esittävä uusi tuttavuus Dakota Blue Richards oli melkoisen suloinen ja hyvä. Hänestä toivottavasti kuullaan myöhemminkin. Kuitenkin paikoittaisesta sekoilusta huolimatta ohjaaja Chris Weitz on ohjannut ja käsikirjoittanut ihan mukiinmenevän fantasialeffan, jossa erikoistehosteilla todellakin mässäiltiin: oli ihmisten sielujen virkaa hoitavia demonieläimiä, jotka osasivat tietenkin puhua, jääkarhujen valtakuntaa, lentäviä aluksia jne. Mun makuun tämä oli jotenkin lapsekas, mutta paikoittain myös suhteellisen raaka, joten en tätä ihan lasten leffaksikaan kutsuisi. Hassuinta leffassa oli lentävä noita Serafina Pekkala, jota esitti bondtyttönäkin tunnettu Eva Green. Sanomaa leffassa ei ollut mun makuun oikein yhtään. Ennustusten pikkutyttö lähtee pelastamaan viattomia lapsisieluja kera kultaisen kompassin, joka kertoo totuuden jaadajaada. Luin jostain, että Pullmania on syytetty siitä, että hän kirjasarjassaan hyökkää kristinuskoa vastaan. Jos kirjassa jotain tuollaista on niin leffasta ne on karsittu kovalla kädellä pois. Se on vaan suhteellisen tavallinen seikkailuleffa.
-
[size=8] Borat (Cultural Learnings of America for Make Benefit Glorious Nation of Kazakhstan)
(http://warisboring.com/wp-content/uploads/2009/03/borat-mankini-62408-1.jpg)
***[/size]
(2006)
Pääosissa: Sacha Baron Cohen & Ken Davitian
Ohjaaja: Larry Charles
Käsikirjoittajat: Sacha Baron Cohen, Anthony Hines, Peter Baynham, Todd Philips & Dan Mazer
” Jak sie masz? My name-a Borat. I like you. I like sex. Is nice!”
Koomikko Sacha Baron Cohen tuli tunnetuksi Ali G hahmollaan ja hahmon samannimisellä tv-sarjalla. Sarjassa hän esitti myös Boratia, kazakstanilaista tv-toimittajaa sekä itävaltalaista, homoa muotitoimittajaa Brünoa. Jokaisesta henkilöstä on tehty myös elokuva, Brüno pyörii tällä hetkellä teattereissa.
Pseudodokkari (valedokumentti) kertoo Boratin seikkailuista Yhdysvalloissa jonne hän matkustaa saatuaan rahoitusta Kazakstanin valtiolta dokumenttia varten. Borat tutkii kulttuurillisia eroja ja matkan aikana hän saa muun muassa huomata, että ihmiset eivät kovinkaan mielellään ota vastaan poskisuudelmia tervehdykseksi vieraalta ihmiseltä Amerikassa. Lisäksi hotellissa Borat hämmentyy nähdessään Pamela Andersonin roolihahmon Baywatchissa, tuo nainen hänen on pakko tavata! Niinpä suunniteltu jääminen New Yorkiin unohtuu ja matka jatkuu maan halki kohti Californiaa, jossa Pamela kuulemma asuu.
Borat haastattelee niin feministinaisia kuin poliitikkoja, käy päivälliskutsuilla ja laulaa lurauttaa Yhdysvaltojen kansallislaulusta oman versionsa, järkytys on taattu.
Vitsiä ei ole onneksi venytetty liian pitkäksi, elokuva kestää alle puolitoista tuntia joka on ihan sopiva määrä tämän kaltaiselle hahmolle. Borat toimi hyvin Ali G sarjassa, sillä noin 10 minuutin sketsien aikana ei ehtinyt kyllästyä ja jokainen sketsi oli erilainen. Elokuvassa on samantapaista komiikkaa ja se tuntuu jo niin ennalta nähdyltä jos on sarjan katsonut. Se ei oikeastaan sisällä mitään suuria yllätyksiä, mutta onnistuu naurattamaan silti. Elokuva aiheuttaa katsojassa vähintään myötähäpeän tunteita ja ainakin minä mietin miten hitossa Sachan pokka pitää noin hyvin, sillä tilanteet ovat suurimmaksi osaksi aitoja ja käsikirjoittamattomia.
Borat on hävytön ja rietas henkilö, mutta silti niin mielenkiintoinen tapaus. Elokuva sisältää kyllä alapäähuumoria, mutta siitä on silti onnistuttu rakentamaan persoonallinen tapaus. Jäi hieman ristiriistaiset tunteet, mutta päällisin puolin pidin leffaa ihan hyvänä. Aina silloin tällöin on hyvä, että joku uskaltaa tehdä ihmisiä ravisuttavia elokuvia.
-
Hellyyteni kohde (The Object of My Affection) 1998
(http://img2.timeinc.net/ew/dynamic/imgs/060406/13563__object_l.jpg)
**½
Ohjaus: Nicholas Hytner
Pääosissa: Jennifer Aniston, Paul Rudd, John Pankow, Allison Janney
Tämä on taas näitä elokuvia, joissa ehkä idea on hyvä, mutta toteutus korkeintaan keskinkertainen. Elokuva on romanttinen draama/komedia. En ole ihan varma oliko tämä draama, koska tuntuu, että jotkut asiat oli tehty vähän huuli poskessa, toisaalta elokuva ei naurattanut saati edes hymyillyttänyt juuri yhtään. Sivuosissa erityisesti Constance Miller (Allison Janney) paikoin oli kyllä huvittava. Elokuva yrittää olla kauhean liberaali ja vapaamielinen. Homo ala-asteen opettaja George (Paul Rudd) tapaa kauniin ja vapaamielisen Nina Borowskin (Aniston) ja yhtäkkiä heidän välillään on syvää ystävyyttä ja rakkautta, ja he ovat perustamassa perhettä. Elokuva ei onnistu kuitenkaan esittelemään tätä erikoista parisuhdetta hyvässä valossa, vaan jotenkin rasittavasti joka paikkaan tungetaan seksuaalisuutta ja konservatiiviset arvot nousevat esiin. Tarina ei oikein kanna, ja loppu on niin arvattavissa. Rudd ja Aniston onnistuvat olemaan ihan luonnollisia ja hyviä, mutta tarinan kummalliset käännökset vievät pohjaa uskottavuudelta. Toisaalta loppu on oikein ällöonnellinen ja kaikki on täydellistä jne. Kyllähän tämän nyt jaksoi katsoa, mutta tällaiset elokuvat unohtaa niin nopeasti. Jonkun mielestä voi olla hauska yksityiskohta, että Hayden Panettiere esittää nuorta merenneitoa, tosin hänen roolisuorituksensa on niin lyhyt, että ei kannata vaivautua sen takia.
-
Päivitin tuota listaa nyt kolmen viikon tauon jälkeen. Siinä oli ihan hirvee kasa leffoja eli saattoi tulla jotain virheitäkin. Ilmotelkaa vaan heti jos näätte jonkun väärään paikkaan vievän linkin tai muuta vastaavaa.
-
Etusivun lista näyttää nyt paaaljon pidemmältä.
-
Oho! Onpas ahkerasti arvosteltu. :P
On muuten kiva ku jokaisella on sellanen oma tyyli, huomaa kyl kenen arvostelu on kyseessä vaikkei kirjottajaa näkiskään.
-
Shrek 3 (Shrek the Third) 2007
(http://monkeyoutofnowhere.com/media/5/20070530-shrek3.jpg)
*½
Ohjaus: Chris Miller
Pääosissa (ääninä): Mike Myers, Eddie Murphy, Cameron Diaz, Antonio Banderas, Julie Andrews, John Cleese, Rupert Everett ja Justin Timberlake
Shrek 3 jatkoi tasaista Shrek-elokuvien alamäkeä. Pidin valtavasti ekasta osasta, toinen vielä menetteli, mutta kolmas oli jo melkoisen puuduttava. Sinänsä kolmonen oli miellyttävä katsella, sillä animaationa se oli loistokas, siis hahmot näyttivät hienoilta, ja se oli iloinen ja tarpeeksi lyhyt, joten olisin voinut herkästi antaa enemmänkin pisteitä, mutta Chris Millerin ohjaus ei päätä huimannut, käsikirjoitus oli töksähtelevä, eikä koskettanut, rakastamani hahmot olivat vähän nuivia ja vitsejä oli suoraan sanottuna todella vähän - ainakin hyviä sellaisia. Elokuvan suurin ongelma oli tarina ja huonot vitsit. Lisäksi todella huonot popkappaleet. Elokuvassa oli joitain hauskoja osia - aivan alussa ja aivan lopussa, mutta keskiosa elokuvasta oli liian tylsä. Lisäksi olin pettynyt siihen, että Donkey (Murphy) ja Puss in Boots (Banderas) olivat niin löysiä tässä osassa. Erityisesti olisin kaivannut loistokkaaseen kissahahmoon, jolle Banderasin ääni loistavasti sopii, paljon parempia juttuja. Tarinassa sekoitettiin jälleen satumytologiaa ja populaarikulttuurin viitteitä, ja näiden lisäksi yritettiin kertoa uskottavaa opetusta siitä, kuinka kaikkien pitää hyväksyä itsensä sellaisina kuin ovat jne. Hahmot eivät olleet kuitenkaan enää yhtä aidon oloisia kuin aiemmin ja jotkut jopa rasittavan karikatyyrisiä. Ohjaaja ei saanut myöskään kerrontaa etenemään yhtä tyylikkäästi kuin ykkös- ja kakkososan ohjannut Andrew Adamson. Timberlaken tulkitsema Artie oli myös kaikin puolin ärsyttävä hahmo. Lopun siirappisuus oli myös mun makuun liian makeaa. Tämän osan olisi mun puolesta voinut jättää jopa tekemättä, vaikka kyllähän puolitoistatuntia nyt jaksaa katsoa vaikka mitä.
-
On muuten kiva ku jokaisella on sellanen oma tyyli, huomaa kyl kenen arvostelu on kyseessä vaikkei kirjottajaa näkiskään.
Niinpä! :'D Hyvin näitä on jo kertyny. :>
-
Ota kiinni jos saat (Catch Me If You Can) 2002
(http://3.bp.blogspot.com/_xYLKJNA9mYg/SAhakP3gzUI/AAAAAAAAAVI/4DN7nainIJ4/s400/2002_catch_me_if_you_can_wallpaper_001.jpg)
****
Ohjaus: Steven Spielberg
Käsikirjoitus: Jeff Nathanson
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Tom Hanks, Christopher Walken, Martin Sheen, Amy Adams
Kesto: 140 min
Frank Abagnale Jr. (DiCaprio) on kunnollinen teinipoika, kunnes hänen isäänsä (Walken) syytetään veropetoksesta ja hänen vanhempansa eroavat. Jokin luultavasti vähän naksahtaa pojan päässä, ja Frank ryhtyy väärentäjäksi ja huijariksi. Hän haalii itselleen rahaa, ja keksii tekaistuja henkilöllisyyksiä sekä valehtelee sujuvasti. FBI tyyppi Carl Hanratty (Hanks) pääsee hänen jäljilleen ja takaa-ajo on valmis. Parasta elokuvassa onkin se, että tämä erittäin mielenkiintoinen juoni ja hauskat juonenkäänteet ovat täyttä totta. Elokuva perustuu siis tositapahtumiin. Elokuva on oikeasti viihdyttävä ja sisältää paikoittain hyvää huumoriakin. DiCaprio on roolissaan hyvä, vaikka paikoittain hiukan ilmeetön. Naisilla on elokuvassa aika pieni (vaikkakin näyttävä) roolinsa. Adams, Jennifer Garner ja Nathalie Baye ovat kuitenkin kaikki rooleissaan uskottavia. Miehistä paras on luultavasti Walken. Elokuva ei kuitenkaan perustu niin paljoa näyttelijäsuorituksiin, vaan elokuvan tempo ja kerronta etenevät vauhdikkaasti ja katsoja seuraa tapahtumia koko ajan mielenkiinnolla. Vaikka tuntisikin tositapahtumat ja tietää, miten päähenkilölle käy, niin Frankin taituruutta ja taitoja voi vain hämmästellä, kun peilaa niitä siihen tosiasiaan, että näin on oikeasti käynyt. Ehkä pidän vain jollain kierolla tavalla elokuvista, jotka perustuvat tositapahtumiin, mutta Spielberg on mielestäni saanut kursittua kokoon elokuvan, jonka parissa viihtyy. Kissa ja hiiri -leikin taustalla on myös syvempiä psykologisia hahmotuksia, ja elokuvan ajan tutkiskellaan myös pojan ja isän välistä suhdetta. Erityisen paljon pidin siitä, että elokuva pystyi luomaan uskottavaa 1960-luvun tunnelmaa.
-
THE BOY IN THE STRIPED PYJAMAS (POIKA RAIDALLISESSA PYJAMASSA) (2008)
(http://foolishblatherings.files.wordpress.com/2009/05/boy_in_the_striped_pajamas.jpg)
****½/*****
Ohjaus: Mark Herman
Käsikirjoitus John Boynen romaanin pohjalta: Mark Herman
Pääosissa: Asa Butterfield, Jack Scanlon, David Thewlis, Vera Farmiga, Rupert Friend, Amber Beattie
Kahdeksanvuotias Bruno on natsiupseerin poika, joka muuttaa perheineen Berliinistä keskelle maaseutua. Brunon isä johtaa alueella sijaitsevaa, piikkilangalla aidattua "maatilaa", jonka asukkaat pitävät outoja raidallisia pyjamia. Tylsyyden piinaama Bruno lähtee äitinsä kielloista huolimatta tutkimaan aluetta ja ystävystyy tilalla asuvaan samanikäiseen poikaan.
Mä rakastuin tähän leffaan oikeesti ! Tää on kauneimpia lapsuudesta ja rajat ylittävästä ystävyydestä kertovia tarinoita. En viitti kertoa juonesta sen enempää muutakun että KATTOKAA IHMISET KATTOKAA !
Tää järkyttää ja itkettää paljon enemmän ku mä en paljasta juonesta paljoa tän enempää. Mut pakko myöntää, etten kymmeneen minuuttiin voinu sanoa mitään sen jälkeen ku olin tän leffan nähny. Tää järkytti mua suuresti, ei ainoastaan leffan hahmojen kannalta vaan ihan tosielämän pohjaltakin. Olis ansainnu viis tähteä, mutta jotkut asiat oli hieman löyhällä pohjalla, kuten päähenkilön, Brunon, naiivius oli välillä naurettavaakin. Mutta kokonaisuudessaan leffa on joka minuutin arvoinen ja jää takuulla mieleenne. Katsokaa ihmiset !
-
Sugalta kunnon mainospuhe ja ylistys leffan puolesta. Ei tuon jälkeen voi muuta ku ko. leffan kattoo... kunhan se tulis eka jostain.
-
Sugalta kunnon mainospuhe ja ylistys leffan puolesta. Ei tuon jälkeen voi muuta ku ko. leffan kattoo... kunhan se tulis eka jostain.
Hah, nyt pelottaa että ihan petytte tähän sitten. ;'D
mutta jos katot ni tuu ihmeessä kertoo mielipitees. : D
Itteäni kosketti ja oli vaikuttava, mutta mua nyt historia kiinnostaa noin yleisestiki aika paljon. : DD
-
Sugalta kunnon mainospuhe ja ylistys leffan puolesta. Ei tuon jälkeen voi muuta ku ko. leffan kattoo... kunhan se tulis eka jostain.
Hah, nyt pelottaa että ihan petytte tähän sitten. ;'D
mutta jos katot ni tuu ihmeessä kertoo mielipitees. : D
Itteäni kosketti ja oli vaikuttava, mutta mua nyt historia kiinnostaa noin yleisestiki aika paljon. : DD
No mähän arvostelen kaikki mitä mä katon, joten kyl senki sit joskus ku nään.
-
Pyjamapoika on toooodella hyvä leffa. Varmaan paras mitä oon tän vuoden puolel nähny Revolutionary Roadin lisäksi. Se on koskettava ja surullinen, mua vähän ahdistikin mut silti siinä oli sellasta lapsenomaista toivoa ja viattomuutta. Lapsinäyttelijät oli niin uskottavia, et odotan innolla heiltä tulevia leffoja.
-
[size=8] Shakespeare in Love
(http://lydblog.files.wordpress.com/2006/10/shakespeare_love_11.jpg)
***½[/size]
(1998)
Pääosissa: Gwyneth Paltrow, Joseph Fiennes, Geoffrey Rush, Colin Firth, Judi Dench
Ohjaaja: John Madden
Käsikirjoittajat: Marc Norman & Tom Stoppard
“...A Comedy About the Greatest Love Story Almost Never Told...”
Romanttinen komediaelementeillä varustettu elokuva kertoo nuoresta William Shakespearesta (Fiennes) jotka hurvittelee naisten kanssa pitkin kyliä. Hänellä on vaikeuksia saada valmiiksi uusinta näytelmäänsä jota jo teatterinpitäjät niin odottavat. Tarinan olisi tarkoitus kertoa Romeosta ja merirosvon tyttärestä Ethelistä.
Varakas neito Viola (Paltrow) on Shakespearen ja teatterin intohimoinen ihailija, kun hänen ja Williamin katseet kohtaavat on kohtalo sinetöity. Violalle suunnitellaan kuitenkin jo aviomiehen hankkimista, lordi Wessex (Firth) on kohonnut varteenotettavaksi ehdokkaaksi.
Violan veri vetää teatterin lavalle jonne naisia ei suvaita, miehet esittävät aina naistenkin roolit. Hän keksii pukeutua mieheksi päästäkseen koe-esiintymään Shakespearen uuteen näytelmään Romeon rooliin. Violasta tulee Williamille suuri innoituksen lähde ja näytelmä alkaa muuttaa muotoaan rakastetuksi Romeoksi ja Juliaksi.
Fiennesillä on houkuttelevat ”makuukammarisilmät” ja hänessä on juuri tarpeeksi charmia, kemia hänen ja Paltrowin välillä on upea, sen voi melkein tuntea ruudun läpi. On myös mielenkiintoista nähdä Colin Firth niljakkaassa roolissa, sillä useasti hänet on nähty kiltin ja alistuvan miespolon osissa.
Elokuva ei ole mielestäni loistava, mutta yltää jo lähelle. Se on kaunis ja romanttinen, tunnelmaltaan vahva.
-
Pyjamapoika on toooodella hyvä leffa. Varmaan paras mitä oon tän vuoden puolel nähny Revolutionary Roadin lisäksi. Se on koskettava ja surullinen, mua vähän ahdistikin mut silti siinä oli sellasta lapsenomaista toivoa ja viattomuutta. Lapsinäyttelijät oli niin uskottavia, et odotan innolla heiltä tulevia leffoja.
Hyvä Negsu, samaa mieltä !
Ja ahdistava se kyllä oli. :'S
-
Myrskyn ratsastajat (Point Break) 1991
(http://sirjorge.com/blogx/wp-content/uploads/2009/02/pointbreakposter.jpg)
***+
Ohjaaja: Kathryn Bigelow
Pääosissa: Gary Busey, Keanu Reeves, Lori Petty, Patrick Swayze
Kaikesta kliseisyydestään ja ennalta-arvattavuudestaan huolimatta tämä toimintapläjäys ja kyttäelokuva on oikeasti viihdyttävä ja hyvä. Elokuva nosti maineeseen Keanu Reevesin, joka näyttelee entistä jalkapalloilijaa Johnny Utahia, joka jalkansa takia on siirtynyt FBI-agentiksi ja heti pankkiryöstöosastolle. Parinsa (Busey) kanssa Utah kehittelee idean, miten ex-presidentteinä esiintyvät ryöstäjät saadaan kiinni, ja Utah sulautuu surffaajien jengiin, jonka pääpomona toimii Bondhi (Swayze). Mielestäni naiseksi Kathryn Bigelow on onnistunut ohjaamaan intensiivisesti etenevän toimintaelokuvan, jossa on monia hyviä ja muistettavia kohtauksia (ehkä naimisissa olo James Cameronin kanssa auttoi häntä kehittymään myös ohjaajana). Parasta antia elokuvassa esteettisesti ovat ehdottomasti surffauskohtaukset ja elokuvan aikana nähdään myös takaa-ajokohtaus, joka todella ei löydä monta vertaistaan. Ehkä paras takaa-ajokohtaus, jonka olen nähnyt. Elokuva on hyvin vanhanaikaista toimintaa siinä mielessä, että pääosassa ovat stuntit, eikä erikoistehosteilla mässäillä. Näyttelijät ovat moitteettomia, ja erityisesti Swayze on tosi hyvä filosofisena surffarina. Reeves kehittyy mielestäni leffan aikana mainiosti. Pakollista romantiikkaakin leffaan mahtuu, mutta onneksi vain aavistuksen verran. Elokuvan loppu on oikeastaan aika karu, mutta paikoittain myös on aika koomisiakin elementtejä, ja oikeastaan aivan lopussa tulee tunne, että olisi tämä voinut jo loppua ennemminkin. Elokuva ei tarjoa mitään kovin syvällistä, eikä mitään kovin koskettavaa, mutta omassa genressään kelpo höttöä. Elokuvasta ei adrenaliinia puutu pätkääkään. Ja siinä on hienoa kasarimusaa!
-
Point Breakissa ei oo oikeen muuta hyvää ku se, et Keanu on komee. ;D :P
-
Point Breakissa ei oo oikeen muuta hyvää ku se, et Keanu on komee. ;D :P
Haha. Sä et ilmiselvästi osaa arvostaa tätä pläjäystä.
-
No ei, oikeesti en muista miten oon pisteyttäny tän. On vaan jääny sellanen mielikuva, etten pitäny kauheesti. :')
-
[size=8] The Haunting in Connecticut
(http://www.minutelynews.com/wp-content/uploads/2009/03/the_haunting_in_connecticut-1.jpg)
**[/size]
(2009)
Pääosissa: Kyle Gallner, Virginia Madsen, Amanda Crew, Martin Donovan, Elias Koteas
Ohjaaja: Peter Cornwell
Käsikirjoittajat: Adam Simon & Tim Metcalfe
Love Death is all around us.
Teini-ikäinen Matt (Gallner) sairastaa syöpää ja joutuu äitinsä kanssa ajamaan pitkän matkan sairaalaan. Automatkan aikana pitää tehdä useita pysähdyksiä Mattin huonovointisuuden vuoksi ja hänen äitinsä Sara (Madsen) ei haluaisi tuottaa väsymystä ja tuskaa pojalleen enää yhtään enempää. Pakon edessä perhe muuttaa Connecticutiin, hieman rähjäiseen taloon. Talo on asumiskelpoinen, mutta sillä on hiuksia nostattava historia joka valkenee perheelle myöhemmin. Talo on toiminut ennen hautaustoimistona. Matt alkaa nähdä talossa omituisia näkyjä ja hänestä mielestään talo on riivattu. Matt alkaa käydä yhdessä Wendyn kanssa (Crew) läpi talon historiaa ja he tukeutuvatkin manaajaan.
Elokuvan alussa pomppaa ruutuun teksti ”perustuu tositapahtumiin”. Leffan takana on tosiaan tarina Connectilaisen perheen paranormaaleista kokemuksista 80-luvulla eräässä talossa. Tosin linkki on löyhä juonen kannalta, mutta kaipa tekijät ovat ajatelleet sen luovan hyvin pohjaa kauhulle.
Positiivista elokuvassa oli se, että se edustaa hieman perinteisempää kauhua eikä Sawin ja Hostelin kaltaista kidutusverimässäilyä. Juoni luottaa tunnelmaan joka onkin aluksi loistava ja hyvin rakennettu. Kuten monissa muissakin mukavasti liikkeelle lähtevissä kauhupläjäyksissä tunnelma alkaa hiipua vastausten tullessa esiin. Sääli koska uskoin tämän olevan paras kauhuleffa vähään aikaan. Muutama säikkykohtaus ei valitettavasti pelastanut elokuvaa.
Pidin näyttelijöistä erityisesti nuoresta Gallnerista ja hänen äitiään esittävästä Madsenista. Isä jätettiin jo heti alussa aika etäiseksi ja tylyksi hepuksi.
Kuitenkin ihan piristävä tapaus kauhuleffojen rintamalla, perinteistä kauhua olisi kiva nähdä enemmänkin.
-
Good Will Hunting (1997)
(http://www.teachwithmovies.org/guides/good-will-hunting-dvd-cover.jpg)
****½
Ohjaaja: Gus Van Sant
Käsikirjoittajat: Ben Affleck, Matt Damon
Pääosissa: Ben Affleck, Casey Affleck, Cole Hauser, Matt Damon, Minnie Driver, Robin Williams, Stellan Skarsgård
Oikeasti loistava draamaelokuva, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi. En keksinyt tästä elokuvasta juuri mitään pahaa sanottavaa. Gus Van Sant on saanut ohjattavakseen loistavasti kirjoitetun draaman, joka todella ansaitsi käsikirjoituksestaan Oscarin. Dialogi on sujuvaa, elokuvan tarina ei kangistu kliseisiin, vaikka siihen annetaan monta mahdollisuutta, henkilöhahmot ovat hyviä ja katsoja tutustuu heistä moneen, eikä kukaan jää kovinkaan etäiseksi. Tarina on aika yksinkertainen pieni kertomus nuoresta pojasta Willistä (Damon), jolla on ällistyttäviä matemaattisia kykyjä ja lahjoja muutenkin. Hän hengailee ystäviensä kanssa, joutuu tappeluihin ja lopulta ajautuu sen verran suuriin ongelmiin, että joutuu psykiatrin juttusille. Elokuvan dialogi on paikoittain nerokasta, kässärissä on paljon hienoja pieniä twistejä ja se on oikeasti paikoittain tosi hauska. Vitsit ovat oikeasti hyviä, ja nauroin kerran jopa ääneen, mitä ei tapahdu kovinkaan usein. Se on myös tosi koskettava, joten kyynelkin vierähti silmäkulmasta välillä. Hienon kässärin lisäksi elokuvaan on valittu loistavat näyttelijät. Damon on tosi hyvä lapsuuden traumoista kärsivänä nuorena nerona ja Minnie Driver on oikeasti aivan ihastuttava. Mutta parhaimman suorituksen tekee Oscarinkin sivuosastaan voittanut Robin Williams, joka on suorastaan ällistyttävän erinomainen. Ainoa miinuspuoli elokuvassa on Ben Affleck, jonka näyttelijän taidot eivät mua ole vakuuttaneet. Tässäkin elokuvassa hän on huonoimmasta päästä. Onneksi hänen roolinsa ei ole kovin iso lopulta, ja yhdessä kohtauksessa hän on melkein jopa hyvä. Tätä elokuvaa katsoessa ei vain voi pettyä.
-
American History X (1998)
(http://media.entertainment.sky.com/image/unscaled/2009/5/21/American-History-X-06.jpg)
Uusnatsi Derek Vinyard (Edward Norton) joutuu vankilaan murhattuaan raa'asti kaksi tummaihoista miestä jotka yrittävät varastaa Derekin auton. Hän menee vankilaan ahdasmielisenä ja rasististen mielipiteidensä vankina, mutta tapaa siellä erään tummaihoisen miehen, Lamontin (Guy Torry) joka muuttaakin Derekin ajatusmaailman täysin. Kolme vuotta lusittuaan ja muuttuneena miehenä Derek pääsee pois vankilasta mutta huomaa veljensä Dannyn (Edward Furlong) seuraavan hänen jalanjälkiään. Derek yrittää puhua Dannylle järkeä, mutta se tuntuu olevan turhaa.
American History X on niin monitasoinen elokuva, että se kestää loputtoman määrän katselukertoja. Se käsittelee tämänkin päivän yhteiskunnan ongelmia, kuten uusnatsismia, jengejä ja ennenkaikkea rasismia. Se sopisi hyvin minne vain opetusvideoksi, koska se onnistuu hyvin muuttamaan paatuneimmankin mielipiteitä, jos vain ymmärtää elokuvan tarkoituksen. American History X ei esitä pelkästään valkoihoisia "pahoina", vaan se käsittelee myös tummaihoisten vihaa valkoisia kohtaan. Se onkin tässä elokuvassa hienoa, sillä monetkaan natsismia käsittelevät leffat eivät ole sitä näyttäneet ja sen takia jääneet kovin keskinkertaisiksi. Myös pitkät, pohdiskelevat kohtaukset ovat American History X:n vahvuuksia. Oikeastaan muita kuin vahvuuksia tässä leffassa ei ole. Ohjaus ja käsikirjoitus toimivat mallikkaasti, kaikki näyttelijät, varsinkin pääosakaksikko, onnistuvat loistavasti. Edward Nortonille olisi ehdottomasti kuulunut vuoden 1998 Oscar parhaasta miespääosasta. Menneisyys näytetään elokuvassa mustavalkoisena ja se selventää, tekee leffan katsomista helpommaksi ja muutenkin näyttää hyvältä. Koskettava ja arvaamaton loppu varmistaa tämän elokuvan viisi tähteä ja ainakin paikkansa minun ja varmasti monen muunkin lempielokuvissa.
"Life's too short to be pissed off all the time. It's just not worth it."
*****
-
^Taas yksi elokuva must see -listalleni. American Crimen jo laitoin boxille talteen. Jennun arvostelut on olleet niin hyviä :)
-
Mäkin haluisin ton leffan nähä, ku jennu on sitä nii hehkuttanu ! : DD
-
Btw. Edward olis mun puolesta saanu voittaa, vaikka en leffaa oo nähnytkään, tai kuka tahansa muu, joka sinä vuonna voitti. Varmaan oli joku säälipysti.
1998:
*Roberto Benigni -- Life Is Beautiful {"Guido"}
Tom Hanks -- Saving Private Ryan {"Captain Miller"}
Ian McKellen -- Gods and Monsters {"James Whale"}
Nick Nolte -- Affliction {"Wade Whitehouse"}
Edward Norton -- American History X {"Derek"}
-
^Taas yksi elokuva must see -listalleni. American Crimen jo laitoin boxille talteen. Jennun arvostelut on olleet niin hyviä :)
Kiitos. :P Tää on kyllä siitä hyvä topic, et saa tosi paljon uusia leffavinkkejä. Mäkin oon saanu. 8)
-
American History X on kans yks mun suosikeista. :)
-
[size=8] Watchmen
(http://www.hemagazine.com/files/watchmen_live_action.jpg)
***½[/size]
(2009)
Pääosissa: Malin Akerman (Åkerman), Billy Crudup, Matthew Goode, Jackie Earle Haley, Patrick Wilson, Jeffrey Dean Morgan & Carla Gugino
Ohjaaja: Zack Snyder
Käsikirjoittajat: David Hayter & Alex Tse
” Who watches the Watchmen?”
Elokuva oli pitkään suunnitteilla ja jopa telakalla, vihdoin Zack Snyder pääsi ohjaamaan elokuvan yhteiskuntakriittisestä sarjakuvasta 20 vuoden jahkailujen ja studiokiistojen jälkeen. Elokuvaa on jo ehditty ylistää parhaaksi sarjakuva filmatisoinniksi ikinä.
(Watchmen (suom. Vartijat) on Alan Mooren ja David Gibbonsin 12-osainen sarjakuvaromaani.)
Watchmen sijoittuu vuoteen 1985, hieman erilaiseen Amerikkaan. Amerikka on muun muassa selviytynyt Vietnamin sodasta voittajana. Leffa alkaa Watchmenin jäsenen, Koomikon (Dean Morgan) murhalla. Suurimmaksi osaksi ryhmä on jäänyt eläkkeelle mutta nyt sitä järkyttää tämä tapahtunut murha. Mustenaamioinen Rorschach (Earle Haley) epäilee murhaajan ottavan kohteekseen myös muita jäseniä. Hän ottaa yhteyttä Daniin (Yöpöllö; Goode) jonka kanssa ei ole ollut kosketuksissa sitten vuoden 1977 lakiasetuksen joka teki supersankareista laittomia. Myös Tohtori Manhattan (Crudup) ja hänen tyttöystävänsä Silkkiaave (Akerman) saavat kuulla mahdollisesta sarjamurhaajasta. Rorschach tekee itse tutkimuksia ja yrittää saada Danin vakuuttuneeksi asiasta.
Silkkiaaveen ja Manhattanin suhde alkaa rakoilla, sillä Silkkiaave huomaa kumppaninsa olevan etäinen ja omissa maailmoissaan. Manhattan pystyy tappamaan mm. ihmisiä ajatuksen voimalla, joten omien tunteiden käsittely on jäänyt heikomman puoleiseksi. Mahdollinen maailmaa uhkaava tuho saa entiset sankarit pohtimaan comebackia.
Elokuva yllätti sillä, että kyseessä ei ole mikään tyypillinen sarjakuvarymistely. Oikeastaan ainoastaan yhdellä henkilöllä, Manhattanilla on todelliset supersankarikyvyt. Lisäksi tässä käytiin paljon läpi henkilöiden välisiä suhteita ja muisteltiin menneitä Koomikon kuoleman myötä. Hieman räjähtävämpää toimintaa saa odottaa melko kauan, elokuva onkin kestoltaan lähes kolme tuntia pitkä. Sarjakuva oli 12-osainen, on siis ilmiselvää ettei kaikkea materiaalia saatu elokuvaan mukaan, mutta se on silti saanut kehuja uskollisuudesta. Itseäni alkoi harmittaa etten ollut ensin lukenut sarjakuvia, vaikka olinkin jo muuten ehtinyt tästä innostua. Kokonaisuus oli paikoin hieman sirpaleinen sillä tähän oli yritetty mahduttaa niin paljon asiaa ja koska en ollut lukenut näitä teoksia, ei minulla ollut mitään taustatietoa.
Kestostaan huolimatta en kyllästynyt, nautin visuaalisesta maailmasta ja mielenkiintoisesta soundtrackista. Uskoisin, että pisteytys voi tämänkin elokuvan kohdalla vielä joskus nousta puolikkaalla, sillä nyt olin ihan kahden vaiheilla onko tämä 3,5 vai 4 tähden arvoinen. Menestyksestään huolimatta, tämä ei ole perinteinen suuren yleisön elokuva, Watchmen on monia sarjakuvaleffoja persoonallisempi ja ennen kaikkea vaikeaselkoisempi. Jos nauttii vain tappelukohtauksista, niin tämä ei välttämättä ole sellaiselle henkilölle sopiva tapaus, leffa sisältää paljon pohdiskelua.
-
^^ 3,5/4 tähtee?? :o
Olin kattoo ton kahen kaverin kanssa ja todettiin, että oli aikalailla rahojen haaskausta..
Ja toinen niistä kavereista on sellanen, joka tykkään tän tyylisistä leffoista..
-
:'DD No mä yleensä tykkään tollasista leffoista. Sin Cityn ohella toi on melko potentiaalinen masterpiece. Sarjakuvaihmisiä tuo on aivan varmasti viihdyttäny ja semmonenhan mä oon. :P Ymmärrän kyllä, et toi on tuntunu monista sekavalta just sen takia jos ei oo lukenu sarjiksii, itselläki oli aluks sellane olo et hei hei mitäs ny. :O Henkilöitä oli niin paljon ja kaikkee muutaki. Mut toi vaan erottuu massasta, siinä oli ehkä jopa vähän syvällisempää sisältöö mitä muissa sarjakuvaleffois.
-
^Kuulostaa just mun mielestä sopivan sekavalta :D
-
Ehdottomasti, ehkä (Definitely, Maybe) 2008
(http://www.wotuthink.com/aussie/wp-content/uploads/2008/03/definitely_maybe.jpg)
****-
Ohjaus: Adam Brooks
Pääosissa: Kevin Kline, Abigail Breslin, Rachel Weisz, Isla Fisher, Elizabeth Banks, Ryan Reynolds
Ehdottomasti pitkästä aikaa parhaita romanttisia komedia/draama elokuvia, mitä olen nähnyt. Elokuva alkaa siitä, kun Will Hayesin (Reynolds) tytär Maya (Breslin) saa koulussa seksivalistusta, ja hän haluaa tietää enemmän siitä, kuinka hänen elämänsä alkoi. Samalla tytär haluaa selvennystä siitä, miksi hänen vanhempansa ovat eroamassa. Will alkaa kertoa salanimillä tarinaa siitä, kuinka hän tapasi Mayan äidin. Tarinaa kertoessa tulee esiin kolme mahdollista äitiehdokasta: Emily (Banks), Summer (Weisz) ja April (Fisher). Tarinan kerronta etenee kahdella eri tasolla hienosti, ja leikkaukset nykypäivään ja menneeseen ovat onnistuneita. Tarina etenee myös tasapainoisesti, eikä jää kovinkaan paljon junnaamaan. Tiettyjä asioita ei siis vatvota liikaa, mikä miellyttää minua paljon. Lisäksi elokuvan tunnelma on kepeän komediallinen, vaikka ei erityisen hauska (mikä on vain plussaa) sekä aito ja lämminhenkinen. Historiallisena yksityiskohtana on se mielenkiintoinen seikka, että tarinan päähenkilön Willin elämä limittyy yhteen presidentti Bill Clintonin aikakauden kanssa - elämän nousut ja laskut on rinnastettu Clintonin vastaaviin. Elokuvan näyttelijät ovat hyviä, ja erityisen tyytyväinen olin Reynoldsin roolisuoritukseen, sillä hän näytteli uskottavasti kaikki draamallisemmatkin kohtaukset. Nuori Abigail Breslin oli erittäin virkistävä tuttavuus ja kaikki naispääosan esittäjät sopivat hyvin rooleihinsa. Parhaiten mieleen jäi Isla Fisher, joka oli superherttainen. Elokuvan loppu oli tällaisille elokuville tyypillisesti onnellinen, mutta elokuvan aikana sai jopa vähän pohtia ja miettiä, mitä tulee tapahtumaan, vaikka mitään kovin yllättäviä käänteitä ei ollutkaan. Lisäksi pidin elokuvan arkirealismista. Elokuva herätti paljon paheksuntaa kaksinaismoralismin kuuluisassa emämaassa ja elokuvalle lätkäistiin siellä K-13 leima. Suomalaisille lapsillekaan tässä elokuvassa ei ole mun mielestä kuitenkaan yhtään mitään mieltä järkyttävää. Todella ihastuttava.
-
Sweeney Todd: Fleet Streetin paholaisparturi (Sweeney Todd: The Demon Barber of Fleet Street) 2007
(http://www.streeteditors.com/wp-content/uploads/2008/01/sweeney-todd1.gif)
***
Ohjaaja: Tim Burton
Käsikirjoittajat: John Logan, Stephen Sondheim
Pääosissa: Alan Rickman, Helena Bonham Carter, Jamie Campbell Bower, Johnny Depp, Sacha Baron Cohen, Timothy Spall
Jäipäs mulla ristiriitainen fiilis tästä leffasta. Toisaalta se oli nerokas taideteos, toisaalta melodramaattinen kidutusnäytelmä, jossa oli surkeaa laulua. Toisaalta välillä epävireiset laulut ja oudot konekiväärimäisesti nakutetut lauluosuudet toivat leffaan sen vaatimaa tunnelmaa, kieroa ilmapiiriä ja onnistuneesti latautunutta ahdistuneisuutta. Leffa oli suoraan sanottuna melkoisen hullu, mutta Burtonin kädenjälki kuitenkin sai taitavasti kasattua tämän hulluuden yhteen. Erinomaista leffassa oli paljon: uskomaton värimaailma, hienot lavastukset ja ansaittu oscarvoitto siitä. Puvustuskin oli mielettömän hienoa, kuten näyttelijöiden maskit ylipäätään. Huonointa leffassa oli oikeasti alkuperäismusikaali. Toisaalta tämä leffa ei olisi toiminut ilman musikaaliakaan. Välillä laulut olivat - varsinkin alussa - niin mitäänsanomattomia, että en meinannut jaksaa edes kuunnella. Lopussa muutama kappale ja lauluosuus olivat kuitenkin erittäin hyviä, joten vähän pisteitä siitä. Juoni oli suhteellisen yksinkertainen tarina kahdesta sarjamurhaajasta eli parturi Benjamin Barkerista (Depp), joka salanimellä Todd on palannut 15 vuoden vankilassaoloajan jälkeen takaisin Lontooseen tuhotakseen tuomari Turpinin (Rickman), joka rakastui aikoinaan miehen vaimoon Lucyyn, sekä rouva Lovettista (Bonham Carter), joka on epätoivoisesti rakastunut mieheen. Näyttelijät ovat leffassa ihan hyviä, mutta en tiedä, johtuuko se käsikirjoituksen huonoudesta vai mistä, mutta paikoittain molemmat päähenkilöt vaikuttavat vähän liiankin maanisilta ja oudoilta. En ole varma, olisinko itse jakanut Deppille oscarehdokkuutta tästä suorituksesta, vaikka mies lauloikin ihan mukiinmenevästi. Elokuvan lopusta pidin, sillä se oli samaan aikaan jotenkin suloinen ja hirveä. En ehkä jaksaisi katsoa tätä leffaa uudestaan, mutta oli siinä paljon hyvääkin.
-
An American Crime (2007)
(http://www.horrordrive-in.com/serendipity/uploads/AnAmericanCrime2007.jpg)
****
Ohjaus: Tommy O’Haver
Käsikirjoitus: Tommy O’Haver, Irene Turner
Pääosissa: Catherine Keener, Ellen Page
Jennun hyvän arvostelun innoittamana osasin katsoa tämän elokuvan, ja täytyy sanoa, että kyllä se ehdottomasti katsoa kannatti. Itse en halunnut tietää etukäteen ko. rikoksesta mitään, koska ajattelin, että elokuvaelämys voisi sen kautta olla parempi. Suorastaan rakastan tositapahtumiin perustuvia elokuvia ja kaiken lisäksi olen aivan erityisen ihastunut kaikkeen 1960-luvulla tapahtuneeseen, joten näistä lähtökohdista katsottuna elokuva vaikutti juuri kuin minulle tehdyltä. Elokuva kertoo siis 16-vuotiaasta Sylvia Likensista (Ellen Page), joka yhdessä siskonsa Jennien (Hayley McFarland) kanssa jää Gertrude Baniszewskin (Catherine Keener) hoitoon, sillä aikaa kun heidän vanhempansa reissaavat työmatkan takia muualla. Etukäteistietämykseni puute antoi ehkä aavistuksen lisähohtoa, vaikka aivan jo elokuvan alussa tuli selväksi, mistä lopulta rikoksessa on kyse. Kerronta tasapainoili tapahtumien kuvauksen ja oikeussali-istunnon välillä, ja jälkimmäinen antoi viitteitä tulevista tapahtumista reilusti, joten lopun kohokohdat ja yllätyskäänteet olivat vähän ehkä turhia, vaikka katsojana olisi toivonutkin tietysti toisenlaista loppua. Elokuvassa ehdottomasti parasta oli kaksi asiaa: Päähenkilöt olivat loistavia. Erityisesti Keener oli aivan huikaisevan loistava mielisairaana ja masentuneena yh-äitinä, mutta myös Page oli erittäin vakuuttava. Muut näyttelijät olivat ihan ok-tasolla, vaikka jotkut nuoremmat ehkä aavistuksen epäuskottavia. Pidin myös elokuvan tunnelatauksesta, joka oli tosi hyvä - elokuva ei jättänyt kovin kylmäksi siinä mielessä, että se todella onnistui ahdistamaan ja ärsyttämään (jos se tekijöiden tarkoitus oli). Melkein kuitenkin pudotin tähtiä sen takia, että vaikka elokuva oli hyvä objektiivinen kuvaus (ja erittäin tarkka) tapahtumista ja vaikka tapahtuma sinänsä oli hirveän mielenkiintoinen (jos näin voi sanoa), niin jäi kaivelemaan se, että tällaisia rikoksia nyt tapahtuu koko ajan, ja tämä elokuva oli vain pelkkä kuvaus yhden rikoksen tapahtumista. Elokuvan aikana ei yritettykään päästä selville siitä, miksi näin tapahtui. Ihan hienoa oli kuitenkin se, että pahista ei yritetty leimata kaiken pahan ruumiillistumaksi, vaan hänelle annettiin myös inhimillisiä piirteitä, mutta muuten ei elokuvassa oikein ollut variaatiota. Toki maailma oli 1960-luvulla erilainen, mutta jäi monta miksi kysymystä huulilleni: Miksi annat lapsesi ventovieraan hoitoon? Miksi naapurit eivät tee mitään? Miksi et pyydä apua? Miten ja miksi kaikki elokuvan lapset tekivät, mitä tykkäsivät? Vastauksia elokuva ei siis tarjoa, ei edes mitään väärää. Mutta kuitenkin mainitsemani hyvät asiat olivat leffassa kuitenkin niin hyviä, että neljä tähteä pamahti.
-
Mielenkiintosta lukea arvostelu jostain samasta leffasta minkä oot ite kans arvostellu. :P
Miksi annat lapsesi ventovieraan hoitoon? Miksi naapurit eivät tee mitään? Miksi et pyydä apua?
Mä mietin näitä kysymyksiä kanssa molemmilla kerroilla, ku leffan katsoin. Eihän nykypäivänä kukaan vaan heittäis lasta jonkun ihan randomin hoitoon. Ihan pahaa teki leffaa katsoessa kun kukaan ei oikeesti tehnyt yhtään mitään. :D
-
Mielenkiintosta lukea arvostelu jostain samasta leffasta minkä oot ite kans arvostellu. :P
Miksi annat lapsesi ventovieraan hoitoon? Miksi naapurit eivät tee mitään? Miksi et pyydä apua?
Mä mietin näitä kysymyksiä kanssa molemmilla kerroilla, ku leffan katsoin. Eihän nykypäivänä kukaan vaan heittäis lasta jonkun ihan randomin hoitoon. Ihan pahaa teki leffaa katsoessa kun kukaan ei oikeesti tehnyt yhtään mitään. :D
Mä oon myös kattonu American Crimen. Taitaa olla vielä boksilla, joskus syksyl ehkä katoin(?). Se oli oikeesti niin järkkyä ajatella, et voiko tyhmyys tiivistyä porukassa noin pahasti?
//ja nyt ku tarkistin niin oma pisteytykseni on on 3/5. Jätti aika ristiriitaset fiilikset kans. Pitäis kattoo joskus vielä uudestaan.
-
[size=8] The Hills Have Eyes
(http://armandscatacombs.com/Gallery/albums/The-Hills-Have-Eyes/TheHillsHaveEyesScreenShot16.jpeg)
***½[/size]
(2006)
Pääosissa: Emilie De Ravin, Aaron Stanford, Dan Byrd, Vinessa Shaw, Kathleen Quinlan, Ted Levine
Ohjaaja: Alexander Aja
Käsikirjoittajat: Alexander Aja & Grégory Levasseur (Wes Craven on ollut mukana vaikuttamassa ja tämähän onkin hänen vuonna 1977 tekemän elokuvan pohjalta, eli kyseessä on uusintaversio.)
(Ja tää tais olla unrated, et on kai sit pikkusen raaempi tai jotain? :’D)
(http://www.winonlyriders.net/thelostforum/cinema/TheHillsHaveEyesUnrated.jpg)
” The lucky ones die first.
Uuden-Mexicon suunnalla on tehty ydinkokeita, joiden seurauksena pieni väestönosa kokee karmivia sivuvaikutuksia.
Vuosien kuluttua Carterin perhe on matkalla Kaliforniaan juhlistamaan vanhempien hääpäivää (Levine & Quinlan). Mukana ovat teini-ikäiset lapset, Brenda (De Ravin) ja Bobby (Byrd), sekä vanhempi sisko Lynn (Shaw) miehensä Dougin (Stanford) ja heidän vauvansa kanssa.
Perheenjäsenet eivät kaikki ole kovin innoissaan tästä söpöstä matkasta ja sitten kun isäpappa kaiken kukkuraksi valitsee reitin, vieläpä maisemien innoittamina. Bensa-aseman mies kun sattuu neuvomaan heille ”oikotien”. Autonrenkaat menevät puhki ja pian on autokin mäsänä.
Ei kestä kauan kun he joutuvat ydinkokeiden uhrien stalkkauksen kohteeksi, nämä sairaalloiset raivohullut saavat jonkinlaista tyydytystä kaikesta tekemästään.
Elokuvassa on todella hyvä äänimaailma, joka totta kai on tärkeä osa kauhuelokuvaa tunnelman luomisen kannalta. Radiopuhelimen rätinä, kuiskaukset ja musiikki ovat tehokkaita ja jännittäviä.
Olin hyvinkin yllättänyt elokuvan raakuudesta, en osannut odottaa ollenkaan sellaista ja se jos mikä sai innostumaan. Harvoin voin sanoa kauhuleffan pelottaneen tai edes ällöttäneen. Kohtaukset olivat raakoja, mutta eivät kuitenkaan liian raakoja mun makuun. Sinänsä hassua, sillä Saw:it eivät oikeastaan koskaan ole pelottaneet, vaikka ne ovat huomattavasti kamalampia. Ehkä muhun puree paremmin perinteinen ja hieman hienovaraisempi kauhu. Voin kyllä todeta, että eräässä kohtauksessa ehti tapahtua niin paljon hyvin nopeasti, että tuijotin hetken aikaa ruutua suu auki.
Näyttelijöissä ei ollut mitään huonoa, mutta jostain syystä Emilie De Ravinin kiljuminen kuulosti välillä ärsyttävältä ja liian feikiltä. (Tai sitten mun korvissa on vikaa). Nämä skitsot autiomaan asukkaat oli myös aika onnistuneesti maskeerattu.
Kaikin puolin hyvä paketti!
Jostain syystä mun on viime aikoina tehny mieli kattoo kauhua. Nyt ois vielä katsomatta Teksasin Moottorisahamurhaaja (uusintaversio ja alkuperäinen, joka tosin on director's cut sekä Hills Have Eyes alkup., mahdollisesti myös Hills Have Eyes 2 vuodelta 2007).
-
[size=8] The Texas Chainsaw Massacre (Director’s Cut)
(http://3.bp.blogspot.com/_4bq_KVjOVu4/RyhpnMf0x0I/AAAAAAAAAls/K4tI8VyWn-0/s400/142224__texas_chainsaw_l.jpg)
****[/size]
(1974)
Pääosissa: Marilyn Burns, Gunnar Hansen, Edwin Neal, Allen Danzinge, Paul A. Partain &
Jim Siedow
Ohjaaja: Tobe Hoober
Käsikirjoittajat: Kim Henkel & Tobe Hooper
Sukuvika…
Ystäväporukka lähtee pakulla reissaamaan Texasiin, tarkoituksena on mennä katsastamaan Sallyn (Burns) ja Franklinin (A. Partain) isosisän vanha ränsistynyt tila. Ennen perille pääsyä he ottavat omituiselta näyttävän liftarin (Neal) kyytiin. Neal osoittautuukin erityisen häiriintyneeksi ja aloittaa puukon kanssa leikkimisen. Hän jopa haavoittaa pyörätuolissa istuvaa Franklinia, joka järkyttyy syvästi. Liftari heitetään ulos autosta ja matka jatkuu. Perille päästyään Pam (Terri McMinn) ja Jerry (Allen Danziger) etsivät talon läheisyydestä uimapaikkaa. He kuitenkin eksyvät naapuritalolle ja jäävät tutkimaan sen ympäristöä. Franklin on hermostunut liftarin takia ja pohtii, olisiko tämä hyypiö voinut seurata heitä. Alkaa tulla pimeää, mutta osa porukasta on kateissa. Pitäisikö hakea apua?
Elokuvassa oli loistava yllätysmomentti, aluksi kuvataan nuorten matkaa ja tilalla käyskentelyä, murhaaja eli Leatherface pamahti paikalle täysin odottamattomassa kohdassa. Ja siitä se väkivaltainen melske sitten alkoikin. Monesti vähän vanhempia kauhuleffoja katsellessa (no pätee kyllä toimintaankin) huomaa miten aika on kuluttanut elokuvaa. Tässä tapauksessa ilokseni totesin, ettei se olekaan tämän elokuvan kohdalla niin, vähän rakeinen kuva jopa loi omanlaista tunnelmaa.
Äänimaailma oli omaa luokkaansa tämänkin rainan kohdalla, varsinkin kanan kaakatus oli häiritsevää ja todella karmivaa. Leatherface oli kerta kaikkiaan hirveä, yksi kamalimmista murhaajista valkokankaalla ehdottomasti. Moottorisaha on pelottava ase!
Ei tätä voi muuta kuin kehua, tunnelma pysyi koko ajan ohjaajan hyppysissä. Lähikuvat olivat onnistuneita ja elokuvan kesto oli sopiva (1h 23min). Harmitti vaan, että Franklinia, pyörätuolissa istuvaa heppua ei sinänsä hyödynnetty niin hyvin, miettikää miten karmiva yhdistelmä; sarjamurhaaja ja liikuntakyvytön mies, mites siinä sitten pakenet?
Mutta oikeesti ihan tajuttoman pimee leffa! Täysin häiriintynyttä kamaa ja mua tosissaan pelottaa se, että saatoin pitää tästä!
”My family's always been in meat.”
(http://img2.timeinc.net/ew/dynamic/imgs/080328/Horror/Texas-Chainsaw-Massacre_l.jpg)
(On myös huhuttu, että elokuva perustuu tositapahtumiin, mutta se ei pidä paikkaansa. Tosin on sanottu, että se on saanut vaikutteita Ed Gein (http://fi.wikipedia.org/wiki/Ed_Gein)in tekemistä murhista. Mielenkiintoista on myös se, että elokuvan myötä monissa maissa alkoi keskustelu tv:n/leffojen väkivallasta, tätä pidettiin niin sairaana elokuvana, että lisäksi se toi moniin maihin tiukat sensuurit, Suomeenkin. Imdb:n mukaan leffa tuli Suomeen vasta 1996! :O Moottorisahamurhien on todettu olevan yksi maailman pelottavimmista elokuvista ja se nousi pian kulttimaineeseen, ohjaaja sai kasaan pienellä budjetilla tiivistunnelmaisen teoksen).
-
Definitely, Maybe
Ehdottomasti pitkästä aikaa parhaita romanttisia komedia/draama elokuvia, mitä olen nähnyt.
8D Suosittelinkos mä tätä sulle joskus?
Oon kyllä ite hyvinpitkälti samaa mieltä elokuvasta (:
-
Definitely, Maybe
Ehdottomasti pitkästä aikaa parhaita romanttisia komedia/draama elokuvia, mitä olen nähnyt.
8D Suosittelinkos mä tätä sulle joskus?
Oon kyllä ite hyvinpitkälti samaa mieltä elokuvasta (:
Voi olla, että suosittelit, koska ainakin jostain tuo nimi on jäänyt mieleen. Tosin laitoin sen ihan randomisti nauhalle, että en muistanut sun suosituksia siinä vaiheessa.
-
[size=8] Brüno
(http://www.konsolifin.net/ylli/upload/uutiset/filmi/1240635850_bruno.jpg)
***[/size]
(2009)
Pääosissa: Sacha BaronCohen, Gustaf Hammarsten, Clifford Bañagale
Ohjaaja: Larry Charles
Käsikirjoittajat: Sacha Baron Cohen, Anthony Hines, Dan Mazer & Jeff Schaffer
” I am going to be the biggest Austrian celebrity since Hitler.”
Sacha Baron Cohen is back.
Sachan sarjassa toheloi Ali G:n rinnalla Borat sekä Brüno. Brüno on itävaltainen muotitoimittaja ja hänellä on oma suosittu Funkyzeit mit Brüno ohjelma jossa käsitellään erilaisia muotiin liittyviä juttuja. Brüno vierailee muotinäytöksissa ja saa aina paikan eturivistä. Muotiviikolla vuonna 2008 hän kuitenkin mokaa pahemman kerran, mies on puketunut tarrapukuun joka tarttuu vaaterekkiin. Hän toikkaroi lavalle kesken näytöstä ja lentää pihalle, hänen nimensä löytyy pian mustalta listalta. Lisäksi poikaystävä Diesel pitää Brünoa epämuodikkaana kumppanina ja heivaa tyypin pois elämästään. Assistentti Luz (Hammarsten) mukanaan Brüno suuntaa Jenkkeihin, tavoitteenaan tulla kuuluisammaksi kuin itse Hitler. Mies käy läpi suunnilleen kaikki tavat läpi joiden avulla voi nousta julkisuuteen, on hyväntekeväisyyttä ja seksivideota. Elokuvan pilailee pinnallisuuden ja nykyisen julkkiskulttuurin kustannuksella, aivan loistava esimerkki oli alussa ollut pätkä jossa Brüno haastatteli mallia lavan takana. Lisäksi Brüno on räikeän stereotyyppinen homo jonka pukeutuminen on vähintäänkin huomiota herättävää.
Sachalla oli tämän elokuvan kanssa jo huomattavasti vaikeampaa huijata ihmisiä, Boratin oman elokuvan myötä hän oli tullut niin tunnetuksi henkilöksi, että monet osasivat varautua jo etukäteen. Käsikirjoitusta tarvittiin siis entistä enemmän, vaikka Sachan esiintyminen perustuu aina suurimmalta osin improvisaation, hän ei koskaan hämmenny haastateltavien kommenteista vaan pokka pysyy aina täydellisesti ja hän myös osaa reagoida nopeasti muuttuviin tilanteisiin.
Parasta leffassa tuntui olevan loppupuolisko, Brüno tutustui armeijaan ja hengaili metsällä punaniskojen kauhistellessa. Pinnan alla kytee myös jotain syvällisempää ja suurempaa kritiikkiä, ihmisten homovastaisuus on järkyttävän vahvaa monessa osavaltiossa. Aikuiset ihmiset heittelivät kaljaa ja huutelivat törkyä, papit yrittävät käännyttää homoja heteroiksi. Käännyttäjiä on jopa eritasoisia, joissain tapauksissa tarvitaan ilmeisesti kovempia otteita.
Boratin tavalla kesto oli vain 1 tunti 23 minuuttia, sopivan pituinen. Hahmoon ei ehdi kyllästyä siinä ajassa. Muutaman kohtauksen aikana kyllä kävi mielessä, että onko nyt menty jo liian pitkälle, mutta pääosin Brüno onnistuu viihdyttämään ja jälleen kerran nostattamaan myötähäpeää. Jos pitää Boratista pitää varmasti tästäkin, Brünon elokuva oli jossain määrin hieman kiinnostavampi koska hahmo ei tuntunut liian tutulta kuten Borat. Sachan seuraava projekti tulee todennäköisesti kertomaan wannabe laulajasta joka tahtoo mukaan Euroviisuihin…sitä odotellessa.
(http://www.channel4.com/film/media/images/Channel4/film/B/bruno_xl_01--film-A.jpg)
Vähäks Sacha näyttää söpöltä. 8D
-
^Vitsit hauskan hyvä toi vika kuva :) Itse elokuva ei ehkä oo mun makuun - tai voisin veikata, että mun huono huumorintajuni ei tykkää tosta.
-
Mä en oo nähny Brünoa ENKÄ Boratia ;O
Pitäis joskus kattoo molemmat. : DD
-
[size=8] Texas Chainsaw Massacre
(http://thecia.com.au/reviews/t/images/texas-chainsaw-massacre-2.jpg)
*[/size]
(2003)
Pääosissa: Jessica Biel, Jonathan Tucker, Eric Balfour, Mike Vogel, Erica Leerhsen, Andrew Bryniarski
Ohjaaja: Marcus Nispel
Käsikirjoittajat: Scott Kosar (Kim Henkel & Tobe Hooper 1974)
The film which you are about to see is an account of the tragedy which befell a group of 5 youths. It is all the more tragic in that they were young. But had they lived very, very long lives, they could not have expected, nor would they have wished to see as much of the mad and macabre as they were to see that day...”
On vuosi 1973, nuorisojoukko matkaa Texasin läpi Lynyrd Skynyrdin konserttiin. Matkan aikana tiellä kulkee kärsineen näköinen tyttö joten porukka päättää ottaa hänet kyytiin katsoakseen onko hän kunnossa. Tyttö on traumatisoitunut jostain syvästi ja pamauttaakin aivot pellolle saman tien. Järkyttyneet nuoret päättävät, että sheriffi on saatava paikalle ja niin he kurvaavat lihaliikkeeseen soittaakseen poliisin paikalle. Sheriffillä kuitenkin kestää ja miehet alkavat hermostua ja vaativat, että matkaa jatkettaisiin ja että apua haettaisiin muualta. Haiseva ruumis autossaan he päättävät pysähtyä eräällä maatilalla.
Puhelimella otetaan taas yhteyttä viranomaisiin ja lopulta sheriffi suvaitseekin saapua paikalle. Kemper (Balfour) katoaa jossain vaiheessa ystävysten joukosta ja Erica (Biel) vaatii, että taloon on palattava uudelleen, vaikka se vaikuttaakin karmivalta paikalta. Siinä vaiheessa Leatherface yhdessä sekopäisen perheensä kanssa on jo onnistunut aloittamaan ruumiiden tehtailun.
Kyseessä on siis uusintaversio vuoden 1974 kulttimaineeseen nousseesta pienen budjetin elokuvasta. Tarina ei etene täysin samalla tavalla vaikka se on myös sijoitettu 70-luvulle, henkilöitä on korvattu uusilla ja vähemmän karmivilla henkilöillä. Oikeastaan henkilöissä ei ole ollenkaan samanlaista särmää ja persoonaa kuin alkuperäisessä elokuvassa. Elokuva on tusina tavaraa ja verellä mässäilyä. Kaikki on ennalta arvattavaa, tunnelmatonta ja samantekevää höttöä. Olin yllättänyt elokuvan suhteellisen hyvästä vastaanotosta ja kehuista koska itse koin tämän yhdeksi huonoimmista uusintaversioista jonka olen nähnyt. Luokaton näyttelijäkaarti kruunaa kokonaisuuden, Jessica Biel nyt näin esimerkkinä, todella hengetön esitys. Kauhuelokuvassa näytteleminen ei olekaan niin helppoa mitä luulisi, yksi ja puoli ilmettä ei riitä kuvamaan järkytystä. Elokuvaa vaivaa 2000-luvun suurin ongelma, muovisuus. Kaikki tuodaan katsojalle valmiiksi jauhettuna ja nuoriso on sen verran junttia ettei voisi vähempää kiinnostaa selviääkö yksikään. Lisäksi uskottavuutta söi elokuvan tagline ”Inspired by true story.” Alkaa olla jo aika nähty markkinointikikka.
”What's wrong with you fucking people?”
(http://www.leffatykki.com/static/content/image/a20b15a2e5662176adb502bdf06443be.jpg)
-
Itse elokuva ei ehkä oo mun makuun - tai voisin veikata, että mun huono huumorintajuni ei tykkää tosta.
Mä voisin veikata myös näin. ;D Sulle suosittelisin kuitenkin enemmin Boratia kuin tätä...jos ois pakko valita, et kumpi. :'D
-
Noi wanhat teksas moottorisarjamurhaajaleffan kuvatki on paljo karmivampii ku ton uuden version. ;D
-
[size=8] Reality Bites
(http://1.bp.blogspot.com/_6ZBqV9NI89o/R8CrOfnhZJI/AAAAAAAAAIE/WvSB528F5YY/s400/realitybites2.jpg)
*½[/size]
(1994)
Pääosissa: Winona Ryder, Ethan Hawke, Ben Stiller, Janeane Garofalo, Steve Zahn
Ohjaaja: Ben Stiller
Käsikirjoittaja: Helen Childress
(http://assme.org/blog/wp-content/uploads/2009/07/realitybites1.jpg)
” I am not under any orders to make the world a better place.”
Lelaina (Ryder), Troy (Hawke), Vickie (Garofalo) ja Sammy (Zahn) ovat juuri valmistuneet collegesta. Odotukset tulevaisuudelta ovat hetken aikaa taivaissa kunnes karu todellisuus palauttaa maan pinnalle. Troylla on hankaluuksia pitää työpaikkaansa ja lopulta Lelaina suostuu ottamaan miehen kämppäänsä punkkaamaan. Vickie sentään ylenenee myyjän työssään josta hän on aidosti iloinen. Lelaina haaveilee tv-työstä ja kuvaa dokumenttia omasta ja ystäviensä elämästä. Sattumalta Lelaina kolhii vahingossa In Your Face tv-yhtiön työntekijän Michaelin (Stiller) autoa ja he päätyvät myöhemmin kahville. Troy tuntuu olevan mustasukkainen Lelainan ja Michaelin välille kehittyvästä romanssista mutta käyttäytyy silti suurimman osan ajasta luonteensa mukaisesti, idioottimaisella tavalla.
Lelaina valmistui collegesta parhaana oppilaana mutta saa huomata, ettei siitä ole loppujen lopuksi mitään apua elämässä eikä varsinkaan ihmissuhteissa. Onko hänelle se oikea tavanomainen Michael vai valtavirtaa vastaan kamppaileva Troy?
Elokuva on ysäri angstia täynnä. Se on ennen kaikkea kasvutarina, nuoret aikuiset kamppailevat tunteidensa kanssa. Vaikka hahmot tuntuivat samaistuttavilta ja muutenkin symppiksiltä, ei leffasta jäänyt oikein mitään käteen. Mitä tässä yritettiin sanoa, jäi mulle arvoitukseksi, ihanan ysäri tämä oli, siitä tulee puolikas.
-
[size=8] The Constant Gardener
(http://www.thecinemasource.com/moviesdb/images/The_Constant_Gardener_DVD%20Rachel_Weisz%20and%20Ralph_Fiennes.jpg)
****[/size]
(2005)
(Suom. Uskollinen Puutarhuri)
Pääosissa: Rachel Weisz, Ralph Fiennes, Danny Huston, Hubert Koundé, Bill Nighy, Archie Panjabi
Ohjaaja: Fernando Meirelles
Käsikirjoittajat: John le Carré (romaani) & Jeffrey Caine
(http://moviesmedia.ign.com/movies/image/article/638/638986/constant-gardener-the-20050804003504013-000.jpg)
” Yeah, but these are three people that WE can help.”
Rachel palkittiin parhaan naissivuosan Oscarilla.
“Leave this Justin. Go home.“
Constant Gardener kertoo brittidiplomaatti Justinista (Fiennes) joka kohtaa kipakan Tessan (Weisz) konferenssissa. Epätodennäköiseltä vaikuttava yhtälö toimii, pari rakastuu ja menee naimisiin. Justinin on lähdettävä työnsä puolesta Keniaan ja Tessa tietysti lähtee mukaan. Impulsiivinen mutta hyväntahtoinen nainen löytää itselleen heti tekemistä, apua tarvitsevat eivät lopu kesken.
Yhdessä afrikkalaisen lääkärin Arnoldin (Koundé) kanssa hän käy tapaamassa köyhiä ihmisiä jotka tarvitsevat apua lääkityksen kanssa. Tessa alkaa vakuuttua erään lääkefirman riistosta, he testaavat viattomilla afrikkalaisilla uutta lääkettä HIV lääkityksen varjolla. Ihmiset toimivat tietämättään ilmaisina koeläiminä.
Pian Tessa löydetään murhattuna. Justin ei voi jäädä toimettomaksi, hän aloittaa oman vaarallisen matkansa jonka aikana hänen henkikultaansa uhataan moneen otteeseen. Vaimon toimista paljastuu koko ajan jotain uutta, Tessa piti asiat omana tietonaan suojellakseen aviomiestään. Tessan ollessa niin sisäänpäin kääntynyt alkoi Justin jo epäillä tämän pettävän häntä yhdessä Arnoldin kanssa. Kuka Tessan lopulta surmasi on kysymys johon Justinin pitää saada vastaus saavuttaakseen mielenrauhan.
Elokuva vetää hiljaiseksi, tämän kaltaista riistoa tapahtuu maailmassa koko ajan, siitä ei vain aina olla tietoisia. Jos joku uskaltaa vastustaa, vaiennetaanko hänet? Tessan kaltaiset vahvat persoonat jotka joutuvat uhrautumaan ovat ihailtavia.
Juoni tiivistyy kiitettävän hyvin, tunnelma alkoi rakoilla vasta loppuvaiheessa. Henkeäsalpaavat juonenkäänteet järkyttävät aidosti. Fiennesin esittämän Justinin aviomiehen tuska on niin aitoa, että sen melkein pystyi aistimaan ruudun läpi. Vahvoilla roolisuorituksilla varustettu elokuva ei varmasti voi jättää ketään kylmäksi. Tapahtumia ei selitellä liikaa, eikä Afrikan köyhyydellä ja muilla ongelmilla yritetä saarnata katsojille.
” I can't go home. Tessa was my home.”
-
Naimalupa (License to Wed) 2007
(http://www.yabeladvd.com/images/License%20to%20Wed.jpg)
*+
Ohjaus: Ken Kwapis
Pääosissa: Robin Williams, Mandy Moore, John Krasinski, Eric Christian Olsen, Christine Taylor, Josh Flitter
Sadie (Moore) ja Ben (Krasinski) ovat rakastuneet ja lopulta Ben kosii Sadieta. Naimisiin aiotaan mennä Sadien lapsuuden kirkossa. Heidän täytyy kuitenkin vihkiajan saadakseen läpäistä Sadien perhepastorin Frankin (Williams) avioliittokurssi. Pastori, jonka metodit kurssilla ovat jokseenkin epäillyttäviä, tekee kaikkensa nuorenparin valmentamiseksi, mutta katastrofi ei ole kuitenkaan liian kaukana. Aika kevytkenkäinen komedia. Oikeasti ainut jokseenkin hauska hahmo edes on nuori kuoropoika (Flitter), jonka kuivakka huumori oli meikäläisen makuun. Harmittavasti hänen roolinsa on kuitenkin tosi pieni. Kwapis on ohjannut kuolettavan tylsästä tarinasta melko elottoman ja ei-hauskan komedian, jonka pääosissa Moore on kyllä herttainen, mutta ei mitään muuta ja Kransinski on jokseenkin ponneton. Williams ei pelasta yhtään tätä elokuvaa, sillä hänen roolihahmonsa on aivan järjettömän omituinen. Vaikuttaakin siltä, että Williams esittää roolinsa huuli poskessa, ei siis ollenkaan vakavasti. Plussapisteitä siitä, että tämä oli lyhyt ja kuoropoika oli hauska. Tätä elokuvaa ei saa katsoa liian vakavissaan.
-
[size=8] Rear Window
(http://artslink.files.wordpress.com/2009/04/annex-kelly-grace-rear-window_01.jpg)
***[/size]
(1954)
(Suom. Takaikkuna)
Pääosissa: James Stewart, Grace Kelly, Thelma Ritter, Wendell Corey, Raymond Burr
Ohjaaja: Alfred Hitchcock
Käsikirjoittajat: Cornell Woolrich (novelli “It Had To Be Murder” & John Michael Hayes
”You mean that you can explain everything strange that has been going on over there, and is still going on?”
L. B “Jeff” Jeffries (Stewart) on tylsistynyt kotona jo viikkoja, koska hänen jalkansa on kipsissä. Päivät ja joskus jopa yöt kuluvat naapureita tarkkaillen, tutuksi ovat tulleet niin miesten suosiossa oleva tanssija ja neiti joka viettää iltansa aina yksin. Jeffin luona piipahtaa hoitaja Stella (Ritter) joka varoittelee miestä tirkistelystä. Tyttöystävä Lisa (Kelly) vierailee myös ahkerasti ja Jeff kertoo naiselle huomioistaan joita hän on tehnyt naapureistaan. Lopulta Jeff vakuuttuu, että naapurissa, vastapäisessä talossa on tapahtunut murha. Sairaana sängyssä maannut rouva on mystisesti kadonnut ja hänen aviomiehensä on käyttäytynyt epäilyttävästi säntäillessään öisin laukkunsa kanssa kadulle edestakaisin. Kuka muuten tarvitsee edes noin suuria veitsiä…
Ainekset ovat herkulliset, kukapa ei tarkkailisi ympäristöään paremman puutteessa? Koska tarkkailussa Jeffin ote lipsuu muutaman kerran, vaikuttaa moni asia hyvin epäilyttävältä. Kyseessä voi olla väärinkäsitys vai onko sittenkaan? Tunnelma syntyy yksinkertaisista ja pienistä yksityiskohdista, kuten kuvakulmista. Jo harmaantuneessa Stewartissa on edelleen hurmaavaa karismaa ja pidin myös Stellaa esittäneestä kipakasta Thelma Ritteristä.
Hitchcockin elokuvissa on mielestäni useasti sama ongelma, loppua kohden juoni vain tuppaa hieman lässähtämään. Aluksi ei tule ollenkaan vastauksia kysymyksiin, lopussa niitä alkaa oikein tulvia, liikaa tietoa kerralla? Siitä huolimatta Takaikkuna on Hitchcockin parhaimmistoa.
-
[size=8] Ils (Uhka)
(http://www.movie-tv.fi/cache/1dddfd457981af8dfd411dda93ff73970796c456c45/ils_them_uhka_front.jpg)
***[/size]
(2006)
Pääosissa: Olivia Bonamy, Michaël Cohen, Adriana Mocca, Maria Roman
Ohjaajat: David Moreau & Xavier Palud
Käsikirjoittajat: David Moreau & Xavier Palud
” You'll never feel safe in your home again."
Leffan alussa on pieni, hieman irrallisen oloinen alustus jossa äiti teinitytär kyydissään kolaroi auton. Metsän siimeksen turvin joku tai jonkin hyökkää kaksikon kimppuun.
Sen jälkeen päästään käsiksi päähenkilöihin, ranskalaiseen nuoreen pariskuntaan joka asuu Romaniassa, melko tilavassa talossa aivan metsän keskellä.
Clémentine (Bonamy) on töissä koulussa ja hänen miehensä Lucas (Cohen) taas työskentelee kirjailijana kotona. Kotiin saapuessaan Clémentine ja Lucas viettävät normaalia koti-iltaa syöden ja katsoen televisiota, Lucasin mennessä nukkumaan Clémentine jää vielä työpapereiden ääreen. Hyökkäys pariskuntaa kohtaan alkaa pilapuhelumaisella, rätisevällä puhelinsoitolla. Pian talossa kuuluu rapinaa ja muita omituisia ääniä.
Uhkan toimiva elementti on se, että tunkeutujia ei näytetä, ainoastaan heidän aiheuttamat äänet kuullaan. Kaikki päättely jää aluksi katselijan mielikuvituksen varaan. Näkymätön uhka on pelottava ajatus, jälleen on käytetty klassista ”joku tunkeutuu omaan kotiisi” ajatusta joka useimmissa tapauksissa on vieläpä tehokas keino.
Kesto on tälläkin elokuvalla lyhyt, mutta sopiva (77 min), juonta ei ole venytetty liiaksi jolloin katsoja ei ehdi kyllästyä. Pelko perustuu ääniin, nopeatempoiseen rytmiin, heiluvaan käsivarakameraan ja klaustrofobiaan. Verta ja silpomista ei tässäkään tapauksessa nähdä, mikä on ihan piristävää. Mielenkiintoista oli myös se, että jännitys säilyi aivan loppuun asti, ahdistelijoista ei annettu oikeastaan ollenkaan vihjeitä. Ehkäpä sen vuoksi loppu tuntuikin todella karulta. Ja tämä elokuva muuten perustuu aikuisten oikeesti tositapahtumiin. En tiedä miten huonosti asiat ovat olleet eurokauhulla kun tämä julistettiin sen genren pelastajaksi, ei mielestäni täydellinen teos mutta askel oikeaan suuntaan.
Olis pitäny kattoo tää yöllä niin oisin ehkä päässy paremmin tunnelmaan, ei tää oikeen pelottanu.
-
Poika (About a Boy) 2002
(http://cdn.pitchfork.com/media/528-about-a-boy.jpg)
****
Ohjaus: Chris Weitz, Paul Weitz
Pääosissa: Hugh Grant, Nicholas Hoult, Toni Collette ja Rachel Weisz
Poika on aika ihastuttavan arkinen elokuva. Elokuvan käsikirjoitus perustuu Nick Hornbyn romaaniin. Ohjaajaveljekset ovat yhdessä aiemmin ohjanneet myös sellaiset kelpo komediat kuin American Pie ja In Good Company (jälkimmäinen näistä tosin vasta Poika-elokuvan jälkeen), mutta Poika-elokuva on näistä kaikkein mielenkiintoisin. Elokuva on ihanan kelpo komedia, koska se ei kangistu muutamiin hauskoihin hupivitseihin, vaan komedian osuudet ja draaman osuudet yhdistyvät hyvin arkisella ja tavallisella tavalla yhteen, ja katsoja pystyy samaistumaan hahmoihin hyvin. Elokuvan kerronta on hauska, koska tarinan päähenkilöt Will Freeman (Grant), melkein nelikymppinen riippumaton sinkkumies, ja erikoinen, sisäänpäin kääntynyt 12-vuotias koulupoika Marcus (Hoult) vuorottelevat kertojina - Grantin ääni on erinomaisen toimiva hänen pinnalliselle roolihahmolleen. Heidän tarinansa limittyvät loistavasti yhteen ja ihmissuhdepaletti on valmis. Elokuvan huumori ei ole liian läpinäkyvää, vaan se muodostuu pienistä asioista, sillä henkilöhahmot on erittäin onnistuneesti rakennettuja. Näyttelijöistä parhaimmistoa on sivuosassa Marcuksen äitiä, Fionaa, esittävä Toni Collette. Myös Grant on uskottava, ja hänen paikoittain häiritsevän ilmeilynsä pystyy unohtamaan elokuvan aikana. Hoult pärjää myös nuoresta iästään huolimatta ihan ok. Elokuvan musiikki on myös toimiva (minkä huomaa juuri siitä, että musiikkiin kiinnittää huomiota). Elokuvan loppu on ehkä jo aavistuksen liian sanomallinen ja korostuksellinen, mutta muuten elokuva on lämminhenkinen ja mukavaa katsottavaa.
"No man is an island" - merellinen metafora elokuvan kantavana sanomana tulee todistetuksi hienolla tavalla.
-
^ Että mä rakastan tota elokuvaa. :D Niiin ihana. Rupeen aina poraamaan ku mikäki vauva siinä lopun Killing me softly -kohtauksessa. :D Vaikkei se ees oo mitenkään surullinen.
-
[size=8] The Hills Have Eyes 2
(http://www.atnzone.com/nz/wp-content/uploads/2008/12/the-hills-have-eyes-2-3.jpg)
*[/size]
(2007)
Pääosissa: Michael McMillian, Jessica Stroup, Jacob Vargas, Daniella Alonso, Flex Alexander, Lee Thompson Young, Michael Bailey Smith
Ohjaaja: Martin Weisz
Käsikirjoittajat: Wes Craven & Jonathan Craven
”Last year the lucky ones died first. On march 23rd the lucky ones die fast.”
The Hills Have Eyes…again. Alexandre Ajan vuonna 2006 ohjaama uusintaversio menestyi mukavasti ja yllätti sillä, että oli oikeesti tunnelmallinen leffa, joten totta kai piti saada jatko-osaa kehiin.
Ensimmäisessä elokuvassa eräs perhe valitsi väärän reitin ja joutui pelottavien ydinkoeuhrien kiusaamaksi autiomaalla, nyt kyseiseen paikkaan on lähetetty armeijan miehiä (ja naisia) tutkimaan aluetta, jonne on kadonnut viime aikoina paljon porukkaa. Kuten arvata saattaa heidänkin ryhmästään alkaa ihmisiä hävitä nopsaan ja ruumiita kertyy. Ensin säntäillään melkein tunti aavikolla edestakaisin ja avuttomina, sitten suunnataan luolille ja sekös onkin sitten vikatikki. Sotilaat tuntuvat tampioilta jotka hädin tuskin osaavat tähdätä. Irtonaiset ruumiinjäsenet tuntuvat olevan kova sana tässä teoksessa. Sekasikiöhirviömiehillä on jokin pakkomielle päästä lisääntymään ja nämä kohtaukset olivat kerta kaikkiaan ällöjä.
Oikeasti elokuvasta ei voi sanoa mitään positiivista, paitsi sen, että tämäkin roska loppui aikanaan. Ja vieläpä itse herra Craven veljensä kanssa on käsikirjoittanut tämän? Näyttelijät ovat aika lailla tusinatavaraa ja jälleen kerran täytyy vain todeta, ettei henkilöistä välitä pätkän vertaa koska he kaikki ovat niin yksiulotteisia, ei edes säälittänyt naissotilas jolla oli lapsia kotona…hohhoijaa. Kelloa vilkuilin varmaan viiden minuutin välein, ei kannata ostaa edes dvd-alesta 4 eurolla.
Saako muuten antaa leffalle vain puolikkaan? Nimittäin tää olis sitä luokkaa. (http://idolslandia.110mb.com/vanhaforkka/icon_rolleyes.gif)
-
Mun mielestä leffalle on kai käytännössä annettava edes se huonoin mahdollinen arvosana eli yksi tässä tapauksessa.
Toisaalta en kyl ton(kaan) arvion jälkeen halua mokomaa nähdä! ;D
-
Mulla on tapana joskus antaa jopa puolikkaita (omaan arvosteluvihkooni), koska joskus tulee vastaan todella luokattomia räpellyksiä. 8') Mut mennään nyt sääntöjen mukaan eli 1 tähti (ku kerta etusivul lukee et 1-5 arvosteluasteikko), mut mun kirjois tää on sit puolikas. ;D
-
Hairspray 2007
(http://www.thehollywoodnews.com/artman2/uploads/1/hairspray_1.jpg)
***+
Ohjaus: Adam Shankman
Pääosissa: John Travolta, Michelle Pfeiffer, Christopher Walken, Nikki Blonsky, Queen Latifah, Amanda Bynes, Zac Efron
Tanssi, jos osaat -ohjelmastakin tuttu tuomari Shankman on ohjannut tämän uusintaversion musikaalista Hairspray. Elokuva kertoo 1960-luvun Baltimoresta ja muuttuvasta amerikkalaisesta yhteiskunnasta, jossa mustat alkavat vähitellen saada omaa ääntään kuuluviin. Elokuvassa käsitellään myös itsensä ja muiden hyväksymisongelmia sekä pakollista teinirakkautta. Koreografina paremmin tunnettu Shankman ei onnistu mielestäni elokuvan juonen tasolla tekemään komediansa kanssa oikein yhtään mitään. Kaikki rotuasiat ja muut syvemmät tunnelmat jäävät täysin toisarvoiseksi hötöksi, kun koko elokuva perustuu pelkkään showhun, näyttävään tanssiin ja lauluun. Mutta musikaalien on tarkoitus mielestäni enemmänkin ilostuttaa ja viihdyttää ja siinä tämä elokuva onnistuu hyvin. Elokuva on ihanan pirteä, iloinen ja pastellinsävyisen herkullinen. 1960-luvun lookit miellyttävät tietysti minua ja päänäyttelijöiden laulutaito on miellyttävää, ja laulut (erityisesti elokuvan ensimmäinen ja viimeinen) iskeviä. Elokuvan puoliväli on sen sijaan vähän semmoista hohhoijaa meininkiä. Elokuvan hahmot ovat aika mitäänsanomattaman etäisiä ja pysyvät kiiltokuvamaisina. Näyttelijöiden työtäkin on sen takia vähän vaikea arvioida muun kuin laulutaidon osalta. John Travolta tekee toki hilpeän roolisuorituksen - mutta se ei kuitenkaan kovin paljon hilpeyden lisäksi anna, mielestäni hassusta asetelmasta olisi voinut saada enemmänkin irti. Pääosassa Nikki Blonsky on tosi onnistunut valinta, ja Queen Latifah loistaa kaikissa kohtauksissaan. Elokuvasta saa eniten irti kun ei ajattele turhia ja antaa vaan musiikin viedä ja shown hurmata. Plussaa ehdottomasti elokuvan värikkäästä puvustuksesta ja lavastuksesta.
-
Hairspray<3. Haluaisin nähdä myös alkup. version. Kävin katsomassa tuon kaverin kanssa ja naurettiin elokuvalle, se oli niin värikäs ja ihana. Ja Zac Efron. :P
-
Paksuna (Knocked Up) 2007
(http://www.driveinmovie.com/PA/Riverside/schedule/KnockedUP.jpg)
***
Ohjaus: Judd Apatow
Pääosissa: Seth Rogen, Katherine Heigl, Paul Rudd, Leslie Mann, Jonah Hill, Jason Segel, Jay Baruchel, Martin Starr
Tämä elokuva on mielestäni semmoista ok-kamaa: ihan hauska, kivat näyttelijät ja ihan ok tarina. Mutta ei mitään yllättävää, ei maailmaa järisyttävän hauskoja vitsejä, ei todella aidon koskettavia roolisuorituksia. Paksuna-elokuva on kelpo viihdettä, mutta ei sen enempää (tai vähempää). Elokuvan huumori on paikoin jopa hieman surullista, mikä toisaalta on plussaa mielestäni, koska elokuvan aihekaan ei ole mikään maailmaa syleilevän suloinen. Kertoohan elokuva työttömästä nahjuksesta, Benistä (Rogen), joka erään hurjan bileillan päätteeksi pistää upean uranaisen, Allisonin (Heigl), paksuksi. Loppupeleissä elokuva ei anna paljon mitään, eikä siitä ole sen takia kovin paljon sanottavaa. Rogen on ihan kelpo pääosassaan, Heigl on suloinen, kaunis ja aidonoloinen ja myös Rudd ja Mann onnistuvat sivurooleissa hyvin. Hauska yksityiskohta leffassa on Ryan Seacrestin tekemä itseironinen kohtaus, jossa hän esittää Allisonin kollegaa. Elokuvan huono puoli on sen valtava määrä kliseitä. Erityisen ärsyttävän kliseellisiä ovat Benin huumehörhöt kaverit. Elokuva yrittää olla kovinkin realistinen, mutta sortuu valtavaan määrään stereotypioita (esim. miesten ja naisten vastakkainasettelu). Elokuvassa parasta on ehkä kohtaus, jossa Allisonin sisko sortuu yökerhon edustalla. Kaikille hahmoille lopulta nauretaan päin naamaa, ja osa osaa nauraa jopa itselleen. Elokuva on myös aavistuksen liian pitkä. Huolimatta näistä huonoista puolistaan, se ansaitsee keskivertoarvosanan.
Olipas tosi huono arvostelu. Ei osannut sanoa leffasta oikein mitään järkevästi. Ihan tää kannattaa katsoa.
-
^ Mustaki toi oli muuten hyvä, mut iha oikeesti aika pitkä. ;O
-
Knocked Up on 2,5/5 mun pisteytyksellä. Petyin silloin aikanaan, ettei se ollutkaan niin hauska mitä odotin sen olevan ja kesto oli tosiaan vähän liian pitkä, ehti kyllästyy jossain vaiheessa. Näyttelijät oli kyl hyvii.
-
[size=8] Psycho
(http://img.dailymail.co.uk/i/pix/2008/05_01/psychoREX0105_468x461.jpg)
***½[/size]
(1960)
Pääosissa: Anthony Perkins, Janet Leigh, Vera Miles, John Gavin, Martin Balsam
Ohjaaja: Alfred Hitchcock
Käsikirjoittajat: Joseph Stefano & Robert Bloch (romaani)
” Uh-uh, Mother-m-mother, uh, what is the phrase? She isn't quite herself today. ”
Hitchcockin Psyko oli silloin aikanaan jotain uutta ja täysin ennen näkemätöntä, kaikki tuntevat suihkukohtauksen vaikka eivät olisikaan elokuvaa kokonaan katsoneet.
Toimistotyöntekijä Marion Crane (Leigh) tuntuu olevan kyllästynyt elämäänsä. Hän tapaa miesystäväänsä Samia (Gavin) hotelleissa ruokatauoilla, sillä he eivät voi julkistaa suhdettaan tai ainakaan virallistaa sitä menemällä naimisiin. Samin pitää maksaa elatusmaksua entiselle vaimolleen niin kauan kunnes tämä ex menee uusiin naimisiin. Rahasta on siis pulaa. Ilman sen suurempia suunnitelmia hän varastaa työnantajaltaan rahaa, kirjekuori piti käydä tallettamassa pankkiin. Marion näkee 40,000 dollarissa mahdollisuuden uuden elämän aloittamiseen ja lähtee kohti Samin Kaliforniassa sijaitsevaa työpistettä.
Matkan aikana hän väsyy ja pysähtyy Batesin motelliin, ystävällisen oloinen mies Norman Bates (Perkins) kutsuu väsyneen matkalaisen taloonsa, mutta joutuukin riitoihin äitinsä kanssa. Hän tarjoaa syötävää motellin toimistossa ja käy mielenkiintoista keskustelua Janetin kanssa.
Kotipuolessa Janetin työpaikalla huolestutaan, Janetin sisko Lila (Miles) ja miesystävä Sam päättävät lähettää etsivän Janetin perään oudon katoamisen vuoksi. Vihjeet kuljettavat Batesin motelliin.
Erinomaista elokuvassa on se, ettei motiiveja paljasteta heti. Janet Leigh onnistuu täydellisesti esittäessään naista joka ajomatkan aikana käy päässään läpi mahdollista kiinnijäämistä. Omatunto soimaa taukoamatta. Lisäksi Bernard Hermannin säveltämä pauhaava musiikki on jo itsessään pelottavaa ja todella dramaattista. Anthony Perkinsin roolisuoritus on unohtumattoman monipuolinen, ystävälliseltä ja herkältä vaikuttavaa nuorta miestä melkeinpä säälii. Juonessa on loistava twisti, harmi sinänsä että sen tiesin etukäteen. Olisi mahtavaa palata siihen aikaan kun katsoin elokuvan ensimmäistä kertaa. Hitchcockin paras elokuva! (Vaikka enhän mä kaikkia olekaan nähnyt, mutta paras niistä muutamista jotka olen katsonut).
-
Kultaiset aamut - siniset illat (Moonlight and Valentino) 1995
(http://ecx.images-amazon.com/images/I/519RRM1RH5L.jpg)
**½
Ohjaus: David Anspaugh
Rooleissa: Elizabeth Perkins, Whoopie Goldberg, Gwyneth Paltrow, Kathleen Turner, Jon Bon Jovi
Rebeccan (Perkins) mies kuolee auto-onnettomuudessa, hänen paras ystävänsä (Goldberg), sisarensa (Paltrow) ja äitipuolensa (Turner) tukevat häntä. Samaan aikaan heillä on omat ongelmansa. Rebeccan tunteet heräävät, kun hänen taloaan tulee maalaamaan flirttaileva nuorimies (Bon Jovi). (No joo lainasin alun ohjelman esittelystä - sillä elokuvan juonesta ei ole kovin kummoisesti mitään omaa sanottavaa.) Elokuva on aikasta mitäänsanomaton, vaikka välillä on ihan nokkelaa dialogia. Mutta hohhoijaa kun on paikoin puuduttava elokuva. Välillä tapahtumat etenevät (ja oikeastaan juuri mitään ei tapahdu) niin saamerin hitaasti, että tekisi mieli repiä päätään. Elokuvan alku ei kosketa yhtään, vaikka tapahtumat ovat surullisia ja lopun draamankaaren huipentuma on itseasiassa vain vähän korni ja naurettava. Miksi sitten jopa kaksi ja puoli tähteä. No siksi, että elokuvan aikana on tosiaan muutamia maireita ja hauskoja dialogin pätkiä, elokuva ei ole korniudestaan huolimatta kovin kliseinen ja näyttelijät osaavat ihan asiansa. Jon Bon Jovin hahmo ja hänen näyttelijän taitonsa eivät kyllä minulta juurikaan kehua saa. Myös Perkins on pääosassa vähän kuivakka, vaikkakin melko uskottava. Elokuvan nimen takia olisi kyllä tehnyt mieli vähentää yksi tähti.
-
Stepfordin naiset (The Stepford Wives) 2004
(http://images.evalu8.org/images/stepfordew.jpg)
**½
Ohjaus: Frank Oz
Pääosissa: Nicole Kidman, Matthew Broderick, Bette Midler, Glenn Close, Christopher Walken, Roger Bart, Jon Lovitz
Stepfordin naiset on Ira Levinin vuonna 1972 julkaistu romaani, josta on tehty kaksi elokuvaa: toinen vuonna 1975 ja tämä uudempi versio, minkä minä katsoin, siis vuonna 2004. En ole lukenut kirjaa, tai katsonut alkuperäistä leffaa, mutta käsittääkseni niissä molemmissa on enemmän kauhua, ja koska tämä uudelleen filmatisointi sen sijaan perustuu komediaan, tapahtuu väistämättäkin se tosiseikka, että leffan idea ei ihan aukea mulle. Nicole Kidman näyttelee uranaista Joannaa, joka miehensä (Broderick) kanssa muuttaa muutaman selkkauksen jälkeen idylliseen Connecticutiin, Stepfordin pikkukaupunkiin, jossa kaikki näyttää olevan enemmän tai vähemmän outoa. Naiset passaavat miehiään, tasa-arvosta ei ole tietoakaan, ja kaikki naiset näyttävät muutenkin pyntätyiltä ja hillityiltä. Pääpiruna helmat korvissa pyörii Claire Wellington (Glenn Close), jonka mies Mike Wellington (Christopher Walken) näyttää viihtyvän miesten klubilla. Ainoat vähän edes täysjärkisen oloiset tyypit ovat homo arkitehti ja räväkkä kirjailija Bobbie Markowitz (Bette Midler). Elokuvan tapahtumat voivat ehkä yllättää aavistuksen, jos ei ole hajuakaan Stepfordin naisista tai kirjan tapahtumista, mutta minä en yllättynyt siltikään mistään käänteistä. Hahmoissa oli niin paljon koomisuutta, että alkoi ällöttää, ja vaikka näyttelijät olivat teemaan sopivasti muovisen oloisia ja teennäisiä, en silti vaikuttunut tästä leffasta. Se ei oikein toiminut komediana ja loppu oli jopa irvokas ja naurettava (ei hyvällä tavalla). Alkuperäinen trilleri sen sijaan tuntuu tämän leffakokemuksen jälkeen kiinnostavammalta katsottavalta, koska idea sinänsä oli varmaan hyvä. Toteutus on jäänyt puolitiehen. Leffan parasta antia on jotkut hassut tilanteet ja Bette Midler.
-
Mä en kans oikeen pitäny tuosta Stepfordin naisista, oli sillä muutamat hyvät hetkensä. Hitsi kun saisikin sen alkup.version jostain käsiinsä.
-
Toi Stepfordin naiset oli miusta ihan järkyttävän huono. Sellasta yhen tähen luokkaa.. Nicole Kidman on ihana, mut ei se oikee tota tekelettä pelastanu :(
-
[size=8] The Hills Have Eyes (alkup.)
(http://i11.tinypic.com/2ii9zkl.jpg)
***[/size]
(1977)
(Suom. Yön silmät)
Pääosissa: Susan Lanier, Robert Houston, Martin Speer, Lynn Wood, John Stedman
Ohjaaja: Wes Craven
Käsikirjoittajat: Wes Craven
”Baby's fat. You fat... fat and juicy. ”
Idea on siis sama kuin 2006 vuoden uusintaversiossa, joka olikin yllättävän uskollinen tälle alkuperäiselle leffalle. Amerikkalainen perhe lemmikkeineen on matkalla Kaliforniaan ja vanhemmat juhlivat hääpäiväänsä. Perhe pysähtyy vanhalla huoltoasemalla jossa papparainen neuvoo ettei kannata eksyä päätieltä. Auto kuitenkin melkein suistuu tieltä ja pimahtaa, joten siinäpä sitten ollaan keskellä aavikkoa. Omituiset kannibaalit asustavat vuoristossa ja stalkkaavat perhettä.
Juoni oli melkein identtinen, paitsi nämä örkit eivät kyllä olleet mitään ydinkokeiden jälkivaikutuksista kärsineitä ihmisiä vaan ihan peruskannibaaleja ja skitsoja. Ihmisiä tapettiin samassa järjestyksessä, loppu erosi uusintaversiosta. Vähän kyllästyin koska osasin odottaa mitä tapahtuu seuraavaksi, mutta toisaalta ihan hyvä, että katsoin nämä leffat lyhyellä aika välillä, pystyi paremmin vertailemaan. Parissa kohdassa sain sätkyt ja äänet olivat myös alkuperäisessä leffassa tosi hyvin toteutettu. Tekoveri näytti ehkä maailman epäaidoimmalta ja ehkä tässäkin oli sellasta pientä tahatonta komiikkaa, 70-luvun leffa kuitenkin…vähän ikä painaa. Susan Lanierista ainakin lähti ääntä, siinä ois mallia kauhuleffojen naisnäyttelijöille. Uusintaversio oli ihan himpun verran parempi (3,5/5), mutta kannattaa tämäkin tsekata, ihan kelpo leffa.
( Nyt saa vähäksi aikaa piisata nämä leffat, koska The Hills Have Eyes 2 (1985) on kuulemma aika lailla yhtä kuraa ku 2007 vuoden niin enpä jaksa sitä nyt katsoa).
-
Toi Stepfordin naiset oli miusta ihan järkyttävän huono. Sellasta yhen tähen luokkaa.. Nicole Kidman on ihana, mut ei se oikee tota tekelettä pelastanu :(
No joo melkein olis voinu antaa vähemmänki tähtii... olkoot.
-
Twister 1996
(http://imagecache5.art.com/p/LRG/10/1034/JL1L000Z/twister.jpg)
***½
Ohjaus: Jan De Bont
Pääosissa: Helen Hunt, Bill Paxton, Jami Gertz, Cary Elwes
Elokuva Twister kertoo luonnonilmiöstä nimeltään tornado. Elokuvassa on runsaasti jännää takaa-ajoa, kun tornadotutkija Jo (Hunt) ja hänen ex/miehensä Bill (Paxton) yrittävät saada lentäviä palloja tornadon sisään. Joo - ei kuulosta miltään maailmaa syleilevältä aiheelta, ja jotkut kohtaukset ovatkin ehkä vähän naurettavia. Tuntuu, että päähahmot selviävät oudon helposti tilanteesta kuin tilanteesta, mutta sitten kokonainen talo saattaa romahtaa silmänräpäyksessä. Pääkaksikon kemia on myös vähän niin ja näin - välillä okei, mutta tuntuu, että heitä naurattaa jokainen yhdessä kuvattu kohtaus. Hunt näyttelee kyllä hyvin rajua, mutta välillä herkkääkin hahmoa. Sivuhahmoissa löytyy monta hauskaa tyyppiä, vaikka kovin yksiulotteisia ovatkin kaikki leffan hahmot. Mutta elokuvassa on kyllä toimintaa, viihdettä, paljon hienoa erikoistehosteita (näyttävät digitaaliset tornadot ja valtava määrä lentävää rojua sopii tähän leffaan kuin nenä päähän) ja sopivassa määrin huumoria. Joten en voinut muuta kuin pitää leffasta. Jan De Bontin ohjaama leffa toimii siis takuuvarman dynaamisena ja vauhdikkaana action leffana, ja siitä ansaitut pojot.
-
Twister! Taidettiin katsoa tuo seiskal tai kasil mantsan tunnilla. Ei mitään muistikuvaa, et pidinkö leffasta vai en. Kaipa se ihan ok oli.
-
SILMÄNKÄÄNTÄJÄ (THE ILLUSIONIST) 2006
(http://cdon.fi/media-dynamic/images/product/000/578/578362.jpg)
****
Ohjaus: Neil Burger
Perustuu: Steven Millhauserin novelliin
Pääosissa: Edward Norton, Paul Giamatti, Jessica Biel ja Rufus Sewell
Elokuvan päähenkilö on taikuri Eisenheim (Edward Norton), jonka temput hämmästyttävät koko Wieniä. Taikurille ei tunnu mikään olevan mahdotonta.
Lavalla hän loihtii peilikuvan elämään aavemaisesti itsenäisesti ja mandaarinipuun kasvamaan pikavauhtia. Eisenheimin kohtaloksi muodostuu rakkaus herttuatar Sofieen (Jessica Biel), jota vallanhimoinen kruununprinssi Leopold (Rufus Sewell) tavoittelee vaimokseen.
Poliisipäällikö Uhlin (Paul Giamatti) urkkijat saavat vihiä herttuattaren ja taikurin salaisesta suhteesta. Kruununprinssi päättää kostaa taikurille, mutta päätyy vain nöyryyttämään itsensä julkisesti. Lopulta kruununprinssin alemmuuskompleksi ja raivo johtavat traagisiin seurauksiin.
Mä tykkäsin tästä leffasta tosi paljon ! Kaveri suositteli sitä mulle ja niinpä ostin sen alennusmyynneistä, kun löysin. (:
Tää oli jotenkin ihanan dramaattinen ja tässä sai todellakin itkeä ja nauraa. Oli hauskaa nähä Jessica Biel vähän erilaisessa roolissa, kuin mihin siltä on totuttu ja pakko myöntää, että hän onnistui kyllä ! (: Edward Norton oli myös mahtava, mutta mua nauratti, koska sillä oli IHAN erilainen ääni kun mitä sen kasvoihin sopi. Mutta jotenkin se anto sympatiaa hänen hahmolleen ja teki siitä suloisen. :')
Elokuvan taikuudet oli toteutettu hienosti ja pienistä epäkohdistaan huolimatta se rullasi hienosti.
Loppuratkaisu on aivan uskomaton ja sitä kannattaa odottaa !
P.s. Tahtoisin sellaisen medaljongin kuin Eisenheim teki Sofielle ;<
-
Miks kaikki tykkää Illusionista paitsi minä? :'D Inhosin Bielia ja se oli mun mielestä ennalta-arvattava leffa. :'D (Kaikki taas kiinnosti kuulla mun mielipide).
-
Miks kaikki tykkää Illusionista paitsi minä? :'D Inhosin Bielia ja se oli mun mielestä ennalta-arvattava leffa. :'D (Kaikki taas kiinnosti kuulla mun mielipide).
Ei se nyt niin huono ollu ;) Ehkä joku 3/5 mun mielestä. Pitää arvostella tarkemmin, jos katsois joskus uudestaan. Mutta kyllä samana vuonna tehty Prestige huomattavasti parempi.
-
Miks kaikki tykkää Illusionista paitsi minä? :'D Inhosin Bielia ja se oli mun mielestä ennalta-arvattava leffa. :'D (Kaikki taas kiinnosti kuulla mun mielipide).
Ei se nyt niin huono ollu ;) Ehkä joku 3/5 mun mielestä. Pitää arvostella tarkemmin, jos katsois joskus uudestaan. Mutta kyllä samana vuonna tehty Prestige huomattavasti parempi.
Mä jossain vaiheessa sekotin Illusionistin ja Prestigen keskenään ku niiden kannetki melkee näytti samalta. Mut se pitäis tosiaan katsoo. Illusionist on mun mielestä 2,5, puolikas tuli viel Nortonista. Hyvä näyttelijä. Katoin Illusionistin keväällä ku tuli neloselta.
Tänään täytyy illalla jossain vaiheessa tehdä 3 arvostelua!
-
Mä en edes muista kumpi juoni on kummassa ku katottiin sillon joskus Illusionist ja Prestige peräkanaa :D
-
Mä en edes muista kumpi juoni on kummassa ku katottiin sillon joskus Illusionist ja Prestige peräkanaa :D
Haha. Se on kyl hassuu, miten noi kaksi elokuvaa niin helposti sekotetaan, vaikka niissä on aivan erilaiset juonet. Ehkä se kun molemmat liittyy taikuuteen... Prestigessä on paremmat näyttelijät ehdottomasti - vaikka Norton kyllä tosiaan pelastaa Illusionistista paljon. Prestigen juoni on monitahoisempi, samoin kerronta. Mutta ei toi Illusionisti nyt niin huono oo sekää.
-
Miks kaikki tykkää Illusionista paitsi minä? :'D Inhosin Bielia ja se oli mun mielestä ennalta-arvattava leffa. :'D (Kaikki taas kiinnosti kuulla mun mielipide).
No mä oonki Matti Vanhanen leffojenkattoja.
-
Miks kaikki tykkää Illusionista paitsi minä? :'D Inhosin Bielia ja se oli mun mielestä ennalta-arvattava leffa. :'D (Kaikki taas kiinnosti kuulla mun mielipide).
No mä oonki Matti Vanhanen leffojenkattoja.
:'DD No höpö höpö. Mä en vaan ymmärtäny ton päälle.
-
Miks kaikki tykkää Illusionista paitsi minä? :'D Inhosin Bielia ja se oli mun mielestä ennalta-arvattava leffa. :'D (Kaikki taas kiinnosti kuulla mun mielipide).
No mä oonki Matti Vanhanen leffojenkattoja.
:'DD No höpö höpö. Mä en vaan ymmärtäny ton päälle.
No eiku oikeesti arvostan yleensä niitä leffoja joita kaikki muut vihaa. :'D siis jota koko maailma tyyliin vihaa. Sit oon yksin mielipiteeni kanssa sillai. (Y)
-
No eiku oikeesti arvostan yleensä niitä leffoja joita kaikki muut vihaa. :'D siis jota koko maailma tyyliin vihaa. Sit oon yksin mielipiteeni kanssa sillai. (Y)
Hei, entäs MINÄ sitte ;D Katon elokuvia, jotka on tarkotettu mun siskon ikäsille ;D Voin ihan oikeesti myöntää, että tykkäsin Hannah Montana elokuvasta ;D Ja sitte just kaikki Risto Räppääjät ja Pelikaanimiehet on ihan parhait ;D Et sugar, sul on oikeesti ihan hyvä leffamaku ;)
Mutta kun nyt tänne aiheeseen eksyin.. Pitäis ehkä alkaa kans arvostelemaan leffoja, kun katon niitä suht koht paljo.
-
[size=8] The Missing
(http://texana.texascooking.com/gifs/movies/the_missing_poster.jpg)
***[/size]
(2003)
(Suom. Kadoksissa)
Pääosissa: Cate Blanchett, Tommy Lee Jones, Evan Rachel Wood, Jenna Boyd, Jay Tavare
Ohjaaja: Ron Howard
Käsikirjoittajat: Thomas Eidson (romaani) & Ken Kaufman
”How far would you go, how much would you sacrifice to get back what you have lost?”
Magdalena (”Maggie”) Gilkesonin (Blanchett) isä lähti samoilemaan intiaanien kanssa kun hän oli vielä pieni. Maggie toimii lääkärinä New Mexicossa jossa hän asuu kahden tyttärensä kanssa, eräänä iltana isä Samuel (Jones) saapuu oven taakse koska tarvitsee hoitoa. Isän ja tyttären suhde oli pahasti ajautunut karille, mutta apua ei silti voinut pimittää. Samuelin toiveena oli myös sovinnon tekeminen johon Maggie ei ole suostuvainen.
Kun Maggien vanhempi tytär Lilly (Wood) joutuu kidnapatuksi eikä paikallisesta sheriffistä ole apua, jää ainoaksi toivoksi oma isä. Siitä huolimatta, että isä ja tytär eivät tule toimeen lähtevät he yhdessä jäljittämään kidnappaajajoukkoa. Nuorempi tytär Dot (Boyd) on sisukas tyttö ja vaatii päästä mukaan.
Hieman hitaasta juonen etenemisestä huolimatta parin tunnin mittainen elokuva oli miellyttävä kokemus. Elokuvassa on varsin yleinen teema; perheensä vuoksi on valmis venymään vaativissakin tilanteissa. Leffa onnistui olemaan koskettava ja jossain määrin raaka, loppuosa oli toiminnallisempi ja piti mielenkiintoa onnistuneesti yllä loppuun saakka.
Näyttelijät olivat moitteettomia ja erityisesti Tommy Lee Jones loisti valkoisena intiaanimiehenä.
-
[size=8] Vertigo
(http://www2.warwick.ac.uk/fac/arts/film/undergrads/outlines/fi102/vertigo.jpg)
****[/size]
(1958)
Pääosissa: James Stewart, Kim Novak, Barbara Bel Geddes, Tom Helmore
Ohjaaja: Alfred Hitchcock
Käsikirjoittajat: Alec Coppel, Samuel A. Taylor (as Samuel Taylor), Pierre Boileau (romaani "D'Entre Les Morts") &Thomas Narcejac (romaani "D'Entre Les Morts")
” Give me your hand. Give me your hand.”
Hitchcockin jännärissä poliisin hommat loukkaantumisen takia jättänyt Scottie Ferguson (Stewart) saa toimeksiannon vanhalta ystävältä Gavin Elsterilta (Helmore). Gavinin vaimo Madeline (Novak) käyttäytyy erikoisella tavalla, hän on kuin eri ihminen ja eikä ole lainkaan läsnä. Madelinen ongelmana tuntuu olevan menneisyys eikä suvun historia jätä rauhaan. Scottie huomaa tunteidensa heräävän Madeleinea kohtaan ja se harmittaa hänen entistä tyttöystäväänsä Midgea (Geddes) joka on ollut miehen tukena erinäisten ongelmien ilmettyä onnettomuuden jälkeen.
Madeleinesta tulee suoranainen pakkomielle Scottielle. Toisen onnettomuuden kohdatessa Scottien ongelma tuntuu vain pahenevan.
Elokuvaa ei suotta kehuta Hitchcockin parhaaksi. Juoni on moniulotteinen, yllätyksellinen ja kiero. Sekä Stewart että Novak ovat kummatkin hyvin vahvoja ja luontevia näyttelijöitä, vieläpä upealla karismalla varustettuja. Vaikka katsojalle tietyt asiat selviävät ennen Scottieta, on elokuvassa jännittävä tunnelma aina loppuun asti. Se peilaa hienosti ihmisen sielunmaisemaa, miten helposti sitä ihminen voikaan itselleen kehittää pakkomielteitä ja ongelmia. Musiikki on jälleen Bernard Hermannin käsialaa. Elokuvaa kannattaa katsoa ajatuksella, se on klassikko.
-
No eiku oikeesti arvostan yleensä niitä leffoja joita kaikki muut vihaa. :'D siis jota koko maailma tyyliin vihaa. Sit oon yksin mielipiteeni kanssa sillai. (Y)
Hei, entäs MINÄ sitte ;D Katon elokuvia, jotka on tarkotettu mun siskon ikäsille ;D Voin ihan oikeesti myöntää, että tykkäsin Hannah Montana elokuvasta ;D Ja sitte just kaikki Risto Räppääjät ja Pelikaanimiehet on ihan parhait ;D Et sugar, sul on oikeesti ihan hyvä leffamaku ;)
Mutta kun nyt tänne aiheeseen eksyin.. Pitäis ehkä alkaa kans arvostelemaan leffoja, kun katon niitä suht koht paljo.
Heh, mut mäki tykkään tollasista lastenleffoista !! rakastan kattoo niitä ;)
Sitä paitsi on hyvä olla ernu ja omata mielipiteitä jotka eroaa valtavirrasta ;>
-
[size=8] The Big Country
(http://www.starz.com/titles/TheBigCountry/PublishingImages/big_country_the_1958_685x385.jpg)
***[/size]
(1959)
Pääosissa: Gregory Peck, Jean Simmons, Carroll Baker, Charlton Heston, Burl Ives, Chuck Connors, Charles Bickford
Ohjaaja: William Wyler
Käsikirjoittajat: Donald Hamilton (romaani), Jessamyn West, Robert Wyler, James R. Webb, Sy Bartlett & Robert Wilder
” I'm not going to go on living in the middle of a civil war.”
Merikapteeni James McKay (Peck) on kihlannut nuoren Patricia Terrillin (Baker) jonka isä omistaa suuren farmin ”Old Westissä.” Majuri Terril (Bickford) on ollut riidoissa toisen karjatilallisen Hannasseyn (Ives) kanssa vuosikausia. Riidan välissä on Julie Maragon (Simmons) joka sai isoisänsä kuoltua haltuunsa tämän tilan. Tilan mailla sijaitsee joki joka on oiva juottopaikka karjalle. Terrill ja Hannassey kummatkin havittelevat tilaa itselleen jotta voisivat saada juottopaikan haltuunsa niin, että toinen karjatila joutuisi vaikeuksiin.
McKay ei osannut aavistaa miten erilaiseen paikkaan hän onkaan joutunut, lännessä asioita käsitellään täysin eri tavalla kuin suurissa kaupungeissa joissa hän on tottunut majailemaan. Mies ei voi käsittää sitä, että miksi välienselvittelyjen pitää tapahtua tappelemalla. Kosto tuntuu olevan yleinen työkalu ja kunnian menettäminen ei tule kuuloonkaan. McKay ei saa kaikkien osalta kovinkaan hyvää vastaanottoa, heti alussa hän joutuu Hannasseyn pojan Buckin (Connors) nöyryyttämäksi. Patricia haukkuu Hannasseyn sukua roskaksi ja usuttaa tulevaa miestään
puolustautumaan mutta James McKay suosii ennemmin kärsivällisyyttä ja keskustelua kuin väkivaltaa. Patricia alkaa pohtia, että onko Jamesissa tarpeeksi miestä sittenkään. Mikä mies se sellainen on joka ei ajaudu tappeluun tai joka ei uskalla ratsastaa tallin pahamaineisimmalla hevosella? Kaksi täysin erilaista maailmaa joutuu vastakkain Jamesin saapuessa länteen, hän tuntee joutuneensa sisällissodan keskelle.
Elokuva ei ollut täysin perinteinen western vaan se oli ennen kaikkea taitavasti rakennettu draama. Toki mukana oli perinteisiä kaksintaisteluja mutta kyseessä ei ollut vain äijäilyä, Julie nousi vahvaksi naishenkilöksi ja oli koko ajan tapahtumien kulun kannalta tärkeä.
Burl Ives voitti Hannasseyn perheen pään roolistaan sivuosa Oscarin eikä missään nimessä suotta, hänen roolinsa oli väkevä persoona ja erittäin hyvä luonnetulkinta. Hän oli yksi elokuvan nautittavavimmasta henkilöistä, hänen poikansa Buckin ohella. Pisteitä pudotti lähes kolmetuntinen kesto, ehti hieman kyllästyä.
-
Negsu en kyl yhtään ihmettele, että VÄHÄN kyllästyit ton western-leffan paris. :D
Mä tykkään ku sul on värikkäät noi tähdet.
-
Marley & Me (2008)
(http://www.grouchoreviews.com/content/films/3374/2.jpg)
John Grogan (Owen Wilson) päättää ystävänsä kehotuksesta ostaa uudelle vaimolleen Jennylle (Jennifer Aniston) hellyyttävän labradorinnoutajan pennun, joka saa nimekseen Marley. Vekkuli Marley ei olekaan mikään unelmakoira, se nimittäin järsii huonekalut, syö kaikkea mahdollista, hyppii yli-innokkaasti muiden ihmisten ja koirien päälle ja karkailee vähän väliä. John ja Jenny ehtivät jo moneen kertaan katua Marleyn ottamista, mutta huomaavat Marleyn vioista huolimatta, että se on heille yhtä tärkeä kuin oma lapsi.
Marley & Me on todella sympaattinen ja sydäntälämmittävä elokuva, joka sopii erityisesti koirien ystäville. Kaksituntinen kasvutarina seuraa Groganien elämää yli kymmenen vuoden ajan, jossa Marley on mukana niin ylä- kuin alamäet. Kahdessa tunnissa ehtii tapahtua paljon, mutta silti hahmot jäivät yllättävän etäisiksi koska elokuva pyörii niin paljon koiran ympärillä. Yli kymmenen vuoden tarina oli kuitenkin aika hyvin ahdettu kahteen tuntiin, ja vuosien kuluminen oli toteutettu näppärästi ilman "two years after" -fraaseja. Näyttelijät eivät olleet kummoisia, mutta ainakin Wilson ja Aniston sopivat hyvin rooleihinsa. Elokuvan loppu ei todellakaan tule puun takaa, mutta se onnistuu varmasti koskettamaan lähes jokaista. Marley & Me on kokonaisuudessaan kiva koko perheelle sopiva leffa, joka onnistuu jättämään hyvän, ehkä haikeankin, fiiliksen.
***
-
Rico: Negsun Marley and Me leffa ei oo ainakaan tua etusivulla... Aattelin, että se on varmaan jääny vahingos välistä, ku muut sen sivun arvostelut on kyllä linkitetty.
-
[size=8] Catch That Kid
(http://movie.zing.vn/Movie/resources/media/image/2200/2004_catch_that_kid_001.jpg)
***-[/size]
(2004)
(Suom. Operaatio Luvaton)
Pääosissa: Kristen Stewart, Corbin Bleu, Max Theriot, Jennifer Beals, Sam Robards
Ohjaaja: Bart Freundlich (loistava sukunimi : DD)
Käsikirjoittajat: Nikolaj Arcel (film "Klatretøsen" written by), Hans Fabian Wullenweber (film "Klatretøsen" written by), Erlend Loe (”film "Klatretøsen" written by), Michael Brandt & Derek Haas
” They're on a mission without permission...”
12-vuotiaan Maddyn (Stewart) isä Tom (Robards) on joutunut vuoteen omaksi kiipeilyonnettomuuden takia. Isälle ei voida antaa kotimaassaan tarvittavaa hoitoa vaan pitäisi matkustaa Tanskaan jossa kyseinen hoito on vasta kokeiluasteella. Maddyn äiti Molly (Beals) suunnittelee turvajärjestelmiä. Nyt on työn alla sattuu olemaan kaupungin suuren pankin järjestelmä. Siitä Maddy keksii, että hän voisi ryöstää pankin, koska muulla tavalla perhe ei saa rahoja hankittua, ja kun tyrannimainen pankinjohtajakaan ei suostu myöntämään lainaa.
Yhdessä kahden ystävänsä Gusin (Theriot) ja Austinin (Bleu) he tekevät suunnitelman jossa jokaisella on oma osansa, Maddyn kiipeilytaidot ovat hänen oma vahvuutensa.
Elokuva oli söpö ja vauhdikas lastenleffa, eikä loppukaan ollut ihan täysin ennalta-arvattava.
Ajatukseltaan vähän samankaltainen kuin Spy Kids mutta ehkä hieman hauskempi ja vauhdikkaampi. Leffa sisälsi jopa kelvollisen kaahailukohtauksen josta taas tuli mieleen lastenversio Fast & Furiousista. Ehkä olen hieman hövelillä päällä kun annan tällaiselle leffalle näinkin korkean arvosanan, mutta mitäs jos vain viihdyin tän parissa?
//eka kuva ei ilmeisesti näkyny joten muoks muoks. :D
-
Singles 1992
(http://accel21.mettre-put-idata.over-blog.com/0/23/01/28/6305283516.01.LZZZZZZZ.gif)
***
Ohjaaja: Cameron Crowe
Pääosissa: Bridget Fonda, Campbell Scott, Kyra Sedgwick, Sheila Kelley, Jim True-Frost, Matt Dillon, Bill Pullman
Viihdyttävä leffa kaikin puolin. Leffa kertoo nimensä mukaisesti joukosta sinkkuja. Linda (Sedgwick) tapaa Steven (Scott) yökerhossa ja heidän suhteensa alkaa siitä edetä, vaikka matkalla tietysti on mutkia. Samaan aikaan Steven naapurustossa tapahtuu, kun naapuri Janet (Fonda) yrittää epätoivoisesti saada huomiota rockhenkiseltä poikaystikseltään Cliffiltä (Dillon). Muitaki sinkkuja on mukana matkassa. Tarinan kerronta on ohjaajalta crowemaisesti melko mukavasti poukkoilevaa, ja tunnelma leffassa on rento, ja muutenkin kovin 90-luvun alun henkinen. Tyyli ja muoti on kyllä noista ajoista vahvasti muuttunut, ja leffa vaikuttaa jotenkin ikivanhalta siinä mielessä. Näyttelijätkin ovat jotenkin vanhan oloisia, kun ajattelee, että nykyään tällaisessa sinkkuleffassa olisi jotain ultrasöpöjä nuoria bimboja. Toisaalta näyttelijät ovat uskottavampia näin. Elokuvasta tulee paikoittain mieleen Frendit-sarjan ensimmäiset tuotantokaudet, vaikka tässä nyt ei mitään sitcom-huumoria olekaan. Leffa on kuitenkin ihan huumoripitoinen komedia. Parasta antia ehkä ovela käsikirjoitus ja hieno ohjaus. Sinkkuelämän vaikeuksia käsitellään mainiosti. En tiedä, onko sitten aika vienyt tältä leffalta jotain pois, koska vaikka tämän seurassa viihtyi tuntui sen paikoittain kovin kömpelöltä. Tosin hauska vanhaan aikaan liittyvä kohtaus oli se, kun puhelinvastaajan kasetti hajoaa, kun nauhaa kelataan taaksepäin.
-
[size=8] Flashdance
(http://www.sfgate.com/blogs/images/sfgate/mlasalle/2008/01/20/flashdance.jpg)
***+[/size]
(1983)
Pääosissa: Jennifer Beals, Michael Nouri, Lilia Skala, Kyle T. Heffner, Sunny Johson
Ohjaaja: Adrian Lyne
Käsikirjoittajat: Thomas Hedley Jr. (as Tom Hedley) & Joe Eszterhas
”Every day, she works in a man's world. Every night, she dances through the universe that is her dream.”
18-vuotias Alex Owens (Beals) työskentelee hitsarina, mutta käy iltaisin erään baarin lavalla tanssimassa. Tanssijat luovat itse omat koreografiansa. Vaikka tanssit usein ovat seksikkäitä, ei kyse ole vaatteiden riisumisesta ja strippaamisesta kuitenkaan.
Haaveena Alexilla on päästä arvostettuun tanssikouluun, mutta edes koetilaisuuteen ei tunnu olevan mahdollisuuksia päästä ilman vuosikausien treenejä arvostettujen ohjaajien kanssa. Itseluottamusta syö hienostelevien tanssijoiden ylimieliset katseet jonossa.
Alexia kannustaa ja opastaa eläkkeelle jäänyt balettitanssija Hanna (Skala) joka uskoo tytön taitoihin. Alexin asunto on ränsistynyt ja kaksi työtä vie voimia, silti naisella on vahvaa uskoa pärjäämiseen.
Hitsarin hommissa ollessaan pomo Nick (Nouri) yllättäen alkaa kiinnostua Alexista ja heidän välilleen syntyy yhteys.
Elokuva oli melko heppoinen juoneltaan. Klassinen ryysyistä rikkauteen, mutta toisaalta sitähän osakin odottaa joten ei se juurikaan häirinnyt. Kun katsoo imdb pisteytystä niin tuntuu siltä, että ihmiset ovat odottaneet liikoja. Itse pidin leffasta, tanssikohtaukset aiheuttivat wow efektin ”voi kun mäki osaisin”, musiikki oli hyvää ja 80-luvun tyyli, ihana.<3 Elokuva toi hyvän mielen, se on kannustava. Irene Caran Oscarilla palkittu Flashdance…What a Feeling aiheutti muutamia onnen kyyneleitä lopussa.
(http://www.virginmedia.com/microsites/movies/slideshow/top-ten-sexy-dances/img_9.jpg)
-
Hal ja iso rakkaus (Shallow Hal) 2001
(http://2alamen.files.wordpress.com/2008/12/b00005jklq01lzzzzzzz.jpg)
***
Ohjaus: Bobby Farrelly, Peter Farrelly
Pääosissa: Gwyneth Paltrow, Jack Black, Jason Alexander, Joe Viterelli, Susan Ward, Anthony Robbins
Ihan kelpo komedia Farrrellyn veljeksiltä. Elokuvan juoni on aika kliseinen, mutta ei se mitään, koska näyttelijät olivat hyviä ja tunnelma elokuvassa kuitenkin oli melkein koko ajan hauska ja viihdyttävä. En ihan tiedä, antoiko elokuva sen kummemmin mitään uutta ajateltavaa, mutta olihan se ihan kelpo pläjäys. Elokuvassa Hal (Black) on lapsuuden traumaattisten kokemusten takia vähän kieroon kasvanut, eikä oikein ymmärrä, että rakkaus on tärkeämpää kuin ulkonäkö ja että kauneus on katsojan silmissä (mitkä luultavasti olivat elokuvan "syvimpiä" sanomia). Pinnallinen Hal ei omasta ei-niin-viehättävästä-lookistaan huolimatta tykkää kuin supermallin näköisistä naisista. Sitten käy niin, että hän jää jumiin hissiin Tony Robbinsin (Robbins) kanssa, ja parin ovelun taikatempun jälkeen Hal näkee suoraan ihmisten sisäisen kauneuden. Tämä tietenkin aiheuttaa elokuvan aikana monta hauskaa hetkeä, kun Hal tutustuu upeaan Rosemaryyn (Paltrow), jonka muut ihmiset kuitenkin näkevät ihan eri tavalla kuin Hal. Elokuvan lopusta pidin siinä mielessä, että se antoi edes vähän uskoa siitä, että ihminen voi oikeasti rakastaa vain ihmistä, eikä tämän ulkonäköä. Muuten ärsytti se, että ihmisen sisäinen kauneuskin oli täysin nykyisten ulkonäkökriteerien näköinen: laiha blondi, jolla on pitkät sääret. Ei mulla tästä leffasta sen kummemmin oo pahaa sanottavaa. Kelpo komedia. Elokuvan suomennos kyllä ärsyttävästi korosti sitä, että iso ei ole kaunista.
-
^HAAA. Teen kans tosta leffasta arvostelun kunhan vaan ehdin.
-
Mr. Brooks 2007
(http://img.blogdecine.com/2007/06/mr_brooks_ver4.jpg)
***½
Ohjaus: Bruce A. Evans
Pääosissa: Kevin Costner, Demi Moore, Dane Cook, William Hurt, Marg Helgenberger, Danielle Panabaker
Mr. Brooks on ihan kelpo trilleri. Elokuvassa on vähän ehkä paikoittain poukkoileva juoni, sillä elokuvan aikana seurataan neljääkin eri juonilinjaa, mutta pääjuoni on kuitenkin selkeä: peukalonjälkimurhaaja on muutaman hiljaisen vuoden jälkeen päätynyt jälleen murhahommiin. Sarjamurhaaja on vuoden mies Mr. Brooks (Costner), jonka addiktio murhaamiseen on liian vahva. Käsikirjoittajat ovat vielä kirjoittaneet murhaajalle hienon alter egon tai pahan omantunnon (Hurt), joka yhdessä Brooksin kanssa keskustelee jopa muiden henkilöiden läsnäollessa. Murhaajan henkilöllisyyttä yrittää selvittää etsivä Tracy Atwood (Moore), jolla on myös muita ongelmia. Mukana sekoittamassa pakkaa on lisäksi omalaatuinen valokuvaharrastaja Mr. Smith (Cook). Elokuva on jotenkin kummallinen. Siinä pääpahiksen murhanhimoa selitetään geneettisillä syillä, ja syyllinen ei muka voi ongelmalleen yhtään mitään. Jostain syystä hahmot eivät tunnu kovin aidoilta, ja tästä syystä jopa katsoja voi toivoa pahiksen selviytyvän. Murhaaminen tuntuu jotenkin vääristyneen oikeutetulta, mikä tuntuu kyllä pahalta näin jälkeenpäin. Käsikirjoituksen kikkailut toimivat kuitenkin kaikesta järjettömyydestään huolimatta, näyttelijät ovat hyviä ja elokuvan musta huumori iskevää. Loppuratkaisut eivät kovinkaan paljon kummastuta tahi yllätä, mutta käänteet eivät pahemmin ärsytäkään. Parasta elokuvassa on loistava keskinäinen sanailu Costnerin ja Hurtin välillä. Molemmat tekevät hyvät roolisuoritukset. Mooren hahmolle kirjoitettu ylimääräinen juoni tuntuu jotenkin väkisinväännetyltä, mutta Moore on roolissaan silti myös hyvä. Ei ehkä ihan niin ainutlaatuinen kuin voisi olla tämä leffa, ja ehkä käsikirjoituksen idea on kadonnut jonnekin hämärän peittoon, mutta kelpo elokuva kuitenkin.
-
The Haunting in Connecticut (2009)
(http://graphics8.nytimes.com/images/2009/03/27/arts/27haunting_600.jpg)
Campbellin viisihenkinen perhe muuttaa esikoisen Mattin (Kyle Gallner) syövän takia Connecticutiin, lähelle sairaalaa. Perheen äiti Sara (Virginia Madsen) löytää isolle perheelleen täydellisen talon, jonne he oitis muuttavatkin. Talossa on kuitenkin jotain outoa, mitä kukaan muu ei näytä huomaavan kuin Matt. Vähitellen kuitenkin kaikki saavat säikyttelyä osakseen, ja Matt ryhtyykin lastenhoitajan Wendyn (Amanda Crew) ja pastori Popescun (Elias Koteas) kanssa ottaamaan selville, mitä talossa oikein tapahtuu.
The Haunting in Connecticut on keskivertoa parempi kauhuleffa. Se ei ole kauhean pelottava ja luottaa aika tavallisiin ja jo nähtyihin kauhuelementteihin. Se ei mässäile verellä ja ruumiilla, ja sen takia se erottuukin kivasti massasta. Siinä olisi silti saanut olla jotain vielä enemmän, sillä lopputulos jäi loppuenlopuksi vähän liian laimeaksi, jos ajatellaan, että tätä mainostetaan kauhuleffana. Näin yleensä leffasta ei ole kauheasti pahaa sanottavaa, näyttelijät olivat hyviä ja roolisuoritukset olivat parempia kuin kauhuleffoissa yleensä. Poppookin oli melko tuntematon Virginia Madsenia, Elias Koteasta ja Kyle Gallneria lukuunottamatta, vaikka nekään eivät välttämättä sano mitään. Leffan loppu oli vähän plääääh, jos itse olisin saanut päättää niin olisin muuttanut sitä, vaikka kyseessä onkin tositapahtumiin perustuva. En oikein tiedä, onko tämä kauhua vaiko draamaa, mutta ihan kelpo pätkä kuitenkin.
***
-
[size=8] Shallow Hal (Hal & Iso Rakkaus)
(http://2alamen.files.wordpress.com/2008/12/shallow_hal_ver3.jpg)
*[/size]
(2001)
Pääosissa: Jack Black, Gwyneth Paltrow, Jason Alexander, Susan Ward, Tony Robbins
Ohjaaja: Bobby & Peter Farrelly
Käsikirjoittajat: Sean Moynihan, Bobby Farrelly & Peter Farrelly
A shallow man falls in love with a 300 pound woman because of her "inner beauty".
Romanttinen komedia kertoo Halista (Black) joka on pinnallinen mies. Hän ei kelpuuta daamikseen ketä tahansa, vaan ulkonäön pitää miellyttää häntä pieniä yksityiskohtia myöten, viis luonteesta.
Hississä Hal tapaa kuuluisan tv-guru Robbinsin jonka kanssa hän käy lyhyen keskustelun josta taas käy ilmi Halin pinnallinen elämäntapa. Robbins langettaa eräänlaisen hypnoosin Halin päälle ja tästä lähtien hän näkee ihmisissä heidän sisäisen kauneutensa.
Hal kiinnittää huomionsa oitis kauniiseen Rosemaryyn (Paltrow) ja piirittää neitokaista niin kauan, että hän lähtee syömään.
Elokuvan vitsit olivat tylsiä ja samankaltaisia eikä tosissaan muuta keksitty kuin Rosemaryn painon alla hajoavia penkkejä? Totta kai Rosemaryn ylipainolle naureskellaan eikä Hal tietenkään tajua mitään koska näkee tyttöystävänsä laihana. Elokuvan sanoma kai yrittää olla melko sympaattinen ja kannustava, mutta meni loppua kohden paasauksen piikkiin. En pitänyt leffasta ollenkaan, Farrellyiltä on tullut huomattavasti parempaa matskua kuten There’s Something About Mary (Sekaisin Marista). Black ei tunnu pääsevän vauhtiin missään kohdassa ja Paltrow tuntui olevan täysin väärässä projektissa mukana, vaikka ihana onkin.
Uuvuttava kokemus, ei mulle sopiva leffa ollenkaan.
-
[size=8] Public Enemies
(http://www.shockya.com/news/wp-content/uploads/public_enemies_poster.jpg)
***½[/size]
(2009)
Pääosissa: Johnny Depp, Christian Bale, Marion Cotillard, David Wenham, Billy Crudup, James Russo, Stephen Dorff
Ohjaaja: Michael Mann
Käsikirjoittajat: Ronan Bennett, Michael Mann, Ann Biderman & Bryan Burrough (book "Public Enemies: America's Greatest Crime Wave and the Birth of the FBI, 1933-34")
”Public Enemy #1.”
John Dillinger (Depp) poppoineen ryösteli pankkeja 30-luvulla Jenkkilässä lama aikaan. Dillingeristä tuli nopeasti valtion vihollinen joka onnistui jäätyään kiinni aina pakenemaan pirullisien suunnitelmien avulla. Dillinger oli kuitenkin kansan lemmikki jota tavikset kunnioittivat, sillä hän ei ryöstänyt tavalliselta kansalta vaan pankilta.
Elokuva on läpileikkaus Dillingerin viimeiseen vuoteen, joten pankkiryöstely kohtauksille ei ole annettu älyttömän suurta sijaa. FBI-pomo J. Edgar Hoover (Crudup) usuttaa Dillingerin joukkion perään erikoisagentti Melvin Purvisin (Bale). Purvisin urotekoihin kuuluu jo muun muassa Pretty Boy Nelsonin kiinniotto (lue tappo). Dillinger ehtii kaikesta huolimatta rakastua kauniiseen Billieen (Oscar-voittaja Cotillard) ja luvata tälle maat ja taivaat. Nainen lähteekin sen kummempia ajattelematta miehen matkaan.
Elokuva oli mielenkiintoinen kuvaus rikollisista jotka laittoivat tosissaan viranomaiset kyykkyyn. Hoover ei ole suuressa suosiossa koska paljon ylimääräistä rahaa on palanut rikollisten jäljittämiseen ja kiinniottoon, joka toisaalta on ollut hetkittäin aika tehotontakin. Hoover julistaa ”sodan” eikä kaihtele keinoja, mies on säälimätön vaikka oma kenttäkokemus onkin nolla.
Johnny Depp on jälleen todella karismaattinen ja vakuuttava, eikä Balekaan jätä missään nimessä kylmäksi. Jo se tosiasia, että nämä kaksi miestä ovat samassa elokuvassa tekee tästä ehdottomasti katsomisen arvoisen.
Oikeastaan elokuvan kaikessa ryminässä monet muut henkilöt jäävät vaisuiksi statisteiksi, erityisesti Dillingerin rosvojoukkio jää melkoisen kasvottomaksi ja mitäänsanomattomaksi. Billien rooliin on onneksi valittu Cotillard joka tuo sitä kaivattua naisen näkökulmaa ja syvyyttä. Realistisuutta toi ehdottomasti käsivarakamera jolla melkein koko leffa on kuvattu. Hetkittäin se hieman häiritsi, sillä kamera tuntui heiluvan rauhallisemmissakin kohtauksissa. Terävän tarkka kuva ja kuvaus yleensäkin olivat silti ensiluokkaista, nautin suuresti tummasta värimaailmasta, tyylikkäistä puvuista ja gangstereiden upeista autoista. Äänet olivat kamalan kovia parissa kohtauksessa, aseiden pauke oli niin kova että melkein luuli itse olevansa keskellä tapahtumia. Elokuvateatterissa kun istuu, niin ei valitettavasti ääniä voi itse säätää.
Aluksi mietin että 2,5 tunnin pituus on liikaa, mutta loppujen lopuksi olin sitä mieltä, että pituutta ei oikeastaan edes miettinyt. Draama ja toiminta oli tasapainotettu suhteellisen hyvin, vaikka toisaalta jäin kaipaamaan pankkiryöstöihin hieman monipuolisuutta. Oli mielettömän siistiä kun gangsterit ampuivat poliiseja kohti roikkuen auton ovesta. (8D)
Aloin oikeasti pitää Dillingeristä joten todellakin koin liikutusta ja sääliä loppua kohden, Dillingeristä annettiin inhimillinen ja ennen kaikkea monipuolinen kuva. Olin taas kahden vaiheilla tämänkin elokuvan suhteen 3,5 vai 4? Potentiaalia on jälleen pointsien nousuun joskus, ekalla kerralla kun ei aina huomaa kaikkea.
(http://www.iwatchstuff.com/2008/12/01/public-enemies-depp-bale.jpg)
Balen rooli oli samaan aikaan jäätävä mut sankarillinen, rakastuin yhteen kohtaukseen ihan täysillä mut en toki voi spoilata sitä. :'D
-
Oli pakko korjata yhestä vanhasta arvostelustani kirjoitusvirheet ku vasta nyt nekin taas huomasin ja Banditsissä ei näkyny kuva, niin nyt sekin on sitten muokattu. :'D
//Public Enemies leffasta piti sanoo viel sen verran, et oli hassuu bongata Channing Tatum, Emilie De Ravin ja Leelee Sobienski minimaalisista rooleista. Leelee oli ruudulla kyllä eniten.
-
Nuo kuvat ei aina jostain syystä näy. Mr. Brooksissakaan mulla ei aluks näkyny kuva jostain syystä, vaikka se siellä on.
-
That Thing You Do! (1996)
(http://www.starz.com/titles/ThatThingYouDo!/PublishingImages/that_thing_you_do_1996_685x385.jpg)
***-
Ohjaus: Tom Hanks
Pääosissa: Tom Everett Scott, Liv Tyler, Johnathon Schaech, Steve Zahn, Ethan Embry, Tom Hanks, Charlize Theron
Tämä elokuva oli miellyttävän iloinen ja ihastuttava. Elokuva kertoo 60-luvulla syntyneestä yhden hitin ihmeestä, joka kutsuu itseään Onedersiksi. Bändin rumpali on sympaattinen Guy (Scott), jonka sielu elää musiikista. Bändi osallistuu That Thing You Do! -kipaleellaan kilpailuun, ja sen voitto herättää huomiota, ja lopulta bändi löytää tiensä Play Tone Recordsin syleilyyn, jolloin bändin nimikin vaihtuu The Wondersiksi. Elokuvan aikana ei mitään erityistä tapahdu, hahmot ovat jotenkin sympaattisen hassuja ja vähän yksiulotteisiakin, mutta näyttelijät ovat aika ihastuttavia ja toimivia omalla kepeällä tavallaan. Hittibiisi on jopa ärsyttävänkin iskevä, ja jotkut kohtaukset laulun sävyttämänä ihanan iloisia. Elokuvan juoni ja idea on sinänsä niin yksinkertainen, ettei siitä paljon ole sanottavaa, mutta elokuvassa on kivaa kepeää 60-luvun musiikkia ja hyvä, iloinen tunnelma. Hauska yksityiskohta on Tinaa esittävä Theron pikkuisen blondina Guyn tyttöystävänä. Suosittelen tsekkaamaan, jos haluaa iloisen mielen.
Jos ei halua katsoa elokuvaa, kannattaa tsekata hittibiisi (http://www.youtube.com/watch?v=fzllVlzzeuo) :D
-
[size=8] Peeping Tom
(http://mmimageslarge.moviemail-online.co.uk/5354_Peeping-Tom-5.JPG)
**[/size]
(Suom. Pelon kasvot)
(1960)
Pääosissa: Karlheinz Böhm, Moira Shearer, Anna Massey, Maxine Audley
Ohjaaja: Michael Powell
Käsikirjoittaja: Leo Marks
” It's no good. The lights fade too soon.”
Mark Lewis (Böhm) työskentelee filmistudiolla kuvaajana ja haaveilee itse vielä pääsevänsä ohjaajaksi. Hän kulkee aina kamera kädessä tallentaen jokaisen hetken ja jokaisen tunteen filmille. Mies on yksinäinen, kunnes alakerrassa asuva Helen (Massey) alkaa tehdä tuttavuutta. Heleniä kiinnostaa kovasti tämä sisäänpäin kääntynyt nuori mies jolla on suuri kokoelma elokuvia, elokuvia joita Markin isä on kuvannut.
Markin lapsuudesta paljastuu tiettyjä asioita joilla selitetään katsojille Markin sairautta sekä motiiveja, nimittäin jo alussa näytetään, että Mark on murhannut erään naisen.
Oman isän tieteelliset tutkimukset tekivät Markista koekaniinin jota hän kesti koko lapsuutensa ajan, ilman hetkenkään rauhaa. Nyt hän voi ilmaista tunteitaan ainoastaan kuvaamilla videoillaan, siitä kehittyy sairaalloinen pakkomielle, tirkistely. Mikä tekee tirkistelijästä tirkistelijän?
Elokuva oli Hitchcockin Psykon tapaan aikaansa edellä ja se herätti suurta järkytystä. Ymmärrän kyllä miksi elokuvaa arvostetaan ja miksi se löytyy monesti klassikkolistalta. Juoni on mielenkiintoinen ja kekseliäs, mutta 1960-luvun toteutus vähän tökkii. En tuntenut pelkoa, lähinnä vain ällötystä, se mitä Lewis puuhasi oli totta kai vastenmielistä. Näyttelijät olivat hyviä ja erityisesti nimiosaa esittänyt Karlheinz Böhm oli uskottava hiljaisena miehenä joka pystyikin kameransa takana mitä kamalimpiin tekoihin. En vain saanut tunnelmasta otetta, mun silmissä vain vähän aikansa elänyt elokuva.
Olisi pitänyt laskea huvin vuoksi kuinka monta kertaa elokuvan aikana sanottiin ”Thank you.” ;D
-
[size=8] Stop! Or My Mum Will Shoot
(http://www.quirkcollective.com/images/stop_or_my_mom_will_shoot.jpg)
*½[/size]
(1992)
Pääosissa: Sylvester Stallone, Estelle Getty, JoBeth Williams, John Wesley, Roger Rees
Ohjaaja: Roger Spottiswoode
Käsikirjoittajat: Blake Snyder, William Osborne & William Davies
”Go ahead! Make your bed.”
Joe Bomowski (Stallone) on onnistunut välttämään äitinsä Tutin (Getty) vierailut mutta kuinka ollakaan eräänä päivänä muori pamahtaa pienen koiransa kanssa paikalle ilmoittamatta. Joella riittää menoa ja vilskettä poliisin työssä, tungetteleva äiti tahtoisi auttaa poikaansa saamaan ylennyksen ja ennen kaikkea välit entisen tyttöystävän (joka samalla on myös pomo) Gwenin (Williams) kanssa pitäisi saada kuntoon.
Tutti häärää keittiössä ja tekee valtavan kokoisia aamiaisia, hän ei osaa olla siivoamatta ja menee jopa vimmassaan niin pitkälle, että alkaa putsata Joen asetta. Ase menee toimintakyvyttömäksi, totta kai pojalle pitää hankkia uusia. Tietämättään Tutti ostaa aseen pimeältä kauppiaalta ja joutuu siinä samalla murhan silmännäkijäksi. Poliisiasemalla notkuva äiti osaa olla rasittava, ennen kaikkea hän osaa esittää sellaista tarpeen tullen vieden Joen kollegoilta hermot hetkessä.
Elokuva oli urpo, kuten nimestä saattoi päätellä. Estelle Getty esitti kovaa mummelia jo Tyttökullat sarjassa joten samanmoinen meno jatkuu melkein tässäkin (aseiden ja toiminnan maustamana tietysti). Mummeli tunkee nokkansa poikansa tutkimuksiin joutuen viihdyttäviin tilanteisiin, jotka oikeasti olivat vähemmän viihdyttäviä tilanteita. Juoni oli kevyttä höttöä, puolitoista tuntia vierähti nopeasti. Elokuva tarjoili parit naurahdukset, mutta mielestäni tällä olisi voinut olla aineksia herkullisempaankin reseptiin, nyt se vain oli tusinatavaraa kera ison lihaskimpun ja vanhan leidin.
-
Die Hard - Vain kuolleen ruumiini yli (Die Hard) 1988
(http://static.open.salon.com/files/die-hard-poster1240453094.jpg)
*****
Ohjaaja: John McTiernan
Pääosissa: Alan Rickman, Alexander Godunov, Bonnie Bedelia, Bruce Willis, De'voreaux White, Paul Gleason, Reginald VelJohnson, William Atherton
Ehdoton toimintaelokuvien klassikko - kaikkien kliseiden kuningas! Los Angeles 1988. 40 kerroksinen Nakatomi Building. Jouluaatto. Saksalaisrötöstelijät iskevät, ottavat ihmisiä panttivangeiksi ja poliisia ei näy mailla eikä halmeilla. Onneksi John McClaine (Willis) on valppaana. Tämä elokuva on juoneltaan nokkela toimintaelokuvien suunnannäyttäjä ja ehdottomasti yksi must see -leffoista, vaikka juoni sinänsä on monesti jälkeenpäin matkittu, ja siksi voi tuntua yksinkertaiselta. John on sisukas poliisi New Yorkista, joka käy elokuvassa yhden miehen sotaa terroristeja vastaan. Tässä on koko elokuvan suola ja nautinto - selviytyykö John, mitä hän oikein seuraavaksi keksii. Tämä elokuva on näin jälkeenpäin katsottuna suuri kasa kliseitä, koska kaikki nykyiset toimintaelokuvien kliseet ovat mitä suurimmissa määrin peräisin juuri tästä elokuvasta. Silti se loistaa edelleen toimintaelokuvien parhaimmistossa! Loppukohtaus juurikin parasta tällä saralla - ei voinut muuta kuin nauraa. Ehdottomasti kuitenkin vielä yli 20 vuotta myöhemminkin loistavaa viihdettä. Willis loistaa tässä leffassa - ja tämän leffan ansiosta hän nousikin maailman maineeseen. Muut näyttelijät ovat myös hyviä, erityisesti Alan Rickman pääpahis Hansina on tosi ilmeikäs. Elokuvassa on loistavia onelinereita, huumoria, äijäenergiaa ja toimintaa sekä jännitystä. Tapahtumat voivat tuntua tutuilta - mutta se ei ole elokuvan syy - tätä leffaa on vain matkittu jälkeenpäin niin paljon. Tämä elokuva ansaitsee ehdottomasti kaikki viisi tähteään. Elokuva kestää useita katselukertoja. Itsekin olen sen nähnyt varmasti yli viisi kertaa.
Yippie-Ki-Yay Motherfucker!
-
^ Asiaa. 8) Die Hard on kyl ehdottomasti 5/5.
-
Pretty Woman 1990
(http://www.dvdnet.fi/catalog/images/Pretty%20woman%20001.jpg)
****½
Ohjaus: Garry Marshall
Pääosissa: Richard Gere, Julia Roberts, Jason Alexander, Laura San Giacomo, Hector Elizondo
Ehdottomia romanttisen komedian klassikoita. Itse elokuva on juoneltaan erikoinen rakkaustarina rikkaan bisnesmiehen (Gere) ja ilotytön (Roberts) välillä. Edward Lewis tapaa Vivian Wardin matkallaan hotellille, ja pyytää tätä jäämään seuralaisekseen viikoksi. Palkaksi tietenkin Vivian saa tästä hyvät rahat. Elokuvassa juoni ei ole mikään erikoinen, mutta tunnelma elokuvassa on hyvä, näyttelijöiden kemia pelaa erinomaisesti, elokuvassa on loistavasti siihen sopivaa musiikkia, ja hauskoja hetkiä. Minulta tämä elokuva saa jo nostalgisuutensa ansiosta lisäpisteitä (ainakin yhden tähden), joten se olisi voinut melkeinpä saada täydet viisi pistettä, mutta vähensin nyt kuitenkin puolikkaan, koska elokuva on aikojen saatossa kuitenkin aavistuksen menettänyt hohtoaan, eikä se kuitenkaan loppuen lopuksi ole niin loistokas, mitä se ensikatselulla oli melkein 20 vuotta sitten (itse olen tainnut nähdä sen ehkä aavistuksen myöhemmin). Parasta elokuvassa on sen lämminhenkinen huumori ja romanttinen tunnelma - kohtaus, jossa Vivian ostaa vaatteita on parasta antia tästä kepeästä tunnelmasta. Näyttelijät onnistuvat hyvin, ja Roberts on elokuvassa pirteä, vaikka en ole koskaan ihan täysin hänen olemuksestaan välittänytkään. Gere on todella sympaattinen. Suosittelen romanttisten elokuvien ystäville.
Vaikea arvioida tällaisia "vanhoja" leffoja objektiivisesti, jos on nähnyt ne silloin joskus kauan sitten ekan kerran, ku ei ollu parempaa tietoa samantapaisista elokuvista.
-
WILD CHILD (2008)[/color
(http://verycurious.files.wordpress.com/2009/06/wild-child.jpg)
***½
Ohjaus: Nick Moore
Käsikirjoitus: Lucy Dahl
Pääosissa: Emma Roberts, Alex Pettyfer, Natasha Richardson
16-vuotias Poppy Moore (Roberts) on itsekeskeinen kakara, tajuttoman rikas ja asuu LA:ssa. Kun eräät bileet menevät totaalisesti pieleen, hänen isänsä lähettää hänet Englantiin sisäoppilaitokseen auttaakseen häntä muuttamaan tapojaan. Ainoa mitä Poppy koulussa haluaa, on päästä sieltä pois ja sillä aikaa kun Amerikan prinsessa yrittää saada kenkää koulusta, hän tapaa viimeinkin vertaisensa: brittitytöt ja opettajat, jotka eivät aio sietää hänen lellittyä elämäntapaansa.
Poppy tajuaa viimein, ettei hänen ”pahan tytön” käyttäytymisensä johda mihinkään, joten uusien ystäviensä ja kämppiksiensä kanssa hän laittaa alulle äärimmäisen pakosuunnitelman. Pian hän kuitenkin huomaa, että juuri tämä suunnitelma voisi olla se syy, miksi hän haluaakin jäädä…
Pakko sanoa ihan ekana, että ALEX PETTYFER <3 voi LUOJA KUN SE ON KUUMA !! Sanotaanko, että yksi asia, joka hieman nostaa tätä arvosanaa 8’)
Ite leffa oli ihan kiva. (Olis kyl saanu ehkä sisältää enemmän romantiikkaa 8DD) Emma Roberts on oikeesti piristävä uusi lisä Hollywoodin tähtitaivaalle. Leffa oli täynnä hauskoja roolihahmoja ja se kuvas hienosti ystävyyttä ja sitä, kuinka sitä voi rakentaa (ja hajottaa). Tietenkään tää ei ollut mikään uusi nerokas taideteos leffojen joukossa, mutta ehdottomasti piristävä nuorten leffa, koska tuossa genressä samanlaisia leffoja (juoneltaan, hahmoiltaan yms.) on yleensä kolmetoista tusinassa. Eli siis (kuten Sugar aina), mä tykkäsin tästä kyllä. (: Olis ansainnu ihan ”itekseen” ehkäpä kaks ja puol tähteä, mutta Alex Pettyfer nosti tätä yhdellä tähdellä 8') (kyllä, olen jälleen MIEHENPUUTTEESSA ;O)
-
ALEX PETTYFER. Äh mäki haluun nähdä ton leffan. 8'D
-
PRINSESSAPÄIVÄKIRJAT [PRINCESS DIARIES] (2001)
(http://imagecache2.allposters.com/images/pic/153/975198~The-Princess-Diaries-Posters.jpg)
**½[/b
Ohjaus: Garry Marshall
Käsikirjoitus Meg Cabotin kirjojen pohjalta: Gina Wendkos
Pääosissa: Anne Hathaway, Julie Andrews, Heather Matarazzo, Mandy Moore
Mia Thermopolis on tavallinen koulutyttö New Yorkista aina siihen päivään asti kun kun saa tietää, että on Genovian ruhtinaskunnan prinsessa. Kaikki muuttuu silmänräpäyksessä ja ennen mieluiten syrjään vetäytynyt Mia joutuukin nyt parrasvaloihin. Itseluottamus tosin on edelleen nollassa. Samoin kuin tyyli, hienostuneisuus ja muut prinsessalle tärkeät ominaisuudet.
Hih, siitä on PIIITKÄ aika ku olin tän viimeks nähny :’) Täyttä teinihömppäähän tää on ja AIKAS epäuskottava, mutta ihan hauska leffa. Ideana ”tuore” (siis vaikka leffa onkin vanha, niin tarkotan vaan, että ei tällä idealla IHAN HIRVEESTI leffoja oo :’DD) ja Anne Hathaway kuuluu mun lempinäyttelijöihin, joten nosti todellakin pisteitä, koska Hathaway on tässä kuitenkin nuori ja hoitaa silti hommansa mallikkaasti. (:
PRINSESSAPÄIVÄKIRJAT 2 [PRINCESS DIARIES 2: ROYAL ENGAGEMENT] (2004)
(http://johnsolie.com/images//CAT77385p.jpg)
**
Ohjaus: Garry Marshall
Käsikirjoitus Gina Capotin kirjojen pohjalta: Gina Wendkos
Pääosissa: Anne Hathaway, Julie Andrews, John Rhys-Davies, Heather Matarazzo, Chris Pine, Callum Blue
Tässä Tuhkimo-tarinan jatkossa kuvaillaan sitä, miten perusteinistä saadaan leivottua arvokkaasti käyttäytyvä kuningatar. Vallanvaihtoa haittaa maan seksistinen laki, jonka mukaan naispuolinen hallitsija ei voi vastaanottaa kruunua naimattomana. Mian onkin siis avioiduttava 30 päivän kuluessa.
Hmm. No tän pisteitä nosti Chris Pine 8’) Okei okei, en höpöttele näistä miehistä enää, koska pisteitä nosti myös edelleen-ihana Anne Hathaway. :’) Tää oli ehkä just sellanen leffa, että eteni hirmu nopeasti ja toosi kliseisesti, mutta tääkin oli sellasta kivaa ajankulua. ((:
Julie Andrews oli myös roolissaan aivan loistava, se on ihan tehty kuningattareks. :DD
(Laitoin nää yhteen ku tuli nii lyhyitä arvosteluja, ei nyt lähteny oikee mun aivoista mitää 8DD)
-
ALEX PETTYFER. Äh mäki haluun nähdä ton leffan. 8'D
NO TODELLAKIN HALUUT !!
Toi on muutenki ihan törkeen viihdyttävä ja sitte ku saa vielä tuijotell Alex Pettyferiä, ni AWW. *kuolaus* (siis Alex Pettyferiä, joka sanoo "everytime we're together, you take my breath away." Ei ainakaan tuu sellanen: SEHÄN SANO SEN MULLE, EIKÖ NIIIIN ?? -olo 8D)
-
HANNAH MONTANA: THE MOVIE (2009)
(http://www.inquisitr.com/wp-content/hannah-montana-movie-poster.jpg)
***
Ohjaus: Peter Chelsom
Käsikirjoitus: Daniel Perendsen & Michael Poryes
Pääosissa: Miley Cyrus, Billy Ray Cyrus, Lucas Till, Emily Osment, Jason Earles, Vanessa Williams, Peter Gunn
Hannah Montana: The Movie kertoo kuinka Miley Stewartin (Miley Cyrus) kaksoiselämä Hannah Montanana alkaa luisua käsistä, ja hänen isänsä, Robbie Ray Stewart (Billy Ray Cyrus), vie tytön takaisin kotiin Tenneseehen. Mileyn paras ystävä Lilly auttaa tätä pitämään salaisuuden Tennesseessä oloaikana, ja Miley tapaa Travisin (Lucas Till), hyvän lapsuudenystävän. Mileyllä on molempien maailmojen paras osa, mutta nyt hänen täytyy valita yksi ja sen valitseminen ei tule olemaan helppoa.
Öhh, saanko sanoa ekaks yhen jutun ?
LUCAS TILL <3 Voi sitä hymyä, mullekin kelpais tollanen cowboy. <3 (joo anteeks ;< On nyt vaan aika namuja pojuja ollu esillä näissä leffoissa 8'))
Katottiin tää tänään kavereitten kanssa ja pakko myöntää, että kirvotti multa ainaski parit naurutki. Totta kai Miley Cyruksen ilmeet yms, ärsyttää välillä edelleen, mutta musta kuitenkin Hannah Montana on ennen kaikkea hyvänmielen ohjelma, eikä leffa muuttanu sitä mikskään. (Vaikka repeiltiin kavereitten kanssa, ku tässä leffassa oli varmaan baziljoona putoamista ja kaatumista. : DD mut sitähän Hannah Montana vähän niinku on ;’D)
Oli kiva nähä tässä julkkuja cameo-rooleissa (mm. Tyra Banks, Taylor Swift) ja pakko myöntää, että musiikkikin oli ihan jees. ;> Kyllä tästä hyvä mieli jäi kun lopputekstit pärähti ruutuun. (Vaikka kavereitten kaa masisteltiinki sitä, ettei koskaan saada miehiä, kun tässäkin TAAS oli onnellinen loppu 8< Vaikka loppu oli kyl toisaalta myös vähän tyhmä ja aikalailla mahdoton [jos alkaa ajattelemaanajattelemaan, mutta mehän katsotaan leffoja spontaanisti ;)]) Tässä oli kyl harmittavan vähän Oliverii, Lillyy ja Ricoo, mutta eihän tää leffa niistä kertonukaa ;')
Mutta siis päivää piristävä leffa ja mieskomeus nosti jälleen pisteitä. 8’)
Päivänne piristys (mieskomeutta parista viime leffasta, joita olen katsonut 8')):
Chris Pine
(http://backstage.blogs.com/.a/6a00d8341c9cc153ef011570eedcbe970b-800wi)
Lucas Till
(http://3.bp.blogspot.com/_TJW44hvG9vU/Sn7iwcp5cwI/AAAAAAAAAzU/W-F0d-FtZT8/s400/lucas-till.jpg)
Alex Pettyfer
(http://xde.xanga.com/449f62e4d1035187695822/z135227387.jpg)
MM. ♥
P.s. KYLLÄ, annoin Hannah Montana: The Movie:lle KOLME tähteä ;>
-
[size=8] The Queen
(http://www.wildaboutmovies.com/images_2/TheQueenFrenchPoster.jpg)
***[/size]
(2006)
Pääosissa: Helen Mirren, James Cromwell, Alex Jennings, Sylvia Syms, Roger Allam, Michael Sheen
Ohjaaja: Stephen Fears
Käsikirjoittaja: Peter Morgan
”Tradition Prepared Her. Change Will Define Her.”
Elokuva kertoo Kuningatar Elisabeth II:sesta (Helen Mirren) ja ennen kaikkea hänen reagoinnistaan Dianan kuolemaan vuonna 1997, jolloin siis Diana menehtyi järkyttävässä auto-onnettomuudessa.
Samoihin aikoihin on valittu uusi pääministeri, Tony Blair (Sheen) joka on hieman uudistusmielisempi kuin aiemmat virassa olleet pääministerit. Kuningatar ei ole aluksi lainkaan tyytyväinen uuteen pääministeriin. Häntä harmittaa suuresti, ettei voi itse äänestää vaaleissa.
Elokuvan näkökulma on erittäin mielenkiintoinen, on rohkeaa tehdä vallassa olevasta kuningattaresta elokuva joka käy läpi varmasti kuningasperheen vaikeimpia aikoja. Dianahan ei enää varsinaisesti kuulunut kuningasperheeseen, vaikka hän olikin prinssi Harryn ja Williamin äiti. Kuningatar ja erityisesti hänen äitinsä (Syms) suhtautuvat tapahtumiin kylmästi. Kansa vaatii kuningattarelta inhimillisiä piirteitä esiin, ottavan osaa suruvalitteluihin. Lehtien kirjoitukset ja muu hälinä menee jopa niin pitkälle, että kansa kertoo haluavansa päästä eroon monarkiasta.
Kuningasperhe sen sijaan lähti maaseudulle rauhoittumaan jolloin kansa käsitti asian pakenemiseksi. Blair yrittää tehdä kaikkensa kuningattaren eteen.
Rehellisesti sanottuna elokuva ei olisi mitään ilman Helen Mirreniä, roolisuoritus on vahva ja hyvin uskottava (Oscar on täysin ansaittu), samoin pidin Michael Sheenistä joka oli Tony Blairin roolissa luonteva. Oscarien aikoihin elokuvan hypetys oli niin valtava, että minunkin odotukseni olivat suuremmat. Odotuksia ei lunastettu, alle parituntinen elokuva on kestoltaan sopiva mutta toisaalta sisällöltään hieman sekava. Positiivista oli kuitenkin se, että elokuva oli sopivan arkisen oloinen eikä skandaalinhakuinen. Katsomisen arvoinen tapaus.
-
%0 Äh näitä on tullu iha rutosti.. Taas olis pieni päivittäminen etusivussa.. No yritän jaksaa tehdä asian ennenku palaan maanantaina %P..
-
[size=8] Norbit
(http://images.eonline.com/eol_images/Articles/20070205/293.norbit.020507.jpg)
* [/size]
(2007)
Pääosissa: Eddie Murphy, Thandie Newton, Terry Crews, Cuba Gooding Jr., Clifton Powell, Lester Speight. Marlon Wayans
Ohjaaja: Brian Robbins
Käsikirjoittajat: Eddie Murphy , Charles Q. Murphy as Charles Murphy), Jay Scherick & David Ronn
”Have you ever made a really big mistake?”
Norbit Race (Murphy) on varttunut ilman biologisia vanhempiaan. Hän päätyi orpokotiin jota herra Wong (Murphy) piti yhdessä vaimonsa kanssa. Orpokodissa hän tutustuu ja ihastuu Katieen (Newton). Kun lapsuuden rakastettu Katie lähtee pois, päätyy Norbit tutustumaan Rasputian (Murphy) perheeseen, johon hän tuntee kuuluvansa, sillä saa vihdoin olla osa tummaihoisten kulttuuria.
Pian hissukkamainen Norbit huomaakin astelevansa alttarille ja siitä lähtien hän on täysin vaimonsa tossun alla.
Katie palaa kaupunkiin sulhasensa (Gooding Jr.) kanssa koska on päättänyt ostaa orpokodin jossa kasvoi ja Norbit tajuaa tehneensä suuren virheen. Hän yrittää päästä Katien lähelle ja vakuuttaa, että he kuuluvat oikeasti yhteen. Rasputianin suunnitelmiin ei kuitenkaan kuulu miehen menettäminen lapsuuden rakkaudelle, sillä Norbit on toiminut hyvänä orjana.
Elokuvan läskihuumori muistuttaa Murphyn Pähkähullussa Professorissa olleita vitsejä, tosin ne ovat astetta huonompia. Eddie Murphy on ollut monta vuotta pohjalla, eikä tämä ainakaan anna uutta nostetta uralle. Elokuvassa ei oikeasti ole mitään hauskaa, vaan sen katseleminen nostattaa vain suurta myötähäpeää. Miksi ihmeessä esimerkiksi Thandie Newton on lähtenyt mukaan? Murphy siis heiluu kolmessa osassa; Norbitin, Wongin ja Rasputian rooleissa, eikä se ainakaan paranna leffaa yhtään.
Mun asteikolla tää ois taas sellane leffa joka ansaitsisi vain puolikkaan.
-
[size=8] Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb
(http://www.brokenprojector.com/images/dr-strangelove.jpg)
*** [/size]
(1964)
(Suom. Tohtori Outolempi eli: kuinka lakkasin olemasta huolissani ja opin rakastamaan pommia)
Pääosissa: Peter Sellers, George C. Scott, Sterling Hayden, James Earl Jones, Slim Pickens, Keenan Wynn
Ohjaaja: Stanley Kubrick
Käsikirjoittajat: Stanley Kubrick, Terry Southern, Peter George (book "Red Alert" & screenplay)
”You're gonna have to answer to the Coca-Cola company.”
Stanley Kubrickin poliittisessa satiirissa, tarkemmin sanottuna kylmän sodan satiirissa leikitellään ajatuksella, että jos maailma olisi tuhoutumassa puolen tunnin kuluttua, mitä sitä pystyisi tekemään estääkseen sen vai jaksaisiko edes yrittää mitään.
Kenraali Jack Ripper (Hayden) kauniisti sanottuna hieman pimahti ja päätti, että maailma on täynnä idioottimaisia valtioita, niinpä hän päätti yksinkertaisesti lähettää ydinvoima-aseet matkalle Neuvostoliittoon. Ripperin teorian mukaan mm. juomaveden flooraaminen on neuvostoliittolaisten puuhia eikä siitä seuraa mitään hyvää. Lisäksi Ripperin panttivangiksi päätyy Peter Sellersin esittämä kapteeni Lionel Mandrake.
Kun vielä käy ilmi, että Neuvostoliitolla on ”Tuomiopäivän ase”, joka tuhoaa koko maailman jos sinne yritetään hyökätä ydinasein on presidentti Muffleyllä (Sellers) täysi työ saada Ripperin sekoilut korjattua. Pentagonissa käydäänkin kiihkeitä keskusteluja ja sopivin väliajoin muistutetaan, että neuvotteluhuoneessa ei käydä sotaa! Mukaan soppaan heitetään vielä hajamielinen tohtori Strangelove (joka on myös Sellersin esittämä) jolla tuntuu olevan jonkinlainen yhteys natseihin, sillä hänen mekaaninen kätensä yrittää nousta natsitervehdykseen.
Ilmavoimien radiot ovat toimintakyvyttömiä ja Pentagonin tehtävänä on keksiä koodi jonka avulla operaatio saadaan peruutettua.
Elokuva on täynnä mustaa huumoria ja klassikon ainekset ovat heti havaittavissa. Kuitenkin jollain tasolla elokuva meni mun ymmärryksen yli. Parhaimmillaan dialogi oli nokkelaa ja täysin absurdia. Esimerkiksi Presidentti Muffleyn puhelinkeskustelu Neuvostoliiton johtajan kanssa oli kaikessa älyttömyydessään nerokkaan hauska, mutta sitten seuraavaa juttua en välttämättä tajunnutkaan. Peter Sellers on ilmiömäisen loistava kaikissa kolmessa roolissaan eivätkä muutkaan näyttelijät jää varjoon. Näyttelijöiden liiotellut ilmeet ja oikeat ajoitukset tekevät elokuvasta kuitenkin niin nautittavan kokemuksen, vaikka ihan kaikkea ei ymmärtäisikään. On herkullista pohtia, että mitä jos maailman pelastuminen olisikin vain Coca-Cola automaatista kiinni.
-
[size=8] Five Graves to Cairo
(http://farm4.static.flickr.com/3017/2389966585_56241f80ca_o.jpg)
*** [/size]
(1943)
(Suom. Tie Kairoon)
Pääosissa: Franchot Tone, Anne Baxter, Akim Tamiroff , Erich von Stroheim , Peter van Eyck (as Peter Van Eyck)
Ohjaaja: Billy Wilder
Käsikirjoittajat: Lajos Biró (as Lajos Biro), Charles Brackett & Billy Wilder
”Did a Woman Start the Rout of Rommel?”
Vuonna 1942 britit ovat vaikeuksissa Rommelin joukkojen takia sillä saksalaiset ja itävaltalaiset ovat valloittamassa Kairoa sekä Suezia, heillä on mahtava ylivoima. Korpraali Bramble (Tone) joutuu taistelun tuoksinassa eroon joukoistaan ja vaeltaa aavikolla, mutta onnekseen löytää tien kaupunkiin. Viimeisillä voimillaan hän onnistuu raahautumaan eräälle hotellille. Kuinka ollakaan Rommel (von Stroheim) paukahtaa paikalle. Hotellin omistaja Farid (Tamiroff) on hätää kärsimässä sillä, jos Rommel poppoineen huomaa brittisotilaan piilottelevan hotellilla, on heidän kaikkien kohtalonaan kuolema.
Bramblella ei ole paljon vaihtoehtoja jäljellä ja hän ryhtyy vakoilemaan Rommelin puuhia tekeytyen hotellin tarjoilijaksi Davosiksi, joka oikeasti on menehtynyt pommitusten seurauksena.
Vaikka elokuvan aihe onkin vakava, on mukaan ripoteltu sopivasti huumoria. Huumoria välittyy muun muassa Bramblen kaksoishenkilöllisyydestä ja kaiken lisäksi hän tuntuu olevan hieman hupsu sekä hotellin siivoojasta, ranskalaisesta Mouchesta (Baxter) joka inhoaa sydämensä pohjalta brittejä. Mouche on ärhäkkä eikä varo sanomisiaan.
Oikeastaan elokuvan kantava voima onkin hyvät näyttelijät, Tamiroff hermostuneen ja änkyttävän hotellin omistajan roolissa on mainio sekä ylimielisten saksalaisten rooleissa nähdään von Stroheim ja Peter van Eyck , jotka pomottelevat sielunsa kyllyydestä tehden hahmoista melkeinpä koomisia.
Jännitys pysyi kasassa hyvin, mutta nopea loppu oli pettymys. Taistelut kuitattiin viidessä minuutissa.
-
[size=8] Double Indemnity
(http://foolishblatherings.files.wordpress.com/2009/07/double_indemnity1.jpg)
**½ [/size]
(1943)
(Suom. Nainen ilman omaatuntoa)
Pääosissa: Fred MacMurray, Barbara Stanwyck ,Edward G. Robinson, Porter Hall , Jean Heather, Tom Powers, Byron Barr
Ohjaaja: Billy Wilder
Käsikirjoittajat: James M. Cain (novel "Double Indemnity in Three of a Kind"), Billy Wilder & Raymond Chandler
”It’s Love And Murder At First Sight!”
Taitava ja erityisen charmikas vakuutusmyyjä Walter Neff (MacMurray) tupsahtaa kauniin Phyllis Dietrichsonin (Stanwyck) kotiovelle. Asia on hyvin pienimuotoinen ja koskee Phyllisin aviomiehen (Powers) autovakuutusta, mutta Walter jää heti viehättävän Phyllisin lumoihin ja lupaa palata taas pian. Aviomies ei ole seuraavallakaan kerralla paikalla ja Walter kehittelee keskustelua väkisin jotta saisi viettää aikaa Phyllisin lähellä. Phyllis puolestaan antaa heti ymmärtää, että avioliitto kiukuttelevan kitupiikin kanssa on epäonnistunut. Pian kaksikko onkin jo suunnittelemassa miten päästä eroon tästä aviomiehestä ja samalla kääriä suuret vakuutuskorvaukset. Vakuutusmiehenä Walter on nähnyt monenlaisia huijausyrityksiä joten siitä on suunnitelman laatimisen kannalta paljon etua. Walterin pomo Barton Keyes (Robinson) ei kiintymykseltään tahdo nähdä Walterissa mitään epäilyttävää, joten suunnitelma tuntuu toimivan hyvin.
Elokuvan juoni oli todella mielenkiintoinen, mutta kärsi edetessään inflaation. Taitavasti rakennettu tarina sortui puolivälissä, jolloin juoni ei tuntunut etenevän ollenkaan, kun taas loppua kohden saatiin kaivattua vauhtia. Tuntui myös häiritsevän epäuskottavalta, että mies voi hullaantua naiseen sekunnissa, ennen kuin on ehtinyt edes suutaan aukaista ja esittää asiaansa, saati sitten seota niin pahasti että ryhtyy punomaan naikkosen kanssa murhasuunnitelmaa. Rooleissaan näyttelijät olivat kyllä hyviä, Barbara Stanwyck viekoittelevana, laskelmoivana ja erittäin manipuloivana kotirouvana oli upea ilmestys. Elokuvaa pidetään suurena klassikkona, mutta itse petyin paikoittaiseen junnaavuuteen.
(http://blogs.dixcdn.com/leftofcybercenter/wp-content/uploads/2009/01/doubind.jpg)
”You'll never make the border.”
-
Darjeeling Limited (The Darjeeling Limited) 2007
(http://vjmorton.files.wordpress.com/2007/10/prayer2.jpg)
****
Ohjaus: Wes Anderson
Käsikirjoitus: Wes Anderson ja Roman Coppola
Pääosissa: Owen Wilson, Adrien Brody, Jason Schwartzman, Natalie Portman, Bill Murray ja Angelica Huston
Darjeeling Limited kertoo kolmesta vieraantuneesta Whitmanin veljestä (Owen Wilson, Adrien Brody ja Jason Schwartzman), jotka lähtevät Darjeeling Limited -junalla matkalle halki Intian, jossa he etsivät toisiaan ja itseään. Jokaisen menneisyydessä on jotain, jota he yrittävät paeta. Elokuvaan liittyy lyhytfilmi Hotel Chevalier, joka pohjustaa Jackin (Schwartzman) traumaa ja tässä lyhytfilmissä on Natalie Portman, joka oikeassa elokuvassa vilahtaa todella lyhyesti, joten jos ei ole nähnyt lyhytfilmiä jää elokuvan jotkut (muutaman sekunnin mittaiset) välähdykset vähän hämärän peittoon. (Itse en ole lyhytfilmiä nähnyt, mutta otin asiasta selvää, kun hämmästelin Portmanin lyhyttä vilahdusta leffassa.) Elokuva on Wes Andersonille tyypillisesti vähän outo ja erikoinen, elokuvan musiikki on (tosi hyvää btw) persoonallista ja kuvaustyyli omalaatuista. Mutta olipa kerrankin piristävä, valtavirrasta poikkeava elokuva. Nautin joka sekunnista puolentoista tunnin katselun aikana. Näyttelijät olivat tosi hyviä ja leffasta jäi hyvä mieli. Miinusta ehkä siitä, että leffa oli ehkä aavistuksen liiankin hullutteleva ja hihitystä aiheuttava. Loistotapaus kuitenkin. Jos yhtään haluat nähdä jotain muuta kuin kliseistä hollywood-kamaa, niin tässä yksi vaihtoehto.
-
Kauhea Kankkunen ( The Hangover) [2009]
(http://blogsadmin.livemint.com/blogs/livelounge/the-hangover.jpg)
****½
Ohjaajat:Todd Phillips
Käsikirjoittajat: Jon Lucas, Scott Moore
Pääosissa:Bradley Cooper, Ed Helms, Heather Graham, Jeffrey Tambor, Justin Bartha, Zach Galifianakis
Vain kaksi päivää ennen häitään Doug (Justin Bartha) lähtee ajamaan kohti Las Vegasia ystäviensä Philin (Bradley Cooper) ja Stun (Ed Helms) kanssa viettämään polttareitaan.
Mukaan tarttuu myös hieman päästään vajaa oleva lanko Alan (Zach Galifianakis).
Kun nelikko lähtee kohti Vegasia, eivät he osanneet odottaa minkälainen polttarireissu siitä todellakin tulisi.
Kun biletyksen jälkeinen aamu valkenee, on vastassa karu näky: huone aivan romuna, vessasta löytyy tiikeri ja kaikenlisäksi kaapista itkevä vauva!
Suurin ongelma on kuitenkin sulhasen mystinen katoaminen ja se, ettei kukaan muista edellisestä illasta yhtään mitään.
Sulhanen olisi saatava ajoissa häihin, mutta etsintä osoittautuukin vaikeammaksin, kun kukaan sitä kuvitteli, sillä ilman muistikuvaa eilisillan tapahtumista on etsintä todellakin vaikeaa. Mitä enemmän he saavat tietoa eilisen tapahtumista, sitä kauheammaksi totuus muuttuu.
Mun mielestä tää oli aivan loistava elokuva, huumori oli just sellasta mulle (ja varmasti monille muillekin) sopivaa, sitä ei ollut liikaa, eikä liian vähän. Hahmot oli loistavasti rakennettu ja näytelijät suoriutuivat hyvin rooleissaan.
Elokuvan juonesta ei ainakaan voi käyttää sanaa ennalta-arvattava (ainakaan minä), sillä yllätyksiä tuli todella monessa kohtaa.
Suosittelen todellakin katsomaan, varmaan yks parhaimpia komedioita mitä koskaan oon nähnyt. (:
-
Hääheila (The Wedding Date) 2005
(http://nazomi.files.wordpress.com/2009/05/theweddingdateposter.jpg)
**
Ohjaus: Clare Kilner
Pääosissa: Debra Messing, Dermot Mulroney, Amy Adams, Jack Davenport, Jeremy Sheffield, Sarah Parish
Täytyy sanoa, että eipäs ollut järin häävi romanttinen komedia. Tämä ei ollut hauska, ei hellyyttävä, eikä edes kovin romanttinen. Elokuvan parhaita puolia olivat Messing ja Adams (joka on aina ihastuttava) sekä Davenport, joka oli brittityyliin hauska. Dermot Mulroney sen sijaan ei vain ole mies, jonka voisin kuvitella edes yhtään niin charmantiksi, että saisi iskettyä ketään. Saatikka että hän olisi haluttu mieshuora, joka saa jokanaisen pelkällä katseella rakastumaan itseensä. Elokuvan käsikirjoitus on myös superouto ja hahmot osittain onttoja kuin lahonnut puu. Debra Messing esittää suloista Kat Ellisiä, joka ei kestä ajatusta sisarpuolensa häistä. Hän ei halua paljastaa olevansa yhä surkea ja yksinäinen, varsinkin kun hänen sydämensä särkenyt ex-kihlattu on sulhasen (Davenport) bestman (Sheffield). Nopea apu löytyy seuralaispalvelusta: 6000 dollarilla "komea" Nick Mercer (Mulroney) lähtee Lontoossa pidettäviin häihin näyttelemään Katin miesystävää. Äh. Onpas surkeaa. Kuka maksaisi Mulroneystä noin paljon? Ja eikö hyvännäköinen ja kiva Kat muka tuntenut ketään miespuolista ihmistä, jota olisi voinut pyytää häihin deitikseen. Juoni on niin puuduttava, että ei siitä sen enempää. Nickin hahmo jää myös tosi etäiseksi ja epäkiinnostavaksi. Hänestä ei kerrota mitään, eikä saa mitään irti. Hyviä puolia leffassa on kivat kappaleet, jotka piristävät kohtauksia sekä muutamat kivat näyttelijät.
-
[size=8] Skavabölen pojat
(http://www.espoocine.fi/fi/2009/Image/870/Skavabolen_pojat_02_pieni.jpg)
****½[/size]
(2009)
Pääosissa: Martti Suosalo, Leea Klemola, Lauri Tilkanen, Iiro Panula, Ilmari Järvenpää, Onni Tommila, Elina Knihtilä, Tommi Korpela, Sulevi Peltola, Henriikka Salo, Eila Roine
Ohjaaja: Zaida Berghroth
Käsikirjoittajat: Zaida Berghroth, Antti Raivio (näytelmä) & Jan Forsström
”Hyvää yötä nukutaan hyvin nähdään kauniita unia hyvää yötä pusi pusi yö yö yökkäri yökkäri.”
Skavabölen pojat on tarina veljeksistä, Rupertista (Ilmari Järvenpää) ja Evertistä (Onni Tommila) jotka tekevät elinikäisen verivalan ei saa valehdella tai jättää toista pulaan, mikään ei saisi tulla veljesten väliin.
Perhe muuttaa Kauniaisiin, ehkä hieman hienostelevalle alueelle kuten Rupert ja Evert tulevat huomaamaan kohdatessaan pihapiirin tytöt, erityisesti erään tytön äiti tulee vielä ikävästi vaikuttamaan veljesten kohtaloon. Perhe on onnellinen ja yhtenäinen, äidille (Klemola) tehdään synttärikakku ja se viedään sänkyyn asti. Pojat löytävät lattialta tuoksuvan kirjeen joka on osoitettu isälle (Suosalo), isällä on toinen nainen. Siitä alkaa riitelykierre joka vaikuttaa traumatisoivasti 9. ja 6.vuotiaisiin lapsiin, jotka potevat syyllisyyttä kirjeen löytämisestä. He asuvat hetken aikaa setänsä Ossin (Korpela) ja hänen puolisonsa Anun (Knihtilä) luona vanhempien selvitellessä välejään.
Elokuva alkaa nykyhetken kuvauksella Rupert on 19.vuotias (Lauri Tilkanen) ja on palannut kotiin armeijasta. Lapsuuden tapahtumat ovat jättäneet nuoreen mieheen pysyvät jäljet, eikä hän osaa antaa itselleen anteeksi. Evert (Panula) on kasvanut 16.vuotiaaksi nuorukaiseksi, joka jaksaa yhtä puolustaa isäänsä. Muistoihin palataan takaumien kautta.
Elokuva oli melko ahdistavaa katsottavaa, poikien kotielämä ei ole kovinkaan leppoisaa. Isä ryyppää ja muuttuu väkivaltaiseksi, äiti on liian herkkä jaksaakseen enää mitään, sossutäti tulee kyselemään kumman luona pojat haluaisivat asua. Kun taas palataan nykyhetkeen, on poikien isä tulossa kotiin, ja se uhkaa rikkoa poikien välit. Isän juopottelu kaveri ”Taikuri” Kinnunen (Sulevi Peltola) pamahtaa ensin paikalle. Hänelläkin on oma osansa tarinassa, joka alkaa selkiytyä katsojalle palapelin tavoin, pala kerrallaan.
Vaikka aihe oli synkkä ja aina ajankohtainen, oli elokuvassa huumori ja vakavuus tasapainossa. Ensin sai nauraa niin, että kyyneleet valuivat silmistä, sitten saikin itkeä surusta. Ensimmäistä kertaa olin todella vakuuttunut kotimaisen elokuvan taidonnäytteestä. Jokainen näyttelijä oli upea, ei ollut yhtäkään tökeröä suoritusta ja erityisesti lapset onnistuivat olemaan luontevia. Martti Suosalo ansaitsee ehdottomasti Jussi-palkinnon roolistaan alkoholistina. Lauri Tilkanen oli kehittynyt valtavasti parissa vuodessa, tv-elokuva Katve esitteli suuremmalle yleisölle vielä hieman kameran edessä epävarman ja tönkön nuoren näyttelijän, nyt tästä tönkköydestä ei ollut enää mitään jäljellä. Aikuistuneen Rupertin rooli vaati samaan aikaan valtavaa herkkyyttä ja kovaa päättäväisyyttä. Sulevi Peltola esittää usein hieman humoristista henkilöä, niin myös tässä Kinnusen roolissa, jota vaivaa vieläkin eräs sodassa saatu trauma. Ohjaaja puolestaan on ohjannut ennen vain lyhytelokuvia ja tämä on hänen pitkän elokuvan esikoisohjauksensa.
Miinusta tulee siitä, että vaikka huumori ja vakavuus onnistuivat tasapainottelemaan hyvin, jäi nykyhetki jotenkin liian vaisuksi ja kaukaiseksi. Takaumia olisi voinut hyvin tiivistää, koska ne alkoivat aina samalla tavalla eivätkä ehkä aina sisältäneet elintärkeää tietoa. On vaikea sanoa näytelmää näkemättä, että miten siinä oli kirjoitettu takaumat. Myös Iiro Panula ”isona” Evertinä ei ollut tarpeeksi ilmeikäs, mutta se nyt on vain pikku seikka.
Aikakausien kuvaus ja miljöö olivat onnistuneita, samoin kuin 70- ja 80-lukujen tyylitkin. Musiikki oli sympaattista ja hauskaa. Paras suomalainen elokuva ikinä? Mahdollisesti.
(http://www.ses.fi/gfx/elokuvat/skavabolenpojat.jpg)
Lauri & Iiro.
traileri (http://www.youtube.com/watch?v=VA4DhmCLUZU)
Sori, hieman sekava arvostelu. :'D Leffa vaan sai ajatukset ihan...solmuun.
//turha toisto pooois.
-
ONCE
(http://plaza.fi/s/f/editor/images/once_1.jpg)
**½
Elokuva kertoo siitä miten katusoittaja (joka myös korjaa imureita) ja tsekkiläinen maahanmuuttaja kohtaavat, rupeavat juttelemaan ja lopulta rakastuvat jollain tasolla. Siinäpä se juoni lyhykäisyydessään, koska elokuva perustuu enemmän musiikkiin.
Tämä olisi hyvä elokuva... jos se olisi elokuva. Joten suurin miinus tuleekin siitä, että tämä on pikemminkin musikaalidokumentti kuin elokuva. Ja se dokumenttimainen kuvaustapa ärsytti ainakin mua koko leffan ajan. Musiikkia olisi saanut olla vähemmän ja kunnollisia juonikohtauksia enemmän. Plussaa tulee hyvistä biiseistä, etenkin Falling slowly ja naispääosan esittämä laulu pattereidenhaku kohtauksessa jäivät mieleen. Ja imurista jota vedetään messissä pitkin katuja. ;D
-
The Shawshank Redemption (1994)
(http://www.starz.com/titles/TheShawshankRedemption/PublishingImages/shawshank_redemption_the_1994_685x385.jpg)
"Hope is a dangerous thing. Hope can drive a man insane."
Nuori pankkiiiri Andy Dufresne (Tim Robbins) tuomitaan kahteen elinkautiseen vankeusrangaistukseen vaimonsa ja tämän rakastajan murhasta, ja lähetetään kärsimään rangaistusta Shawshankin vankilaan. Siellä hän ystävystyy jo kauan vankilassa olleen, myöskin elinkautista istuvan Redin kanssa (Morgan Freeman). Elokuva seuraa Andyn ja Redin elämää Shawshankin vankilassa monen vuoden ajan.
The Shawshank Redemptionia ei pidetty mestariteoksena sen ilmestyessä, mutta nykypäivänä se on IMDB:n Top 250 -listan ykkönen ja muutenkin todella arvostettu elokuva. Sen takia odotukset olivat aika korkealla. Pystyikö se täyttämään ne? Ei ihan. Shawshank Redemption oli toki hyvä elokuva, mutta nyt sen nähneenä voin sanoa että vähän yliarvostettu. Se ei vaan yksinkertaisesti ollut päräyttävä, niin kuin vaikkapa Frank Darabontin toinen ohjaustyö, vuonna 1999 ilmestynyt The Green Mile. Shawshank Redemption ja Green Mile muistuttavatkin yllättävän paljon toisiaan, saman ohjaajan kyllä selvästi huomaa. Olen nähnyt kolme Frank Darabont/Stephen King -leffaa ja kaikissa on täydelliset näyttelijävalinnat, tässä etenkin. Tim Robbins tulkitsee loistavasti Andya eikä Morgan Freeman ainakaan huonompi ole. Samaa voi sanoa muistakin näyttelijöistä. Tykkäsin myös elokuvan juonesta, mikä oli katsojalle aika helppo. Shawshank Redemption on enemmän elämänkertaelokuva, vaikka ainakin lopussa on pari merkittävää juonenkäännettä.
Shawshank on kyllä ehdottomasti katsomisen arvoinen, mutta en rankkaisi sitä maailman parhaaksi elokuvaksi.
****
-
[size=8] Inglourious Basterds
(http://screenrant.com/wp-content/uploads/inglourious-basterds-new-poster1.jpg)
****[/size]
(2009)
(Suom. Kunniattomat Paskiaiset)
Pääosissa: Brad Pitt, Eli Roth, Diane Kruger, Mélanie Laurent, Christoph Waltz, B.J Nocak, Julia Dreyfus, Daniel Brühl, Til Schweiger, Martin Wuttke (Special Guest Star; Mike Myers)
Ohjaaja: Quentin Tarantino
Käsikirjoittajat: Quentin Tarantino
”Each and every man under my command owes me one hundred Nazi scalps... and I want my scalps!”
Elokuvan tapahtumat lähtevät käyntiin natsien miehittämästä Ranskasta. Hans Landa (Waltz) etsii juutalaisia maalaistalosta. Shosannan (Laurent) perhe tapetaan julmasti, mutta hän itse onnistuu pakenemaan. Muutaman vuoden päästä hän omistaa elokuvateatterin Pariisissa, jonne kohtalo ajaa Landan ja natsielitiin Hitler mukaan luettuna. Shosanna kehittää pirullisen kostosuunnitelman.
Samaan aikaan amerikanjuutalaisten ryhmä (”Paskiaiset) luunantti Aldo Rainen (Pitt) johdolla aiheuttaa paniikkia natseissa tappamalla heitä. Heillä on omat suunnitelmansa elokuvatteriin kokoontuvien natsien varalle. Paskiaisilla on apunaan hehkeä saksalainen näyttelijätär Bridger Von Hammersmark (Kruger) joka on toiminut muutaman vuoden ajan kaksoisagenttina.
Tarantino on käsikirjoittanut toisen maailmansodan aikaiset tapahtumat uusiksi ja leikittelee ajatuksella, että mitä jos sota olisikin päättynyt eri tavoin, entä jos juutalaisten ryhmä olisi noussut natseja vastaan? Elokuva on taattua Tarantinoa, tyylistä ei voi erehtyä. Hetkittäin elokuvassa on upeaa dialogia, hulvatonta huumoria ja ennen kaikkea hienoa, tarkoin valittua musiikkia jota ilman koko leffaa olisi vaikea kuvitellakaan. Lähes kolmen tunnin mittainen elokuva kuitenkin kärsi ehkä pienestä ylipituudesta. Yleisö tuntui odottavan malttamattomana kunnon toimintaa, sillä alussa keskityttiin kartoittamaan Shosannan tilannetta ja läpikäytiin paljon keskusteluja. Loppua kohden usko elokuvaan kuitenkin palautui muun muassa Pittin hahmon hauskuuden takia. Pitt on päästetty vauhtiin jo toisen kerran lyhyen ajan sisällä (Burn After Reading), hän esittää hieman toheloa mutta sympaattista maalaista joka kuitenkin osaa listiä natseja. Yksi hauskimmista kohtauksista oli kun Pitt kumppaneineen yritti mongertaa italiaa huijatakseen natseja.
Elokuva oli täynnä rakastettavia henkilöitä joista valitettavasti muutama jätettiin tylsästi sivummalle. Tuntuu siltä, että Tarantino halusi antaa suojatilleen Eli Rothille mahdollisimman paljon ruutuaikaa muiden henkilöiden kustannuksella.
Pittin ohella pidin erityisesti kahdesta kauniista naisesta, Laurentin esittämästä Shosannasta sekä Bridgetistä (Krueger). He heittäytyivät osiinsa tunteella. Eniten porukasta kuitenkin erottui upea Christoph Waltz joka vakuutti ylimielisen, mutta pohjimmiltaan oikeutta hakevan Landan roolissa. Landan viisas puoli tuli hyvin esiin alussa, keskustellessaan maalaistalon isännän kanssa hän vihjaili kyseenalaistavansa natsien ideologian. (Tai niin ainakin itse sen tulkitsin).
Tarantinolla on ihailtavan innostunut ote, mutta sitä actionia jäin kaipailemaan. Arvosanasta tuli melko korkea, koska näyttelijät, musiikki ja kuvaus nostivat pisteitä vielä puolikkaalla…puhumattakaan omista fiiliksistäni, kyllähän tää mua nauratti ja innosti, toi hyvän mielen. Kuvittelisin, että tämä voisi miellyttää jopa niitä jotka eivät pitäneet Kill Bill tai Death Proof elokuvista. Tarantinolla on viihdyttämisen jalo taito hyppysissään.
” Lt.Aldo Raine. These are the Basterds, ever heard of us?”
(http://screenrant.com/wp-content/uploads/inglourious-basterds-image2.jpg)
//kirjotusvirheet viel veks.
heh, viel oli leffan nimessä virhe
-
^vaikuttaa leffalta, jonka haluan nähdä.
Mahtava kuva.
-
Mieki katon ton heti ku tulee vuokralle :P
-
Häjyt (1999)
(http://mlab.taik.fi/elokuvantaju/2001/oppimateriaali/kasikirjoitus/artikkelit/hajyt_2.jpg)
"Rehellinen työ ei oo ikinä kannattanu - eikä ikinä tuu kannattamaa!"
Jussi Murikka (Samuli Edelmann), Antti Karhu (Juha Veijonen) ja Heikki Grönberg (Teemu Lehtilä) ryöstävät pankin, mutta vain Jussi ja Antti jäävät kiinni. Viiden vuoden vankilatuomion jälkeen he palaavat kotikulmilleen - eivät kuitenkaan muuttuneina. Rötöstelyt jatkuvat vaikka entiset tyttöystävät ja nykyinen kaupungin nimismies Heikki yrittävät muuttaa asiaa.
Häjyt on elokuva täynnä asennetta ja ehdottomasti yksi parhaimmista suomalaisista elokuvista. Juha Veijonen ja Samuli Edelmann tosiaankin vakuuttavat pääroleissa ja myös Antin isoisää näyttelevä Kalevi Haapoja tekee loistavaa työtä. Ainoa joka ei vakuuta, on Salkkareistakin tuttu AaroEero eli Teemu Lehtilä. Koska Häjyt on värvätty Suomen parhaimmilla näyttelijöillä, on naurut ja itkut taattu. Häjyt ei yritä naurattaa katsojaa väkisin: Jussin ja Antin toilailut ja hauska dialogi riittäävät. Myöskin musiikkivalinnat ovat todella onnistuneita, Eppu Normaali, Rauli Badding Somerjoki ja Kolmas Nainen kuvaavat hyvin leffan supisuomalaista tunnelmaa ja Jussia ja Anttia. Häjyt on kokonaisuudessaan hieno tarina kahdesta paatuneesta rikollisesta jotka luottavat nyrkkiensä voimaan, sekä suomalaista viihdettä parhaimmillaan. PERKELES!
****+
-
[size=8] United 93
(http://www.militaryspot.com/images/United%2093%20Poster.jpg)
*[/size]
(2006)
Pääosissa: J.J Johnson, Cheyenne Jackson, Christian Clemenson, Gary Commock, Opal Alladin, Polly Adams, Trish Gates
Ohjaaja: Paul Greengrass
Käsikirjoittajat: Paul Greengrass
” We have some planes...”
Elokuva kertoo syyskuun 11. päivän iskuissa tuhoutuneen United Airlinesin lento 93:n tapahtumista ja se on tehty yhteistyössä uhrien omaisten ja ystävien kanssa.
Itse pyrin välttelemään tämän kaltaisia elokuvia, sillä mielestäni ei ole tarvetta lähteä heti muutaman vuoden päästä tekemään kaikista maailman katastrofeista elokuvia. En ajattele niin, että asioiden pitäisi olla tabuja, mutta oikeesti tällainen tuntuu rahastukselta.
Sinänsä elokuvassa ei sorruta liioitteluun ja mässäilyyn, mutta se silti tuntui niin muoviselta. Uhrit eivät saa lennon aikana persoonaa, joten miten sitä voisi kiintyä kehenkään? Toki tämän kaltaiset onnettomuudet järkyttävät ja mietityttävät hetken aikaa, mutta niin se vaan on mun elämässä, nämä uhrit jäävät mulle kasvottomaksi massaksi, koska ei ole kokemusta siitä, että joku läheinen olisi kuollut vastaavanlaisessa onnettomuudessa. Vasta uhrien soittaessa puheluita lentokoneen tilan ollessa jo pahaenteinen, ensimmäistä kertaa liikuttuu sekunnin ajaksi. Lopussa on onnistuttu saavuttamaan kuolemanpelon tunnetta ja paniikkia, muuten elokuva tuntui ylipitkältä ja tylsältä. Tällaiset leffat ei vaan oo mun juttu, varmasti joku saa jotain tästä irti. Plussaa voisi antaa tunnelmallisesta musiikista. Mielenkiintoista on myös se, että ohjaaja on tehnyt elokuvan juuri tästä lennosta, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle. Lentokoneessa olleet matkustajat uskalsivat nousta terroristeja vastaan, mutta koki silti surullisen kohtalon.
-
Voitte suudella sulhasta (I Now Pronounce You Chuck & Larry) 2007
(http://news.premiere.com/photos/uncategorized/2007/11/15/i_now_pronounce_you_chuck_and_larry.jpg)
*½
Ohjaus: Dennis Dugan
Pääosissa: Adam Sandler, Kevin James, Jessica Biel
Elokuva alkaa todella surkealla komiikalla. Kaksi palomiestä ryntää palavaan taloon vain löytääkseen ylipainoisen vauvan sängystä... miehet painivat lieskojen keskellä ja kohtaus näyttää yhdeltä surkeimmista koskaan. Valitettavasti tämä sävyttää koko loppuelokuvaa. Palomiehet Chuck (Sandler) ja Larry (James) ovat parhaat ystävykset, kaksi kovin erilaista miestä. Larrylla on ongelma, sillä hän ei voi nimetä lapsiaan henkivakuutuksen edunsaajaksi. Naimisiinmeno olisi yksinkertaisin keino ratkaista pulmallinen tilanne, ja jotta asia selviäisi nopesti ja näppärästi, niin Larry turvautuu parhaaseen ystäväänsä. Elokuvan juoni on hassuilla tilanteilla, joita on kovin vähän, kikkailua. Mukaan soppaan heitetään seksikäs asianajaja Alex (Biel) ja muutama koominen sivuhahmo, ni elokuva on valmis. Eikä mitään jää käteen. Flunssaisena tämän jaksoi katsoa, mutta eipä siinä sen enempää kehuttavaa ole. Sandler edelleen rasittava ja Biel tosi maneerinen. Elokuvan nolostuttava homofobia on ällöttävää.
-
^ Katoin ton leffan joskus ja aattelin ei se muistaakseni noin huono ja homofobinen ollut. Mutta sitten tajusinkin että taisinkin sekottaa jotain leffaan Breakfast with Scot (http://www.imdb.com/title/tt0910847/plotsummary)
-
^Tuo vaikuttaa jo näyttelijöiden ansiosta paremmalta ;D
Tuon leffan homofobisuus korostui eniten siinä, että kahden heteromiehen suudelma olis ollu joku järkyttävin teko koskaan ikinä!
-
[size=8] Tummien perhosten koti
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/thumb/5/5e/Tummien_perhosten_koti.jpg/255px-Tummien_perhosten_koti.jpg )
***½[/size]
(2008)
Pääosissa: Tommi Korpela, Niilo Syväoja, Marjut Maristo, Kristiina Halttu, Eero Milonoff, Pertti Sveholm
Ohjaaja: Dome Karukoski
Käsikirjoittajat: Marko Leino (Leena Lander, romaani)
”Maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Niitä, jotka voi lannistaa. Ja niitä joita ei voi. Ei koskaan.”
Juhani (Syväoja) lähetetään poikakotiin joka sijaitsee saarella. Saarella on muitakin vaikeuksissa olleita poikia, jotka yhteiskunta haluaa niin sanotusti pois jaloistaan pyörimästä. Juhani otettiin huostaan, koska hänen pikkuveljensä koki surullisen kohtalon, eivätkä vanhemmat olleet enää tasapainoisia kasvattajia.
Olavi Harjula (Korpela) on tiukka mutta isällinen johtaja. Hän asuu saarella vaimonsa, lastensa ja eläinten hoitajan kanssa. Pojat tekevät töitä ja heille myös pidetään oppitunteja. Juhani ei tunne oloaan tervetulleeksi muiden poikien ilkeän tempun vuoksi, jonka seurauksena hän joutuu eristyskoppiin heti kättelyssä. Harjulan tytär Venamo (Maristo) kiinnostaa poikia, mutta Juhani onnistuu luomaan häneen läheisemmän suhteen. Elokuva tasapainottelee nykyisyyden ja takaumien kanssa. Muistot ovat Juhanin näkökulmasta, pienen lapsen näkökulmasta, joten ne tuntuvat olevan korostettujen synkkiä.
Poikakodin talouden jouduttua vaakalaudalle, ryhtyvät pojat ja Harjula työskentelemään saaren tulevaisuuden puolesta, vaikka Juhania odotetaan kotiin.
Elokuva ei ollut mielestäni niin hyvä, mitä on annettu kaiken hehkutuksen myötä ymmärtää. Toisaalta mielipiteeseeni saattoi vaikuttaa spoilaantuminen. Pääosanesittäjä Niilo Syväoja oli sopivan vähäeleinen ja luonteva roolissaan. Tykästyin myös Harjulan vaimoon (Halttu). Sen sijaan Korpela on hassu tapaus. Toisaalta vakuuttava, toisaalta välillä tulee sellainen olo, että mies ylinäyttelee. Elokuva herätti silti kiinnostusta kirjaa kohtaan joka olisikin pitänyt lukea ensin. Poikien taustat ovat varmasti paremmin kerrottuja kirjassa, nyt moni hahmo jäi harmittavan etäiseksi. Ihan kelpo suomalainen leffa, en mä kuitenkaan kauhean usein suomalaisia leffoja kehu.
-
[size=8] Epic Movie
(http://z.about.com/d/movies/1/0/J/b/O/epicmovieposter.jpg)
* [/size]
(2007)
Pääosissa: Kal Penn, Adam Campbell, Jennifer Coolidge, Jayma Mays, Faune A. Chambers
Ohjaajat: Jason Friedberg & Aaron Seltzer
Käsikirjoittajat: Jason Friedberg & Aaron Seltzer
Epic Movie=Epic FAIL!
Epic Movie:ta markkinoitiin Scary Movie leffasarjan maineella. Epic Movie kuulemma ”pilailee Hollywoodin kassamagneettien kustannuksella ja se on hulvattoman hauska.” Se kuitenkin kompastuu jo heti alussa omaan ”nokkeluuteensa.” Elokuva yrittää pilailla ihan liian monen, erilaisen elokuvan sekä erilaisten julkisuuden henkilöiden avulla muuttuen heti sekavaksi. Pääjuoni vitsailee suurimmaksi osaksi Narnian tarinoille ja Da Vinci Koodille heittäen vielä mukaan Potterit ja POTC:t. Scary Movie elokuvien konsepti on selkeämpi sen keskittyessä kauhuleffojen pilkkaamiseen.
Leffa sopii erinomaisesti ”peliksi” elokuvailtaan, jossa jokainen voi listata viittaukset muihin elokuviin/populaarikulttuuriin paperille. Itse harrastin samaa elokuvan aikana ja huomasin vitsien viittaavaan jopa esimerkiksi Fast & Furiousiin ja MTV Crips sarjaan. Kirjoitin ylös myös miten monta kertaa ”hymähdin/hymyilin/nauroin” elokuvan aikana. Lopputulos, 3 hymyä/hymähdystä. Naurahdin esimerkiksi X-Menin Magnetolle, jonka päässä oli magneetti ja pervolle, vanhalle Harry Potterille.
Näyttelijät olivat surkeita ja tuntemattomia tapauksia, Jennifer Coolidgea lukuun ottamatta, joka onnistuikin olemaan ihan hauska ottaen huomioon elokuvan surkean tason. Monet vitsit ja hahmot tuntuivat väkinäisiltä, varsinkin lopussa vilahtava Borat oli haluttu vielä välttämättä mukaan. Date Movien tavoin mukaan on haluttu ympätä mahdollisimman paljon tavaraa…ei näin.
-
^Näin pätkän, ja jo sen perusteella olisin ollut sun kaa samaa mieltä 100 %.
-
%P Joo Epic Movie on noussut jo jonkinlaiseen kulttimaineeseen todella Matti Vanhasena elokuvana.
(btw. se on Kal Penn, pikkujuttu mutta kunhan sanon %D)
-
[size=8] Big Fish
(http://jahnavi.files.wordpress.com/2006/09/big-fish.jpg)
***½ [/size]
(2003)
Pääosissa: Ewan McGregor, Albert Finney, Billy Crudup, Jessica Lange, Marion Cotillard, Alison Lohman, Helena Bonham Carter
Ohjaaja: Tim Burton
Käsikirjoittajat: Daniel Wallace (romaani) & John August
”Have you ever heard a joke so many times you've forgotten why it's funny? And you heard it again and suddenly it's new. You remember why do you love it in the first place.”
Will Bloomin (Crudyp) isä Ed (Finney) on sairastunut vakavasti. Isä ja poika riitaantuivat Willin omissa häissä, eivätkä he sen jälkeen ole puhuneet. Ed on aina kertonut hurjia tarinoita joihin Will kyllästyi, hänen mielestään isä ei ollut koskaan oma itsensä ja tarinat olivat naurettavan epäuskottavia. Isän terveyden heikettyä Will kuitenkin matkustaa yhdessä vaimonsa Josephine (suloinen Cotillard) kanssa vanhempiensa (äitiä esittää Jessica Lange) taloon kylään. Isä kertoo tapansa mukaan monesti kuultuja tarinoita. Nuorta, tarinoissa seikkailevaa Ediä tulkitsee vekkuli Evan McGregor.
Burtonin taianomainen kädenjälki näkyy välittömästi, se on sadunomainen ja lämminhenkinen kuvaus isän ja pojan suhteesta, joka tarinoillaan kaappaa katsojan mielenkiinnon heti.
Värit ei ole niin totutun synkkiä tai kirkkaita kuin Burtonin aiemmissa elokuvissa, mutta se on silti ihastuttavan kirkas ja välillä utuinen. Pienistä sivuosista voi bongata niin Danny DeViton, Miley Cyruksen (tosi nopee vilahdus ja yks repla), Steve Buscemin sekä (ah, yllättäen…) Helena Bonham Carterin. Musiikki on totutusti mestari Danny Elfmanin kynästä lähtöisin. Elokuvaa on hankala kuvailla ja arvostella, koska se on vain koettava ja nähtävä itse. Jokainen varmasti tarkastelee sitä omalla tavallaan. Muistelisin aikaisemmin antaneeni tälle 4 tähteä, mutta toisella kertaa en ehkä ihan vakuuttunut täysin. Elokuva on silti parasta Burtonia, satumaailma kiehtoo niin aikuisia kuin lapsiakin.
-
[size=8] Amusement
(http://3.bp.blogspot.com/_SI72Qn7mM5Y/TARtwnTCuCI/AAAAAAAAAUM/MKx-PbH9eeA/s1600/Amusement02100.jpg)
** [/size]
(2008)
Pääosissa: Keir O'Donnell, Katheryn Winnick, Jessica Lucas, Reid Scott, Tad Hilgenbrink,
Ohjaaja: John Simpson
Käsikirjoittaja: Jake Wade Wall
”He just wants to play. Like earlier at the door.”
Tabitha, Shelby ja Lisa ovat lapsuudenystäviä joiden tiet ovat kuitenkin jo eronneet. Vanhat ystävykset tapaavat toisensa ikävissä merkeissä. Mielipuoli alkaa vainota naisia, jotka eivät ymmärrä mitä ovat tehneet ansaitakseen kaiken tämän kärsimyksen. Kuka tämä sekopää on ja mitkä ovat hänen motiivinsa?
Jokainen nainen päätyy eri tavalla kammottavaan taloon jossa on jonkin sortin kidutusvälineitä Saw-tyyliin. Pelottavin osio oli ehdottomasti toinen, sillä murhaaja oli pukeutunut hirveään klovniasuun. Järkytyin ihan oikeasti, ja nyt ymmärrän miksi jotkut kammoavat klovneja. Taidan jatkossa itsekin pelätä (8D). Klovniasu yhdistettynä hulluun nauruun= se nauru soi mun korvissa edelleen. (:<)
Alle puolentoista tunnin mittainen elokuva, ei onnistunut kuitenkaan ”viihdyttämään” koko kestoaikaa. Juonessa oli omituisia aukkoja ja epäloogisuutta havaittavissa. Jäin kaipaamaan enemmän taustaa ja vielä pelottavampia kohtauksia, lopulta keskittyminenkin alkoi herpaantua. Klovni oli sen verran pelottava, että siitä tuli heti plussaa.
Elokuva on mennyt suoraan myyntiin, joten tavallaan siitä huokui jo etukäteen kehnon tekeleen maine, mikä ehkä jo alitajuntaisesti vaikutti mielipiteeseen. Ihan hyvä yritys kauhugenressä, mutta käsikirjoittajalta on puhti loppunut kesken. Kertakulutukseen tarkoitettu elokuva.
-
[size=8] I Love You, Man
(http://www.gamereactor.fi/media/94/loveyou_man_199467.jpg)
****[/size]
(2009)
Pääosissa: Paul Rudd, Jason Segel, Rashida Jones, Jaime Pressly, Jon Favreau, Sarah Burns
Ohjaaja: John Hamburg
Käsikirjoittaja: John Hamburg & Larry Levin
”Why is it weird that I have girl friends?”
Peter Klaven (Rudd) on kihlannut Zooeyn (Jones) ja pariskunta käy Peterin perheen luona päivällisellä. Käy ilmi, ettei Peterillä ole koskaan ollut parasta ystävää, tai ainakaan miespuolista sellaista. Peter on aina tullut hyvin toimeen naisten kanssa. Isä (J.K. Simmons) kertoo miten hänen paras ystävänsä toimi bestmanina ja he ovat vieläkin parhaita kaveruksia. Peterille iskee paniikki, mistä bestman? Kun hän vielä onnistuu saapumaan kotiin kesken tyttöjen illan, hän kuulee naisten keskustelun Peterin miesystävien puutteesta. Peter alkaa etsiä ystävää muun muassa netin keskustelupalstoilta. Etsintä ei oikein ota sujuakseen, mutta ollessaan esittelemässä myynnissä olevaa taloa paukahtaa paikalle rempseä Sydney (Segel).
Hassusta kohtaamisesta kehkeytyy miesten välille toveruus. Pian Zoeey tuntee olonsa ulkopuoliseksi, sillä miehet viettävät tiiviisti aikaa yhdessä.
Harva elokuva onnistuu hymyilyttämään ja naurattamaan jo heti alussa. Tässä elokuvassa on kaikki mahdolliset asiat hyvin, luontevat ja hauskat näyttelijät (sivuosissa vilahtavat muun muassa Saturday Night Liven Andy Samberg ja Reno 911:n Thomas Lennon), sympaattinen ja uskottava stoori, valloittava musiikki, näyttelijöiden toimivat kemiat jne.
Loistava tarina miesten välisestä ystävyydestä! Parasta komediaa vuodelta 2009.
(http://blogs.theage.com.au/schembri/bro.jpg)
-
[size=8] Away We Go
(http://www.andykroll.com/wp-content/uploads/away-we-go-pic.jpg)
***½ [/size]
(2009)
(Suom. Uutta Kohti)
Pääosissa: John Krasinski, Maya Rudolph, Catherine O’Hara, Jeff Daniels, Maggie Gyllenhaal, Allison Janney, Jim Gaffigan
Ohjaaja: Sam Mendes
Käsikirjoittajat: Dave Eggers & Vendela Vida
”What's wrong with a stroller?”
Kolmekymppinen pariskunta Verona (Rudoplh) ja Burt (Krasinski) ovat yhä vastarakastuneen oloisia, mutta vauvan tulo hämmentää. Ovatko he epäonnistuneita; oma työura ei ole ehkä sellainen kuin sen pitäisi olla ja talon lämmitys takkuaa. Burt tahtoisi naimisiin, Verona ei ymmärrä miksi nähdä vaivaa. Pariskunta uskoo Burtin vanhempien ihastuvan ikihyviksi tulevasta lapsenlapsesta ja ennen kaikkea he toivovat sitä, sillä Veronan vanhemmat ovat kuolleet. Gloria ja Jerry intoilevat ihan jostain muusta, he (O’Hara ja Daniels) ilmoittavat muuttavansa Belgiaan vaikka oli ollut jo aiemmin puhettä siitä, miten Verona halusi heidän olevan läsnä lapsen synnytyksessä.
Verona ja Burt muuttivat aikoinaan Burtin vanhempien lähelle, mutta nyt ei näytä olevan mitään pointtia jäädä piskuiseen taloon, niinpä he lähtevät kiertämään maata ja etsimään ihanteellista kotia lapselle. Matkalla he tapaavat sukulaisiaan ja vanhoja ystäviä, ja pohtivat kannattaisiko heidän lähelleen muuttaa.
Elokuva koostuu erillisistä osioista, ensimmäisenä tavataan Veronan vanhan pomon Lilyn (Janney) lapsineen ja miehineen (Gaffigan). Osiot ovat vaihtelevia, osa on hulvattoman hauskoja ja vuoroin koskettavia, mutta silti koko ajan pysytellen positiivisen puolella. Elokuva ei sorru kliseisiin nyyhkystooreihin. Näyttelijöiden tunteet ovat hienovaraisia ja kasvoilta luettavissa, kaikkea ei selitellä loppuun saakka. Paras episodi oli ehdottomasti Burtin serkun LN:n luona vierailu, nainen harjoittaa kotona hieman erilaista kasvatustekniikkaa yhdessä hörhön miehensä kanssa. Selviää myös miksi rattaat ovat aivan järkyttävä vaihtoehto lapselle. Sam Mendes on onnistunut taas tekemään hienon elokuvan ja jälleen kerran täysin erilaisen kuin ennen. Elokuva tuo hyvän mielen ja antaa toivoa.
(http://www.austinchronicle.com/binary/baf1/AwayWeGo.jpg)
-
The Fall (2006)
(http://cdon.fi/media-dynamic/images/product/00/04/06/35/12/3/c466276d-b9db-4d04-a24d-83427ebbd8d4.jpg)
*****/*****
(Lee Pace, Catinca Untaru, Justine Waddell)
Varoitan jo etukäteen että tämä arvostelu on pumpattu täyteen kuvia, sillä sanat ei yksinkertaisesti riitä.
Aiemmin lähinnä musiikkivideoista - ja puolivillaisesta sarjamurhaajajännäristä The Cell - tunnettu ohjaaja Tarsem Singh osuu napakymppiin leffallaan The Fall. Jatkuvaa silmäkarkkia oleva elokuva vaikuttaa aluksi ehkä liiankin kunnianhimoiselta ja tekotaiteelliselta, mutta narut pysyvät hienosti käsissä loppuun asti. The Fall on visuaalisesti suorastaan häikäisevä. Elokuvaa on kuvattu 18 eri maassa ja tietokonetehosteiden puute näkyy positiivisella tavalla kauniissa maisemakuvissa.
"What a mystery this world, one day you love them and the next day you want to kill them a thousand times over"
(http://bisley.pakkotoisto.com/wp-content/uploads/2008/09/the-fall-pic2.jpg)
Elokuvan varsinainen tarina sijoittuu 1920-luvun Los Angelesilaiseen sairaalaan, jossa äskettäin jalkansa elokuvan kuvauksissa telonut stuntmies Roy Walker (Lee Pace) on joutunut tyttöystävänsä jättämäksi ja rypee itsesäälissä. Roy törmää sairaalassa vekkulimaiseen pikkutyttöön Alexandriaan (Catinca Untaru) jolle hän alkaa kertoa eeppistä tarinaa kostonhimosta ja rakkaudesta. Karun reaalimaailman sairaalamiljöön ja värikkään fantasiamaailman rajat häilyvät kun Royn tarina kohtaa lapsen mielikuvituksen. Satumaisella tarinalla on kuitenkin myös syvempi merkitys joka hiljalleen paljastuu Alexandrialle jättäen molempiin lähtemättömän vaikutuksen.
The Fall on melkoinen vastakohtien elokuva. Elokuvan absurdit käänteet, yllättävistä tilanteista kumpuava huumori ja kauniit maisemat tekevät elokuvasta ihastuttavan satumaisen ja samalla oudon. Toisaalta The Fall käsittelee erittäin vakavia aiheita ja on äärimmäisen surumielinen. Lee Pace on jälleen vedossa, Pushing Daisiesin ja Wonderfallsin jälkeen ei ole yllätys että hän on täydellinen valinta oudon elokuvan rooliin. Myös söpösti sortaen englantia puhuva paljon roolistaan kehuttu romanialainen Catinca Untaru on roolissaan nuoresta iästään huolimatta ihan vakuuttava, vaikka aluksi vaikuttikin hieman tönköltä.
(http://graphics8.nytimes.com/images/2008/05/09/movies/09fall.xlarge1.jpg)
Leffan graafista ilmettä ei vain voi kehua kylliksi. The Fall on ensimmäinen elokuva jossa olen kiinnittänyt huomiota erikseen että onpa hemmetin hieno puvustus. Kyseessä ei ole silti vain pintapuolin hieno elokuva, vaan toisella katsomiskerralla löytää elokuvasta paljon uutta ja ihmeellistä ihmeteltävää. On pieniä ja absurdeja yksityiskohtia sekä Royn kertoma tarina ja motiivit aukeavat entistä enemmän. Erityismaininnan saa elokuvan alkutekstikohtaus, joka ensimmäisellä kerralla vaikuttaa vain sarjalta sattumanvaraisia kuvia, kertoo toisella katsomiskerralla tarinan. The Fall saattaa joidenkin mielestä olla liiankin outo, ja vaatii jonkun verran keskittymistä katsojalta mutta itse pidän tätä komeana mestariteoksena.
Lisää kuvia (http://www.imdb.com/title/tt0460791/mediaindex)
-
Naked Lunch (1991)
(http://www.nerve.com/CS/blogs/scanner/2008/08/08-15/naked%20lunch.jpg)
****½/*****
(Peter Weller, Judy Davis, Ian Holm)
Draama
Kun tiesin että elokuvan ohjaaja on David Cronenberg, ja takakansiteksti kertoo: "Jäätyään koukkuun tuholaistentorjunta-aineeseen, tuholaismyrkyttäjä vahingossa tappaa vaimonsa ja sekaantuu jättimäisten hyönteisten organisoimaan salaiseen hallituksen juoneen Afrikkalaisessa satamakaupungissa" tiesin että kyseessä on varsin omintakeinen elokuva. Naked Lunch onnistui kuitenkin yllättämään odotukseni outoudessaan moninkertaisesti. Elokuvan juonesta on hankala kertoa oikein mitään, sillä juoni on melko mitäänsanomaton ja koostuukin pääasiassa huumehöyryissä sekoilevan miehen leijailevista ajatuksista. Samanniminen kirja johon elokuva löyhästi perustuu, on puheiden mukaan vielä sekavampi ja juonettomampi. Kuulemma jos kirjasta tehtäisiin sanatarkka adaptaatio, elokuva tulisi maksamaan useita satoja miljoonia ja se kuitenkin sensuroitaisiin jokaisessa maassa, joten Cronenberg on joutunut tekemään hieman muutoksia "tarinan" sisältöön. Kirjan kirjoittaja William S. Burroughs kuitenkin tykästyi elokuvaan joten tällä mennään.
(http://lillabla.files.wordpress.com/2009/03/naked-lunch.jpg)
"Exterminate all rational thought. That is the conclusion I have come to"
Naked Lunch on ensikatsomalta varmaankin oudoin elokuva jonka olen nähnyt. En tiedä olisiko pitänyt itkeä vai nauraa ruutuun ilmestyy puhuvia kirjoituskoneita, tai kun päähenkilö kertoo tarinaa puhuvasta perseenreiästä. Vaikka outous vaikuttaa elokuvassa vähän itseisarvolta elokuva on kuitenkin viihdyttävä omalla tavallaan. Mielentilasta riippuen Naked Lunch saattaa kuitenkin olla myös aika hankala katselukokemus, enkä todellakaan suosittele elokuvaa kaikille. Peter Wellerin jäyhä tulkinta pääroolissa on kertakaikkiaan loistava ja yksi syy miksi elokuvan tunnelma on onnistunut. Weller kieltäytyi Robocop kolmosen pääosasta ollakseen tässä elokuvassa, ja se oli viisas valinta (senkintakia että Robocop 3 on täyttä shaissea, mutta myös siksi että Naked Lunch on oman alansa merkkietos).
-
Lucky Number Slevin (2006)
(http://1.bp.blogspot.com/_DdILRucoQ_c/Sa44E-u5DbI/AAAAAAAAAlE/NLLmHZc_Hr8/s400/Lucky_Number_Slevin_Theater_Poster.jpg)
****-/*****
(Josh Hartnett, Bruce Willis, Lucy Liu, Morgan Freeman, Ben Kingsley)
Rikos/Draama/Komedia
Slevinillä (Josh Hartnett) menee kaikki päin persettä. Työpaikka ja asunto lähti alta, ja tyttöystäväkin löytyi sängystä vieraan miehen kanssa. Matkalla hänet vielä mukiloidaan ja ryöstetään. Slevinin ainoaksi vaihtoehdoksi jää mennä vanhan kaverinsa Nick Fisherin luukulle. Kämppään saavuttuaan Nickiä ei kuitenkaan näy missään, sensijaan Slevin löytää lisää vaikeuksia. Tästä asetelmasta lähtee liikkeelle varsin koomissävytteinen rikosdraama Lucky Number Slevin. Juonesta on hankala kertoa enempää spoilaamatta. Elokuvaa on kehuttu ja vertailtu jopa Tarantinon uran alkukauden klassikoihin Reservoir Dogsiin ja Pulp Fictioniin. Parasta elokuvassa onkin lennokas dialogi ja rikas kielenkäyttö. Toisin kuin Tarantinolla, Lucky Number Slevinin hahmojen vuoropuhelusta on kuitenkin arkirealismi kaukana sillä jokainen kaupungin asukas tuntuu olevan toistaan nokkelampi ja sanavalmiimpi, mikä saattaa alkaa jopa ärsyttämään. Pääosin kuitenkin varsinkin Slevinin läppä on hauskaa ja nokkelaa.
Slevin: Look. I'm not the guy you're looking for. I don't live here.
Sloe: Yeah well you look like the guy who lives here.
Slevin: Man, you don't know what the guy who lives here looks like.
Elvis: What he means to say is that you look like you live here.
Dialogin lisäksi parhaita puolia elokuvassa on top notch näyttelijäkaarti. Josh Hartnett on loistavana suulaana onnettomuusmagneettina ja Lucy Liu ihana herttaisena naapurina. Myöskin vanhat herrat Bruce Willis ja Morgan Freeman pystyvät tasaisen varmoihin suorituksiin. Elokuvan ohjaus ja leikkaus on dialogin tapaa "nokkelaa". Kuvakulmat ovat persoonallisia ja kohtaukseen sopivia. Lucky Number Slevin on onnistunut kokonaisuus jonka rikkoo ainoastaan loppuosio. Elokuvan loppuratkaisusta ja käänteistä itsessään ei ole pahaa sanottavaa, lopun selittelykohtaus vain tuntuu jatkuvan ja jatkuvan. Selittely vaikuttaa lipsahtavan paasaavan metatekstin puolelle vaikka katsoja on jo tajunnut mitä tapahtui. Lopusta oltaisiin voitu jättää hieman avoimeksi ja katsojalle itselleen pohdittavaksi. Elokuvan muuten nokkelaan tyyliin loppu tuntuu liian valmiiksipureskellulta. Kaiken kaikkiaan kuitenkin kivan freesi ja hauska leffa sanailusta ja rikosmysteereistä pitäville.
-
^Noista olen ite nähnyt vain ton vikan, mutta voin allekirjoittaa ainaki ton pistemäärän ja kommentit täysin.
-
Mä en muista enää mitään Lucky Number Slevinistä. No dvd on hyllyssä niin vois taas joskus kattoo ku sais kaikki muut katottuu ensin pois alta. Josh Hartnett.<33333333333
-
Noniin viimeinkin sain päivitettyä koko listan %)
Foorumilaiset ovat saaneet arvosteltua kunnioittavat 145 arvostelua 136 eri leffasta ja 4 eri TV-sarjasta.
-
^ Ohhoh. Ollaanpas oltu ahkeria. :)
-
Vau. Ollaanpas me arvosteltu. Harmittaa ku en oo hetkeen voinu arvostella, ku en oo ehtinyt kattoo mitään leffaa.
-
Airplane! (1980)
(http://www.celluloidheroreviews.com/images/airplane_1.jpg)
****/*****
Jim Abrahams, David Zucker, Jerry Zucker
(Leslie Nielsen, Lloyd Bridges, Peter Graves, Julie Hagerty, Robert Hays)
Komedia
"There's no reason to become alarmed, and we hope you'll enjoy the rest of your flight. By the way, is there anyone on board who knows how to fly a plane?"
Legendaarisen ZAZ-trion (Zucker, Abrahams, Zucker) uran alkuajan läpimurtokomedia Airplane! (Hei me lennetään) on tullut nähtyä jo moneen otteeseen, mutta silti se jaksaa olla hävyttömän hauska. Sen lisäksi että leffa oli ZAZ-trion ensimmäinen kunnolla ulkomaille levinnyt hittikomedia, Airplane! oli myös sittemmin huippusuosituksi koomikoksi nousseen Leslie Nielsenin komediadebyytti, joten siltäkin osin Airplane!a voi pitää legendaarisena klassikkona. Airplane onkin yksi arvostetuimmista, lainatuimmista ja matkituimmista komedioista ja vielä 30 vuoden iästä huolimatta naurattaa ihmisiä.
- Surely you can't be serious.
- I am serious... and don't call me Shirley.
Airplane!n viljelemä katatsrofielokuvien parodiahuumori on ajatonta, sillä elokuvien kliseet ovat pysyneet yllättävän paljon samoina vuosikymmenten saatossa. Leffa repii paljon huumoria myös englannin kielen fraasien tuplamerkityksistä ja muusta verbaalisesta kikkailusta. Siksi Airplane! onkin jäänyt hieman unohduksiin paljon graafisempaa huumoria sisältävän Naked Gun (Mies ja Alaston Ase)- trilogian taakse. Suuri(n) osa vitseistä ei yksinkertaisesti käänny millekään muulle kielelle kuin englannille, joten esimerkiksi keskieurooppalaisissa maissa joissa elokuvat dubataan, paljon vitsejä meni harakoille. Airplane!n katsominen vaatiikin katsojalta suht hyvää englanninkielen osaamista, ja suosittelisin että elokuvaa ei kannata katsoa suomenkielisillä tekstityksillä.
Airplane on kestänyt aikaa yllättävän hyvin, ja iästään huolimatta elokuva ei tunnu missään vaiheessa kornilta. Saattaa johtua osittain siitäkin että elokuva on yksinkertaisesti melko reikäpäinen ja juoneton. Osa kohtauksista on lähinnä irrallisia sketsejä jotka eivät liity pääjuoneen mitenkään. Mutta kyseessä on siis todella viihdyttävä leffa, jos tykkää näsäviisasteluhuumorista. Kestoakaan ei leffalla ole puoltatoistatuntiakaan joten Airplane! on todella helppo ja kevyt leffa katsottavaksi.
Rumack: Captain, how soon can you land?
Captain Oveur: I can't tell.
Rumack: You can tell me. I'm a doctor.
Captain Oveur: No. I mean I'm just not sure.
Rumack: Well, can't you take a guess?
Captain Oveur: Well, not for another two hours.
Rumack: You can't take a guess for another two hours?
-
Waitress (Unelmien resepti) 2007
(http://aashdown.files.wordpress.com/2009/06/1195134590_waitress-2007dvdripeng1.jpg)
***½
Ensisilmäyksellä ajattelin, että onpas taas tavanomainen ja puuduttava romanttinen hömppäkomedia, mutta tää elokuva oli jotenkin paljon koskettavampi ja piristävämpi tapaus kuin uskoinkaan. Toki mun katsomisnautintoon saattaa vaikuttaa se tosiseikka, että mä valitettavasti kiireen takia jouduin kattoo tätä leffaa pätkissä, joten en ehtinyt lainkaan kyllästymään. Mutta voisin vannoa, että tämän jaksaa katsoa myös kerran putkeenkin ja nauttia silti tästä lämminhenkisestä elokuvasta.
Elokuvan juoni ei ole mikään kovin ihmeellinen: Unelmien reseptissä Keri Russell on Jenna, joka työskentelee tarjoilijana pienessä piirakkakahvilassa syrjäisen tien varrella. Jenna on lahjakas piirakantekijä, ja hän luo jatkuvasti päässään mielentiloihinsa sopivia uusia piirakkareseptejä. Jenna elää onnettomassa avioliitossa vaimoonsa tarrautuvan Earlin (Jeremy Sisto) kanssa. Kun Jenna sitten tulee raskaaksi, on ilo aika kaukana. Raskauden yhteydessä Jenna tutustuu tohtori Pomatteriin (Nathan Fillion). Elokuvan loppu ei yllätä, eikä muutenkaan elokuva tarjoa mitään ihmeellisiä käänteitä, mutta pienet kohtaukset ihastuttavat ja näyttelijät ovat toimivia rooleissaan. Russell on suloinen ja elokuvan kantava voima. Juuri elokuvan aitous on käsinkosketeltavaa, vaikka jotkut kohtaukset ovat koomisen hassuja ja voivat tuntua epäuskottavilta. Tästä huolimatta ne sopivat elokuvan henkeen. Elokuva on myös ainoa elokuva, joka on saanut mut himoitsemaan piirakoita. Aivan valtavan hyvännäköisiä!
-
Drag Me to Hell (2009)
(http://zgene.files.wordpress.com/2009/06/drag_me_to_hell_choke2.jpg)
Ylennystä tavoitteleva nuori pankkivirkailija Christine Brown (Allison Lohman) saa eräänä päivänä vastaanotolleen vanhan naisen, joka tarvitsisi lainanpidennystä säilyttääkseen kotinsa. Pomoansa mielistellen hän päättää olla myöntämättä lainaa. Siitä suivaantuneena mummo päättää langettaa Christinen päälle kirouksen, jonka seurauksena Christine joutuu kolmen päivän päästä örinäheviin. Christine yrittää poikaystävänsä Clayn (Justin Long) ja ennustajaukko Rhamin (Dileep Rao) kanssa purkaa kirouksen.
Drag Me to Hell jätti aika ristiriitaisen fiiliksen. Toisaalta leffa oli kiva piristys nykypäivän kauhuleffoihin, mutta jotain jäi puuttumaan. Käsikirjoitus oli mun mielestä aika heikko ja tuntui nopeasti väsätyltä, sillä useimmat juonenkäänteet oli tosi hääppösiä eikä millekään saatu oikein kunnon selitystä. Välillä myös tuli semmosia hohhoijjaa -kohtia, että vaikka leffa kestikin vaan 1 h 40 min niin ainakin 20 min olisi helposti voinu pätkästä pois. Leffan huumori sen sijaan toimi aika hyvin, vaikkein tiedä, oliko se tahallista vai tahatonta. Näyttelijöissäkään ei hirveesti valittamista, paitsi Alison Lohmanissa! Kuvankaunis tyttö, mutta todella ilmeetön eikä Lohman saanu siihen hahmoon sitä asennetta mitä se ois tarvinnut pienistä yrityksistä huolimatta. Justin Long on vähän kokeneempi näyttelijä ja kyllähän sen huomasi.
Drag Me To Hell on ihan jees kauhu(komedia), loppu pelasti aika paljon. Ihan katsomisen arvoinen.
***-
-
Airplane. :'DDDDDDD ZAZ<3
Mulla ois arvosteltavii leffoi, mut en millään saa aikaseks.
-
The Village (2004)
(http://film.virtual-history.com/photo/large/02392.jpg)
****/*****
M. Night Shyamalan
Joaquin Phoenix, Bryce Dallas Howard, Adrien Brody, William Hurt, Sigourney Weaver)
Draama/Trilleri
Huikeista loppukäänteistä tunnetuksi tullut ohjaaja M. Night Shyamalanin uran on sanottu olevan laskussa Unbreakablen (2000) jälkeen, mutta mielestäni 2004-vuonna valmistunut mielipiteet tiukasti kahtia jakava The Village on Shyamalanin paras näkemäni elokuva tähänmennessä. The Village alkaa kun pienessä yksinäisessä kylässä 1800-luvun lopun maisemissa surraan pienen pojan kuolemaa. Kylä on täysin eristäytynyt muusta maailmasta, sillä sitä ympäröivässä metsässä asuu olioita, joiden lähettyville kukaan ei uskalla mennä. Metsän takana asuvissa kaupungeissa asuu vain ilkeitä ja korruptoituneita ihmisiä, eikä kukaan metsän taakse haluaisikaan lähteä, idealistista Lucius Huntia (Joaquin Phoenix) lukuunottamatta. Kaikki ei kuitenkaan ole sitä miltä näyttää, ja tästä annetaan hienosti vinkkiä jo elokuvan avauskohtauksessa.
"She is more capable than most in this village. And she is led by love. The world moves for love. It kneels before it in awe. "
The Villagea markkinoitiin hieman virheellisesti kauhuelokuvana M Night Shyamalanin aiemman elokuvan The Sixth Sensen tapaan. Näin elokuva ei koskaan saavuttanut kohderyhmäänsä, ja sitä pidettiin aluksi floppina. Myöhemmin The Village on kuitenkin löytänyt fanikuntansa ja sittemmin siitä on noussut jopa kehuttu elokuva. Vaikka elokuvassa on olemassa kauhuelementtejä ja pari varsin intensiivistä kohtausta, kyseessä on enemmänki jännittävä draama. Ohjaaja Shyamalan on itse sanonut että The Village on tarkoitettu rakkaustarinaksi.
Elokuvassa parasta on pääosan pari, Joaquin Phoenixin esittämä Lucius Hunt ja tästä kiinnostunut sokea nuori nainen Ivy (Bryce Dallas Howard). Heidän tarinaansa ei lätkäistä suoraan katsojan kasvoille, vaan se kerrotaan hienovaraisesti ja tyylikkäästi menemättä tippaakaan siirapin puolelle. Muutenkin elokuva on ohjattu kauniisti ja hieno thememusiikki sopii tunnelmaan kuin nyrkki silmään.
Elokuvan juoni sisältää muutaman käänteen, joista pari jopa onnistuu yllättämään. Ihan päräyttävin Shyamalan-leffa tämä ei juoneltaan ole, oikeastaan jopa vähän pliisu. Mutta kokonaisuudessaan erittäin pidettävä leffa hyvillä näyttelijöillä.
-
Ensisilmäyksellä ajattelin, että onpas taas tavanomainen ja puuduttava romanttinen hömppäkomedia, mutta tää elokuva oli jotenkin paljon koskettavampi ja piristävämpi tapaus kuin uskoinkaan.
Olipas sulla samanlaiset fiilikset kun mulla aikanaan tästä elokuvasta 8D.. Ite kirjotin näin:
Waitress: Nyt tuli sit tämäkin katsottua. Waitress (2007) olikin hiukan erilainen elokuva mitä trailereiden, mainosten ja IMDb viime vuoden parhaiten rankattuja 'komediaelokuvia'-statuksen perusteella sain kuvan. Waitress olikin ehkä enempi itkeskely kuin naureskelu elokuva. Pureva kuin mikä anyways. Elokuvassa oli pari vain vitsiä eikä niidenkään ulosanti ollut hirveän onnistunut, vaikka pari hauskaa juttua mukaan mahtuikin.
Waitress kertoo siis raskaana olevan tarjoilija-Jennan (Keri Russel) ankeasta elämästä hirviömäisen aviomies Earlin (Jeremy Sisto) kanssa. Earl on kyllä loistavasti onnistunut hahmo, eipä paljon vihattavammaksi voi yhtä henkilöä tehdä vajaassa kahdessa tunnissa. Jeremy Sisto vielä loistava tulkitsija. Toisessa laidassa sitten Nathan Fillionin myös mainosti esittämä Tohtori Pomatter, jonka astuessa ruutuun meininki muuttuukin paljon koomisemmaksi.
Elokuvasta tuli ehkä mieleen American Beauty ja kyl mä tästä ihan tykkäsin Aika vaikuttavaa draamaa, vaikka Keri Russelin karisma ei pääosassa ihan riitäkään. Hän aina tulee olemaan se epävarma Collegetyttö Felicity.
4/5
-
^Mä taas tykkäsin ihan Keristä (tosin ei oo mitään Felicity-taakkaa harteilla, ku en oo sitä kattonut). Mutta kyllä oli tosiaan Earlin hahmo raivostuttava. Teki mieli repiä siltä silmät päästä heti ku se asteli ekan kerran ruutuun.
-
Mutta kyllä oli tosiaan Earlin hahmo raivostuttava. Teki mieli repiä siltä silmät päästä heti ku se asteli ekan kerran ruutuun.
Mun "suosikki"kohtaus oli se kun se tööttäs sillä autolla saapuessaan paikalle sillein niiiiin ärsyttävästi..
Lisää surullisuutta ton elokuvan tarinaan tuo se, että ohjaaja Adrienne Shelly tapettiin elokuvan valmistumisen aikoihin. =/
-
[size=8] The Fast and the Furious: Tokyo Drift
(http://1.bp.blogspot.com/_Wlripz_EFvQ/SZHfNbVsmsI/AAAAAAAAFZo/cthVIEbawp4/s400/fast_and_the_furious_tokyo_drift.jpg)
***[/size]
(2006)
Pääosissa: Lucas Black, Bow Wow, Nathalie Kelley, Sun Kang, (Vin Diesel vilahtaa lopussa)
Ohjaaja: Justin Lin
Käsikirjoittaja: Chris Morgan
” If You Ain't Outta Control, You Ain't In Control. ”
Pienimuotoisen kaahailusession seurauksena Sean Boswell (Black) lähetetään Japaniin isänsä luo, jotta hän voisi välttää vankilatuomion. (Ehkä maailman siistein rangaistus jos multa kysytään). Hieman myrtsi ja kapinahenkinen Sean rakastaa autoja, joten ei hän kauan paikallaan pysy, kaasujalka on raskas. Koulussa on hankala saada yhteyttä ihmisiin. Ruokalassa lyöttäytyy Seanin seuraan innokas Twinkie (räppäri Bow Wow), joka pälättää minkä vain ehtii. Yhteiseksi kiinnostuksen kohteeksi kuitenkin paljastuu autot ja autojen tuunaus, näin tie käykin jo illan kaasuttelukisaan. Kaunis Neela (Kelley) kiehtoo heti Seania, mutta neitokainen on varattu. Neela sattuu seurustelemaan miehen kanssa joka kuuluu Yakuzaan. Ei hätää, tie naisen sydämeen käy auton kautta. Sean haastetaan kisaa, mutta autoa hän ei omista. Ystävällinen Han (Kang) tarjoaa omaa menopeliään Seanille ja näin kisa voi alkaa. Jatkossa Han auttaa Seania muun muassa driftauksen suhteen ja näin Sean on löytänyt itselleen suojelijan ja mentorin.
Tokyo Drift taitaa olla Fast and Furious sarjan aliarvostetuin osa. Moni todellinen fani ei tahdo lasketa tätä elokuvaa edes sarjaan kuuluvaksi, jopa uusinta F&F:sia markkinoitiin ”alkuperäisenä osana”, sillä mukana oli kahdesta ekasta leffasta tuttuja heppuja ja heitukoita.
Itse pidän Tokyo Driftiä sarjan parhaimpana (uusinta en ole katsonut). Tokion maisemat ja öisin värikkäänä loistavat lamput ja mainokset luovat upean näyn, henkeä salpaavan kauniista autoista puhumattakaan. Ja japanilaiset, maailman söpöimpii ihmisii!
Juonessa ei ole turhaa kikkailua jonka vuoksi leffa on kevyttä katsottavaa. Elokuvaa kohtaan ei edes ollut sen liiempia odotuksia, kuten kahta ensimmäistä kohtaan oli, näin ollen ei tapahtunut pettymyksiäkään. Se mikä tekee elokuvasta myös astetta aikaisempia elokuvia kiinnostavamman, on totta kai driftaus. Voisiko mikään enää olla coolimpaa!
Toki näyttelijöissä on pientä kitisemisen varaa, esimerkiksi Black tuntuu liian patsasmaiselta…autoja tässä katsellaankin ei ihmisiä. :P
P.S Tahtoo tollasen auton.
(http://carsmedia.ign.com/cars/image/article/712/712399/the-fast-and-the-furious-tokyo-drift-car-of-the-day-veilside-rx-7-20060613025623644.jpg)
-
School of Rock (2003)
(http://shinymedia.blogs.com/photos/uncategorized/school_of_rock.jpg)
***½
Ohjaus: Richard Linklater
Pääosissa: Jack Black, Joan Cusack, Mike White, Sarah Silverman
School of Rock on tarina nuhjuisesta wannabe rocktähdestä nimeltään Dewey Finn (Jack Black), joka ei oikein onnistu bändinsä kanssa ja erään sattumuksen johdosta päätyy sijaiseksi alakouluun. Dewey aka Ned ei ole todellakaan tyypillinen opettaja ja ensin häntä ei innosta oppilaat lainkaan. Oppilaiden musiikillisen lahjakkuuden ilmetessä Dewey saa loistokkaan suunnitelman osallistua suureen Battle of The Bands -kilpailuun oppilaiden kanssa. Tästä alkaa tietysti hillittömän hauska biisien opettelu. Elokuva onnistuu olemaan välillä tosi hellyyttävä, tosi rock ja tosi hauska. Välillä se on puuduttavaa Jack Black ilmeilyä, ala-asteikäisiä kakaroita ja jokseenkin surkea kasvukertomus. Mutta jos kaikki puutteet tarinasta unohtaa ja keskittyy rockin ihmeelliseen tunnelmaan, niin eihän tästä voi olla pitämättä. Blackin yli-intensiivinen laulutyyli tosin joko iskee tai sitten ei. Musiikillisesti elokuva miellyttää ainakin minun herkkiä korviani. AC/DC ja Led Zeppelin eivät kyllästytä lainkaan. Joistain häiritsevistä maneereista huolimatta Black onnistuu esittämään keski-ikäistä rockmiestä asenteella ja huumori on nautinnollista. Paikoittain jopa nauroin. Kymmenkuiset lapsoset ovat ihan onnistuneita tapauksia, ja ilmeisesti soittavat itse instrumenttejaan (kuten myös Black), joten aitoutta on pelissä kunnioitettava määrä.
"In the words of AC/DC: We roll tonight... to the guitar bite... and for those about to rock... I salute you."
-
[size=8] Wanted
(http://blog.newsarama.com/gallery/albums/userpics/10002/normal_wanted-nycc_poster.jpg)
***+[/size]
(2008)
Pääosissa: James McAvoy, Angelina Jolie, Morgan Freeman, Thomas Kretschmann, Terence Stamp
Ohjaaja: Timur Bekmambetov
Käsikirjoittajat: Michael Brandt, Derek Haas, Chris Morgan, Mark Millar (sarjakuva) & J.G. Jones (sarjakuva)
”Choose your destiny. ”
Maailmassa on kolme asiaa joista pidän mahdottoman paljon; autot, palkkamurhaajat ja Angelina Jolie. Wantedissa on nämä kaikki kolme, joten loistavat lähtökohdat sillä ainakin on.
Wesley Gibson (McAvoy) on ahdistuskohtauksista kärsivä nössö , joka on antanut hiljaa mielessään hyväksynnän jopa työkaverinsa ja samalla parhaan kaverinsa suhteelle hänen oman tyttöystävänsä kanssa. Wesley työskentelee toimistossa jossa työ on hektistä ja pomo ei ole koskaan tyytyväinen. Pillereitä popsiva mies törmää apteekissa kuumaan Foxiin (Jolie) joka läväyttää heti pöytään, että Gibsonin isä kuului salamurhaajien salaseuraan. Fox on tullut pelastamaan Gibsonin salaseuran jättäneeltä Crossilta (Kretschman), jonka suunnitelmana on niitätä kaikki pois tieltään, Gibsonin isä on jo karun kohtalonsa kokenut.
Alkaa huima kaahailukohtaus, joka tempaa heti mukaansa. Wesley viedään salaseuraan päämajaan ja hänet aiotaan saada seuran jäseneksi. Elämäänsä kyllästynyt Wesley on valinnan edessä, valitako pettävä tyttöystävä ja stressaava työpaikka vai vaarallinen ja salaperäinen elämäntyyli? Salaseuran pomona toimii aina yhtä karismaattinen Morgan Freeman.
Elokuva on saanut innoituksensa sarjakuvasta minkä huomaa aika pian. Toiminta on upeaa, mutta samalla kohtaukset ovat melko epäuskottavia. Ilahduttavaa oli se, että juonen saatiin jopa uusia ulottuvuuksia parilla yksinkertaisella kikalla. Wanted on hyvä toimintaelokuva, joka kärsii paikoin kuvauksesta. Muutaman Matrix-hidastuksen olisi voinut jättää poiskin. Jossain mielessä leffa oli pieni pettymys, mutta tällaisenaankin kelpo katsottavaa vaikka kaveriporukassa. Angelina Jolie on mukava nähdä jälleen toiminnallisessa roolissa, vaikka kyllähän ne vakavatkin roolit hoituvat rutiinilla. On mielenkiintoista katsoa millaisia projekteja ohjaajalta jatkossa tulee, varsin lupaava hän ainakin on.
(http://blogs.courant.com/colin_mcenroe_to_wit/angelina-jolie-on-wanted-game.jpg)
-
[size=8] Musta jää
(http://smackthejack.net/nayta_kuva2.phtml?last_id=3266)
****[/size]
(2007)
Pääosissa: Outi Mäenpää, Martti Suosalo, Ria Kataja, Ville Virtanen
Ohjaaja: Petri Kowica
Käsikirjoittaja: Petri Kowica
Suomalaisella elokuvalla menee loistavasti.
Psykologinen kolmiodraama lähtee käyntiin heti, turhia selittelemättä. Keski-ikäinen menestyvä lääkäri Saara (Mäenpää) huomaa miehensä Leon (Suosalo) pettävän häntä. Asia selviää juuri ennen Saaran syntymäpäivien alkua, joten juhlissa tilanne riistäytyykin käsistä. Päättäväinen Saara haluaa ottaa selville, kenen kanssa Leo on häntä pettänyt, sillä hän ei usko sen olevan vain yksittäiseen kertaan jäänyt juttu. Kun paljastuu, että arkkitehtuuria opettavalla Leolla on suhde nuoreen opiskelijaan Tuuliin (Kataja), keittää Saaralla päässä pahemman luontoisesti. Hän seuraa naista taekwondo tunnille ja kehittää tilaisuuden puhua Tuulille. Saara muuttaa omaan asuntoon ja alkaa esiintyä väärällä henkilöllisyydellä pystyäkseen tutustumaan Tuuliin. Sattumien kauppa saa Tuulin ystävystymään Saaraan, joka esiintyy Crista Eriksonina. Kaksi naista taistelee samasta miehestä, kummallakin on omat pirulliset keinonsa. Intensiivinen kolmiodraama on omaa luokkaansa. Juuri tällaiset elokuvat onnistuvat palauttamaan uskoni kotimaisiin tuotantoihin ja niihin mahdollisuuksiin pärjätä Suomen rajojen ulkopuolella. Musta jää ei ole suotta palkittu monen pystein. Petri Kowica on onnistunut haalimaan Suomen lahjakkaimmat näyttelijät. Lisäksi hän on osannut rakentaa jännitystä, eikä ole antanut liiallisen kunnianhimon sotkea käsikirjoitusta, jonka langat pysyvät koko ajan tiiviisti hänen käsissään.
(http://www.v2.fi/images/entertainment/articles/121/pic1.jpg)
Läpi elokuvan mun vatsassa oli todella epämiellyttävä jännityksen ja ahdistuksen sekamelska. Katsellessa Mustaa jäätä joutuu koko ajan odottamaan pahinta, aikooko Saara satuttaa Tuulia vai mitä hän oikein aikoo tehdä. Outi Mäenpää ja Ria Kataja ovat poikkeuksellisen taitavia näyttelijöitä kummatkin. Heidän yhteistyönsä pelaa moitteettomasti luoden loppua kohden sellaisen jännityksen, että ahdistuin aidosti varmaan enemmän kuin koskaan kotimaista elokuvaa katsoessa. Loppu oli ennen kaikkea nerokas, se ei sortunut sellaisiin yksinkertaisiin ratkaisuihin joita pyörittelin päässäni. Erityisen upeaa on Apocalyptican Eicca Toppisen säveltämä dramaattisen herkkä ja riisuttu musiikki. Suomalainen elokuva voi ja elää hyvin. Kun vain saataisiin rahoitukset kohdalleen voisi tämän kaltaisia pieniä helmiä syntyä useamminkin.
-
[size=8] Los abrazos rotos (Särkyneet syleilyt)
(http://estaticos.20minutos.es/img/2009/03/02/935997.jpg)
***[/size]
(2009)
Pääosissa: Penélope Cruz, Lluís Homar, Blanca Portillo, José Luis Gómez, Rubén Ochandiano
Ohjaaja: Pedro Almodóvar
Käsikirjoittaja: Pedro Almodóvar
Miten Blancosta tuli Caine.
Harry Caine (Homar) on sokea elokuvakäsikirjoittaja ja – ohjaaja. Hän ei ole ollut sokea koko elämäänsä, vaan joutui sopeutumaan siihen vasta aikuisiällä. Caine on melko eristäytynyt vaikka uskaltautuukin ulkomaailmaan. Häntä auttavat agentti ja rakas ystävä, Judit (Portillo) sekä Judithin poika Diego (Novas). Diego auttaa Cainea niin askareissa kuin kässäreiden hiomisessa ja puhtaaksi kirjoittamisessakin. Elokuva selvittää takaumien avulla, miten Cainesta on tullut sellainen kuin hän tänä päivänä on.
Kaikki alkoi kauniista Lenasta (Cruz) jolla oli haave elokuvatähteydestä. Rikkaan Ernesto Martelin (Gómez) vaimona kyllästyvä Lena nauttii kyllä vauraudesta, mutta kokee tylsistyvänsä ja olevan vain pelkkä koriste. Mateo Blanco (Harry Cainen entinen nimi) on menestyksensä huipulla. Hän on juuri aloittamassa uuden komediansa kuvauksia. Lena astelee Mateon toimistoon esittäytymään henkilökohtaisesti. Lenan taidoissa ei ole kehumista aluksi, mutta Mateo uskoo naisen potentiaaliin ja palkkaa Lenan pääosaan. Ernesto huolestuu siitä, ettei vaimo hyörikään koko ajan turvallisesti kotona. Jokuhan voisi vaikka rakastua Lenaan ja varastaa hänet omakseen.
Almodóvarille hyvin tyypillisiä piirteitä löytyy tästäkin elokuvasta. Kantavina teemoina ovat rakkaus, mustasukkaisuus ja petos. On alusta asti selvää, että Mateon ja Lenan välillä on jotakin muutakin kuin jaettu intohimo elokuviin. Lena pyristelee Erneston kahleista irti. Ernesto ei kykene ymmärtämään, että kaikkea ei voi saada rahalla. Kun mukaan heitetään vielä Erneston homo poika (Ochando), joka rakastuu Mateoon, ovat suuret jännitteet syntyneet.
(http://www.blogdaddy.com/galeria/los-abrazos-rotos/fullsize/los-abrazos-rotos-fotos-01.jpeg)
Almodóvar viljelee elokuvassa viittauksia elokuvantekoon ja sen historiaan sekä myös omiin teoksiinsa. Hänen elokuvansa on hyvin tyypillinen Almdóvar tuotanto, ja sitä voisi jopa sanoa melkoisen maneeriseksi, vaikka ihan mielenkiintoinen se olikin. Hänen elokuvansa usein kertovat tarinaa takaumien ja monien eri tasojen kautta. Mukana on tuttuun tapaan kekseliästä huumoria, vaikka teema onkin raskas. Tässä tapauksessa kikkailu tuntuu välillä liian väkinäiseltä ja hän kompastuu omaan nokkeluuteensa. Positiivista oli se, että Cruz onnistui olemaan ilmeikäs roolissaan. En useinkaan ole pitänyt hänen roolisuorituksistaan. Tähän leffaan pitää jaksaa keskittyä, jotta siitä saa jotain irti. Onhan se pääasiassa surullisen kaunis tarina uhrautumisesta.
-
[size=8] Leijat Helsingin yllä
(http://ohjelmat.yle.fi/files/ohjelmat/u1485/leijat_helsinginylla_II_480x270.jpg)
***[/size]
(2001)
Pääosissa: Pekka Strang, Pirkka-Pekka Petelius, Paavo Kerosuo, Peter Franzén, Alexander Skarsgård (!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!<3), Cecilia Paul, Emil Lundberg, Lina Pernerd, Johanna af Schultén
Ohjaaja: Peter Lindholm
Käsikirjoittajat: Kjell Sundstedt, Charlotta Thelin & Peter Lindholm
(Kjell Westön romaani)
Raha, raha, raha ja vielä kerran raha.
Leijat Helsingin yllä kertoo vauraasta Bexarin perheestä, sen noususta ja huimasta laskusuunnasta 1960 luvulta 1990-luvun alkuun saakka. Isä Henrik (Petelius) on nainut itsensä rikkaaseen sukuun ja on noussut johtajan pallille. Bisnekset vievät jo ulkomaille saakka, mutta hän lupaa perheen kuopukselle Rikulle enemmän aikaa.
(http://www.ylioppilaslehti.fi/2001/010907/arvosteluleijat.jpg)
Riku kokee jäävänsä vaille arvostusta, sillä isoveli Dani (Strang) menestyy koulussa, osaa lukea sujuvasti koulun kevätjuhlassa yleisön edessä sekä tietää kaiken rockista. Koko perhe on nostanut jalustalle Danin, Danista vielä tulee jotain. Dani kirjoittaa ylioppilaaksi, Dani menee kauppakorkeaan, Dani sitä ja tätä. Henrik-isä on suunnitellut lastensa tulevaisuuden etukäteen. Kun Dani ilmoittaa, ettei aio toimia isänsä toiveiden mukaisesti vaan aikoo perustaa bändin ja vastustaa väkivaltaa suuttuu isä verisesti eikä siitä toivu. Dani karkaa eikä perhe näe häntä vuosiin, Henrik ei edes pidä Dania enää poikanaan. Niinpä kaikki toivo sälytetäänkin nyt Rikun (Kerosuo) harteille. Aikuistuneen, jo ylioppilaaksi lakitetun Rikun sisällä kuitenkin kytee katkeruus lapsuudesta, vanhempien erosta ja Danin suosimisesta. Dani ajautuu yhdessä lapsuuden toveriensa kanssa tekemään erilaisia bisneksiä, jotka kaikki eivät näytä lupaavilta projekteilta. Rikun ystävien rooleissa nähdään muun muassa Peter Franzén ja Alexander Skarsgård.
Dani palaa kaupunkiin, mutta on huumekoukussa. Kaikki haaveet ovat romuttuneet täysin, voiko perhe tästä enää nousta?
Elokuva on haikea ja lohduton kuvaus nuoruuden palosta, ja kaatuneista unelmista, kun asiat eivät sujuneetkaan siten miten niiden olisi haluttu menevän. Isän painostus ajoi kummatkin pojista väärille teille. Ongelmana on juonen nopea läpileikkaus. Kuten aina kirjan pohjalta tehdyissä elokuvissa vaivaa se, että kaikkiin henkilöihin ja tapahtumiin ei pystytä keskittymään yhtä paljon, joten pakosti monet jutut jäävät liian kaukaisiksi. Puolentoista tunnin mittaiseen elokuvaan olisi varmasti voitu lisätä rohkeammin enemmän sisältöä. Näyttelijät ovat kantava voima. Pirkka-Pekka Petelius tekee vahvan suorituksen vakavassa roolissa ja todistaa pystyvänsä muuhunkin kuin naurattajan rooliin. Erittäin miellyttävä yllätys oli Alexander Skarsgård, True Bloodin Eric. (:P)
Muutoin niin vakavassa elokuvassa on kuitenkin toivoa elättelevä loppu joka paketoi elokuvan kauniiseen pakettiin.
-
[size=8] Ganes
(http://www.ses.fi/gfx/elokuvat/ganes.jpg)
**[/size]
(2007)
Pääosissa: Eero Milonoff, Olavi Uusivirta, Jussi Nikkilä, Tommi Korpela, Minttu Mustakallio, Reino Nordin, Kari Hietalahti, Leena Pöysti
Ohjaaja: JP Siili
Käsikirjoittajat: Antero Arjatsalo & Pentti Kasurinen
Remun stoori, Snaijaatsä?
Ganes oli ilmestyessään vuoden elokuvatapaus Suomessa. Hurriganes on kuitenkin merkittävä bändi Suomen historiassa.
Vaatimattomissa oloissa kasvanut Remu (Milonoff) ei viihdy koulussa eikä toisaalta tiedä mitä tekisi. Isä (Korpela) on viinaan menevää sorttia eikä hän sovi roolimalliksi. Poliisien kanssa usein tekemisiin joutunut nuorukainen huomaa kiinnostuvansa soittamisesta. Soittimien hankkimiseen tarvitaan fyffee. Kavereidensa kanssa pieniä murtokeikkoja tekevä Remu jää useaan otteeseen kiinni rötöksistään. Heka (Nordin) uhrautuu Remun puolestaan ja ottaa syyt niskoilleen eräästä epäonnistuneesta keikasta, jotta Remu saisi perustettua bändinsä. Nikkilä esittää kitaristi Albert Järvistä ja Uusivirta puolestaan basisti Cisse Häkkistä. Kaikki kuitenkin tuntuu pyörivän juonellisesti Remun elämässä, mikä on sääli. Olisin halunnut, nähdä elokuvan Hurriganesista, en Remusta. Vai voiko bändin perustajaa väittää tärkeimmäksi jäseneksi, eivätkö kaikki ole tasa-arvoisia? Tiedän, että Hurriganes fanina äitini sai tästä elokuvasta miljoona kertaa enemmän irti kuin minä. Mut tää jätti melko kyllästyneeksi ja kylmäksi. Vaikka Eero Milonoff on lahjakas näyttelijä, ei mielestäni Remun imitointi tee suorituksesta hyvää. Ei pidä vain näyttää ja kuulostaa esikuvaltaan, vaan pitää olla tämä esikuva itse!
(http://img.mtv3.fi/mn_kuvat/mtv3/viihde/elokuvakuvat/2007/463947.jpg)
Ja multa menee edelleen yli puolet Remun omintakeisesta puheesta ohi. Mut mikäs siinä... cool rokkenrolli bändi, huono lehva.
-
^^ Ganesissa parasta on Olavi ja se, että mun siskon voi bongata useammastakin kohdasta.
Ärsyttävintä on se, että siinä mainostetaan niin niide sponsoreita (camping, koff, dna) repliikeillä "Täällä on vielä vähän hiljasta, mut kyllä se siitä lähtee" ja "Elämä on" sekä kantamalla näkyvästi Camping-pakettin.. :(
-
Joo! Ite kans mietin tota mainostusta! Ja yks repla tais olla "Melko reilua". Eiks seki ollu joskus joku Dna:n slogan?
Siinä lopussa ku ne oli Tavastialla niin oli käyny pieni moka, ku siellä seinällähän lukee bändien nimii jotka on vasta perustettu 1990 ja 2000-luvuilla, esim. Northerin nimi näky sieltä seinältä. :D
-
[size=8] Observe and Report
(http://www.wildaboutmovies.com/images_7/ObserveAndReport325A.jpg)
(http://addins.wgem.com/blogs/newstoday/wp-content/uploads/2009/04/observe_and_report.jpg)
**[/size]
(2009)
(Suom. Ostarin Superstevari)
Pääosissa: Seth Rogen, Anna Faris, Ray Liotta, Collette Wolfe, Michael Peña
Ohjaaja: Jody Hill
Käsikirjoittaja: Jody Hill
” Right now, the world needs a hero.”
Ronnie Barndhart (Rogen) on sekopäinen ostarin päävartija, joka kuvittelee itsestään liikoja. Höpsähtäneen äitinsä luona asuva mies kuvittelee omistavansa samanlaiset oikeudet kuin poliisilla. Kun ostarilla riehuu itsensäpaljastaja ja öisin tapahtuu murtoja, päättää Ronnie ryhtyä hommiin. Samalla olisi tarkoitus hurmata bimbo kosmetiikkamyyjä Brandi (Anna Faris, joka on mennyt pilaamaan itsensä silikoneilla -.-).
Etsivä Harrison (Liotta) menettää hermonsa mukana roikkuvaan Ronnieen, josta ei ole mitään apua rikostutkinnassa. Ronnie kun melkein on pidättämässä espanjalaisen työntekijän vain siksi, koska tämä muka espanjaksi tunnusti syyllisyytensä. Tosiasiassa Ronnie ei ymmärrä sanaakaan espanjaa.
Omiin kykyihinsä uskova Ronnie hakee poliisikouluun intoa täynnä, mutta ei läpäise psykologisia testejä. Elokuva on melkoinen sekametelisoppa. Mukaan on heitetty mitä kaapista on satuttu löytämään ja lopputulos on sen mukainen. Elokuva yrittää olla kovin shokeeraava ja järkyttävän roisi. Alku oli ihan hauska, mutta sitten alkaa alamäki. Itse tunsin suurimman osan ajasta vaivautuneisuutta ja myötähäpeää. Toivottavasti kukaan pari ei mennyt treffeillä katsomaan tätä. Positiivista on lyhyt kesto. Paikoin ihan hauskoja hetkiä kyllä vielä mahtuu joukkoon alunkin jälkeen, mutta ei tätä oikein mistään voi kehua. Arvosanan määrittäminenkin oli hankalaa. Seth Rogen sopii rooliin kuin rooliin, mutta olisi voinut vähän harkita mihin projektiin on lähtenyt mukaan.
-
[size=8] Adventureland
(http://www.shockya.com/news/wp-content/uploads/adventureland_poster2.jpg)
**½[/size]
(2009)
Pääosissa: Jesse Eisenberg, Kirsten Stewart, Bill Hader, Ryan Reynolds, Kristen Wiig, Paige Howard (=Ron Howardin tytär), Martin Starr
Ohjaaja: Greg Mottola
Käsikirjoittaja:
(http://2.bp.blogspot.com/_Eqm6qZmYFDs/Sio4vMMFKkI/AAAAAAAABDk/IdCc4Hvtjng/s400/Adventureland-Stewart_l.jpg)
Antakaa Bill Haderille isompia rooleja!!!
”It was the worst job they ever imagined... and the best time of their lives.”
On vuosi 1987. James Brennan (Eisenberg) on valmistunut high schoolista ja ennen korkeakoulu opintoja hän haaveilee kiertelymatkasta Eurooppassa. Suunnitelma menee pieleen, koska vanhemmat eivät voikaan rahoittaa matkaa töissä tapahtuneiden takaiskujen takia. Jamesin on mentävä kesäksi töihin saadakseen rahaa. Ainut paikka jonne hän pääsee töihin, on hieman nuhjuinen huvipuisto Adventureland. Johtajana toimiva Bobby (mainio Hader) ei edes vilkaise ansioluetteloa. Adventurelandissa James tutustuu moniin nuoriin joista muodostuu kesän aikana hänelle tärkeä kaveripiiri. Yksi on ylitse muiden, persoonallinen Em Levin (Stewart). James ihastuu tyttöön heti ja Em tuntuu vastaavan tunteisiin. Emillä on kuitenkin suhde varattuun mieheen (Reynolds). Em ja Mike soutaavat ja huopaavat, Em ei tiedä onko hän ihastunut Jamesiin. Toisaalta hän ei myöskään käsitä mitä tarjottavaa Mikella on, hän ei kuitenkaan jätä vaimoaan.
Greg Mottolan ohjaama elokuva on realistinen kuvaus 80-luvun nuorista. Musiikki, lavastus ja puvustus ovat loistavia. Huvipuisto on tunnelmallinen paikka kaikkine valoineen. Myös yleiseltä tunnelmaltaan elokuva on mukavan kevyt, vaikka nuorten tunneongelmia toki käsitelläänkin. Jokaisella nuorella on mielenkiintoinen persoona, eikä kukaan ole kiiltokuvamainen. Ongelmaksi muodostuu se, että elokuvasta ei oikein jää mitään käteen. Joo, ihan kivaa ajanvietettä, mutta pitikö tällä olla jokin sanoma? Harmitti taas, että Bill Haderilla oli jälleen kerran aivan liian pieni osa. Koska ohjaajat/käsikirjoittavat tajuavat Haderin loistavuuden ja alkavat laittaa häntä pääosiin?!
-
Die Hard (1988)
(http://fusedfilm.com/wp-content/uploads/2009/06/r0000159.jpg)
"Yippee-ki-yay, motherfucker!"
Jouluaatto. New Yorkin poliisi John McClane (Bruce Willis) saapuu Los Angelesiin viettämään pikkujouluja (oon kyllä aina ihmetelly että miks pikkujouluja ku on jouluaatto..) asumuserossa olevan vaimonsa Hollyn (Bonnie Bedelia) työpaikalle Nakato Plazaan. Ennen kuin hauskanpito ehtii kuitenkaan edes alkaa, hyökkää saksalainen rikollisjoukko juhliin päämääränään kassaholvissa olevat 600 miljoonan arvopaperit. Panttivangeiksi joutuu koko juhlaväki lukuunottamatta Johnia, joka onnistuu piiloutumaan. Näin alkaa yhden miehen sota kahtatoista ammattirikollista vastaan.
Die Hard on kaikkien toimintaelokuvien isä ja ehdoton klassikko. Se on mielestäni paras toimintaelokuva ja yksi parhaimmista leffoista näin muutenkin. Kaikki vaan yksinkertaisesti pelaa. Die Hard ei ole erikoinen, edes mitenkään massasta poikkeava toimintaelokuva (paitsi ylivertaisuudellaan muihin), mutta juuri sopivan yksinkertainen juoni, loistavat näyttelijät, ja huumori tekevät siitä kovan paketin. Toimintaa on juuri sopivasti ja kohtaukset on toteutettu mallikkaasti. Elokuvan kaksi tärkeintä näyttelijää, hyvis McClanea esittävä Willis ja pahista, rikkollisjengin johtajaa Hans Gruberia esittävä Alan Rickman tekevät molemmat loistavat roolisuoritukset ja selvästikin elokuvan parhaimmat. John McClanen hahmo onkin yksi suosikeistani kautta aikojen ja Bruce Willis tuo siihen juuri sen tarvitseman äijämäisyyden ja kovuuden. Die Hardissa ei ole mielestäni olleenkaan kunnollisia huonoja elementtejä. Ei sellaisia asioita, mitkä olisivat jääneet hampaankoloon elokuvan jälkeen. Mitään huimia juonenkäänteitä ja shookeeraavaa loppua ei nähty, mutta toisaalta, eivät ne ehkä joka leffaan kuulukaan. Elokuva hipoo täydellisyyttä tällaisenaan - joskus pelkkä viihdyttävyys riittää. Die Hard on todellinen äijäleffa joka kestää loputtoman määrän katselukertoja, mutta kyllä varmasti nainenkin tämän seurassa viihtyy.
*****
-
Siinä lopussa ku ne oli Tavastialla niin oli käyny pieni moka, ku siellä seinällähän lukee bändien nimii jotka on vasta perustettu 1990 ja 2000-luvuilla, esim. Northerin nimi näky sieltä seinältä. :D
Haha! Fail!
Tota mä en oo ees huomannu! :D
-
[size=8] The Girl in the Park
(http://www.dnainternet.fi/export/sites/dna/portaali/viihde/elokuvat/dvd-arvostelut/dvd_arvio_kuvat/girlinpark_max.jpg)
*½[/size]
(2007)
Pääosissa: Sigourney Weaver, Kate Bosworth, Keri Russell, Alessandro Nivola, Elias Koteas
Ohjaaja: David Auburn
Käsikirjoittaja: David Auburn
”Kun lapsi katoaa.”
Normaali, arkinen päivä leikkipuistossa kokee järkyttävän lopun, kun Julia Sandburg (Weaver) kääntää hetkeksi selkänsä pakatakseen laukkunsa. Pieni tytär Maggie on ehtinyt kadota sillä välin tyystin tyhjästä leikkipuistosta. Julia ei pysty antamaan itselleen anteeksi Maggien katoamista ja se rikkoo jopa hänen avioliittonsa. Suhde toiseen lapseen, Chrisiin (Nivola) muuttuu etäiseksi.
17 vuotta myöhemmin Julia muuttaa takaisin kotikaupunkiinsa työn perässä. On aika kohdata menneisyys ja rakentaa uudelleen suhdetta Chrisiin sekä tämän tulevaan, raskaana olevaan vaimoon Celesteen (Russell).
Kerran ollessaan kahvilassa Julia todistaa nuoren naisen, Louisen (Bosworth) ja tämän poikaystävän riidan. Louise säntää itkuisena ulos kahvilasta ja Julia tuntee tarvetta seurata häntä, jospa nainen tarvitsisi apua. Tämän seurauksena Julian ja Louisen välille kehkeytyy omituinen suhde. Julian mielestä Louise muistuttaa hänen kadonnutta tytärtään Maggieta ja tahtoo siksi olla kuin äiti Louiselle. Julian mieli ei ole tasapainossa, eikä hän suostu ymmärtämään tosiasioita.
Lapsen menettäminen on aina traumaattista, varsinkin jos katoamisen syy ei koskaan selviä. Aiheesta on tehty paljon kirjoja ja elokuvia, eikä tämä tapaus erotu joukosta. Elokuvan edetessä vain odottaa koska tapahtuu jotain, tai koska selviää lisää asioita. Weaver on roolissaan tasaisen vahva, mutta se ei riitä pelastamaan leffaa tylsyydeltä. Kate Bosworthia katsellessa pyörii vain mielessä, miten joku on voinut päästää itsensä noin kamalaan kuntoon, nainen on järkyttävä tikku. En oikeasti pystynyt keskittymään hänen roolisuoritukseensa riutuneen ulkomuodon vuoksi.
Mielenkiintoinen juoni tyssäsi siihen, että odotin elokuvassa tapahtuvan jotain dramaattisempaa. Kannattaa jättää väliin jos tarjolla on jokin ”mehukkaampi” kertomus katoamisesta.
(http://www.kate-bosworth.org/news/wp-content/uploads/2009/01/27.jpg)
-
Mahtavasti tullu lisää arvostelui! Mä en ees nyt ehdi näitä lukee, mutta pitää palata asiaan myöhemmin, ku on aikaa.
Joskus pitiki kysyy Negsulta, että onko Alexander Skarsgård ruotsalainen vai onko sen vanhemmat vaan ruotsalaista sukujuurta... ilmeisesti kysymykseen saatiin vastaus, jos mies on -01 esiintynyt suomalaisessa leffassa. Tosta leffasta en osaa sanoo mitään, ku en oo nähnyt, mutta oikeesti se Westön kirja on ihan loistava!
-
Alexander on Stellan Skarsgårdin poika. :'D Stellanin pari muutaki poikaa näyttelee ja tytär on malli.
-
Alexander on Stellan Skarsgårdin poika. :'D Stellanin pari muutaki poikaa näyttelee ja tytär on malli.
Ok. No olishan tosta samasta sukunimestä voinut JOTAIN päätellä ;D
//Onko Negsulla parempaa tietoa, että onko lapset syntynyt Ruotsissa vai kuinka? Kauhee utelu.
-
Alexander on Stellan Skarsgårdin poika. :'D Stellanin pari muutaki poikaa näyttelee ja tytär on malli.
Ok. No olishan tosta samasta sukunimestä voinut JOTAIN päätellä ;D
//Onko Negsulla parempaa tietoa, että onko lapset syntynyt Ruotsissa vai kuinka? Kauhee utelu.
Mun käsittääkseni on. :P Ainakin sellasessa uskossa oon eläny, et Stellan on pääasiassa kuitenki koko ajan asunu Ruotsissa.
-
Sinkkuelämää (Sex and The City: The Movie) 2008
(http://www.stylebakery.com/daily/images/Sex_and_the_city_movie.jpg)
***-
Ohjaus: Michael Patrick King
Pääosissa: Sarah Jessica Parker, Kim Cattrall, Kristin Davis, Cynthia Nixon, Chris Noth, Jennifer Hudson, Lynn Cohen
Elokuva on tavallaan jatkoa HBO:n Sinkkuelämää tv-sarjaan. Elokuva keskittyy jälleen Carrieen (Parker) ja tämän rakkauselämään. Carrie on ollut onnellisesti yhdessä Johnin (Noth) kanssa jo 3 vuotta, mikä on pitkä aika sarjaa seuranneille. Nyt Carrie haluaa edetä parisuhteessaan askeleen etiäppäin ja hääsuunnittelut alkavat. Samaan aikaan seurataan "sinkkunelikon" muiden jäsenien toilailuja. Ensinnäkin täytyy sanoa, että elokuva on aivan liian pitkä. Lisäksi sen juoni on aika mitäänsanomaton, eikä elokuva tarjoaisi juuri mitään, jos ei olisi nähnyt sarjaa, ja tuntisi hahmoja entuudestaan. Keskikohta elokuvasta on parasta antia - se pitää sisällään parhaat vitsit ja mukaansatempaavimmat hetket. Loppu sen sijaan on taas aikamoista pitkitystä. En oikein tiedä, minkä arvosanan olisin antanut, koska toisaalta leffa ei juurikaan ansaitsisi puoltatoista tähteä enempää, mutta toisaalta leffa on aika nostalginen sarjaa seuranneelle ja ainakin minä ihan kuitenkin jaksoin tämän katsoa yli kahden tunnin pituudesta huolimatta. Elokuvan anti ei kuitenkaan ole mitään päätä huimaava, joten suosittelen vain sarjan hc-faneille.
-
Waiting... (2005)
(http://www.boxofficeprophets.com/tickermaster/loadimage.cfm?image=waiting.jpg)
****/*****
Rob McKittrick
(Ryan Reynolds, Chi McBride, Anna Faris, Justin Long, John Francis Daley, Luis Guzman)
Komedia/Draama
Waiting... kertoo Shenaniganz- ravintolan tarjoilijoiden arjesta. Leffa on aika kevyt vähän American Pie- tyyppisen huumorin edustaja. Mikä tekee Waiting...ista kuitenkin astetta paremman alapäähuumorikomedian on sen sympaattinen, elämänmakuinen ja kaikinpuolin realistinen ote. Draama toimii tasapainossa huumorin kanssa, eikä myöskään sorruta Apatown komedioiden tyyliin liialliseen siirappisuuteen alun komediallisemman osuuden jälkeen. Keskenään erilaiset ja persoonalliset, mutta eivät kuitenkaan stereotypiset hahmot lisäävät draaman tuntua vaikka elokuvan varsinaiset draamakohtaukset varsin vähissä onkin. Värikkääseen hahmogalleriaan kuuluu mm. Ryan Reynoldsin esittämä päähenkilö Monty, joka taiteilee hienosti hyvän jätkän ja kusipään välillä. Elokuvasta hyvin mieleen jää myös Justin Longin hahmo, oman elämänsä väliinputoaja Dean ja Chi McBriden loistava filosofinen tiskaaja Bishop.
"Never fuck with people who handle your food"
Hahmojen lisäksi elokuvassa parhaiten toimii näyttelijät. Tai pääasiassa Ryan Reynolds, joka on jälleen kerran loistava. Myös Justin Long onnistuu hienosti, eikä oikeastaan kukaan näyttelijöistä töki. Vaikka huumorin laadulta ja hauskuudelta Waiting... ei juurikaan eroa tavallisesta 2000-luvun rivikomediasta, sen omalla tavallaan suorastaan dokumenttimaisen realistinen fiilis ja niin jokapäiväiseltä tuntuvat (joskin paikoin ehkä hieman liiotellut) tapahtumat ja niistä kumpuava huumori tekevät siitä erikoistapauksen. Leffassa on todella kotoinen tunnelma ja samaistuttavat hahmot, riippuu ehkä elämäntilanteestakin. Leffan fiilistä on aika vaikea selittää sitä näkemättömälle, joten jos joskus törmäätte tähän hieman pienemmän yleisön leffaan niin suosittelen ihmeessä.
-
Still Waiting... (2009)
(http://www.slashfilm.com/wp/wp-content/images/stillwaiting.jpg)
**-/*****
Jeff Balis/Rob McKittrick
(Chi McBride, John Michael Higgins, Rob Benedict, Justin Long, Luis Guzman, Andy Milonakis)
Komedia/Draama
Pienehkön budjetin komedia Waiting... (2005) löysi aikanaan pienen mutta innokkaan kannattajajoukon. Se johti siihen että ohjaaja McKittrick sai päähänsä pyöräyttää tämän tortun, erään turhimmista jatko-osista ikinä "Still Waiting...". Elokuva ei välttämättä ole maailman surkein komedia, itseasiassa sain jopa parit naurut mihin ei kaikki komedia pysty. Suurin virhe Still Waiting...ssa on sille, että se on jatko-osa elokuvalle "Waiting...". Suuri osa ensimmäisen osan loistavuudesta perustuu Ryan Reynoldsin valovoimalle, ja kun Ryan Reynolds ei lähtenyt jatko-osaan mukaan, ei koko leffasta tullut juuri mitään. Ravintolateemasta kun on kyse, niin tulee väistämättä mieleen metafora, että ensimmäinenelokuva oli herkullinen ateria. Tämä jatko-osa taas oli se sama ateria mikrossa lämmitettynä 4 vuotta myöhemmin.
Olisi tästä saattanut tullakin siedettävä elokuva, mutta heti hahmoissa tehdään suuri virhe. Sensijaan että keskityttäisiin vanhoihin tuttuihin hahmoihin, tai tuotaisiin kokonaan uudet, Still Waiting tuo mukaan uusia (tylsiä) hahmoja, ja sisältää vanhoja hahmoja aivan turhissa sivuosissa. Senlisäksi että uudet hahmot eivät ole mitään verrattuna vanhoihin, ensimmäisen elokuvan maaginen tunnelma on täysin poissa. Mahdollisesti molemmista elokuvista voisi nauttia jos katsoo tämän jatko-osan ensin, sillä suuri osa Still Waiting...in heikkoutta on se, että se ei pääse itsenäiseksi suunnitellun ykkösosaleffan asettamien odotuksien tasolle. Parille hassulle kohtaukselle yksi tähti ja Luis Guzmanille toinen. Ja vielä miinus ensimmäisen osan maineen tärväämisestä, siinä se.
-
Die Hard 2 (1990)
(http://www.dvdcommentaries.co.uk/die-hard-2-1990.jpg)
****
Die Hard 2 on siis jatko-osa ykköselle. Elokuvan ohjauksesta vastaa suomalainen Renny Harlin, ja täytyy todeta, että tämä leffa on yksi Harlinin parhaimpiin ohjauksiin kuuluvista. Samaa totuttua rytinää ja räiskettä, samat kliseiset action-kohtaukset, samat näyttelijät - no melkein. Sillä pääosassa on jälleen kerran loistava Bruce Willis ja sivuosissa vilahtaa ykkösleffasta tuttuja kasvoja. Pahis on vaihtunut toki, ja nyt pakokauhua pitää yllä William Sadlerin esittämä eversti Stuart. Stuartin johtamat terroristit ovat vapauttamassa pidätettyä kenraalia Esperanzaa, jota ollaan tuomassa Yhdysvaltoihin tuomittavaksi ja heidän suunnitelmansa on tehokas ja aukoton. Tälläkään kertaa he eivät kuitenkaan ole ottaneet huomioon John McClanea, joka on suunapäänä joka paikassa. Elokuvassa on jälleen kerran kaikki toimintaleffalle vaadittavat elementit koossa: riittävästi toimintaa, riittävästi jännitysmomenttia, riittävästi huumoria ja tarpeeksi tyhmiä ja hauskoja sivuhahmoja. Elokuva on loistava, ja ansaitsee melkeinpä yhtä suuret hehkutukset kuin eka osakin. Pisteitä vähensin ainoastaan siitä, että elokuva on joittenkin vitsien puolesta vähän liian paljon ekan osan toistoa, ja jotkut McClainen suoritukset jo liiankin yli-inhimillisiä, mutta mitäs täs muuta ku: Yippikaijee!
-
Kuokkavieraat (Wedding Crashers) 2005
(http://www.themoviemind.com/wp-content/uploads/2008/04/wedding-crashers2.jpg)
***+
Ohjaus: David Dobkin
Pääosissa: Owen Wilson, Vince Vaughn, Christopher Walken, Rachel McAdams, Isla Fisher, Jane Seymour, Bradley Cooper
Oikeasti pidin tästä, vaikka elokuvassa oli paljon sellaista, mihin olisin voinut tympääntyä: jokseenkin outo juoni, ja jokseenkin ärsyttävät hahmot. Mutta mitä vielä! Ihan parasta meininkiä pitää kuokkavierailua harrastuksenaan, ja loistaa melkeinpä häiden pääosassa, ilman että kukaan osaa epäillä heitä. Juoni on ehkäpä elokuvan suurin puute kuitenkin, koska niin typerä se on. Näyttelijät ovat kuitenkin hassuja, ja erityisesti tykästyin Vaughnin esittämään Jeremy Greyhin. Jotenkin niin koominen. Naisnäyttelijät olivat hauskoja, erityisesti Isla Fisher. McAdams oli ehkä vähän kuivakka. Silti jotenkin tästä elokuvasta jäi parhaus puuttumaan, kun ei ole mitään erityistä, mitä tästä haluaisin hehkuttaa. Ei mikään ikimuistoinen, mutta päivän piristys.
-
Ite rakastan Kuokkavieraita. Owen Wilson on loistava.<3 Jotenki niin rento. Rennosti cool. :'D Kemiat Vincen kanssa pelaa hyvin. En oo koskaan pitäny McAdamsista, mut Isla on tosiaan ihana.
-
Ite rakastan Kuokkavieraita. Owen Wilson on loistava.<3 Jotenki niin rento. Rennosti cool. :'D Kemiat Vincen kanssa pelaa hyvin. En oo koskaan pitäny McAdamsista, mut Isla on tosiaan ihana.
Joo. Wilson oli myös loistava, unohdin hehkuttaa tätä ITSESTÄÄNSELVYYTTÄ ;D
-
[size=8] District 9
(http://www.iwatchstuff.com/2009/05/08/district-9-poster.jpg)
***+[/size]
(2009)
Pääosissa: Sharlto Copley, Jason Cope, John Sumner, David James
Ohjaaja: Neill Blomkamp
Käsikirjoittajat: Neill Blomkamp & Terri Tatchell
”You are not welcome here.”
Etelä-Afrikassa, Johannesburgissa asuu valtava määrä avaruusolioita pakolaisleirillä District 9. Näiden olioiden alus on ”parkkeerattu” kaupungin yläpuolelle. Alienit pakenivat omalta planeetaltaan jostain tuntemattomasta syystä. Erään alienperheen toiveena olisi kuitenkin kotiinpaluu. Ihmiset ovat yrittäneet käyttää hyödykseen muukalaisten käsittämättömän tehokasta aseteknologiaa mutta yritykset ovat olleet epäonnistuneita, sillä aseiden toiminnan aktivointiin tarvitaan alienin DNA:ta. Maailma odotti suurta harppausta teknologian suhteen, joten pettymys on valtava. Avaruudesta saapuneita otuksia kohdellaan töykeästi ja he elävät ankeissa oloissa. Alienien valvonnasta vastaava Multi-National United (MNU) päättää siirtää leirin uudelle alueelle, jolloin konfliktit ihmisten ja alieneiden välillä saavat tulta alleen. Wikus van der Merwe (Copley) on eräs kenttätyöntekijöistä joka on mukana siirrossa. Kohdatessaan vihastuneita alieneita hän saa tartunnan jonka seurauksena alkaa käydä muutosta; hän on muuttumassa itsekin alieniksi! Aseteollisuuden läpimurto on vihdoin askelta lähempänä.
(http://blog.lib.umn.edu/carls064/freealonzo/district_nine.jpg)
Peter Jacksonin tuottama District 9 tuli todella puskista. Se on aihepiiriltään mielenkiintoinen ja ennennäkemätön tapaus. Elokuva on kuvattu dokumenttimaiseen tyyliin. Kamera kulkee työntekijöiden mukana, alussa haastatellaan kadulla kansalaisia ja mukana on myös asiantuntijoiden kommentteja. Kamera myös heiluu vauhdikkaammissa kohtauksissa, joten kokemus tuntuu aidolta dokumentilta. Avaruusolioita ei ole tässä teoksessa kuvattu ylivertaiseksi roduksi vaan he ovat yhteiskunnan pohjasakkaa. Voisi siis ajatella elokuvan olevan myös jonkinlainen kannanotto syrjittyjen kansanosien ja pakolaisten kohteluun. Periaatteessa dokumenttityyli katoaa loppuvaiheessa jolloin kuvataan Wikuksen kamppailua suuryhtiön hyväksikäyttöä vastaan, samalla mukaan saadaan toimintaleffojen elementtejä.
Elokuva onnistui olemaan erikoinen ja samalla viihdyttävä. Jossain määrin ylistävien arvioiden jälkeen mulle pettymys. Tuntuukin siltä, että petyn aina mitä enemmän ennakkoon luen hehkutuksia ja sitten ne vaan jää päähän kummittelemaan. Tästä huolimatta on elokuva loistava kokemus. Se osoittaa miten pienemmälläkin budjetilla on mahdollisuus saada tehosteista hienoja ja muutenkaan sujuvaan kokonaisuuteen ei tarvita aina massia.
-
[size=8] Notes on a Scandal
(http://graphics8.nytimes.com/images/2006/12/27/arts/27scan.1.650.jpg)
***½[/size]
(2006)
(Suom. Paljastavat merkinnät)
Pääosissa: Cate Blanchett, Judi Dench, Bill Nighy, Andrew Simpson
Ohjaaja: Richard Eyre
Käsikirjoittaja: Patrick Marber (Zoe Heller, romaani)
”One Woman's Mistake Is Another's Opportunity...”
Notes on a Scandal kertoo pian eläkkeelle jäävän opettajan kieroutuneesta suhteesta nuorempaan kollegaan. Barbara Covett (Dench) on kaikenlaista elämänsä aikana kokenut vanhapiika. Hänen paras ystävänsä on vaihtanut työpaikkaa ja näin ollen Barbara on elänyt yksinäistä elämää vain kissa seuranaan. Kun kouluun saapuu uusi kuvaamataidon opettaja Sheba (Blanchett), kiinnostuu Barbara muiden ohella heti Sheban seurasta. Naisessa on jotain vangitsevaa, joka vakuuttaa myös erään oppilaan. Varovasti Barbara ujuttautuu Sheban seuraan ja pian heidän välilleen syntyy vahva luottamus. Sheba avautuu Barbaralle avioliittoansa koskevia asioita myöten. Barbara tuntee syvempiä tunteita Shebaa kohtaan ja alkaa kuvitella heidän suhteestaan liikoja. Kun likainen salaisuus Shebasta paljastuu, alkaa Barbara käyttää sitä hyödykseen päästäkseen lähemmäs pakkomielteensä kohdetta.
Notes on a Scandal on rohkea psykologinen trilleri. Se kertoo yksinäisen naisen häikäilemättömyydestä ja päättävyydestä tunkea väkisin toisen ihmisen elämään. Judi Dench, Cate Blanchett ja Bill Nighy on vahva kolmikko, jokainen vetää roolinsa läpi tunteella. Aihepiiriltään elokuva on melko arka jonka vuoksi katsominen voi tuntua ahdistavalta. Silti elokuva ei noussut merkkitapaukseksi, se onnistui olemaan vain ”hyvä”, vaikka kaikki palkinnot ja ehdokkuudet ovatkin ihan ansaittuja.
-
[size=8] Black Snake Moan
(http://goneelsewhere.files.wordpress.com/2007/03/black_snake_moan_ver2.jpg)
***-[/size]
(2006)
Pääosissa: Christina Ricci, Samuel L. Jackson, Justin Timberlake, John Cothran Jr., Michael Raymond-James
Ohjaaja: Craig Brewer
Käsikirjoittaja: Craig Brewer
”Everything is hotter down south.”
Rae (Ricci) on nuori nainen jolla on takanaan traumaattisia kokemuksia. Poikaystävä Ronnie (Timberlake) on tuki ja turva, mutta hän on lähdössä armeijaan. Pikkukaupungissa liikkuu huhuja Raen menneisyydestä ja sairaudesta, sairaudesta joka tekee hänestä kyltymättömän nymfomaanin. Heti kun Ronnie on poissa maisemista, Rae etsii seuraa muualta. Huumesekoilun ja bileillan jälkeen tien poskeen heivatun puolialastoman Raen löytää juuri eronnut maanviljelijä, bluesmies Lazarus (Jackson). Lazarus haluaa auttaa naista saamaan elämänsä kuntoon, sillä hyvän kristityn velvollisuutena on auttaa apua tarvitsevia. Metodi kyllä tuntuu kyseenalaiselta, Lazarus kun päättää laittaa Raen ketjuihin kiinni.
Ohjaajalla on hieman hapuileva ote elokuvaan vaikka onkin onnistunut kuvaamaan hienosti miten kahden täysin erilaisen ihmisen välille muodostuu ystävyys. Lazarus ja Rae onnistuvat tukemaan toisiaan huomaamattaan. Opetuksena on siis yksinkertaisesti se, että pohjalta on mahdollisuus nousta. Bluesmusiikin tuoma tunnelmallisuus on elokuvan parhainta antia. Musiikin voimaa ei pidä aliarvioida. Ricci on hienoa nähdä näinkin vahvassa roolissa muutaman flopin jälkeen, Jackson on yhtä äijä kuin ennenkin. Myös Timberlake yllättäen onnistuu olemaan ihan jees, ei hän huono näyttelijä ole vaikka henkilökohtaisesti neuvoisinkin häntä keskittymään musiikkiin. Elokuvan heikoin lenkki on hieman töksähtävä loppu, se tuntuu vähän liian turvalliselta ja väkinäiseltä.
(http://i10.photobucket.com/albums/a150/tuesdayweld/BlackSnakeMoanRiccicutoffs.jpg)
Damn she’s hot.
-
[size=8] Elephant
(http://upload.moldova.org/movie/movies/e/elephant/thumbnails/tn2_elephant_3.jpg)
***½[/size]
(2003)
Pääosissa: Alex Frost, Eric Deulen, John Robinson, Brittany Mountain, Carrie Finklea, Elias McConnell, Nicole George
Ohjaaja: Gus Van Sant
Käsikirjoittaja: Gus Van Sant
”An ordinary high school day. Except that it's not.”
Elephant pohjautuu Columbinen lukion tapahtumiin 20.4.1999, tuona päivänä kaksi poikaa marssi aseistautuneena kouluun ampuakseen oppilaita ja opettajia armottomasti. Elokuva ei ole suora kertomus näistä tapahtumista, Columbine on toiminut innoittajana. Se on omanlaisensa kertomus koulusurmista.
Elokuvan hienous piileekin siinä, että se ei mässäile tai moralisoi. Se ei sinänsä tarjoa mitään motiiveja tai syitä miksi näin voi tapahtua. Oppilaita kuvataan vain pintapuolisesti, kenenkään sielunmaisemaa sen tarkemmin esittelemättä. Oppilaat haahuilevat käytävillä kuin olisivat jo kuolleita; yksi haluaa välttää pissisten ilkeät sanat ja katseet, toinen turvautuu valokuvaukseen. Itse pidin sitä loistavana ratkaisuna, on totta, että suurimmalle osalle uhrit ovat aina tällaisissa tapauksissa kasvotonta massaa. Ei siihen tuskaan voi samaistua ennen kuin on itse sen joutunut kokemaan tai menettänyt lähimmäisensä. Näin on myös onnistuttu jättämään turha lätinä pois.
Gus Van Santilla on taitoa tehdä taiteellisia elokuvia, aidosti taiteellisia vaikka ne tuntuvatkin niin tavanomaisilta. Jo pienet kikat kameralla saavat aikaan valtavirrasta erottuvan elokuvan. Näyttelijät ovat kaikki amatöörejä, jonka ansiosta leffassa on pientä dokumenttimaista tunnelmaa.
(http://milkplus.blogspot.com/elephant.jpg)
-
Hienoja arvosteluja. Toi Riccin tähdittämä leffa vaikuttaa mielenkiintoiselta ihan vain pelkästään siks, että siinä on Ricci ;D
-
Die Hard 3 - Koston enkeli (Die Hard: With a Vengeance) 1995
(http://tf.org/images/covers/Die_Hard_Vengeance.jpg)
****
Die Hardin kolmas osa jatkaa tuttua tarinaa - tosin muutoksia on tapahtunut viidessä vuodessa. John McTiernan on palannut ohjaajaksi. Tässä kolmannessa osassa on mielestäni hieman vähemmän kliseisiä kohtauksia, juoni on monitahoisempi ja aiempaa toimintaa ja väkivaltaa on korvattu dialogilla ja useammilla henkilöhahmoilla. John McClane (Bruce Willis) on saanu aisaparikseen pätevän ja rohkean miehen Zeus Carverin (Samuel L. Jackson). Pahiksena loistaa tällä kertaa ilkeä Simon Gruber (Jeremy Irons). Elokuvan alussa tunnelmallinen musiikki katkeaa valtavaan räjähdykseen ja outo pommimies Simon ilmoittautuu New Yorkin poliisilaitokselle ja vaatii John McClanea takaisin töihin. McClaine joutuu krapulaisena mukaan arvoitusten ja leikkien juoksukilpailuun, joka Die Hard -elokuville ominaisesti päätyy mitä uskomattomimpiin suorituksiin. Elokuvan alku ja keskiosa ovat tosi hyvät, mutta loppu ei ole ihan niin hyvä. Se on ehkä jo aavistuksen liian mahtipontinen. Kuitenkin tämä kolmaskin osa on viihdyttävää toimintaa ja näppärää juonittelua. Sivuosassa vilahtaa meidän oma Tony Halmeemme Roman-nimisenä gangsterina. Se jos mikä on hauskaa. Elokuva ansaitsee hyvänä toimintaelokuvana neljä tähteä. Samuel L. Jackson tuo tosi hyvän lisän elokuvaan.
-
[size=8] Perfume – The Story of a Murderer
(http://z.about.com/d/movies/1/0/g/r/N/perfumeposter.jpg)
**-[/size]
(2006)
Pääosissa: Ben Wishaw, Alan Rickman, Dustin Hoffman, Rachel Hurd-Wood
Ohjaaja: Tom Tykwer
Käsikirjoittajat: Andrew Birkin, Bernd Eichinger, Tom Tykwer & Patrick Süskind (romaani)
”He lived to find beauty. He killed to possess it.”
Jean-Baptiste (Wishaw) huomaa jo lapsena viehättyvänsä tuoksuista. Hänellä on lahjakkuus aistia ja erotella tuoksuja. Joutuessaan tekemään hanttihommia Jean-Baptiste kohtaa parfyymintekijän Giuseppe Baldinin (Hoffman). Baldinin loistokas ura on ollut jo pidemmän aikaa laskussa. Huomatessaan nuoren miehen lahjakkuuden päättää Baldini käyttää sitä hyväkseen.
Jean-Baptiste keksii nerokkaan reseptin, mutta siihen tarvitaan yhdeksi aineosaksi kuolleen nuoren tytön ruumis, siitä kerätty tuoksu. Jean-Baptistelle kehittyy pakkomielle täydellisen hajuveden luomisesta eikä hän pysty hillitsemään murhaviettiään.
Kaupunkiyhteisön asukkaat järkyttyvät nuorten tyttöjen mystisistä kuolemista. Suurimman pakkomielteen Jean-Baptiste kehittää paikallisen, arvostetun virkamiehen Richisin (Rickman) tyttäreen Lauraan (Hurd-Wood).
Perfume oli omituisin elokuva mitä olen vähään aikaan katsonut. Juoneltaan erikoinen ja mielenkiintoinen. Loppua kohden aika kävi pitkäksi, tuntui ihan käsittämättömältä ajatukselta, että ruumiista muka voitaisiin kerätä tuoksuja. Juoni alkoi mennä niin absurdiksi, että mielenkiinto kyllä loppui kesken. Kun vielä ruutuun läväytetään orgiat niin teki mieli lopettaa katselu kesken. Uskon, että kirja on parempi, niinhän se yleensä on.
-
[size=8] Goya's Ghosts
(http://greatganesha.files.wordpress.com/2007/08/goyas_ghosts_poster.jpg)
**[/size]
(2006)
Pääosissa: Javier Bardem, Natalie Portman, Stellan Skarsgård, José Luis Gómez, Blanca Portillo
Ohjaaja: Milos Forman
Käsikirjoittajat: Milos Forman & Jean-Claude Carrière
”Tell me what the truth is.”
Espanjan inkvisition aikaan (1790-1810) taiteilija Francisco Goya (Skarsgård) maalasi ja piirsi inkvisiittoreiden mielestä kyseenalaisia taideteoksia. Säädyllisten maalausten lisäksi Francisco painatti yhteiskuntaa, erityisesti papistoa ja inkvisiittoreita kritisoivia töitä. Siitä huolimatta taiteilija on kuninkaallisten suosiossa, joten Goyan henkeä ei uskalleta uhmata. Franciscon monissa niin sanotuissa säädyllisissä maalauksissa esiintyy nuori, rikkaan kauppiaan tytär Inés (Portman). Lorenzo (eräs inkvisiittoreista, roolissa Javier Bardem) päättää tilata muotokuvan Franciscolta. Lorenzo ottaa viattoman Inésin silmätikukseen ja uuden inkvisition välineeksi. Francisco menettää muusansa, jonka ehkä ajateltiin vaikuttavan hänen työskentelyynsä. Inés joutuu käymään läpi kidutussessioita, joiden aikana hänet pakotetaan tunnustamaan valheellisia lausuntoja. Francisco yrittää tietysti parhain keinoin auttaa ystäväänsä, mutta kiero Lorenzo pistää kovin hanttiin.
Elokuvaa oli ärsyttävä katsoa. Juoni tuntui rönsyilevän eri suuntiin ja pian olikin hypätty 15 vuotta eteenpäin. Ensimmäistä kertaa pitkästyin Milos Formanin ohjauksen parissa. Espanjan inkvisitio ei ole kovinkaan tuttu aihe mulle, joten siinä mielessä se oli mielenkiintoista katsottavaa. Javier Bardem on lahjakas näyttelijä, joka on roolissa kuin roolissa ilo silmälle. Natalien hahmo kehittyi leffan aikana hurjaan suuntaan, joten hänen tunteikkaasta roolistaan tulee ehdottomasti plussaa. Muuta positiivista on vaikea keksiä. Lopulta itse Francisco tuntui jäävän sivurooliin, valtavan lahjakas Skarsgård jäi tylysti varjoon. Juonta tiivistämällä elokuvasta olisi voinut saada ihan katselukelpoisen, nyt ei kyllä toista kertaa huvittaisi tätä katsoa.
-
[size=8] You, Me and Dupree
(http://abrigonanet.files.wordpress.com/2009/04/you_me_and_dupree.jpg)
***[/size]
(2006)
Pääosissa: Owen Wilson, Matt Dillon, Kate Hudson, Michael Douglas, Seth Rogen
Ohjaajat: Anthony Russo & Joe Russo
Käsikirjoittaja: Michael LeSieur
“Two's company. Dupree's a crowd.”
Owen Wilson esittää hölmöä ja huoletonta Dupreeta, joka on kaveriporukan yllytyshullu. Dupreen paras ystävä Carl (Dillon) on mennyt vastikään naimisiin upean Mollyn (Hudson) kanssa. Kun Dupree jää työttömäksi ja on joutunut punkkaamaan kantabaarinsa sohvalla, pyytää Carl hänet luoksensa asumaan. Dupreen touhuista aiheutuu kaikenlaista harmia ja nuoren parin avioliitto onkin osittain sen takia koetuksella. Carlin kireitä hermoja ei helpota yhtään tiukka appiukko (Douglas), joka sattuu myös olemaan hänen pomonsa. Lisäksi Carl on varma, että Dupree yrittää iskeä Mollyä. You, Me and Dupree ei ole mikään kreisikomedia vaikka trailereita katsoessa sellaisen vaikutelman saattoikin saada. Hauskuus perustuu lähinnä Wilsonin rutiininomaiseen suoritukseen. Myös Seth Rogenin minimaalinen rooli hauskuutti. Oikeastaan elokuvassa parasta olivat siis näyttelijät, Douglaskin sopii ilkeän appiukon rooliin. Tarina on vain hieman tylsä ja arvattava. Dupree on toki henkilönä hellyyttävä rassu, hänenlaisiaan on varmasti jokaisen tuttavapiirissä. Sisällöllisesti elokuva vain antoi odottaa jotain enemmän. Ei naurata, mutta kuitenkin hymyilyttää vähintään. Ehkä tää on vaan sellane yksinkertainen feel good movie jolta ei pitäiskään odottaa mitään erityistä.
(http://www.smh.com.au/ffximage/2006/08/18/dupree_wideweb__470x385,0.jpg)
-
Tapahtui Las Vegasissa (What Happens in Vegas) 2008
(http://www.ksml.fi/multimedia/dynamic/00056/tapahtui_56644b.jpg)
**½
Ohjaaja: Tom Vaughan
Pääosissa: Ashton Kutcher, Cameron Diaz, Lake Bell, Queen Latifah, Rob Corddry
Elokuva on ennalta-arvattava. Kaksi onnetonta, Joy (Diaz) ja Jack (Kutcher), tapaavat Las Vegasissa, päätyvät naimisiin ja sattuvat voittamaan jättipotin. Pari haluaa eron, mutta sepäs ei olekaan niin helppoa. No sitten tuomari päättää pistää heidät kärsimään puoleksi vuodeksi: heidän pitää kunnioittaa avioliittoaan, käydä terapiassa jne., jotta heillä on mitään mahdollisuuksia saada rahoja. Elokuvassa on monia hauskoja hetkiä, mutta elokuva kärsii ennalta-arvattavuudesta ja näyttelijöiden paikoittaisesta kömpelyydestä. Loppukohtaus varsinkin on niin kliseinen sekä epäaito, että toivoin leffan loppuvan nopeasti. Mutta välillä tosiaan elokuva viihdyttää, ilostuttaa ja naurattaakin. Ei mitään erityistä, mutta aika mukava yhden illan juttu: naurattaa ehkä sen yhden kerran. Pääpari ei jostain syystä loista leffassa, ja parhaimpia hahmoja ovatkin sivuhenkilöt eli Bell ja Corddry.
-
UNITED (2003)
(http://x6.no/images/omtaler/DVD/united1.jpg)
***½
"Tässä Kåre harjoittelee pallon saamista maaliin. Siten hän voi aikanaan saada huippupalkkaa ja upeita naisia."
26-vuotiaana Kårella on upea nainen, Anna, mutta hän haaveilee vieläkin jalkapalloilijan urasta. Anna ja Kåre aikovat ostaa unelmiensa talon, mutta kapuloita iskee rattaisiin Norjan pankki, joka ei myönnä Kårelle lainaa. Kuvioon ilmestyy Stian, Kåren ja Annan tuttu lapsuusajoilta ja Kåren vanha kiistakumppari. Stian on menestynyt hyvin elämässään ja hän on tullut pistämään asiat kuntoon Kåren työpaikalla - eli sanomaan irti porukkaa. Pian Stian haluaa myös Annan itselleen.
Elokuva oli pohjoismaalaiseksi pläjäykseksi varsin viihdyttävä. Tosin katsojan täytyy tietää perusfaktat Manchester Unitedin 2000-luvun alun joukkueesta, jotta saisi kaiken irti elokuvasta, mitä on otettavissa. Muuten jää moni pieni, hieno yksityiskohta huomaamatta.
Kun elokuvaan lisätään vielä outo pankkivirkailija, ukrainalainen valmentaja joka vaatii kunnioitusta, Kåren ystävä joka laulaa eräässä kohtauksessa heviserenadin, jalkapalloselostaja sekä junnujoukkue jossa pelaavat mm. Berg, Beckham, Scholes ja Cantona niin norjalainen elokuvaelämys on taattu. ;) Varsinkin Kåren teini-ikäinen ystävä, Iversen, on loistava hahmo elokuvassa.
"Minä en siis saa pelata tänäänkään.
Iversen, joukkuen ei koskaan ole parempi kuin sen heikoin lenkki. Meille on parempi pelata yhden miehen vajauksella. Olemmehan puhuneet siitä aiemminkin."
Ja elokuvassa näkyy pätkä Ole Gunnar Solskjaerin haastattelua. 8)
"Monet uskoivat, että Kåre tulisi pelaamaan Manchester Unitedissa. -- Kuten tiedämme, Ole Gunnar vei Kåren paikan."
-
50 first dates (2004)
(http://www.mtv.com/content/ontv/movieawards/2008/images/flipbooks/adam-sandler/flipbook/50_first_dates.jpg)
Henry Roth (Adam Sandler) on Havaijilla asuva, akvaariossa työskentelevä auttamaton naistenmies, joka löytää seuraa turisteista. Eräänä päivänä Henry kuitenkin törmää paikallisessa kuppilassa Lucyyn (Drew Barrymore) joka vie mieheltä oitis jalat alta. Seuraavan kerran kuitenkin heidän tavatessa Lucy ei muista Henryä. Henry saa tietää, että Lucy on menettänyt auto-onnettomuudessa lyhytkestoisen muistinsa: hän muista elämänsä onnettomuuten asti, mutta unohtaa kaiken uuden aina nukkuessaan. Henryn pitää siis saada Lucy kiinnostumaan itsestään joka päivä aina uudestaan.
50 first dates on oikein hyvä romanttinen komedia. En sanoisi, että oikein hyvä elokuva, vaan romanttinen komedia. Se on jossain määrin kliseinen, mutta niinhän ne romkomit tuppaa yleensäkin olemaan. 50 first datesissa on taas muuten aika lailla kaikki kohdallaan. Näyttelijät on hyviä, ja varsinkin Drew Barrymore ihastutti herttaisuudellaan. Adam Sandler ei ollut ollenkaan niin ärsyttävä kuin yleensä, ja sivuosissa nähtävät Rob Schneider, Sean Astin ja Blake Cark olivat hekin hauskoja. Huumori oli suurimmaksi osaksi onnistunutta eikä ihan puhkikulutettua. Elokuvan juonen kulku ja loppu nyt oli aika arvattavissa, mutta missäpä romanttisessa komediassa ei. 50 first dates ei kuitenkaan ole himosiirappinen ja ideakin on ihan hyvä, joten suosittelen ainakin lajityypin ystäville. Sitä paitsi Havaijin maisemat on ihan mielettömän kauniit, joten siinäkin yksi syy katsoa tämä.
***+
-
^ Putkikohtaus oli paras! ;)
-
Inside Man (2006)
(http://blogs.amctv.com/future-of-classic/inside-man-560.jpg)
***½
Ohjaus: Spike Lee
Pääosissa: Denzel Washington, Clive Owen, Jodie Foster, Christopher Plummer
Neljä maalaria ilmestyy Wall Streetin pankkiin, sulkee takanaan ovet ja ottaa 50 panttivankia. Siinä elokuvan juoni lyhykäisyydessään. Panttivankineuvottelija Keith Frazier (Washington) yrittää saada tilanteen selvitettyä, mutta pääroisto (Owen) tuntuu olevan koko ajan askeleen edellä. Elokuvassa on myös sivujuonteelta vaikuttava tarina, jonka aikana viileä Madeleine White (Foster) ilmestyy kuvioihin. Elokuvan aikana tarinassa pompitaan välillä miten sattuu, joten sitä oli ihan aluksi vaikea seurata, mutta elokuvan sujuva dialogi pelastaa paljon. Elokuvan loppuratkaisu on sinänsä hassu, että se paljastetaan jo melkein heti, mutta toisaalta ihan lopussa tulee vielä pieni käänne. Ei kuitenkaan mitään tajuntaa räjäyttävää oho tapahtui noin -käännettä. Näyttelijät ovat hyviä, ja tosiaan meininki ihan ok, mutta paikoittain Lee on keskittynyt kamerakikkailuun ja ohjaus on turhankin ärhäkästä välillä. Parasta on kuitenkin se, että elokuvan aikana ei liikaa selitetä toimintaa, ja esim. monet ryöstäjien teot saa katsoja ihan itse päätellä, että miksi niin tekevät. Ihan kelpo rikosdraamatrilleri, jonka aikana viihtyy. Dialogi ja näyttelijät parasta.
-
The Ruins (2008)
(http://z.about.com/d/horror/1/0/k/F/-/-/R-03500.jpg)
Meksikossa lomaileva kaveriporukka, Amy (Jena Malone), Stacy (Laura Ramsey), Jeff (Jonathan Tucker) ja Eric (Shawn Ashmore) törmäävät matkallaan saksalaiseen Mathiakseen (Joe Anderson) joka kertoo lähtevänsä tutkimaan tuntemattomia ja turistivapaita Maya-raunioita. Ystävykset kiinnostuvat välittömästi matkasta, ja päättävät lähtä mukaan, ja huomaavat myöhemmin, että ei ehkä olisi kannattanutkaan.
The Ruinsin alkuasetelmat ovat aika tutut. Lomaileva porukka lähtee jonnekin tuiki tuntemattomaan, turvana vain toisensa. Tästä huolimatta The Ruins kuitenkin onnistuu välttämään lajityypin pahimmat kliseet. Melkeen jokaiseen hahmoon saadaan elokuvan aikana vähän syvyyttä, mikä on melko harvinaista kauhuelokuvissa. Ehkä se johtuu näyttelijöistä, en tiedä, mutta ihan kiitettävää työtä tekivät ottaen huomioon että aika tuntematonta porukkaa suurin osa. Jonathan Tucker taitaa tehdä parhaimman suorituksen. The Ruins myös yllätti karuudellaan ja välillä aika ällöttävillä kohtauksilla. Piti ihan irvistellä. :D Hienoa myös tässä oli se, että loppuen lopuksi tällaisissa tilanteissa ihmiset ovat suurempi vaara toisilleen kun se, mitä yhdessä pelätään. The Ruins esitti asian hienosti. Loppukin oli aika hyvä, mutta toisaalta jäin kaipaamaan jotain kunnon twistiä. Suhteellisen karu se oli kuitenkin ja sitä odotan aina kauhuleffoilta. Aika hyvä kauhupätkä tää oli näin kokonaisuudessaan, mutta ei silti mieleenjäävä.
***+
-
Die Hard 4.0 (Live Free Or Die Hard) 2007
(http://www.flickdirect.com/images/movies/live-free-die-hard/live-free-die-hard_1.jpg)
***½
Ohjaaja: Len Wiseman
Pääosat: Bruce Willis, Justin Long ja Timothy Olyphant
Neljäs osa Die Hardia. Voiko näihin kyllästyä koskaan? Huomautan nyt vielä tässä, että arvostelen näitä elokuvia genreittäin eli tämä elokuva ei ehkä saisi näin monta tähteä, jos se joutuisi kokonaisvertailuun monien parhaimpien elokuvien kanssa, mutta toimintapläjäyksenä tämä on kyllä aikas hyvä. Tosin tässä neljännessä Die Hard -leffassa on jo niin paljon epäuskottavia kohtauksia, että ei mitään rajaa. Oikeesti! Turha edes yrittää kertoa, miten epäuskottavaa on, kun sekä John McClane että joukko kasvottomia vihollisia on kestävämpiä kuin koneet. Mutta jotkut kohtaukset on jo niin naurettavia, että ne on jopa hauskoja. Tämän leffan parissa ei ole säästelty erikoistehosteissa, aika hersyvää katsottavaa jotkut kohtaukset. Mutta juonesta: no se on aika tylsä ja epäkoskettava. Taas ne terroristit yrittää saada rahaa ja taas ne saa paljon sekasortoa aikaan, tällä kertaa hakkeroimalla tiensä kaikkiin tärkeisiin paikkoihin. Ja tietenkin McClane on ainoa, joka voi heidät pysäyttää. Eipä sillä rintamalla mitään uutta. Vanhentunut Willis ei ole ehkä niin hehkeä tässä leffassa, mutta nuori Justin Long korvaa vähän nörttimäisellä olemuksellaan. Näyttelijätyöskentely ei kuitenkaan ole tämän leffan pääpointti. Toiminta, toiminta ja vielä kerran toiminta. Ja sitä piisaa. Ei tätä ehkä voi miksikään kruunaamattomaksi kuninkaaksi kutsua tätä leffaa, eikä tässä ole ekan leffan aitoutta, eikä tätä ehkä jaksa katsoa juuri niistä syistä niin monta kertaa uudestaan, mutta kyllä tämän kerran katsoi. Ja naispahis oli aikasta kovaa kamaa!
-
Match Point 2005
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/en/0/0a/MatchPointPoster.jpg)
***½
Ohjaus: Woody Allen
Pääosissa: Jonathan Rhys Meyers, Scarlett Johansson, Emily Mortimer ja Matthew Goode
Varoitus! Saattaa sisältää jotain juonipaljastuksia.
Match Point on mielenkiintoinen elokuva. Tennispallo putoaa verkkonauhan päälle, etkä tiedä, kummalle puolelle se putoaa -analogialle perustuva elokuva herättää ajattelemaan, ihmettelemään ja paheksumaan, kun se saamaan aikaan kierolla tavalla hämmästyttää ja ihastuttaa. Ilmeettömän kivikasvoisen ja kovan, mutta samaan aikaan lapsenkasvoisen Meyersin esittämä Chris Wilton tajuaa, ettei hänestä ole tennisammattilaiseksi. Sen sijaan hänellä on mahdollisuudet loistokkaaseen elämään, kun hän alkaa seurustella Chloe Hewettin (Emily Mortimer) kanssa. Samaan aikaan toinen nousukas Nola Rice (Scarlett Johansson) on kihloissa Chloen veljen Tomin (Matthew Goode) kanssa. Näiden kahden tiet kohtaavat intohimoisesti, joka käynnistää yllättävän tapahtumasarjan. Elokuvan teemat käsittelevät sitä, kuinka paljon sattuma - ja onni - vaikuttaa kunkin elämään. Ja miten moraalin rajoja rikotaan, kun halutaan jotain. Selvää pahis-hyvis-asetelmaa elokuvassa ei ole, vaikka monet päähenkilön teot ainakin omasta mielestäni sen verran moraalisesti epäilyttäviä, että olisi tehnyt mieli lätkiä tyyppiä päin näköä. Näyttelijät ovat loistokkaita, elokuvan ohjaus moitteetonta ja woodymaista sekä kerronta erittäin hyvää. Elokuvassa on myös hyviä intertekstuaalisia viittauksia, jotkut vähän kyllä liiankin selviä, kun päähenkilö jo elokuvan alussa lukee Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta. Verkkoanalogia ja loppuratkaisu jäivät sen sijaan vaivaamaan mieltäni, koska yleensä häviät, jos tennispallo tipahtaa omalle puolelle verkkoa. Elokuva oli mielestäni tosi hyvä, mutta puolikas lähti sen takia, että juoni oli jokseenkin ärsyttävä.
-
17 Again (2009)
(http://media.timeoutchicago.com/resizeImage/htdocs/export_images/216/216.x600.film.17again.rev.jpg?)
****
Ohjaaja: Burr Steers
Käsikirjoittaja: Jason Filardi
Pääosissa: Leslie Mann, Matthew Perry, Michelle Trachtenberg, Sterling Knight, Thomas Lennon, Zac Efron
Mike O'Donnel (Efron/Perry) on korisjoukkueen kapteeni, hänellä on kouluin kaunein tyttöystävä (Leslie Mann), koulustipendi lähestulkoon kädessä ja mikään ei tunnu olevan paremmin. Kuitenkin kesken erään tärkeän korismatsin tyttöystävä kertoo olevansa raskaana ja saa Miken täysin sekaisin.
Hänen pitäisi tehdä tärkeä päätös tulevaisuutensa kannalta - jatkaako peliä ja sitä kautta saada stipendi käteen vai lähteä seuraamaan tyttöystävää ja ottamaan vastuuta toisesta elämästä ?
Hän valitsee kuitenkin perheen ja näinollen hylkää unelmansa, kuitenkin katuen valintaansa.
16 vuoden jälkeen avioliitto on lipsumassa eroon ja Mike on täysin neuvoton. Eräänä iltana Mike saa kuitenkin mahdollisuuden olla "seventeen again" ja näinollen saada virheensä korjattua.
Mulla oli kamalat ennakkoluulot tätä leffaa kohtaan - joo, pääosassa komeilee kansikuvapoika Efron, joka on tunnettu teinileffojen babyfacena.
Mä sain huomata erehtyneeni ja tää leffa oli todellakin katsottavan arvoinen. Komediapuoli on hyvin hallussa.
Yllätyksiä mahtuu sekaan ja tapahtumat ja dialogit on loistavasti rakennettu.
Tää ei muutenkaan ollut sellainen teinileffa, jossa pääpiirteinä on seksi, viina ja kaikki muut kliseet mitä kyseisen 'genren' leffalta voisi odottaa.
Tää käsittelee hienolla ja realistisella tavalla lähimmäisen rakkautta.
Efron suoriutui roolistaan hyvin, jättäen osan muista hahmoista varjoonsa.
-
Thelma & Louise 1991
(http://img2.timeinc.net/ew/dynamic/imgs/080613/thelma-louise_l.jpg)
****
Pääosissa: Geena Davis, Harvey Keitel, Michael Madsen, Susan Sarandon
Ridley Scottin ohjaama elokuva on eräänlainen naisten roadmovie. Thelma (Geena Davis) on aviomiehensä vallan alla elävä kotirouva. Louise (Susan Sarandon) on avosuhteessa elävä tarjoilija, joka on kokenut kovia miesrintamalla. Parhaat ystävykset päättävät lähteä lomalle vuoristoon, mutta matka ei suju ihan suunnitelmien mukaan. Elokuva sai käsikirjoituksestaan oscarpalkinnon ja ihan ansaitusti, sillä elokuvan kerronta on aika upeaa, juonenkäänteet yllätyksellisiä ja dialogi mukaansatempaavaa. Elokuvan juonen lisäksi näyttelijät ovat elokuvassa hyviä, vaikka henkilökohtaisesti Davis ei miellytä mua pätkääkään. Sivuosassa J.D. (Brad Pitt) on aikasta hot, vaikka miehen roolisuoritus on paikoin aika huvittava. Henkilöhahmot kasvavat aika rajusti elokuvan aikana, mikä on jo vähän epäuskottavaa paikoin. Leffa on yhteiskunnallinen, feministinen ja lisäksi tosi moniulotteinen. Loppuratkaisu on erilainen. Kaiken kaikkiaan tosi hyvä elokuva, joka ei ehkä ihan nykypäivänä enää herätä samanlaisia tunteita kuin melkein kaksikymmentä vuotta sitten.
-
Match Point oli mulle aikoinaan pettymys, mut toisaalta enpä mä Allenin leffoista oo koskaan oikeen välittäny, mut toi oli sentään jo askel oikeaan (siedettävämpään) suuntaan. Ainakaan Allen itse ei näytelly siinä neuroottista ja suhdesotkuista sekopäätä.
17 Again oli viihdyttävä ja musta yllättävän onnistunu. :') Samoin Thelma & Louise, nuori Brad Pitt on aika herkullinen ilmestys. Se takamus ja kaikki. 8DDDDDDDDDDDDDD Joo sori.
-
Eurotrip (2004)
(http://img5.allocine.fr/acmedia/medias/nmedia/18/36/05/29/18448822.jpg)
**
Ohjaaja: Jeff Schaffer
Pääosissa: Jacob Pitts, Michelle Trachtenberg, Scott Mechlowicz
Eurotrip on huumoripläjäys Road Tripin ja Old Scoolin tuottajilta. Oikeesti tätä leffaa katsoessa aivot pitää virittää tietylle taajuudelle, ni sit tälle voi oikeesti jopa nauraa - ja jopa pitää paikoittain hauskana. Juonikuvio on köppäinen. Scottyn tyttöystävä pettää jätkää bändin keulahahmon kanssa ja sitten hän voikin jo lähteä sähköpostirakkaansa perään Berliiniin, Saksaan. "Hauska" biisi "Scotty doesn't know" kulkee mukana matkalla eri sovituksineen. Mukana menossa muutama muukin kliseinen high schoolin päättänyt tyyppi. Elokuva on jotenkin niin raivostuttavan huono, että sen jotkut kohtaukset on ihan huippuja. Jos haluaa nähdä jotain superÿberskeidaa, jossa viljellään runsaasti alapäähuumoria, levitellään ja rietostellaan kaikilla mahdollisilla kliseillä ja esitellään stereotypioita Euroopasta, ni mikäs sen mukavampaa. Varustaudu siis sohvalle mukavasti ja virittäydy Eurotrip tunnelmaan. Parasta oli kohtaus junassa, jossa oli yks rietas italialainen. Sille naurettiin vielä seuraavanakin päivänä.
-
Numeromurha (Murder By Numbers) 2002
(http://spd.fotolog.com/photo/29/60/108/_our_movies_/1218328871494_f.jpg)
**½
Ohjaajat: Barbet Schroeder
Pääosissa: Ben Chaplin, Michael Pitt, Ryan Gosling, Sandra Bullock
Elokuvassa kaksi teinipoikaa päättää tehdä "täydellisen murhan" ja he naureskelevat poliiseille, jotka selvittävät rikosta. Kovaa poliisihahmoa melko kliseisesti esittävä Sandra Bullock ei oikein vakuuta erityisesti, mutta pahimmat ongelmat leffassa ovat toteutuksessa. Elokuva laahaa tosi pahasti, ja koska suurin osa juonikuvioista on selvillä jo heti alussa, niin elokuvan puoleenväliin asti elokuva on aika sekavaa odottelua ja hahmojen taustojen väkinäistä psykologisointia. En oikein missään vaiheessa päässyt kunnolla hahmoihin sisään, heidän tarkoitusperiinsä ja hahmot muutenkin (erityisesti ilmeetön Michael Pitt, joka ei ilmeisesti tarjoa missään leffassa minulle mitään) oli jotenkin huonosti rakennettuja, vaikka Ryan Gosling nuoresta iästään huolimatta on aika näpsäkkä tapaus. Elokuva ei oikein toimi semmoisena superjännänä trillerinä, eikä todellakaan draamana. Vähän jäi pliisuksi.
-
X-Men (2000)
(http://i82.servimg.com/u/f82/12/82/64/77/x_men_14.jpg)
***½
Ohjaaja: Bryan Singer
Pääosissa: Hugh Jackman, Patrick Stewart, Ian McKellen, James Marsden, Halle Berry, Anna Paquin, Famke Janssen
Sarjakuvaan perustuvan elokuvasarjan ensimmäinen osa on hyvä. Tietysti mun tähän katselunautintoon vaikuttaa väistämättäkin se tosiseikka, että oon nähnyt tän sarjan kokonaisuudessaan ennemminkin. Toisaalta taas en oo lukenut sarjakuvaa, joten se ei vaikuta pätkääkään mun mielikuviin. Elokuva on aika tyypillinen leffa genressään. Ihan viihdyttävä, ei mitenkään järisyttävän loistelias millään saralla, mutta ei juuri mitään erityisen pahaakaan sanottavaa. Eniten mua tällaisissa leffoissa kiehtoo tyyppien erikoiskyvyt, että mitä kaikkea jännää ne oikein tekee. Tästä syystä lempparihahmoni on tietty Mystique, koska se sen hahmon "puvustuski" on niin upee. Juoni on aika klassinen hyvä vastaan paha taistelu mutanttien olemassa olosta ja siitä, mitä he saavat tehdä kyvyillään. Eihän tämä nyt mitenkään järisyttävästi koskettanut, eikä näyttelijätyö päätä huimannut (vaikkei se mitään huonoa ollut), mutta muhun jotenkin tällainen viihde iskee ihan kiitettävästi.
-
Closer - Iholla (Closer) 2004
(http://cdon.fi/media-dynamic/images/product/001/985/1985398.jpg)
***½
Ohjaaja: Mike Nichols
Pääosissa: Julia Roberts, Jude Law, Natalie Portman, Clive Owen
Closer on elokuva neljän ihmisen suhdekiemuroista, rakastumisesta, pettämisestä, luottamuksesta ja riippuvuudesta. Elokuvassa nähdään nimekäs näyttelijäkatras, mutta silti tämä elokuva vakuuttaa vain paikoin. Elokuvan parhaimmasta roolisuorituksesta vastaa Clive Owen joka on jykevä iholääkäri Larry. Hänen roolisuorituksensa saa paikoin jopa olon epämukavaksi, mikä on hahmon tarkoituskin - ainakin mielestäni. Natalie Portman on söpö Alice, joka kiinnittää heti ensimetreillä huomion muistokirjoituksia kirjoittavaan Daniin (Law), ja he aloittavat suhteen. Jossain vaiheessa kuvioihin tulee mukaan valokuvaaja Anna (Roberts), jonka hahmo jää paikoin kovin tunteettomaksi ja vähäpätöiseksi. Alicen mukaan hän ei voi jättää kumppaniaan, jos vielä rakastaa tätä. Tämä motto jossain mielin tuntuu uskottavalta, vaikka kovin raadolliselta. Kerronta etenee paikoittain vilkkaasti ja aikahyppelyt voivat jopa hämmentää, mutta silti ne eivät häritse suunnattomasti, sen sijaan tarinan tylsyys ja masentuneisuus on välillä lievästi sanottuna ahdistavaakin. Jotkut kohtaukset ovat tosi hyviä, toiset tuntuvat ärsyttävänkin pitkitetyiltä. Elokuva on kömpelöllä tavalla sekava ja tosi tylsäkin, mutta silti se pitää käsittämättömästi otteessaan - ainakin paikoin. Onko se sitten näyttelijöiden ansiota vai mitä, mutta kyllä tämän kelpasi katsoa. Alussa ja lopussa kuultava Damien Rice - The Blower's Daughter (I Can't Take My Eyes Off You) (http://www.youtube.com/watch?v=y3Muw5Il4-c) on mielestäni elokuvassa melkeinpä parasta. Miksi näin huonon arvostelun jälkeen kuitenkin noin paljon tähtiä. En tiä. Kappaleesta yksi tähti, näyttelijöistä, erityisesti Owen ja Portman, toinen tähti ja elokuvalle puolitoista tähteä.
-
^Toi oli kyllä hämmentävä leffa, ku katoin sen muutama kuukaus sitten. Paikoitellen meni jo liian K-osastolle dialogi. Mutta ihan loppu oli hyvä ja toi kappale oli ihana.
-
^Toi oli kyllä hämmentävä leffa, ku katoin sen muutama kuukaus sitten. Paikoitellen meni jo liian K-osastolle dialogi. Mutta ihan loppu oli hyvä ja toi kappale oli ihana.
Joo. Tää elokuva kyllä ansaitsi sen K-15 merkinnän tosta dialogistaan, vaikka olihan leffassa myös pikkuisen paljasta pintaakin.
-
Closerissa ei oikeen muuta hyvää ollukaan ku Damien Ricen biisi (kannattaa tsekata muutaki tuotantoo) ja Jude Law joka on jumalainen ilmestys. :'D
-
[size=8] The Twilight Saga: New Moon
(http://www.guidingstar.ca/The_Twilight_Saga_-_New_Moon.jpg)
**½ tai *** ja Suomen valtion mittainen miinus[/size]
(2009)
Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Billy Burke, Ashley Greene, Dakota Fanning, Michael Sheen
Ohjaaja: Chris Weitz
Käsikirjoittajat: Melissa Rosenberg & Stephenie Meyer (romaani)
”The Next Chapter Begins.”
Lisää tahatonta komiikkaa.
New Moon jatkaa suosittua Twilight sarjaa. Uskoin ja toivoin elokuvan olevan parempi kuin edeltäjänsä, mutta sain kokea karvaan pettymyksen. Ja kyllä tiedän, että kirjat pesevät leffaversionsa 10000000000-0…mutta silti.
Sinänsä elokuva lähtee ihan hyvin käyntiin, katsojille esitellään tilanne suhteellisen lyhyesti. Bella (Stewart) on tavallinen tyttö, joka nyt vaan sattuu seurustelemaan maailman komeimman vampyyrin Edwardin (Pattinson) kanssa. Bella inhoaa yllätyksiä, mutta totta kai Cullenien yliystävällinen vampyyriperhe on järjestänyt Bellalle syntymäpäivät. Juhlissa kuitenkin tapahtuu ikävä välikohtaus, joka tuntuu saavan Edwardin hermot kireälle.
(http://moviesmedia.ign.com/movies/image/article/995/995773/the-twilight-saga-new-moon-20090617032026719_640w.jpg)
Yllättäen Edward hylkää Bellan ja matkustaa kauas pois perheineen. Bella angstaa pitkän tovin kunnes keksii tavan nähdä edes vilauksen Edwardista. Suunnitelman toteuttamiseen hän tarvitsee vanhaa ystäväänsä Jacobia, tuttavallisemmin Jake (Lautner). Yhdessä he viettävät aikaa moottoripyörää korjaten. Elämä hymyilee taas hetken. Pian Jake kuitenkin muuttuu, tuntuu siltä kuin hänet olisi saanut valtaansa sama omituinen voima kuin monet Jaken ystävistäkin. Mitä ihmettä on tapahtumassa?
Käy ilmi, että tässä maailmassa elää paljon vampyyreja omituisempiakin otuksia. Jos tässä ei ollut tarpeeksi, niin kaiken kukkuraksi Victoria haaveilee kostosta ja Edward on pulassa.
Elokuvassa ärsyttää suunnilleen samat asiat kuin ensimmäisessä osassakin; kankea käsikirjoitus ja tahaton komiikka. Muutamat näyttelijöistä eivät ole osoittaneet kehitystä suuntaan tai toiseen. Bellan ystävät jäävät etäisiksi ja en edelleenkään ymmärrä sitä miksi heistä on tehty niin teinimäisiä. Nyt ehkä tässä osassa Cullenien perheen varjoon jääminen otti eniten päähän, Carlislelle ja muille enemmän tilaa! Tiedän kyllä, että kirjassakaan he eivät ole järjettömän suuressa osassa, mutta harmitti suuresti silti. Sitten se, että en voi sietää Lautneria ja ylipäätään Jake-Bella kuviota. Pattinson oli meikattu liian riutuvaksi!
Käsikirjoitus on siis todellakin omituisen kankeaa ja töksähtelevää. Osittain nämä kökkömäiset vuorosanat taannuttavat taitavammatkin näyttelijät. Pattison miettii aina puoli vuotta ennen kuin lausuu vuorosanansa, Stewartilla on kulmakarvat koko ajan kurtussa ja Lautner ei vaan osaa. Miksi Edwardin vuorosanoista on tehty noin mahtipontisia ja dramaattisia? Kirjasta on kaivettu esiin mahdollisimman suurieleiset lauseet. Ohjaajan muutoksen huomaa heti, mutta en oikeastaan osaa sanoa oliko vaihdos hyvä vai huono asia. Weitz ehkä kiinnittää huomiota oleellisempiin seikkoihin eikä liikaa pieniin yksityiskohtiin. Tarinan eteneminen tuntui jossain kohdin pitkäveteiseltä ja hitaalta, loppua kohden saatiin kuitenkin vauhtia, mutta varsinainen kliimaksi jäi puuttumaan. Jos olisin nuorempi, niin olisin varmaan pitänyt tätä mestariteoksena.
Hyvää elokuvassa oli jälleen mainio soundtrack joka pitää sisällään niin The Killersiä kuin Museakin. On myös pakko kehua Michael Sheeniä, joka oli Aron roolissa. Tätä lisää! Mieshän oli täysin mielipuoli. Myös Dakota Fanning onnistui saamaan oikeanlaista bitch-asennetta Janen rooliin. Voltureja olisi jaksanut katsoa kauemminkin.
Parasta leffassa oli Edwardin kohtaus alussa, kun hän käveli Bellan luo koulun pihalla paita tuulessa liehuen, oi kyllä sisäinen teinityttöni oli aivan sekaisin. Amen. (Hehhee, oli ihan pakko. :'DD)
-
Closerissa ei oikeen muuta hyvää ollukaan ku Damien Ricen biisi (kannattaa tsekata muutaki tuotantoo) ja Jude Law joka on jumalainen ilmestys. :'D
Pitää kyllä tsekata, ihastuin sen verran paljon tyypin ääneen.
-
Agentti 86 (Get Smart) 2008
(http://www.mediabistro.com/unbeige/original/get%20smart%20poster.jpg)
***
Leffassa wannabe huippuvakooja Maxwell Smart (Steve Carell) saa elämänsä tilaisuuden, kun yllättävä räjähdys pakottaa oikeat agentit pois pelistä. Maxwell Smart lyöttäytyy yhteen kuuman agenttikollegansa Agentti 99:n (Anne Hathaway) kanssa estääkseen terroristiryhmä Kaoksen suunnitelmat Los Angelesin räjäyttämiseksi. Leffa on oikeastaan aika hupaisa ja hauska, vaikka Carellin teennäinen hymy välillä onkin vähän siinä rajoilla, että onko se hauskaa vai ei. Päädyin siihen, että se on. Anne Hathaway on jotenkin ihan tyhmässä roolissa, mutta kyllähän sitä nyt katselee. Muuten leffa on niin päätähuimaavan nerokas käänteineen, ettei mitään rajaa. No tosissaan en tätä leffaa ehkä nostaisi mihinkään kovin korkealle jalustalle, mutta kepeää lauantai-illan viihdettä tämä tarjosi. Eikai ihan ok toimivia ja semihauskoja toimintakomedioita voi olla liikaa.
-
En oo tota uutta Agent 86 nähny, mut rakastin sitä alkuperästä sarjaa ja leffaa jotka on tehty joskus 60-luvulla. Ne oli älyhauskoi. :'D
-
A Good Year - Mainio vuosi (A Good Year) 2006
(http://www.thecinemasource.com/moviesdb/images/a_good_year.jpg)
***½
A Good Year – Mainio vuosi on Ridley Scottin ohjaama, vuonna 2006 valmistunut draamaelokuva. Peter Maylen samannimiseen romaaniin pohjautuvan elokuvan pääosassa näyttelee Russell Crowe. Elokuva kertoo Max Skinner -nimisestä sijoittajahepusta (Crowe), jonka setä kuolee yllättäin ja jättää Skinnerille perinnöksi suuren viinitilan, jota tämä alkaa kunnostaa. Elokuvan alkukohtaus on heti sellainen, joka herättää mielenkiinnon, vaikka en tiennyt yhtään minkälainen leffa oli kyseessä. Kohtaus, jossa nuori Max ja hänen setänsä keskustelevat ja pelaavat shakkia, on mielenkiintoinen, ajatuksia herättävä ja jopa hauska. Elokuva onnistuu myös melkein koko kaarensa ajan pysymään eloisana ja innostavana. Tykkäsin erityisesti monista pienistä kohtauksista. Tätä katsoessa tuli hyvä ja iloinen fiilis. Elokuvan näyttelijät ovat tosi hyviä ja aivan ihastuttavan kaunis Marion Cotillard hurmaa Fanny Chenalina. Crowe onnistuu olemaan välillä tosi nörttimäisen näköinen ja välillä tosi seksikäs - miten se on mahdollista! Ihana elokuva, joka hurmaa tavallisuudellaan. Hahmot tuntuvat tosi eläviltä ja ranskan kieli on niin sointuisaa.
-
Voinen allekirjoittaa kaiken tuosta, ehkä lukuunottamatta Crowen seksikkyyttä meikäläisen silmissä. Todella raikas elokuva josta jää hyvä maku suuhun <: Ei mitään maata mullistava, mutta jotenkin tavallisuudessaan piristävä.
-
Lock, Stock and Two Smoking Barrels (1998)
(http://farm1.static.flickr.com/111/268204936_a28494671a.jpg)
***+/*****
Guy Ritchie
(Jason Statham, Vinnie Jones, Jason Flemyng, Nick Moran, Steven Mackintosh)
Crime, Comedy
Brittisävytteisistä rikoskomedioista tunnetuksi tulleen ohjaaja/käsikirjoittaja Guy Ritchien ensimmäinen täyspitkä elokuva Lock, Stock and Two Smoking Barrels edustaa brittirikosleffoja parhaimmillaan. Leffa oli Ritchien läpimurto kertaheitolla kuuluisuuteen, eikä ihme että Lock, Stock and Two Smoking Barrels on näyttänyt suuntaa myös hänen myöhemmille hyvin samankaltaisille elokuvilleen (Snatch, Rock'n'Rolla). LSaTSB löytyy IMDb:n kautta-aikojen 250 parhaan elokuvan listalta, joten jotain hänen on täytynyt tehdä oikein.
Elokuva alkaa kun neljä kaverusta Eddie, Bacon, Soap ja Tom keräävät 100,000 puntaa osallistuakseen Lontoon alamaailman jehun "Hatchet" Harryn pokeripeliin. Kaverusten vedenpitävä suunnitelma kuitenkin vuotaa kuin verkkopaita ja pojat ovatkin pian häviöllä puoli miljoonaa. Harry ja tämän kivikasvoinen gorilla Barry antavat pojille viikon maksuaikaa ja heille selviää että "Hatchet" Harry ei ole kaveri jolle haluaa olla velkaa. Neljä kaveria keksivätkin pian kepulikonsteja rahan haalimiseksi, samalla kuitenkin suututtaen puolet Lontoon rikollisista. Sekasotkun seurauksena luodit ja kirosanat viuhuvat kun brittivorot ottavat mittaa toisistaan.
Lock, Stock and Two Smoking Barrels on vauhdikas elokuva, ja dialogia lentää naamalle kuin sukkia rikkinäisestä pesukoneesta. Elokuvan nopeasti vaihtuvat maisemat ja iso liuta hahmoja tekee leffasta keskittymistä vaativan ja useampi katsomiskerta varmasti vaaditaan, että jokainen detalji ja informaationpalanen löytää katsojan aivot. Välillä tuntuu että tarinalle irrallisia hahmoja ja tapahtumia pusketaan liiallisella tahdilla ja koko homma jää kovin etäiseksi sekoiluksi. Ohjaaja Guy Ritchien myöhempi ohjaustyö Snatch onkin hyvin samantyylinen, mutta paljon ehjemmän oloinen paketti ja vähänkuin "paranneltu versio" Lock, Stock and Two Smoking Barrelsista. Näyttelijät osuvat kuitenkin kukin nappiin ja elokuvan outo mutta koominen tunnelma on onnistunut. Loppuakohden sekavuus vähenee irrallisilta tuntuneiden tapahtumien nivoutuessa yhteen. Britannian Pulp Fictioniksikin haukuttu Lock, Stock on kuitenkin viihdyttävä ja älykäs rikoskomedia ja menestyksensä ansainnut. Ja elokuva jossa mies hakataan hengiltä kumidildolla ei voi mitenkään olla täysi susi. Pidätän oikeuden parantaa arvosanaa katsottuani elokuvan joskus toiseen kertaan.
-
[size=8] Over the Hedge
(http://a5.vox.com/6a00c114132e97c40800cd971f41c54cd5-500pi)
**½ [/size]
(2006)
(Suom. Yli Aidan)
Pääosissa: Bruce Willis, Garry Shandling, Steve Carell, Wanda Sykes, William Shatner, Nick Nolte, Allison Janney, Avril Lavigne
Ohjaajat: Tim Johnson & Karey Kirkpatrick
Käsikirjoittajat: Len Blum, Lorne Cameron , David Hoselton, Karey Kirkpatrick, Michael Fry, T. Lewis & Chris Poche
”Nuts!”
Vauhdikas seikkailu kertoo viekkaasta pesukarhusta RJ:stä (Williams), joka on kovasti ruoan perään. RJ onnistuu säätämään kaikenlaista ja siinä sivussa sitten menevätkin pelottavan karhun (Nolte) ruoat ja tavarat ihan pirstaleiksi. Äksy Vincent karhu antaa RJ:lle viikon aikaa kerätä kaikki ruoat ja tavarat kasaan ja niiden pitää olla tismalleen samanlaisia kuin pilalle menneet. Jos RJ epäonnistuu hänen luonnollisesti käy köpelösti.
(http://www.moviesonline.ca/movie-gallery/albums/userpics/poster_OverTheHedgeCharPoster-4.jpg)
Metsässä asuu otusten ryhmä, johon muun muassa kuuluu Hammy orava (Carell) ja joukkiota johtava kilpikonna Verne (Shandling). Eläimet heräävät talvinokosilta. Sillä välin metsän laitaan on ilmestynyt valtava pensasaita, jonka takana on uusi asuinalue aivan kaupungin kupeessa. RJ lyöttäytyy näiden eläimien ryhmään tarkoituksenaan käyttää heitä apuna ruoan ja tavaroiden keräämisessä. Ihmisten kohtaaminen on koko ikänsä metsässä asustaneille eläimille suuri seikkailu, josta ei tietysti kommelluksitta selvitä.
Over the Hedge on upeasti animoitu lastenelokuva. Sen hahmot ovat kaikki persoonallisia ja ääninäyttely on onnistunutta. Noin 1 h 15 min kestävä elokuva tuntuu lyhyen kestonsa vuoksi täyteen ympätyltä. Se on toki vauhdikas ja paikoin hauska, mutta silti liian moneen suuntaan poukkoileva. Tiedän etten ole välttämättä ihan kohderyhmää, mutta tuntui siltä kuin leffa olisi mennyt pikakelauksella. Mieleenpainuvat hahmot kuten Hammy tai asuinalueen asukasyhdistyksen johtajan persialainen kissa piristivät sekavaa kokonaisuutta. Elokuva ei ole missään nimessä huono nykyanimaatioksi, en vain ymmärrä tällaisten touhotuspiirrettyjen päälle.
-
[size=8] Deja Vu
(http://www.worstpreviews.com/images/posters/dejavu/dejavu2_large.gif)
**½ [/size]
(2006)
Pääosissa: Denzel Washington, Val Kilmer, Paula Patton, Adam Goldberg, James Cazeviel
Ohjaaja: Tony Scott
Käsikirjoittajat: Bill Marsilii &Terry Rossio
”U can save her.”
New Orleansissa räjähtää jokilautta, jonka kyydissä on suuri joukko kotiutuneita merijalkaväen sotilaita yhdessä perheineen. Räjähdys on todella tuhoisa ja satoja ihmisiä menehtyy. Joesta löytyy vielä myöhemmin Claire nimisen naisen ruumis (Patton). Ensin näyttää siltä, että Claire on ollut yksi lautan räjähdyksen uhreista, mutta tutkinnassa selviää hänen olleen kuollut jo ennen räjähdystä. Claire näyttää liittyvän jollain tavalla kyseiseen pommi-iskuun. ATF agentti Doug Carlin (Denzel Washington) tutkii tapausta ja pääsee hämmästyttävällä tavalla sisälle Clairen elämään, kun hänet värvätään uuteen huippututkimusryhmään, jonka johdossa on FBI agentti Paul Pryzwarra (Val Kilmer).
Tällä valtion ryhmällä on käytössään käsittämättömän arvokas laite jolla näkee menneisyyteen. Laitteen avulla tutkitaan Clairen yhteyksiä pommimieheen. Sitten heitetäänkin kehiin sellaisia ajatuksia ja teorioita, että meikäläinen putoaa saman tien kärryiltä. Doug Carlinille tuntuu kehittyvän jonkin asteinen pakkomielle Clairesta, sillä Dougilla on suuri tarve saada Claire pelastetuksi.
Leffassa pohditaan menneisyyden muuttamisen mahdollisuuksia. Tämä scifi-action paketti ei vain starttaa missään vaiheessa kunnolla käyntiin. Se on ylipitkä ja jaaritteleva. Katsojana toivoin räjähtävää ja vauhdikasta loppua, mutta kun sekin sitten jäi vielä uupumaan. Paperilla juoni on varmasti näyttänyt aluksi hyvältä. Jokainen on todennäköisesti joskus kokenut déjá vu ilmiön. Sen kokemuksen herättämillä ajatuksilla on hauska leikitellä, mutta tämä leffa ei vain toimi. Onneksi sentään Washington on pääosassa, se jollain lailla tekee katsomisesta ihan mukavan kokemuksen.
-
^Mä jotenkin tykkäsin tosta ideasta ja leffasta. Vaikka allekirjoitan kyllä monet kommenttisi.
-
[size=8] About Schmidt
(http://www.induviawebdesign.com/atom/projs/mega_game/components/com_virtuemart/shop_image/product/PID0016098.jpg)
**½[/size]
(2002)
Pääosissa: Jack Nicholson, Kathy Bates, Hope Davis, Dermot Mulroney, June Squibb
Ohjaaja: Alexander Payne
Käsikirjoittajat: Louis Begley (romaani), Alexander Payne & Jim Taylor
”Schmidt Happens.”
Warren Schmidt (Nicholson) on kuudenkympin ohittanut äijänköriläs, joka on juuri jäänyt eläkkeelle. Elämä kotona tuntuu tylsältä, ei ole mitään tekemistä. Warren miettii tajuaako hänen tilalleen ylennetty nuori pojankloppi mitään firman asioista. Tylsistyneenä tv:n edessä istuva Warren näkee mainoksen, jossa kehotetaan ihmisiä hankkiman kummilapsi jostain kehitysmaasta. Warren päättää tarttua tilaisuuteen, niinpä hän alkaa kirjoitella tälle lapselle kirjeitä. Kummilapsesta tulee tarinan yksi punainen lanka, joka tuo elokuvaan loppuun koskettavan vivahteen (ehdottomasti parasta leffassa oli loppu).
Warren kokee kovan takaiskun vaimon menehdyttyä. Suhde tyttäreen on muuttunut etäiseksi eikä Warren oikein tiedä miten voisi asian muuttaa. Hän päättää lähteä matkalle ja vierailla muutaman tutun luona.
About Schmidt on kehuttu mustakomedia. Itse en vain päässyt elokuvaan sisälle, se sisälsi muutamia todella herkullisia hetkiä (myös Kathy Batesin roolihahmo oli loistava), mutta silti jossain oli vikaa. Nicholson jopa oli siedettävä ja kamalan rupsahtaaneen oloinen :O (mun Nicholson inho on yleisesti tunnettu asia. 8D). Ehkä en ymmärtänyt leffan sanomaa, kun olen vielä niin nuori. Päähenkilöllä kun sitä elämänkokemusta on karttunut enemmänkin ja sanomana oli elämässä tehtyjen valintojen pohtiminen. Ehkä pitäisi katsoa toistamiseen ja keskittyä paremmin. Hyviä hetkiä kun tässä kuitenkin oli. Varsinkin Schmidtin patoutuneen vihan purkautuminen kummilapsen kirjeisiin oli jotain parasta.
Ja 2,5 putki jatkuuuuu…
-
[size=8] Shooter
(http://themoviereport.files.wordpress.com/2007/04/shooter.jpg)
**½[/size]
(2007)
Pääosissa: Mark Wahlberg, Michael Peña, Danny Glover, Kate Mara, Elias Koteas
Ohjaaja: Antoine Fuqua
Käsikirjoittajat: Stephen Hunter (romaani "Point of Impact") & Jonathan Lemkin
”Yesterday was about honor. Today is about justice...”
Yksi ruokalusikallinen Takaa-ajettua ja ripaus Ramboa.
Shooter on suoraviivainen toimintaleffa, jossa ei säästellä vauhdikkaissa kohtauksissa. Entinen merijalkaväen tarkka-ampuja Bobby Lee Swagger (Wahlberg) on eräkoitunut metsän keskelle koiransa kanssa. Takaraivossa kummittelee yhtä parin vuoden takainen tehtävä, jossa Bobby ja hänen paras ystävänsä hylättiin kentälle kohtalokkain seurauksin. Eversti Isaac Johnson (Glover) lähtee henkilökohtaisesti tapaamaan Bobbya, koska hänet haluttaisiin palkata valtion hommiin. Kyseessä on erittäin vaarallinen tehtävä, presidentin murhan estäminen. Lopulta käy niin, että Bobby lavastetaan syylliseksi eikä hänelle jää muuta mahdollisuutta kuin pakeneminen.
Elokuvan on saanut perään suomenkielisen lisänimen Takaa-ajettu. Takaa-ajettu leffan se tuo mieleenkin, kun toinen toistaan nerokkaammilla tempuilla Bobby saa karistettua petolliset takaa-ajajat kannoiltaan.
Mukaan kehiin heitetään hieman tohelon oloinen FBI-agentti Nick Memphis (Peña) ja guuma exä Sarah (Mara=HOT). Shooter on sinänsä ihan kelpo action pätkä, mutta se ei vain erotu massasta. Lisäksi se ramboilu nyt vain tuntui naurettavan epäuskottavalta. No joo, tiedän, että actionia ei voi muutenkaan kovinkaan uskottavaksi kutsua, mutta joissain leffoissa se epäuskottavuus ei häiritse, tässä tapauksessa asia vain on niin. Lopun venyttäminen vähensi pisteitä. Ei silti huono, mutta ei vain mullistanut maailmaa.
-
Definitely, Maybe (2008)
(http://kylesmithonline.com/wp-content/uploads/2008/02/definitely-maybe.jpg)
****/*****
Draama, Komedia
Traileri (http://www.youtube.com/watch?v=NfUwvTvzrg8)
Adam Brooks
(Ryan Reynolds, Abigail Breslin, Elisabeth Banks, Isla Fisher, Rachel Weisz)
Definitely, Maybe alkaa kun avioeron partaalla oleva Will Hayes (Ryan Reynolds) alkaa kertomaan tyttärelleen Mayalle (Abigail Breslin) tarinaa hänen menneisyytensä suhteista. Elokuvassa saadaan hauskaa pikku mysteeriä aikaiseksi kun Maya yrittää tarinan perusteella päätellä kuka tarinan kolmesta naisesta (Banks, Weisz, Fisher) on hänen äitinsä. Ja kun Willin muistelmat lähenevät nykyhetkeä alkaa Mayalle hahmottumaan loppu jota hän ei odottanut.
What's the boy word for 'slut'?
Definitely, Maybe on melkoisen kevyttä romanttista hömppää mutta kuitenkin paljon toimivampaa draamaa kuin useimmat tämän tyylilajin edustajat. Ryan Reynolds on pääosassa oma loistava itsensä eikä kukaan leideistäkään jää hänen varjoon. Varsinkin Isla Fisher on ihastuttava omintakeisena Aprilina. Clint Mansellin rauhallinen musiikki osuu tässäkin elokuvassa kohdalleen ja on omiaan luomaan tunnelmaa varsinkin vakavemmissa kohtauksissa. Nokkelan juonensa ansiosta yksi toimivimmista leffoissa näkemistäni rakkaustarinoista, ei liian ennalta-arvattava, ei liian siirappinen, mutta kuitenkin hyväntuulinen. Suosittelen aikalailla kaikille %P.
-
Vuosi nuoruudestani (Girl, Interrupted) 1999
(http://yourpreciousillusion.files.wordpress.com/2008/07/girl-interrupted.jpg)
****
Ohjaus: James Mangold
Pääosissa: Winona Ryder, Angelina Jolie, Brittany Murphy, Clea DuVall, Elisabeth Moss, Jared Leto ja Whoopi Goldberg
Tämä elokuva on kevyt ja naisellinen versio Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän -elokuvasta, sillä Claymooren mielisairaalassa ei ole sadistisia hoitajia, huonoja oloja tai mitään todella ahdistavaa. Itse tosin tykkään siitä, että elokuva onnistuu olemaan koskettava, tunnelmallinen, dramaattinen ja hauskakin kuvaus mielisairaalasta. Ei kaiken tarvitse olla synkkää ahdistusta, vaikka aihe sinänsä onkin ahdistava. Susanna Kaysenin omaelämäkerralliseen bestselleriin Girl, Interrupted perustuva elokuva onnistuu pitämään otteessaan. Suurin syy tähän on kuitenkin mielenkiintoiset henkilöhahmot ja loistava näyttelijätyö (Jolie sai roolistaan sivuosaoscarin), sillä juonesta puuttuu kuitenkin se todellinen terävyys ja intensiivisyys. Susanna Kaysen (Ryder) joutuu mielisairaalaan, koska hän on yrittänyt tappaa itsensä. Susanna ei ymmärrä tuntemuksiaan, hulluuttaan eikä hänellä ylipäätään ole halua ymmärtääkään. Sairaalassa hän tutustuu samanhenkisiin (tai sitten ei) potilaisiin, joista hulluin on sosiopaatti Lisa (Jolie). Elokuva ei ole ehkä parasta, mitä tästä aiheesta olisi saatu aikaiseksi, mutta minuun jopa tietynlainen lakonisuus ja tasaisuus iski, ja näin pinnan alla jotain syvempääkin, mitä ehkä pinnalta katsoen näkyi.
-
Oon kattonu sairaasti leffoi, mut en jaksa vääntää tekstii. 8(
-
Freedomland (2006)
(http://www.tribute.ca/tribute_objects/images/movies/freedomland/freedomland3.jpg)
*
Ohjaaja: Joe Roth
Pääosissa: Edie Falco, Julianne Moore, Ron Eldard, Samuel L. Jackson
Elokuva on surkean huono. Heikko tekele, jota Mooren ja Jacksonin edes kohtalaiset roolisuoritukset eivät pelasta. Richard Pricen romaaniin perustuvan elokuvan alku on ihan ok - kunnes tyypit alkavat puhua. Julianne Mooren esittämä äiti saapuu sairaalaan ja väittää, että hänen autonsa on varastettu. Eikä siinä kaikki, sillä autossa oli myös hänen pieni poikansa, joten jälkikasvukin on teillä tietämättömillä. Jacksonin esittämä poliisi alkaa tutkia tapausta samalla kun epäilyt ja paine kohdistuvat mustien asuttamalle köyhälle alueelle, joka lopulta eristetään. Elokuva kärsii ylidramaattisuudesta, sekavasta ja huonosta juonikuviosta, yllätyksettömyydestä, huonoista näyttelijöistä, surkeista roolihahmoista ja siitä, että elokuva ei tarjoa yhtään mitään katsojalle. Elokuva ei kosketa, ei jännitä eikä naurata. Elokuvan aikana tuntee myötähäpeää ja alkaa kiinnittää huomiota epäolennaisuuksiin, kuten siihen, miten hyvin/huonosti Moore näyttelee asteikolla 1-5. Hui. En ole hetkeen nähnyt näin huonoa trilleriä. Saa yhden tähden puolikkaan tähden sijaan sen takia, että tää ei kuitenkaan ollut niin pitkäveteinen, mitä jotkut leffat eli jaksoin kattoa loppuun asti, vaikka silmät meinas kerran mennä kiinni.
-
Big Fish (2003)
(http://www.spfw.net/gallery/main.php?g2_view=core.DownloadItem&g2_itemId=298&g2_GALLERYSID=TMP_SESSION_ID_DI_NOISSES_PMT)
****
Ohjaus: Tim Burton
Pääosissa: Ewan McGregor, Albert Finney, Billy Crudup, Jessica Lange, Helena Bonham Carter, Alison Lohman, Marion Cotillard
Aivan ihana elokuva! Elokuva on hauska, mielikuvituksellinen, iloinen, lämmin ja aito sekä koskettava. Juoni on erikoinen ja satumainen, mutta kuitenkin eräällä tavalla arkinenkin. Näyttelijät ovat tässä elokuvassa juuri sopivia. Ewan on loistava nuori Edward Bloom ja Finney vielä parempi senior-Bloom. Muut näyttelijätkin sopivat rooleihinsa täydellisesti. Tarina itsessään on välillä ehkä aavistuksenkin lapsekas, mutta tämä sopii just sellaiseksi hyvänmielen-leffaksi, jos ei halua kattoa mitään kovin yhteiskuntakriittistä tai muutenkaan kriittistä elokuvaa. Täydellisen fantasian ja draaman sekä komedian ja seikkailun sekoitus. En oikein keksi mitään, mistä antaisin kritiikkiä, mutta toisaalta ei tämä päätäkään huimannut, joten siitä yhden tähden vähennys.
-
Final Destination 2 - Viimeinen määränpää 2 (Final Destination 2) 2003
(http://i27.tinypic.com/s45se8.jpg)
**
Ohjaaja: David R. Ellis
Pääosissa: A.J. Cook, Ali Larter, David Paetkau, James Kirk, Lynda Boyd, Michael Landes
Perusajatus tässä "kauhuleffassa" on, että joku nuorista näkee ennakkovaroituksen, kuinka he tulevat kuolemaan, ja sitten hän estää tämän tapahtuman kulun, mutta Kuolema on toista mieltä ja alkaa napsia porukkaa sitten uudestaan mitä eriskummallisimmilla kuolintavoilla. Ykkösosassa oli muistaakseni juonellisesti jotain uutuudenviehätystä, mutta tää kakkonen kyllä toistaa aika karmivalla tavalla ykköstä. Lisäksi näyttelijätyö on todella keskinkertaista (tässäkin) leffassa. Okei, kyllähän tätä nyt katsoo, jos ei parempaa tekemistä ole, ja haluu nähdä karseita tapoja kuolla, mutta eihän tämä nyt oikeasti tarjoa yhtään mitään. Loppukohtaus kruunas mauttomuudellaan koko leffan.
-
Burn After Reading (2008)
(http://files.list.co.uk/images/2008/09/04/burn-after-reading.jpg)
***½
Ohjaus: Joel Coen, Ethan Coen
Pääosissa: John Malkovich, Tilda Swinton, Brad Pitt, Frances McDormand, George Clooney
"I thought you might be worried... about the security... of your shit."
Haha. Parasta sekoilua pitkiin aikoihin. Elokuvan aikana raivoisa CIA-analyytikko Osbourne Fox (Malkovich) onnistuu tuhoamaan ties mitä, vakoilija-wannabeet Chad (Pitt) ja Linda (McDormand) löytävät salaisen cd:n ja analyytikon vaimo (Swinton) pelehtii avioerosekamelskan keskellä omituisen ja lipevän ex-agentin (Clooney) kanssa. Kun tähän soppaan lisätään vielä pari muuta outoa hyypperöä, vanha kuntosaliäijä ja pari nokkelaa CIA äijää, ni ihan kepeä ja pirtsakka elokuva saadaan aikaiseksi. Sketsimäiset kohtaukset, poukkoileva juoni ja veijarimainen tunnelma ovat omiaan pitämään katsojan otteen leffassa. Itse tapahtumat ovat loogisesti eteneviä, mutta paikoittain niin järjettömiä, että ei yhteenkään hahmoon tee mieli samaistua. Sen sijaan heille haluaa nauraa. Ja he oikeasti jopa naurattavat. Aikas jees! Näyttelijät ovat erinomaisia. Pitt ja Clooney irrottelevat kunnolla, McDormand ja Swinton ovat vakuuttavia, mutta parasta on mielestäni Malkovich. On siinä äijä!
-
Zodiac (2007)
(http://image.guardian.co.uk/sys-images/Arts/Arts_/Pictures/2007/05/21/zodiac460.jpg)
**½
Ohjaus: David Fincher
Pääosissa: Anthony Edwards, Brian Cox, Candy Clark, Chloë Sevigny, Elias Koteas, Jake Gyllenhaal, John Carroll Lynch, John Getz, Mark Ruffalo, Philip Baker Hall, Robert Downey Jr.
Zodiacin tapahtumat perustuvat pääosin tositapahtumiin ja teoriansa se ammentaa kirjasta. Elokuva kertoo 1970-luvulla Amerikassa eläneestä sarjamurhaajasta, joka käyttää itsestään nimitystä Zodiac Killer. Zodiacia jäljittää sarjakuvapiirtäjä Robert Graysmith (Gyllenhaal) ja toimittaja Paul Avery (Downey Jr.) Lisäksi tutkimuksissa mukana ovat poliisit David Toschi (Ruffalo) ja William Armstrong (Edwards). He yrittävät jäljittää Zodiacia epätoivoisesti. Elokuva ei ole mielestäni lainkaan parasta Fincheriä, vaikka elokuvassa on monia hyviäkin puolia. Kerronta etenee melko jouhevasti 70-luvun tyyliin, mutta paikoittain juoni tuntuu liiankin tylsältä ja tasapaksulta. Loppua kohti tunnelma kuitenkin tiivistyy, varsinkin kun Gyllenhaal pääsee kuvioihin paremmin mukaan. Tosin jännittävä loppuratkaisu vähän laimenee ylipitkitykseen. Näyttelijätyö on tosi hyvää, mutta jotenkaan en ihan päässyt kosketuksiin hahmojen kanssa, ja paikoin tämä puuduttaa. Loppuratkaisu jää ärsyttämään minua jostain syystä ja elokuvan anti ei ole minulle kaikkein täydellisin, vaikka yleensä tämäntyyppiset rikoselokuvat kiehtovatkin. Jokin tässä mätti, mutta mikä tarkalleen ottaen, ni en tiedä.
-
^ Voisin allekirjottaa täysin caprin arvostelun Zodiacista.
-
Haarautuvan rakkauden talo (2009)
(http://media.mesta.net/mesta/leffakuvat/haarautuvan.jpg)
Tuula (Elina Knihtilä) ja Juhani (Hannu-Pekka Björkman) ovat kymmenen vuotta aviossa olleet ja eroamassa. Avioero ei kuitenkaan suju toivotulla tavalla, kun kumpikaan ei suostu jättämään yhteistä kotia taakseen. Molemmat yrittävät tehdä kaikkensa tehdäksensä toisensa mustasukkaisiksi, ja Juhani palkkaakin itselleen Ninan (Anna Easteden) joka esittää hänen tyttöystäväänsä. Parisuhdesoppa on valmis kun Juhani ja Tuula asuvat yhdessä uusien heilojensa kanssa.
Haarautuva rakkauden talo on jälleen yksi onnistunut suomalainen leffa lisää. Siinä on mielenkiintoisen pääjuonen lisäksi synkempi sivujuoni, joka erottaa elokuvan tavallisesta draamakomediasta. Elokuvan myötä ne ne punoutuu hienosti yhdeksi. Juonessa ei siis valittamista, mutta näyttelijät tekevät tästä todella katsomisen arvoista. Varsinkin Tuulaa esittävä Elina Knihtilä todistaa, että suomalaiset pärjäis Hollywood-tähdille milloin vain. Knihtilän roolisuoritus oli itseasiassa parhaita mitä oon nähny pitkään aikaan missään leffassa. Myös Hannu-Pekka Björkman ja sivurooleissa nähtävät Antti Reini, Tommi Eronen, Kati Outinen, Anna Easteden, Kari Väänänen ja Ilkka Villi tekevät hyvää työtä. Leffan parasta antia oli kuitenkin pääparin riitelykohtaukset. Molemminpuolinen onnistunut ja uskottava v*ttuilu on viihdyttävää katsottavaa. Niin ku oli koko leffa, voisin katsoa uudestaan ihan milloin vaan.
****
-
Dreamgirls (2006)
(http://image.guardian.co.uk/sys-images/Music/Pix/pictures/2007/01/25/dreamgirls460.jpg)
***½
Ohjaus: Bill Condon
Pääosissa: Jamie Foxx, Beyonce Knowles, Eddie Murphy, Anika Noni Rose, Sharon Leal, Jennifer Hudson, Danny Glover, Keith Robinson
Tom Eyenin Broadway-musikaaliin perustuva elokuva on kelpo viihdettä. Tarina liittyy löyhästi Diana Rossiin ja The Supremes-nimiseen bändiin, joka takoi tuhottoman määrän listahittejä 60-luvulla - elokuvassa kuullaan myös bändin levyttämiä kappaleita. Tarinassa kolme tyttöä - Effie (Hudson), Deena (Knowles), Lorrell (Noni Rose) - on laulutrio The Dreamettes ja he haaveilevat menestyksestä. Cadillac-myyntimies Curtis Taylor jr (Foxx) kiinnostuu tytöistä ja saa tytöt legendaarisen James "Thunder" Earlyn (Murphy) taustalle. Tästä alkaa menestystarina, joka osin kepulikonstein johtaa listahitteihin ja menestykseen. Tarinasta sen enempää paljastamatta kerron, että tämä on draamamusikaali, jossa laulu on tietenkin se ykkösjuttu. Mutta mielestäni tässä musikaalissa myös itse tarina musiikin taustalla on ihan mielenkiintoinen. Näyttelijät ovat hyviä - ja erityisesti hyviä laulamaan - paras on Jennifer Hudson, joka mielestäni oli ihan sivuosaoscarin veroinen, mutta erityisesti Murphy yllätti minut positiivisesti. Paikoittain häiritsi se, että kaikki laulu on laulettu studiossa, joten varsinaista näyteltyä laulamista on vähän. Laulut olivat yllättävänkin hyviä, vaikka en yleensä niin kauheasti diggaile mustasta soulista tai discosta. Ja ne sopivat tarinaan tosi hyvin. Myös puvustus oli loistokasta. Aika kevyttä kamaa lopulta tämä oli, mutta hyvien biisien ja näyttelijöiden ansiosta hyvää viihdettä.
-
Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl (2003)
(http://abitrusty.files.wordpress.com/2009/10/pirates_of_the_caribbean_sparrow_depp-thumb-550x290-19719.jpg?w=450&h=237)
****½/*****
Seikkailu, Komedia, Fantasia
Traileri (http://www.youtube.com/watch?v=0Z1XpfbuZOA)
Gore Verbinski
(Johnny Depp, Orlando Bloom, Keira Knightley, Geoffrey Rush, Jack Davenport)
Ilmestyessään Pirates of the Caribbean tuli allekirjoittaneelle aivan puskista. Huvipuistolaitteeseen perustuva disney-seikkailuelokuva ei kuulostanut yhtään meikäläisen palalta kakkua, mutta väärässä olin ja onneksi näin. Elokuva toimi vielä toisellakin katselukerralla. Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl on seikkailurainojen aatelia.
Tarina alkaa kun pahamaineinen merirosvo Jack Sparrow (Depp) saapuu Port Royalin satamakaupunkiin. Merirosvot ovat Port Royalissa verenhimoisesti etsintäkuulutettuja eikä aikaakaan kun Sparrow jää kiinni. Samana iltana kuitenkin kuvernöörin tytär Elisabeth Swan (Knightley) kaapataan aiemmin vain taruista tutun Black Pearl- aluksen merirosvojen hyökkäyksen yhteydessä. Ja kun hallitus ei näytä tekevän mitään Elisabethin pelastamiseksi tyttäreen silmänsä iskenyt kylän seppä Turner (Bloom), joutuu tekemään halveksumansa vangitun merirosvon - Sparrowin kanssa sopimuksen.
"Parley?"
Juoni ei sinällään tarjoa mitään mullistavaa, vaikka metkoja käänteitä elokuvassa onkin. Sensijaan Pirates of the Caribbeanista hienon tekee sen veijarimainen tunnelma ja yllättävänkin osuvalla huumorilla höystetty seikkailufiilis. Ohjaaja Verbinski onkin saanut raavittua kasaan kaikinpuolin viihdyttävän elokuvan. Mitään vakavaa tältä on turha odottaa. Huumoripuolella onnistuminen onkin juuri se mikä itselleni nosti tämän keskivertoseikkailujen yläpuolelle. Varsinkin Johnny Depp on ilmiliekeissä syntymähumalaisena Jack Sparrowna.. Korjaan Kapteeni Jack Sparrowna. Ei ihme että Empire listasi Jack Sparrown kaikkien aikojen 8. parhaaksi elokuvahahmoksi. Muutkin näyttelijät onnistuvat vaikka Deppin varjoon tuppaavatkin jäämään Jack Sparrown varastaessa lähes joka ikisen kohtauksen. Orlando Bloomin ja Keira Knightleyn hommaksi jääkin lähinnä olla kaksi nättiä naamaa ja he onnistuvatkin siinä kelvollisesti. Geoffrey Rush on kyllä onnistunut pahiksena. Pirates of the Caribbeanissa tuntuu kaikki olevan kohdallaan. Elokuvaan lisätty pieni ripaus fantasiaakin toimii hieman yllättäen hienona elementtinä, siinä missä se jälkimmäisissä elokuvissa vedettiin aivan överiksi. Bonusta on annettava myös loistavasta teemamusiikista.
-
Interstate 60 (2003)
(http://nerdvampire.files.wordpress.com/2008/08/60.jpg)
****½/*****
Draama, Komedia, Fantasia
Traileri (http://www.youtube.com/watch?v=fLSBfpI6cig)
Bob Gale
(James Marsden, Gary Oldman, Amy Smart, Cristopher Loyd)
Interstate 60 on yksi positiivisimpia yllätyksiä katselukokemuksena mitä olen nähnyt. Etukäteen en tiennyt elokuvasta juuri mitään, katsoin Taiwanilaisen nettikaverin suosittelun perusteella. Vaikka elokuva on tavallaan myös roadtrip-komedia se on myös Liisa Ihmemaassa- tyylinen läpileikkaus eksistentialismiin.
"Given an infinite universe and infinite time, all things will happen. That means that every event is inevitable, including those that are impossible."
James Marsdenin esittämä noin kahdenkymmenen ikäinen Neil on hieman hukassa elämässään. Syntymäpäiväpippaloissa hän toivookin kakun kynttilät puhallettuaan vastauksia elämäänsä. Hänen tietämättään salaperäinen ja kiero O.W. Grant (roolissaan erinomainen Gary Oldman) täyttää Neilin toiveen. Neil päätyykin ajamaan pitkin Interstate 60- tietä (jota ei ole olemassa) jonka varrelta hän löytää mitä kummallisempia ihmisiä ja kaupunkeja. Kun tähän lisätään vielä Neilin jahtaama unelmien tyttö (Amy Smart) ja liikkeessä oleva vaarallinen tappaja on tuloksena on paras roadtripleffa mitä on tehty. Paljon juonesta ei voi paljastaa pilaamatta sen hauskuutta.
Valerie McCabe: Every adult citizen of Morlaw is a lawyer, so everybody sues everybody else. It doesn't matter if there's a cause. It's how we ensure that everyone makes a living off their profession.
Neal Oliver: Yeah, but that's insane.
Valerie McCabe: I could sue you for that. You just made a defamatory remark about his town.
Vaikka elokuva on melko kevyt ja komediallinen, Interstate 60 sisältää myös paljon pohdiskelua elämästä ja mihin se kannattaa käyttää. Elokuva on opettavainen, mutta se ei kuitenkaan tuputa sanomaansa ruutuun niinkuin useat lajityypin edustajat. Samalla Interstate 60 onnistuu olemaan viihdyttävä ja helposti katsottava. Elokuva kelpaa taatusti tyhmemmillekin, sillä sen voi katsoa ihan peruskomedianakin.
-
^Vaikuttaa kivalta.
-
Sekaisin suhteessa (The Heartbreak Kid) 2007
(http://kindredsoul.files.wordpress.com/2009/03/english-dvd-the-heartbreak-kid1.jpg)
**
Ohjaajat: Bobby Farrelly, Peter Farrelly
Pääosanäyttelijät: Ben Stiller, Carlos Mencia, Jerry Stiller, Malin Akerman, Michelle Monaghan, Rob Corddry
Farrellyn veljesten leffat täytyy ilmeisesti suomentaa jatkuvasti alkamaan sekaisin-sanalla. Sekaisin suhteessa -elokuvassa on jotain samoja elementtejä kuin Sekaisin Maristakin -elokuvassa oli eli välillä älyttömän kreisiä huumoria, jotain nokkelia vitsejä, ja paikoittain ohut juonikuvio. Valitettavasti Sekaisin suhteessa ei vain ole niin hyvä. Kokonaisuutena leffa on valitettavan ohut ja ärsyttävä. Hahmot on ylirasittavia ja Stiller vain paikoittain hyvä. Elokuva kertoo Eddiestä (Stiller), jolla ei naismaailmassa ole pahemmin onnea ollut. Eräänä päivänä Eddie kuitenkin tapaa joka puolin täydelliseltä vaikuttavan Lilan (Akerman). Yhtäkkiä nuori pari onkin jo häämatkallaan, jolloin Eddie huomaa, että Lila onkin valitettavasti kaukana täydellisestä. Kun soppaan lisätään kaunis Miranda (Monaghan), niin on sekasotku valmis. Juoni on tosi ennalta-arvattaja ja kliseinen. Lisäksi jotkut vitsit todellakin kulkevat hyvän maun rajoissa. Toisella katselukerralla tämä ei naurata enää sitäkään vähää, mitä se ekalla ehkä nauratti.
-
Vaikka halveksunkin Farrellyn veljesten leffoja, saatan joutua katsomaan tuon ihan Michelle Monaghanin takia 8<.. Oon ollu ihan in löööv siihen Kiss Kiss Bang Bangin jälkeen.
-
Vaikka halveksunkin Farrellyn veljesten leffoja, saatan joutua katsomaan tuon ihan Michelle Monaghanin takia 8<.. Oon ollu ihan in löööv siihen Kiss Kiss Bang Bangin jälkeen.
No se olikin melkeinpä parasta koko leffassa.
-
Pearl Harbor (2001)
(http://z.about.com/d/movies/1/0/n/J/pearlharbpub1.jpg)
*½
Ohjaus: Michael Bay
Pääosissa: Ben Affleck, Josh Hartnett, Kate Beckinsale
Todella puuduttava elokuva, vaikka kyllä mä muutaman kyyneleen jostain syystä tirautin tätä kattoessa (ehkä se ylidramaattisuus sit iski). Elokuva on ensinnäkin aivan liian pitkä, henkilöhahmoihin saa tuskin mitään kosketusta. Hyvä kun oppii nimet. Kolmen päähenkilön draaman lisäksi elokuvassa ei tapahdu juuri mitään. Pearl Harborin isku on toki väkevästi kuvattu ja ruumiita lentelee hienosti, mutta kyllä tämän nyt olisi voinut tiivistää puoleentoista tuntiin. Elokuvasta on yritetty Titanicin veroista spektaakkelia, mutta aika pahasti menny pieleen. Lisäksi ärsytti erityisen paljon niitten joittenkin japsihahmojen päälleliimatut vuorosanat. Sit se, kuinka amerikkalaiset kuvataan niin hyviksinä, ottaa päähän. Pearl Harborin tappiot ei ollu kuitenkaan mitään sen rinnalla, kun Yhdysvallat pudotti pari ydinpommia Japaniin toisen maailmansodan lopulla. Mutta jos nyt ei ota historialliseen taustaan pohjautuvaa melko kliseisesti esitettyä tarinaa huomioon, ni jäljelle jäävä rakkaustarina ei sekään pelasta yhtään enempää. Loppu on jopa niin kliseisen ällöttävä ja sekava, että teki mieli lyödä päätä seinään. Kate Beckinsale kauniina sairaanhoitajana on ehkä lopulta elokuvassa parasta, koska Hartnettin ja erityisesti Affleckin (kuinka se voi olla niin ällö?) hahmot on tylsiä ja mitäänsanomattomia. Arvostin leffassa siis hyvin vähän yhtään mitään.
-
Elokuva kelpaa taatusti tyhmemmillekin
Eli mulle + tossa on Marsden. 8'))))
Affleck (kuinka se voi olla niin ällö?)
No älä muuta virka.
Pearl Harbor on ihan kauheeta roskaa!
-
Oonko mä ainoa täällä forkalla joka tykkää Pearl Harborista (http://idolslandia.110mb.com/vanhaforkka/icon_rolleyes.gif).. Mä tykkään tuosta leffasta, vaikka kylläkin se omastakin mielestäni liian pitkä. Mä varmaan antaisin Pearl Harborille arvosanaksi 3½-4.
Pearl Harbor on ihan kauheeta roskaa!
Eikä ole!!
-
[size=8] Hot Rod
(http://www.wildaboutmovies.com/images_4/HotRodMoviePoster3.jpg)
***½[/size]
(2007)
Pääosissa: Andy Samberg, Jorma Taccone, Bill Hader, Danny McBride, Isla Fisher, Ian McShane, Sissy Spacek, Will Artnett
Ohjaaja: Akiva Schaffer
Käsikirjoittaja: Pam Brody
” Funky Fresh."
Rod Kimble (Samberg) on yleinen vitsi stuntmiehenä (erityisesti isäpuolensa silmissä), mutta miehen suurena unelmana on nousta menestyväksi stuntmieheksi...siitä huolimatta, että temput eivät oikein ota onnistuakseen. Samalla voisi iskeä söpön Denisen (Fisher). Rodin isäpuoli Frank (McShane) joutuu huonoon kuntoon ja hänen pitäisi saada uusi sydän, mutta se maksaa liikaa. Rod päättää kerätä rahat jättimäiseen stuntesitykseen, jonka kautta hän saisi käärittyä valtavan summan kokoon Frankin kuntoon saamiseksi. Frank on käyttänyt Rodia koko hänen elämänsä ajan nyrkkeilysäkkinä ja Rod on päättänyt, että on hänen vuoronsa rökittää Frank joten äijää ei saa päästää kupsahtamaan.
(http://smartcine.com/images/hod_rod_2_still.jpg)
Leffa on todellakin niin läppä miltä se näyttää, mutta sille on annettava mahdollisuus.
Oikeasti tämä paljastui pieneksi helmeksi. Näyttelijäkaarti on ihan älyttömän hauska; Samberg, Taccone, McBride, Hader, Artnett!!! Erityisesti Artnett tuntui olevan liekeissä vaikka ei niin suuressa roolissa ollutkaan, ylimielisen Jonathanin rooli nauratti alusta loppuun saakka. Taccone oli hellyyttävän söpö. Musiikki on surkuhupaisan hauskaa (älyttömästi Europea). Lisäksi leffasta voi jopa bongata Footlooseen viittaavaan kohtauksen, joka aiheutti mussa ihan hillittömän naurunpyrskähdyksen. Parasta kuitenkin oli siis näyttelijäporukka. Leffaa on vaikea kuvailla ihmiselle, joka ei ole sitä nähnyt. Toisaalta Hot Rod on kokoelma irtonaisia vitsejä, mutta se onnistuu olemaan hyvin sketsimäinen SNL:n tai Mad TV:n tyylinen. Joka tapauksessa pidin tästä, piristävän erilainen massakomedioiden joukossa.
-
[size=8] Zombieland
(http://www.filmofilia.com/wp-content/uploads/2009/07/zombieland_m.jpg)
***+[/size]
(2009)
Pääosissa: Woody Harrelson, Jesse Eisenberg, Abigail Breslin, Emma Stone
Ohjaaja: Ruben Fleischer
Käsikirjoittajat: Rhett Reese & Paul Wernick
”This place is so dead.”
(http://www.iwatchstuff.com/2009/06/12/zombieland-harrelson.jpg)
Koko maailma on muuttunut zombien tantereeksi. Pieni osa ihmisistä on onnistunut välttämään tartunnan, mukaan lukien nyhverömäinen Columbus (Eisenberg). Columbuksella on lista sääntöjä, joita noudattamalla hän on selviytynyt. Columbus jakaa niitä myös katsojille läpi elokuvan. Columbus päättää suunnata kohti kotikaupunkiaan siinä toivossa, että edes hänen vanhempansa olisivat elossa. Columbus saa kyydin Tallahasseelta (Harrelson), oudon oloiselta hiipparilta, joka etsii pakkomielteisesti viimeistä Twinkie-patukkaa. Tallahassee paljastuu taitavaksi zombien tappajaksi, joten Columbus päättää lyöttäytyä hänen seuraansa. Seurue kasvaa myöhemmin kahdella kun eräästä marketista löytyvät siskokset Wichita (Stone) ja Little Rock (Breslin).
Zombielandia on markkinoitu vauhdikkaana kauhukomediana. Se on sinänsä tervetullut elokuva, koska zombieleffat ovat olleet pitkään melko tylsiä (poikkeuksena kuitenkin Shaun of the Dead joka on myös komedia). Toisaalta Zombieland ei oikeen tunnu komedialtakaan. Se on aika epätasainen kokonaisuus. Alun hauskuuden jälkeen tulee hetkiä jolloin ihmettelee, että onko tämä tosiaan komediaa. Bill Murrayn loistava ja ennen kaikkea odottamaton cameo antoi leffalle potkua uuteen nousuun. Lopulta elokuva tuntui eräänlaiselta omituiselta kasvutarinalta ja kertomukselta siitä, miten vaikeiden hetkien koittaessa ihmisten yhteistyö luo kestävän siteen heidän välilleen. Zombielandin henkilöt muodostavat oman hullunkurisen perheensä, elämä tuntuu taas elämisen arvoiselta.
P.S
Kun näin Amber Heardin nimen listassa ehdin innostua, mutta valitettavasti hänen roolinsa kesti about 5 minuuttia, joten tekisi mieli antaa siitä miinusta. (8<)
-
[size=8] Postia pappi Jaakobille
(http://www.biojaseka.com/images/indexFH10/postia_pappi_jaakobille_4v.jpg)
*** [/size]
(2009)
Pääosissa: Heikki Nousiainen, Kaarina Hazard, Jukka Keinonen, Esko Roine
Ohjaaja: Klaus Häro
Käsikirjoittaja: Klaus Härö (perustuen Jaana Makkosen alkuperäiskäsikirjoitukseen)
(http://yle.fi/ecepic/archive/00103/Postia_pappi_Jaakob_103970b.jpg)
Postia pappi Jaakobille kertoo vanhasta, sokeasta papista (Nousiainen), joka palkkaa armahdetun elinkautisvangin Leilan (Hazard) luokseen apulaiseksi. Jaakob kykenee arkiaskareihin itse, mutta tarvitsee apua kirjeiden kanssa. Jaakobille tulee päivittäin pino kirjeitä ihmisiltä, jotka pyytävät apua ja esirukouksia. Leila on aina pitänyt vain itsestään huolta, joten tämän kaltainen työ ei oikein tunnu sopivan hänelle. Leila ei myöskään ymmärrä miksi Jaakob pitää kirjeisiin vastaamista niin tärkeänä, se on miehelle eräänlainen elämäntehtävä. Leila yrittää lähteä pappilasta, mutta heltyy kun kirjeiden tulo yht äkkiä lakkaa. Ei hän henno jättää vanhaa miestä yksin taloon.
Elokuva on koruton ja hiljainen. Se keskittyy kahteen ihmiseen, Leilaan ja Jaakobiin joiden kohtalot kietoutuvat yhteen yllättävällä tavalla. Leilan on myös opittava arvostamaan saamaansa armahdusta. Jaakob ikään kuin auttaa Leilaa nauttimaan elämästä ja saamaan siitä kiinni.
Alun perin tätä teosta ei oltu ajateltu valkokankaille vaan sen piti olla vain tv-esitystä varten. Monet ovat kritisoineet, että leffateatterissa sen todella huomasi, ettei sitä sinne oltu tarkoitettukaan. Onneksi siis katsoin tämän tv:stä.
Elokuva onnistuu olemaan lämminhenkinen ja intensiivinen. Mikään elämää suurempi kertomus se ei ole, mutta tarjoaa ihan kauniin oivalluksen; jokaisella on tässä elämässä oma paikkansa vaikka siltä ei aina tuntuisikaan.
-
^Ihanaa, että Negsu on postannu taas arvostelui. Näitä on odotettuki.
-
Hahaa. :'D Ehkä pääsen taas vauhtiin. Kaikista leffoista mitä lomalla katoin ei vaan tullu sellasta inspistä kirjottaa.
-
Hot Rod lähti välittömästi lataukseen (8
-
Hot Rod lähti välittömästi lataukseen (8
Hyvä. 8')
-
Harry Potter ja puoliverinen prinssi (Harry Potter And A Half Blood Prince) 2009
(http://www.collider.com/uploads/imageGallery/Harry_Potter_Half_Blood_Prince/emma_watson__rupert_grint_and_daniel_radcliffe_harry_potter_and_the_half_blood_prince_movie_image_s.jpg)
***½
Ohjaus: David Yates
Pääosissa: Daniel Radcliffe, Rupert Grint, Emma Watson, Jim Broadbent, Helena Bonham Carter, David Bradley, Robbie Coltrane, Warwick Davis, Tom Felton, Michael Gambon, Alan Rickman, Maggie Smith, Natalia Tena, Julie Walters, David Thewlis, Evanna Lynch, Matthew Lewis, Bonnie Wright, Helen McCrory, Jessie Cave, Frank Dillane
J.K. Rowlingin Harry Potter ja puoliverinen prinssi on mielestäni tosi mielenkiintoinen kirja. Se on hauska, kekseliäs, vie tarinaa eteenpäin, antaa paljon ratkaisuja, mutta samalla myös lisää mielenkiintoa viimeistä kirjaa kohtaan. Kirjan aikana kokee valtavasti lukuisia eri tunteita. Kirja on hyvin yksityiskohtainen, joka on sen parhaita puolia. Toisaalta tällaisen kirjan siirtäminen valkokankaalle onnistuneesti on vaikea tehtävä. Ensinnäkin 2 ja puoli tuntia ei riitä siihen mitenkään. Toisekseen olen huomannut, että jos olen lukenut kirjan, niin elokuva ärsyttää yleensä joko sillä, että tapahtumia on muutettu ratkaisevasti kirjaan nähden tai sitten kaikkea ei kerrota. Tämä elokuva kärsii enemmän ehkä jälkimmäisestä pointista.
Elokuvan juoni ei etene elokuvan aikana parhaalla mahdollisella tavalla, koska elokuva ei tavoita kirjan tapahtumien rikkautta. Katsoin elokuvaa henkilön kanssa, joka ei ole lukenut kirjoja, ja hänen mielestään elokuva oli tylsä. Siinä ei tapahtunut tarpeeksi. Itse voin yhtyä tähän, mutta se ei häirinnyt minua elokuvan aikana lainkaan. Itse täytin aukot kirjan tiedoilla ja kirjan lukeneelle elokuva avasi mielestäni loistavasti kuvatun velhomaailman. Elokuva oli visuaalisesti tosi näyttävä ja näyttelijät olivat kehittyneet valtavasti. Jopa jäykkäkasvoinen Radcliffe onnistui naurattamaan minua joissain kohdissa. Joko hän oli kehittynyt näyttelijänä tai sitten hänen tyylinsä sopi vain juuri tämän kirjan Harrylle. Parhaiten nuorista näyttelijöistä onnistui kuitenkin Grint, jonka jotkut ilmeet olivat loistavia. Itse tykästyin eniten juuri siihen Rowlingmaiseen tunnelmaan, jonka elokuva onnistui paikoittain saavuttamaan tosi hyvin. Parhaita kohtauksia olivat Voldemort-takaumat, jotka olivat tosi hyviä. Puutteitakin elokuvalla kuitenkin oli kohtuullisen paljon: Muutamat hahmot olivat elokuvassa aika huonoja. Erityisesti Kalkaroksen hahmo, joka kuitenkin kirjassa sai ansaitsemaansa huomiota, jäi kovin taustalle. Dumbledore taas ei oikein onnistunut saamaan ansaitsemaansa väkevää syvyyttä elokuvassa. En sitten tiedä johtuivatko nämä puutteet käsikirjoituksesta (Kalkaroksen tapauksessa kyllä) vai näyttelijän kyvyistä. Parhaasta näyttelijäsuorituksesta vastasi mielestäni Broadbent, joka sai lyhyestä roolisuorituksestaan samalla todella hauskan ja todella dramaattisen.
Plussaa elokuvassa oli visuaalisuus, näyttelijäsuoritusten parantuminen (vertailtaessa muita HP-leffoja), muutamat loistavat käsikirjoitukselliset nokkeluudet (joista suurin ansio tietenkin Rowlingille, mutta yhdessä kohtauksessa erityisesti ihan elokuvakäsikirjoittajille) ja elämys, jonka toki voi saavuttaa vain kirjan lukeneet. Miinusta hieman tökkivä käsikirjoitus ja jo mainitut muut puutteet. Tästäkin kirjasta olisi melkein kannattanut tehdä se kaksi leffaa, kuten viimeisestä, koska sillä lailla käsikirjoituksen puutteet olisi ehkä saanut handlattua. Kuka tietää? Ehdottomasti katsomisen arvoinen kuitenkin ja suosittelen kirjan lukeneille erityisesti.
-
Hmm, pitäis varmaan jossain vaihees kattoo toi uusin Potter, mut jotenki se Feeniksin kilta jätti ihan kauheet traumat surkeudellaan, et en meinaa uskaltaa. Vaikka moni onkin sanonut sen olevan ihan ok ja parempi ku Feeniksi. :P
-
Garpin maailma (The World According to Garp) 1982
(http://www.rankopedia.com/CandidatePix/55147.gif)
****
Ohjaajat: George Roy Hill
Käsikirjoittajat: John Irving, Steve Tesich
Pääosanäyttelijät: Glenn Close, John Lithgow, Mary Beth Hurt, Robin Williams
Elokuva kertoo omalaatuisesta kirjailijasta nimeltä T. S. Garp (Robin Williams). Elokuva kertoo hänen traagisen ja tapahtumarikkaan elämäntarinansa. En oikein tiedä, mitä pystyn sanomaan tästä elokuvasta ilman, että kertoisin, kuinka paljon rakastan tätä kirjaa! John Irving on kirjailijana nero - suorastaan ilmiömäinen sanataituri - joka pystyy loihtimaan niin aidot ja eläväntuntuiset hahmot, jotka samalla ovat niin ei-tästä-maailmasta. Kirja Garpin maailma on hulvattoman hauska, todella dramaattinen, ällöttävän groteski, terävän viiltävä ja niin surullinen, ettei kyyneleitä voi olla vierittämättä. Elokuvana Garpin maailma on myös kaikkea tätä, mutta aavistuksen keveämmässä paketissa. Kirjan yksinkertainen loistokkuus on vain jotain niin sanoinkuvaamatonta, että en pystynyt katsomaan leffaa pelkästään leffana. En sen jälkeen, kun olin lukenut melkein koko kirjan uudestaan (loppu vielä lukematta - tosin olen lukenut tämän kirjan ennemminkin). Mutta sitten kun yritin unohtaa kirjan, niin elokuvasta kuoriutui myös kokoon loistava kokonaisuus, jonka loppu yllätti jopa minut. Syystä, että viimeisimmästä lukukerrasta on tosiaan aikaa, ja kirjan loppuratkaisut olivat päässeet osittain katoamaan mielestä. Nyt tosin on elokuvan nähneenä pakkomielle lukea kirja äkkiä loppuun, kun haluan tietää, mitä OIKEASTI tapahtui. Mutta jotta tämä arvostelu ei menisi pelkästään kirjan ja Irvingin ylistystarinaksi, niin pakko sanoa, että elokuva on myös tosi hyvä.
Tarina alkaa siitä, kun Jenny Fields (Close) tulee kotiin pienen vauvansa kanssa. Fields on hahmona niin loistava, että olisin suorastaan ollut pettynyt, jos Close olisi ollut huono. Onneksi en joutunut pettämään, sillä Close näyttelee niin uskottavasti, että voin hyvinkin kuvitella, että juuri tuollaiseksi Irvingkin Fieldsin ajatteli. Melkein oscarin arvoinen suoritus. Jotkut kirjan lukeneet ovat sanoneet, että Williams oli täysin väärä valinta Garpiksi. Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että Williams loistaa Garpina. Vaikka Garpin kaikki puolet eivät leffassa tulekaan esiin, niin Williams tekee parhaansa sillä, mille käsikirjoitus antaa mahdollisuuden. Sivuosassa Lithgow on mieletön transseksuaali Robertana ja ansaitsi roolistaan ehdottomasti oscar-ehdokkuutensa. Kirjassa Robertan hahmo ei ollut lainkaan niin hauska, mitä elokuvassa. Koska kirjan tarina ja juoni ovat mitä ovat, niin elokuvasta ei voi oikein kertoa mitään. Kerronta elokuvassa etenee kuitenkin mallikkaasti, ja tapahtumat seuraavat toisiaan jouhevasti. Yllätykselliset käänteet tulevat paikoissa, joissa niitä vähiten ehkä odottaisi. Elokuva on onnistunut ammentamaan kirjasta paljon hyvää. Suosittelen kaikkia lukemaan ehdottomasti ensin kirjan. Ja sen jälkeen pitämään sen verran taukoa, että on unohtanut osan juonenkäänteistä. Silloin nautinto on paras mahdollinen!
-
[size=8] Avatar (3D)
(http://www.shockya.com/news/wp-content/uploads/avatar_movie_poster.jpg)
***½[/size]
(2009)
Pääosissa: Sam Worthington, Zoe Saldana, Sigourney Weaver, Giovanni Ribisi, Stephen Lang, Michelle Rodriguez
Ohjaaja: James Cameron
Käsikirjoittaja: James Cameron
”Enter the World.”
Mestari James Cameronin uutta elokuvaa työstettiin vuosia ja odotus tuntui tuskaiselta. Osa pettyi tulokseen, mutta suurimmaksi osaksi elokuvaa vain ylistetään. Itse lähdin katsomaan 3D versiota avoimin mielin, kun ajattelin, että ensimmäistä kertaa 3D versioon panostettu sen verran, että se jaksaa mua kiinnostaa.
Juoni on kuin aikuisten satu. Eletään vuotta 2154. Entinen merijalkaväen sotilas Jake Sully (Worthington) on joutunut pyörätuoliin, mutta nyt hänelle tarjoutuu mahdollisuus lähteä monen vuoden pituiselle seikkailulle mystiselle Pandoran planeetalle. Planeetan kasvusto ja eläimistö on henkeäsalpaavan monimuotoista. Pandoralla asuvat Na’vit kunnioittavat luontoa, heille koko planeetta on kuin Jumala. Avatar-ohjelmassa ihmisen mieli siirretään Avatar-kehoon, joka on jonkinlainen geneettinen hybridi Na’vien ruumiista. Avatar-kehojen avulla tohtori Grace Augustine (Weaver) pääsee tutkimaan ympäristöä ryhmineen. Sam on yksi Avatar-kehojen ohjaajista. Hän pääsee soluttautumaan Na’vien heimoon. Häntä opastaa kaunis Neytiri (Saldana) joka on heimon prinsessa, tuleva hengellinen johtaja.
(http://www.bscreview.com/wp-content/gallery/avatar-game-screenshots/avatar2.jpg)
Kuten arvata saattaa ihmiset, eivät ole planeetalla vain hyvien aikeiden vuoksi. Metsien siimeksissä piilee arvokkaita mineraaleja ja ties mitä muuta. Na’vit eivät halua ihmisiltä mitään, joten vaihtokauppaneuvotteluja on turha yrittää. Näin ollen ollaan turvautumassa armeijan voimaan. Na’vit kuvataan hulluiksi ja sodanhimoisiksi villeiksi joita tulee surmata ilman omantunnon tuskia.
Vaikka Sam työskentelee Gracen tutkimusryhmässä, on eversti Miles (Lang) värvännyt Samin puolelleen. Samin tarkoituksena on raportoida kaikki hyödyllinen tieto Na’vien kansasta armeijalle, jotta nämä voisivat estää Na’vien vastarinnan tehokkaammin. Aluksi ajatus tuntuu ihan hyvältä, mutta mitä syvemmälle Na’vien maailmaa hän pääsee, tuntuu raportointi virheeltä.
Elokuvan juoni oikeastaan kierrättää hyväksi havaittua mallia ja muistuttaa jossain mielessä hieman Tanssii susien kanssa elokuvaa, mutta pieni ennalta-arvattavuus ei haittaa lainkaan, sillä upea maailma efekteineen ja herkullisine väreineen on silmiä hivelevän kaunista katsottavaa. 3D maailma oli todella tarkasti rakennettu, luulin elokuvan alussa, että leijailevat pölyhiukkaset olivat tahra laseissani. (:’DD)
Valitettavaa oli se, että monet sivuhenkilöt jäivät hatariksi lukuun ottamatta Eversti Milesia, joka oli aika kliseinen, mutta siitä huolimatta karismaattinen pahis. Suhteellisen tuntematon Worthington ja kovaa nousua tekevä Saldana olivat elokuvan todellisia tähtiä. Heidän kemiansa pelasivat hyvin yhteen. Weaverin hahmo toi tähän viel sellasta jämäkkyyttä.
Yhteenvetona ei voi muuta todeta kuin, että tää elokuva on niin kaunis, että pienet puutteet antaa helposti anteeksi.
P.S Itkin viimesen tunnin ajan. 8D Musta tää oli koskettava, vaikka monesta mun itkeskely varmaan oiski ollu lapsellista. :'D
-
Truman Show (The Truman Show) 1998
(http://www.smh.com.au/ffximage/2008/01/25/jim_carrey300_080123060802395_wideweb__300x309.jpg)
***½
Ohjaus: Peter Weir
Pääosissa: Jim Carrey, Ed Harris, Holland Taylor, Laura Linney, Natascha McElhone, Noah Emmerich
"We accept the reality of the world with which we are presented."
Truman Show oli tosi erilainen ja yllättävä elokuva, kun sen aikanani näin yli 10 vuotta sitten ensimmäistä kertaa. Jim Carrey loisti täysin erilaisessa roolissa, kuin missä hänet oli sitä ennen nähty. Ei tarvittu naamanvääntelyä. Elokuvan tematiikka on tosi kiehtova: mitä on todellisuus ja televisio. Jim Carrey on Truman, jonka elämää seurataan 24/7 television välityksellä - hän itse ei sitä tosin tiedä. Elokuva rakentuu pikkuhiljaa kokoon ja tätä rakentumista on tosi kiva seurata. Lavastettu maailma uppoaa ainakin meikäläiseen. On kiehtova seurata, miten tosielämän tähdet, palkatut näyttelijät ja television katsojat on saatu kuvattua niin erinomaisella tavalla. Truman hahmona on naiivi, mutta samalla jotenkin hellyyttävä. Mielenkiintoista on se, kuinka Truman on keinotekoinen - eräänlainen tuote, vaikka show’n luoja Christof (Ed Harris) puhuukin Trumanista ainoana aitona ihmisenä. Voiko olla todella aito, jos on ohjaillun prosessin tulos? Myös television addiktoivuus näkyy leffassa hyvin. Hauskoja "sivuhahmoja" on paljon. Näistä paras on kylpyammeessa Trumania seuraava mies, jolle show on koko elämä. Elokuva antaa siis paljon ajattelun aihetta teemojensa puolesta, mutta se on myös elokuvana hyvä. Tarpeeksi lyhyt, jotta mielenkiinto pysyy yllä, tarpeeksi ovela, jotta katsoja ei kyllästy ja tarpeeksi hauska, jotta et pilaa päivääsi sitä katsomalla.
-
[size=8] Paha perhe
(http://www.clearchannelcinema.fi/files/ccc/tulevat-elokuvat/Fthumb4_Paha_perhe.jpg.jpg)
****[/size]
(2010)
Pääosissa: Ville Virtanen, Lauri Tilkanen, Pihla Viitala, Vera Kiiskinen
Ohjaaja: Aleksi Salmenperä
Käsikirjoittaja: Aleksi Salmenperä
"V*ttu mitä sekoiluu."
Aleksi Salmenperä on saanut mukavasti mainetta kahdella aikaisemmalla elokuvallaan Lapsia ja aikuisia ja Miehen työ. Kolmas ohjaus Paha perhe sisältää vieläkin mustempaa huumoria kuin aikaisemmat teokset.
Paha perhe kertoo vainoharhaisesta ja ylisuojelevasta isästä joka tuntuu menettävän todellisuudentajunsa täysin. Tapahtumasarja lähtee liikkeelle kun Dani (Tilkanen) kertoo isälleen äidin kuolleen. Danin sisar Tilda (Viitala) saapuu Suomeen hautajaisiin. Sisarukset ovat kasvaneet erillään riitaisan eron vuoksi, joten hautajaisten jälkeen he alkavat taas tutustua toisiinsa. Isä tulkitsee asiat hieman väärin ja luulee, että Dani ja Tilda ovat rakastuneita toisiinsa. Mies karkottaa nykyisen vaimonsa ja nuorimman poikansa hotelliin asumaan, koska on päättänyt järjestää Danin ja Tildan erilleen, eikä halua häiriötekijöitä taloon. Hän ei kuitenkaan tajua, että on lopullisesti pilaamassa välinsä perheeseensä ja etenkin tyttäreen, jonka kanssa välit ovat jo valmiiksi etäiset.
Elokuva osaa olla yllätyksellinen (jopa niin yllätyksellinen, että kiljuin :’DDDDDD) ja hauska, mutta samalla joutuu pohtimaan, että onko se hauskuus ”siinä rajoilla”. Oli ihan mieletöntä nähdä Lauri Tilkanen suuremmassa roolissa, ihan pääroolissa! En vieläkään voi tajuta sitä, että ollaan tallattu saman koulun käytäviä. Tilkasen taidot tuntuvat kehittyvän koko ajan ja jokaisessa roolissa hän onnistuu näyttämään erilaiset puolensa. Myös Viitala ja Virtanen olivat loistavia. Erityisesti täytyy kehua sujuvaa ja nokkelaa käsikirjoitusta. Monissa suomalaisissa leffoissa tökkii kässäri, vaikka näyttelijät olisivatkin hyviä. Juoni toki tuntui muutamassa kohdassa todella epäloogiselta ja absurdilta, mutta eihän maailmassa olisi elokuvia tai kirjoja jos kaiken pitäisi olla loogista. Kaikesta sekopäisyydestään huolimatta tässä oli realistinen ote. Varmaan aika monella on kokemuksia kiusallisista päivällisistä joissa on yht äkkiä alettu puida suvun salaisuuksia ja menneisyyttä.
Kaiken kaikkiaan Paha perhe on erittäin hyvä kotimainen elokuva. Jos näin hyviä elokuvia tulee vuoden aikana lisää, taidan tunnustautua suureksi kotimaisten elokuvien faniksi.
-
Desu Nôto (2006)
(Death Note)
(http://wearemoviegeeks.com/wp-content/death_note.jpg)
***½/*****
Fantasia, Mysteeri, Draama
Shusuke Kaneko
(Tatsua Fujiwara, Ken'ichi Matsuyama, Erika Toda, Shunji Fujimura, Takeshi Kaga)
First Rule of the Death Note: The human whose name is written in this note shall die.
Huomasin kuinka elokuvamakuni ja viimeaikaiset elokuvaelämykseni ovat olleet huolestuttavan hollywoodia ja 2000-luvun populääriteoksia. Päätin taas vaihteeksi hieman laajentaa leffakaistaani ja ajella idän puolelle. Death Note- mangasarjaan perustuvan elokuvaparin ensimmäisessä osassa vahvan oikeudentajun omaava nuori lahjakas opiskelija Yagami Light (Tatsua Fujiwara) löytää "Death Note"- vihkosen. Vihko on alunperin kuulunut "reaper"ille joka voi tappaa ihmisiä sydänkohtaukseen kirjoittamalla tähän kirjaseen valitsemansa ihmisen nimen. Light luulee vihkoa ensin vitsiksi, mutta pian huomaa sen tappavan voiman todellisuuden. Light alkaa järjestelmällisesti tappamaan tunnettuja rikollisia. Pian huomataan että rikollisia kuolee kaavamaisesti ja julkisuudessa tätä tuntematonta rikollisten rankaisijaa aletaan kutsumaan nimellä 'Kira'. Kun poliisi on voimaton, kutsutaan apuun salaperäinen, kyseenalaisia metodeja käyttävä, neuroottinen ja sosiaalisesti jälkeenjäänyt mutta aiemmin voittamaton yksityisetsivä L. Alkaa kissa ja hiiri- leikki kun L yrittää pyydystää rikollisia oman käden oikeudella rankaisevaa Kiraa. Katsojan tehtäväksi jää päättää kumman puolelle tässä kaksintaistelussa asettuu.
Kira vs. L on yksi parhaita, ellei paras vastakkainasettelu rikostarinassa mitä olen elokuvissa nähnyt. Huikeat käänteet seuraavat toisiaan ja koska elokuvan idea jo alunperin on täysin utopistinen, kaikki käänteet tuntuvat sopivan tarinan maailmaan. Valitettavasti Death Note- animen nähneelle oikeastaan kaikki käänteet oli jo entuudestaan tuttuja mikä söi elokuvan purevuutta. Elokuva nimittäin pureutuu hyvin tiukasti jännittäviin käänteisiin ja ennalta-arvaamattomuuteen. Eroa alkuperäismangaan ja animeen oli lähinnä Yagami Lightin hahmossa. Siinä missä animessa hän oli täysin iljettävä ja vihattava nihilisti, elokuvassa hän on ajoittain jopa pidettävä kenties hieman Jack Bauermaisen moraalikäsityksen omaava hahmo. Anime/mangan selkeämmän hyvä/paha-asettelun sijasta elokuva tarjoaakin enemmän moraalista dilemmaa.
(http://img211.imageshack.us/img211/8051/deathnotemoviesd2.jpg)
Ajoittain elokuvan tunnelmaa syö pieni budjetti, joka valitettavasti näkyy joissain ratkaisuissa. Myös musiikkivalinnat ovat usein hieman outoja ja jopa heikkoja. Vaikka audiovisuaalisena viihteenä arvostanlin live action elokuvia huomattavasti piirrettyjä enemmän, on myönnettävä että alkuperäisanime oli tunnelmaltaan himpun verran parempi. Kokonaisuutena Desu Nôto oli kuitenkin varsin piristävä jännäri-elokuva, joka erosi hyvin paljon hollywoodtuotannosta. Elokuvan tarina jää täysin kesken, joten toisen osan katsominen on välttämätöntä.
-
Mul on muuten toi Death Note trilogia latauksessa. :'DDDDDD
-
Desu Nôto 2 (2006)
(Death Note: The Last Name)
(http://1.bp.blogspot.com/_8ox8PZp1YWk/R3az-GnEgsI/AAAAAAAABC0/Hx55C1udS2A/s400/deathnote2.jpg)
***½/*****
Fantasia, Mysteeri, Draama
Shusuke Kaneko
(Tatsua Fujiwara, Ken'ichi Matsuyama, Erika Toda, Shunji Fujimura, Takeshi Kaga)
Desu Nôto 2 jatkaa juuri siitä mihin ensimmäinen osa elokuvaduosta jäikin. Sen enempiä ykkösosaa spoilaamatta juonesta voi kertoa vain sen, että taistelu 'Death Note'-vihkosen herruudesta jatkuu kiivaana. Tämä jatko-osa elokuva poikkeaa huomattavasti enemmän alkuperäissarjasta ja hyvä niin. Erittäin suuren parjauksen kohteeksi joutunut käänne animesarjasta on jätetty kokonaan pois ja elokuvan loppuratkaisu tuli alkuperäissarjankin nähneelle suurehkona (ja miellyttävänä) yllätyksenä.
(http://www.japansociety.org/resources/content/2/5/4/0/images/Death-Note_LN5_large.jpg)
Näyttely/ohjaus/musiikki kaikki tismalleen samaa tasoa kuin ykkösessä. Leffat onkin ymmärtääkseni kuvattu yhtenä projektina. Kakkososa onnistuu käänteissään ja yllättävyydessään kuitenkin ehkä himpun verran ykkösosaa paremmin. Ja kun tämä elokuva päättää tarinan, jäi tästä paljon parempi maku suuhun kuin ensimmäisestä osasta. Muuten hyvin samantasoiset elokuvat kyseessä.
-
Mul on muuten toi Death Note trilogia latauksessa. :'DDDDDD
Se kolmonen on joku vähänku spin-offi joka ei liity tohon ite tarinaan ;P en ole sitä vaivautunut siis edes katsomaan. Tietty senkin vois joskus latailla jos aikaa on yms :>
-
Mul on muuten toi Death Note trilogia latauksessa. :'DDDDDD
Se kolmonen on joku vähänku spin-offi joka ei liity tohon ite tarinaan ;P en ole sitä vaivautunut siis edes katsomaan. Tietty senkin vois joskus latailla jos aikaa on yms :>
Ookoo. No se kolmas osa tulee niinku siin samas paketis. Et en lataillu niit sillee erikseen.
-
Mul on muuten toi Death Note trilogia latauksessa. :'DDDDDD
Se kolmonen on joku vähänku spin-offi joka ei liity tohon ite tarinaan ;P en ole sitä vaivautunut siis edes katsomaan. Tietty senkin vois joskus latailla jos aikaa on yms :>
Ookoo. No se kolmas osa tulee niinku siin samas paketis. Et en lataillu niit sillee erikseen.
Mullakin olis tullu mutta checkasin sen tiedoston pois sieltä paketista : D
-
[size=8] Halloween (2007)
(http://www.best-horror-movies.com/image-files/halloween-2007-horror-movie-poster.jpg)
***-[/size]
(2007)
Pääosissa: Daeg Faerch, Malcom McDowell, Sheri Moon Zombie, Tyler Mane, Scout Taylor-Compton, Danielle Harris
Ohjaaja: Rob Zombie
Käsikirjoittajat: Rob Zombie (John Carpenter and Debra Hill 1978)
”Evil. Unmasked.”
Rob Zombien Halloween on osittain uusintaversio John Carpenterin hyytävästä 70-luvun leffasta, mutta ei kuitenkaan mene täysin saman kaavan mukaan. Alussa pureudutaan Michael Myersin lapsuuteen ja nähdään miten pahuus pääsee hitaasti valloilleen. Nuorta Myersia tulkitsee pelottavan ilmeetön Daeg Faerch.
Myers nautti jo lapsena toisten kiduttamisesta ja naamioiden taakse piiloutumisesta. Perhe-elämä ei ole erityisen rauhallista, sillä strippari äiti (erittäin hot Sheri Moon Zombie) on joka ilta poissa kotoa ja isäpuoli rellestää miten tahtoo.
Hirvittävien veritekoihin syyllistynyt poika passitetaan välittömästi mielisairaalaan, jossa häntä hoitaa tohtori Samuel Loomis (McDowell). Äiti käy ahkerasti vierailemassa, mutta lapsi on lopullisesti luisumassa pahuuden puolelle. Sitten hypätäänkin melkein 20 vuotta ajassa eteenpäin ja hupsista keikkaa, Mike Myers pääsee sellistä karkuun. Juonellisesti tästä hetkestä lähtien edetään hetken aikaa melkein samalla tavalla kuin alkuperäisessä teoksessa. Lapsenvahtikeikalla oleva Laurie (Taylor-Compton) kiinnostaa jostain syystä Myersiä ja se on menoa.
(http://www.watcherswatch.com/pics/halloween2007.gif)
Halloween oli oikeasti yllättävänkin hyvä ja nosti reippaasti katsojan sykettä loppupuolella, jolloin se vasta pääsi vauhtiin. Miinusta tulee alun paikoittaisesta tylsyydestä, vaikka olikin ihan mielenkiintoinen lähtökohta tarkastella Myersin lapsuutta. Silti se osio tuntui hieman liian pitkältä ja laahaavalta. Ja koska alkuperäinen leffa on mulla tuoreessa muistissa, niin sekin vähän laimensi tunnelmaa. Onneksi samankaltaisuutta oli lopulta melko vähän.
-
Death Sentence (2007)
(http://cdn.videogum.com/img/thumbnails/photos/death_sentence.jpg)
***½/*****
Draama, Toiminta, Rikos
James Wan
(Kevin Bacon, Garrett Hedlund, John Goodman, Kelly Preston)
Traileri (http://www.youtube.com/watch?v=dF2_2guHIm0)
Death Sentence on rankka tarina kostonkierteestä ja sen seurauksista. Päähenkilö Nick Hume (Kevin Bacon) on tavallinen keski-ikäinen mies toimistotyössä. Kahden lapsen isä ja onnellisesti naimisissa. Väkivaltaiset tapahtumat kuitenkin muuttavat hänen elämänsä ja sotkevat hänen tiensä yhteen vaarallisen rikollisjengin kanssa.
Death Sentence alkaa kovinkin draamapainotteisena elokuvana, mutta rainan loppuakohti meininki muuttuu epärealistisemmaksi ja toimintapainotteisemmaksi. Toiminta on kuitenkin huomattavasti lähempänä esim. A History of a Violencea kuin Die Hardeja ja pahimilta ylilyönneiltä vältytään. Elokuva on yllättävänkin synkkä ja tummasävytteinen ja mitenkään Hollywoodimaiseksi tätä toimintapätkää ei voi väittää. Paikoittain hyvinkin surullinen ja tyly elokuva ajaa katsojankin hurraamaan väkivataisen koston puolesta.
Aiemmin Sawista tunnetuksi tullut ohjaaja James Wan on onnistunut jälleen piinaavan tunnelman luomisessa, josta parhaita esimerkkejä on elokuvan keskivälin takaa-ajokohtaus. Lopun tapahtumiin valitut musiikit tehostavat kohtauksia hienosti ja välillä taas musiikittomuutta käytetään tehokeinona.
Sinällään Death Sentence ei tarjoa mitään uutta genreensä, mutta on ihan miellyttävän rankka elokuva varsin popcornmaisella 2000-luvulla. Kostotarinana paljon sykähdyttävämpi ja uskottavampi kuin esimerkiksi Kill Billit. Näyttelijöistä Kevin Bacon on loistava kovia kokeneena, hiljaisena ja maanisena Nick Humena. Myös John Goodman on muistettava roolihahmonsa ruutuajan vähyydestä huolimatta.
-
Jes. Mahtavaa! Lisää arvosteluja. Onko Rico etusivuu päivitetty hetkeen? :D
-
Jes. Mahtavaa! Lisää arvosteluja. Onko Rico etusivuu päivitetty hetkeen? :D
Tänään sitä varmaan pari tuntia päivittelin.. Oon ehkä puolitoista sivua jäljessä nykyhetkeä ;(.. Se on oikeesti hidasta ja työlästä hommaa.
-
^Uskon, että on hidasta :D Mutta kiva, että jaksat päivittää!
-
[size=8] Halloween II (2009)
(http://www.horrorphile.net/images/halloween-ii-2009-movie-poster22.jpg)
***-[/size]
(2009)
Pääosissa: Scout Taylor-Compton, Malcom McDowell, Sheri Moon Zombie, Tyler Mane, Danielle Harris, Brad Dourif
Ohjaaja: Rob Zombie
Käsikirjoittaja: Rob Zombie
”You can run. You can hide. Or, you can fight... LIKE HELL.”
Halloweenin jatko-osa lähtee ehkä maailman tehokkaimmalla tavalla liikkeelle. Eletään vielä samaa vuorokautta kuin ensimmäisessä osassa, Halloween-yötä. Harvat ovat selvinneet Myersin veitsen heiluttelusta. Laurie (Taylor-Compton) on päässyt sairaalaan, mutta kuinka ollakaan Myers ilmestyy paikalle ja painajainen jatkuu. En muista koska viimeksi olisin tärissyt näin pahasti leffan takia, on järkyttävää katsottavaa, kun pahasti loukkaantunut nainen nilkuttaa epätoivoisen näköisesti rappusia alas pakoon.
Zombiella oli jatko-osan suhteen vapaaat kädet tehdä mitä halusi, sillä tämä ei ole uusintaversio. Se on samaan aikaan sekä hyvä että huono asia, nimittäin jossain kohtaa on lähdetty leikkimaan vähän liikaakin. Laurien psyykkiset ongelmat ja niiden käsittely menevät turhankin pitkälle. Zombiella on kyllä taito tehdä äärimmäisen raakoja ja tyyliteltyjä kohtauksia. Positiivisena seikkana voi onneksi myös mainita Laurien hahmon kehityksen. Scout Taylor-Compton pääsee näyttämään roolissa kyntensä, hän ei ole kiiltokuvamainen nuori nainen, jollaisia 2000-luvun kauhuleffat ovat täynnä.
Siinä missä miinusta tuli ensimmäisessä Halloweenissa alun tylsyydestä, tulee tässä tapauksessa miinusta tylsästä keskivaiheesta ja liian oudoksi menevästä lopusta. Loistavaa alkua ei tule unohtaa (Syke ei laskenut hetkeksikään ensimmäisen puolen tunnin aikana), joten siksi arvosana on 3- eikä 2,5.
-
P.S. Rakastan sinua (P.S. I love you) 2007
(http://www.smh.com.au/ffximage/2007/12/26/PS_071224034628604_wideweb__300x375.jpg)
**½
Ohjaaja: Richard LaGravenese
Näyttelijät: Hilary Swank, Gerard Butler, Gina Gershon, Lisa Kudrow, Harry Connick, Jr., Jeffrey Dean Morgan, Kathy Bates, James Marsters
Katsoin tämän toistamiseen, koska ekalla kerralla katsoin tämän kaveriporukassa, jossa naureskelimme elokuvan kliseisyydelle ja super"yllättäville" kohtauksille. Toisin sanoen jotain meni myös ohi silmien, ja lisäksi halusin antaa leffalle uuden mahdollisuuden. No niinhän siinä sitten kävi, että en tykännyt kovin kamalasti toisellakaan katselukerralla. Ensinnäkin suuri miinus: leffa on kamalan ylipitkitetty. Eihän tässä elokuvassa oikeasti tapahdu juuri mitään! Toisekseen kaikki elokuvan miesnäyttelijät (James Marstersia lukuun ottamatta) olivat ällöjä ja hymyilivät teennäisesti tai pahemmassa tapauksessa molempia. Ja entä sitten juoni! Kauhee juoni. (En haluis paljastaa sitä, koska elokuvan alku on jopa hyvä ja ensimmäisestä 20 minuutista nauttii enemmän, jos ei tiedä juonta, mutta koska kaikki tietää kuitenkin jo juonen niin paljastan sen tässä seuraavaksi.) Kuka haluu kirjeitä kuolleelta aviomieheltä? Ja miksi, oi miksi ihmeessä uurnaa pitää kanniskella joka paikkaan? No juonihan on siis mielestäni tyhmä, ja koska juoni on tyhmä ja tapahtumia ei oikeastaan ole, niin elokuvan pitäisi rakentua hyvien näyttelijöiden ja toimivan dialogin varaan. Alku on lupaava. Ensimmäinen (toki kaikkia stereotypioita hyväksikäyttävä) kohtaus vähän naurattaa ja Swank osaa hommansa. Sitten tulee alkutekstit. Pitääkö ne kelata, vai pitääkö ne katsoa? Katsoin ja nautin alkuteksteistä enemmän kuin monesta muusta kohdasta. Sitten tapahtuu käänne. Jota ei heti kerrota. Esitellään sivuhahmot - kovin kliseiset ja kovin ohuiksi jäävät ja valmistellaan huippukohtaa tarinassa. Valitettavasti huippukohtaa ei tule. On irrallisia kohtauksia, jotain hyviä juttuja ja paljon kakkaa. Musiikki on välillä hyvää - välillä ei. Ja voi veljet! P.S. I love you:n hokeminen ottaa aivoon! Loppu on kliseinen ja sanoinko jo ennalta-arvattava. Yksi kaverini sanoi, että tää oli parasta ja ihaninta romanttista komediaa hetkiin ja että hän itki melkein koko ajan. Minäkin itkin. Gerard Butlerin takia. Koska se oli niin kamala! Melkein halusin antaa vähemmänkin tähtiä, mutta tässä leffassa oli ne jotkut hyvät kohtauksensa ja Swank josta tykkään. Lisäksi nauroin pari kertaa, joten se nostaa tän kuitenkin joittenkin kökköleffojen yläpuolelle. Kudrow oli ihan hauska.
-
^ O__o miten ei voi olla tykkäämättä ? ja varsinkaa itkemättä. Vaikka musta toi oli vähän pitkä ;O
-
Mystic River (2003)
(http://media.sbs.com.au/films/upload_media/site_28_rand_2119534541_mystic_river_maxed.jpg)
Kolmea lapsuudenystävää, Jimmy Markumia (Sean Penn), Dave Boylea (Tim Robbins) ja Sean Devinea (Kevin Bacon) yhdistää nuoren tytön murha. Jimmy on uhrin isä, Sean tapausta tutkiva poliisi ja Dave epäilty. Lapsuuden järkyttävän tapahtuman jälkeen uudelleen toisensa tapaava kolmikko joutuvat puntaroimaan tekojansa silloin ja nyt.
Clint Eastwoodin ohjaama Mystic River on ihan mielenkiintoinen tapaus ja pitää otteensa jotenkuten loppuun asti. Jotenkin, se ei silti ole mitenkään erikoinen ja vaikea keksiä sanottavaa. Ihan mielellään sen katsoi mutta joku jäi vaan puuttumaan. Näyttelijät olivat kyllä kaikki huippuluokkaa. Sean Penn ja Tim Robbins saivat ansaitusti Oscarit työstään ja Marcia Gay Hardenkin huomioitiin ehdokkuudella. Kevin Bacon jää kyllä selvästi kahden muun pääosaesittäjän ja monen muunkin näyttelijän varjoon, roolisuoritus oli tylsä eikä siitä saanu mitään irti. Mutta itse leffasta. Alku oli mun mielestä aika hyvä ja loppua kohden odotukset nousi. Mystic River ei kuitenkaan mun mielestä oikein täyttäny niitä odotuksia. Ehkä mä vaan odotin liikaa lopulta, mut olisin kaivannu jotain terävämpää ku semmosta kaiken auki jättävää loppua. Vaikka toisaalta se sopi tähän leffan, mut jokin jäi siinä hampaankoloon. Loppuenlopuksi vois kuitenkin sanoa että oli hyvä katseluelämys pienistä ärsyttävistä jutuista huolimatta.
***½
-
P.S. I love you on ihana <3 mun sisäinen romanttikko herää eloon aina kun katon sen.
-
P.S. I love you on ihana <3 mun sisäinen romanttikko herää eloon aina kun katon sen.
Mun sisäinen romantikko ilmeisesti vähän kuoli tota katsoessa :D
//Mua jotenki harmittaa, että mä en niin tykänny tosta, ku halusin tykätä :D Varsinki ku sitä oli kovasti kehuttu.
-
[size=8] Where The Wild Things Are
(http://www.pyroradio.com/images/uploaded/where-the-wild-things-are.jpg)
***½[/size]
(2009)
Pääosissa: Max Records, Catherine Keener, James Gandolfini, Forest Whitaker, Catherine O’Hara, Chris Cooper, Lauren Ambrose, Paul Dano
Ohjaaja: Spike Jonze
Käsikirjoittajat: Spike Jonze, Dave Eggers & Maurice Sendak (kirja)
”Inside all of us is... hope. Inside all of us is... fear. Inside all of us is... adventure. Inside all of us is a wild thing.”
Mitä tapahtuu kun tottelematon poika lähetetään ilman illallista petiin? No se on tietysti huisin seikkailun alku!
Max (Records) on hieman omalaatuisen oloinen poika, hiljainen, mutta samalla äänekäs. Ehkä hieman yksinäinen ja pelokaskin. Mielikuvitusta hänellä on vaikka muille jakaa. Maxin äidillä (Keener) on kiire töidensä kanssa eikä siskokaan tunnu välittävän veljestään. Kun äidin poikaystävä tulee illalliselle, alkaa Max käyttäytyä kurittomasti ja äiti passittaa pojan huoneeseensa, joka ei tätäkään käskyä tahdo totella. Hän säntää ulos talosta ja pienien mutkien kautta saapuu erikoiselle saarelle jossa asustaa isoja otuksia, jotka ensi näkemältä vaikuttavat pelottavilta. Max on vaarassa joutua syödyksi. Totuus on kuitenkin ihan toisenlainen, nämä karvaturrithan ovat oikein hellyttäviä. Ainakin he tahtovat pitää hauskaa. Max käyttää mielikuvitustaan sepittäessään heille tarinaa siitä miten hän saarelle saapui ja pian Max huomaa olevansa näiden otuksien kuningas.
(http://nerddads.com/wp-content/uploads/2008/12/wildthings.jpg)
Otuksien ääninäyttelijöinä kuullaan iso joukko tuttuja nimiä kuten Sopranosin James Gandolfini, Six Feet Underin Lauren Ambrose ja Oscar-voittaja Forest Whitaker. He tekivät mainiota työtä ja herättivät sympaattiset karvaiset oliot oikeasti eloon. Elokuva ei ole kovin erikoinen, mutta jotain vastustamatonta vetovoimaa siinä oli. Kantavana voimana oli kyllä ehdottomasti Maxia esittävä Max Records. Haluan nähdä tämän pojan jatkossakin valkokankaalla! Erityisen vahvan tunnelman loi hienovarainen ja persoonallinen musiikki.
Yllättäen (not) huomasin jälleen itkeskeleväni lopussa. Maurice Sendakin kirjaan perustava tarina on satumaisen kaunis ja mukaansatempaava. Koska kirja on lapsille suunnattu, sisältää se pienen opetuksen, jonka aikuisetkin voisivat painaa mieleensä.
-
Mua harmittaa ku en oo nähny tota P.S I Love You. Sen kirjankin haluaisin lukea.
-
Gran Torino (2008)
(http://images.starpulse.com/Photos/Previews/Gran-Torino-movie-11.jpg)
Juuri leskeksi jäänyttä äkäistä äijänkäppänää Walt Kowalskia (Clint Eastwoodia) ei huvita mikään. Kaksi poikaa ovat vain palveluksien perässä kun taas lapsenlapsi ja aasialaistaustainen rikollisjengi Ford Gran Torino -auton perään. Eräänä päivänä jengiin yrittävä Waltin naapuri Thao (Bee Vang) saa tehtäväkseen varastaa auton. Homma ei ihan onnistu ja Thao jää kiinni Waltille. Walt ja Thao kuitenkin alkavat viettää aikaa keskenään, ja Waltin rasistiset asenteet alkavat muuttua.
Gran Torino on siitäkin hieno leffa, että se saa pohtimaan omia asenteita. Sellaiset elokuvat, jotka saavat ihmisen miettimään omaa elämäänsä ovat melkein aina hyviä. Gran Torino tosiaankin on. Se osoittaa, että koskaan ei ole liian paatunut tai vanha muuttumaan. Gran Torino ei oikeastaan vakuuta leffan aikana, vaan vähän sen jälkeen mulle tuli sellainen että vau, olipas se kuitenkin hyvä. Yks parhaimmista asioista tässä leffassa on Eastwoodin esittämä päähahmo Walt Kowalski. Jotenkin ihan huippu hahmo. Vanha pappa, joka sanoo suoraan mitä ajattelee eikä edes oikein jaksa välittää lapsistaan ja haistattaa seurakunnalle pitkät. Leffan edetessä hahmo kuitenkin kasvaa omalla tavallaan, ja Waltista tulee oikeastaan aika symppis. Outo symppis kuvais ehkä aika hyvin. Muut hahmot jäi mun mielestä aika paljon Kowalskin varjoon, niihin ei oikeestaan syvennytä ollenkaan. Se on ehkä ainoa huono puoli tässä leffassa. Mulle jäi Gran Torinosta jotenkin tosi hyvä fiilis eli ehdottomasti katsomisen arvoinen pätkä, joka heittää hienot hyvästit Eastwoodin näyttelijänuralle.
****
-
[size=8] Fame (2009)
(http://wearemoviegeeks.com/wp-content/fame2009.jpg)
*[/size]
(2009)
Pääosissa: Debbie Allen, Charles S. Dutton, Asher Book, Kay Panabaker, Kherington Payne, Naturi Naughton, Anna Maria Perez de Tagle, Kristy Flores, Walter Perez, Paul McGill, Paul Iacono
Ohjaaja: Kevin Tancharoen
Käsikirjoittajat: Allison Burnett & Christopher Gore (1980 motion picture "Fame")
”Dream It - Earn It - Live It.”
Tee itsellesi palvelus, äläkä katso tätä edes uteliaisuudesta. Vuoden 2009 surkein leffa.
Kyllä vain, kulutin lauantai-iltana kaksi tuntia tämän sillisalaatin parissa ja meinasi höyry nousta korvista. Harmi etten saanut mistään käsiini alkuperäistä 80-luvun alkuperäistä versiota, mutta voin olla sata varma siitä, että siinä on enemmän juonta kuin tässä. Suurella todennäköisyydellä myös parempaa musiikkia ja taitavampia näyttelijöitä.
Leffassa seurataan neljän vuoden ajan lahjakkaiden nuorten elämää koulussa, (New York Academy of Performing Arts) jonne pääseminen ei ole helppoa. Sisään pääseminen ei tarkoita sitä, että nuori olisi valmis. Neljän vuoden aikana todellinen potentiaali pääsee kukoistamaan ja nuorista raakileista tulee ammattilaisia. Koulussa on taitelijoita laidasta laitaan, on näyttelijöitä, tanssijoita, laulajia, ohjaajia. Taustoiltaan erilaiset nuoret pääsevät suhteellisen vapaassa ilmapiirissä toteuttamaan visioitaan. Kaikilla on tavoitteena menestyminen, mutta jotkut eivät pysy kovassa tahdissa. On pettymyksiä ja onnistumisia.
Sitten päästäänkin ongelman ytimeen. Kahdessa tunnissa käydään läpi neljä vuotta, henkilöitä on julmetun monta. Juu ei onnistu. Näyttelijöistä suurin osa on aivan surkeata katsottavaa.
Positiivinen ylläri oli Naturi Naughton, joka myös laulaa nimikko biisin (karsee versio musiikillisesti, mut laulullisesti menee nappiin). Naturi sai Denisen rooliin enemmän syvyyttä kuin muut nuoret yhteensä, ja näin ollen henkilöt olivatkin täysin mitäänsanomattomia barbienukkeja. Naturi esittää Deniseä, koko ikänsä klassisen musiikin parissa treenannutta tyttöä, joka huomaa kiinnostuneensa hip hopista. Isä on kovin kapeakatseinen muunlaisen musiikin suhteen ja niinpä Denisen on päätettävä pitäytyykö klassisessa vai tähtääkö omiin tavoitteisiinsa.
Leffassa oli pari hyvää tanssikohtausta ja Megan Mullallyn komea lauluesitys, mut siitäpä ne pisteet sitten tuliki. Nollille tekis mieli jättää, jos mahdollista olis.
-
The Curious Case of Benjamin Button (2008)
(http://media.sbs.com.au/films/upload_media/site_28_rand_1312971969_benjamin_button_maxed.jpg)
"Would you still love me if I were old and saggy?"
"Would you still love ME if I were young and had acne? When I'm afraid of what's under the bed? Or if I end up wetting the bed?"
Maailmansota on päättynyt. Nuorelle parille syntyy vauva, joka ei olekaan ihan tavallinen: vastasyntynyt näyttää vanhukselta ja kahdeksankymppisen vaivatkin löytyy. Isä pitää vauvaa liian erikoisena ja hylkää tämän hoivakodin rappusille, ja nuori neiti Queenie (Taraji P. Henson) päättää pitää vauvasta huolen. Outo lapsi saa nimekseen Benjamin. Benjamin Buttonin (mm. Brad Pitt) uskomaton elämä on alkanut. Sen varrella huomataan, että vanhuksena syntynyt Benjamin nuorenee elämän edetessä, kun muut vanhenevat.
The Curious Case of Benjamin Button tuo monellakin tapaa Forrest Gumpin (1994). Molemmat ovat elämänkertaelokuvia eikä siis mitään merkittäviä juonenkäänteitä ole. Päähenkilön elämä näytetään kehdosta hautaan. Molemmissa on taustalla romanttinen rakkaustarina. Jos siis pidit Forrest Gumpista, pidät varmasti tästäkin. Niin kuin minä. Elokuvan tunnelma on jotenkin ihana. Musiikki, puvustus ja milljöö hipovat kaikki täydellisyyttä. Entäpä sitten maskeeraus! The Curious Case of Benjamin Button sai Oscarinkin tästä hyvästä, enkä ihmettele. Brad Pitt saadaan näyttämään uskottavasti kaksikymppiseltä että kuusikymppiseltä. Myös näyttelijät hoitavat homman kotiin. Merkittävimmät näyttelijät, Brad Pitt ja Benjaminin suurta rakkautta Daisya näyttelevä Cate Blanchett (joka on muuten aivan älyttömän kaunis tässä elokuvassa!) sopivat hyvin rooleihinsa ja kemiat pelaa. Ainoa asia mikä ei pelaa, on Cate Blanchettin aksentti, mut pikkuvikoja. Myös Benjaminin äitiä näyttelevä Taraji P. Henson on tosi symppis. Henson ja Pitt huomioitiin molemmat myös Oscar-ehdokkuuksilla, vaikka eivät kyllä mun mielestä ihan niin hyvää työtä tehneet. The Curious Case of Benjamin Button on kyllä ihan älyttömän sympaattinen elokuva, samalla tapaa kuin Forrest Gump. Elokuva vaan yksinkertaisesti pitää otteessaan kun katsoo päähenkilön uskomatonta seikkailua läpi elämän. Edes pituus (2h 36min) ei haitannut, en silmäilly kelloa ku ehkä pari kertaa koko leffan aikana. Jälleen yksi loistava leffa David Fincheriltä, suosittelen.
****
-
En tykkää Forrest Gumpista, mut Benjamin Button on ihan jees. :D
-
[size=8] Cloudy With A Chance Of Meatballs
(http://1.bp.blogspot.com/_eXSw157G_Ms/Skdts0YczgI/AAAAAAAAACY/Em6udgigWZQ/s400/Chance+of+meatballs.jpg)
***[/size]
(2009)
(Suom. Poutapilviä ja lihapullakuuroja)
Pääosissa: Bill Hader, Anna Faris, James Caan, Andy Samberg, Neil Patrick Harris, Mr. T, Bruce Campbell
Ohjaajat: Phil Lord & Chris Miller
Käsikirjoittajat: Phil Lord, Chris Miller, Judi Barrett & Ron Barrett
”Prepare to get served.”
Judi ja Ron Barrettin lastenkirjaan perustuva animaatio kertoo Flint Lockwoodista (Hader), joka haaveilee keksijän urasta. Hän tapetoi seinänsä kuuluisien tieteilijöiden kuvilla rock-tähtien sijasta. Koulussa hän esittelee luokan edessä uuden keksintönsä, mutta huonoin seurauksin. Äitinsä kannustamana Flint ei koskaan luovuta ja hänestä tuleekin kaupungin yleinen naurunaihe aina pieleen menevien keksintöjensä takia. Isä Tim (Caan) omistaa sardiinikaupan, jonka hän tahtoisi antaa sitten aikoinaan pojalle, mutta isä joutuu pettymään karvaasti pojan vain viihtyessä keksintöjen maailmassa uskollinen apina seuranaan. Kun eräänä päivänä Flint vihdoin saa keksinnön toimimaan, tulee hänestä kaupungin suosituin henkilö. Flint jopa syrjäyttää suosiossa ärsyttävän ”Baby” Brentin (Samberg), joka esiintyi lapsena suosituissa sardiinipurkkimainoksissa. Syynä massiiviseen suosioon on se, että Flintin keksintö saa taivaalta satamaan ruokaa, ihan mitä tahansa, pitää vain syöttää toivomus koneeseen.
Animaatio ei ole ulkomuodoltaan kovin kummoinen, vaan ehkä vähän aikaansa jäljessä. En tiedä miten hyvin 3D-versio on onnistunut, koska katsoin tämän 2D:nä, mutta voisi kuvitella, että ei se varmasti vanhempaa katsojaa säväytä. Leffa oli aika kliseinen ja mukaan oli ympätty muun muassa isän ja pojan välisen suhteen korjaamista. Lapsille varmasti uppoaa, mutta vanhemmille katsojille tuskin kovinkaan helposti. Siitä huolimatta ihan katsottavaa viihdettä. Muutamat hassut hetket ja hyvät ääninäyttelijät kuitenkin palkitsivat katsojan heppoisesta sisällöstä huolimatta.
-
Dollhouse - Ensimmäinen tuotantokausi
(http://www.go386.com/247/dollhouse.jpg)
3-/5
"Did I fall asleep?" "For a little while"
Dollhouse (Nukkekoti) on talo Los Angelesissa, joka tarjoaa palveluna rikkaille ihmisille heidän fantasioitaan. Tahdottomat 'nuket' (ihmisiä joilta on muistit pyyhitty pois) ohjelmoidaan Dollhousessa erilaisia tehtäviä varten. Jos haluat panttivankineuvottelijan, salamurhaajan tai vaikkapa panokaverin, ota yhteys Dollhouseen, he toteuttavat toiveesi. Yksi istahdus hammaslääkärin tuolia muistuttamaan vekottimeen, ja he ovat ohjelmoineet juuri sellaisen ihmisen kuin halusit.
"They can be anyone you want"
Sarjan päähenkilökaartiin kuuluu Dollhousessa työskentelevät omistaja DeWitt (Olivia Williams), turvallisuuspäällikkö Dominic (Reed Diamond), vartija Boyd (Harry Lennox), hourahtanut nörtti Topher (Fran Kranz) ja lekuri Saunders (Amy Acker). 'Nuket' Echo (Elisa Dushku), Sierra (Dichen Lachman) ja Victor (Enver Gjokaj). Sekä Dollhousea metsästävä FBI-agentti Paul Ballard (Tahmoh Penikett).
Ensimmäinen tuotantokausi sisältää 13 jaksoa. Valitettavasti varsinkin alkupäänjaksot sisältävät hyvinpaljon pääjuonesta irrallisia jakso/juoni tarinoita, mikä tekee ensimmäisen kauden temmosta rikkonaisen. Loppuakohti jaksot kuitenkin paranevat huomattavasti, ja pääjuoni alkaa rullaamaan ihan eritavalla. Siinä missä noin puoleen väliin asti Dollhousen ensimmäinen tuotantokausi tarjosi lähinnä muutaman tv-sarjatasolla todella komean nyrkkitappelun, muutama juonenkäänne alkoi kuljettamaan tarinaa todella mielenkiintoiseen suuntaan. Mitä pidemmälle sarja etenee, sen överimmäksi juonenkäänteet muuttuvat ja sarja alkaa muistuttamaan hyvällä tavalla Aliasta.
Parasta sarjassa hienojen käänteiden lisäksi on muutama varsin tuntematon mutta loistavaksi osoittautuva näyttelijä. Itselleni ennalta täysin tuntemattomat nimet Enver Gjokaj ja Fran Kranz tekevät molemmat aivan loistavia suorituksia jaksosta toiseen. Gjokaj pääsee esiintymään joka jaksossa erilaisissa rooleissa, ja tekee sen aina kunnialla. Fran Kranzin nörttihahmo Topher Bink taas on yksi kaksituhattaluvun muistettavimpia TV-sarja hahmoja. Yliälykkyys ja sarkasmi yhdistettynä lapsellisuuteen tekee Topherista legendaarisen. Myös Tahmoh Penikettiä katselee äijjäilevänä FBI-agentti Paul Ballardina oikein mielellään.
Miinusta tulee alkukauden hajanaisuudesta ja jaksojen tason epätasaisuudesta. Parhaimmillaan Dollhousen ensimmäinen kausi on loistacaa scifiactionia, mutta huonoimmillaan myötähäpeää aiheuttavaa tuubaa. Sarjan loppukausi kuitenkin pelastaa paljon, puolenvälin jälkeen huonoja jaksoja ei enää ole.
-
Dollhouse - Toinen tuotantokausi
(http://blogs.trb.com/network/foxfix/dh-ep113_Sc24_5914%282%29.jpg)
4-/5
"My entire existence was constructed by a sociopath in a sweater vest what do you suggest I do? "
Toinen tuotantokausi jatkaa ajasta jälkeen ensimmäisen kauden 12. jakson ja ajalta ennen ensimmäisen tuotantokauden finaalia, edeten kohti tapahtumia joiden katsoja tietää olevan tulossa. Kronologisella järjestyksellä kikkailu ei tunnu itsetarkoitukselliselta, vaan on omalla tavallaan kiehtovaa tietää mitä tuleman pitää. Alkukausi on jälleen hieman hidastempoisempi, mutta selkeästi huonoja jaksoja ei kakkoskaudella ole. Loppuakohti meininki muuttuu eeppiseksi ja shokeeraavat käänteet seuraavat toisiaan. Päähahmotkaan eivät ole turvassa kun ihmisten muistin manipulointi teknologiaa käytetään yhä ronskimmin.
(http://pwbeat.publishersweekly.com/blog/wp-content/uploads/dollhouse-echo-ballard.jpg)
Topher Brink: The human mind is like Van Halen. If you just pull out one piece and keep replacing it, it just degenerates.
Paul Ballard: Yeah, I don't understand.
Topher Brink: But it's so cute that you're trying.
Toinen tuotantokausi on huomattavasti ensimmäistä eheämpi kokonaisuus ja juonenkuljetus on paljon tiiviimpää ja intensiivisempää. Sarjan kaksi romanssiakin onnistuvat kiinnostamaan kohtalaisesti. Ylimääräisiä juonikuvioita ei juurikaan ole, ja jännitys tiivistyy hienosti loppua kohti. Palaset loksahtelevat hienosti kohdilleen ja ensimmäisellä kaudella annetut informaationjyväset osoittautuvat kaikki merkityksellisiksi. Tuntuu jotenkin hienolta katsoa sarjaa, jossa tekijöillä on selvästi alusta asti ollut selvänä mitä sarjassa tulee tapahtumaan. Tällaista fiilistä ei todellakaan ole esimerkiksi Lostia katsellessa tullut.
Näyttelijät tekevät jälleen hyvää työtä, ja loistavan vakiocastin ohella nähdään loistavia sci-fifaneille tuttuja vierailevia staroja kuten Michael Hogan, Alan Tudyk, Jamie Bamber, Summer Glau ja Amy Acker.
Jälleen valitettavaa on jaksojen hienoinen epätasaisuus, mutta toisella tuotantokaudella ei niin pahasti kuin ensimmäisellä. Kakkoskaudella kuudennesta jaksosta eteenpäin kaikki jaksot ovat lähestulkoon loistavia, ja useat jaksot päättyvät kylmiä väreitä aiheuttaen. Pari twistiä rehellisesti sanottuna loksautti leuan auki, ja se on aina positiivinen asia. Sarjan lopetus on tyylikäs ja tyydyttävä, eikä liian ennalta-arvattava.
//ainiin. Pakko lisätä että aivan loistavan Topher Brinkin lisäksi hahmokaartin legendaarisimpia on multipersoonasosiopaattisarjamurhaaja Alpha:
Boyd: Alpha do not do this. There's a part of you that knows this is wrong.
Alpha: There are many parts of me that know this is wrong. None that care. And six... they just find it funny.
-
Topher Brink: But it's so cute that you're trying.
xDDDDDDD
Piti alkaa kattomaan ekaa jaksoa tän mainostuksen jälkeen. (:
-
Topher Brink: But it's so cute that you're trying.
xDDDDDDD
Piti alkaa kattomaan ekaa jaksoa tän mainostuksen jälkeen. (:
Jee! 8D.. Ilppe sitten muistaa kertoa että mitä diggas.
-
Sain ekan jakson katottuu ja tykkäsin kyl. Parin jakson jälkeen pääsee varmaan paremmin sisälle juttuun. Mut tykkään jo nyt siitä nörttiohjelmoijasta. xD
-
Sain ekan jakson katottuu ja tykkäsin kyl. Parin jakson jälkeen pääsee varmaan paremmin sisälle juttuun. Mut tykkään jo nyt siitä nörttiohjelmoijasta. xD
Topheria ei voi olla rakastamatta ;)... Paitsi jos sitä vihaa =D se on aika eriskummallinen.
-
Se on ihan paras. Ei sitä voi vihata...
-
[size=8] The Blind Side
(http://3.bp.blogspot.com/_f97gXEQkmUo/SxFE2lMBw_I/AAAAAAAACQg/C1VsuMv1VwY/s1600/TheBlindSide.jpg)
***[/size]
(2009)
Pääosissa: Sandra Bullock, Quinton Aaron, Tim McGraw, Jae Head, Kathy Bates
Ohjaaja: John Lee Hancock
Käsikirjoittajat: John Lee Hancock & Michael Lewis (romaani)
”The story of Michael Oher, a homeless and traumatized boy who became an All American football player.”
Tositarinoihin perustuvat leffat keräävät aina huomiota. The Blind Side sai kaksi Oscar-ehdokkuutta. Naispääosan lisäksi elokuva on ehdolla vuoden parhaaksi elokuvaksi.
Michael Oher (Aaron) joutui narkkariäitinsä vuoksi kasvatuskotikierteeseen varsin nuorena. Michael on hiljainen ja traumatisoitunut, eikä tunnu pärjäävän koulussa kovin kaksisesti. Michael onnistuu pääsemään sisään kristilliseen yksityiskouluun, mutta samalla ilmaantuu kaikenlaisia ongelmia ja pian nuori miehenalku onkin ilman yösijaa.
Varakas perheenäiti Leigh Anne Tuohy (Bullock) ottaa Michaelin siipiensä alle ja pian Michael on osa Tuohyjen perhettä. Michael alkaa tavoitella menestystä amerikkalaisen jalkapallon saralla.
Bestsellerin pohjalta tehty käsikirjoitus on totta kai melkoinen tuhkimotarina kuten arvata saattaa. Elokuva on melko tavanomainen ja sen aikana mietin, että oliko tämä tosiaan vuoden parhaan elokuvan ehdokkuuden arvoinen. Sitä ei käy kiistäminen, etteikö Sandra Bullock olisi tähän astisen uransa parhaimmassa roolissa. Nainen on esiintynyt monissa hatarissa hömppäkomedia rooleissa, että oikeastaan hänen kykynsä näytellä vahvoja rooleja on unohtunut katsojilta. Bullockin roolissa on Erin Brockovichin kaltaista päättäväisyyttä. Leig Anne ei ole varakkuudestaan huolimatta tavanomainen hienostoleidi, vaan ison sydämen omaava, lämmin perheenäiti. Quinton Aaron tulkitsee Michaelin roolia hienovaraisilla eleillä, ehkä vähän liiankin hienovaraisilla, niin että loppua kohden alkoi rasittaa. Hieman tylsää keskivaihetta piristää Kathy Bates kotiopettajattaren roolissa.
Elokuva ei onneksi mässäillyt loputtomiin surkeilla lähtökohdilla eikä amerikkalainen ollut jalkapallo liikaa esillä. (En ymmärrä mitään jenkkifutiksesta). Kevyttä katsottavaa, mutta koskettamaan tämä ei ihme kyllä onnistunut, ellei lasketa lopputekstejä jossa nähdään ihka oikean Michael Oherin ja hänen perheensä kuvia.
-
[size=8] Up in the Air
(http://collegejournalist.files.wordpress.com/2010/01/up-in-the-air-movie.jpg)
**½[/size]
(2009)
Pääosissa: George Clooney, Vera Farmiga, Anna Kendrick, Jason Bateman
Ohjaaja: Jason Reitman
Käsikirjoittajat: Jason Reitman, Sheldon Turner & Walter Kirn (romaani)
”The story of a man ready to make a connection.”
Jason Reitman on kuumaa kamaa. Thank You For Smoking (nyyhky, en oo vieläkään nähnyt sitä) nosti miehen pinnalle, jonka jälkeen Juno räjäytti pankin. Up in the Air onkin sitten jotain ihan muuta.
Ryan Binghamille (Clooney) vaihtuvat lentokentät ja hotellihuoneet ovat yhtä kuin koti. Muutamat lomapäivät omassa asunnossa tuntuvat tuskaisen tylsiltä. Ryanin ammatti on vähintäänkin mielenkiintoinen, hän kiertää yrityksissä antamassa ihmisille potkuja. Samalla Ryan heittää luentokeikkoja, joissa paasaa omasta filosofiastaan; älä sitoudu kehenkään.
Elokuva lähtee liikkeelle siitä, kun Ryan tapaa kauniin Alexin (Farmiga) lentokentällä. Alex on kuin miespuolinen versio Ryanista. Tapaaminen ei jää vain yhteen kertaan, vaan liikkuva elämäntapa takaa sen, että tämä omituinen parivaljakko voi kohdata toisensa toistekin lentokentällä tai hotellissa.
Ryanin työ mutkistuu Natalie Keenerin (Kendrick) vuoksi, hän on kehittelemässä uudenlaista systeemiä, jonka seurauksena Ryanin ja muiden työntekijöiden ei tarvitsisi kiertää maata erottamassa ihmisiä.
(http://www.peninsulacinemas.com.au/Images/MovieImages/1275/up-in-the-air-movie-review1.jpg)
George Clooney tuntuu aina vetävän roolinsa samalla tavalla, hänen tavaramerkkinään voi pitää tasaisia roolisuorituksia. Jotain erilaista jää silti kaipaamaan, koska en mikään Clooney fani ole. Toisaalta Ryanin rooliin sopii tällainen tasainen suoritus. Sitten päästäänkin naissivuosa Oscar-ehdokkuuksiin, eli Farmigaan ja Kendrickiin. Tuntuu siltä kuin, ehdokkuudet olisi arvottu. Kendrick on hitusen parempi kuin Twilightissa, mutta ei silti erinomainen. Kendrick on aika kiiltokuvamainen ja suoraan sanottuna rasittava näyttelijä. Farmiga ei erotu joukosta mitenkään sen suuremmin, nainen on nähty paremmissakin rooleissa. Nimensä mukaisesti monet asiat jäävät ”ilmaan”. En pidä liian aukinaisista kohtaloista, varsinkaan jos henkilöiden sisälle ei ole missään vaiheessa kunnolla päästy.
-
^Tolla leffalla on imdb:ssä 8.0 arvosana edelleen, eli pakko se on katsoa. Haluun tietää, miksi jotkut tykkää siitä niin paljon. (Varsinki ku Negsu ei tykänny :P)
-
Mä oon nyt aika huolissani Oscar-ehdokas leffojen tasosta. Katoin eilen myös Julie & Julia (arvostelu tulee myöhemmin) enkä käsitä miksi se on ehdolla. Tai no joo, onhan Streep toki hyvä, mut camooooon.
-
Mut nehän on nyt tänä vuonna nostanut niitä paras elokuva -ehdokkaiden määrää. Eli kai se vain on niin, että silloin kaikki ei voi olla superloistokkaita.
-
Kyse ei oo pelkästään paras leffa-ehdokkuuksista, vaan noi sivuosat on tähän mennes ollu plääh. Ja Streep nyt on tyyliin joka vuos ehdolla. Ja musta on edelleen typerää, et sitä ehdokkuus määrää tossa paras leffa kategoriassa nostettiin. Se määrä on kerta kaikkiaan liian suuri, siks sinne just pääsee jotain ihan turhii.
-
Kyse ei oo pelkästään paras leffa-ehdokkuuksista, vaan noi sivuosat on tähän mennes ollu plääh. Ja Streep nyt on tyyliin joka vuos ehdolla. Ja musta on edelleen typerää, et sitä ehdokkuus määrää tossa paras leffa kategoriassa nostettiin. Se määrä on kerta kaikkiaan liian suuri, siks sinne just pääsee jotain ihan turhii.
Ehkä viime vuoden leffois sivuosaroolien taso on vain ollut surkee :D (En ole itse nähnyt ainuttakaan leffaa, joten vaikea kommentoida.)
-
[size=8] Julie & Julia
(http://teaandbooks.files.wordpress.com/2009/10/julie_and_julia.jpg)
**½[/size]
(2009)
Pääosissa: Amy Adams, Meryl Streep, Stanley Tucci, Chris Messina
Ohjaaja: Nora Ephron
Käsikirjoittajat: Nora Ephron, Julie Powell (romaani Julie & Julia), Julia Child (muistelmat My Life in France) & Alex Prud'homme
”Passion. Ambition. Butter. Do You Have What It Takes?”
Omalaatuinen ja persoonallisen näköinen julkkiskokki Julia Child innoitti Julie Powellia aloittamaan vuoden mittaisen projektin. Julie halusi kokata vuoden aikana Julia Childin ensimmäisen kokkikirjan kaikki reseptit. 365 päivää ja 524 reseptiä. Projektin etenemiseksi Julie päätti aloittaa blogin, josta tuli suosittu. Myöhemmin ilmestyi kirja Julie & Julia: 365 Days, 524 Recipes, 1 Tiny Apartment.
Elokuva perustuu sekä Julie Powellin kirjaan että Julia Childin yhdessä Alex Prud’hommen kanssa tehtyyn muistelmiin.
(http://www.thefilmchair.com/images/julie-and-julia.jpg)
Tapahtumat risteilevät 2000 – ja 1960-lukujen välillä kertoen Julien ja Julian tarinat. Kummankin suunnitelmia vaivaa jonkinasteinen päämärättömyys, vaikka aikatauluja on asetettu. Julie (aina yhtä ihastuttava Adams) ei ole tyytyväinen työhönsä ja haaveilee yhä kirjailijan urasta. Hän kokee, ettei ole ikinä saattanut kunnolla projektejaan päätökseen, joten vuoden mittainen kokkailu Julia Childin kirjan parissa on saatava valmiiksi vaikka avioliitto siinä vähän kärsisikin. Julia Childista (Streep) kertovassa osiossa puolestaan tarkastellaan naisen elämää Ranskassa. Julia yrittää parhaansa mukaan aloitella kokin uraa ja päätyy auttamaan ruokakirjan tekemisessä.
(http://blackchristiannews.com/news/images/julie&julia.jpg)
Elokuva on kaikin puolin mukava eikä näyttelijöissä ole mitään vikaa. Streep on todennäköisesti melko tarkkaan kopioinut Julia Childin maneerit, joten siksi hän on roolissaan uskottava, mutta Oscar-ehdokkuuden arvoinen? Enpä tiedä, Streep kun nyt on jatkuvasti ehdolla. Amy Adams on vakuuttava lopen kyllästyneen Julien roolissa, joka inhoaa ystäviään, asuntoaan ja erityisesti työtään. Blogista tulee henkireikä, eikä avioliitossa asiat ota sujuakseen. Elokuvaa vaivaa juuri se ”mukavuus”, se ei ole mitenkään erityisen hieno kokonaisuus vaikka tasapainossa Julien ja Julian osiot ovatkin. Julie & Julia on yksinkertaisesti ylipitkä ja tylsä.
-
[size=8] The Lovely Bones
(http://www.shockya.com/news/wp-content/uploads/lovely_bones_poster2.jpg)
****[/size]
(2009)
Pääosissa: Saoirse Ronan, Mark Wahlberg, Rachel Weisz, Stanley Tucci, Susan Sarandon, Michael Imperioli, Rose McIver, Rose HooHoo
Ohjaaja: Peter Jackson
Käsikirjoittajat: Fran Walsh, Philippa Boyens, Peter Jackson & Alice Sebold (romaani)
”Life and everything that came after...”
King Kongin (2005) jälkeen Peter Jackson antoi faneilleen taas odotuksen aihetta, mutta mikäs siinä, hyvää kannattaa odottaa.
The Lovely Bones perustuu Alice Seboldin romaaniin, joka kertoo 14-vuotiaasta Susie Salmonista (Ronan) ja tämän karusta kohtalosta. Eräänä iltana Susie on menossa oikoreittiä pitkin kotiin, ja on jo myöhässä. Matkalla seuraan lyöttäytyy naapurissa asuva George Harvey (Tucci). George on sulkeutuneen oloinen perfektionisti, joka viihtyy päivät läpeensä nukkekotien rakentamisen parissa. George houkuttelee Susien mukaansa salaiseen paikkaan, jonka hän on rakentanut maan alle, omien sanojensa mukaan lasten paikaksi. Kiireestään huolimatta Susie taipuu lähtemään mukaan katsastamaan tätä paikkaa. Georgella ei ole puhtaat jauhot pussissa ja hän käy Susieen käsiksi. Elämä Susiesta valuu ja pian hän huomaa olevansa omassa täydellisessä maailmassaan, ei vielä taivaassa, vaan ikään kuin elämän ja kuoleman rajamailla. Susien ruumista ei koskaan löydetä, murhaajasta puhumattakaan. Päivät kuluvat eikä isä (Wahlberg) luovuta murhaajan etsinnöissä, hän yrittää ottaa oikeuden käsiinsä huonoin seurauksin. Susie seuraa läheistensä elämää, ja yrittää ohjailla tapahtumia. Hänen on päätettävä hakeeko hän kostoa, jotta saisi mielenrauhan vai auttaako hän perhettään toipumisessa.
Elokuva erottuu massasta. Se on varsinkin visuaalisesti erittäin kaunis. On siis todella outoa, että se poiki vain yhden ehdokkuuden – miessivuosan (Stanley Tucci). Stanley Tucci on hyytävä laskelmoivan ja hyvin varovaisen murhaajan roolissa. Loistavia roolisuorituksia tekevät myös Weisz, Ronan ja Sarandon. Peter Jackson ei näytä epäonnistuvan missään mitä tekee. Elokuva jättää kauniin haikean tunnelman jälkeensä.
-
Mä oon lukenut ton kirjan, kahdesti!!!!! ^ Täytyy kattoo leffakin!
-
Mä tykkäsin sen verran leffasta, et pakko saada kirja käsiin jossain vaiheessa. :)
-
Se oli ekalla kerralla parempi. Ja kansikuva aivan ihana. (pääpointti tietty...)
-
[size=8] Precious: Based on the Novel Push by Sapphire
(http://www.chichestercinema.org/images_lg/Precious-Based-on-the-Novel-Push-By-Sapphire-im4b0aaed1b517e.jpg)
***½[/size]
(2009)
Pääosissa: Gabourey Sidibe, Mo’Nique, Paula Patton, Mariah Carey, Lenny Kravitz, Chyna Layne, Amina Robinson, Sherri Shepherd
Ohjaaja: Lee Daniels
Käsikirjoittajat: Geoffrey Fletcher & Sapphire (romaani)
”Life is hard. Life is short. Life is painful. Life is rich. Life is....Precious.”
Preciouksen tarina sijoittuu vuoteen 1987, New Yorkin Harlemiin. Clareece ”Precious” Jones (Sidibe) on 16-vuotias teinityttö, joka tulee raskaaksi jo toistamiseen. Koulu ei pysty hyväksymään raskautta ja niinpä Precious joutuu vaihtamaan koulua pienimuotoisempaan, vaihtoehtoiseen kouluun. Kirjoittaminen ja lukeminen tuottavat vaikeuksia, mutta uusi koulu onnistuu tarjoamaan tytölle paremmat mahdollisuudet oppia edes perusasiat. Aina positiivisuutta huokuva opettajatar Rain (Patton) ajaa vaikeuksia kokeneita oppilaitaan kohti parempaa tulevaisuutta.
Preciouksen elämää ei helpota yhtään se, että äiti on väkivaltainen tyranni, joka lyttää tyttärensä unelmat. Salaisuuksien kantaminen ja kamala kotielämä ei kuitenkaan estä Preciousta yrittämästä.
Elokuva on mielettömän raskaita asioita sisältävä. Se on realistinen kuvaus perhesalaisuuksista ja kivikkoista elämää eläneistä ihmisistä. Erityisen kova juttu on se, että Gabourney Sidibe ensikertalaisena onnistui vetämään todella vahvan roolin ja saavuttamaan vieläpä pääosaehdokkuuden Oscareissa. Yhtään Sidiben varjoon ei jää Preciouksen äitiä esittää Mo’Nique, joka taas on sivuosasta ehdolla. Sivurooleissa vilahtavat sellaiset nimet kuin Mariah Carey ja Lenny Kravitz, eivätkä hekään huonoja ole. Elokuva ei toimisi näin hyvin ilman vahvaa näyttelijäkaartia. Kaikista kamalista ongelmista huolimatta elokuva ei tunnu liian ikävältä katsottavalta, vaan lähinnä kannustavalta, niin kuin sen on tarkoitus ollakin.
-
[size=8] (500) Days of Summer
(http://www.awardsdaily.com/wp-content/uploads/2009/12/500days_summer.jpg)
***½[/size]
(2009)
Pääosissa: Joseph Gordon-Levitt, Zoeey Deschanel, Matthew Gray Gubler, Geoffrey Arend
Ohjaaja: Mark Webber
Käsikirjoittajat: Scott Neustadter & Michael H. Weber
”Boy meets girl. Boy falls in love. Girl doesn't.”
Tom Hansen (Gordon-Levitt) on arkkitehdin koulutuksen saanut nuorimies, mutta hän on jostain syystä jumiutunut onnittelukortteja tehtailevan firman palkkalistoille. Kliseisiä korulauseita kortteihin suunnitteleva Tom on apea eikä usko kohtaloon, kunnes tapaa uuden sihteerikön Summerin (Deschanel). Summer laittaa miehen pään sekaisin, eivätkä Tomin ystävät ymmärrä miten yksi ihminen voi muuttaa maailmaa noin paljon. Tom on sitoutuvaa sorttia, Summer taas ei. Tästä huolimatta Tom on sitkeästi päättänyt, että Summer on hänen sielunkumppaninsa, onhan heillä paljon yhteistä - muun muassa musiikkimaku. 500 päivään mahtuu niin iloa kuin suruakin ja Tom pohtii mikä suhteessa meni pieleen. Kerronta on todella kekseliästä. Elokuva ei etene kronologisessa järjestyksessä, vaan Tom palaa muistoihin valikoidussa järjestyksessä, joka tekee kokonaisuudesta paljon mielenkiintoisemman. Toiset muistot saattavat olla kaunisteltuja, sillä monesti muistot haihtuvat ja ne muistaa niin kuin itse haluaa. Muitakin hienoja kerronnallisia seikkoja on, esimerkiksi eräs kohtaus jossa esitetään todellisuus ja Tomin haavekuvat rinnakkain. Elokuvassa on hienoa musiikkia. Itse löysin jo alkutekstien aikana soivasta biisistä Us (esittäjänä Regina Spektor) uuden lempparibiisin. Kyseisen artistin koko tuotanto on muutenkin kiinnostavaa. Esikoisohjaajana Mark Webber on tehnyt loistavan debyytin, elokuva on näyttelijävalintoja myöten loistava. Joseph Gordon-Levittin ura on viimein saamassa ansaitsemaansa nostetta, Zoeey on aina yhtä hurmaava ja luonteva roolissa kuin roolissa.
(500) Days of Summer ei ole mikään tavanomainen romanttinen draamakomedia. Se on erilainen kertomus rakkaudesta, mutta ei kuitenkaan rakkaustarina. Elokuvan jälkeen tuntee samaan aikaan haikeutta ja iloa, sellaista se rakkaus on.
(http://theyellowstereo.com/wp-content/uploads/2009/03/50days-of-summer-poster.jpg)
-
*SPOIL* ^
Vaikka ton leffan alussa sanottiin, että tämä ei pääty onnellisesti, niin silti koko leffan ajan olin että kyl se päättyy hyvin, kyl se päättyy. Lopussa jouduin kuitenkin toteamaan että dääm ei se päättynytkään niin.
-
^Tuon haluun ehdottomasti nähdä, kaksi ihanaa näyttelijää ;D
-
*SPOIL* ^
Vaikka ton leffan alussa sanottiin, että tämä ei pääty onnellisesti, niin silti koko leffan ajan olin että kyl se päättyy hyvin, kyl se päättyy. Lopussa jouduin kuitenkin toteamaan että dääm ei se päättynytkään niin.
No mäki ajattelin niin! Mietin, et ton alkujutun on pakko olla hämäystä! : D Siks tää oliki niin erilainen, koska ei menny niin ku ajatteli sen juonen menevän. Vaikka olihan tässä sinänsä onnellinen loppu, ku Tom tapas sen naisen siinä lopussa, mut siis ei ollu onnellinen loppu Tomin ja Summerin suhteelle kuitenkaan.
-
Ärsyy ku tekis niin mieli lukee toi pienellä printattu :D Mutta EN LUE!
-
Ärsyy ku tekis niin mieli lukee toi pienellä printattu :D Mutta EN LUE!
mä luin jo XDD
-
Ärsyy ku tekis niin mieli lukee toi pienellä printattu :D Mutta EN LUE!
Etkö jo joskus kattonu ton leffan?
-
[size=8] Bitch Slap
(http://jimmyaquino.typepad.com/.a/6a00d8341c09fc53ef0120a7de100a970b-800wi)
**[/size]
(2009)
Pääosissa: Julia Voth, Erin Cummings, America Olivo, Michael Hurst, Ron Melendez
Ohjaaja: Rick Jacobson
Käsikirjoittajat: Eric Gruendemann & Rick Jacobson
(http://www.filmofilia.com/wp-content/uploads/2008/08/trio_to_gage2_m.jpg)
Puskureita ei tästä leffasta puutu.
Bitch Slap on huono elokuva, mutta niin se on tarkoituskin olla. Elokuvaa on kuvailtu B-luokan leffojen (erityisesti 60- ja 70-lukujen) kunnianosoitukseksi tai vaihtoehtoisesti parodiaksi.
Naiskolmikosta löytyy joukon pomo punatukkainen Hel (Cummings), kilttityttö Trixie (Voth) sekä aggressiivinen biatch Camero (Olivo). Naiset ovat sotkeutuneet rikollispomon toimiin ja ovat päätyneet keskelle aavikkoa etsimään timantteja. Saaliinjako ei suju ilman erimielisyyksiä, niinpä luvassa on rikollispomon niittaamista, kissatappeluita (Zoe Bell teki leffaan koreografioita) ja jättimäisiä aseita.
Elokuva olisi voinut olla viihdyttävä jos juonesta ei olisi tehty näin sekavaa. Nyt se pomppi miten sattui ja enemmän keskityttiin naisten ryntäisiin, sääriin, autoihin ja ihan järkyttävän kokoisiin aseisiin. Niin joo, ehkä tää sit oliki vaan miestenleffa… Kieltämättä naurettavat takaumat, jotka menivät ihan ristiin huvittivat loppujen lopuksi. Sinänsä ihan jees, kieliposkella tehty pätkä, mutta jotenkin en vaan onnistunut tästä saamaan irti samaa määrää huumoria kuin leffaa suositelleet kaksilahkeiset kaverini. Raja tulee vastaan liian pian, tekijät eivät ole osanneet löysätä vauhtia ajoissa. Juonesta olisi voinut tehdä oikeasti selkeämmän ja antaa sille suuremman roolin kuin naisten ulkonäölle. Naisia halventavaksi elokuvaa ei voi kuitenkaan kutsua, sillä naiset dominoivat miehiä aika lahjakkaasti. (8’D)
//hitto ku mistään ei löydy pienempää kuvaa
-
Ärsyy ku tekis niin mieli lukee toi pienellä printattu :D Mutta EN LUE!
Etkö jo joskus kattonu ton leffan?
En! Oon vain halunnut.
-
[size=8] Coraline
(http://bermudaonion.files.wordpress.com/2009/02/coraline.jpg)
***[/size]
(2009)
Pääosissa: Dakota Fanning, Teri Hatcher, Jennifer Saunders, Ian McShane, Keith David, Dawn French
Ohjaaja: Henry Selick
Käsikirjoittajat: Henry Selick & Neil Gaiman (lastenkirja)
”An Adventure too Weird for Words”
(http://images.ctv.ca/archives/CTVNews/img2/20090206/475_coraline_090206.jpg)
Coralinen perhe muuttaa pikkukaupunkiin, rähjäiseen asuntoon. Naapureina ovat vanhat näyttelijäystävykset, jotka asuvat kellariasunnossa ja ullakolla taas asustaa vanha sirkustaiteilija. Talossa on jotain eriskummallista. Coralinen perheen asunnosta löytyy pieni oviaukko, mutta seikkailunhaluisen Coralinen pettymykseksi se on muurattu umpeen. Yöllä pikkuruiset hiiret johdattavat Coralinen (ääninäyttelijänä Dakota Fanning) takaisin ovelle ja tällä kertaa se ei olekaan muurattu! Coraline löytää oven takaa rinnakkaismaailman jossa kaikki näyttää samalta, ainoastaan ihmiset ovat erilaisia ja silmien tilalla heillä on napit. Coralinen vanhemmat ovat muuttuneet ystävällisemmiksi ja he hemmottelevat lasta uskomattomilla illallisilla ja keksinnöillä. Palattuaan jälleen oikeaan maailmaan todellisuus pomppaa silmille; äidillä ja isällä kiire töiden kanssa, ruoka on omituisen näköistä mössöä ja naapurinpoika on ärsyttävä suupaltti. Lopullinen jääminen rinnakkaistodellisuuteen tuntuu houkuttelevalta, mutta onko kaikki lopulta siltä miltä näyttää?
Coralinea on ilo katsella kun on viime aikana nähnyt vain tavallisia tietokoneanimaatioita. Coraline on toteutettu stop motion tekniikalla ja siitä on tehty myös 3D-versio. Coraline jaksaa viihdyttää loppuun saakka, sillä tarina onnistuu olemaan jännittävä ja vaihteleva. Vaikka en ihan kohderyhmää taida ollakaan, jäi Coraline positiivisena yllätyksenä mieleen.
-
Superbad (2007)
(http://mutantreviewers.com/blog1/wp-content/uploads/2009/02/17superbad-600.jpg)
Fogell: "What's it like to have a gun?"
Officer Michaels: "It's awesome. It's like having two cocks. If one of your cocks could kill someone."
Seth (Jonah Hill) ja Evan (Michael Cera) ovat parhaita ystävyksiä. Lukio on lopuillaan ja neitsyydestä pitäisi päästä eroon. Seth ja Evan saavat kuulla että Sethin ihastus Jules (Emma Stone) järjestää bileet, ja niinpä pojat lupautuvat hankkimaan juomat pippaloihin vähän oudon kaverinsa Fogellin aka McLovinin (Christopher Mintz-Plasse) väärennettyjen henkkareiden turvin. Homma osoittautuu kuitenkin vähän hankalammaksi mitä luulisi.
Superbad on komedioiden aatelia ja ehdottomasti yksi parhaimpia ikinä. Elokuvan huumori iskee täysillä tai sitten ei ollenkaan. Vitsit ja kielenkäyttö on aika härskei eikä oikeestaan pysy hyvän maun rajoissa, mut jostain syystä aina on hiton hauskaa tän leffan parissa. Että kyllä mun mielestä härskiydestä huolimatta vitsit on suurimmaks osaks aika näppäriä, koska Superbad todellakin kestää monta katselukertaa, itsehän katsoin tämän kolme kertaa viikon aikana kun omaksi ostin. Vitsien toimivuus kuitenkin perustuu hahmoihin ja näyttelijöihin; eikä niissäkään valittamista. Hillin, Ceran ja Mintz-Plassen kaikki hahmot on ihan huippui, ja varsinkin Ceran Evan on supersuloinen tapaus. Ja ehdottomasti on mainittava myös kaks merkittävää sivuhahmoa, poliisit Slater (Bill Hader) ja Michaels (Seth Rogen). Ihan älytöntä läppää näiltä komedialeffojen konkareilta. Kun leffasta löytyy viisi hullunhauskaa hahmoa, niin mites ne muut? Merkittävät naishahmot Jules (Stone) ja Evanin ihastus Becca (Martha McIsaac) jäävät miehien varjoon, toisaalta se on ehkä tarkoituskin. Stonen suoritus on kuitenki aika hyvä (ja on muuten mielettömän nätti tyttö!), selvä lahjakas näyttelijänalku ja taisi Stonen näyttelijänura tästä leffasta lähtä lentoon. Juonesta ei oikeestaan oo mitään kummempaa sanottavaa, ei millään lailla yllättävä, perussöpo loppu, mut huumorihan se on se mihin tässä leffassa keskitytään. Muttamutta, jos American Piet ei naurata vaikka härski huumori iskee, niin katso Superbad. Lisää tällasia!
****+
-
Superbadin jaksaa todellakin kattoo monta kertaa. :P
-
Superbad oli kyllä hyvä!
-
Romper Stomper (1992)
(http://possumstew.files.wordpress.com/2009/07/romper-stomper-1.jpg)
Melbournelainen skinijengi taistelee naapurissa olevia vietnamilaisia vastaan Handon (Russell Crowe) johdolla. Juonesta on oikeestaan vaikea sanoa mitään muuta, joten mennään asiaan: Romper Stomper on hyvä tai huono riippuen täysin millä asenteella sitä lähtee katsomaan ja mitä siltä odottaa. Uusnatsismi on aika rankka aihe ja useat sitä käsittelevät elokuvat pyrkivät antamaan opetukseen ja riipaisemaan pintaa syvemmältä. Romper Stomper on kuitenkin suoraviivaisempi. Hakataan maahanmuuttajia, naidaan, juodaan ja rähinöidään pubissa. Romper Stomper näyttää tämän kaiken rellestyksen ja väkivallan koko komeudessaan, asiaa sen enempää käsittelemättä. Tästä syystä Romper Stomper nosti mediakohun ilmestymisvuotenaan, enkä kyllä toisaalta ihmettele, onhan elokuva aika provosoiva. Se ei ole kevyttä katsottavaa, mutta ei pistä pohtimaan koska se ei ole kantaaottava. Eniten kuitenkin ärsyttää, että leffassa ei oo oikeen mitään juonta. Ei ollu oikeen mitään sellasta mikä ois hirveemmin innostanu kattomaan loppuun asti. Ihan hyvä kuitenkin et katsoin, koska loppua kohten parani. Näyttelijätkin teki kohtuullista työtä, Crowen (joka on tässä leffassa ihan älytön hottis lääh) lisäksi merkittävissä rooleissa on Jacqueline McKenzie Handon tyttöystävänä Gabena ja Daniel Pollock Daveyna, Handon parhaana ystävänä. Samaa aihetta käsittelevän American History X:n nähneenä Romper Stomper ei hirveesti vakuuttanu, mutta toisaalta onhan ne aika erilaisia keskenään, että on ehkä jopa typerää verrata.
***
-
Orpokoti (El Orfanato) 2007
(http://www.savonsanomat.fi/multimedia/dynamic/00028/orpokoti_5_28729b.jpg)
***+
Ohjaajat: Juan Antonio Bayona
Pääosanäyttelijät: Andrés Gertrúdix, Belén Rueda, Fernando Cayo, Mabel Rivera, Montserrat Carulla, Roger Príncep
Guillermo Del Toro toimii tuottajana tässä upeassa psykologisessa kauhudraamassa, mutta mainitsin miehen siksi, että hän on tunnetumpi kaveri kuin Bayona, joka ohjaa tämän elokuvan. Elokuvan juoni lyhyesti: Orpokoti kertoo Laurasta (Rueda), joka muuttaa miehensä Carlosin (Cayo) ja 7-vuotiaan adoptoidun poikansa Simonin (Príncep) kanssa vanhaan lapsuuden orpokotiin, josta olisi tarkoitus tehdä vammaisten lasten hoitolaitos. No sitten alkaakin heti tapahtua, mutta tapahtuu hyvin kekseliäästi ja taidolla. Kauhu ja draama luodaan hienolla musiikilla, hyvällä kuvauksella ja onnistuneesti luodulla painostavalla tunnelmalla. Tähän vaaditaan loistava näyttelijä, ja Rueda onnistuu todella hyvin roolissaan. Kauhuelokuvaksi tämä on hyvä, koska tämä pelottaa lähinnä niillä asioilla, joita ei näytetä. Elokuvassa pureudutaan siis ihmismielen sisälle ja luodaan tunnelmaa pienillä jutuilla. Tosin muutama ihan konkreettisenkin pelottava juttu mahtuu leffaan mukaan. Elokuvassa ei ole liikaa ns. tekemällä tehtyjä säikäytyksiä, mistä pidän, koska inhoan niitä. Parasta elokuvassa on myös maisema. Aivan käsittämättömän upea visuaalinen kokemus siis myös tämä elokuva. Mielestäni tarina on hyvä, vaikka aavistuksen ennalta-arvattava. Espanjan kieleen tottuu heti, eikä se häiritse yhtään, vaikka ei osaakaan kieltä.
-
Yes Man (2008)
(http://trailerblogger.files.wordpress.com/2008/12/yes-man-jim-carrey.jpg)
***
Ohjaus: Peyton Reed
Pääosissa: Jim Carrey, Zooey Deschanel, Bradley Cooper, Rhys Darby, John Michael Higgins, Terence Stamp
Elokuvan päähenkilö on aika ärsyttävä. Carl Allen (Jim Carrey) haluaa välttää elämässään ihan kaikkea. Hän sanoo kaikkeen aina ei. Sitten Carl päätyy itseapuguru Terrence Bundleyn (Terence Stamp) seminaariin. Terrencen motto on, että kaikkeen pitää aina vastata kyllä. Näin ihminen saa elämästään irti enemmän. Carl päättää tehdä niin. Tämä juonikuvio on aika tyhmä ja palauttaa Carreyn takaisin aika yksiulotteisten komedioiden pariin. Tästä yksitoikkoisuudesta huolimatta elokuvassa on monta hauskaa kohtausta ja vitsiä, mutta juonen tyhmyys kyllä ärsyttää. Koska miksi ihmeessä Carl päättää tuosta noin vain tehdä elämälleen jotain. No siksi, että juoni niin vaatii, muuten ei saataisi aikaan noita hauskoja kohtauksia. Eli elokuva on kokonaisuudessaan aika mitään sanomaton ja tyhmä, mutta pieninä paloina hauskaa viihdettä. Elokuvan aikana pitää vain unohtaa päähenkilön järjettömät teot ja motiivit. Carrey kannattelee elokuvaa, sillä ilman sitä, että katsoja pitää automaattisesti Carreytä hauskana, tämä elokuva olisi aika huono. Tosin Carrey ei ole omasta mielestäni edes elokuvan parasta antia. Carlin pomon Normin (Rhys Darby) on aivan hillittömän vinksahtanut tyyppi, ja häntä olisi katsellut mielellään enemmänkin. Zooey Deschanel on Allisonina ihan hauska ja sympaattinen.
-
Ghost Town (2008)
(http://img.metro.co.uk/i/pix/2008/10/ghosttown_450x300.jpg)
***½
Ohjaus: David Koepp
Pääosissa: Ricky Gervais, Téa Leoni, Greg Kinnear, Billy Campbell
The Office -sarjasta tuttu brittikoomikko Ricky Gervais näyttelee pääroolia tässä komediassa, joka on mielestäni komediallinen romanttinen draama. Gervais siis pääsee näyttämään muutakin osaamistaan kuin pelkän koomikon taitoja. Ja onnistuu siinä mainiosti. Gervais esittää Bertram Pincusta, kyynistä ja sarkastista hammaslääkäriä, joka on hajonneen ihmissuhteen jälkeen katkeroitunut. Mies heittää ihmisille pisteliäitä kommenttejaan. Sitten tapahtuu jotain, joka muuttaa Pincuksen elämän täysin. Tämän takia Pincus joutuu tekemisiin välitilaan jääneen Frankin (Greg Kinnear) kanssa. Frank huolehtii leskeksi jääneestä vaimostaan Gwenistä (Téa Leoni). Juoni on ihan näppärä ja vaikkakin on arvattavissa, mitä tapahtuu, niin juoni ei ärsytä tippaakaan. Toisaalta elokuva pistää ajattelemaan, ja onnistuu se jopa yllättämään paikoin. Gervaisen roolisuoritus on tosi hyvä, sillä hän saa hahmostaan hyvin monipuolisen ja realistisen. Myös muut näyttelijät onnistuvat kivasti, ja elokuvassa on sopivassa suhteessa kreisiä huumoria ja koskettavia kohtauksia. Ihan parhautta pari kohtausta sairaalassa, jossa Pincus on selvittämässä "ongelmaansa". Ehdottomasti suosittelen katsomaan tämän elokuvan. Vaikka tällaisia tuonpuoleisesta kertovia elokuvia on nähnyt paljon ennenkin, niin tässä on silti jotain spesiaalia.
-
Munchausen By Proxy on parasta Yes Man:issa! Miksei se bändi voi olla olemassa oikeesti!!! :'DD Kesällä luukutin tän mielikuvitusbändin 4 biisii kyllästymiseen asti. :'DD
-
Teinidraamakuningattaren tunnustukset (Confessions of a Teenage Drama Queen) 2004
(http://www.reelingreviews.com/confessionsofateenagedramaqueenpic.jpg)
*
Ohjaaja: Sara Sugarman
Pääosanäyttelijät: Adam Garcia, Alison Pill, Carol Kane, Lindsay Lohan, Megan Fox
Kauheeta kuraa! Jo leffan nimi aiheuttaa oksennusreaktioita. Samoin näyttelijäkaarti. Tämä komediamusikaali hömppä on niin ärsyttävä, että en pystynyt katsomaan tätä täysipainoisesti. Juoni on ärsyttävä. Näyttelijät ovat ärsyttäviä. Tekonäyttely ärsyttää. Musikaaliosuudet eivät ole hääppöisiä, loppu on kliseinen. Elokuvaa ei voi katsoa edes aivotnarikkaan-tyylisesti, vaikka tämä leffa todella tuhoaakin aivot. Hui! Tää leffa on niin hirvittävä, että en pysty edes kirjoittamaan nasevaa arvostelua. En keksi leffasta mitään hyvää sanottavaa, eikä hirvittävät Lohan ja Fox paranna leffaa yhtään. Päinvastoin. Eniten tässä ärsyttää näyttely, mukahienot ja dramaattiset kohtaukset sekä se, että tätä leffaa jaksetaan yhä näyttää televisiossa. En suosittele.
-
Jurassic Park (1993)
(http://mytvmusings.com/wp-content/uploads/2007/07/jurassic-park-2.jpg)
***½
Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Sam Neill, Laura Dern, Jeff Goldblum, Richard Attenborough, Bob Peck, Martin Ferrero, Joseph Mazzello, Ariana Richards, Samuel L. Jackson, Wayne Knight
Olen nähnyt tämän elokuvan varmaan kymmenen kertaa, ja se on vähän latistanut tätä elokuvaa. En kuitenkaan voi olla antamatta leffalle näin monta tähteä, sillä elokuvassa on sitä jotain, jos sen jaksaa katsoa noin monta kertaa, ja nauttia siitä joka kerta jossain määrin. Ehkä tämä noin kymmenes kerta aiheutti enää vain noin kahden tähden arvoisen kokemuksen, mutta yritän arvostella tätä vähän laajemmalla perspektiivillä. Elokuva on klassisen hyvä seikkailu-leffa, jossa on myös vähän scifi ja trillerielementtejä. Mutta periaatteessa juoni ei ole kummoinen, ja idea onkin näyttävissä efekteissä (jotka kyllä auttamatta vanhentuneet), toiminnassa ja kohtauksissa, joissa päähenkilöt yrittävät selviytyä. Näyttelijät eivät ole mitään supersuorittajia, mutta täytyy kehua lapsinäyttelijöitä, jotka mielestäni ärsyttävyydestään huolimatta onnistuivat aiheuttamaan tuntemuksia, joista voi päätellä, että he ovat onnistuneet rooleissaan. Elokuvan ehdottomasti ärsyttävin hahmo on työhönsä pettynyt Nedry (Knight), jonka olemusta elokuvassa ei voi sietää. Elokuvassa suurin idea on esitellä hirmuisia dinoja ja rakentaa tunnelmaa, jossa katsoja tietää, että jotain tulee tapahtumaan. Tässä on onnistuttu valtavan hyvin. Dinot on näyttäviä, ja varsinkin raptorit pelottavia jopa. Elokuva on hyvä, mutta kärsii auttamatta siitä, että se on vanhentunut. Kuitenkin silloin kun tämän ekan kerran näin, ni leffa oli jotain tosi ihmeellistä - eikä se vieläkään ole täysin kadottanut viihdearvoaan.
-
Notting Hill (1999)
(http://www.independentcritics.com/images/nottinghillSPLASH.jpg)
****+
Ohjaus: Roger Michell
Pääosissa: Julia Roberts, Hugh Grant, Richard McCabe, Rhys Ifans, James Dreyfus, Tim McInnerny, Gina McKee, Emma Chambers, Hugh Bonneville
Lämminhenkinen ja aidonoloinen romanttinen komedia, joka on mielestäni yksi parhaista romanttisista komedioista ikinä. Tämänkin elokuvan olen nähnyt ties kuinka monta kertaa, mutta joka kerta se jaksaa hymyillyttää. Joskus se myös koskettaa, mutta eniten ilahduttaa, koska tämä on pääasiassa tosi hyvänmielen elokuva. Elokuvan pääosissa elokuvan tekohetken kaksi kuuminta tähteä, joista molemmat hitusen ärsyttävät mua, mutta tässä leffassa kummastakin on saatu raavittua kokoon ne parhaimmat puolet. Leffassa Roberts näyttelee supertähti Anna Scottia, joka eksyy matkaoppaita myyvään pieneen kirjakauppaan, jonka omistaa William Thacker (Grant), joka asuu yhdessä jokseenkin eriskummallisen Spiken (loistava Rhys Ifans) kanssa. Vaikka juonikuvio on välillä jopa aavistuksen epätodellinen, niin silti tämä on uskottavan oloinen leffa. Mitään järjettömän erikoista ei juoneen kuulu, mutta elokuvan dialogi on hyvää ja elokuvan soundtrack melko täydellinen romanttiseen elokuvaan. Musiikki on saatu loistavasti sopimaan eri kohtauksiin. Sivuhahmoista Spike on mielettömän hauska hahmo, ja muutkin sivuhahmot täydentävät hyvin leffaa. Brittihuumori näkyy elokuvassa, mikä on pelkästään plussaa. Sivurooleista on hauska pongata tosi nuori Mischa Barton ja laiha ja nuori Alec Baldwin.
-
Notting Hill on ihana ja Spike on niiiin loistava sivuhahmo. xDDD
-
Spike on just sopiva piristysruiske Notting Hilliin. 8D
-
[size=8] Whip It!
(http://thegirlfromtheghetto.files.wordpress.com/2009/07/whip-it.jpg)
****[/size]
(2009)
Pääosissa: Ellen Page, Alia Shawkat, Kristen Wiig, Juliette Lewis, Drew Barrymore, Zoe Bell, Eve, Landon Pigg, Andrew Wilson, Marcia Gay Harden, Jimmy Fallon
Ohjaaja: Drew Barrymore
Käsikirjoittaja: Shauna Cross (romaani ja kässäri)
”Be your own hero.”
(http://www.mtv.com/movies/photos/f/fall_preview_2009/whip_it_1.jpg)
(Singer-songwriter Landon Pigg vei mun sydämen!!!)
Teini-ikäinen Bliss Cavendar (Page) erottuu muista ikäisistään rokahtavalla tyylillään. Siitä huolimatta hänen äitinsä Brooke (Gay Harden) yrittää leipoa tyttärestään kauneuskuningatarta. Brooken mielestä kauneudesta on nautittava niin kauan kuin mahdollista, sillä pian se katoaa. Äiti yrittää epätoivoisesti vielä elää omaa nuoruttaan ja omia unelmiaan Blissin kautta. Shoppailureissulla Bliss nappaa eräästä liikkeestä Roller Derby-mainoksen. Ystävänsä Pashin (Shawkat) kanssa Bliss lähtee viereiseen kaupunkiin katsomaan hurjaa Roller Derby näytöstä ja on myyty. Scouts-joukkueen jäsen, Maggie Mayhem (Wiig) kutsuu Blissin koetilaisuuteen, jossa valitaan uusia jäseniä joukkueeseen. Hieman ujohko Bliss päättää kerrankin elämässään tehdä jotain räväkkää, ja ennen kuin hän huomaakaan, hän on jo taklaamassa naisia otteluissa. Nimekseen Bliss saa Babe Ruthless. Kaikki pitää kuitenkin pitää salassa vanhemmilta, joten hankaluuksilta ei tulla välttymään.
Rullaluistelun myötä itsevarmuutta uhkuva Bliss saa viimein haluamaansa huomiota myös pojalta, johon ihastui ensisilmäyksellä. Rokkibändissä soittava Oliver (Pigg) vie jalat alta katsojiltakin. (♥)
Drew Barrymoren esikoisohjaus on ihastuttava tapaus. Se on sympaattinen, ja hauska, mutta myös jossain määrin vakava, sillä Bliss käy elokuvan aikana läpi vaikeuksia, joiden kautta hän kasvaa. Henkilöt ovat uskomattomia persoonia. Erityisesti ilkeää Iron Mavenia näytellyt Juliette Lewis hymyilytti. (Ja voi taivas sentään, että jollain naisella voi olla seksikäs ääni!) Sivuosassa häärää muun muassa itse neiti Barrymore hupaisan Smashley Simpsonin roolissa, joka rakastaa tappeluita ja on itsekin hieman onnettomuusaltis. Elokuvasta oli helppo pitää juuri näyttelijöiden ja henkilöiden takia.
Mitäs sitä pisteissä pihtailemaan, jos elokuva onnistui saamaan aikaan niin hyvän mielen.
-
^Ellen Page on ihana. Ja muutenkin leffa vaikuttaa kivalta. Pitääpäs joskus (kaukana kaukana tulevaisuudessa) tsekata. (Mä tunnetusti ku katon leffoja vasta 90-luvulta ;DD)
-
[size=8] The Imaginarium of Doctor Parnassus
(http://www.reverseshot.com/files/images/l-imaginarium-du-docteur-parnassus_1-600x362.jpg)
***½[/size]
(2009)
Pääosissa: Christopher Plummer, Lily Cole, Heath Ledger, Andrew Garfield, Verne Troyer, Tom Waits, Johnny Depp, Jude Law, Colin Farrell
Ohjaaja: Terry Gilliam
Käsikirjoittajat: Terry Gilliam & Charles McKeown
(http://fandangogroovers.files.wordpress.com/2009/10/the-imaginarium-of-doctor-parnassus1.jpg)
Terry Gilliamin elokuva koki ikäviä takaiskuja. Eittämättä surullisinta oli Heath Ledgerin liian aikainen poismeno. Depp, Law ja Farrell paikkaavat Ledgeria puuttuvissa kohtauksissa. Palkkionsa mieskolmikko lahjoitti Ledgerin tyttärelle Matildalle, joka jäi ilman perintöä. Ledger ei ollut ehtinyt muuttaa testamenttiaan Matildan syntymän jälkeen.
Ympäri Britanniaa kiertelevän teatteriryhmän vetäjä, ikuisen elämän saanut Tohtori Parnassus (Plummer) on aikoinaan lähtenyt leikkiin itse pirun (Waits) kanssa ja sen seurauksena on Parnassuksen tyttären, Valentinan (Cole) kohtalo oleva varsin ikävä. Piru nimittäin saa Valentinan omakseen kun tyttö täyttää 16.vuotta. Valentinan syntymäpäiviin ei ole enää kovin montaa päivää jäljellä kun seurueen mukaan lyöttäytyy täysin omasta tahdostaan riippumatta Tony Liar (Ledger, nimi ja henkilö näin muutenkin on viittaus Tony Blairiin). Parnassus on taas kerran lyömässä vetoa pirun kanssa tyttärensä pelastamiseksi. Siihen tehtävään velmu Tony on juuri sopiva mies, hänen ei edes tarvitse tietää mitä on tekemässä. Kiertävä teatteri ei jaksa juurikaan innostaa kadulla tallaavia ihmisiä, mutta Tonyn ideoiden avulla se alkaakin saada huomiota, ja Parnassuksen kamppailu pirua vastaan kiihtyy. Teatterin vetovoimaisin elementti on taianomainen peili, jonka takaa avautuu täysin uudenlainen ja mielikuvituksellinen maailma. Siellä unelmista, mutta myös painajaisista voi tulla totta, riippuen siitä kumman tien valitsee.
Juonta on hankala kuvailla selkeästi. Elokuva on omituisen koukuttava kokemus, vaikka paljon kysymyksiä jää ilmaan. Heath Ledgeriä paikkaavat näyttelijät onnistuvat työssään hyvin. On uskottavaa, että Tony muuttuu ulkonäöltään toisenlaiseksi mielikuvitusmaailmassa. (Ledgerilta jäi lähinnä mielikuvitusmaailmassa tapahtuvat kohtaukset tekemättä). Siitä huolimatta on selvää, että vaikka niinkin lahjakas mies kuin Depp on mukana, jää hänkin auttamatta Ledgerin varjoon. Ledgerin ilmeikäs tulkinta juonikkaaksi paljastuvasta Tonysta on erinomainen. Kyllä siinä tuli kyynel silmään kun elokuvan loputtua taas tajusi, että tämä herra on poissa…lopullisesti. Muista näyttelijöistä jäi positiivisena yllätyksenä mieleen Lily Cole, joka on lähinnä tehnyt mallintöitä ennen muutamia pieniä elokuvaroolejaan. Suuremmassa osassa hän pärjää hienosti. Myös Andrew Garfield oli miellyttävä uusi tuttavuus.
-
^ Mä en varmaan pysty kattomaan tota just siks, että Ledger on kuollu. se vaan on NIIN väärin.
-
No mä itkin jo leffateatterissa, ku oltiin isän kaa kattomassa Dark Knight. Sain aivan _jäätävän_ kohtauksen ku se loppu. Mut en kyl ollu ainoo.
-
No mä itkin jo leffateatterissa, ku oltiin isän kaa kattomassa Dark Knight. Sain aivan _jäätävän_ kohtauksen ku se loppu. Mut en kyl ollu ainoo.
Elämä on epäreilua.
-
[size=8] An Education
(http://www.pastemagazine.com/blogs/festivus/2009/02/05/an_education_nick_hornby.jpg)
****[/size]
(2009)
Pääosissa: Carey Mulligan, Peter Sarsgaard, Alfred Molina, Cara Seymor, Rosamund Pike, Dominic Cooper, Matthew Beard
Ohjaaja: Lone Scherfig
Käsikirjoittajat: Lynn Barber (memoir) & Nick Hornby
”I feel old. But not very wise.”
Eletään 60-lukua. Nuoret naiset joko lähtevät opiskelemaan tai naivat rikkaan miehen. Oikeastaan yliopistoa tunnuttiin vielä pidettävän varasuunnitelmana jos se oikea mies oli vielä hakusessa.
Jenny (Mulligan) on kiltti tyttö, ahkera ja fiksu koulussa. Hänellä on tähtäimessään Oxford. Jennyn isän (Molina) suurin haave on saada tytär opiskelemaan arvostettuun kouluun. Vaikka Jenny onkin kaikin puolin hyvä koulussa, takkuaa latina sen verran, että se saa isän epäilemään onko hän tuhlannut rahojaan turhaan tytön koulutukseen. Jenny haaveilee Ranskasta ja vapaasta elämästä. Hänellä on hieman sosiaalisissa tilanteissa kömpelösti käyttäytyvä, ujohko poikaystävä Graham (Beard), joka ei saa Jennyn isältä hyväksyntää. Soittoharjoituksista kotiin palaava Jenny tapaa eräänä päivänä mukavalta vaikuttavan Davidin (Sarsgaard). Poikaystävä tuntuu unohtuvan saman tien ja pian Jenny huomaa viettävän kaiken vapaa-aikansa yli 30-vuotiaan Davidin kanssa. David hurmaa Jennyn vanhemmat korulauseilla ja hauskoilla vitseillä. Jenny pääsee tutustumaan yöelämään ja hienostopiireihin yhdessä Davidin kanssa, hän aikuistuu yhdessä yössä. Kaikki tuntuu niin hienolta, että jopa koulu jää toiselle sijalle. Jenny kuitenkin saa vielä huomata olevansa kovin naiivi.
Elokuva piti otteessaan koko ajan. Sarsgaardin esittämä David oli sen verran oksettava tapaus, että taisin eläytyä elokuvaan vähän liikaakin. (:’D) Ennen kaikkea rakastan 60-luvun tyyliä. Vaatteet olivat aivan ihania, kuin myös autot. Jostain syystä kaikenlaiset kasvutarinat kiehtoo mua todella paljon, ehkä siksi, että nuoriin henkilöihin pystyy samaistumaan aina jossain mielessä. Kerronta oli tosi rauhallista ja vaivattomasti etenevää. Carey Mulligan vakuutti sen verran, että innostuin seuraamaan hänen uraansa.
(Elokuva sai 3 Oscar-ehdokkuutta; Paras elokuva, käsikirjoitus ja naispääosa, Carey Mulligan).
-
60-luku on ihan paras vuosikymmen! Olisin halunnut elää silloin.
Eikös Mulligan oo se, jonka on epäilty saavan päärooli My Fair Ladyn uusintafilmatisoinnissa? Se on vähän jopa Hepburnin näköinen.
-
60-luku on ihan paras vuosikymmen! Olisin halunnut elää silloin.
Eikös Mulligan oo se, jonka on epäilty saavan päärooli My Fair Ladyn uusintafilmatisoinnissa? Se on vähän jopa Hepburnin näköinen.
Mäki olisin halunnu elää 60-luvulla! 50- ja 40-luvutki ois jopa käyny. :'D
Ja joo, mun käsittääkseni on nyt huhuttu, et Mulligan ois My Fair Lady:ssä. Miks hitossa siitäki pitää tehä uusintaversio...
-
[size=8] Crazy Heart
(http://www.movie-theatres.info/wp-content/uploads/2009/12/crazy-heart-trailer.jpg)
***½[/size]
(2009)
Pääosissa: Jeff Bridges, Maggie Gyllenhaal, Colin Farrell, James Keane, Paul Herman
Ohjaaja: Scott Cooper
Käsikirjoittajat: Scott Cooper & Thomas Cobb (romaani)
”The harder the life, the sweeter the song.”
Jo parhaat päivänsä nähnyt country-laulaja Bad Blake (Bridges) kiertelee edelleen ahkerasti pieniä baareja. Uusia biisejä hän ei tunnu saavan aikaiseksi inspiraation ollessa täysin kateissa. Blakea pyydetään sanoittamaan Tommy Sweetille (Farrell), mutta edes suuri summa pätäkkää ei tuo kadonnutta inspistä takaisin. Kalja jos toinenkin maistuu päivän mittaan, mutta mitään ongelmaahan miehellä ei toki ole. Ylipaino, tupakointi ja ryyppäminen uhkaavat terveyttä. Yhtenä päivänä motellille ilmestyy kaunis reportteri Jean Craddock (Gyllenhaal), josta Blake kiinnostuu tosissaan. Blake tuntuu takertuvan naiseen kuin viimeiseen oljenkorteensa. Ehkä nyt hänellä olisi jokin syy ryhdistäytyä. Jean ottaa epäilyistään huolimatta Blaken elämäänsä ja esittelee myös poikansa Blakelle. Hetken aikaa he elävät kuin oikea perhe, kunnes ryyppääminen uhkaa pilata kaiken.
En yleensä pidä countrymusiikista, mutta tässä elokuvassa se kuulosti jopa ihan hyvältä. Oletan, että Colin Farrellkin lauloi itse laulukohtauksensa, joten pakko todeta, että ihan komea ääni Farrelillakin. Elokuva on aika lailla Bridgesin show, vaikka Gyllenhaalkin tekee vahvan suorituksen (molemmat ovat Oscar-ehdokkaina). En pahastuisi Bridgesin voitosta, sen verran hienosti hän näyttelee alkoholistia ja toivonsa menettänyt miestä. Kaiken kaikkiaan hieno elokuva.
-
[size=8] Invictus
(http://media.daemonsmovies.com/wp-content/uploads/2009/10/invictus_poster_thumb.jpg)
**½[/size]
(2009)
Pääosissa: Morgan Freeman, Matt Damon, Marguerite Wheatley, Tony Kgoroge, Patrick Mofokeng, Matt Stern
Ohjaaja: Clint Eastwood
Käsikirjoittajat: Anthony Peckham & John Carlin (kirja)
”His people needed a leader. He gave them a champion.”
Nelson Mandelan (Freeman) ura presidenttinä oli aluksi vähän vaakalaudalla. Apartheidin jälkeinen tilanne maassa on jakautunut vahvasti. On ihmisiä, jotka eivät arvosta Mandelan presidenttiyttä lainkaan, rotuennakkoluuloja esiintyy yhä. Lisäksi on edelleen valtava jakauma rikkaiden ja köyhien kesken. Mandela keksii yhdistävän tekijän, joka saisi kansan tuntemaan itsensä yhtenäiseksi. Urheilu! Rugby! (En tajuu tästäkään lajista yhtään mitään). On melko epätodennäköistä, että Etelä-Afrikan rugby joukkue selvittäisi tiensä vuoden 1995 mestaruuskisojen finaaliin. Mandela uskoo kuitenkin lujasti tähän ja ottaa yhteyttä joukkueen kapteeniin Francois Pienaariin (Damon).
Ei Oscar-gaalaa ilman Itäpuuta (Paras miespääosa = Freeman ja paras miessivuosa =Damon ehdokkuudet). Eastwood ohjaa liukusarjatuotannolla leffoja ja aina ne tuntuvat menevän palkintogaaloihin. Ikävä kyllä tätäkin elokuvaa vaivaa sama puute kuin monia aikaisempiakin ohjauksia. Leikkaushuoneen lattialle olisi voinut saksia enemmänkin materiaalia eli kerronnan tiivistäminen olisi kova sana. Pieni ylipituus teki tästä pitkäveteisen. Olisi ollut mielenkiintoisempaa nähdä Mandelan elämää monipuolisemmin, eikä niinkään tämän rugby joukkueen kautta.
Joka tapauksessa on hienoa, että Mandelasta on tehty elokuva. Morgan Freeman on tasainen näyttelijä ja jotenkin hänestä aina helppo pitää, niin myös nytkin. Etelä-afrikkalainen korostus oli melko rasittavaa kuunneltavaa, kun katsoi ilman tekstejä ja oli pakko keskittyä koko ajan.
-
[size=8] The Princess and the Frog
(http://thehurstreview.files.wordpress.com/2009/12/princess-and-frog.jpg)
***½[/size]
(2009)
Pääosissa: Anika Noni Rose, Bruno Campos, Keith David, Michael-Leon Wooley, Jennifer Cody
Ohjaajat: Ron Clements & John Musker
Käsikirjoittajat: Ron Clements , John Muske, Rob Edwards, Greg Erb, Jason Oremland , Ed Baker (tarina)
Tiana tekee kahta työtä, koska tarvitsee rahaa unelmansa toteuttamiseen. Tianan (Noni Rose) ollessa pieni, hänen isänsä haaveili omasta ravintolasta. Ravintolaa isä ei kuitenkaan koskaan päässyt perustamaan, joten nyt Tiana haluaa saada oman paikan aikaiseksi. Tianan lapsuudenystävä, prinsessa Charlotte (Cody) odottaa prinssi Naveenin (Campos) saapumista kaupunkiin. Heidän on tarkoitus mennä naimisiin. Huoleton Naveen ei kuitenkaan koskaan saavu palatsiin ihmisenä, vaan kadulla hän tapaa pahan voodoomiehen, joka muuttaakin Naveenin sammakoksi. Naveenin palvelija on kyllästynyt elämäänsä ja käyttää voodoomiehen tarjousta hyväkseen. Palvelija saa Naveenin ulkomuodon loitsun avulla. Linnassa vale-Naveen tanssittaa Charlottea ja sammakon hahmossa oleva oikea Naveen pääsee pakoon. Tiana ja sammakko tapaavat. Naveen suostuttelee Tianan suutelemaan häntä, mutta siinä käykin köpelösti. Tiana ei olekaan oikea prinsessa, vaan Naveen erehtyi. Myös Tiana muuttuu sammakoksi.
Disneyn Prinsessa ja sammakko oli piristävä tapaus. Disneyn perinteisellä piirrostekniikalla tehty animaatio hurmasi mut saman tien. Vähän vaihtelua tietokoneanimaatioihin, jotka jyräävät tällä hetkellä. Yllätyin myös siinä mielessä, että tarina ei ollutkaan tavanomainen, prinsessa suutelee sammakkoa ja *pam* , sammakko muuttuu prinssiksi. Tässä oli valtavan hyviä biisejä, joten en ihmettele, että kaksi näistä lauluista on ehdolla Oscareissa sen lisäksi, että itse elokuva kilpailee parhaan animaation sarjassa. Ääninäyttelijät olivat ihan omaa luokkaansa. Tianan äänenä kuullaan muun muassa Dreamgirlsissä ihastuttanutta Anika Noni Rosea. Disney on uskaltanut laittaa animaation pääosaan tummaihoisen animoidun naisen, go Disney!
-
[size=8] Up
(http://upload.wikimedia.org/wikipedia/fi/0/0a/UP-elokuvajuliste.jpg)
****[/size]
(2009)
Pääosissa: Edward (as Ed) Asner, Christopher Plummer, Bob Peterson, Jordan Nagai, Delroy Lindo, Jerome Ranf
Ohjaajat: Pete Docter & Bob Peterson
Käsikirjoittajat: Pete Docter, Bob Peterson, Thomas McCarthy, Bob Peterson & Pete Docter
”I don't want your help, I want you safe.”
Carl Fredricksen (Asner) on eläköitynyt ilmapallokauppias. Vanha mies on jäänyt jo leskeksi ja on sen myötä muuttunut kamalan äksyksi. Yhdessä vaimonsa kanssa Carl haaveili kuumailmapallolla lentämisestä ja tutkimusmatkasta Etelä-Amerikkaan. Kun Carlin talo aiotaan jyrätä kerrostalojen tieltä pois, uhkaa häntä muutto vanhustentaloon. Carl ottaa talonsa ja lähtee matkaan. Hän kiinnittää taloonsa tuhansia ilmapalloja ja nousee ilmaan. Matkasta ei tule rauhallinen, kun paljastuu, että sinnikäs partiolaispoika Russell (Nagai), joka yritti epätoivoisesti useaan otteeseen kaupata Carlille keksejä on talon kuistilla. Viidakosta löytyy ihmeellisiä otuksia ja jopa puhuvia koiria.
Pixarin elokuvat ovat useasti hienosti toteutettuja, mutta muuten sisältö ei ole aina automaattisesti hyvää. Up on kuitenkin ihan loistava. Se on saanut jopa kunnian kamppailla Oscareissa parhaan elokuvan tittelistä parhaan animaation kategorian lisäksi. Imdb:n top 250 listalla Up keikkuu tällä hetkellä sijalla 74. Tarina oli ihan ihan oikeesti koskettava. Animaatio kosketti jo heti alussa, jossa kerrottiin Carlin ja hänen vaimonsa elämänvaiheet. Koskettava ja lämminhenkinen. Aivan ihana.
Sanoinko jo koskettava? (:'D)
-
Up on AIVAN mahtava! Tykkäsin myös enemmän siitä kun the Princess & the frogista. Disney Pixar osaa tehdä niin mahtavia 3D elokuvia, ettei mitkään 3D:t vedä vertoja! Prinsessa ja sammakko oli kyllä myös näyttävä paluu Disney Picturesilta 2D-elokuviin! Tulispa äkkiä lisää ;D
-
Prinsessa ja sammakko oli kyllä myös näyttävä paluu Disney Picturesilta 2D-elokuviin! Tulispa äkkiä lisää ;D
Joo, oon ihan samaa mieltä. Tätä lisää! :')
Mua harmittaa, et ku katoin Up:in kotona, en nähny 3D-versiota. :'( Mut ehkä joskus nään.
-
[size=8] Nine
(http://content9.flixster.com/photo/12/51/16/12511627_gal.jpg)
**½[/size]
(2009)
Pääosissa: Daniel Day-Lewis, Marion Cotillard, Penélope Cruz, Nicole Kidman, Kate Hudson, Sophia Loren, Judi Dench, Stacy Ferguson (Fergie)
Ohjaaja: Rob Marshall
Käsikirjoittajat: Michael Tolkin, Anthony Minghella, Arthur Kopit (Broadway musical "Nine"), Maury Yeston, (Broadway musical "Nine") & Mario Fratti (Broadway musical "Nine" Italian) original)
”Be Italian...”
(Nine perustuu Federico Fellinin rakastettuun elokuvaklassikkoon 8 1/2.)
Kuuluisa elokuvaohjaaja Guido Contini (Day-Lewis) painii sekä ihmissuhdeongelmien että ammatillisten pulmien kanssa. Kaikki tahtovat uutta elokuvaa, mutta Continilla ei ole edes kunnollista ideaa uuteen leffaan, eikä käsikirjoitusta meinaa saada aikaiseksi millään. Guidon elokuvaongelmia ei helpota yhtään se, että hänen elämänsä pyörii kauniiden naisten ympärillä. Naisia voisi sanoa oikeasti olevan jokaiselle sormelle. Eniten ongelmia tuntuu tuottavan Carla (Cruz), rakastajatar. Carla alkaa olla takertuvaa sorttia, mutta Guido ei kuitenkaan halua sitoutua Carlaan vaan pysyttelee syrjähypyistään huolimatta yhdessä vaimonsa Luisan (Cotillard) kanssa.
Näyttelijäkaarti on aikamoinen, toinen toistaan suurempia tähtiä. Mutta jokin tässä vaan mättää.
Rob Marshall yrittää yltää samanlaiseen menestykseen kuin aikaisemmalla musikaalillaan Chicago. En pitänyt Chicagosta, enkä kyllä Ninestakaan. Juoni oli kauhean sekava ja henkilöitä tuntui olevan liikaakin. Harmitti tosi paljon, että ihastuttava, ja kauniin lauluäänen omaava Kate Hudson oli saanut todella vähän ruutuaikaa. Siitä huolimatta Kate Hudsonin osuus oli elokuva parhaimmistoa. Musikaalissa kyllä on muutamia tarttuvia biisejä, jonka vuoksi jaksoinkin katsoa tämän loppuun. Parhaiten mieleen jäi Marion Cotillardin esittämä, Oscar-ehdokkuuden saanut kappale ”Take It all.” Myös Stacy Fergusonin, tuttavallisemmin Fergien lyhyt esiintyminen oli hieno kokemus. Nine ei myöskään ollut ihan perusmusikaali, sillä musikaaliosiot tapahtuivat aina erillisellä näyttämöllä.
-
[size=8] The Messenger
(http://i12.servimg.com/u/f12/12/82/64/77/lp7ndv10.jpg)
***½[/size]
(2009)
Pääosissa: Ben Foster, Woody Harrelson, Samantha Morton, Jena Malone, Steve Buscemi
Ohjaaja: Oren Moverman
Käsikirjoittajat: Alessandro Camon & Oren Moverman
”Never make physical contact with them.”
Kersantti Will Montgomeryä (Foster) pidetään sotasankarina. Hänen palvelustaan ei ole enää kovin paljon jäljellä, kun hänet lähetetään toimittamaan suruviestejä kaatuneiden sotilaiden omaisille. Kapteeni Stone (Harrelson) toimii Willin oppi-isänä, ja jakaakin innolla elämänviisauksiaan. Will joutuu eettisen dilemman eteen, kun hän huomaa kiinnostuneensa erään kuolleen sotilaan vaimosta (Morton).
Juoni etenee kotivierailujen avulla, Will ja kapteeni Stone kiertävät omaisten kodeissa kertomassa ikäviä uutisia. Samalla tutkaillaan miekkosten ajatusmaailmaa heidän välillään käytyjen keskustelujen kautta.
Mielestäni The Messenger on astetta kiinnostavampi ja onnistuneempi tapaus kuin kaikkien arvostama The Hurt Locker, josta on jauhettu mun mielestä jo kyllästymiseen asti. Sääli, että jäi Oscareissa ja näin muutenkin pienemmälle huomiolle. Muutenkin ihmetyttää, ettei Foster saanut roolistaan Oscar-ehdokkuutta. Jos nyt lähtisin vertaamaan häntä The Hurt Lockerin Jeremy Rentiin, niin pitäisin Fosterin suoritusta kaikin puolin parempana, sekä intensiivisenä. Vaikka Harrelsonin sivuosa on todella upea, niin ei se vie hohtoa pois Fosterin suorituksesta. Näiden kahden miehen roolit pelasivat hienosti yksiin. Pisteet jäi silti 3,5, mutta en ihmettelisi jos parin vuoden päästä nostaisin puolikkaalla ylös. Jäi taas sellainen olo, että ensimmäisellä kerralla jäi vielä asioita ymmärtämättä.
-
Uneton Seattlessa (Sleepless in Seattle) 1993
(http://static.iltalehti.fi/kulttuuri/leffaunetonAMl_ku.jpg)
*** ½
Ohjaus: Nora Ephron
Pääosissa: Tom Hanks, Meg Ryan, Ross Malinger, Bill Pullman, Rosie O'Donnell
Uneton Seattlessa on lämminhenkinen romanttinen komedia, jota tähdittävät Tom Hanks ja Meg Ryan. Elokuva menestyi ilmestymisvuonnaan teattereissa hyvin, ja se oli Oscar-ehdokkaana parhaasta originaalimusiikista ja parhaasta käsikirjoituksesta. Elokuvan musiikki onkin ihanan vanhanaikaista ja musiikilla (ja käsikirjoituksella) viitataankin Unohtumaton rakkaus -elokuvaan vuodelta 1957. Elokuva alkaa sillä, kun Sam Baldwin (Hanks) ja hänen poikansa Jonah (Malinger) muuttavat Chicagosta Seattleen saadakseen helpotusta suruunsa. Samin vaimo on kuollut, mutta elämän jatkaminen ei ole ihan niin helppoa. Jonah päättää soittaa jouluaattona radiokanavalle. Hänen toiveenaan on, että isä löytäisi uuden vaimon. Elokuvan käsikirjoitus on aika ovela romanttiseksi komediaksi, vaikka mitään kovin mullistavia käänteitä tässä ei ole. Päähenkilöpari ei vaihda elokuvan aikana kuin muutaman vuorosanan, mutta tästä huolimatta heidän välillään on selvästi havaittava yhteys. Näyttelijät onnistuvat siis vallan mainiosti, vaikkei Hanks ja Ryan mihinkään ihmetekoihin yllä. Elokuva on tosi sympaattinen, vaikka vanhanaikaisuus (mikä toisaalta on plussaa) on selkeästi nähtävissä.
-
Hollywoodland 2006
(http://images.rottentomatoes.com/images/movie/gallery/1159083/photo_17.jpg)
**
Ohjaus: Allen Coulter
Pääosissa: Adrien Brody, Diane Lane, Ben Affleck, Bob Hoskins, Molly Parker, Robin Tunney, Louis Smith
Hollywoodland on draamaelokuva, joka sijoittuu 1950-luvun Hollywoodiin. Elokuva kertoo Teräsmiehen näyttelijän George Reevesin (Affleck) kiistellystä itsemurhasta ja sen tutkinnasta. Elokuvan tarina pohjautuu siis tositapahtumiin. Brody näyttelee etsivä Louis Simoa, jonka Reevesin äiti Helen Bessolo (Smith) palkkaa 50 dollarin päiväpalkalla tutkimaan poikansa kuolemaa. Hän ei usko itsemurhaan. Simo haluaa pönkitystä köyhälle etsiväuralleen ja uskoo, tai haluaa uskoa, johonkin muuhun kuin viralliseen itsemurhateoriaan. Elokuva alkaa kovin sekavasti, sillä elokuva sisältää kaksi erillistä tarinaa. Toinen seuraa Reevesin elämää ja tämän nousua ja tuhoa. Toinen tarina seuraa Brodya ja tämän etsivän puuhia. Juonellisesti Reevesin, jota (täytyy valitettavasti myöntää) Affleck näyttelee kunnioitettavan hyvin, osat ovat paljon mielenkiintoisempia, mutta kokonaisuudessaan leffa on auttamatta liian tylsä. Etsivä-tarina on kaikin puolin sekava ja epäkiinnostava, eikä Brody mitenkään erityisen hyvin kannattele Simon hahmoa. Affleckin ja Diana Lanen väliset kohtaukset ovat hyviä ja kiinnostavia. Siitä kaksi tähteä. Muuten aika tasapaksu ja ärsyttävän tylsä leffa. Loppukohtaus on aika mitäänsanomaton ja se kruunaa leffan hyvin (huonosti).
-
Neljä tyttöä ja maagiset farkut 2 (The Sisterhood of the Traveling Pants 2) 2008
(http://dansiella.files.wordpress.com/2008/10/sisterhood-traveling-pants-2-01.jpg)
**½
Ohjaaja: Ken Kwapis
Pääosanäyttelijät: Alexis Bledel, Amber Tamblyn, America Ferrera, Blake Lively
Jälleen kerran muuten elokuva, jonka nimeä inhoan yli kaiken. Mutta en inhoa tätä elokuvaa kuitenkaan. Neljä tyttöä ja maagiset farkut perustuu Ann Basherin samannimiseen nuortenromaaniin. Se on hieno ja koskettava tarina elinikäisestä ystävyydestä. Tämä jatko-osa ei ole ollenkaan huono, vaikka ei pärjää kyllä ollenkaan loistavalle ykkösosalle, joka oli mielestäni raikas kertomus neljästä kaveruksesta, jotka pitivät yhteyttä maagisten farkkujen (okei ehkä vähän outoa, mutta se nyt ei ole leffan pääasia) avulla. Ykkösosaa voisin kehua paljonkin, mutta teenpäs siitä joskus oman arvostelun. Kakkososassa tytöt eli Lena, Tibby, Bridget ja Carmen, jotka ovat olleet ystäviä syntymästään asti, ovat jo vanhentuneet sen verran, että ovat siirtyneet opiskelemaan yliopistoon. Elokuvassa on edelleen jotain hyviä hetkiä, mutta ei enää samanlaista raikkautta, mitä ykkösosa tarjosi. Tämä on sellainen tylsempi versio ykkösestä. Näyttelijät ovat edelleen hyviä ja ammattitaitoisia. Ei ollenkaan sellaisia puupökkelöitä, mitä monissa tällaisissa nuorille suunnatuissa leffoissa. Harmi vaan, että käsikirjoitus ei ole tässä kakkosessa niin kiinnostava kuin ykkösessä. Tässä elokuvassa se, että näyttelijät eivät juurikaan ole samoissa kohtauksissa, ei toimi läheskään niin hyvin kuin ykkösessä, jossa kaikki sujui vallan mainiosti. Tamblyn edelleen vetää mielestäni parhaiten tuosta nelikosta, ja hänen hahmolleen on kirjoitettu kakkososan parhaat vuorosanatkin. Ykkösosa oli yksi parhaista ellei paras nuorisoleffa, mitä olen nähnyt. Kakkososan katsoo hyvillä mielin, mutta leffana se ei ole kovin kummoinen.
-
Humiseva Harju (Wuthering Heights) 1992
(http://image.guardian.co.uk/sys-images/Books/Pix/pictures/2007/08/30/wuthering460.jpg)
**½
Ohjaus: Peter Kosminsky
Pääosissa: Juliette Binoche, Ralph Fiennes, Simon Shephard, Janet McTeer, Jeremy Northam, Sophie Ward
Humiseva Harju -elokuva perustuu Emily Bronten samannimiseen romaaniin. Elokuva kertoo Cathy Earnshaw'n ja Heathcliffin traagisen rakkaustarinan. Kirjaa on jälkeenpäin kiitelty siitä, että Bronte on pystynyt kuvaamaan niin hyvin miehen sieluntilaa. On jopa ihmetelty, kuinka tämä kokematon papin tytär, joka kuoli vain 30-vuotiaana (Humiseva Harju jäi hänen ainoaksi teoksekseen) on onnistunut kuvaamaan intohimoa ja väkivaltaa niin loistavalla otteella. 1800-luvun alkuun sijoittuva tarina on varmasti kirjassa erinomaisesti kuvattu, mutta elokuva jättää silti toivomisen varaa. Binoche ja Fiennes näyttelevät kyllä sen verran vakuuttavasti, että heidän suorituksiensa takia leffan jaksaa katsoa, mutta muuten elokuvaan on mahdutettu liian paljon. Kirjan tunnelma, intohimo ja väkivaltaisuus, saadaan kyllä jotenkuten tuotua esiin, mutta jotenkin kylmäksi tämä leffa jätti. Päähenkilö Heathcliff on outo hahmo, ja kaikki tämän hepun sieluntilat eivät kyllä ihan aukea, jos ei ole lukenut kirjaa. Samoin tässä leffassa häiritsee se, että tarinassa kuljetaan 30 vuotta eteenpäin ja hahmot pysyy ihan samannäköisinä. Elokuva kärsii siis jonkinasteisesta uskottavuuden puutteestakin. Tämä on leffa, josta on vaikea sanoa oikein mitään. Eli hyvin keskinkertainen.
-
[size=8] The Hurt Locker
(http://assets.nydailynews.com/img/2010/03/09/alg_hurtlocker.jpg)
***[/size]
(2008)
Pääosissa: Jeremy Renner, Anthony Mackie, Brian Geraghty, Guy Pearce, Ralph Fiennes, David Morse, Evangeline Lilly
Ohjaaja: Kathryn Bigelow
Käsikirjoittaja: Mark Boal
”War is a drug.”
The Hurt Lockeria on markkinoitu muun muassa sillä, että elokuva perustuu toimittaja, käsikirjoittaja Mark Boalin omiin kokemuksiin pomminpurkuyksikössä. Elokuva on kuitenkin herättänyt jopa vastustustakin sotilaissa. Otapa siitä sitten selvää…toiset sanoo realistiseksi, toiset bullshitiksi.
Juoni yksinkertaisuudessaan on seuraavanlainen. Leffassa seurataan amerikkalaisen pomminpurkuyksikön toimia Irakissa. Pommeja voi olla missä tahansa. Työ on erittäin vaarallista ja vaatii kylmiä hermoja sekä keskittymiskykyä. Yksikkö saa uuden komentajan William Jamesista (Renner). William on suorastaan koukussa sodankäyntiin ja käyttäyykin liian pelottomasti tehtävissä. Yksikön muut jäsenet tuntevat olonsa epämukavaksi, koska William ei välitä aina säännöistä, vaan menee oman päänsä mukaan. Pommien purkaminen sala-ampujien kytätessä tekee miehestä onnellisen. Suonissa virtaava adrenaliini on kuin huumetta hänelle.
Itselleni tästä jäi suhteellisen realistinen mielikuva. Elokuvaa oli kuitenkin aika tuskaista katsoa loppuun asti. Yli 2 tuntia sitä samaa jauhamista oli mulle liikaa. Sinänsä leffa on ihan jees, koska se ei ottanut sen enempää kantaa sotaan, eiköhän siitäkin olla jo saatu tarpeeksi. Oli ihan virkistävää nähdä tuntemattomampia nimiä päärooleissa, tunnetuimmat tähtöset olivat nimittäin aika pienissä osissa. Musta tää on yliarvostettu, mut toisaalta en kokenutkaan tätä mulle sopivaksi elokuvaksi.
-
Grey Gardens (2009)
(http://eaesthete.files.wordpress.com/2009/03/grey_langxlarg.jpg)
***½
Ohjaaja: Michael Sucsy
Käsikirjoittajat: Michael Sucsy, Patricia Rozema
Pääosanäyttelijät: Arye Gross, Daniel Baldwin, Drew Barrymore, Jeanne Tripplehorn, Jessica Lange, Justin Louis, Ken Howard
Aivan erilainen elokuva, mitä osasin odottaa, koska en ollut lukenut tästä leffasta mitään ennakkotietoja. Katsoin sen siis ihan tosta noin vain. Grey Gardens pohjaa tositapaukseen. Elokuvan nimi viittaa sekä vuonna 1975 valmistuneeseen dokumenttielokuvaan että paikkaan, jossa sen päähenkilöt asuivat. Toinen heistä oli laulaja Edith Bouvier Beale, Jacqueline Kennedyn täti, ja toinen pikku-Edith, joka äitinsä tavoin halusi showalalle. Tässä elokuvassa äiti-Bealena nähdään Jessica Lange, ja hänen tyttärenään Drew Barrymore. Elokuva on tosi mielenkiintoinen, vaikka ei tämä mihinkään sfääreihin yllä. Näyttelijät ovat leffassa ihan erinomaisia. Barrymore onnistuu erinomaisesti erityisesti niissä kohtauksissa, jotka kuvaavat ns. nykyaikaa. Lange on loistava koko ajan. En olisi uskonut, että Lange pystyy näyttelemään noin intensiivisesti diivamaista, itserakasta ja omistushaluista naista. Elokuvasta ei voi oikein sanoa mitään kertomatta liikaa juonesta. Se täytyy itse nähdä ja kokea.
-
Revolutionary Road (2008)
(http://assets.nydailynews.com/img/2008/12/25/alg_revolutionaryroad.jpg)
***½
Ohjaaja: Sam Mendes
Pääosat: Leonardo DiCaprio, Kate Winslet, Kathy Bates, Michael Shannon
Richard Yatesin romaaniin perustuva elokuva on tarina parikunnasta, jolla on kaikki päällisin puolin hyvin, mutta pinnan alla kuohuu. Frank (Leonardo DiCaprio) ja April Wheeler (Kate Winslet) näyttävät samaan aikaan sekä rakastavan että vihaavan toisiaan. Elokuva Revolutionary Road kertoo heidän tarinansa. Tarina on ahdistava. Niin ahdistava, että ilman loistavia näyttelijöitä tätä olisi ehkä ollut paikoin jopa vaikea katsoa. Elokuva perustuu pitkälti kahden päähenkilön väliseen vuorovaikutukseen ja dialogiin, joten näyttelijöiden täytyy olla vakuuttavia. Sitä he ovat. Kate Winslet on loistava, eikä DiCaprio häviä kuin rinnan mitalla. Elokuvan intensiteetti kasvaa koko ajan loppuakohden. Mutta jotain tästä kuitenkin jäi uupumaan. En tiedä, onko se sitten vain se, että tämä on niin ahdistava, että tätä ei mielellään katso uudestaan, vai onko tässä kuitenkin jotain muitakin puutteita. En osaa nimetä puutteita varsinaisesti, mutta leffa jätti kuitenkin aavistuksen kaipaamaan jotain. Sivuhahmoista mainittakoon sen verran, että mielisairaan vieraan hahmo on aika erikoinen tapaus. Se vaikuttaa päällipuolisesti hyvältä, mutta jotenkin jopa naurettavalta. Se ei tunnu istuvan leffaan. Jostain luin, että hahmo on liian kirjallinen. Eli ehkä se toimii kirjassa (jota en ole lukenut) paremmin. Mutta tämä leffa on katsomisen arvoinen jo loistavan näyttelijätyöskentelyn takia. Ahdistava, mutta vaikuttava.
-
Jätä se! Älä tuhlaa aikaasi vääriin miehiin (He's Just Not That Into You) 2009
(http://www.iwatchstuff.com/2008/11/25/hes-not-into-you-poster.jpg)
***½ (**)
Elokuva on sanalla sanoen kepeääkin kepeämpi romanttinen komedia. Elokuvan on ohjannut Ken Kwapis ja pääosissa nähdään lukuisia näyttelijöitä, mm. Ben Affleck, Jennifer Aniston, Drew Barrymore, Scarlett Johansson, Jennifer Connelly ja Kevin Connolly. Elokuva perustuu Greg Behrendin ja Liz Tuccillon kirjoittamaan menestyskirjaan. Elokuvalla ei ole oikein mitään erityistä juonta. Se kertoo noin kymmenen ihmisen parisuhteen kiemuroista. Kaksi pariskuntaa, ja loput ovat enemmän ja vähemmän sinkkuja. Musta tuntuu, että tämä leffa on suunnattu myös enemmän ja vähemmän sinkuille, epätoivoisille ja amerikkalaiseen deittikulttuuriin tottuneille naisille. Niin naisille, jotka puhuvat jatkuvasti miehistä ja siitä, pitääkö heidän soittaa vai ei. En oikein kokenut tämän elokuvan liittyvän millään tavalla mihinkään, mitä olen itse kokenut, tai millaisena pidän itseäni, mutta olihan tätä ihan kiva katsoa. Aika mitäänsanomattomasta tarinasta ja jokseenkin puuduttavasta käsikirjoituksesta huolimatta näin kovat tähdet, koska tämä leffa viihdytti kuitenkin - kaikesta huolimatta jostain syystä. Tai no parista syystä, jotka mainitsen seuraavaksi. Ensinnäkin leffa jaksaa pitää mielenkiintoa yllä, koska siinä tapahtuu suhteellisen paljon. Ei keskitytä kahden henkilön tylsään rakkaustarinaan, vaan esitellään useita rakkaustarinoita. Leffan nimi muuten ei sovi mun mielestä leffalle kovin hyvin, koska leffassa kuitenkin etsitään rakkautta, ei pyritä jättämään ketään, vaikka toki muutamat (monet) jättävät ja pettävät myös toisiaan, mutta niinhän se on tosielämässäkin. Leffan nimi on siis jokseenkin harhaanjohtava. Ehkä se on sit se perusajatus, että pitää jättää, jos ei oo hyvä mies, mutta mikä on hyvä. Ehkä kaikkein selvimmin tämä selviää ihan leffan lopussa, vaikka mitään ultimate-vastausta ei koskaan saada, eikä ole tarkoituskaan, koska tässä leffassa ei lopulta ole pääpointtina kertoa yhtään mitään. Toisekseen leffassa on hyvää kaksi näyttelijää Ginnifer Goodwin ja Jennifer Connelly. Molemmat ovat hauskoja ja hyviä. Loput aika keskivertoja, vaikka ei toki tämä tähtikaarti nyt mitään alisuorituksia saa aikaiseksi. Elokuva ei ole kovin yhtenäinen ja vaikuttaa jopa televisiosarjalta tämän takia. Elokuva naurattaa paikoin, mutta lopulta kokonaisuus on aika löyhää huttua. Ansaitsisi leffana ehkä lopulta kaksi tähteä, mutta annan yhden lisätähden hyvästä fiiliksestä, jota koin leffan aikana, ja puoli tähteä Justin Longille, joka oli söpö. Toinen katsontakerta vähentäisi tähtiä ihan varmasti.
-
Slummien miljonääri (Slumdog Millionaire) 2008
(http://81.175.250.2/media/89021/show_9286080f-745b-466f-9541-88817ebd4a93..jpg)
*****
Danny Boylen ohjaama brittiläinen elokuva pohjautuu Vikas Swarupin esikoisromaaniin. Elokuvan pääosissa ovat Dev Patel ja Freida Pinto. Elokuva on ollut kansainvälinen menestys ja saanut runsaasti palkintoja, muun muassa kahdeksan Oscar-palkintoa, seitsemän Baftaa ja viisi Golden Globea. Olin vähän epäilevin mielin, että voiko tämä leffa olla kaikkien näiden palkintojen arvoinen. Ennakkoasenteeni oli siis vähän epäilevä. Tiesin ainoastaan, että leffassa on hyvää musiikkia, sillä kaikki kappaleet, jotka leffasta olen kuullut ennen kuin leffan katsoin, on miellyttänyt mua. Tältä pohjalta lähdin siis katsomaan leffaa. Juonesta en tiennyt yhtään mitään muuta kuin, että päähenkilö osallistuu Haluatko miljonääriksi -kisaan ja ilmeisesti pärjää siinä jotenkuten. Lisäksi näkemieni mainosten perusteella osasin odottaa jonkinlaista rakkaustarinaa. En ikinä uskonut, että olisin vaikuttunut tästä niin paljon kuin vaikutuin. Leffan ohjannut Boyle on todella onnistunut vangitsemaan tarinan (joka itsessään on aika yksinkertainen ja helposti arvattava) tavalla, joka lumoaa. Parasta on kerronta. Se on omaperäistä, sujuvaa, vauhdikasta ja kekseliästä. Näyttelijät ovat tosi hyviä. Kaikki pikkulapsetkin näyttelevät roolinsa valtavalla uskottavuudella. Musiikki todella on hyvää myös leffassa. Se kulkee eri kohtausten kanssa käsikädessä. Leffa koskettaa, naurattaa, pistää ajattelemaan. Tämä on yksinkertaisesti paras leffa, jonka olen aikoihin katsonut, ja kaikkien palkintojen arvoinen. Jos hehkutin liikaa, niin en välitä. Minä nautin tästä. Elokuvan värimaailma ja kuvaus olivat huippuluokkaa. Todellakaan hyvään leffaan ei tarvitse aina tuhlata satoja miljoonia dollareita.
-
[size=8] Alice in Wonderland (3D)
(http://threeinacrowd.files.wordpress.com/2009/12/official-movie-poster-for-tim-burton-s-alice-in-wonderland-hq-alice-in-wonderland-2009-8993099-691-1024.jpg)
****[/size]
(2010)
Pääosissa: Mia Wasikowska, Johnny Depp, Helena Bonham-Carter, Anne Hathaway, Matt Lucas, Crispin Glover, Michael Sheen, Stephen Fry, Alan Rickman
Ohjaaja: Tim Burton
Käsikirjoittajat: Linda Woolverton & Lewis Caroll (romaani)
”When that day comes I shall futterwacken... vigorously.”
Olin ratketa liitoksistani, kun Burtonin uusi leffa rantautui elokuvateattereihin. Alice in Wonderland on jakanut mielipiteitä ja joistakin ihmisistä tässä ei näy ollenkaan Burtonin visiota. Olen eri mieltä. Odotin leffalta paljon, joten ehkä jossain mielessä jouduin itsekin pettymään, mutta tämähän on niin Burtonia kuin voi olla! No joo, onhan tää vähän yleisöä kosiskeleva, mutta mitä voi odottaa jos Disney on tuottajana?
Alice (Wasikowska) on varttunut 19-vuotiaaksi neidoksi, ja hänen pitäisi avioitua melko vastenmielisen hepun kanssa. Alice luuli lähtevänsä äitinsä kanssa tavallisiin juhliin, mutta ne ovatkin hänen kihlajaisjuhlansa. Kaikki muut ovat tästä tietoisia paitsi Alice. Järkyttynyt nuori nainen ei sulata kosintaa, vaan pyytää saada miettimisaikaa ja pinkoo pakoon. Hän näkee ihmisten vaatteisiin pukeutuneen kanin ja sitä seuratessaan humpsahtaa koloon. Alice on palannut Ihmemaahan, mutta ei tunnu muistavan paikasta mitään, eivätkä Ihmemaan asukkaatkaan ole täysin vakuuttuneita siitä, että kyseessä on sama Alice. Mistä erityisesti pidin, on se miten ”Ihmemaa” on muuttunut synkäksi Alicen viime käynnin jälkeen. Vallankahvaan on itsensä keplotellut ilkeä ja valtavan pään omaava Punainen kuningatar (Bonham-Carter). Hellä ja kiltti Valkoinen kuningatar (Hathaway) asuu toisaalla omassa linnassaan, ja odottaa Alicen saapumista, jonka on määrä palauttaa Ihmemaan asiat ennalleen ennustuksien mukaan. Alice on kuitenkin vakuuttunut siitä, että kaikki on vain unta, eikä koko Ihmemaata ole oikeasti olemassa. Vierailunsa aikana hän kohtaa tuttuja henkilöitä, muun muassa Hullun hatuntekijän (Depp), mutta ei tosissaan muista heitä.
Vaikka Ihmemaa on muuttunut synkäksi, ovat jälleen kerran kauniit, kirkkaat värit tasapainossa synkkien sävyjen kanssa. Burtonin leffoja katsellessa annan jo automaattisesti 0,5-1 pistettä värimaailmasta ja yleensäkin visuaalisuudesta.
3D oli ehkä se pettymys mulle. Musta siitä ei oltu otettu kaikkea iloa irti. Irvikissa tosin oli upea ilmestys ja juuri 3D:n takia se oli tosi eläväinen. Toisaalta voi miettiä sitäkin, että sopiko 3D välttämättä tällaiselle leffalle, mutta kyllä se siitä mun pienoisesta pettymyksestä huolimatta oli mukava lisä ja ehdottomasti lisäsi viihdyttävyyttä.
Näyttelijät olivat loistavia. Lienee tarpeetonta kehua Deppiä maasta taivaaseen, koska se on jo aika lailla itsestäänselvyys, että mies onnistuu melkein missä tahansa roolissa. Hullu hatuntekijä oli suloinen sekopäisyydestään huolimatta. ”Why is raven like a writing desk?”
Pidin jopa Helena Bonham-Carterista, joka yleensä on ollut mulle aika samantekevä näyttelijä. Lähinnä olen kiehunut raivosta, koska hän saa aina automaattisesti rooleja avomiehensä leffoista. Tällä kertaa hän oli kuitenkin paikkansa ansainnut. Punainen kuningatar oli hauska ilmestys. ”Off with his head!”
Mia Wasikowska oli sopivalla tavalla hölmistyneen ja viattoman oloinen läpi elokuvan, miellyttävä uusi tuttavuus. Anne Hathaway tuntui aluksi vähän tönköltä ja liian koomiselta, mutta loppujen lopuksi tykkäsin hänestäkin. Eikä myöskään sovi unohtaa Crispin Gloveria, joka esitti Punaisen kuningattaren kätyriä. Roolitus on mennyt nappiin.
Juoni oli ehkä vähän heppoisempi ja yksinkertaisempi mitä odotin, mutta toisaalta pitää taas kerran muistaa, että kyseessä on kirjoista väsätty leffa, samanlaista tasoa ja syvyyttä ei kirjoista pystytä valkokankaalle tuomaan. Elokuva oli 3,5 tähden arvoinen, mutta ehkä katson ruusunpunaisten silmälasien läpi, koska nostin arvosanan 4 tähteen. Juuri se visuaalinen maailma oli plussaa, joten eiköhän arvosana lopulta ole ihan oikeutettu. Mulla oli pitkästä aikaa sadunomainen ja kaikin puolin kiva fiilis, kun lähdin leffateatterista kotiin. Olisin halunnut jäädä Ihmemaahan pidemmäksikin aikaa.
Öh mitä jaarittelua. :'DDD
-
[size=8] The Stepfather (2009)
(http://www.tribute.ca/tribute_objects/images/movies/The_Stepfather/TheStepfather.jpg)
**[/size]
(2009)
Pääosissa: Dylan Walsh, Penn Badgley, Sela Ward, Amber Heard
Ohjaaja: Nelson McCormick
Käsikirjoittajat: J.S. Cardone, Donald E. Westlake (aikaisempi kässäri), Carolyn Lefcourt (tarina), Brian Garfield (tarina) & Donald E. Westlake (tarina)
”Do you know who your family is?”
Stepfather on uusintaversio samannimisestä leffasta vuodelta 1987 (pääosassa Lostin Locke!! :'D).
David Harris (Walsh) on mies, joka iskee juuri eronneita naisia ja hurmaa heidät alta aika yksikön. Kihlautuminen ja naimisiinmeno tapahtuvat nopeasti. Mies soluttautuu perheisiin, vaikka herättääkin ehkä naisten tuttavapiirissä epäilyksiä. Elokuva alkaa siitä kun, David on juuri raa’asti murhannut perheen (tuoreen vaimonsa ja tämän jälkeläiset) ja on jälleen vaihtamassa maisemaa. Kaupassa hän aloittaa keskustelun Susanin (Ward) kanssa ja näin hän on jälleen uuden perheen kimpussa. Kuluu noin puoli vuotta, kun David on kihlannut Susanin. Susanin poika Michael (Badgley) palaa kotiin sotilaskoulusta ja on hieman hämillään äitinsä rakkauselämän nopeista käänteistä. Melko pian Michael alkaa nähdä isäpuolessaan epäilyttäviä piirteitä. Naapurissa kissojensa kanssa asuva nainen väittää kivenkovaan nähneensä Davidista piirretyn kuvan poliisin etsintäkuulutettujen joukossa. Davidin menneisyydestäkin on kuultu ristiriitaisia tarinoita.
Stepfather on muovinen tekele, vaikka tarinassa olisikin aineksia. Veikkaan, että alkuperäinen versio (jälleen kerran) on tähän verrattuna monta kertaa parempi. Pari tähteä pystyi kuitenkin antamaan muutamista jännittävistä kohtauksista. Olihan Dylan Walsh pelottavan ilmeetön ja kylmä. Mun silmää tietysti miellytti myös ihana Amber Heard.8’) Sellasta kunnollista tunnelmaa ei kuitenkaan syntyny, vaikka mun sydän pamppailikin pariin otteeseen.
-
[size=8] Funny People
(http://dansiella.files.wordpress.com/2009/10/funny_people_ver2.jpg)
***+[/size]
(2009)
Pääosissa: Adam Sandler, Seth Rogen, Jonah Hill, Jason Schwartzman, Leslie Mann, Eric Bana, Aubrey Plaza
Ohjaaja: Judd Apatow
Käsikirjoittaja: Judd Apatow
”George Simmons was prepared to die, but then a funny thing happened.”
George Simmons (Sandler) on menestyvä koomikko, joka on esiintynyt lukuisissa elokuvissa ja edelleen heittää paljon stand up keikkoja. Hän saa kuulla olevansa sairas, eikä elinaikaa luvata olevan kovin paljon. George havahtuu siihen, että hänen ympärillään ei ole ketään joka auttaisi. Läheisiä ystäviä ei ole ja välit perheeseen ovat etäiset.
Nuori aloitteleva koomikko Ira (Rogen) esiintyy eräänä iltana samalla klubilla kuin George. George palkkaa Iran kirjoittamaan hänelle vitsejä yhtä keikkaa varten ja sen jälkeen Ira alkaakin työskennellä hänelle vakituisesti, tehden kaikenlaisia hommia vitsien kirjoittamisen lisäksi. Sisimmässään George toivoo ystävystyvänsä Iran kanssa. Ira onkin aluksi ainoa, joka saa tietää Georgen salaisuuden.
Adam Sandlerin filmografia on mielestäni aika vaihteleva, hänellä on paljon todella surkeita leffoja ansioluettelossaan, mutta myös varsin onnistuneita tapauksia. Funny People kuuluu ehdottomasti onnistuneisiin leffoihin. Leffa ei mene missään vaiheessa pelkäksi pelleilyksi, vaan on koko kestonsa ajan tunnelmaltaan vakava, elämää pohtiva. Sandler on miellyttävä ja vakuuttava roolissaan. Sivuosanäyttelijät ovat kaikki hyviä, erityisesti Eric Bana aussiaksentteineen hymyilytti. Pitkästä kestosta huolimatta en kyllästynyt (ilmeisesti katsoin pidennetyn version, n. 10-15 min pidempi kuin teatteriversio). Kolmen tähden perään leffa sai vielä plussan, koska loppu ei ollut ennalta-arvattava tai siirappinen. Judd Apatow osoitti sen, että kykenee tekemään hieman hillitympiäkin elokuvia. Tämän leffan katsomisen jälkeen tekisi mieli lähteä stand up keikalle fiilistelemään!
-
[size=8] Monster
(http://2.bp.blogspot.com/_dkmxBix3b4Q/SwZVLUboIuI/AAAAAAAAAc8/LfLsEXoRhDQ/s1600/untitled.bmp)
***½[/size]
(2003)
Pääosissa: Charlize Theron, Christina Ricci, Annie Corley, Bruce Dern
Ohjaaja: Patty Jenkins
Käsikirjoittaja: Patty Jenkins
Based on a true story.
Aileen Wuornos oli prostituoitu ja sarjamurhaaja. Hän tappoi yhteensä seitsemän miestä. Hänet teloitettiin vuonna 2002. Patty Jenkins ohjasi vaikuttavan elokuvan Aileenin elämästä. Charlize Theron voitti roolistaan naispääosa Oscarin. (Nippelitiedon nappulatrivia: Wuornos on suomensukuinen, sukulaisia on asunut mm. Olhavassa).
Aileen Wuornos (Theron) joutui huonoille teille jo nuorena. Isäänsä hän ei tuntenut koskaan, kotipaikat vaihtuivat ja huoraaminen alkoi todella nuorena. Se oli ”ainut” keino saada rahaa. Aileenin elämä oli melkoisen yksinäistä ja samantekevää ennen kuin hän kohtaa Selbyn (Ricci), jonka kanssa hän päätyi suhteeseen. Selby oli uskonnollisen perheen tytär, ja hänen vanhempansa tahtoivat parantaa tyttärensä lesboudesta. Aileen tahtoo miellyttää kaikin tavoin Selbya ja toteuttaa hänen kaikki unelmansa. Miesten listiminen alkaa ikään kuin vahingossa. Eräs asiakas käyttäytyy epämiellyttävästi, ja lopulta Aileenilla ei ole paljon vaihtoehtoja. Tämän seurauksena hänelle jää jonkinlainen trauma tapahtuneesta ja hän alkaa nähdä kaikissa miehissä samat inhottavat piirteet. Kaikki miehet ovat likaisia ja tahtovat pahaa, näin ollen tappaminen on oikeutettua. Tapaus tapaukselta kaikki toistuu samalla kaavalla; asiakas kokee loppunsa, Aileen vie rahat ja auton. Selby on tyytyväinen kun on taas pätäkkää.
Mua kiehtoo todella paljon tällaisia aihepiirejä käsittelevät elokuvat, eikä Monster ole poikkeus. Charlize Theron on hätkähdyttävä. Hän on nähnyt paljon vaivaa muuntautuakseen Aileeniksi, ilmeitä ja eleitä myöten. Silti Theron ei ole pelkkä kopio, vaan hän todella tulkitsee rooliaan. Itse asiassa koin jopa paikoin sääliväni Aileen Wuornosia. On aika mieletöntä miten yksi maailman kauneimmista ihmisistä on saatu näyttämään niinkin vastenmieliseltä. Oscarinsa on kyllä ansainnut. Vaikka nimi antaa ymmärtää, että nainen oli hirviö, en kuitenkaan elokuvaa katsoessani saanut pelkästään sellaista käsitystä. Pohjimmiltani olenkin sitä mieltä, että Aileenkin etsi rakkautta ja hyväksyntää, mutta kaikenlaiset pahat kokemukset ajoivat hänet hirmutekoihin. Puhtaasti tämä elokuva ei tositapahtumiin perustu. Onkin vaikeaa sanoa miten paljon Aileenin ja Selbyn suhteessa on perää vai onko siinä mitään totuudenmukaista. Pidin kuitenkin Riccin roolisuorituksestakin paljon, vaikka hahmo oli välillä vaikeaselkoinen.
Elokuvaa vaivaa silti jokin. Vaikka se onnistuu tarjoilemaan useita näkökulmia, eikä mitenkään mässäile aiheella tai nosta sarjamurhaajaa jalustalle, niin ei se tunnu etenevän sujuvasti. Loppu tulee vähän töksähtäen. Siitä huolimatta pidin elokuvaa mielenkiintoisena.
-
[size=8] La môme
(http://ead.univ-angers.fr/~iuttcweb/2008/iuttcwebg13/images/La%20mome.jpg)
***½[/size]
(2007)
(Suom. Edith Piaf - Pariisin varpunen)
Pääosissa: Marion Cotillard, Emmanuel Seigner, Sylvie Testud, Jean-Paul Rouve , Pascal Greggory, Clotilde Courau , Jean-Pierre Martins, Gérard Depardieu
Ohjaaja: Olivier Dahan
Käsikirjoittajat: Olivier Daha & Isabelle Sobelman
The extraordinary life of Edith Piaf.
(http://www.envrak.fr/documents/articles/189/mome.jpg)
Elokuva kertoo kuuluisan laulajattaren Edith Piafin (Cotillard) elämäntarinan. Se ei kuitenkaan etene kronologisesti, vaan tapahtumat etenevät muistojen lailla, paikoin hieman sekavastikin. Elokuva lähtee liikkeelle vuodesta 1918, jonka jälkeen elokuvassa kerrotaan Piafin elämän kohokohdat. Se miten hänen uskomaton lauluäänensä löydettiin ja miten hänestä leivottiin suuri suosikkilaulaja, rakkauden löytäminen, menetykset. On uskomatonta miten paljon yhden ihmisen elämään on voinut mahtua vastoinkäymisiä, mutta onneksi myös onnen hetkiä. Elokuva oli mulle jostain syystä todella hätkähdyttävä kokemus. Jälkeenpäin piti kaivella tästä upeasta pienikokoisesta laulajasta (juuri kokonsa takia Piaf sai lempinimekseen varpunen) enemmän tietoa.
Marion Cotillardia on kehuttu Piafin tavoin vahvaksi tulkitsijaksi, niinpä hän onkin täydellinen valinta rooliin. Piafin rooli on haasteellinen, nainen oli yhtä aikaa luonteeltaan sekä vahva että heikko. Cotillard todellakin onnistui vangitsemaan Piafin mielenkiintoisen persoonan omaan suoritukseensa. Ei siis ole mikään ihme, että palkintoja sateli. Pisteitä söi silti hienoinen ylipituus, vaikka Edith Piafin elämää ei missään nimessä voi tylsäksi kutsua. Keskittyminen kuitenkin herpaantui välillä. Itku kurkussa tätä katselin, joten kyseessä on erittäin tunteikas leffa.
P. S Ranskan kieli. ♥
Kannattaa tsekata ainakin nää biisit.
Non, je ne regrette rien (http://www.youtube.com/watch?v=kFRuLFR91e4)
L'Hymne à l'amour (http://www.youtube.com/watch?v=1gTGmbA40ZQ&feature=related)
-
Sherlock Holmes (2009)
(http://www.dailyworldbuzz.com/wp-content/uploads/2010/01/watch-sherlock-holmes-2009-movie-online.jpg)
***½
Ohjaaja: Guy Ritchie
Pääosat: Robert Downey Jr., Jude Law, Rachel McAdams, Mark Strong
Elokuva kertoo Arthur Conan Doylen luomasta samannimisestä salapoliisista. Se sijoittuu vuoteen 1891, ja sen aiheena on Britanniaa uhkaava salajuoni, jonka Holmes kumppaneineen yrittää tukahduttaa. Katsoin tämän leffan Lontoossa elokuvateatterissa, ja tunnelma oli tietty hieno, varsinkin kun elokuvan lavastus ja toiminta tapahtui Lontoon kaduilla. Erityisen mahtavasti oli toteutettu Tower of Bridge, jota rakennettiin muka vielä tuolloin, kun elokuvan tapahtumat olivat käynnissä. Toimintaseikkailussa juoni on aika perinteinen. Holmes tutkii yksityiskohtia ja päättelee niiden perusteella ratkaisun ongelmaan. Elokuvan Holmes on myös aika kovis muutenkin, kun se tappelee kuin Rambo. Eli ei ihan perinteinen salapoliisi tämä Downey Jr. näyttelemä Holmes, mikä oli mun mielestä vain plussaa. Miehen näyttelijäntyöskentely on aina ilo silmälle. Jude Law oli jotenkin tosi hyvä tohtori Watsonina. Jätkä oli maskeerattu melkein tunnistamattomaksi, mikä oli ehdottomasti plussaa. Naisnäyttelijä McAdamsille sopii ehdottomasit paremmin tummat hiukset. Hän oli myös hyvä Irene Adlerina, vaikka vähän etäiseksi jäi tämän ja Holmesin suhde. Ehkä johtui vähän siitäkin, että en ollut yhtään tietoinen Holmesin tarinasta ennestään. Itse tykkäsin siitä, että Holmesin älynväläykset näytettiin katsojalle pikakelauksella, koska se helpotti seuraamista, varsinkin kun ei ollut tekstitystä ; ) Visuaalisesti leffa on ihan miellyttävä, ja juonikin ehenee ihan jouhevasti. Kyllähän tämän katsoi, varsinkin kun näyttelijät olivat hyviä, mutta ei ehkä sellainen leffa, jonka heti haluaa nähdä uudestaan.
-
There's Something About Mary (1998)
(http://msp98.photobucket.com/albums/l277/scalvert1978/TheresSomethingAboutMary.jpg)
**
Ohjaus: Farrellyn veljekset
Pääosissa: Cameron Diaz, Matt Dillon, Ben Stiller
Tämä oli kökömpi ku muistin. Vitsit eivät naurattaneet, ja koin paikoin jopa myötähäpeää tätä katsoessani. Varsinkin, kun muistin, että pidin tästä paljon silloin, kun se ilmestyi. Ilmeisesti leffamakuni on ratkaisevasti muuttunut kymmenessä vuodessa. Diaz on söpö leffassa, mutta se ei pelasta sitä, että Stillerin ilveilyt ärsyttävät. Vitsit ovat niin aivotnollille-tasoa, että se voi huvittaa kahden promillen simassa, mutta muuten ei. Annan yhden lisätähden nostalgisuudesta ja siitä, että tässä leffassa ei oikeasti ollut yritystäkään olla vakavasti otettava.
-
Toivottavasti en arvostele jotain leffaa uudestaan ihan eri tavalla. En muista, mitä olen arvostellut, ja koska etusivuakaan ei ole aikoihin päivitetty....
-
.... koska etusivuakaan ei ole aikoihin päivitetty....
:'DDDDDDDDDD
Hitsi ku iteki sais aikaseksi. Oon mä leffoja jonkun verran kattonu, mut jotenki tuli vaan sellane olo, et jaksa kirjottaa mitään niistä. :p
-
New Moon (2009)
(http://blog.timesunion.com/highschool/files/2010/03/new-moon1.jpg)
***
Ohjaus: Chris Weitz
Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Anna Kendrick, Billy Burke, Ashley Greene
Kuulin niin paljon huonoa tästä leffasta, ennen kuin sen katsoin, että joko tämän takia tai ihan muuten vain, mutta pidin tästä leffasta. Leffa oli mielestäni just sopiva kirjasarjan leffaksi. Ohjaus toimi ja näyttelijät olivat kehittyneet mielestäni ekasta osasta. Juoni eteni ihan sujuvasti. Eihän tämä leffana nyt mihinkään sfääreihin yltänyt, ei sentään. Mutta ennakko-oletuksiini nähden hyvää keskivertokamaa. Huonointa leffassa oli Pattinsonin surkea maskeeraus ja jotkut typerät dialoginpätkät. Erityisesti ärsytti Bellan ja Edwardin kohtaus metsässä. Se oli kökkö. Mutta toisaalta Bellan ja Jakobin kohtaukset oli tosi luontevia. Leffa sai kuitenkin taas innostuksen saagaa kohtaan, tekisi mieli lukea kirjat uudestaan.
-
(500) Days of Summer (2009)
(http://notioncity.files.wordpress.com/2009/08/watch_500_days_of_summer.jpg)
****
Ohjaus: Marc Webb
Pääosissa: Joseph Gordon-Levitt ja Zooey Deschanel
Tämä leffa on ihana. Pidin valtavasti käsikirjoituksesta, ohjauksesta ja pääosissa vielä kaksi ihan loistokasta näyttelijää. Ei voinut kuin tykätä. En vain jostain syystä pysty antamaan tällaisille leffoille neljää tähteä enempää, koska romanttinen rakkaustarina, niin ihan kuin onkin, ei sinänsä herätä ihan sellaista vau-fiilistä. Vaikkakin tämä kyllä ryntäsi kertaheitolla tällaisten leffojen kärkikaartiin. Mielestäni oli kiva katsoa leffaa, jonka lopputuloksen periaatteessa tiesi koko ajan, mutta silti sai olla varpaillaan koko leffan ajan, että mitä oikein tapahtuu. Leffassa parasta on Joseph (voiko olla ihanampaa!) ja soundtrack, joka on loistokas. Niin ja pitää kehua myös leffan nimeä. Jotenkin niin osuva.
-
Ärsyy ku tekis niin mieli lukee toi pienellä printattu :D Mutta EN LUE!
mä luin jo XDD
Nyt sain mäkin lukea ;p
-
[size=8] The Proposal
(http://runjeanrun.files.wordpress.com/2009/08/the-proposal1.jpg)
***[/size]
(2009)
(Suom. Odottamaton ehdotus)
Pääosissa: Sandra Bullock, Ryan Reynolds, Betty White, Mary Steenburgen, Craig T. Nelson, Oscar Nuñez, Malin Åkerman
Ohjaaja: Anne Fletcher
Käsikirjoittaja: Peter Chiarelli
Margaret Tate: “What am I allergic to?”
Andrew Paxton: “Pine nuts, and the full spectrum of human emotion.”
Margaret Tatea (Bullock) äksympää pomoa saa hakemalla hakea. Kustannusyhtiön työntekijät juoksevat paniikissa omille paikoilleen heti kun Margaret astelee paikalle. Andrew (Reynolds) on Margaretin uskollinen assistentti. Hän saa kestää uskomattoman määrän lokaa, toiveenaan jonain päivänä tulla ylennetyksi. Kun Margaretille selviää, että hänet ollaan lähettämässä takaisin Kanadaan sen vuoksi, ettei hänellä ole edelleenkään Yhdysvaltojen kansalaisuutta, keksii hän johtajien edessä kamalan hätävalheen. Margaret on menossa naimisiin Andrewin kanssa! Andrewille ei jää muita vaihtoehtoja kuin vain myötäillä, Margaret kun ei halua luopua työstään mistään hinnasta.
Romanttisia hömppäkomedioita katsoessaan tietää yleensä heti tasan tarkkaan millaisia hetkiä elokuva tulee tarjoilemaan. Oikeanlaisessa mielentilassa se ei haittaa ollenkaan. Ilokseni voin kuitenkin todeta, että The Proposal itse asiassa onnistui jossain mielessä olemaan yllätyksellinenkin. Ei ollenkaan huono tapaus, varsinkin kun Bullockin ja Reynoldsin tiimityöskentely pelasi hienosti yksiin. Sekä Bullock että Reynolds ovat sellaisia perusmukavia näyttelijöitä, joista on aina helppo pitää, näki heitä sitten millaisessa leffassa tahansa. Sivurooleissa nähdään muun muassa aina yhtä ihastuttava ja hauska Betty White, joka esittää Andrewin isoäitiä. White onkin vastuussa parista erittäin herkullisesta hetkestä. Lisäksi on pakko kehua Oscar Nuñezia Ramonen roolista. Mies oli pienestä roolistaan huolimatta aivan hulvaton. Tämä mies toimi leffan aikana tarjoilijana, kaupan myyjänä ja jopa stripparina. Elokuvan ohjaaja Anne Fletcher on aiemmin ohjannut romanttisen komedian 27 Dresses ja tanssielokuvan Step Up. Itse en ole jälkimmäistä elokuvaa nähnyt, mutta 27 Dresses oli myös varsin onnistunut romkom, ei siis ihme, että lopulta tykästyin tähänkin. Mielestäni oli myös mukavaa, ettei loppu ollut ällöttävän siirappinen vaan leffa osattiin lopettaa juuri oikeanlaiseen kohtaan. Tavallaan loppu jäi myös hieman avoimeksi. Tähtiä en silti voinut antaa enempää kuin kolme, vaikka elokuva jonkun verran viihdyttikin.
(http://images.artistdirect.com/Images/nad/video/tribune/74687/74687_bg.jpg)
-
[size=8] Nick and Norah's Infinite Playlist
(http://agreigematter.files.wordpress.com/2009/09/nick-and-norahs-infinite-playlist-repack-dvdrip-xvid.jpg)
***½[/size]
(2008)
(Suom. Nick & Norah - Loputon soittolista)
Pääosissa: Michael Cera, Kat Dennings, Aaron Yoo, Ari Graynor, Alexis Dziena, Rafi Gravron, Jonathan B. Wright, Jay Baruchel
Ohjaaja: Peter Sollett
Käsikirjoittajat: Lorene Scafaria (käsikirjoitus), Rachel Cohn (romaani) & David Levithan (romaani)
Thom: “Well we came to Gray's Papaya to get a bite to eat and she must have woke up because the chick has flown the coop.”
Nick: “Thom, that's not acceptable.”
(http://www.atnzone.com/nz/wp-content/uploads/2009/06/nick_and_norahs_infinite_playlist_01.jpg)
Blondi kateissa.
Nick (Cera) on homobändi The Jerk-Off:sin ainoa heterojäsen. Hän on juuri eronnut hemaisevan kauniista Trisistä (Dziena) ja on aivan alamaissa. Nick on tehnyt Trisille lukuisia itse tehtyjä cd-levyjä, koska yrittää saada tätä epätoivoisesti palaamaan hänen kanssaan yhteen. Moinen innokkuus Nickin puolelta alkaa jo näyttää hieman ahdistelulta. Tris ei välitä pätkääkään Nickin levyistä, mutta sen sijaan jonkinlaisessa tuttavuussuhteessa hänen kanssaan oleva Nora (Dennings) puolestaan pitää levyjä hyvinä. Kun The Jerk-Offsin keikkaa tulevat katsomaan Tris, Norah ja hieman hölmö blondi Caroline (Graynor), on varmaa, että illasta tulee vähintäänkin outo. Niinhän siinä sitten käy, että Nick ja Norah kohtaavat toisensa sattuman kautta ja kohta he joutuvatkin etsimään Norahin ystävää Carolinea ympäri kaupunkia. Caroline kun on täysin ”naamat” ja Nickin bändikaverien piti kuskata neitokainen kotiin, mutta kas vain Caroline ehtiikin kadota matkan aikana. Yön aikana Nick ja Norah huomaavat miten paljon heillä on yhteistä varsinkin musiikin saralla.
Leffa sisältää sekoilua ja hassuja tilanteita, söpöjä hetkiä ja jopa hauskoja dialoginpätkiä. Cera ja Dennings ovat täydellisiä tällaisiin rooleihin. Ceran esittämä Nick on vähän nörttimäinen, mutta toisaalta ei yhtään nörtti kuitenkaan, ehkä hän on enemmänkin vaihtoehtonuori. Fiksu ja vähän ujo, mutta silti rohkea. Tositilanteen ollessa päällä, häneen voi luottaa. Denningsin Norah ei tiedä miten suhtautuisi vaikutusvaltaisiin vanhempiinsa ja tavallaan kapinoikin heitä vastaan ajautumalla huonoon seuraan aina silloin tällöin. Pidin myös Carolinea esittäneestä Graynorista, joka osasi tehdä Carolinesta niin blondin kuin voi blondi vain olla. The Jerk-Offsin jäsenet (Yoo, Gravron ja Wright) olivat myös kaikki hupaisia tapauksia. Yoo onkin näistä herroista tunnetuin näyttelijä (hänet ollaan nähty muun muassa leffoissa Disturbia, Friday the 13th ja 21). Erityisesti naureskelin sille, miten jäsenet yrittivät miettiä bändilleen aina vain härskimpää nimeä. Nick and Norah's Infinite Playlist on luokiteltu romanttiseksi draamakomediaksi, mutta leffaa katsoessa en miettinyt minkä genren leffaa olen katsomassa. Elokuvan parissa yksinkertaisesti vain viihtyi. Mielestäni tämä oli mukavalla tavalla poikkeava leffa ja se sai hyvälle tuulelle.
-
Ihanaa, että Negsu on saanut uuden inspiraation tehdä arvosteluja! Nää on niin hyviä.
-
[size=8] Valentine’s Day
(http://moviegasm.files.wordpress.com/2010/02/valentines-day-movie-poster.jpg)
**[/size]
(2009)
Pääosissa: Tsekkaa kuva (ei jaksa luetella uudelleen kauheeta listaa. :p)
Ohjaaja: Garry Marshall
Käsikirjoittajat: Katherine Fugate, Abby Kohn & Marc Silverstein
”A Love Story. More or Less.”
Valentine’s Dayn näyttelijäkaarti on nimekäs ja ohjaaja on sentään aiemmin ohjannut Pretty Womanin, mutta valitettavasti metsään mennään silti. Elokuva on huono. Heikohko käsikirjoitus sortuu niin tavanomaisiin juonenkäänteisiin, että ihan harmittaa. Lähtöasetelmat kun olivat ihan mielenkiintoisia. On kukkakauppias (Kutcher), joka kosii tyttöystäväänsä (Alba). Irakin komennuksella oleva sotilas (Roberts), joka on palaamassa kotiin komennukselta. Lennolla hän rupattelee mukavan miehen (Cooper) kanssa. Puhelinseksillä rahaa tienaava nuori nainen (Hathaway), joka on sihteerin sijaisena toimistossa, jossa hänen tuore poikaystävänsä (Grace) työskentelee. On myös teinirakkautta ilmassa ja eräs pikkupoika kokee ensirakkautensa. Tässä eivät edes vielä olleet kaikki henkilöt, mutta on turhaa luetella kaikkia. Yksi syy leffan epäonnistumiseen on surprise surprise, liian suuri henkilömäärä. Vaikka henkilöiden tarinat on saatu punottua yhteen, on henkilöitä silti ihan liikaa. Henkilöt jäävät suurimmaksi osaksi ohuiksi ja mitäänsanomattomiksi. Muutamia poikkeuksia toki on, mutta se ei auta. Se, että on paljon henkilöitä elokuvassa, ei tietenkään automaattisesti tarkoita sitä, että leffa on tuhoon tuomittu. Onnistuihan Love Actually olemaan aivan mahtava elokuva. Valentine’s Day tuntuukin sen halvalta jäljitelmältä. Tällaiselle tusinatavaralle on kuitenkin aina tarjontaa, tietysti ystävänpäivänä lähdetään katsomaan hömppää.
Miksi sitten annoin 2 tähteä? Elokuvassa oli pari söpöä, kivaa hetkeä. Pidin Topher Gracen ja Anne Hathawayn esittämästä nuoresta parista. Pikkupoika oli suloinen, vaikka kieltämättä siitäkin tuli mieleen Love Actually. Pidin myös Emma Robertsista, josta voi hyvinkin kehkeytyä Julian kaltainen kestotähti.
Tuolta (http://www.imdb.com/title/tt0817230/) voi vielä tsekkailla näyttelijät.
-
[size=8] Couples Retreat
(http://mycapetown.co.za/news/wp-content/plugins/wp-o-matic/cache/38135_movie_CouplesRetreat.jpg)
**[/size]
(2009)
(Suom. Lomaterapiaa)
Pääosissa: Jason Bateman, Kristen Bell, Malin Åkerman, Vince Vaughn, John Favreau, Kristin Davis, Faizon Love, Kali Hawk, Jean Reno
Ohjaaja: Peter Billingsley
Käsikirjoittajat: John Favreau, Vince Vaughn & Dana Fox
”A comedy about a vacation in paradise they'll never forget.”
(http://genialblackman.files.wordpress.com/2009/09/couples-retreat-vaughn.jpg)
Terapiassa on kivaa……
Jason Smith (Bateman) ja hänen vaimonsa Cynthia (Bell) ovat päättäneet, että heidän on erottava jos suhteessa ei tapahdu muutosta. Ennen vaikeaa päätöstä he haluavat kokeilla pariterapiaa upealla lomasaarella. Pariskunta ehdottaa ystävilleen yhteistä matkaa, sillä ryhmäalennus on huomattavan suuri. Muut parit voisivat lomailla ja rentoutua, eikä heidän tarvitsisi osallistua pariterapiaan. Houkutteleva tarjous. Matkalle mukaan lähtevät kahden pojan ylpeät vanhemmat Dave (Vaughn) ja Ronnie (Åkerman), juuri vaimostaan eronnut Shane (Love) yhdessä uuden nuoren tyttöystävänsä Trudyn (Hawk) kanssa sekä high schoolissa seurustelun aloittanut pariskunta Lucy (York) ja Joey (Favreau).
Saari on oikea paratiisi, mutta kun he pääsevät paikalle käy ilmi, että kaikkien on otettava osaa pariterapiaan. Osa porukasta olisi valmis lähtemään pois, koska hehän tulivat pitämään vain hauskaa. Saaren upeus kuitenkin saa mielen muuttumaan ja niin kaikki parit ottavat osaa Marcelin (Reno) omituisiin harjoituksiin ja vielä erillisiin terapiasessioihin. Parit kokevat, että terapeutit vain kehittävät heidän suhteelleen ongelmia, mutta tosiasiassa heidän parisuhteensa eivät ehkä olekaan niin hyvässä kunnossa. Vastapäätä oleva saari on tarkoitettu sinkuille ja se on oikea bileparatiisi, sekös ärsyttää hauskanpidon takia tulleita henkilöitä.
Ikävä kyllä leffa ei juuri naurattanut ollenkaan ja muutenkin vain kyllästyin. Muutamat hymyt sai oudosta joogaopettajasta, johon Lucy iski silmänsä. Samoin Daven ja Ronnien nuorin poika oli hassu. En tiedä saavatko kenties pariskunnat tästä enemmän irti, oliko tässä jotain vain pariskunnille. Harmitti vähän, koska leffassa olivat kuitenkin Vince Vaughn ja John Favreau, jotka ovat yleensä hauskoja. Myös Jason Bateman on hyvä näyttelijä, mutta tässä leffassa ihan samantekevä heppu. Leffa tuntui hyvin pitkälti matkailumainokselta, maisemat olivat henkeä salpaavia. Keskinkertaista...jos edes sitäkään.
-
[size=8] 27 Dresses
(http://www.youronlinemovies.net/includes/public/images/movies/27dresses.jpg)
***[/size]
(2008)
(Suom. 27 Dresses - Hääkuumetta)
Pääosissa: Katherine Heigl, James Marsden, Edward Burns, Malin Åkerman, Judy Greer
Ohjaaja: Anne Fletcher
Käsikirjoittaja: Aline Brosh McKenna
”Always a bridesmaid, never a bride.”
(http://akosizen.files.wordpress.com/2009/04/27-dresses.jpg)
Komea mies, aina valmiina auttamaan pulassa olevaa neitoa.
Jane (Heigl) rakastaa häitä. On rakastanut pikkutytöstä saakka. Hän on ollut yhteensä 27 häissä morsiusneitona. Eräänä iltana hän on mukana kaksissa häissä ja joutuu ravaamaan edestakaisin. Hääreportteri Kevin (Marsden) huomaa Janen puuhat ja kiinnostuu naisesta. Kun Jane yrittää metsästää morsiuskimppua ja joutuu mukiloiduksi, ryntää Kevin auttamaan. He jakavat taksin. Jane unohtaa kalenterinsa takapenkille ja Kevin ei voi olla selaamatta sitä. Janesta saisi mielenkiintoisen jutun lehteen ja ehkä Kevin vihdoin pääsisi loistavan jutun avulla hääpalstalta pois muihin kirjoitushommiin. Mukaan heitetään vielä Janen huoleton pikkusisko Tess (Åkerman), joka hurmaa hetkessä Janen pomon Georgen (Burns). Pian Jane huomaa järjestelevänsä pikkusiskonsa häitä.
Katsoin jo kolmatta kertaa tämän elokuvan. En tiedä mikä siinä viehättää, koska loppujen lopuksi se on vain ihan jees. Ehkä olen ihastunut Heiglin ja Marsdenin väliseen kemiaan. Katherine Heigl säteilee jokaisessa roolissaan ja hänellä on selkeästi luontaisia komediennen kykyjä. Kumpa hän vain jatkossa onnistuisi saamaan oikeasti hyviä komediarooleja. James Marsdenia on ilo katsella, mies osaa hauskuuttaa, laulaa, tanssia ja tietysti on kykyneväinen myös vakaviin rooleihin. Joka tapauksessa pidän elokuvaa hyvänä romanttisena komediana, vaikka annoinkin sille vain kolme tähteä. Jotenkin on vain vaikeaa antaa romanttiselle komedialle kovin korkeaa arvosanaa, sillä ei tämäkään onnistunut olemaan erityisen yllätyksellinen.
-
^oon samaa mieltä tosta, ite vaan rakastan romkomeja ;D mut toi on hyvä leffa :p ja Katherine Heigl on mahtava (:
-
[size=8] Remember Me
(http://cdn.buzznet.com/media-cdn/jj1/headlines/2010/01/robert-pattinson-emilie-de-ravin-remember-me.jpg)
***½[/size]
(2009)
Pääosissa: Robert Pattinson, Emilie De Ravin, Ruby Jerins, Tate Ellington, Chris Cooper, Pierce Brosnan, Lena Olin
Ohjaaja: Allen Coulter
Käsikirjoittaja: Will Fetters
”Live in the moments.”
(http://movieblogbydonna.com/wp-content/uploads/2010/03/Remember-me-family.jpg)
Carolinella on maailman ihanin isoveli.
Tyler Hawkins (Pattinson) on nuori mies, joka ei ole vieläkään toipunut veljensä kuolemasta. Siitä on jo ehtinyt vierähtää tovi, mutta surun käsittely on ollut vaikeaa. Hän työskentelee New Yorkin yliopiston kirjakaupassa ja yrittää pohtia tulevaisuutensa suuntaa. Tyler ajautuu helposti ystävänsä Aidanin kanssa (Ellington) bilekierroksille. Eräänä iltana Tyler ja Aidan joutuvat vahingossa keskelle tappelua ja tulevat pidätetyiksi. Tyler ei tahdo pyytää apua isältään (Brosnan), joka on kova bisnesmies. Isä kuitenkin saa kuulla asiasta ja maksaa takuut. Yliopistolla Aidan saa selville, että poliisilla, joka pidätti heidät (Cooper) on tytär, Ally (De Ravin). Aidan ehdottaa Tylerille, että he voisivat kostaa poliisille, joka kohteli heitä töykeästi. Tylerin pitäisi saada Ally rakastumaan itseensä ja tämän jälkeen kylmästi dumpata tyttö. Kuulostaa melko tavanomaiselta romanttisen komedian alkuaineksilta, mutta sitä leffa ei onneksi ole. Tietysti Tylerin ja Allyn välille kehittyy nopeasti romanssin poikasta. Parivaljakolla on yllättävän paljon yhteistä. Kumpikin on menettänyt jotain korvaamatonta. Remember Me on kauniin haikea elokuva. Se käsittelee muun muassa vaikeita perhesuhteita. Tyler kokee, ettei hänen isällään ole aikaa ja kiinnostusta olla yhdessä lastensa kanssa.
Elokuvaa katsoessani mietin, että mihin tämä leffa oikein meinaa loppua, jossain vaiheessa kun kerronta hidastui ja junnasi ehkä hieman paikoillaan. Mielenkiintoa en kuitenkaan menettänyt missään vaiheessa. Elokuva kuitenkin yllättää lopussa täysin ja kääntää koko elokuvaelämyksen päälaelleen.
Loppuratkaisu tuntui ehkä hivenen absurdiltakin, miksi näin suuri käänne, mutta toisaalta se oli juuri hyvä tällaisenaan. Robert Pattinsonin näyttelijänkykyjä epäileville lyödään luu kurkkuun. Pattinsonia rakastavat fanit puolestaan voivat rakastua mieheen entistä syvemmin. Tylerin ja Robertin omassa tyylissä on huomattavaa samankaltaisuutta. Emilie De Ravin on myös sopiva rooliinsa, hän on herttainen tyttö, jonka sisällä on annos kapinahenkeä, poliisi-isä kun tahtoo olla vähän ylisuojelevaa sorttia. Erityisen mieleenpainuvan roolisuorituksen teki mielestäni Tylerin pikkusiskoa, Carolinea esittänyt Ruby Jerins. Hän oli niin aito kuin vain voi olla. Ohjaajalla on selkeästi ollut pieniä vaikeuksia leffan rytmittämisessä, mutta kaiken kaikkiaan Remember Me oli mielenkiintoinen kokemus.
-
^Bueno Perfecto arvostelu. En itse olisi osannut tuota paremmin sanoiksi pukea.
-
Muchas gracias. Itse pidän tekstejäni aina jaarittelevina, mut hyvä, jos selvää saa. ;D Kirjoitan mitä mieleen tulee.
-
Ei kyllä tosissaan oli diamond arvostelu ihan kun Remember Me olisi samoilla silmillä katsottu. Loppu oli todellakin yllättävä ja jätti aika monta kysymystä ja ajatusta itselleni siitä, mitä oikeastaan sillä haluttiin tavoitella/kertoa.
-
YOUTH IN REVOLT
(http://i167.photobucket.com/albums/u142/iirraa14/Youth_in_Revolt.jpg)
* * * -
Valmistusvuosi: 2009
Pääosissa: Michael Cera, Portia Doubleday, Jean Smart, Steve Buscemi, Ray Liotta, Zach Galifianakis
Ohjaus: Miguel Arteta
Käsikirjoitus: Gustin Nash
Genre: Komedia, draama, romantiikka
Nick Twisp (Cera) ei oikein sovi joukkoon. Hän haaveilee parhaan ystävänsä kanssa naisista ja käy kotonaan läpi seksuaalisia fantasioitaan. Nickin äiti (Smart) seurustelee yököttävän rekkakuski-Jerryn (Galifianakis) kanssa. Jerry paljastuu huijariksi, joten Nickin, äidin ja Jerryn on paettava kotoa surkealle leirintäalueelle rähjäiseen asuntovaunuun. Matka kuitenkin muuttaa Nickin elämän, sillä hän tapaa leirintäalueella samanikäisen Sheenin (Doubleday) ja rakastuu tähän päätä pahkaa. Nick ja Sheeni ystävystyvät, mutta Sheeni kuitenkin haaveilee Ranskasta ja ranskalaisesta miehestä. Kun Twispit päättävät palata kotiin, on Nickillä kiire hurmata Sheeni. Niinpä kuvioihin astuu Francois Dillinger (Cera), Nickin sosiopaattinen alter ego. Francois tietää kaiken naisten hurmaamisesta. Kun Nick alkaa seurata Francoisin neuvoja, hän muuttuu täysin ja rikkoo lakia minkä kerkeää.
Välillä leffa meni suoraan sanottuna yli hilseen. Ensin puhutaan Sheenin ja Nickin rakkaustarinasta, mutta seuraavalla sekunnilla kuvioihin astuukin Sheenin veli, joka alkaa syöttää vanhemmilleen sieniä. Annoin silti 3-/5, sillä leffa sai mut todella nauramaan monessakin kohtaa! Ei se huono ollut, mutta selvästi joukosta erottuva.
(olihan se pakko aloittaa tämä oma elokuva-arvostelu-ura)
-
Hyvä Iita! :)
-
Austin Powers: International Man of Mystery (1997)
(http://cdn.faniq.com/images/blog/3b3f176bd303ba3b6b07cc3f7780ca76.jpg)
**½/*****
Agentti, Komedia, Seikkailu
Jay Roach
(Mike Myers, Elizabeth Hurley, Seth Green, Michael York)
Legendaarinen pippelihuumori agenttikomedia naisille täysin vastustamattomasta brittiagentti Austin Powersista. Leffa alkaa kun tarinan pahis Dr. Evil syväjäädyttää itsensä 60-luvulla tarkoituksenaan palata myöhemmin valloittamaan maailma. Agentti Powers syväjäädytetään myös, ja kaksikko kohtaa jälleen 90-luvulla. Elokuva ammentaa huumoria agenttileffojen hölmöistä kliseistä, välillä siinä onnistuen vähän paremmin ja välillä vähän heikommin. Vitsiä väännetään myös siitä miten huonohampainen Austin Powers saa naisen kuin naisen. Melkein voisi kuvitella että Mike Myers on tutustunut Suomen ikiomaan komedian katulapseen, Uuno Turhapuroon.
"Groovy baby"
Parhaimmillaan Austin Powers on ihan hassunhauskaa komediaa. Oudot 60-luku-teemaiset väliskitit sopii elokuvaan mainiosti ja jotkut vitsit ovat napakymppejä. Valitettavasti osa vitseistä on yksinkertaisesti huo-no-ja. Elokuva kulminoituu hyvin pitkälti siihen diggaako Mike Myersistä vai ei. kaveri nimittäin vetää tuplaroolina sekä tarinan hyviksen, että pahiksen (Dr. Evil) osan. Tätä voi suositella kaveriporukassa katsottavaksi, varsinkin jos mukana on sellaisia kavereita jotka nauravat huumorille koskien ruotsalaista penispumppua. Leffan huumori on äärimmäisen helppoa. Ajoittain ihan osuva ja hauskakin. Mieleen tulee ensimmäisenä kohtaus jossa parodioidaan legendaarista "evil laugh"ia.
(http://image3.examiner.com/images/blog/EXID15166/images/Austin_Powers_Mike_Myers_as_Dr_Evil.jpg)
-
LEAP YEAR (2010)
(http://reelmoviethoughts.com/wp-content/uploads/2009/12/Leap-Year-movie-poster1.jpg)
***½/*****
Romantic comedy
Starring Amy Adams & Matthew Goode
Anna (Amy Adams) ja Jeremy (Adam Scott) ovat täydellinen pari. He ovat rikkaita ja menestyviä ja aikeissa ostaa valtavan asunnon. Ainoa asia, joka heiltä puuttuu, on avioliitto. Eräällä illallisella Anna joutuu pettymään, kun Jeremyn kosintaa ei vieläkään tule. Kun Jeremy lähtee työmatkalle Dubliniin, saa Anna isänsä puheista idean. Irlantilaisilla on romanttinen tapa joka karkausvuonna, 29.2. Silloin naisilla on lupa kosia miehiään. Anna, joka on turhaan odottanut avioliittoa, päättää lähteä matkaan ja kosia Jeremyä.
Lentokoneessa kaikki ei kuitenkaan mene hyvin ja myrskyn takia lentokone joutuu laskeutumaan Dublinin sijasta Walesiin.
Anna pääsee mutkien kautta Corkiin, jossa löytää pienen pubin ja tapaa sen suulaan omistajan Declanin (Matthew Goode).
Declanin pubi on rahaongelmissa ja koska Anna lupautuu maksamaan rahaa, jos Declan vie hänet Dubliniin, ottaa Declan haasteen vastaan. Alkaa matka, josta ei vauhtia ja vaarallisia tilanteita puutu. Ja entäs sitten kun Anna pääsee lopulta Dubliniin? Vieläkö hän haluaa pujottaa sormuksen Jeremyn sormeen?
No se ei varmaan yllätä ketään, että TYKKÄSIN. olihan tää romkom ja millonpa en tykkäis. : DD
Goode ja Adams oli upeita rooleissaan ja he onnistuivat luomaan henkilöhahmojen välille uskottavaa kemiaa.
Juoni kulki uskottavasti eteenpäin, eikä useille romanttisille komedioille tyypillisiä tökkimisiä ja typeriä juonenkäänteitä nähty, pikemminki elokuvassa oli monta pientä hetkeä, jotka sai hymyn huulille. Gooden esittämä Declan oli ironisella tavalla ilkeä hahmo, jonka kovan kuoren alla (yllättäen) oli kuitenkin myös herkkä puoli.
Adamsin Anna taas on kunnianhimoinen nainen, jolla on kuitenkin pilke silmäkulmassa. Annan hahmossa hienoa on se, että hän ei muutu elokuvan aikana radikaalisti erilaiseksi, kuten useissa romanttisissa komedioissa.
Tykkäsin myös elokuvan huumorista ja vaikka loppuratkaisun voi varmasti jokainen arvata, sai se silti sydämeni sykkimään vähän lujempaa - romantikko kun olen ;)
Ainiin: Matthew Goode on H O T.
(http://static.guim.co.uk/sys-images/Observer/Pix/pictures/2008/09/18/goode460x276p.jpg)
Leffassa sillä vaan oli parta, mutta se teki siitä entistä miehekkäämmän ;) mitkä silmät!
-
Kannen "This is not her boyfriend" on hyvä! xDDDD
-
Kannen "This is not her boyfriend" on hyvä! xDDDD
Nii on :'DDDD
-
Azumi (2003)
(http://www.blogut.ca/wp-content/uploads/2007/12/azumi.jpg)
****/*****
Seikkailu/Draama/Toiminta
Ohjaus: Ryûhei Kitamura
Pääosissa: Aya Ueto, Masatô Ibu, Jô Odagiri, Yûma Ishigaki
Sekigaharan sodan runtelemassa feodaaliaikakauden Japanissa sotapäällikkö Tokugawa päättää kasvatuttaa täydellisiä samuraisalamurhaajia pysäyttääkseen vihollispäällikkönsä ja mahdollisen edessä siintävän sisällissodan. Salaperäisen mestarin koulutuksessa varttuu myös Azumi. Ystävinään vain miekka, ja muut tulevat salamurhaajat. Lopulta teini-iän saavutettuaan, Azumi ja neljä muuta koulutuksesta selvinnyttä miekkataitajaa lähtevät suorittamaan tehtävää, salamurhaamaan kolme japanilaista sotapäällikköä. Miekan kanssa Azumi on kuin kala vedessä, mutta ulkomaailma ja muiden ihmisten kohtaaminen tuo Azumille ihan toisenlaisia ongelmia. Juoni on suht perus seikkailurainan juoni, mutta Hollywood-loppua on jälleen kerran turha odottaa, mistä plussaa.
(http://thecia.com.au/reviews/a/images/azumi-8.jpg)
Graafisesti elokuva on upea. Japanilaiset kauniit maisemat ja hieno kuvaus tekevät Azumista todella näyttävän elokuvan. Haitaksi ei ole myöskään se, että pääosien esiintyjät ovat kaikki myös kuvankauniita. Myös taistelukohtaukset on näyttävästi ohjattuja, erityisesti mieleen jää lopputaistelusta eräs upea otos jossa kamera pyörii kahden miekkailijan ympäri, vertikaalisesti. Välillä tunnelmaa rikkoo suorastaan kummalliset musiikkivalinnat. Suorastaan kornin kitarasoolorockin tunkeminen jokapaikkaan tuntuu olevan suorastaan vitsaus näissä japanilaisissa elokuvissa, kaipasin hollywoodmaisia jousiorkestereita ja kuoroja eeppisiin kohtauksiin. Näyttelijöistä ei juurikaan pahaa sanottavaa. Tätä voi suositella seikkailun ja japanilaisten elokuvien ystäville. Ihan hermoheikompien kannattaa kuitenkin jättää välistä. Japanilaisille elokuville tyypillisesti tekoveressä ei taaskaan säästelty.
-
Sounds good.
-
THE BOY IN THE STRIPED PYJAMAS (POIKA RAIDALLISESSA PYJAMASSA) (2008)
(http://foolishblatherings.files.wordpress.com/2009/05/boy_in_the_striped_pajamas.jpg)
****½/*****
Ohjaus: Mark Herman
Käsikirjoitus John Boynen romaanin pohjalta: Mark Herman
Pääosissa: Asa Butterfield, Jack Scanlon, David Thewlis, Vera Farmiga, Rupert Friend, Amber Beattie
Kahdeksanvuotias Bruno on natsiupseerin poika, joka muuttaa perheineen Berliinistä keskelle maaseutua. Brunon isä johtaa alueella sijaitsevaa, piikkilangalla aidattua "maatilaa", jonka asukkaat pitävät outoja raidallisia pyjamia. Tylsyyden piinaama Bruno lähtee äitinsä kielloista huolimatta tutkimaan aluetta ja ystävystyy tilalla asuvaan samanikäiseen poikaan.
Mä rakastuin tähän leffaan oikeesti ! Tää on kauneimpia lapsuudesta ja rajat ylittävästä ystävyydestä kertovia tarinoita. En viitti kertoa juonesta sen enempää muutakun että KATTOKAA IHMISET KATTOKAA !
Tää järkyttää ja itkettää paljon enemmän ku mä en paljasta juonesta paljoa tän enempää. Mut pakko myöntää, etten kymmeneen minuuttiin voinu sanoa mitään sen jälkeen ku olin tän leffan nähny. Tää järkytti mua suuresti, ei ainoastaan leffan hahmojen kannalta vaan ihan tosielämän pohjaltakin. Olis ansainnu viis tähteä, mutta jotkut asiat oli hieman löyhällä pohjalla, kuten päähenkilön, Brunon, naiivius oli välillä naurettavaakin. Mutta kokonaisuudessaan leffa on joka minuutin arvoinen ja jää takuulla mieleenne. Katsokaa ihmiset !
Katoin tän vähänaika sitten on on kyllä yks parhaita elokuvia mitä oon tänävuonna nähny. Liikuttava leffa kyllä ja varsinkin loppukohtaus on aika mieleenjäävä. Ainut mikä mua jäi vähän leffassa kaivelemaan oli se brittiaksentti mitä siinä puhuttiin. Mua häiritsee aina jos leffassa ei puhuta sitä kieltä minkä maalaisia ne hahmot on %P.
-
The Boy In The Striped Pajamas meni kans mun listoilla korkeelle viime vuonna ku katoin. Yks parhaimmista leffoista mitä hetkeen olin nähny. Pitäs lukasta kirjakin.
Siihen oli hyvin saatu vangittuu lapsen ajatusmaailma. Ja noi lapsinäyttelijät oli ihan mainioita muutenki.
-
Mun on pitänyt kattoo toi leffa jo kauan, mutta en taaskaan saanut aikaseks.
-
Toi oli kyllä aivan äärettömän vaikuttava leffa. Pysäytti todellakin.
-
[size=8] The Twilight Saga: Eclipse
(http://www.shockya.com/news/wp-content/uploads/twilight_eclipse_fan_art1.jpg)
***+[/size]
(2010)
(Suom. Twilight – Epäilys)
Pääosissa: Robert Pattinson, Kristen Stewart, Taylor Lautner, Xavier Samuel, Jackson Rathbone, Kellan Lutz, Peter Facinelli, Nikki Reed, Elizabeth Reaser, Ashley Greene, Billy Burke, Bryce Dallas Howard
Ohjaaja: David Slade
Käsikirjoittajat: Melissa Rosenberg (käsikirjoitus) & Stephenie Meyer (romaani)
”It all begins... With a choice.”
Twilight elokuvat ovat olleet menestyksiä jos tutkiskellaan katsojalukuja ja sitä yleistä massahysteriää, mutta mulle ne ovat olleet hienoisia pettymyksiä. Siinä missä ensimmäiselle osalle antoi paljon anteeksi, toinen osa alkoi puuduttaa typeryydellään. Huonoa dialogia ja puupökkelömäisiä näyttelijöitä. Kolmas osa onneksi oli positiivinen yllätys. Sitä voisi melkeinpä sanoa tähän mennessä onnistuneimmaksi osaksi, vaikka silti pidän ensimmäistä osaa arvossa sen tunnelman ja uutuuden viehätyksen vuoksi.
Kolmannessa osassa Seattlessa tapahtuu kummallisia hyökkäyksiä ja katoamisia. Leffa alkaa kohtauksella, jossa nuori mies Riley (Samuel) kävelee pimeällä kadulla ja joutuu hyökkäyksen kohteeksi. Mies katoaa jälkiä jättämättä, mutta vanhemmat jatkavat sitkeästi etsintöjä.
Bella (Stewart) on juuri valmistumaisillaan high schoolista. Edellisessä osassa Bella ja Edward (Pattinson) päätyivät kompromissiin – Edward suostuisi muuttamaan Bellan vampyyriksi, jos Bella menisi hänen kanssaan naimisiin. Lisäksi Volturit hönkivät niskaan, he eivät voi hyväksyä sitä, että Edward heilastelee ihmistytön kanssa. Samalla Bella joutuu ratkaisujen eteen. Hän tahtoisi edelleen olla Jacobin (Lautner) ystävä, mutta Edward ja Jacob eivät tule toimeen keskenään. Ihmissudet ja vampyyrit kun eivät ole mitään bestiksiä, lisäksi Jacobilla on syvempiä tunteita Bellaa kohtaan. Victoria (Dallas Howard) hakee edelleen kostoa ja niin Bellan henki on jälleen vaarassa. Susien ja vampyyrien on alettava yhteistyöhön jos he haluavat voittaa Bellan henkeä uhkaavan joukkion.
(http://themoandthero.com/wp-content/uploads/2009/12/twilight-eclipse_510.jpg)
”Isabella Swan, I promise to love you every moment of forever. Would you do me the extraordinary honor of marrying me?"
Leffa on jälleen vain pintaraapaisu kirjasarjan maailmaan, joten edelleen suosittelen kirjoja. Leffat ovat ihan ok-viihdettä kirjojen jälkeen. Kolmatta osaa oli helppo katsoa, koska onnekseni huomasin, että näyttelijät eivät olleet oikeastaan ollenkaan tönkköjä! Liekö syy hieman parantuneen käsikirjoituksen vai kasvaneen kokemuksen. Ainut kohta jossa hieman facepalmasin oli se kun, Jacob suuttui Bellalle. En pitänyt sitä kohtausta uskottavana esityksenä, mutta muuten Lautnerkin oli ihan jees. Edwardin ja Jacobin matchoilu oli sopivan humoristista.
Miinusta valitettavasti annan Bryce Dallas Howardille. Harmitti tosi paljon, että Victorian näyttelijä mentiin korvaamaan. Bryce on kaunis kuin mikä (mielettömän upeat silmät), mutta pahiksena hän oli todella laimea. Ei särmää, ei karismaa. Bryce oli liian kiltin näköinen. Onneksi Xavier Samuel hoiti homman kotiin Rileynä, jota mielellään olisi katsellut enemmänkin. Musiikki oli jälleen ihan mahtavaa, rakastan leffasarjan soundtrackeja. Lopputaistelu meni melko nopeasti ohi, mutta musta se oli viihdyttävä ja ihan hyvin rakennettu. Oli hienoa, että Cullenin perheen pojat Jasper (Rathbone) ja Emmett (Lutz) pääsivät enemmän esille. Juuri tätä kaipasin! Volturit olivat myös parhautta, vaikka vierailu olikin lyhyt. Ei harmittanut leffan jälkeen, että olin maksanut leffalipusta (niin kuin viimeksi ;D). Angstinen olo jäi siinä mielessä, että Edwardista on tehty niin täydellinen! Hei oikeesti, vähän olisit voinu rajoittaa rouva Meyer!
Soundtrackin parhaimmistoa:
The Bravery – Ours (http://www.youtube.com/watch?v=jmtuwDddcos)
Sia – My Love (http://www.youtube.com/watch?v=7LsDXQYxqYM)
Florence + The Machine – Heavy In Your Arms (http://www.youtube.com/watch?v=ojLT-1QkIjE)
Band of Horses – Life On Earth (http://www.youtube.com/watch?v=-G3ffO9F7uM&feature=related)
Metric – Eclipse (All Yours) [Official video] (http://www.youtube.com/watch?v=wJ1hkFx9t7U)
Cee Lo Green - What Part Of Forever (http://www.youtube.com/watch?v=EpgJtsmB9Aw)
Howard Shore – Compromise/Bella’s Theme (http://www.youtube.com/watch?v=5_qKaaSGBAU)
Howard Shore – Wedding Plans (http://www.youtube.com/watch?v=QmK7TaBJ6s4)
-
^Loistava toi vika repla :> 8)
-
^Heh. :'DD
Hitto mua alko naurattaa mun joulukuinen New Moonin arvostelu, oon vissiin vähän kiehunu. :'DDDDDDDD "2½ tai 3 ja Suomen valtion mittainen miinus".
-
Se on jännä miten sitä näyttelijäntyötäki arvostelee eri lailla sillä perusteella mistä/KENESTÄ tykkää. Koska musta Lautner on ollu huomattavasti parempi ku esim Pattinson, jolla on tasan yks ilme. : D
MUT EN YRITÄ MITÄÄN FIGHTINGII LAUTNER- JA PATTINSON -FANIEN VÄLILLE! koska kyllä Pattinson näytellä osaa, mitä nyt muista leffoista on kattonu. Ja tiiän, että sen "kuuluu" Edwardina olla tollanen, mutta kyllä mä sen Eetvartin vähän erilaiseks aattelin : D siis noin niinku ilmeeltään, en nyt ulkonäöstä puhu, Robhan on oikeen kivannäkönen aina aika ajoin.
Joo, selittäjäkerho kokoontuu :I
-
Mä kyllä laskin Pattinsonin puupökkelöiden joukkoon. :> Kuten oon sanonu, ni Twilightit on taannuttanu näytteijöitä, ku kässärit on ollu potaskaa ja dialogi töksähtävää.
Enkä ite ees fanittanu kyseistä herraa ennen Twilightia. En voi sanoo muiden puolesta, mut ite ainakin pyrin objektiivisuuteen. :p En koskaan hauku näyttelijää huonoksi, jos en kyseisestä näyttelijästä pidä. Lautner vaan ei oo vakuuttanu mua missään leffassa.
Tiiän ettei mun tarvii puolustautuu, koska toi ei ollu hyökkäys, mut halusin silti kirjottaa tän viestin. ;D
-
Mä kyllä laskin Pattinsonin puupökkelöiden joukkoon. :> Kuten oon sanonu, ni Twilightit on taannuttanu näytteijöitä, ku kässärit on ollu potaskaa ja dialogi töksähtävää.
Enkä ite ees fanittanu kyseistä herraa ennen Twilightia. En voi sanoo muiden puolesta, mut ite ainakin pyrin objektiivisuuteen. :p En koskaan hauku näyttelijää huonoksi, jos en kyseisestä näyttelijästä pidä. Lautner vaan ei oo vakuuttanu mua missään leffassa.
Tiiän ettei mun tarvii puolustautuu, koska toi ei ollu hyökkäys, mut halusin silti kirjottaa tän viestin. ;D
Hyökkäys on paras puolustus ;)
no ei, mut mä oon muuttunu ihmisenä (olipa filosofista :p), et en enää välitä niin paljon muitten mielipiteistä tällasissa makuasioissa ;)
Ja jääpähän mulle Taylori ja sulle Rob ku ollaan eri puolella. HAH :D
-
Kick-Ass (2010)
(http://www.platformnation.com/wp-content/uploads/2010/03/kick-ass-1.jpg)
****+/*****
Toiminta/Draama
traileri (http://www.youtube.com/watch?v=DrKHu2UX1vA)
Ohjaus: Matthew Vaughn
Pääosissa: Aaron Johnson, Christopher Mintz-Plasse, Chloë Grace Moretz, Nicolas Cage, Mark Strong
Muutaman ulkomaalaisen leffan jälkeen oli taas aika palata tuttuun ja turvalliseen Hollywoodiin. Kick-Ass on kuluneen kesän hittielokuva. Brittiläiseen sarjakuvaan perustuva toimintaelokuva helposti samaistuttavasta supersankarista on hyvin sarjakuvamainen myös elokuvana. Dave on tavallinen jenkkiläinen teinipoika jota kukaan ei huomaa. Ainut erityinen asia davessa on hänen intohimo sarjakuviin ja supersankareihin. Eipä aikaakaan kun Daven päähän iskostuu kysymys "miksi kukaan ei ole ryhtynyt supersankariksi?" Dave ryhtyy ajatuksista tekoihin, ja pian meillä on kotikutoinen finninaamainen (no ei sentään, tämä on Hollywood) rikollisuuden vastustaja märkäpuvussa. Valitettavasti supersankarina oleminen on superhankalaa, ja sen Dave saa huomata heti alkuunsa.
Kick Ass'ia on mainostettu komediana ja sarjakuvaparodiana, mutta komedia ei ole mitään Superhero Movie tyylistä, vaan yllättävänkin hienovaraista vihjailua lukuunottamatta täysin absurdia alkuasetelmaa. Elokuva heittää välillä yllättävänkin vakavaksi, eikä tätä mielestäni varsinaiseksi komediaksi voi kutsua vaikka hauskojakin hetkiä on. Monella tapaa elokuvasta tuli hyvällä tapaa mieleen Iron Man, joskin Kick-Assin kieli on hieman syvemmällä poskessa. Elokuvan ehdottomasti parhaita puolia Hit-Girl. HG on selkeä klassikko ja yksi elokuvahistorian päräyttävimmistä hahmoista jo syntyessään. Yksi arvostelun neljästä tähdestä on suoraan Hit-Girlin ansiota.
Matthew Vaughn on ohjannut todella tyylikkään paketin ja Kick Ass on lähes alusta ihan loppuun asti viihdyttävää katsottavaa. Vaughnilla selvästi on silmää näyttää kohtauksessa juuri sitä mitä katsoja haluaa nähdä. Tappelukohtaukset ovat näyttäviä ja maltillisesti ohjattu. Bournemaista käsivarakamerahössötystä ei tarvitse sietää. Graafisesti elokuva on omannäköisensä, ja hieman sarjakuvia tributoivan näköinen. Ainoastaan yksi heikko musiikkivalinta elokuvan loppupuolella rikkoi audiovisuaalisen ilmeen hetkeksi. Kokonaisuudessaan mainio elokuva, ja yksi parhaista tänävuonna näkemistäni.
-
(500) days of Summer
(http://media.popculturewilleatitself.com/wp-content/uploads/2009/07/500-days-of-summer.jpg)
* * * *½
Valmistusvuosi: 2009
Pääosissa: Joseph Gordon-Levitt, Zooey Deschanel, Geoffrey Arend, Chloe Moretz
Ohjaus: Marc Webb
Käsikirjoitus: Scott Neustadter & Michael H. Weber
Genre: Komedia, draama, romantiikka
Tom (Joseph Gordon-Levitt) ja Summer (Zooey Deschanel) työskentelevät samassa onnittelukorttifirmassa. Tom rakastuu Summeriin päätä pahkaa, mutta harmillisesti Summerin näkemys rakkaudesta ei osu aivan yhteen Tomin näkemyksen kanssa. Kaikesta huolimatta heidän välilleen syntyy suhde, melko omalaatuinen tosin. Alun kertojaäänen sanoin: "tämä on tarina rakkaudesta, mutta tämä ei ole rakkaustarina."
Odotukseni tätä elokuvaa kohtaan olivat hyvin korkealla, eikä onneksi tarvinnut pettyä. Koko elokuvan maailma on aivan ihanan pirteä ja (500) days of Summer kestää monta katselukertaa. Gordon-Levitt ja Deschanel tekevät aivan nappi roolisuoritukset tässä elokuvassa. Koko sopan kruunaa aivan loistava soundtrack! Elokuvan pisteitä nostaa jonkin verran myös se, että pystyin samaistumaan Tomiin.
(500) days of Summer on sopiva sekoitus sekä draamaa ja komediaa. Se on hauska, mutta ei liian hauska. Jotkut Tomin ja Summerin tempaukset ovat legendoja jo syntyessään, esim. Ikeassa juoksentelu. Elokuva saa minut itsenikin haluamaan kokeilla näitä hauskoja juttuja.
Tämä elokuva menee heti romanttisten komedioiden listan kärkikolmikkooni! En silti voinut antaa sille viittä tähteä, sillä se ei aiheuttanut tarvittavaa "TOTALLY-WOW" -fiilistä. Lisäksi olin välillä hieman sekaisin siitä mikä päivä on jo mennyt ja mikä päivä on tulossa vielä, kun jokaisen kohtauksen alussa olleet "päivän numerot" eivät menneet numerojärjestyksessä, vaan hyppivät sinne sun tänne.
"Just because she likes the same bizzaro crap you do doesn't mean she's your soul mate."
-
[size=8] Brothers
(http://www.collider.com/wp-content/image-base/Movies/B/Brothers/Brothers%20Teaser%20movie%20poster.jpg)
****[/size]
(2009)
Pääosissa: Natalie Portman, Tobey Maguire, Jake Gyllenhaal, Sam Shepard, Mare Winningham, Bailee Madison, Taylor Geare, Carey Mulligan
Ohjaaja: Jim Sheridan
Käsikirjoittajat: David Benioff (kasseri), Susanne Bier (motion picture "Brødre") and Anders Thomas Jensen (motion picture "Brødre")
”There are two sides to every family.”
Brothers on viime vuonna valmistunut Hollywood versio tanskalaisesta elokuvasta Brødre. Elokuvassa Tobey Maguiren esittämä kapteeni Sam Cahill lähtee komennon saatuaan Afganistaniin. Kotiin Samia ikävöimään jäävät vaimo Grace (Portman), kaksi tytärtä, juuri vankilasta vapautunut veli Tommy (Gyllenhaal) sekä vanhemmat.
Tommyn vankilasta ulos pääsy aiheuttaa hieman kireää tunnelmaa perheen sisällä. Sam kuitenkin tukee veljeään ja kannustaa tätä pysymään poissa vaikeuksista. Ei ehdi kulua pitkää aikaa, kun armeijan miehet ovat Cahillin perheen ovella. Sam on kuollut taistelussa. Tommy yrittää sopeutua taas yhteiskuntaan, eikä sitä helpoksi tee sotaveteraani isä (Shepard), joka on omissa silmissään nostanut Samin jalustalle.
Yllättäen Grace ja Tommy onnistuvat löytämään yhteisen sävelen ja tukemaan toisiaan vaikeina hetkinä. Kun paljastuukin, että Sam ei olekaan kuollut vaan palaamassa kotiin, ovat uudet jännitteet puskemassa pintaan ja perheen sisällä kuohuu.
Elokuva oli todellakin tunteita herättävä. Varsinkin vanhempaa tytärtä näytellyt Bailee Madison oli surumielisillä kasvoillaan varsinainen tunteiden tulkki. Lasten tuska välittyi erittäin hyvin. Pidin myös valtavan paljon Tobey Maguiresta, joka oli vakuuttava riutuvaa ulkonäköään myöten. Elokuva onnistui olemaan tasaisen hyvä draama, jota voi suositella kaikille.
-
[size=8] The Runaways
(http://www.twilightmoviemania.com/wp-content/uploads/2010/01/KristenStewartDakotaFanning.jpg)
***½[/size]
(2010)
Pääosissa: Kristen Stewart, Dakota Fanning, Michael Shannon, Riley Keogh, Alia Shawkat, Stella Maeve
Ohjaaja: Floria Sigismondi
Käsikirjoittajat: Floria Sigismondi (kässäri) & Cherie Currie (kirja)
"Hello Daddy, hello Mom
I'm your ch ch ch ch ch cherry bomb
Hello world I'm your wild girl
I'm your ch ch ch ch ch cherry bomb.”
The Runaways oli 70-luvulla muodostettu tyttöbändi, jolla oli värikäs, mutta melko lyhyt ura.
Joan Jett (Stewart) haaveilee omasta bändistä, mutta kitaran soitonopettaja täräyttää, että tytöt eivät soita sähkökitaraa. Se ei nuorta sähikäistä estä. Erään klubin edessä Joan tapaa kuuluisan tuottajan Kim Fowleyn (Shannon), jonka hän onnistuu vakuuttamaan taidoistaan. Rumpali löytyy ensimmäisenä ja treenit ovat heti käynnissä, eikä menee kauan kun bändi on kasassa. Ainoastaan laulajan etsiminen on vaikeampaa. Cherie Currie (Fanning) niin ikään bongataan myös klubilta. Aluksi hieman liian heiveröiseltä kuulostava Cherie saa pian asennetta ääneensä ja tyttöbändi on matkalla maineeseen. Erityisen kovaa suosiota se nautti Japanissa. Tytöt ovat vielä kovin nuoria (about 16.vee), eikä homman kasassa pitäminen ole helppoa. Huumeet ja muu rock n’ roll sekoilu astuu heti kuvioihin. Myös varsin värikkään managerin toimia voi pitää kyseenalaisina ja se jos mikä saa aikaan eripuraa tyttöjen välillä. Pääosassa ovat selkeästi nimenomaan Joan Jett ja Cherie Currie, koska he olivat bändin valokeilassa paistattelevat henkilöt. Heidän välinen ystävyytensä ja intonsa olikin ehkä bändin kantavin voima. Vaikka bändi ei ehkä älyttömän menestynyt ollutkaan Jenkeissä, niin kyllä sitä silti voi kutsua merkittäväksi. Olivathan he kuitenkin ensimmäisiä naisrokkibändejä. On hienoa, että Joan Jett ja Cherie Currie ovat olleet elokuvanteossa mukana.
(http://www.shockya.com/news/wp-content/uploads/kristen_stewart_dakota_fanning_the_runaways_photo.jpg)
Ensinnäkin rakastuin heti Joan Jettiin ja The Runawaysin musiikkiin. Kuuntelen juuri tälläkin hetkellä The Runawaysia. Muhun iskee tosi kovaa lujaluontoiset naiset, jotka ovat tehneet tietä meille nykypäivän naisille. Unohtakaa Spaissarit, todellista tyttöenergiaa löytyi tästä poppoosta. Naisilla voi joskus olla enemmän munaa kuin 50 miehellä. Elokuva on myös kasvutarina, sillä bändin jäsenet elivät vielä teinivuosiaan. He olivat kokeilunhaluisia ja tekivät virheitä. Ennen kaikkea he uskalsivat myöntää lopulta virheensä. The Runaways on mun uusi innostuksen kohde ja inspiraation lähde. Stewart ja Fanning olivat hyvin luontevia rooleissaan, eikä laulukaan kuulostanut hullummalta. Queens of Noise biisissä heidän äänensä sointuvat hienosti yhteen. Dakotan voi jo sanoa vakiinnuttaneen asemansa Hollywoodissa, sillä tämä rooli on jo askel aikuisempaan suuntaan. Toivon mukaan Stewartia ei pidetä vain Twilight neitokaisena, sillä hänessäkin on melkoista potentiaalia. Mutta suurin suosikkini oli ehdottomasti Revolutionary Roadissa loistanut Michael Shannon.
Rock on! \,,/
Dakota Fanning and Kristen Stewart (from The Runaways) – Cherry Bomb (http://www.youtube.com/watch?v=u9CDNit0zNQ)
Dakota Fanning and Kristen Stewart – Queens of Noise (http://www.youtube.com/watch?v=vwRsl8YF4Fk)
(http://www.heavyharmonies.com/bandpics/runaways.jpg)
The Real Runaways
The Runaways – Cherry Bomb (http://www.youtube.com/watch?v=ta3EQxSsCFQ)
The Runaways - I Love Playin' With Fire (http://www.youtube.com/watch?v=W8ezgm6t4XQ)
-
[size=8] Kick-Ass
(http://liveforfilms.files.wordpress.com/2009/11/kick-ass_movie_poster_01.jpg)
****[/size]
(2010)
Pääosissa: Aaron Johnson, Mark Strong, Christopher Mintz-Plasse, Nicolas Cage, Chloe Moretz, Clark Duke, Evan Peters, Lyndsy Fonseca
Ohjaaja: Matthew Vaughn
Käsikirjoittajat: Jane Goldman (kässäri), Matthew Vaughn (kässäri), Mark Millar (sarjakuvakirja) & John Romita Jr. (sarjakuvakirja) (as John S. Romita Jr.)
”Fuck this shit. I'm getting bazooka.”
Tuntuu hassulta arvostella sama leffa heti Ricon arvion perään (varsinkin ku oma kalpenee sen rinnalla….NUOLESKELUU), mutta satuin nyt kattomaan tämän tänään.
Dave (übercute Johnson) on nörtti (sopivasti nörtti), joka päättää ryhtyä supersankariksi. Ensimmäinen tappelu ei suju odotetulla tavalla ja huhut Daven homoudesta saavat lisää tuulta purjeisiinsa. Dave ei kuitenkaan luovuta ja niinpä hänen altergonsa Kick-Ass kasvaa pian oikeaksi ilmiöksi. Kick-Ass ei ole ainoa sankari. Big Daddy (Cage) ja Hit-Girl (Moretz) nimillä esiintyvät isä ja tytär. Heillä on tosin tietty target, jonka he aikovat eliminoida. Lienee turha hehkuttaa Hit-Girlia, sillä sitä on hehkutettu jo tarpeeksi kaikkialla. Joka tapauksessa kyseessä on todella mieleenpainuva hahmo, joka on totta kai otettu ristiriitaisin tuntein vastaan. Sitä pidetään nerokkaana keksintönä, mutta tiukkapipoisimmat henkilöt mieltävät sen merkkinä länsimaalaisen kulttuurin rappioitumisesta.
Kick-Ass on mun silmissä todellinen yllättäjä, en osannut kuvitella antavani sille neljää tähteä! Se oli vain niin viihdyttävä paketti. Huumori oli koko ajan sopivalla tasolla, eikä mitään noloja ylilyöntejä mun mielestä tapahtunut. Elokuvassa oli jotenkin niin rento ote koko ajan, että ajankulu unohtui totaalisesti. Näyttelijät olivat hyviä, pidin nousevasta starasta Aaron Johnsonista, samoin Moretzista, johon kiinnitin huomiota (500) Days of Summerissa (vaikka rooli siinä ei ollut kovin suuri). Mutta myös Mark Strong oli loistava pahis. Christopher Mintz-Plassea olenkin kaipaillut valkokankaille. Hän oli älyttömän hauska, vaikka esittikin ehkä taas vähän samaa roolia. Erityisen hauskaa oli nähdä Clark Duke ja Evan Peters sivurooleissa Daven ystävinä. Ei tarvitse olla mikään sarjakuvafani, jotta voisi nauttia tästä elokuvasta. Vaikka elokuva onkin humoristisin ottein tehty, niin voi sieltä rivien välistä lukea hienovaraista kritiikkiä genren leffoja kohtaan.
(http://www.giantkillersquid.com/wp-content/uploads/2010/04/kick-ass-movie-poster-1024x399.jpg)
-
[size=8] Hachi: A Dog’s Tale (original title: Hachiko: A Dog’s Story)
(http://www.aceshowbiz.com/images/news/00028743.jpg)
***½[/size]
(2009)
(Suom. Hachiko - Tarina uskollisuudesta)
Pääosissa: Richard Gere, Joan Allen, Jason Alexander, Sarah Roemer, Cary-Hiroyuki Tagawa, Erick Avari
Ohjaaja: Lasse Hallström
Käsikirjoittajat: Stephen P. Lindsey (kässäri) & Kaneto Shindô (elokuva "Hachiko monogatari")
”A true story of faith, devotion and undying love.”
Hachikō (jap. ハチ公, 10. marraskuuta 1923 – 8. maaliskuuta 1935) oli kuuluisa akita-koira, joka tuli tunnetuksi uskollisuudestaan omistajalleen tämän kuoleman jälkeenkin. Nykyään Shibuyan rautatieaseman edessä on pronssipatsas Hachikōsta paikassa, jossa se istui odottamassa isäntäänsä.
Hachiko on sellainen elokuva, että tiesin jo heti aluksi itkeväni aivan järjettömästi. Elokuva on niin tearjerker kuin vain voi olla. Paikoin niin kliseinen musiikkivalintojaan myöten, mutta pidin siitä silti. Muutenkin draamaleffat, jotka kertovat eläimen ja ihmisen välisestä suhteesta nostavat heti palan mun kurkkuun, koska silloin tulee ajatelleeksi miten tärkeäksi oma lemmikki on muodostunut.
Hachi: A Dog’s Tale on versiointi japanilaisesta elokuvasta. Professori Parker Wilson (Gere) matkustaa töihin päivittäin junalla. Eräänä iltana hän löytää juna-asemalta pörröisen koiranpennun (vai löytääkö pentu professorin). Hän ei pidä siitä ajatuksesta, että pentu joutuisi rankkurille, joten hän vie pennun kotiinsa. Vaimo (Allen) ei ole kovin innoissaan. Utelias pentu ehtii aiheuttaa mielipahaa vaimolle, mutta perheen tytär Andy (Roemer) rakastuu myös koiraan, ja lopulta Hachi on osa Wilsonien perhettä. Parkerin aamulla lähtiessä töihin Hachi saattaa isäntänsä juna-asemalle ja illalla koira puolestaan on kello viideltä odottamassa isännän paluuta. Koira ihastuttaa kaupunkilaisia ja juna-aseman lähistöllä työskenteleviä ihmisiä.
Vaikka tietää mitä täsmälleen tulee tapahtumaan, niin se ei häiritse tippaakaan. Elokuva on vain yksinkertaisen kaunis. Yllätyin miten ilmeikäs koira oli. Oli myös hauskaa, että joitain kohtauksia oli kuvattu koiran näkökulmasta, silloin maailma oli väriltään mustavalkoinen. Uskoisin elokuvan uppoavan melkein kelle tahansa, mutta erityisesti eläinten ystäville (kuten myös Marley & Me). Jos elokuva ei vetoa millään tasolla tunteisiin, voi katsojan sanoa olevan todella kovettunut ihminen.
(http://www.hollywoodreporter.com/hr/photos/stylus/88846-hachi_just_dog_341x182.jpg)
-
äww. toi koira näyttää NII söpöltä :') itkisin tossa varmaa iha hulluna :P
-
[size=8] Inception
(http://www.filmofilia.com/wp-content/uploads/2009/08/inception.jpg)
*****[/size]
(2010)
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Joseph Gordon-Levitt, Ellen Page, Tom Hardy, Ken Watanabe, Dileep Rao, Cillian Murphy, Marion Cotillard, Michael Caine, Tom Berenger
Ohjaaja: Christopher Nolan
Käsikirjoittaja: Christopher Nolan
”You're talking about Dreams?”
Kyseessä on sellainen elokuva, josta on hyvä tietää mahdollisimman vähän ennen kuin sen katsoo, joten siksi arvostelukin on mahdollisimman lyhyt ja varovainen. Mutta ylistävä. ;D
Dom Cobb (DiCaprio) on valtion vihollinen. Hän on varas, joka kykenee hankkimaan tietoja tunkeutumalla ihmisten alitajuntaan heidän nukkuessaan. Uuden haasteen edessä hänen on saatava tiimiinsä uusi arkkitehti. Hänen isänsä suosituksen kautta Dom saa nuoren arkkitehtuuria opiskelevan Ariadnen (Page) mukaan. Ariadnesta tulee lopulta todella tärkeä osa tiimiä, sillä hän ymmärtää millaiset jäljet menneisyys on Domiin jättänyt.
Oikeastaan tämän enempää ei voi kertoa. Voi vaan kannustaa ihmisiä katsomaan elokuvan. Se on t-ä-y-d-e-l-l-i-n-e-n. Rakastin jokaista minuuttia. Lähes kolme tuntia kestävä elokuva ei kyllästyttänyt missään vaiheessa. Se salpasi hengityksen, se itketti, se nauratti, se herätti kysymyksiä. Nolan on ylittänyt itsensä. Elokuva ei missään nimessä ollut vaikeaselkoinen vaan juuri sopivalla tavalla älyllisen haastava. Viimeisen silauksensa elokuva sai Hans Zimmerilta, jonka tunnelmalliset sävellykset ovat uskomattomia. Inceptionin score on parhaimpia mitä olen ikinä kuullut (Mombasa ja Dream Is Collapsing ovat suosikkejani). Näyttelijät olivat kaikki upeita, mutta itse pidin eniten Tom Hardysta ja Joseph Gordon-Levittista. Varsinkin herrojen keskinäinen jännite oli mainio. On hienoa nähdä, miten Josephin ura on viimein kääntynyt ansaittuun nousuun.
(http://blogs.dailyrecord.co.uk/tvandfilm/inception-movie.jpg)
-
Voin allekirjoittaa täysin kaiken mitä Negsu sanoi aina Tomin ja Josephin keskinäistä jännitettä myöten. (:
Toka kuva xDDDDD
-
[size=8] The Expendables
(http://www.shockya.com/news/wp-content/uploads/the_expendables_movie_poster.jpg)
****[/size]
(2010)
Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Jet Li, Dolph Lundgren, Randy Couture, Eric Roberts, Steve Austin, Terry Crews, David Zayas, Mickey Rourke, Giselle Itié (Arnold Schwarzenegger ja Bruce Willis piipahtavat tässä myös)
Ohjaaja: Sylvester Stallone
Käsikirjoittajat: Dave Callaham (kässäri ja tarina) & Sylvester Stallone (kässäri)
”Choose your weapon.”
(http://newsinfilm.com/images//2009/04/expendables-roberts-austin.jpg)
No jos Christopher Nolan ylitti itsensä Inceptionissa, niin voisin väittää myös Syltyn tehneen samanmoisen tempun. Kyllä vain, menin into piukassa katsomaan kunnon äijäilyleffaa leffateatteriin.
Elokuva kertoo The Expendables nimisestä palkkasoturiryhmästä, joka suorittaa lähes mitä vaan kunhan hinnasta sovitaan. Johtajana toimii Barney Ross (Stallone, wtf äijä on 64.v?!?), joka ei ole onnistunut saamaan elämäänsä muuta sisältöä. Ryhmän jäseninä ovat ampuma-aseiden asiantuntija Hale Caesar (Crews, jösses mitkä muskelit), entinen erikoisjoukkojen sotilas Lee Christmas (Statham), Yin Yang (Jet Li), joka on taistelulajien taitaja, Toll Road (Couture), jonka kontolla ovat räjähdysaineet sekä tarkka-ampuja Gunnar Jensen (Lundgren), joka on myöskin Barneyn tavoin veteraani. Gunnarilla kuitenkin uhkaa hajota pää vuosien rankkojen kokemusten jälkeen.
Kun Barney ottaa tehtävän, jota kukaan ei suostu vastaanottamaan, on ryhmä ensimmäistä kertaa todellisen haasteen edessä. Heidän tehtävänään on pelastaa Vilenan saarivaltio diktaattorin kynsistä.
The Expendables on yksi parhaimmista toimintarymistelyistä hetkeen. Siinä on pientä nostalgian havinaa, paitsi että toimintakohtaukset ovat paremmin toteutettuja mitä esimerkiksi 70 – ja 80-luvuilla. Tilanteet ovat monesti epäuskottavia, mutta juuri se tekee tällaisista leffoista niin nautittavia. Mitä enemmän päitä lentelee, sen parempi. 8) Huumoripuoli oli ihan jees. Tai no eihän tätä mitenkään voi vakavasti ottaakaan. (8D)
Hajosin kyl pieniks kappaleiks, ku Varsinäkkäri vilahti ruudussa.
-
The Butterfly Effect (2004)
(http://img.listal.com/image/1189260/500full.jpg)
*****/*****
Draama/Sci-fi/Mysteeri
Eric Bress
(Aston Kutcher, Amy Smart, Logan Lerman, Sarah Widdows, John Patrick Amedori, Irene Gorovaia, Melora Walters, Elden Henson, William Lee Scott)
"It has been said something as small as the flutter of a butterfly's wing can ultimately cause a typhoon halfway around the world."
Evan Treborn on lapsuudessaan traumaattisia asioita kokenut opiskelija. Hänellä on muistoissaan hetkistä ystäviensä kanssa paljon tyhjiä aukkoja, jotka alkavat hiljalleen täyttyä useita vuosia myöhemmin. Evan yrittää kuitenkin jättää menneen taakseen, mutta vierailu kotipaikkakunnalla avaa hänen silmänsä. Koska Evan on pystynyt luomaan arpia, hän uskoo pystyvänsä myös poistamaan niitä samalla koittaen pitää suhteensa yllä lapsuuden ihastukseensa Kayleighiin. Mutta mitä sanotaankaan siitä kun astuu perhosen päälle... Evan ei osaa aavistaakaan millaisia seurauksia hänen teoillaan on hänelle itselleen ja ihmisille hänen lähellään.
Juoni poukkoilee paikasta ja ajasta toiseen, mutta katsojan on yllättävän helppo pysyä perässä ja keskittyä olennaisiin eli hahmoihin.
(http://t1.gstatic.com/images?q=tbn:XSalfCn5gJJQMM:http://www.theoneliner.com/img/sm/04/0421_butterflyeffect03.jpg&t=1)
Evan: I just thought that you should know.
Kayleigh Miller: Know what?
Evan: That you were happy once... with me.
Perhosvaikutus on yllättävän nokkelalla juonella varustettu draama jossa sci-fi on keskeisessä osassa. Yliluonnollisuudet toimivat kuitenkin vain mausteena ja katalyyttinä ja pääosassa on ihmiset. Elokuva paiskaa katsojan naamalle suuria tunteita, traagisia ihmiskohtaloita, elämää suurempaa rakkautta, surullisia ja onnellisia loppuja. Elämän kolikon kaunista ja karua puolta. Elokuva pysyy kuitenkin yllättävän hyvin kasassa ja vaikka suuri osa ajasta käsitellään rankkoja aiheita, missään vaiheessa ei lipsahdeta melodramatiikan puolelle.
Nothing's all better, okay? Nothing ever gets better!
Elokuva ei ole valtaisan suurella budjetilla tehty, mutta teknisesti elokuva on kivannäköinen. Efektit eivät pomppaa silmille vaan sulautuvat ja tukevat tarinaa. Näyttelijäkaarti onnistuu mainiosti. Varsinkin Amy Smart ja William Lee Scott jäävät elokuvasta mieleen paljon kokeneena sisarusparina. Huonoissa komedioissa yleensä näkemään totuttu Aston Kutcher suoriutuu pääosasta yllättävänkin hyvin enkä voi olla mainitsematta Logan Lermania jolla on pari varsin muistettavaa kohtausta nuorena Evanina.
"True happiness can only be achieved through sacrifice"
-
[size=8] The Karate Kid
(http://www.examiner.com/images/blog/replicate/EXID9207/images/The_Karate_Kid_2010_poster.jpg)
***½[/size]
(2010)
Pääosissa: Jaden Smith, Taraji P. Henderson, Jackie Chan, Wenwen Han
Ohjaaja: Harald Zwart
Käsikirjoittajat: Christopher Murphey (kässäri), Robert Mark Kamen (tarina)
”Jacket on! Jacket off!”
(http://www.leffatykki.com/static/content/image/1086b895db0a709c89446975f5b27eda.jpg)
En usein innostu siitä, että vanhoja leffaideoita kierrätetään ja tehdään uusia versioita. Karate Kid kuitenkin yllätti positiivisesti pitkästä aikaa. Aluksi leffan nimeksi suunniteltiin tulevan Kung Fu Kid, sillä leffan taistelulajina on karaten sijasta kung Fu. Ajatus nimestä kuitenkin kaatui tekijänoikeussopimuksiin.
Dren (Smith) elämä muuttuu hetkessä, kun hänen äitinsa (Henderson) saa työkomennuksen Kiinaan, Pekingiin. Dre ei halua edes yrittää oppia kiinaa ja kokee olonsa todella surkeaksi, sillä kommunikointi ei pelaa ja uudessa koulussa hänellä on kiusaajia. Hän onnistuu saamaan heti ensimmäisenä iltana turpiinsa paikallisilta pahiksilta, koska erehtyi puhumaan ihastuttavan Meiyingin (Han) kanssa puistossa. Dre päättää oppia puolustautumaan, mutta kung fun opettelu videolta ei ole kovin yksinkertaista. Yllättäen hän onnistuu saamaan apua masentuneen oloiselta talonmieheltä herra Hanilta (Chan). Nuoren pojan ja keski-ikäisen miehen ystävyys syventyy ja antaa kummallekin uutta energiaa.
Päästoori on samanlainen kuin alkuperäisissä leffoissa. Kiusaajat eivät anna pojalle armoa, joten on tehtävä sopimus, että he jättävät Dren rauhaan ja antavat tämän harjoitella kamppailulajia, sitten he kohtaavat kisassa, jossa mitataan nuorten voimat. Kliseistä? No toki! Viihdyttävää? Kyllä!
Elokuva oli paljon viihdyttävämpi mitä odotin ja pidin enemmän tästä kuin alkuperäisistä tekeleistä.
Erityisen hyvä idea oli viedä tapahtumat Kiinaan, jonka upeat maisemat salpaavat hengen. Juuri nämä maisemat ja Kiinan kulttuuri kasvattavat elokuvan visuaalisuutta. Toiminta oli nopeatempoisempaa ja astetta rajumpaa. Jadenissa on paljon samaa kuin hänen isässään Will Smithissä (niin ulkonäköä kuin eleitäkin myöten). Omasta mielestäni hänessä on valtavasti potentiaalia kehittyä loistavaksi näyttelijäksi. Jackie Chan oli myös mahtava. Mies on mahdottoman sympaattinen. Elokuvan tarinaan oli saatu hyvä tunnelataus. En häpeä myöntää nauttineeni tästä, sillä oikeasti tästä jäi vain hyvä fiilis, vaikka en ehkä olekaan enää ihan kohderyhmää.
-
[size=8] Salt
(http://s0.cinema.com/image_lib/11170_001.jpg)
***[/size]
(2010)
Pääosissa: Angelina Jolie, Liev Schreiber, Chiwetel Ejiofor, Daniel Olbrychski, August Diehl
Ohjaaja: Phillip Noyce
Käsikirjoittaja: Kurt Wimmer
Evelyn Salt (Jolie) on CIA:n agentti, erittäin taitava ja ansioitunut työssään. Hän on kuitenkin päättänyt vetäytyä kenttätyöstä pois, sillä elämä aviomiehen kanssa on mukavaa. Vaarallinen työ rikkoo avio-onnea. Evelynin uskottavuus joutuu koetukselle, kun eräs loikkari väittää Evelynin olevan kaksoisagentti. Evelyn pelkää miehensä puolesta, joten hän päättää rynnätä heti kotiin, vaikka sääntöjen mukaan hän ei saisi poistua rakennuksesta ollessaan epäilyksenalainen. Alkaa hengästyttävä kilpajuoksu pitkin maata. Perässään Saltilla on hänen hyvä ystävänsä ja kollegansa Ted Winter (Schreiber) sekä agentti Peabody (Ejiofor), joka ei luota Saltiin tippaakaan.
Elokuvaa ei ole yritetty tehdä liian realistisella otteella, vaikka varmasti joku taas narisee jostakin juonikuviosta. Vaikka se överiksi ehkä meneekin loppujen lopuksi, niin elokuvassa on silti hyvin vakava sävy, eikä sitä ole vedetty komedialliseen suuntaan ollenkaan. Juoni onnistui yllättymään pariin otteeseen ja stuntit olivat monessa kohtaa hienoja. Pointsit Angielle joka on tehnyt lähestulkoon kaikki stunttinsa itse. En silti tiedä oliko tämä kovinkaan persoonallinen tapaus. Jaksoi kyllä katsoa, mutta sekin oli Jolien ja Schreiberin ansiota. Alunperin pääosaan kaavailtiin Tom Cruisea, mutta hahmo muokattiin naiseksi Cruisen siirryttyä toiseen projektiin.
Ihan ookoo toimintaleffa.
-
[size=8] Date Night
(http://moviecultists.com/wp-content/uploads/2009/10/date-night-first-look-steve-carell-tina-fey.jpg)
***[/size]
(2010)
Pääosissa: Tina Fey, Steve Carrell, Taraji P. Henderson, Mark Wahlberg, Jimmi Simpson, Common, Mila Kunis, James Franco, Leighton Meester
Ohjaaja: Shawn Levy
Käsikirjoittaja: Josh Klausner
” Hit The Town.”
Claire (Fey) ja Phil Foster (Carrell) ovat keski-ikäisiä, kaavoihinsa kangistuneita, kahden lapsen vanhempia. Heidän elämänsä pyörii lasten kasvatuksen ja työn ympärillä. Pitääkseen suhdettaan voimissa he ovat pyhittäneet yhden illan viikosta treffi-illaksi, jolloin he menevät kahdestaan ravintolaan syömään. Kun tuttavapariskunta on eroamassa, tajuavat sekä Claire että Phil etteivät pelkät treffit riitä mihinkään. Varsinkin kun nekin menevät aina saman kaavan mukaan, samassa ravintolassa.
Phil päättää, että nyt saa riittää. On lähdettävä tutulta ja turvalliselta lähiseudulta kaupunkiin syömään, uuteen suosittuun ravintolaan, jonne on vaikea saada pöytää. Kuinka ollakaan, pöytää ei todellakaan heru, ellei jaksa jonottaa mahdollisia perutuksia. Pariskunta kuitenkin repäisee ja ottaa toisen parin varauksen ja kiilaavat eteen. Ilta New Yorkilaisessa ravintolassa kääntyy kuitenkin epätoivottuun suuntaan, kun Fosterit sekoitetaan toiseen pariskuntaan ja he ovat keskellä rikosvyyhtiä. Kannoilla ovat gangsterit ja poliisit. Mukaan soppaan vedetään myös Clairen varakas asiakas (Wahlberg).
Elokuva oli ihan hauska, mutta toisaalta vähän tylsäkin. Hyvin pitkälti mennään hyvien näyttelijöiden varassa. Wahlbergin, Francon ja Kunisin pienet roolit olivat hupaisia. Nauratti silti edes vähän, joten ei tämä huono ollut. Sinänsä olisin toivonut, että Carell ja Fey olisivat esiintyneet yhdessä hieman paremmassa komediassa, kun hyviä koomikoita ovat kumpikin. Tavallaan tulee sellainen olo, että heidän panoksensa menivät hukkaan vähän tällaisessa tusinatavaramaisessa elokuvassa.
(http://www.film-o-holic.com/pictures/cd/date-night_1.jpg)
-
[size=8] Leap Year
(http://ifilmeonline.com/wp-content/uploads/2010/05/leap-year.jpg)
***+[/size]
(2010)
Pääosissa: Amy Adams, Mathew Goode, Adam Scott
Ohjaaja: Anand Tucker
Käsikirjoittajat: Deborah Kaplan & Harry Elfont
(http://newmovieintheater.com/wp-content/gallery/leap-year-2010-movie-poster/leapyear-mp-04-2010.jpg)
”I don't want not to make plans with you. I want to make plans with you.”
Anna (Adams) on hankkimassa uutta asuntoa poikaystävänsä Jeremyn (Scott) kanssa. He ovat seurustelleet 4 vuotta ja Anna on hienovaraisesti yrittänyt vihjailla, että ehkä olisi aika kihlautua. Ennen Jeremyn lähtöä Dubliniin (työmatka), pari illastaa yhdessä. Jeremylla on Annalle lahja, mutta lahja ei ole ihan sellainen, mitä Anna odotti. Niinpä Anna päättää ottaa ohjat omiin käsiinsä ja lähteä Jeremyn perään, sillä vanhan romanttisen perinteen mukaan karkausvuonna nainen voi kosia miestä.
Matka ei suju ongelmatta. Myrsky sekoittaa suunnitelmat ja pian Anna huomaa olevansa jossain pikkukylässä, josta ei mene edes busseja Dubliniin. Pienten kommelluksien jälkeen Declan (Goode) suostuu ajamaan Annan hänen määränpäähänsä. Matka ei tietystikään suju helposti.
Leap Year on elokuva, josta on helppo pitää. Se on romanttinen komedia, mutta ei kuitenkaan yltiöromanttinen. Elokuvan viehättävyys on todellakin kahdessa pääosaesittäjässä, Adamsissa ja Goodessa, siksi tuli plussa arvosanan perään.
-
[size=8] The Men Who Stare At Goats
(http://www.filmofilia.com/wp-content/uploads/2009/10/The-Men-Who-Stare-At-Goats-Photo.jpg)
**½[/size]
(2009)
(Suom. Vuohia tuijottavat miehet)
Pääosissa: George Clooney, Evan McGregor, Jeff Bridges, Kevin Spacey, Stephen Lang
Ohjaaja: Grant Heslov
Käsikirjoittajat: Peter Straughan (kässäri) & Jon Ronson (kirja)
(http://www.sgclub.com/wp-content/uploads/2009/08/the-men-who-stare-at-goats.jpg)
Katse voi jossain tapauksissa tappaa...
” No goats. No glory.”
The Men Who Stare At Goats on satiirinen komedia, joka (uskomatonta kyllä) perustuu tositapahtumiin. Bob Wilton (McGregor) on toimittaja, joka lähtee Lähi-Itään tutkimaan jenkkiarmeijan sodankäyntitekniikoita. Tekniikoita, joista osa paljastuu varsin oudoiksi. Bob ei ole uskoa korviaan, kun hän tapaa Lyn Cassadyn (Clooney). Lyn väittää olevansa entinen USAn armeijan ”New Earth Army” osaston sotilas. Tämä armeijan osasto keskittyi paranormaaleihin kykyihin ja niiden valjastamiseen sodankäyntiin. Osaston komentajana toimi omalaatuinen Bill Django (Bridges).
Elokuva tosissaan perustuu Ronsonin ja John Sergeantin tutkimustyöhön Yhdysvaltain armeijan toimista yrittää ottaa sodankäyntiin mukaan psyykkistä energiaa. Odotin elokuvalta paljon, mutta sain siltä lopulta aika vähän. En tiedä oliko keskittymisenikään paras mahdollinen, kyllästyin melko nopeasti. Leffa oli kyllä humoristinen ja paikoin viihdyttävä. Tapahtumat etenivät kauhean nopeasti, enkä oikein saanut henkilöistä kiinni. Mitä elokuva lopulta halusi sanoa, en tiedä sitäkään. Jokainen katsoja päättäkööt itse. Ehkä joskus jos katson tämän toistamiseen, saan enemmän.
-
[size=8] Nowhere Boy
(http://www.aceshowbiz.com/images/still/nowhere_boy01.jpg)
***½[/size]
(2009)
Pääosissa: Aaron Johnson, Kristin Scott Thomas, David Threlfall, Anne-Marie Duff, Sam Wilmott, Thomas Sangster, Josh Bolt
Ohjaaja: Sam Taylor-Wood
Käsikirjoittajat: Julia Baird (muistelmat) & Matt Greenhalgh (kässäri)
(http://images.smh.com.au/ftsmh/ffximage/2009/12/17/nowhere_boy_wideweb__470x311,0.jpg)
”A chronicle of John Lennon's childhood.”
John Lennonista on eittämättä kirjoitettu paljon, mutta itse en juuri ole häneen elämäänsä perehtynyt, vaikka mielenkiintoisesta julkisuudenhenkilöstä kyse onkin. Nowhere Boy keskittyy nuoruusvuosiin ja bändin perustamisen vaiheisiin. Toisaalta bändin muodostuminen jää ikään kuin sivujuoneksi tässä elokuvassa, sillä enemmän tilaa on annettu Johnin perhesuhteiden tutkailemisiin. John kasvoi 5.vuotiaasta lähtien tätinsä Mimin (Scott Thomas) luona, koska äiti Julia (Duff) ei ollut kykeneväinen pitämään huolta lapsestaan. John pääsi tutustumaan biologiseen äitiinsä vasta teini-ikäisenä. Se tuo mukanaan paljon hyviä asioita, mutta myös huonoja. John tuntuu olevan Mimin ja Julian välissä, kummatkin kilpailevat pojan huomiosta ja rakkaudesta.
Ohjaus on sinänsä uskalias, sillä tällaista tarinaa ei Lennonista ole ennen filmattu. Mielestäni turhilta kliseiltä on vältytty ja elokuva on mukavan persoonallinen. Ei tarvitse olla Beatles tietäjä tai edes fani, jotta voisi pitää elokuvasta. Aaron Johnson (hoooooooooooooooooot) on tehnyt pikkuhiljaa nousua Hollywoodissa (Kick-Ass). Oli hieno nähdä hänet herkässä roolissa. Hyvät roolisuoritukset tulevat myös Kristin Scott Thomasilta ja Anne-Marie Duffilta.
-
Buried (2010)
(http://www.beyondhollywood.com/uploads/2009/12/ryan-reynolds-buried-1.jpg)
*****/*****
Draama/Mysteeri
Traileri (http://www.youtube.com/watch?v=jqxvtTQpsJw)
O: Rodrigo Cortés
Pääosassa Ryan Reynolds
Buried on espanjalainen jännityselokuva, jonka mielenkiintoinen ja tavallisuudesta poikkeava konsepti ja toteutus nostaa sen välittömästi klassikoiden joukkoon. Elokuvasta itsestään ei kannata tietää juuri mitään ennen katsomista, joten jätän juonenkuvauksen minimiin. Paul Conroy (jälleen napakymppiin osuva Ryan Reynolds) on Irakissa työskentelevä siviilikuljettaja, joka on joutunut vastarintaliikkeen hyökkäyksen uhriksi. Elokuva alkaa kun Conroy löytää itsensä haudattuna elävältä pieneen puiseen arkkuun. Koomisista rooleista tutuksi tullut Ryan Reynolds osoitti jo Smokin' Acesissa omaavansa myös draamanäyttelyn lahjoja ja tässä ahdistavassa klaustrofobiajännärissä hän vetää pääosan juuri asiaankuuluvalla tavalla.
Elokuvan tekninen toteutus on suhteellisen pienestä budjetista huolimatta onnistunut ja yksi persoonallisimpia ohjaustöitä mitä olen hetkeen nähnyt. Buried on yksi 2000-luvun luovimmista ja rajojarikkovimmista elokuvista ja juuri sellaista mitä elokuvalta kulttuuriteoksena voi odottaa. Leffan poliittinen sanoma on havaittavissa, mutta sitä ei paiskata katsojan naamalle vaan Buried toimii lähinnä ajatuksien herättäjänä. Buriedista on hankala äkkiseltään keksiä huonoja puolia, mutta jos jotain pitäisi sanoa niin musiikki olisi saanut olla ehkä hivenen minimalistisempaa.
-
Huhhuh! aloituspostaus (http://idolslandia.110mb.com/index.php?topic=406.0) on viimeinkin päivitetty!!! 8)
Kyllä siinä pari tuntia menikin.
Forkkalaiset ovat tähän päivään mennessä tehneet yhteensä 297 arvostelua 273 elokuvasta ja viidestä televisiosarjasta!
//yksi viallinen linkki korjattu... Ilmotelkaa jos löydätte kuolleita linkkejä tai muita vihreitä listasta (:
-
Mystery Team (2009)
(http://www.examiner.com/images/blog/replicate/EXID15166/images/Mystery-Team-Comic-con_l.jpg)
**½/*****
Komedia/Rikos
O: Dan Eckman
Pääosissa Donald Glover, D.C. Pierson, Dominic Dierkes, Aubrey Plaza
Mystery Team on alun perin YouTubessa uraa luoneen Derrick Comedyn pienellä budjetilla tekemä independent komedia. Ja indieleffoja pitää aina kannattaa ja tukea, joten suosittelen katsomaan!
Kolme kaverusta Jason (Glover), Duncan (Pierson) ja Charlie (Dierkes) perustivat oman etsivätoimiston ollessaan lapsia. Naapurustoa ja lähipitäjän porukkaa homma huvitti, joten etsivätoimisto "Mystery Team" jatkoi hommia. Ajan mittaan Mystery Teamista tuli ainut merkitsevä asia poikien elämässä ja teini-ikään tultaessakin he jatkoivat etsiväleikkiä jämähtäen käyttäytymiseltään lapsen tasolle. Etsivätoimiston arki kuitenkin muuttuu, kun viimeistä vuottaan High Schoolissa käyvät Jason, Duncan ja Charlie saavat eteensä todellisen murhakeissin. Parin hupaisan sattumuksen seurauksena Mystery Team pääsee tapauksesta jyvälle ja mukaan astuu myös viehättävä tyttö Kelly (Plaza).
"One big case. Zero clue. "
Mystery Team on premissiltään ihan huvittavan oloinen komedia, mutta valitettavasti turhan paljon jää tämän yhden tempun koiraksi. Pojat ovat autuaan tietämättömiä ympärilläolevasta maailmasta ja siitä revitään huumoria. Elokuvassa on myös onnistuneita vitsejä, mutta mitenkään ratkiriemukkaaksi tätä ei voi väittää. Pääosakolmikko esittää ihan siedettävästi hölmöt roolinsa, joskin Donald Glover lipsauttaa välillä ylinäyttelyn puolelle revitellessään kolmikon "valepukujen mestarina". Elokuvan tuotantoarvoihin suhteuttaen elokuva on kuitenkin todella hyvää jälkeä, eikä minimaalinen budjetti paista mitenkään erityisesti silmille. Antamastani alhaisesta pistemäärästä huolimatta leffa oli ihan viihdyttävä ja helppo katseltava. Toivottavasti kyseenomainen poppoo saa raavittua rahaa toiseenkin täyspitkään leffaan.
-
Hienoa, että on päivitetty! Nyt pystyn paremmin seuraamaan, mitä haluan katsoa.
-
Ihanaa, että lista on päivitetty :) Vaikka en millään haluis esittää valitusta tämmösestä pikkuvirheestä, niin teen sen kuitenkin. Nimittäin mun arvostelema 500 days of Summer sai 4½ tähteä, mutta listan mukaan vain 3½ ;)
-
//yksi viallinen linkki korjattu... Ilmotelkaa jos löydätte kuolleita linkkejä tai muita vihreitä listasta (:
vihreitä
-
//yksi viallinen linkki korjattu... Ilmotelkaa jos löydätte kuolleita linkkejä tai muita vihreitä listasta (:
vihreitä
tai keltasia tai punasia...
Iitan huomauttama virhe korjattu... :> alko kyl numerot pyöriin päässä ku tein noita et ei ihme vaikka ois lisääki tommosia virheitä siellä 8D huomauttakaa vaa
-
Oldeuboi (2003)
(Oldboy)
(http://4.bp.blogspot.com/_vtAgCr8_EKc/SBFkKzstICI/AAAAAAAAA8g/5i_i3nwSySo/s400/oldboy4.jpg)
****/*****
Draama/Mysteeri
O: Chan-wook Park
Pääosissa Min-sik Choi, Ji-tae Yu ja Hye-jeong Kang
Eilen tuli taas tsekattua pitkästä aikaa aasiafilmi, ja tutustuttua tähän lukuisia palkintoja voittaneeseen ja mm. Quentin Tarantinon vuolaasti kehumaan pätkään. Oldboy on korealaisen ohjaajan Chan-wook Parkin kosto-trilogian toinen osa ja ehkä maailmalla eniten mainetta niittänyt Korealainen elokuva.
Oh Dae-su (Min-sik Choi) on kidnapattu ja häntä pidetään vankina vasten tahtoaan hotellihuoneessa pelkkä televisio seuranaan. Päivät muuttuvat viikoiksi, viikot kuukausiksi ja Dae-su tatuoi käteensä viivan kuluneen vuoden merkiksi. Vuosia kuluu samassa hotellinuoneessa ja Dae-su päättää käyttää aikansa varjonyrkkeillen ja tappelua harjoitellen, vannoen kostoa vangitsijalleen. Viisitoista vuotta kuluu ja eräänä aamuna Dae-su herää vapautettuna kerrostalon katolta. Välittömästi vapauduttuaan Dae-su törmää ihastuttavaan Mi-doon (Hye-jeong Kang) ja oltuaan 15 vuotta ihmisten ulottumattomissa Mi-do pistää Dae-sun pään sekaisin. Päällimmäisenä Dae-sun ajatuksissa on kuitenkin vangitsijansa etsiminen ja valinta; janotako kostoa ja listiä hänet, vai vaatia vastauksia siihen miksi hänet vangittiin viideksitoista vuodeksi? Menneisyyttään kelaava Dae-su kuitenkin huomaa ihmettelevänsä vääriä kysymyksiä.
Oldboy on todella poikkeuksellinen elokuva verrattuna länkkärituotantoon. Elokuvassa käsitellään länsimaalaisesta näkökulmasta aika kyseenalaisia asioita, enkä näe tästä Hollywood-remakea tulossa ihan lähivuosina. Kostoa ja kostonkierrettä pohdiskellaan monilla tasoilla ja koston moraalisuus ei ole millääntavoin mustavalkoista. Suhteellisen pienestä budjetista huolimatta elokuva on ohjattu todella tyylikkäästi ja harvat tietokone-efektit sulautuvat taustaan niin että niitä tuskin kokematon katsoja erottaa. Ohjaustyön kirsikkana kakun päällä on kuuluisaksi noussut käytäväkohtaus (http://www.youtube.com/watch?v=yRK_2KCDmtY), joka lienee elokuvahistorian pitkäkestoisin yhdellä otolla kuvattu tappelukohtaus (ei sinänsä spoilaa itse elokuvaa, mutta jos joskus aikooa katsoa niin en suosittele vilkaisemaan). Yksi tyylikkäimmistä kohtauksista mitä olen nähnyt, ei mitään tyyliteltyä wushutappelua vaan kunnon räkäistä mättöä.
"Even though I'm no more than a monster - don't I, too, have the right to live?"
Oldboy on loistava elokuva, jota suosittelen lähinnä kovemmille leffankatsojille. Leffa saattaa länkkärikatsojalle olla varsin outo eikä siitä välttämättä saa paljoa irti. Myöskään ihan heikkohermoisimmille en suosittele, senverran ronskia settiä leffa sisältää.
-
Mun piti kerran kattoo toi Oldboy, koska se oli mun leffakirjassa : D Mut sit se vaa jäi. Kuulostaa kyl ihan jeessiltä.
-
Mun piti kerran kattoo toi Oldboy, koska se oli mun leffakirjassa : D Mut sit se vaa jäi. Kuulostaa kyl ihan jeessiltä.
Sama juttu. : D
Latasin eilen koneelle ton koko trilogian. Sitte ku vaa alkaisin kattoa leffoja...en oo hetkeen kattonu. Digiboxikin niin täynnä ettei oo tottakaan.
-
The Social Network (2010)
(http://www.bscreview.com/wp-content/uploads/2010/08/social-network-fincher.jpg)
****+/*****
Draama
O: David Fincher
Pääosissa Jesse Eisenberg, Andrew Garfield, Justin Timberlake, Rooney Mara, Rashida Jones
"You don't get to 500 million friends without making a few enemies"
Minulla oli ennakkoluuloni tätä leffaa kohtaan, sillä ideana "Facebook - the Movie" on suoraansanottuna aika puiseva. The Social Network kuitenkin osoittautui olemaan niin paljon muuta kuin vain Facebook-sivuston syntytarina. Ajankohtaisistä päähenkilöistä huolimatta, elokuva oli hyvin perinteinen draama. David Fincher on kerännyt tiimikseen uskottavan näyttelijäkaartin ja ohjannut elokuvan jälleen tasaisen varmalla draamantajullaan. Henkilökohtaisesti nostaisin tämän ehkäpä Fincherin uran parhaaksi elokuvaksi.
Harvardissa opiskeleva Mark Zuckerberg (Eisenberg) joutuu tyttöystävänsä jättämäksi ja hänellä on muutenkin kampuksella vähän epäsosiaalisen friikin maine. Muutaman epäonnistuneen kokeilun jälkeen, Zuckerberg saa idean koulun välisestä sosiaalisesta verkosta. Zuckerbergillä on vaadittavat koodaamistaidot ja hänen ainoalla ystävällään, Eduardo Saverinilla on idean jalostamiseen tarvittavat rahat. Duo ryhtyy kehittämään ideaa ja pian on syntynyt Facebookin esiaste.
Elokuvassa seurataan Zuckerbergin ja Saverinin välistä lakiselvittelyä, Saverinin haastettua Zuckerberg oikeuteen. Takaumien avulla paneudutaan tapahtumaketjuun, jonka seurauksena riitatilanteeseen on päädytty. Ohjaaja Fincher tarjoaa hienon draaman ystävyydestä, ahneudesta ja pettämisestä. Pääosan Jesse Eisenberg on napakymppi valinta rooliinsa, enkä ihmettele vaikka hänen uransa lähtisi tästä räjähdysmäiseen nousuun. Monet puhisivat etukäteen Justin Timberlaken mukanaolosta, mutta hän sulautui elokuvaan oikein mainiosti.
-
Inception (2010)
(http://www.btlnews.com/wp-content/uploads/2010/12/Inception-Close-Up-for-online.jpg)
****+/*****
Toiminta/Sci-fi
O: Cristopher Nolan
Pääosissa Leonardo DiCaprio, Ellen Page, Joseph Gordon Lewitt, Cillian Murphy, Ken Watanabe, Marion Cotillard
Ehkä viimevuoden puhutuin elokuva Inception vie katsojan syvälle unten maille, tosin vain kerronnallisesti. Tapahtumia ja eri kerronnan tasolta toiselle pomppimisia tulee nimittäin siihen tahtiin heti elokuvan alkuun, että kannattaa pysyä hereillä. Cobb (DiCaprio) on mestarivaras. Hänen metodinsa kuitenkin poikkeavat paljon tavanomaisista varkaista. Cobb nimittäin varastaa salaisuuksia ihmisten mielestä heidän uneksiessaan. Kykynsä ansiosta hän on kysytty mies maailmassa jossa yritysvakoilu kukoistaa. Valitettavasti talentilla on myös varjopuoli, jonka Cobb on saanut kokea henkilökohtaisina menetyksinä. Cobbille tarjotaan tilaisuus korjata erheensä suorittamalla viimeinen keikka, Inception. Enempää juonesta on suht mahdoton kertoa paljastamatta liikaa.
"Your mind is the scene of the crime"
Epäkronologisella kerronnalla kikkailevalla Mementolla itsensä läpi lyönyt Nolan tekee sen jälleen. Kiistattomasti viime vuosikymmenen kuumimman ohjaajan tuorein leffakaan ei ole huti. Ihan Mementon ja Prestigen tasoista aivopähkinää ei tarjoilla, vaikka ihan valmiiksipureskelluimpia leffoja Inception ei olekaan. Toteutukseltaan elokuva on suorastaan huikea ja sanomiset aikansa Matrixiksi on ymmärrettävissä. Sinänsä harmi ettei unimaailmoista visuaalisesti olla käytetty ihan kaikkea potentiaalia, vaan leffan visiot pysyvät paria yksittäistä kohtausta lukuunottamatta varsin tasapaksuina. Näyttelijäpuolella Leonardo DiCaprio tekee perusvarman suorituksen, eikä joka leffassa itseään näyttelevä Ellen Pagekaan pääse suuremmin ärsyttämään. Inceptionin ainoaksi mainittavaksi heikkoudeksi jää liialliset, kerrontaa rikkovat toimintakohtaukset, jotka eivät tunnu istuvan elokuvan tietyntasoiseen uskottavuuteen.
-
[size=8] Kielletty hedelmä
(http://umami.fi/wp-content/uploads/2009/02/img_3087.jpg)
**½/***-[/size]
(2009)
Pääosissa: Amanda Pilke, Marjut Maristo, Joel Mäkinen, Jarkko Niemi, Olavi Uusivirta, Malla Malmivaara, Jani Volanen
Ohjaaja: Dome Karukoski
Käsikirjoittaja: Aleksi Bardy
”Muistatko ensimmäisen kerran kun teit jotain kiellettyä?”
Maria (Pilke) on kasvanut vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä. Täysikäiseksi tultuaan hän on päättänyt, että hän haluaa kokea millaista on elää yhteisön ulkopuolella. Tyttö lähtee yksin Helsinkiin ja muut yhteisön jäsenet ovat huolissaan, että hän ei tule koskaan takaisin. Marian paras ystävä Raakel (Maristo) lähetetään Marian perään, jotta hän voisi pitää tätä silmällä ja estää häntä hairahtumasta. Raakel on rauhallisempi ja pelokkaampi kuin Maria, mutta on päättänyt pitää pintansa. Hän taistelee ulkopuolisia houkutuksia vastaan. Maria puolestaan haluaa kokea heti kaiken, kotibileissä hän töksäyttää tuntemattomalle jäbälle ”pussaillaaks?” Raakelkaan ei ihan onnistu sulkemaan "uutta maailmaa" asuessaan Helsingissä. Erään pojan kohtaaminen muuttaa hänenkin ajattelutapaansa. Onko esimerkiksi koskettaminen sittenkään syntiä?
Marian isosisko Eeva (Malmivaara) on aiemmin lähtenyt yhteisöstä lopullisesti ja Maria tapaakin hänet muutaman vuoden tauon jälkeen. Eeva esitetään hyvin rappiollisena tapauksena, alkoholia joka päivä oli aamu tai ilta, siitä viis. Lisäksi hänellä on tyttöystävä. (Omg). Malmivaara on erinomainen näyttelijä, mutta mua harmitti, että tästä roolihenkilöstä oli tehty muka niin pahis ja kaikin puolin kauhea tapaus. Hänellä oli traumoja tiukasta uskonnollisesta kasvatuksesta ja näin ollen tästä roolihenkilöstä oli tehty todella stereotyyppinen ja mustavalkoisesti ajatteleva yksilö.
Elokuvan idea on melko rohkea, koska en ainakaan muista, että kotimaisissa elokuvissa olisi kovin paljon käsitelty uskontoa. Ikävä kyllä lestadiolaisuus esitetään tässä mun mielestä liioitellusti, vaikka toisaalta tässä ei oteta edes kantaa mihinkään. Jos olisi ollut enemmän uskallusta käsitellä aihetta (ja olisi otettu asioista kunnolla selvää), niin mahdollisesti tästä olisi voinut tulla parempi. Elokuva oli silti ihan hyvä, vaikka musta dialogi oli paikoin tuskastuttavan huonoa. Näyttelijätkin tuntuivat joissain kohtauksissa olevan ihan eksyksissä, vaikka esimerkiksi Marjut Maristo oli aika vakuuttava läpi elokuvan. Sanomattakin selvää on taas se, että epäuskottavuuksia löytyy, joten välillä elokuvassa on tahatonta komiikkaa. Elokuva oli myös jossain mielessä ahdistava, sillä yhteisön vanhimmat olivat painostavia.
Pidin kuitenkin pienistä yksityiskohdista, kuten siitä miten tämä oli kuvattu ja millaisia musiikkivalintoja oli tehty. Lisäksi elokuvassa oli eräs todella kaunis kohtaus, jossa Raakel istuu Toni nimisen pojan vierellä ilman, että he saavat koskettaa toisiaan.
Pienissä rooleissa vilahtavat myös Olavi Uusivirta, Tapio Liinoja ja Pasilan Kyösti Pöysti eli Jani Volanen. Jani Volanen olikin yllättävän vakuuttava painostavana pappina.
En oikein tiedä pitäisikö antaa 2½ vai 3-.
-
[size=8] Sisko tahtoisin jäädä
(http://www.hs.fi/kuvat/iso_webkuva/horizontal/1135259264175.jpeg)
***[/size]
(2010)
Pääosissa: Ada Kukkonen, Sara Melleri, Heikki Nousiainen, Anna-Leena Uotila, Kristiina Halttu, Santeri Kinnunen
Ohjaaja: Marja Pyykkö
Käsikirjoittajat: Marja Pyykkö & Laura Suhonen
”Etsä muka haluu et koko sun elämä räjähtää?”
15.vuotias Emilia (Kukkonen) on aina ollut kiltti ja tunnollinen tyttö. Koulussa on mennyt hyvin ja nyt on jo lähdössä käyntiin viimeinen peruskouluvuosi. Isä matkustelee paljon työnsä puolesta, joten Emilia on tottunut hoitamaan taloutta ja varsinkin pikkusiskoaan Elsaa (Uotila). Äiti asuu Itävallassa uuden perheen kanssa. Isällä on uusi tyttöystävä, mutta tämä on jäänyt kuitenkin etäiseksi.
Viimeisenä kesälomailtana Emilia tutustuu kapinalliseen Siiriin (Melleri) aivan sattumalta. Yhdessä he joutuvat poliisilaitokselle. Ensimmäisenä koulupäivänä Siiri marssii samalle tunnille kuin Emilia. Käy ilmi, että hän tulee eräästä toisesta koulusta käymään uudelleen ysiluokan. Jokin Emilian sisällä herää, hän haluaa huutaa täysillä ja riehua. Kokea tekevänsä jotain vastuutonta. Hän haluaa ajatella joskus vain itseään eikä aina muita. Emiliasta ja Siiristä tulee ystäviä ja yhdessä he elävät vauhdikkaita hetkiä. Emilian perhe on huolissaan hänen käytöksensä muutoksesta. Erityisesti Elsa kokee tulleensa hylätyksi. Siirin äitiä hädin tuskin elokuvassa näkeekään, koska Siirille on annettu enemmän vapauksia.
On pakko kehua elokuvan lapsinäyttelijää, Elsan roolissa ollutta Anna-Leena Uotilaa. Harvoin näkee luontevia lapsinäyttelijöitä (Skavabölen pojissakin lapsinäyttelijät onnistuivat yllättämään positiivisesti). Elsan ja Emilian välinen läheinen suhde vaikutti hyvin aidolta. Muutenkin näyttelijävalinnat olivat aika hyviä, tykkäsin Sara Melleristä.
Elokuva oli ihan onnistunut kotimainen nuorisoelokuva, olin yllättynyt siitä miten hienolta kaikki näytti. Jokainen kohtaus oli kuvattu harkiten. Värimaailma oli jotenkin poikkeuksellisen kaunis, vaikea selittää miksi koin sen niin kauniina. Välillä kyllä tuli ihan mieletön myötähäpeä henkilöiden touhuja katsellessa. Ja hieman yllättäen tähän(kin) oli onnistuttu saamaan omituisen painostavaa tunnelmaa, sillä eräs Emilian teoista oli täysin odottamaton. Nuoriso tuntuu voivan koko ajan vaan huonommin, joten ei tässä sentään ihan hakoteillä oltu. Jos miettii ruotsalaisia nuortenelokuvia (esim. Fuckin Åmål, V*tun neljätoista), niin ei Sisko tahtoisin jäädä kyllä niille häviä missään nimessä. Yllättävän hienosti toteutettu, vaikka juonessa ei ollut hurraamista.
-
[size=8] Scott Pilgrim Vs. The World
(http://www.shockya.com/news/wp-content/uploads/scott_pilgrim_vs_the_world_poster9.jpg)
***[/size]
(2010)
Pääosissa: Michael Cera, Allison Pill, Mary Elizabeth Winstead, Mark Webber, Kieran Culkin, Johnny Simmons, Aubrey Plaza, Anna Kendrick, Ellen Wong
Ohjaaja: Edgar Wright
Käsikirjoittajat: Michael Bacall, Edgar Wright & Bryan Lee O'Malley (graafinen novelli vai pitäiskö tätä kutsuu sarjakuvaromaaniksi 8D)
”I don't think I can hit a girl. They're soft.”
(http://www.filmofilia.com/wp-content/uploads/2010/05/scott_pilgrim_vs_the_world_01-535x294.jpg)
Kanadassa asusteleva 22.vuotias Scott Pilgrim (Cera) soittaa bändissä, joka yrittää metsästää levytyssopparia. Scottilla on myös high schoolia käyvä tyttöystävä Knives (Wong) ja homokämppis Wallace (Culkin). Elämä tuntuu tasaisen tylsältä kunnes Scott näkee unta mielenkiintoisesta tytöstä. Harmi vain että se oli unta. Kirjastossa käydessään hän kuitenkin näkee unessaan olleen tytön. Saatuaan selville, että tytön nimi on Ramona Flowers (Winstead) ja että hän on tulossa eräisiin bileisiin, on Scott täysin myyty. Hän yrittää epätoivoisesti saada Ramonan huomion. Kukaan ei oikein tunnu tietävän mitään kunnollista Ramonasta ja hänen menneisyydestään.
Scott onnistuu saamaan Ramonan lähtemään kävelylle ja näin heidän monimutkainen juttunsa lähtee käyntiin. Yht äkkiä Ramonan menneisyydestä alkaa ilmestyä ilkeitä exiä, jotka haluavat taistella Scottia vastaan. Scottin tehtävänä on voittaa kaikki seitsemän exää, muuten hän ja Ramona eivät voi koskaan olla yhdessä. Vihainen Knives yrittää saada Scottin takaisin keinolla millä hyvänsä.
Elokuva oli täynnä videopelimäisiä efektejä ja taisteluja. Juoni on viihdyttävä ja kekseliäs, mutta elokuva alkaa silti kyllästyttää loppua kohden. Vaikka aloinkin väsyä, niin pidin tätä silti sen verran hyvänä, että annoin 3 pojoa. Tykkään niin paljon jos jossain leffassa on erikoisempi värimaailma tms, joten silmäkarkista tulee aina plussaa. Lisäksi näyttelijävalinnat olivat onnistuneita, kun joukossa oli tuntemattomampiakin tapauksia. Kieran Culkin ja Aubrey Plaza olivat hauskimmat tyypit. Harvoin vastaan tulee näinkin persoonallisen oloinen elokuva, joten suosittelen katsomaan.
-
Edgar Whiten ja Aubrey Plazan takia kiinnostais toi leffa, mut kattelin tänään ekat 10min ja vaikutti vähän semmoselta.. no emt :D pitää joskus kattoo ku ehtii. katton aika usein elokuvista semmosen muutaman minuutin samplen alusta ku lataan ne, ja sit unohdan ne kovalevylle pitkäks aikaa...
p.s. graphic novel on kait ihan vaan sarjakuva <:
-
p.s. graphic novel on kait ihan vaan sarjakuva <:
Niin mut jossain oikeen korostettiin, et tää ois semmone ei .... niinku ... ei pelkästään sarjakuva. 8D En osaa selittää. No kyl mäki aikasemmin oon lukenu tästä, et se on sarjakuva mut......no joo.
-
p.s. graphic novel on kait ihan vaan sarjakuva <:
Niin mut jossain oikeen korostettiin, et tää ois semmone ei .... niinku ... ei pelkästään sarjakuva. 8D En osaa selittää. No kyl mäki aikasemmin oon lukenu tästä, et se on sarjakuva mut......no joo.
Mjoo.. Suomessa ei taida olla semmosta iha sanaa noille. Esim Sin Cityt on graphic noveleja. En tiedä sit onko Tex Willerit kumpaa kun ne menee pituutensa puolesta vähä marvel-lehtien ja sin cityjen välimaastoon %D
-
Grey's anatomy -
kolmas tuotantokausi
(http://msnbcmedia4.msn.com/j/msnbc/Components/Photos/061009/061009_greysanatomy_hmed_3p.hmedium.jpg)
4- / 5
Pääosissa: Ellen Pompeo, Sandra Oh, Katherine Heigl, T.R. Knight, Justin Chambers, Chandra Wilson, James Pickens Jr., Patrick Dempsey, Sara Ramirez, Kate Walsh, Eric Dane, Isaiah Washington
Greyn anatomian kolmas tuotantokausi alkaa, kun apulaislääkäri Meredith Grey (Pompeo) on vaikean valinnan edessä - hänen pitäisi valita kahdesta miehestä itselleen paras. Päänvaivaa tuottaa myös oma dementikkoäiti, entinen huippukirurgi Ellis Grey ja isä Thatcher, joka ei ole ollut ikinä pahemmin yhteyksissä tyttäreensä. Samaan aikaan tapahtuu myös muiden Seattle Grace Hospitalin apulaislääkäreiden elämässä mullistuksia. Christina Yangin (Oh) ja sydänkirurgi Preston Burken (Washington) suhde syvenee entisestään ja myös George O'Malley (Knight) on löytänyt itselleen naisen. Izzie Stevens (Heigl) yrittää kovasti toipua miehensä kuolemasta, vaikka hän oli itse osaltaan aiheuttamassa tätä kauheaa tapahtumaa. Alex Karev (Chambers) taas pysyy aivan omana itsenään... ainakin siihen asti, kun löytyy joku, joka saa Karevista esiin aivan uuden puolen. Mukavan lisän Seattle Grace Hospitaliin tuo "kuumatohtori" Mark (Dane), Derekin (Dempsey) ex-ystävä, joka petti häntä vaimonsa Addisonin (Walsh) kanssa.
Ystävyyttä, rakkautta, vihaa, surua, kunnioitusta, nöyryyttä, turhautumista ja pettymyksiä. Niitä pitää sisällään Greyn anatomian kolmas kausi.
(http://static.iltalehti.fi/teevee/tv_graynMN_tv.jpg)
Kolmatta kautta aloitellessani ajattelin, että ei hemmetti, tämähän on aivan täyttä shittiä. Muutaman ensimmäisen jakson aikana ajattelin, että jätän koko katsomisen kesken - onneksi en tehnyt niin. Lopulta kolmoskausi ylitti odotukseni aivan täysin. Paljon odottamattomia juonenkäänteitä, ja pareja, joiden ei olisi ikinä uskonut päätyvän yhteen. Samalla löytyi myös vanhoja tuttuja pareja. Lisäksi potilaat olivat tällä kaudella hyvin mielenkiintoisia ja erilaisia verrattuna kahteen ensimmäiseen kauteen. Päähenkilöistä löytyi aivan uusia puolia ja monia mielenkiintoisia sivuhahmojakin saatiin sarjaan.
-
Six Feet Under - Ensimmäinen tuotantokausi
(http://1.bp.blogspot.com/_u-dAPMlb148/TDYf8-J50YI/AAAAAAAACpE/Fit7tXM1cmM/s1600/1_Sixfeetunder1.jpg)
5/5
Alan Ball
Pääosissa: Peter Krause, Michael C. Hall, Frances Conroy, Lauren Ambrose, Freddy Rodriguez, Rachel Griffiths, Mathew St. Patrick, Richard Jenkins, Eric Balfour
Mullan alla on Alan Ballin luoma ja HBO:n tuottama draamasarja, jonka ensimmäinen tuotantokausi sisältää 13 tunnin mittaista jaksoa.
"Every Day Above Ground Is A Good One."
Kuoleman ympärillä elantonsa tehnyt hautaustoimistoa pyörittävä Los Angelesilainen Fisherin perhe joutuu muuttamaan suhtautumistaan kuolemaan, kun perheen isä Nathaniel Fisher (Richard Jenkins) kuolee äkillisessä auto-onnettomuudessa. Kuoleman läsnäollessa varttuneet lapset saavat surusta osakseen, kun elämä menee kerralla uusiksi. Perheen patriarkan testamentistä käy ilmi, että firma on testamentattu puoliksi kotoa teini-iässä muuttaneen tuhlaajapoika rasavilli Natelle (Peter Krause) ja puoliksi uskollisesti isänsä rinnalla bisnestä pyörittäneelle Davidille. Veljesten hankalat välit kitkaantuvat lisää, mutta hautaustoimistoa pitäisi silti pyörittää yhdessä. Äiti Ruth kamppailee äkillisen yksinjääntinsä kanssa oltuaan parisuhteessa viimeiset neljäkymmentä vuotta. Perheen tytär Clairella on vaikeuksia itsensä ilmaisemisen kanssa ja tuntee olonsa tukahdutetuksi perheessä, jossa tunteet haudataan asiakkaiden tavoin: mullan alle.
Nate: You can pump him full of chemicals. You can put makeup on him. You can prop him up for a nap in the slumber room; but the fact remains, David, that the only father we're ever gonna have is gone! Forever … and that sucks, but it's a goddamned part of life and you can't really accept it without getting your hands dirty. Well, I do accept it, and I intend to honor the old bastard by letting the whole world see just how fucked up and shitty I feel that he's dead! God damn it!
Priest: Amen.
(http://sonjaengdahl.com/blog/wp-content/uploads/2010/03/Six-Feet-Under-six-feet-under-111583_506_316.jpg)
Six Feet Under mullisti television 2000-luvun alussa. Sarja nosti pöydälle lukuisia länsimaalaisen kulttuurin tabuja ja esitti niitä luonnollisesti, eikä lainkaan skandaalinhakuisesti. Sarjassa tuoretta on myös se, että keskiössä ei niinkään ole hahmojen kokemat tapahtumat, vaan tunteet. Sarjan verkkainen ja vähätapahtumainen kerronta ei varmasti miellytä kaikkia, mutta sarja antaa ennennäkemättömästi tilaa hahmoilleen. Sarjaa avoimien mielin katsova saa varmasti teemoista todella paljon irti ja Mullan alla pistää katsojan myös miettimään omaa arvomaailmaa ja valintojaan. Hahmot ovat todella moniulotteisia vikoineen ja virheineen, kukaan ei ole täydellinen, mutta kaikista löytyy rakastettavia puolia. Hahmojen ajatusmaailmaan ja mietteisiin syvennytään hienosti mm. heidän kuolleiden läheistensä kanssa käymiensä kuvitteellisten keskustelujen avulla.
(http://3.bp.blogspot.com/_x7BJhjixAws/SXxix_ZxDeI/AAAAAAAAAac/-uwHo2HbnuQ/s320/ep37_claire.jpg)
Six Feet Under pyörii temaattisesti paljon kuoleman äärellä ja sarja on yleisilmeeltään surumielinen ja ajoittain jopa synkkä. Sarjassa pohditaan paljon elämän ja kuoleman merkitystä, mutta tarinalla ei ole mitään varsinaista opetusta, vaan sarja heittää vastaukset katsojan itsensä pohdittavaksi. Senlisäksi, että sarja saavuttaa kovapintaisemmankin katsojan tunnesensorit, se on tuotannollisesti laatua viimeisen päälle. Näyttelijät, dialogi ja ohjaus on kaikki huippulaatua ja tästä on TV-draamaa enää vaikea, ellei mahdoton parantaa.
-
The Tourist
(http://3.bp.blogspot.com/_z58KxB4fECE/TBMyG8meO6I/AAAAAAAAACE/AjSW4nMSOkc/s1600/The+Tourist.jpg)
5-/5
Valmistusvuosi: 2010
Ohjaaja: Florian Henckel von Donnersmarck
Pääosissa: Angelina Jolie, Johnny Depp, Paul Bettany, Steven Berkoff
Genre: Action, draama
Elise Clifton-Ward (Jolie) on hienostunut rouva, jota poliisit tarkkailevat saadakseen kiinni tämän miehen, joka on kavaltanut kaksi miljardia dollaria rikospomolta. Istuessaan kahvilassa Elise saa kirjeen mieheltään. Elisen on noustava tiettynä kellonaikana tiettyyn junaan, etsittävä junasta joku miehensä näköinen, ja uskoteltava mahdollisille tarkkailijoille, että tämä kyseinen mies on juuri hänen oma miehensä, siis se, jota poliisit etsivät.
Junamatkalla Venetsiaan Elise tapaa Italiaan saapuneen amerikkalaisen turistin, matematiikan opettajan Frank Tupelon (Depp). Hän ei tiennyt mihin joutui tutustuessaan Eliseen.... vai tiesikö sittenkin? Tästä lähtee liikkeelle takaa-ajo, jossa sekä poliisi että rikospomon kätyrit yrittävät saada Elisen miestä kiinni. Samaan aikaan Elise saa yhä enemmän viestejä mieheltään, jota ei kaikesta huolimatta tunnu löytyvän mistään.
(http://www.filmofilia.com/wp-content/uploads/2010/10/the_tourist_118.jpg)
Elokuvan tapahtumapaikkana toimiva Venetsia on aivan hurmaavan upea! Pääosaparia esittävät Angelina Jolie ja Johnny Depp olivat myös aivan nappivalinnat rooleihinsa. Tässä elokuvassa on niin paljon kaikkea hienoa, ettei millään pysty kertomaan kaikkea. Elokuvaan oli piilotettu niin herskyvän hauskoja kohtauksia, että se toi erittäin hyvää vastapainoa toiminnantäyteisille takaa-ajokohtauksille ja herkille romanttisille hetkille. The Tourist ei ollut liian raskas, mutta sitä katsoessaan istuu penkissään kuin naulittu. Hetkeäkään ei ajatus herpaantunut. Erittäin suuri plussa tulee myös ennalta-arvaamattomasta, mutta sitäkin loistavammasta loppuratkaisusta!
-
[size=8] Scream
(http://3.bp.blogspot.com/-3T_dmywjJzc/TbKjVyLdmNI/AAAAAAAACsk/ewi5fEmHKD8/s1600/scream1996.jpg)
***[/size]
(1996)
Pääosissa: Neve Campbell, David Arquette, Courteney Cox, Skeet Ulrich, Rose McGowan, Drew Barrymore, Matthew Lillard
Ohjaaja: Wes Craven
Käsikirjoittaja: Kevin Williamson
”Who is this?”
(http://www.pastapadre.com/wordpress/wp-content/uploads/2009/11/scream-campbell-mcgowan.jpg)
Scream on tulossa taas. Neljäs osa (turhanpäiväinen uudelleenlämmittely) saapuu piakkoin teattereihin, joten siitä inspiroituneena päätin katsoa jonkinlaiseksi teinikauhuleffaklassikoksi muodostuneen Screamin vuosien tauon jälkeen. Valitettavasti jo ennen trailerin julkistamista tiesi, että neljännestä osasta ei tule olemaan mihinkään, ja kyllä trailerin jälkeen on samat fiilikset. Mutta miltä tuntui katsoa eka osa, joka oli muistini mukaan ihan toimiva tapaus?
Sidneyn (Campbell) äidin kuolemasta tulee pian vuosi täyteen. Äidin murhaaja on saatu kiinni ja Sidney yrittää jälleen elää normaalia elämää. Kuinka ollakaan kaupungissa alkaa riehua maskiin ja mustaan viittaan sonnustautunut tappaja. Uhreiksi joutuvat tietysti high school nuoret. Tapahtumat lähtevät käyntiin pelottavalla puhelulla, jota monikaan uhreista ei tajua ottaa vakavasti. Piakkoin mystinen maskimurhaaja on Sidneyn kimpussa ja Sidneyta piinaava reportteri (Cox) vihjailee, että Sidneyn äidin murhaaja ei olisikaan kaltereiden takana.
Valitettavasti aika oli kullannut muistot. Scream ei ole tippaakaan pelottava. En saanut kertaakaan edes sätkyä, vaikka tavanomaisia sätkykohtauksia tässä oli niin paljon, että voisi muillekin elokuville jakaa. Ala-asteikäiselle elokuva oli kuitenkin ollut silloin aikanaan jännittävä kokemus. Sinänsä sääli ettei sitä tunnetta voi enää kokea, kun on kasvanut ja muuttunut muutenkin kriittisemmäksi katsojaksi. Silti Screamissa on jotain äärimmäisen viihdyttävää. Elokuvaa on itse asiassa tehty selkeästi kieliposkella ja siinä on paikoin ihan hauskaa ja nokkelaa dialogia. Katsoessa tuli väkisinkin mieleen ensimmäinen Scary Movie (se on niin tuoreessa muistissa), jossa parodioidaan melko tarkasti muun muassa juuri Screamia. Tavallaan se häiritsi jossain mielessä. Toisaalta miellän Screaminkin parodiaksi. Motiivit ja käänteet tuntuivat typeriltä ja hieman päälle liimatuilta. Osan jutuista muistinkin, joten siinä mielessä ne vähäisimmätkin twistit olivat jo odotettavissa. Oikeasti meinasin antaa kaksi tähteä, mutta jotenkin se kaikki koomisuus, ysäritunnelma, nostalgia ja ihan hauska dialogi sai arvosanan nousemaan kolmeen.
Myönnettäköön silti, että jos puhelimeni soisi juuri nyt, voisi vähän pelottaa.
-
[size=8] The Social Network
(http://3.bp.blogspot.com/_RfflMI59z4M/TMCXd0krIqI/AAAAAAAACaQ/kYQ0-7MmlLc/s1600/the-social-network.jpg)
***[/size]
(2010)
Pääosissa: Jesse Eisenberg, Andrew Garfield, Armie Hammer, Brenda Song, Justin Timberlake, Rashida Jones, Rooney Mara
Ohjaaja: David Fincher
Käsikirjoittajat: Aaron Sorkin (kässäri) & Ben Mezrich (kirja: "The Accidental Billionaires")
”Drop the "the". Just "Facebook". It's cleaner.”
En ollut kovin innoissani tästä elokuvasta, vaikka sekä ohjaaja että käsikirjoittaja ovat kummatkin saaneet paljon hyviä tuotoksia aikaan. Silti ajatus Facebook-elokuvasta kuulosti täysin typerältä rahastukselta. Suuri hypetys ja menestys palkintogaaloissa, sekä Oscar-ehdokkuudet saivat vihdoin vakuuttuneeksi siitä, ettei elokuvaa voi missata.
Mark Zuckenberg (Eisenberg) tulee jätetyksi. Loukkaantunut mies viettää yön tietokoneen ääressä ja purkaa tunteitaan blogiin. Mark onnistuu herättämään Harvardin yliopiston huomion ja häneen ottavat yhteyttä Winklovessin kaksoset (Hammer tuplaroolissa). Tästä lähtee alulle idea sosiaalisesta verkostosta, joka on aluksi tarkoitettu yliopiston käyttöön, mutta myöhemmin se luonnollisesti laajeni kaikille avoimeksi. Markin ainoa ystävä Eduardo (Garfield) päätyy uuden sivuston talousvastaavaksi ja hänen ansiostaan laajennus yliopistosta toiseen mahdollistuu. Myöhemmin myös Napsterin perustamisessa mukana ollut Sean Parker (Timberlake) liittyy remmiin.
Mark on hieman omalaatuisen ja sosiaalisesti rajoittuneen oloinen nörtti, joka tietää kyllä mitä tekee, koska hänellä on tarvittavat taidot. Suhteissa hän kuitenkin on kömpelö ja hyvin töksäyttelevään sävyyn puhuva. Näin ollen hänellä ei tunnu olevan minkäänlaista tilannetajua. Facebook tuo tietysti mukanaan mainetta ja menestystä, joka tuntuu hyvältä. Siipeilijöitä toki löytyy joka nurkan takaa. Facebookin ideanahan on verkostoituminen; se on paikka, jossa ihmiset voivat jakaa avoimesti tietoja itsestään ja mahdollisesti syventää suhteita. Huvittavaa on kuitenkin se, että hieno idea kalahtaa nopeasti omaan nilkkaan. Aletaan kiistellä siitä, kenen idea Facebook lopulta oli, ja miksi Mark on ominut yksinään kaiken. Todelliset ystävät taitavat lopulta vain kaikota Markin ympäriltä, mutta hei ainakin tienaat rutosti.
Vaikka pyrin aina sulkemaan mielestäni muiden ajatukset tai arviot, oli tätä elokuvaa katsellessa vaikeaa unohtaa sitä, miten puhuttu elokuva oli kyseessä. Elokuva tuntui todella keskinkertaiselta draamalta, mutta toisaalta olen jossain mielessä yllättynyt siitä, että Facebookin syntytarinasta on saatu kasaan ihan mielenkiintoinen elokuva. Kyseessä kuitenkin on ihmissuhteisiin pureutuva draama. Silti se vain tuntui hitusen pitkäveteiseltä. Näyttelijöistä jäivät parhaiten mieleen Andrew Garfield sekä Armie Hammer. Viime vuonna tähän aikaan Garfield oli suhteellisen tuntematon ja näin hänet ensimmäistä kertaa Heath Ledgerin viimeiseksi jääneessä elokuvassa The Imaginarium of Doctor Parnassus. Mielestäni Garfield on yllättävän karismaattinen näyttelijä. Hammer teki kelpo työtä tuplaroolissa. Jesse Eisenbergista on helppo pitää, mutta hän esittää useasti samanlaista roolia, niin myös tässä. Tosin tällä kertaa hänen roolissaan oli sentään k*sipäisempi puoli. Justin Timberlaken haluaisin mielelläni tekevän jo uutta musiikkia, mutta ei häntä tarvitse valkokankaallakaan hävetä, ei huono. Elokuvan soundtrack oli myös hyvä. Trent Reznorin soundi oli tunnistettava. Yllättän tyylikäs.
(http://www.filmofilia.com/wp-content/uploads/2010/09/social_network.jpg)
-
[size=8] Män som hatar kvinnor
(http://www.magnusjonasson.com/wp-content/2009/09/man-som-hatar-kvinnor-affisch.jpg)
****[/size]
(2009)
(Suom. Miehet jotka vihaavat naisia)
Pääosissa: Michael Nyqvist, Noomi Rapace, Sven-Bertil Taube, Lena Endre, Peter Andersson
Ohjaaja: Niels Arden Oplev
Käsikirjoittajat: Nikolaj Arcel (kässäri), Rasmus Heisterberg (kässäri) & Stieg Larsson (romaani)
”Jag är ett sadistiskt svin och våldtäktsman.”
(http://lookintomylife.punt.nl/upload/man-som-hatar-kvinnor.jpg)
Mikael “Kalle” Blomkvist (Nyqvist) työskentelee toimittajana Millenium aikakauslehdessä ja on juuri joutunut suureen mediaryöpytykseen. Hänet on tuomittu kunnianloukkauksesta vankilaan. Ennen häkkiin joutumista saa Mikael toimeksiannon erään teollisuussuvun arvostetuimmalta henkilöltä, Henrik Vangerilta (Taube). Mikaelin pitäisi toimittaa suvun historiikkia, mutta pääasiassa hänen tehtävänään on selvittää 40 vuotta sitten kadonneen veljentyttären kohtalo. Aluksi vaikuttaa siltä, että tutkimukset eivät etene minnekään, vaikka suvun sisällä näyttäisi olevan paljon tongittavia salaisuuksia. Yllättäen Mikael saa avukseen nuoren ja salaperäisen hakkerin Lisbeth Salanderin (Rapace).
Elokuva tuntui ensin aika perusdekkarista väsätyltä tekeleeltä ja aloin miettiä, että olinko taas pettymässä kaikkien kuulemieni kehujen jälkeen. Nopeasti se kuitenkin tempaisi mukaansa. Ruotsalainen tuotanto on erittäin laadukkaan näköinen jokaiselta osa-alueelta, että ei voi kuin vain ihailla miten kansainvälisen oloinen se on. Tunnelma oli todella tiivis ja jännittävä läpi elokuvan, vaikka melko pitkä leffa kyseessä onkin. Musiikki oli hyytävää. Ei jäänyt myöskään sellainen olo, että katsojaa olisi aliarvioitu, vaan mukana oli hyviä juonenkäänteitä, eikä mitään loputtoman tylsiä takaa-ajokohtauksia.
Erityisesti ihastuin Noomi Rapacen tulkitsemaan voimakkaaseen naishahmoon Lisbethiin. Ei oikeasti heti tule mieleen noin monipuolista naishenkilöä, vaikka elokuvia ja sarjoja on paljon tullut katsottua. Miten joku voi olla samaan aikaan niin haavoittuvainen ja kova? Koko Millenium-trilogia lopulta kietoutuukin juuri Lisbethin ympärille, kuten jatko-osista käy ilmi. Hänen menneisyytensä selittää paljon miksi hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Lisbethin ja Mikaelin välinen suhde ja jännite on olennainen osa koko elokuvaa. Se kehittyy varovaisesti ja jää lopulta vähän aukinaiseksi, mutta vankka luottamus heidän välillään on.
Vähän pelottaa minkälaisen käsittelyn trilogia tulee kokemaan Hollywoodissa, sillä remaket ovat kovaa vauhtia tulossa.
-
Sherlock - Ensimmäinen tuotantokausi
(http://media.daemonstv.com/wp-content/uploads/2010/08/SHERLOCK-BBC-Episode-3-The-Great-Game-6.jpg)
4/5
Mark Gatiss, Steven Moffat
Pääosissa: Benedict Cumberbatch, Martin Freeman, Una Stubbs, Rupert Graves
Sherlock on BBC:n vuonna 2010 tuottama nykyaikaan siirretty adaptaatio Sherlock Holmesin seikkailuista. Ensimmäinen kausi sisältää kolme puolentoistatunnin mittaista jaksoa.
Päättelykyvyn mestari Sherlock Holmes siirrettynä nykyaikaan vaikutti ideatasolla varsin kummalliselta ajatukselta. Mutta vaikka suurennuslasi on vaihtunut älypuhelimeen ja piippu nikotiinilaastareihin, netissä surffaileva Sherlock tuntuikin yllättävän luontevalta heti alkuun. Itselleni aiemmin tuntematon pääosan Benedict Cumberbatch tekee loistavan roolisuorituksen eksentrisenä induktiovelhona ja brittisarjojen vakiokasvo Martin Freeman toimii myös loistavasti Afganistanin sotaa nähneen Dr. John Watsonin roolissa. Sarjan ensimmäisen tuotantokauden kolmesta jaksosta toinen on selvästi heikoin, mutta varsinkin kolmasjakso on nokkeluudessaan viehättävä ja liimaa katsojan penkkiin koko puolitoistatuntisen kestonsa ajaksi. Sarjan jaksot menisivät helposti läpi vaikka yksittäisinä elokuvinakin.
(http://bestmoviesondvd.net/wp-content/uploads/2010/12/sherlock-bbc.jpg)
Sherlockin visuaalinen ilme on yllättävänkin tuoreen oloinen ja tykkäsin varsinkin siitä miten tekstiviestit tuotiin katsojan näkyville puhekuplatyyliin. Jaksojuonet ovat hyvin mietittyjä ja Sherlock on rikoksenratkontasarjana huomattavasti luovempi kuin mitä amerikkalaiset vastineensa. Ensimmäisen tuotantokauden lopetus jättää kuumeisena odottamaan jatkoa ja sitä onneksi onkin tulossa loppuvuodesta toisen tuotantokauden merkeissä. Suosittelen todellakin katsomaan jos sarja aikanaan suomenkanaville eksyy. Voi tosin olla että erikoispitkien jaksojen vuoksi sarja pätkitään suomessa kuuteen osaan ja viikon odottelu puolivälissä jaksoja todellakin rikkoisi jaksojen rytmiä.
-
Garden State (2004)
(http://rossandkel.typepad.com/photos/uncategorized/gs2_1.jpg)
****½/*****
Draama/Komedia
O: Zach Braff
Pääosissa Zach Braff, Natalie Portman, Peter Sarsgaard, Ian Holm
Andrew Largeman, heikohkosti menestyvä TV-näyttelijä palaa Hollywoodista kotiseudulleen Newarkiin (Garden state) hautaamaan äitinsä. Kotikonnuillaan Largeman huomaa, ettei meininki ole juuri muuttunut hänen lähdettyään kahdeksan vuotta aiemmin. Entiset kaverit ovat kunnianhimottomia pilvenpolttajia ja kontrolloiva isä etäinen. Largeman ei itsekään ole löytänyt elämälleen varsinaista suuntaa ja luuseriuden tasolla killuvat kaverit toimii viimeisenä sysäyksenä ottamaan itseä niskasta kiinni. Tavattuaan eksentrisen nuoren Samin (Natalie Portman), lapsuudesta asti mielialalääkkeiden turruttamassa sumussa elänyt Largeman päättää lopettaa lääkityksen nauttimisen voidakseen kokea ja tuntea, edes tuskaa.
"This is my life, Dad, this is it. I spent 26 years waiting for something else to start, so, no, I don't think it's too much to take on, because it's everything there is."
Zach Braffin kirjoittama, ohjaama ja tähdittämä kahdenkympin kriisistä kärsiville täydellisesti uppoava Garden State on muodostunut jonkinlaiseksi kaksituhattaluvun indie-elokuvaikoniksi, eikä aivan suotta. Braff pääsee esikoiselokuvassaan varsin hienosti henkisen myöhäisaikuistumisen kynnyksellä olevan miehen pään sisälle ja niinpaljon kuin vihaankin sitä sanaa, Garden State on elämänmakuinen elokuva. Uskottavaa draamaa sävyttää ajoittain päätään nostava ironinen ja kuiva huumori. Kerrontaa tehostaa indieklassikkoja vilisevä soundtrack joka ainakin omissa kirjoissa nousee yhdeksi elokuvahistorian vahvimmista soundtrackeista.
"I know it hurts. That's life. If nothing else, It's life. It's real, and sometimes it fuckin' hurts, but it's sort of all we have."
-
Hái-kak chhit-ho (2008)
(http://storage.canalblog.com/60/16/110219/34778149.jpg)
***½/*****
Romkom/Draama/Musiikki
O: Te-Sheng Wei
Pääosissa Van Fan, Chie Tanaka, Min-Hsiung, Wei-min Ying, Nien-Hsien Ma, Johnny Chung-Jen Lin
Hái-kak chhit-ho eli länkkärisilmälle tuttavallisemmin Cape no. 7 on kautta-aikojen katsotuin Taiwanilainen elokuva. Ohjaaja Te-Sheng joutui ottamaan lainaa ja kiinnittämään talonsa saadakseen elokuvan valmiiksi, mutta se oli ilmeisesti kannattavaa, sillä tähän päivään mennessä Cape no. 7 on tehnyt tuottoa yli kymmenkertaisesti budjettinsa verran. Taiwanilainen elokuvakerronta poikkeaa jonkin verran länsimaisesta ja elokuvan ensimmäinen puolituntinen meni totutellessa ylinäyttelyyn ja slapstick komediaan. Mutta vaikka alkupuoliskolla joutui kelloa vilkaisemaan parikin kertaa, elokuvan loppua kohden olin aivan imaistu sen maailmaan.
"Stay... Or 'll go with you"
Japanilainen opettaja kuolee jättäen jälkeensä kasan lähettämättömiä rakkauskirjeitä, jotka hänen tyttärensä ottaa asiakseen lähettää niiden kohteelle, Taiwanissa asuvalle naiselle. Kirjeet ovat kuitenkin 60-vuotta vanhoja ja niihin painettu vanha japanilaistyylinen osoite Cape no. 7, ei johda enää minnekään. Kirjeet päätyvät epäonnistuneelta Taipein kiertueelta palanneelle posteljoonina työskentelevälle rokkarille Agalle (Van), joka ottaa missiokseen löytää kirjeiden kohteen. Samaan aikaan samassa pikkukaupungissa käymässä oleva japanilainen PR-nainen Tomoko saa tehtäväkseen koota paikallisista esiintyjistä lämppäribändin tulevaa megakonserttia varten. Cape No. 7 sotkee monta mielenkiintoista ihmiskohtaloa samaan tarinaan ja tuloksena on yllättävänkin eheä kokonaisuus. Elokuva parin tunnin kestonsa aikana onnistuu naiivista ulosannista huolimatta(tai siitä johtuen) esittelemään ja saamaan katsojan kiinnostumaan isosta liudasta hahmoja. Musiikki on elokuvassa suuressa osassa ja varsinkin elokuvaa varten tehty originaalimusiikki on hyvää, vaikka aasialaisille elokuville tyypillisesti tässäkin oli joissain kohtauksissa todella outoja musiikkivalintoja. Elokuvan heikkoudeksi muodostuu varsin fiftififti prosentilla onnistuva huumori ja vaihtelevantasoiset näyttelijäsuoritukset.
(http://media.jinni.com/movie/hai-kak-chhit-ho/hai-kak-chhit-ho-1.jpeg)
-
[size=8] The Twilight Saga: Breaking Dawn Part 1[/size]
(http://www.boomtron.com/wp-content/uploads/2011/05/0004-the-twilight-saga-breaking-dawn-part-1-movie-image-kristen-stewart-robert-pattinson-01.jpg)
[size=8] ***+
(2011)
(Suom. Twilight: Aamunkoi osa 1)
Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Ashley Greene, Kellan Lutz, Jackson Rathbone, Nikki Reed, Peter Facinelli, Elizabeth Reaser, Sarah Clarke, Billy Burke, Julia Jones, Booboo Stewart
Ohjaaja: Bill Condon
Käsikirjoittajat: Melissa Rosenberg (kässäri) & Stephenie Meyer (romaani)
Charlie Swan: You're ready?
Bella Swan: Yeah. Just don't make me fall, Dad.
Charlie Swan: Never.
Twilight saaga on tulossa päätökseensä ja ensimmäisen puoliskon perusteella ihan onnistuneen ja ansaittuun päätökseen. Tässä osassa vietetään Bellan (Stewart) ja Edwardin (Pattinson) häitä ja Bellan on aika jättää hyvästit ihmiselolle. Hääseremonia on kaunis (oikeasti se Bellan hääpuku oli aivan ihana niistä kengistä puhumattakaan) ja myönnän paatuneena romantikkona tirauttaneeni pari kyyneltä, koska tuntui oikeasti siltä, että istuin todella kauniissa häissä. Bellan High School kaverit sekä omat vanhemmat tuovat tässä kohtaa vähän omanlaistaan huumoriaan, joka on ihan tervetullutta, sillä se keventää elokuvaa sopivasti. Samantyylisiä hieman humoristisia elementtejä on myös ripoteltu jatkossa, vaikka loppua kohden onkin sitten aika totista.
Kun häät on juhlittu, lähtee pariskunta omalle yksityiselle saarelleen viettämään kuherruskuukautta. Kaikki sujuukin aluksi oikein hyvin ja Bellakin saa houkuteltua viimein miehensä kanssaan sänkyyn, vaikka Edward pelkää edelleen vahingoittavansa Bellaa, koska tämä haluaa muuttua vasta häämatkan jälkeen. Tapahtuu kuitenkin jotain sellaista, jota kukaan ei olisi osannut odottaa - Bella tulee raskaaksi. Ja miten nopeasti sikiö kasvaakaan.
Elokuva oli mielestäni hyvin toteutettu, rauhallinen, romanttinen ja hieman humoristinen ensimmäinen tunti ja sitten sitä synkempää materiaalia. Kaikki näyttelijät tekevät hyvää työtä ja oikeasti jatketaan mielestäni Eclipsen kaltaisella tasolla, mikä on omasta mielestäni positiivinen asia, sillä Eclipse tuntui ensimmäiseltä ihan oikeasti hyvältä Twilight elokuvalta. Viimeisen Potteriin tapaan vikat osat tuntuvat muutenkin paremmalta, koska ne ovat kahdessa osassa, eikä ole tarvetta edetä liian nopeasti ja jättäen niin paljon asioita kertomatta. Puhun jo etukäteen kahdesta hyvästä osasta, vaikka toista Breaking Dawnia joutuu vielä tovin odottamaan, mutta uskoisin sen jatkavan samalla hyvällä linjalla.
Hieman kyllä sai facepalmata eräässä kohtauksessa, jossa ihmissuhdet keskustelivat suden muodossa. Ne ääniefektit oli aika noloja, mutta muuten ei sen suurempia häpeäpilkkuja. Tietysti itseäni ottaa edelleen (niin kuin kirjaa lukiessa) päähän Meyerin moraalisaarnamainen ote....hohhoijjaaa. Anorektinen Bella on kamalaa katsottavaa.
Lienee turha edes mainita, että soundtrack on jälleen kerran omaa luokkaansa. Elokuva myöskin osataan jättää hyvään kohtaan. Varsinkin kun elokuvateatterin äänet tupppaavat melko lujaa tulemaan, niin itse ainakin säpsähdin. Kannattaa muuten odottaa lopputekstejä, sillä näyttelijöiden nimien jälkeen tulee pätkä Voltureista, joka pohjustaa viimeisen osan alkua. Ja häävieraista voi bongata tutut kasvot. Ei muuta kuin ennakko-luulottomia hetkiä tämän leffan parissa. Annoin arvosanaksi 3+, vaikka melkein ois voinut jo antaa 3,5, mut ehkä se menee viimeiselle elokuvalle. Aika näyttää, itse olen positiivisin mielin.
(http://data.whicdn.com/images/9388471/the-twilight-saga-breaking-dawn-part-1-movie-image-kristen-stewart-robert-pattinson-04-600x395_large.jpg?1304352483)
Oho, oonki viimeks tammikuussa kirjottanu arvostelun tänne. :O
-
-------
No great. Luin vanhaa arvostelua ja piti korjata siitä pari virhettä, niin enhän mä muistanukaan, et Etskun laittaman uuden asetuksen myötä kaikkii viestei ei pääsekään enää muoksimaan ja lainasin sen viestin tietty, ku eihän siinä sitä muokkaa nappia enää ollukaan. Ja nyt tuli turha viesti. : D Huoh.
-
The Hunger Games 2012
(http://i.telegraph.co.uk/multimedia/archive/02167/hunger-games_2167652b.jpg)
***-/*****
Toiminta/Draama/Scifi
O: Gary Ross
Pääosissa Jennifer Lawrence, Stanley Tucci, Josh Hutcherson, Liam Hemsworth, Elisabeth Banks, Woody Harrelson, Wes Bentley, Donald Sutherland
Amerikkalaista reality/sosiaaliporno/väkivaltaviihdefiksaatiota protestoiva Hunger Games on saavuttanut kevään aikana melko kovan hypen. Nuorison ja kriitikoiden suosiossa ollut elokuva on äkkiä noussut teattereiden puhutuimmaksi tapaukseksi. Itse kannanotto jää kuitenkin elokuvassa varsin taustalle ja tuloksena on varsin perinteisiä kaavoja seuraava yllätyksetön seikkailuelokuva, jonka hyvät elementit tekevät kuitenkin kokonaisuudesta ihan miellyttävän.
Luokkaerojen sävyttämässä dystopiassa muistutetaan kansalaisia kauan sitten tapahtuneesta kapinasta vuosittaisella Nälkäpelillä, jossa jokaisesta provinssista kaksi teiniä arvotaan kaikki vastaan kaikki-mittelöön hengestään. Tänä vuonna arpa osuu kaikista köyhimmällä alueella asuvan Katniss Everdeenin pikkusiskolle, jolloin Katniss päättää toimia ja lähteä verikekkereihin siskonsa sijaiskärsijänä. Alkaa matka kohti kisapaikkaa, jossa edessä on muutaman päivän treenaus, talkshow-edustamista nälkäiselle yleisölle, sekä tietenkin Hunger Games.
"They just want a good show, that's all they want"
Hunger Games ei pääse yllättämään oikein millään osa-alueella. Plot-armor vaivaa keskeisiä henkilöitä ja juoni etenee varsin suoraviivaisesti. Esikuvilta on lainailtu paljon ja hirveästi omaa uutta ja erikoista ei tuoda. Katsojalle ei voi olla tulematta ajatusta siitä, että Hunger Games on amerikkalainen kevytversio Battle Royalesta. Ikärajan alhaisuus näkyykin elokuvassa huonolla tavalla, kun raa'asta ideasta huolimatta, ruudulla ei missään vaiheessa ole sitä brutaaliuden tuntua tai kuoleman läsnäoloa. Hahmot jäävät varsin mustavalkoiseksi, kun peliin arvotut teinitkin jakautuvat siististi kiltteihin lapsiin ja inhottaviin rikkaiden alueiden teineihin. Ainoastaan peliä pyörittävä Crane sijoittuu moraalikartalla hieman harmaammalle alueelle. Ohjauksessa varsinkin elokuvan alkupuoliskolla häiritsee jatkuva käsivarakameran ja huonon tarkentamisen ylikäyttö, joka käy jo rasittamaan silmiä. Tarinan edetessä pääkaupunkiin, käsivaran käyttö vähenee ja kuvasta tulee huomattavasti miellyttävämpää seurattavaa, vaikka tappelukohtaukset ovatkin sitten taas Bournemaista kameran heiluttelua ja sillisalaattia.
Heikkouksista huolimatta tarina sisältää paljon mielenkiintoisia elementtejä. Elokuvan tulevaisuudennäkymä on varsin lohduton ja maailmasta on saatu monilta osin mukaansatempaava. The Hunger Gamesin parhaana puolena on ehkä visuaalisuus. Ruudulle räiskitään ties minkälaista grafiikkaa ja puvustusta, mutta mikään ei tunnu epäsopivalta. Näyttelijäpuolella ei löyty suurempia valittamisia, varsinkin Woody Harrelson vetää ihan mainion roolin ruutuajan vähyydestä huolimatta. Myös pääosan Jennifer Lawrence söpöstelee ruudulla tarpeeksi uskottavasti naispuolisena teinirambona. Jatko-osia tuskin tarvitsee mennä teatteriin kattomaan, enemmän heräsi kiinnostus kirjojen lukemiseen. Tarinan erinomaisesta premissistä olisi voinut saada irti enemmänkin, nyt tuntui siltä että hyvistä puolista huolimatta, päällimmäisenä mieleen jäi hukattu potentiaali.
-
Höh....tää topsi on menny ihan sekasin (varmaan forkan siirto toiseen paikkaankin vaikutti).... Linkit ei toimi enää, eli ei pääse suoraan noihin arvioihin sitä kautta (etin äsken just yhtä tiettyy) ja sit mun arvioissa on menny noi värit ja fontit sillee sekasin, et se koko arvio on sen otsikon värillä. :< Ja eihän noita pääse muoksimaankaan enää...